Rammsteinista valehdellaan netissä
"SAKSALAISYHTYE Rammsteinia kohtaan esitettiin sosiaalisessa mediassa viime viikon lopulla vakava väite, jonka mukaan yksi Rammsteinin keikalle ja yksityisiin jatkobileisiin osallistunut nainen olisi tullut epäasiallisesti kohdelluksi keikan jälkeen. Tapahtumat sijoittuisivat väitteiden mukaan Liettuan Vilnaan, jossa Rammstein esiintyi viikko sitten ennen Helsinkiin saapumistaan. Väitteen tueksi ei ole esitetty todisteita.
Rammstein kiisti väitteet jyrkästi maanantaiaamuna virallisella Twitter-tilillään.
Mitä tulee netissä pyöriviin syytöksiin Vilnan tapahtumista, voimme sulkea pois sen mahdollisuuden, että tällaista olisi tapahtunut meidän tilaisuudessamme. Emme ole tietoisia, että asiasta olisi minkäänlaista virallista tutkintaa, Rammstein viestittää."
Kommentit (1156)
Pakko sanoa rehellisesti että jos minulle joku vaikutusvaltainen ihminen tekisi jotain pahaa, pelkäisin niin paljon että pitäisin suuni kiinni. En kertoisi kenellekkään. Paljon faneja = vaikutusvaltaa ja kaikemaailman sekopäitä jotka tekee mitä vaan. Todella rohkeita naisia nämä jotka kertovat mitä tapahtuu, oli kyseessä sitten vaikka niin ihana Johnny Depp tai mikälie saksalainen mörkö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInkänäköinen nainen pitää olla, että on mieltymysten mukainen ?
Kuvailkaa.
Annan tähän oman mielipiteeni näistä eturivin tytöistä. Asteikolla 1-10 olivat 5-6 eli hyvin tavallisen näköisiä parikymppisiä naisia joita näkee suomessakin. Olisin varmaan minäkin saanut helpolla kutsun backstagelle 10 vu8tta sitten noilla kriteereillä. Jotkut laihoja ja jotkut pyöreitä, hyvin sekalainen seurakunta varsinkin Vilnassa. Kaverin kanssa ihmeteltiin oikein ovatko eksyneet väärään tapahtumaan, osa näytti kuin olisivat tulleet koulun päättäjäisistä ja toinen puoli näytti h*orilta kun olivat pukeutuneet ja meikanneet itsensä niin halvan näköisiksi että tiesi kyllä minkä perässä olivat.
Haluan sanon että Rammstein on minun ehdoton ykkösbändi teinistä pitäen enkä oikeastaan ole fanittanut mitään muuta yhtyettä kuin heitä. Mutta kyllä tämä "row 0" ja nämä "Till's party" kuviot ovat mauttomia ja valitettavasti laskeneet bändin pisteitä silmissäni. Kun ensikertaa näin nämä "row 0" jengin tiesin heti mitä varten he ovat olemassa. Koin järjestelyn halvaksi ja limaiseksi että Rammsteinin jätkien pitää sijoittaa itselleen tällaisen lihatiskin eturiviin joiden kanssa voivat flirttailla esityksen aikana. Limaisemmaksi tämän tekee vielä se että on palkattu oikein henkilökuntaa jotka etsii tietynlaisia tyttöjä joiden tiedetään mielyttämän Lindemannin silmää ja näille annetaan ilmaisliput ja mahdollisuus päästä ennen ja jälkeen keikan nimenomaa Lindemannin seurueeseen. Tässä kohtaa koko homma tuntuu vain epätoivoiselta yritykseltä pönkittää vanhojen miesten egoa jonkinlaisessa ikäkriisissä. Tai epäilen vahvasti että Lindemann on se joka kärsii ikäkriisistä ja selvästi hän on se joka masinoi tätä touhua kun Joe ja Alena ovat hänen alaisinaan. Muut bändin jäsenet taas tuntuvat olevan normaaleja vanhoja perheellisiä miehiä jotka käyvät heittämässä vain keikkaa mutteivät kiinnostu afterparteista. Taitavat vain hiljaa hyväksyä koko homman.
Tästä kuviosta vain tulee mieleen Epstein vaikka tässä tytöt ovat täysikäisiä ja selvästi osa ovat hyvinkin halukkaita seksiin. Mutta eihän tässä mitään laitonta tapahtunut mistä Till pitäisi pistää vastuuseen ellei tosiaan paljastu että hän on huumannut tyttöjä harrastaakseen seksiå näiden kanssa. Minun ongelma tässö ei ole se että bändin jäsenet harrastavat seksiä nuorten halukkaiden naisten kanssa vaan lähinnä tämä kuvio missä henkilökunta tilaa kuin kuvastosta sopivat naiset tarjoiltavaksi pomolle. Että tavallaan tehdään mahdolliseksi että pomo saa itseään mielyttävää seksiseuraa halutessaan. En usko näihin huumaushuhuihin enkä siihen, kuten joku aiemmin sanoi, että 60v miehellä olisi hyvä libido varsinkin kun Till ei tunnu pitävän kunnostaan yhtä hyvää huolta kun bändin muut jäsenet jotka näyttävät käyvän salilla säännöllisesti. Hän oli jo Vilnan konsertissa hengästynyt. Heillä on myös aika tiukka aikataulu että kiertävät koko kesän stadioneita maasta toiseen ilman pitempää taukoa. Tuon ikäiselle on varmasti aika rankkaa jo pelkästään nämä esitykset ja matkustaminen.
Kaiken kaikkiaan toivon että tulevat järkiinsä ja lopettavat koko "row 0" ja "Till's afterparty" hommat ja palaavat normaaliin järjestelyyn. Rammsteinin maine tulee kärsimään ja uskin bändin Muut jäsenet haluaa että heidän elämän työnsä muistetaan tällaisista kyseenalaisesta kuvioista.
Asiaa muuten, mutta aika vahvoja oletuksia: toinen puoli näytti h*orilta kun olivat pukeutuneet ja meikanneet itsensä niin halvan näköisiksi että tiesi kyllä minkä perässä olivat.
Mitähän olisit ollut mieltä nuoresta meikäläisestä, goottiaikoina kun tuli kuljettua suunnilleen pelkässä korsetissa ja sukkanauhoissa? En silti todellakaan ollut minkään munan perässä, olin neitsyt eikä minulla ollut minkäänlaista halua seksiin vielä kymmeneen vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan itseään arvostava nainen ei alistuisi noihin after partyjen pukeutumissääntöihin. Viisas jättää tilaisuuden kokonaan väliin. Naisia esineellistävää ja alistavaa, kun oikein ulkonäkö ja ikä tsekataan tarkkaan. Henkkarit pitää olla mukana pre partyihin varmaan siksi, että voidaan katsoa ettei nainen ole kovin paljoa yli 20.
Tämä!
After partyihin mennessään naisten tulee tiedostaa, että tarjolla on varmasti muutakin kuin hyvää ruokaa.
Riskillä osallistuvat.
Miksi yleensä sinne menevät, vaikka pyydettäisiinkin. Touhu on suljettujen seinien sisäpuolella varmasti kyseenalaista ja paljon naisesta itsestään riippuu ymmärtävätkö milloin kannattaa poistua eikä suunnata sinne pimeimpäänn nurkkaan. Julkisuushakuisina sitten Seiskalle tilittävät miten heitä kohdeltiin.
Kyllä se on ihan bändin vastuulla, että faneja tai muitakaan ei huumata tai hyväksikäytetä.
Jossain vaiheessa kävi niin, että ihmisen ei tarvitse enää ottaa mitään vastuuta omista teoistaan, vaan on suorastaan kannustettavaa hakeutua kaikkeen epämääräiseen. Hyväuskoisia höynäytetään aina.
Se ei ole sun oma teko jos joudut esimerkiksi huumatuksi. Kyllä se rikos on aina rikollisen vastuulla.
Kerro ihmeessä mitä naisen pitää tehdä tai jättää tekemättä, jotta ei joutuisi rikoksen uhriksi? Suurin osa nk. silmätippakeisseistä tapahtuu baareissa. Ja iso osa esimerkiksi raiskauksista tapahtuu omassa kotona kumppanin toimesta. Sä et käytännössä voi tietää etukäteen, että missä tilanteessa, milloin tai kenen toimesta voit joutua rikoksen uhriksi.
Lisäksi on omituista miten jotkut bändin puolustelijat ihan itsekin myöntävät after partyjen olevan "epämääräisiä" tai riski naisille, mutta SILTI puolustetaan sitä bändiä, joka niitä pitää ja syyllistetään naisia, jotka jatkoille osallistuvat. Tietysti voi ajatella, että rikoksia ei tapahtuisi jos ei olisi uhreja, mutta se ei ole kovin realistista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on tämä row0? Missä ne siis siellä keikalla on?
Toki en tiedä, oliko nyt Helsingissä, kun itse olin niin kaukana lavasta, mutta 2019 olin katsomassa Rammsteinia Tampereella ja olin ihan lavan edessä siinä aidalla, vain turvamiehiä näkyi lavan ja aidan välissä.
Jos joku row0 oli mukamas sielläkin, niin sitten he eivät kyllä kovin kummoista esitystä nähneet, koska silloin heidän olisi pitänyt olla jossain lavan sivulla piilossa.En myöskään silloin 2019 nähnyt ainoatakaan kukkamekkoa, sanoisin, että 99,9 prosentilla lavan edessä olijoista oli rammstein fanivaatteita päällä ja valtaosa oli yli 40v.
Minusta tämä värikäs kukkamekko dress code on joku uusi juttu tai sitten täyttä kusetusta, ainakin kun katsoo aikaisempia kuvia nollarivin tytöistä, joista useimmilla mustat tai muun väriset usein paljastavat rokkimimmin vaatteet päällä.
Mutta missä se row0 on? Kun tosiaan Tampereella ihan tämmöinen keski-ikäinen rouvashenkilökin pääsi ihan siihen aidalle lavan eteen kahden keski-ikäisen miehen kanssa, ihan vain ostamalla liput. Ainoat henkilöt, jotka mitenkään olivat lähempänä lavaa, olivat turvaMIEHIÄ ja heidän katseensa oli keikan ajan yleisöä kohti. Näin siis koko lavan etuosan, koska olin siinä aidalla.
Miksi joku haluaisi jonnekin row0 paikalle, joka ilmeisesti on niin hyvin piilossa, että siitä ei edes näe koko keikkaa? Vai onko se row0=backstage?
Jos ovat jossain lavan sivulla piilossa, niin mikä suosionosoitus se on? Pääset paikkaan, josta et näe koko showta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan itseään arvostava nainen ei alistuisi noihin after partyjen pukeutumissääntöihin. Viisas jättää tilaisuuden kokonaan väliin. Naisia esineellistävää ja alistavaa, kun oikein ulkonäkö ja ikä tsekataan tarkkaan. Henkkarit pitää olla mukana pre partyihin varmaan siksi, että voidaan katsoa ettei nainen ole kovin paljoa yli 20.
Tämä!
After partyihin mennessään naisten tulee tiedostaa, että tarjolla on varmasti muutakin kuin hyvää ruokaa.
Riskillä osallistuvat.
Miksi yleensä sinne menevät, vaikka pyydettäisiinkin. Touhu on suljettujen seinien sisäpuolella varmasti kyseenalaista ja paljon naisesta itsestään riippuu ymmärtävätkö milloin kannattaa poistua eikä suunnata sinne pimeimpäänn nurkkaan. Julkisuushakuisina sitten Seiskalle tilittävät miten heitä kohdeltiin.
Kyllä se on ihan bändin vastuulla, että faneja tai muitakaan ei huumata tai hyväksikäytetä.
Jossain vaiheessa kävi niin, että ihmisen ei tarvitse enää ottaa mitään vastuuta omista teoistaan, vaan on suorastaan kannustettavaa hakeutua kaikkeen epämääräiseen. Hyväuskoisia höynäytetään aina.
Se ei ole sun oma teko jos joudut esimerkiksi huumatuksi. Kyllä se rikos on aina rikollisen vastuulla.
Kerro ihmeessä mitä naisen pitää tehdä tai jättää tekemättä, jotta ei joutuisi rikoksen uhriksi? Suurin osa nk. silmätippakeisseistä tapahtuu baareissa. Ja iso osa esimerkiksi raiskauksista tapahtuu omassa kotona kumppanin toimesta. Sä et käytännössä voi tietää etukäteen, että missä tilanteessa, milloin tai kenen toimesta voit joutua rikoksen uhriksi.
Lisäksi on omituista miten jotkut bändin puolustelijat ihan itsekin myöntävät after partyjen olevan "epämääräisiä" tai riski naisille, mutta SILTI puolustetaan sitä bändiä, joka niitä pitää ja syyllistetään naisia, jotka jatkoille osallistuvat. Tietysti voi ajatella, että rikoksia ei tapahtuisi jos ei olisi uhreja, mutta se ei ole kovin realistista.
En minä voi kaikkia rikoksia estää. Nykyään vaan ihmiset närkästyy siitä, jos heille edes vihjaa että mikä on järkevää ja mikä ei. Älä liftaa, älä liiku yöllä yksin pimeillä kujilla, älä juo päätä täyteen. Omassa nuoruudessa oli ihan normaalia keskustella tuollaisista ja vähän kartoittaa potentiaalisia riskejä. Nyt aletaan tinkaamaan että ei saa tehdä pahaa minulle, kyllä minä voin noin toimia. En ikinä menisi tuollaisiin juhliin enkä nykyään edes pääsisikään.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta row0 ja juhlien pukukoodista on hankalaa sanoa onko se outo, koska eilen suomalaismediassa haastatellut suomalaisnaiset eivät kertoneet, ovatko he olleet muiden bändien vastaavissa juhlissa ja nollariveissä. Sehän saattaa olla täysin normaali käytäntö. Helpoin tapa tarkistaa onko joku täysissä hengenvoimissa on katsoa, osaako hän noudattaa juhlan pukukoodia. Ja itse pukukoodi ei ole mitenkään ihmeellinen ja estää naisia pukeutumasta vaikka bikineihin.
Siihen miksi nollariviin valitaan naisia voi olla sekin syy, että tavallisesti metallikeikoilla permannon etuosa täyttyy nuorista miehistä, jotka yksinkertaisesti juoksevat sinne nopeammin kuin nuoret naiset ja pystyvät kyynärpäätaktiikalla tunkemaan eteen. Tuolla tavalla myös naiset pääsevät lähelle lavaa ja vieläpä turvallisesti puristumatta.
Ihmettelen miksi jonkun konsertissa sekaisin olleen psykoottisen sekakäyttäjän tarinasta edes uutisoitiin Suomessa. Muissa maissa siitä ei ole uutisoitu samalla tavalla. Suurempi uutinen on ollut Lindemannin putoaminen lavalta Vilnan konsertissa. Naiselta pitäisi kysyä tapahtuiko väitetty yhdyntäyritys ennen vai jälkeen kun pappa putosi lavalta.
Justjoo, millä planeetalla elät?
Jos naisfanien mukavuutta tässä ajateltaisiin, niin tuskin etsittäisiin tietyn näköisiä ja ikäisiä randomtyttöjä somesta sinne nollariviin?
Vierailija kirjoitti:
Eilen joku vihjaili väitteen olevan totta koska Lindemann on kirjoittanut joskus runon, jossa puhuttiin naisten huumaamisesta. Sehän on taas ollut keksitty hahmo. Vaikka lauluissa laulettaisiin tai runoissa kirjoitettaisiin minä muodossa, niissä kerrotaan tarinoita keksityistä henkilöistä.
Boomerit muistaa yhtyeen Rolling Stones ja tämän kappaleen Sympathy for the Devil. Tarkoittaako se laulu Mick Jaggerin olevan saatana?
Provosointi kääntyi kohussa bändiä vastaan. Vuoden 2020 kiertueella lavalla esitetty video on ollut tietysti vitsi ja silloin on oletettu, että kaikki ymmärtävät sen olevan vitsi. Siis että rocktähti panìsi bändäreitä kesken konsertin. Kesti sentään kolme vuotta ennen kuin joku meni videosta sekaisin ja kuvitteli huumeiden käytön takia itselleen tapahtuneen sellaista.
Ei tietenkään se mitään todista, mutta kertoo että kiinnostusta aiheeseen on.
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa rehellisesti että jos minulle joku vaikutusvaltainen ihminen tekisi jotain pahaa, pelkäisin niin paljon että pitäisin suuni kiinni. En kertoisi kenellekkään. Paljon faneja = vaikutusvaltaa ja kaikemaailman sekopäitä jotka tekee mitä vaan. Todella rohkeita naisia nämä jotka kertovat mitä tapahtuu, oli kyseessä sitten vaikka niin ihana Johnny Depp tai mikälie saksalainen mörkö.
Poliisillehan tuollaisesta kuuluukin ilmoittaa, eikä kirjoittaa someen.

Mihin perustuu ajatus tietyn näköisistä ja ikäisistä naisista? Eilen kerrottiin vain että naisten tuli todistaa olevansa täysi-ikäisiä henkkareilla. Tietysti juhliin kutsutaan vain naisia jotka osaavat käyttäytyä juhlissa oikein.

Nyt jotain rajaa näihin puolusteluihin :D :D :D

Mistä sen voi tietää miten käyttäytyvät? Väitätkö, että tuntevat niin hyvin nämä kutsutut naiset?

SIihen, että Alena valitsee ne naiset etukäteen naisten instagram-kuvien perusteella.

Ja tästä on jotain todisteita eikä vaan somessa kehkeytynyt juoru? Samaa tasoa kuin tuo panokoppi, missä Lindemann käy tauolla pikaisilla 🤣 oikeasti, jotain rajaa näihin satuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa rehellisesti että jos minulle joku vaikutusvaltainen ihminen tekisi jotain pahaa, pelkäisin niin paljon että pitäisin suuni kiinni. En kertoisi kenellekkään. Paljon faneja = vaikutusvaltaa ja kaikemaailman sekopäitä jotka tekee mitä vaan. Todella rohkeita naisia nämä jotka kertovat mitä tapahtuu, oli kyseessä sitten vaikka niin ihana Johnny Depp tai mikälie saksalainen mörkö.
Poliisillehan tuollaisesta kuuluukin ilmoittaa, eikä kirjoittaa someen.
No musta on kyllä hyvä, että myös varoitetaan muita naisia. Esim. Marilyn Mansonin tapauksessa moni nainen oli luullut olleensa ainoa Mansonin väkivallan kohteeksi joutunut, mutta sitten näitä tapauksia alkoi tulla esille yhä enemmän, ja naiset ovat tavanneetkin toisiaan ja saaneet vertaistukea.
En kyllä ymmärrä mitä pahaa siinä on jos päästää vain kauniita naisia jatkoille ja ehkä jopa panee niitä. Ja se että pääsee indikoi jo siihen suuntaan että joku pyrkii. Missä helvetin tilanteessa sitä on kohta enää korrektia nussia ketään.
Minua ei pelottaisi tehdä ilmoitusta vaikutusvaltaisesta ihmisestä, koska vaikka se ei johtaisi mihinkään, ilmaan jäisi aina epäilys henkilöä kohtaan ja tämä joutuisi varomaan jatkossa. Maine niilläkin on tärkeä.
Ketjun tapauksessa naisen kertomus on täynnä aukkoja ja hän kuvittelee täysin epäolennaisten konserttivideoiden todistavan jotakin.
Olen ollut kerran tilanteessa jossa olisin voinut marssia ylemmän pomon puheille ja tehdä valituksen miehen käytöksestä, mutta en tehnyt niin koska mies ei ansainnut sitä ja siinä oli jokin outo väärinkäsitys. Hänelle olisi tullut ongelmia jo pelkästä valituksesta vaikka se ei olisi johtanut mihinkään seurauksiin. Oli sen verran arvokas työpaikka jolla sivistynyt maine oli tärkeää.
Ihan pyytämättä ja yllättäen tuli tieto, että rokkitähti panee bändäreitä.
You've got a pussy, I have a dick, ah
So what's the problem? Let's do it quick
Toki mahdolliset huumaushommat ja muu rikollinen sitten eri asia.
Kaikenlaiset syytökset on hyvä ottaa vakavasti ja selvittää, mutta tuo nyt huumaamisesta ym. syyttänyt nainen käy kyllä kunnon hörhökierroksilla. Jakaa instassaan mm. kaappauksia saamastaan viestistä, missä joku kertoo, että ”Rammsteinin kokki on kertonut, että Tillin pitää panna vähintään viittä naista, että voi rauhoittua keikkaa varten”. Ihan oikeasti. Siis se on ihan kiistatonta, että eräs henkilö instagramissa valitsee kiinnostuneita naisia keikoille ”nollariville” ja pre- ja afterpartyille Tillin seuraksi, mutta jotenkin vaikea uskoa noita huumaamisia äkkiseltään.
Korjaus: nimi on siis Shelby Lynn