Teetko enää vuorotyötä, jos Petteri vie vuorolisät?
Saksikäsi-Petteri kavereineen suunnittelee poistavansa vuorolisät. Samaan aikaan tällä porukalla tulee vaahtoa suustaan, kun he paasaavat työvoimapulasta. Miten nuo sekoomuslaiset kuvittelevat, että kukaan enää lähtee töihin työvoimapulasta kärsiville aloille (mm. hoitoala, ravintolat, siivous, kauppa), kun ne juuri ovat aloja, joissa on vuorotyötä. Saaatanan tunarit. Ei muuta kuin Suomi nousuun.
Kommentit (167)
Mistä tämä väite on lähtöisin? En ole kertaakaan kuullut Kokoomuksen edes mainitsevan tällaista ajatusta.
Vain arkisin 8-16 on sen jälkeen työaika.
En. Myyn autoni että en pääse enää täältä metsän keskeltä töihin. Ei kannata enää tehdä töitä.
Ei niitä poisteta, mutta esim sunnuntailisää voisi vähän pienentää. Peruspalkka kuntoon. T Hoitsu
En. Tai ainakin pitäisi tulla tuntuva korotus peruspalkkaan.
En todellakaan tee yhtään joulua, juhannusta tai muutakaan pyhäpäivää, jos lisät leikataan. Eikä moni muukaan valtion duunari! Mitä sitten, suljetaanko mm. poliisilaitokset, palokunnat, sairaalat, puolustusvoimat, vankilat juhlapyhiksi ja viikonlopuiksi?
Täysin olen työnantajan kanssa palkan ja lisät neuvotellut. Ei vaikuta hallituksen suunnitelmat mitään.
En ole ikinä tehnyt vuorotyötä. Jotenkin se on semmoista paskahommaa joka ei sovi minulle.
Minulla on vapaa työaika ja ei kellokorttia.
Vaikka olet ap vetänyt väitteesi hatusta niin ruumiita kyllä tulee jos tuo oikeasti toteutuisi, en usko Petterinkään olevan noin tyhmä.
Olen jatkossa kaikki sunnuntait saikulla.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tehnyt vuorotyötä. Jotenkin se on semmoista paskahommaa joka ei sovi minulle.
Minulla on vapaa työaika ja ei kellokorttia.
Toivottavasti ajattelet silloinkin noin, kun lapsesi sairastuu syöpään tai puolisosi kiidätetään aivoinfarktin kourissa sairaalaan keskellä yötä.
En. Nytkin voi ilmoittaa, mitkä vuorot käyvät.
Laitoshuoltaja
Hehän aikovat "tuoda" orjia köyhistä maista.
Minä en tiennytkään, että Suomessa ollaan näin kristillisiä, että kristillisten juhla- tai lepopäivien viettäminen töissä olisi niin paha kolaus. Eikun ainiin, nykyään ihmiset repivät kaiken hyvän vaikka uskonnosta, kun hyötyvät siitä itse. Vaikka olisi kuinka ateistia tahansa. Tottakai minä menisin. Olen isossa firmassa töissä, ja kun pyysin, että minulle ei maksettaisi pyhälisiä, niin sanottiin, että menee palkkahallinnossa niin monimutkaiseksi. Olisi helpompi, jos sitä lainsäädännöllisesti voisi vähän suitsia. Toki kuten tästäkin langasta huomaa, itsekkäät ihmiset eivät lähde enää tekemään vuorotöitä, jos eivät saa siitä korvausta. Joten turha yrittää mitään, muuten täällä olisi kaupat auki vain virka-aikana, ja viikonloppuisin ja pyhinä kiinni. Siis kristillisinä pyhäpäivinä.
En tee, edes hyvillä korvauksilla se ei kompensoi menetettyä aikaa, yöunia, jatkuvaa suunnittelua ym. menetät myös lähipiirisi todennäköisesti kun kukaan ei pysy kartalla tai vuorot ei kohtaa kun on vapaa-aikaa.
Vuorotöitä tehdään suomessa vain siksi että tilat ja laitteet on ihmisiä kalliimpia. Toki ymmärtää jonkin asteisen yöpäivystyksen, mutta väitän että tämä vuorosähellys aiheuttaa vaan enemmän häsellystä ja harmaita hiuksia.
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä poisteta, mutta esim sunnuntailisää voisi vähän pienentää. Peruspalkka kuntoon. T Hoitsu
Tätä minäkin kannattaisin. Lähtökohtana se, että valtaosa palkasta muodostuu lisistä on minusta epäreilumpi kuin se, että peruspalkka olisi kaikilla parempi ja lisät vastaavasti voisivat olla nykyistä pienemmät.
Noi lisät nykymuodossaan on pitkälti ajalta, kun työelämä rajoittui useimmilla klo 8-16 väliin. Nykymaailmassa monella alalla on ihan erilaiset työajat ja lisäsysteemi oikeastaan osaltaan jopa rajoittaa peruspalkan korottamista.
Vierailija kirjoitti:
Minä en tiennytkään, että Suomessa ollaan näin kristillisiä, että kristillisten juhla- tai lepopäivien viettäminen töissä olisi niin paha kolaus. Eikun ainiin, nykyään ihmiset repivät kaiken hyvän vaikka uskonnosta, kun hyötyvät siitä itse. Vaikka olisi kuinka ateistia tahansa. Tottakai minä menisin. Olen isossa firmassa töissä, ja kun pyysin, että minulle ei maksettaisi pyhälisiä, niin sanottiin, että menee palkkahallinnossa niin monimutkaiseksi. Olisi helpompi, jos sitä lainsäädännöllisesti voisi vähän suitsia. Toki kuten tästäkin langasta huomaa, itsekkäät ihmiset eivät lähde enää tekemään vuorotöitä, jos eivät saa siitä korvausta. Joten turha yrittää mitään, muuten täällä olisi kaupat auki vain virka-aikana, ja viikonloppuisin ja pyhinä kiinni. Siis kristillisinä pyhäpäivinä.
Kylläpä olet sitten hyvä ihminen. Ei vaan helvetin tyhmä KYNNYSMATTO. "Katsokaa mua ja polkekaa mut vielä enemmän maanrakoon. Antakaa vaikka palkkani hyväntekeväisyyteen tai eihän sitä tarvi maksaa ollenkaan." Luuletko, että hautajaisissasi joku oikeasti kiittää tuollaista uhriutumista?
Linkkiä väittesi tueksi?