HS: kirjailija näyttää nuorten miesten syrjäytymisen seuraukset
Linkki HS juttuun: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009574668.html
Itseä jäi mietityttämään kirja-arvion alla heti mies-nais-vastakkainasetteluksi kärjistynyt keskustelu. En halua kirjoittaa itse artikkeliin omalla nimelläni, koska haluan salata poikani henkilöllisyyden. Poikani (16 v) on kasvanut kahden vanhemman (korkeasti koulutetun jos sillä on merkitystä) perheessä, jossa ei ole päihde; taloudellisia -tai terveysongelmia. Hänellä on paljon kavereita, jokunen ystäväkin, liikuntaharrastus ja ihan ok koulumenestys. Hänen hieman vanhempi ystävänsä taas on hyvin varakkaasta kodista ja asuu toisessa eurooppalaisessa maassa, urheilee myös ja menestyy opinnoissa. Kuuntelin heidän puheitaan sattumoisin muutaman päivän sivusta ja todella hätkäytti mistä heidän naisvihamielisyytensä kumpuaa. Naisia kommentoitiin ja nimiteltiin alatyylisesti. Naisen tehtävä tuntui olevan näyttää hyvälle; naiset ovat vastenmielisiä ja ainoa tapa haluta olla naisen kanssa tekemisissä on "panna". Kysyin pojalta jälkikäteen ajatteleeko hän samalla lailla myös äidistään ja mummistaan, ei osannut vastata.
Muilla kokemuksia tällaisesta? Epäilen, että tällaista aivopesua tulee tiktokien ym kautta, mutta en voi toki olla varma. Oikeasti herättää huolta tällainen, pojat ovat jo vähän liian vanhoja ollakseen siinä "tytöt on yäk" vaiheessa ja puheet ovat sitäpaitsi oikeasti todella vähätteleviä ja vihamielisiä :/
Kommentit (899)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etuoikeutetuin olento on komea valkoinen mies. Oma tytär on mallismaisen kaunis ja kypsyi jossakin vaiheessa niin paljon lähentelyihin, että kulkee nykyään peittävissä huppareissa ja hyvin löysissä housuissa.
Ei, vaan kaunis valkoinen nainen.
Parhaassa asemassa on korkean statuksen valkoinen mies. Mutta se asema ei ole etuoikeus vaan ansaittu. Naisten on turha kitistä kun he itse antavat statusmiehen tehdä mitä tämä haluaa.
Nimenomaan. Kauniin naisen ei tarvitse periaatteessa tehdä mitään muuta kuin hengittää saadakseen etuoikeutetun aseman. Komean miehen pitää silti saavuttaa jotain ja tehdä itsestään jotain, ei se voi tehdä onlyfans -videoita ja ansaita satoja tuhansia. Tai vaihtoehtoisesti mennä rikkaisiin naimisiin. Eivät naiset tule tekemään palveluksia miehelle siksi kun se on komea. Kauniin naisen ei tarvitse kuin heilauttaa sormeaan, niin simppiarmeija on tekemässä asioita sen puolesta. Ja helvetin huvittavaa tuo väite, että suomalaiset miehet eivät muka tiedosta etuoikeutettua asemaansa samaan aikaan kun suomalaiset etuoikeutetut naiset itkevät jatkuvasti ja joka paikassa, kuinka sorrettuja ovat.
Tää sun tyhmyys on varmaan yks tekijä mikä on saanut sut "häviämään taistelussa muille miehille" (kyyninen maailmankuva)
Kauniita ihmisiä nyt on maailma täys, ei ne somella tienaa.
Itte oot tyhmä.
Pelkällä kauneudella tekee rahaa sen verran pien murto-osa ihmisiä että se on turhaa nostaa esille. Ja usein näissä ainoa tekijä ei ole kauneus vaan aikaa käytetään markkinointiin jne.
Mut tosiaan turha näitä on sulle selittää kun oot liian tyhmä tajuamaan
Oletko katkera kauniille naisille?
Vastasitkohan nyt ihan oikeaan?
Luultavasti kyllä, varma siitä en tosin voi olla.
Lueppas uusiks mitä siinä kirjotettiin ja mihinkä siinä vastattiin.
No ethän sinä osaa lukea niin väännetään rautalangasta: Se kelle vastattiin, oli katkera kauniille naisille.
Voipi olla, voipi olla olemattakin.
Nuo luuserimiehet pitävät naisia kilpailijoinaan, siitä vihamielisyys.
Fiksut miehet tajuavat, että heidän kilpailijansa ovat toiset miehet. Naisen kanssa rakastetaan ja tuetaan toinen toistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etuoikeutetuin olento on komea valkoinen mies. Oma tytär on mallismaisen kaunis ja kypsyi jossakin vaiheessa niin paljon lähentelyihin, että kulkee nykyään peittävissä huppareissa ja hyvin löysissä housuissa.
Ei, vaan kaunis valkoinen nainen.
Parhaassa asemassa on korkean statuksen valkoinen mies. Mutta se asema ei ole etuoikeus vaan ansaittu. Naisten on turha kitistä kun he itse antavat statusmiehen tehdä mitä tämä haluaa.
Nimenomaan. Kauniin naisen ei tarvitse periaatteessa tehdä mitään muuta kuin hengittää saadakseen etuoikeutetun aseman. Komean miehen pitää silti saavuttaa jotain ja tehdä itsestään jotain, ei se voi tehdä onlyfans -videoita ja ansaita satoja tuhansia. Tai vaihtoehtoisesti mennä rikkaisiin naimisiin. Eivät naiset tule tekemään palveluksia miehelle siksi kun se on komea. Kauniin naisen ei tarvitse kuin heilauttaa sormeaan, niin simppiarmeija on tekemässä asioita sen puolesta. Ja helvetin huvittavaa tuo väite, että suomalaiset miehet eivät muka tiedosta etuoikeutettua asemaansa samaan aikaan kun suomalaiset etuoikeutetut naiset itkevät jatkuvasti ja joka paikassa, kuinka sorrettuja ovat.
Tää sun tyhmyys on varmaan yks tekijä mikä on saanut sut "häviämään taistelussa muille miehille" (kyyninen maailmankuva)
Kauniita ihmisiä nyt on maailma täys, ei ne somella tienaa.
Itte oot tyhmä.
Pelkällä kauneudella tekee rahaa sen verran pien murto-osa ihmisiä että se on turhaa nostaa esille. Ja usein näissä ainoa tekijä ei ole kauneus vaan aikaa käytetään markkinointiin jne.
Mut tosiaan turha näitä on sulle selittää kun oot liian tyhmä tajuamaan
Murto-osa ihmisistä ja hekin vain murto-osan elämästään, parhaimmillaankin vain muutaman vuoden. Mutta näissä keskusteluissa annetaan ymmärtää, että tuo olisi yleistä ja joka naisen juttu. Haluaisin nähdä, moniko palstalaisten äideistä, siskoista, serkuista, naapureista, työkavereista ja muista tuttavista rikastuu OF:lla tai on rikastunut naimalla rikkaan miehen.
Ainahan näissä on yleistäminen huipussaan, toisen puolen mielestä naiset on vain ja ainoastaan jotain of-malleja tai miksi niitä kutsutaankaan tai sitten nai rikkaan miehen. Miehet taas toisen puolen mukaan elää ihan samanlaista elämää Wahlroosista ojankaivajaan. Hyvin vähän näillä kommenteilla on oikean elämän kanssa tekemistä.
En tiedä minkälaiset lasit nämä ihmiset sitten laittaa koneelle istuessaan päähän, kun pääasiallisesti ihmiset tekee kuitenkin sukupuolesta riippumatta niitä perinteisiä "paskahommia". Mutta kai se joidenkin mielestä on mukavampi vertailla mahdollisimman arjesta poikkeavilla esimerkeillä, sen sijaan että puhuttaisiin ns oikeasta elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Nuo luuserimiehet pitävät naisia kilpailijoinaan, siitä vihamielisyys.
Fiksut miehet tajuavat, että heidän kilpailijansa ovat toiset miehet. Naisen kanssa rakastetaan ja tuetaan toinen toistaan.
Juuri näin, nyt ollaan samalla sivulla. On hyvä tunnustaa biologiset realiteetit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole hyvä juttu, että jo nuorena tietää asioiden oikean järjestyksen?
Yawn.
Pointti oli se, että paljon keskustellaan syrjäytyneiden nuorten miesten riskistä sairastua naisiin kohdistuvaan katkeruuteen ja vihaan, mutta nämä pojat mm eivät ole millään mittarilla syrjäytyneitä, vaan jopa etuoikeutettuja ja menestyviä, ainakin toistaiseksi. Heillä ei ole päihdeongelmaa, ei mielenterveyden ongelmaa. Heidän puheensa ovat mielestäni kulttuurin tuotetta, ts he eivät edes näe ongelmaa puheissaan. Ja hesarin keskustelupalstalla paljastuu, ettei ongelmaa naisiin kohdistuvassa vihamielisessä puheessa ja käytöksessä näe myöskään edes omalla nimellään kirjoittavat aikuiset (?) miehet, vaan ongelma on heidän mielestään naisten etuoikeutettu asema. Ei ole! Ongelma on se, että jossain foorumissa naisia alentava väkivaltainen puhe on ilmeisesti niin yleistä, että siitä tulee valtavirtaa.
Mietittekö te miehet koskaan mistä tätä sirkusta ohjataan? Mistä käsin tuollaisesta kahtiajakavasta puheesta pyritään tekemään arkipäiväistä ja kuka siitä sitten hyötyy? Vai toistatteko vain papukaijana: 'kun mies menestyy naiset jonottaa hänen luokseen, loput miehet ovat naisille ilmaa'?
Älä nyt viitsi. Tälläkin palstalla akateemiset naiset eivät halua tutustua parisuhdemielessä ei-akateemisiin miehiin.
Se on mahdollista, ettei moni akateeminen nainen halua parisuhteeseen ei-akateemisen miehen kanssa. Mutta kerrotko vielä miksi tämä on naisvihaa herättävä ongelma? Onhan ei-akateemisia naisiakin olemassa. Miksi siis nuori mies alkaisi vihata kaikkia naisia kun joku akateeminen nainen ei tahdo parisuhdetta jonkun ei-akateemisen miehen kanssa? En ymmärrä. En minäkään alkanut vihata miehiä kun ensirakkauteni ei halunnut minua vaan pitkän ja kauniin ystäväni. Nuolin haavani ja menin eteenpäin ja löysin mieleisen kumppanin myöhemmin.
Fiksu mies = puhuu noita juttuja ainoastaan miesporukassa, jolloin kukaan ei kuule.
Tyhmä mies = puhuu samoja juttuja naisten kuullen.
En minä eikä kukaan miespuolisista sukulaisistani tai ystävistäni puhu tuollaista tekstiä. En kyllä pysty ymmärtämään millaisten ihmisten keskellä jotkut elävät ja kasvavat, toki onhan niitä murhaajiakin jossain, että kai se näin vaan on.
Olenkin ihan kiva mies, mutta en kyllä millään mittarilla kiltti (paitsi lapsilleni).
Kyllä sitä työpaikalla kuullee ihan perheellisten miesten suusta. Meinaa alkaa hymyilyttämään kun on sitten käy kylässä ja mies on kuin toinen ihminen. Voi kumpa naiset kuulisi miestensä juttuja kun eivät ole paikalla ja näkisivät pikaviestiketjujen tekstit ja videot.
Muistan joskus katselleeni dokumenttia jostain Hollywoodin työntekijästä, jonka tehtävä oli huolehtia näyttelijöistä.
Hän mainitsi joitan naisten kuumimpia seksisymboleja Hollywoodin kulta-ajalta jotka äijäseurassa ollessaan kiroilivat ķuin merimiehet ja rasvaset jutut lenteli. Välillä jopa pistettiin puolittain leikilliseksi tappeluksi.
Mutta kun nainen astui huoneeseen, nämä miehet muuttuivat kuin taikaiskusta kohteliaiksi ja hillityiksi gentlemanneiksi.
Toksinen maskuliinisuus on aggressiota ja väkivaltaa. Naiset ovat varuillaan sen kanssa koska se on kaksiteräinen miekka.
Miehellä on yli puolta enemmän lihasvoimaa kuin naisella. Nainen on biologisesti haavoittuvampi kokonsa takia ja esim. raskaana ollessaan. Luolamiesaikoina nainen tarvitsi vahvan aggressiivisen miehen suojelua mutta vahvuus saattoi myös kääntyä naista vastaan.Tämän takia naiset pitävät uniformupukuisia miehiä seksikkäinä, esim. upseereita, palomiehiä, poliiseja.
Uniformu viestii miehisestä suoraviivaisesta aggresiivisuudesta ja voimankäytöstä(lue: toksisesta maskuliinisuudesta) joka on kuitenkin koulittua, "kahlittua" ja hallittua.
" Olen TARVITTAESSA vahva ja aggressiivinen jotta voin suojella sinua pahoilta tyypeiltä ja pitää sinut turvassa. Kykenen pahoihin tekoihin pahiksia vastaan ja menen kohti vaaroja ja päin tulta vain suojellakseni ja palvellakseni sinua"Erittäin hyvin kirjoitettu. Oikeasti enemmistö naisista rakastaa toksista maskuliinisuutta ja sen seurauksia, kunhan se on riittävän hallittua eikä estä miestä olemasta pehmeä ja sivistynyt tarvittaessa. Mutta siinä vaiheessa kun toksinen maskuliinisuus puuttuu kokonaan, naisen pimppi kuivuu.
Netflixissä on dokumentti Yanamamo-heimon antropologisesta tutkimuksesta, mikä oli monella tavalla hirvittävää katsottavaa. Heimo elää Amazonin viidakossa ja ainakin vielä 60-70 -luvuilla oli elintavoiltaan eräs alkeellisimmista ihmisryhmistä tällä planeetalla. He tavallaan edustavat sitä, miten ihminen on lajina elänyt satojatuhansia vuosia.
Dokumentissa tuli esiin kiinnostavia asioita.
- Muistaakseni 30% miehistä kuoli väkivaltaisesti.
- Noin 40% miehistä oli osallistunut toisen ihmisen murhaamiseen.
- Väkivallan syy oli naiset ja niiden hankkiminen.
- Väkivaltaisimmilla miehillä oli selvästi enemmän naisia ja lapsia kuin rauhanomaisilla.Ihmisen elintapa miesten osalta on siis toksista maskuliinisuutta. Sitä ei voi ideologialla muuttaa. Leijonaa ei voi muuttaa ruohoa laiduntavaksi kasvissyöjäksi. Miestä ei voi muuttaa naiseksi. Ja naiset haluavat toksisesti maskuliinisia miehiä.
On tämän yhteiskunnan kannalta katastrofaalinen sukupolvihuijaus yrittää muuttaa nuoria miehiä naisiksi. Sen seuraukset näkyvät jo kaikkialla nuorten miesten ongelmina ja normaalin seksuaalisuuden heikkenemisenä.
Ajatella jos ihminen, mieskin, voisi kehittyä. Voisi keksiä polttomoottorin, sähkön, demokratian.. oh wait, mutta mehän olemme kehittyneet! ja kehittäneet yhteiskunnan jossa voidaan kasvaa yli tuon voimankäytön tarpeen ja luoda ihmisen toimintaa sääteleviä lakeja ja mekanismin vaikuttaa niiden säädäntään.
Koittakaa nyt ensinnä päättää kumpi se naisen pikkupöksyt saikaan kosteaksi; se nyrkkiä heiluttava ja peppua kouriva lihaskimppu vai se entinen hikari, joka on opiskellut itselleen akateemisen tutkinnon ja aseman korkealla palkalla. Vinkki: nämä aniharvoin ovat yksi ja sama ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etuoikeutetuin olento on komea valkoinen mies. Oma tytär on mallismaisen kaunis ja kypsyi jossakin vaiheessa niin paljon lähentelyihin, että kulkee nykyään peittävissä huppareissa ja hyvin löysissä housuissa.
Ei, vaan kaunis valkoinen nainen.
Parhaassa asemassa on korkean statuksen valkoinen mies. Mutta se asema ei ole etuoikeus vaan ansaittu. Naisten on turha kitistä kun he itse antavat statusmiehen tehdä mitä tämä haluaa.
Nimenomaan. Kauniin naisen ei tarvitse periaatteessa tehdä mitään muuta kuin hengittää saadakseen etuoikeutetun aseman. Komean miehen pitää silti saavuttaa jotain ja tehdä itsestään jotain, ei se voi tehdä onlyfans -videoita ja ansaita satoja tuhansia. Tai vaihtoehtoisesti mennä rikkaisiin naimisiin. Eivät naiset tule tekemään palveluksia miehelle siksi kun se on komea. Kauniin naisen ei tarvitse kuin heilauttaa sormeaan, niin simppiarmeija on tekemässä asioita sen puolesta. Ja helvetin huvittavaa tuo väite, että suomalaiset miehet eivät muka tiedosta etuoikeutettua asemaansa samaan aikaan kun suomalaiset etuoikeutetut naiset itkevät jatkuvasti ja joka paikassa, kuinka sorrettuja ovat.
Nyt on kyllä pakko kysyä, että ketkä itkee?
Rakas, sitä kutsutaan politiikaksi. Lobbaat, koska jos lopetat, loppuu myös äänet, loppuu virka, loppuu eturyhmäsi etujen kehittyminen.
Sitä vastoin yksilö, kuten minä, on varsin tietoinen etuoikeutetusta asemastaan. Minä esim siitä, että oli vanhemmat, joiden kodissa kuunneltiin uutisia, tilattiin lehtiä, luettiin kirjoja ja ruokapöydässä keskusteltiin asiaa. Se on vanhempieni aikaansaannos. Minä ja menestyneet sisareni olemme saaneet vanhemmiltani henkisen pääoman, jota on kiittäminen lähes kaikesta hyvästä. Yhteiskunta ei ole sukupuoleni perusteella antanut minulle yhtään mitään, mitä ei olisi samoin antanut ikäluokkani miehelle.
Yritän parhaani mukaan vanhempieni lahjan välittää edelleen omille pojilleni. Loppu on kiinni heistä.

Itsevarma ja karismaattinen mies, joka on korkealla sosiaalisessa hierarkiassa, sellainen saa naisen pikkupöksyt kosteiksi. Ja tuohon asemaan noustaan voittamalla muut miehet keskinäisessä kilpailussa.
Muut hyvät luonteenpiirteet on kuorrutusta siihen päälle.
Ihmisen vaistot on edelleen samat kuin tuhansia vuosia sitten.

USA:ssa myös varakkaiden perheiden mustat lapset pärjää huonommin koulussa kuin valkoiset lapset. Juurisyy on, että mustilla on n. 15 pistettä matalampi keksimääräinen ÄO kuin valkoisilla. Mitään valkoisten etuoikeutta ei myöskään ole olemassa.

Kai tajuat ettei ÄO ole pelkästään synnynnäinen vaan ympäristö vaikuttaa siihen oleellisesti.
Mm. länsimaissa ihmisten keskimääräinen ÄO nousi jatkuvasti läpi 1900-luvun.
Omas ei taida olla kovin kaksinen kun näin typeriä päätelmiä teet tuollaisella itsevarmuudella.
Vierailija kirjoitti:
On totta, että koululaitoksen naisistuminen on tehnyt koulusta pojille hankalan oppimisympäristön. Niinpä pojat syrjäytyvät koulutuksesta ja erilaiset muodollista pätevyyttä edellyttävät virat täytetään naisilla. Tämä aiheuttaa sen, että yhteiskunnassa tekemisen säännöt ovat pikkuhiljaa naisten naisen logiikalla sanelemat.
Onneksi kuitenkin monet muut kuin paperin pyörittelyä ja hiiren niksuttelua vaativat työt ovat edelleen olemassa ja voimissaan. Kaikilla yhteiskunnan ilmiöillä on myös vastailmiönsä.
Pojat (nyt yleistän, eli selvyyden vuoksi; poikkeuksia on) eivät suostu lukemaan!!! Eivät suurin surminkaan suostu lukemaan yhtään ylimääräistä tekstin pätkää!!! Minä en keksi miten se on koululaitoksen tai opettajien vika, paitsi toki niin, ettei lukemista enää vaadita edellytyksenä vuosiluokkien suorittamiseksi.
Olen omalle pojalle maksanut lukemisesta. Maksanut riihikuivaa rahaa /luettu sivumäärä!! En yhtään ihmettele miten hän, kaverinsa, ja ystävien & tuttujen poikalapset eivät opi lukutekniikkaa kokeisiin tai essee vastaustekniikkaa kun eivät ikuna kuuna päivänä lue tai kirjoita minkäänlaista proosaa, tietokirjallisuutta, mitään muuta kuin jotain pelin käsikirjaa. Ja ihan turha sanoa, ettei aikuiset osaa saada kiinnostusta heräämään. Kaikkea on tarjottu mitä kirjallisesti maailmassa on tuotettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole hyvä juttu, että jo nuorena tietää asioiden oikean järjestyksen?
Yawn.
Pointti oli se, että paljon keskustellaan syrjäytyneiden nuorten miesten riskistä sairastua naisiin kohdistuvaan katkeruuteen ja vihaan, mutta nämä pojat mm eivät ole millään mittarilla syrjäytyneitä, vaan jopa etuoikeutettuja ja menestyviä, ainakin toistaiseksi. Heillä ei ole päihdeongelmaa, ei mielenterveyden ongelmaa. Heidän puheensa ovat mielestäni kulttuurin tuotetta, ts he eivät edes näe ongelmaa puheissaan. Ja hesarin keskustelupalstalla paljastuu, ettei ongelmaa naisiin kohdistuvassa vihamielisessä puheessa ja käytöksessä näe myöskään edes omalla nimellään kirjoittavat aikuiset (?) miehet, vaan ongelma on heidän mielestään naisten etuoikeutettu asema. Ei ole! Ongelma on se, että jossain foorumissa naisia alentava väkivaltainen puhe on ilmeisesti niin yleistä, että siitä tulee valtavirtaa.
Mietittekö te miehet koskaan mistä tätä sirkusta ohjataan? Mistä käsin tuollaisesta kahtiajakavasta puheesta pyritään tekemään arkipäiväistä ja kuka siitä sitten hyötyy? Vai toistatteko vain papukaijana: 'kun mies menestyy naiset jonottaa hänen luokseen, loput miehet ovat naisille ilmaa'?
Älä nyt viitsi. Tälläkin palstalla akateemiset naiset eivät halua tutustua parisuhdemielessä ei-akateemisiin miehiin.
Se on mahdollista, ettei moni akateeminen nainen halua parisuhteeseen ei-akateemisen miehen kanssa. Mutta kerrotko vielä miksi tämä on naisvihaa herättävä ongelma? Onhan ei-akateemisia naisiakin olemassa. Miksi siis nuori mies alkaisi vihata kaikkia naisia kun joku akateeminen nainen ei tahdo parisuhdetta jonkun ei-akateemisen miehen kanssa? En ymmärrä. En minäkään alkanut vihata miehiä kun ensirakkauteni ei halunnut minua vaan pitkän ja kauniin ystäväni. Nuolin haavani ja menin eteenpäin ja löysin mieleisen kumppanin myöhemmin.
Kertoo ihmisen pinnallisuudesta, jos preferenssinä on koulutus, eikä halua antaa edes mahdollisuutta ei-akateemiselle miehelle. Lisäksi herättelisin miettimään sitä, että aloituksessa mainitut pojat todennäköisesti päätyvät akateemiselle uralle, jolloin heillä on laaja naistarjonta. Todennäköisesti vain hyppivät kukasta kukkaan, mutta tämähän ei sitten enää akateemisten naisten mielestä ole naisvihaa.
Tämä on todella outo ennakko-oletus/väärinkäsitys. Minä ja monet ystäväni ovat akateemisella uralla, ja elämäntapamme ovat terveet, ja urheilemme aktiivisesti, mutta meillä ei silti ole koskaan ollut vientiä. Tyttöystävän löytäminen on paljon vaikeampaa kuin esim. maratonin juokseminen tai tohtorin tutkinnon saavuttaminen.
Ja silti moni löytää tyttöystäviä vaikka joka sormelle, vaikka ei kykenisi maratoniin tai tohtorintutkintoon. Eikä olisi edes erityisen komea tai rikas. Miten? Ehkä siten että se vaatii erilaisia taitoja, eikä noilla asioilla ole siis mitään oikeaa yhteyttä keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etuoikeutetuin olento on komea valkoinen mies. Oma tytär on mallismaisen kaunis ja kypsyi jossakin vaiheessa niin paljon lähentelyihin, että kulkee nykyään peittävissä huppareissa ja hyvin löysissä housuissa.
Ei, vaan kaunis valkoinen nainen.
Parhaassa asemassa on korkean statuksen valkoinen mies. Mutta se asema ei ole etuoikeus vaan ansaittu. Naisten on turha kitistä kun he itse antavat statusmiehen tehdä mitä tämä haluaa.
Nimenomaan. Kauniin naisen ei tarvitse periaatteessa tehdä mitään muuta kuin hengittää saadakseen etuoikeutetun aseman. Komean miehen pitää silti saavuttaa jotain ja tehdä itsestään jotain, ei se voi tehdä onlyfans -videoita ja ansaita satoja tuhansia. Tai vaihtoehtoisesti mennä rikkaisiin naimisiin. Eivät naiset tule tekemään palveluksia miehelle siksi kun se on komea. Kauniin naisen ei tarvitse kuin heilauttaa sormeaan, niin simppiarmeija on tekemässä asioita sen puolesta. Ja helvetin huvittavaa tuo väite, että suomalaiset miehet eivät muka tiedosta etuoikeutettua asemaansa samaan aikaan kun suomalaiset etuoikeutetut naiset itkevät jatkuvasti ja joka paikassa, kuinka sorrettuja ovat.
Aina hauskaa, kun joku tuo esiin of:n ja sen, kuinka paljon naiset siellä ansaitsee. Keskivertokäyttäjä nainen muistaakseeni ansaitsi noin 170 euroa kuukaudessa, kun keskiverto mieskäyttäjä ansaitsi huomattavasti enemmän( noin 1500 euroa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole hyvä juttu, että jo nuorena tietää asioiden oikean järjestyksen?
Yawn.
Pointti oli se, että paljon keskustellaan syrjäytyneiden nuorten miesten riskistä sairastua naisiin kohdistuvaan katkeruuteen ja vihaan, mutta nämä pojat mm eivät ole millään mittarilla syrjäytyneitä, vaan jopa etuoikeutettuja ja menestyviä, ainakin toistaiseksi. Heillä ei ole päihdeongelmaa, ei mielenterveyden ongelmaa. Heidän puheensa ovat mielestäni kulttuurin tuotetta, ts he eivät edes näe ongelmaa puheissaan. Ja hesarin keskustelupalstalla paljastuu, ettei ongelmaa naisiin kohdistuvassa vihamielisessä puheessa ja käytöksessä näe myöskään edes omalla nimellään kirjoittavat aikuiset (?) miehet, vaan ongelma on heidän mielestään naisten etuoikeutettu asema. Ei ole! Ongelma on se, että jossain foorumissa naisia alentava väkivaltainen puhe on ilmeisesti niin yleistä, että siitä tulee valtavirtaa.
Mietittekö te miehet koskaan mistä tätä sirkusta ohjataan? Mistä käsin tuollaisesta kahtiajakavasta puheesta pyritään tekemään arkipäiväistä ja kuka siitä sitten hyötyy? Vai toistatteko vain papukaijana: 'kun mies menestyy naiset jonottaa hänen luokseen, loput miehet ovat naisille ilmaa'?
Älä nyt viitsi. Tälläkin palstalla akateemiset naiset eivät halua tutustua parisuhdemielessä ei-akateemisiin miehiin.
Se on mahdollista, ettei moni akateeminen nainen halua parisuhteeseen ei-akateemisen miehen kanssa. Mutta kerrotko vielä miksi tämä on naisvihaa herättävä ongelma? Onhan ei-akateemisia naisiakin olemassa. Miksi siis nuori mies alkaisi vihata kaikkia naisia kun joku akateeminen nainen ei tahdo parisuhdetta jonkun ei-akateemisen miehen kanssa? En ymmärrä. En minäkään alkanut vihata miehiä kun ensirakkauteni ei halunnut minua vaan pitkän ja kauniin ystäväni. Nuolin haavani ja menin eteenpäin ja löysin mieleisen kumppanin myöhemmin.
Fiksu mies = puhuu noita juttuja ainoastaan miesporukassa, jolloin kukaan ei kuule.
Tyhmä mies = puhuu samoja juttuja naisten kuullen.
En minä eikä kukaan miespuolisista sukulaisistani tai ystävistäni puhu tuollaista tekstiä. En kyllä pysty ymmärtämään millaisten ihmisten keskellä jotkut elävät ja kasvavat, toki onhan niitä murhaajiakin jossain, että kai se näin vaan on.
Olenkin ihan kiva mies, mutta en kyllä millään mittarilla kiltti (paitsi lapsilleni).
Kyllä sitä työpaikalla kuullee ihan perheellisten miesten suusta. Meinaa alkaa hymyilyttämään kun on sitten käy kylässä ja mies on kuin toinen ihminen. Voi kumpa naiset kuulisi miestensä juttuja kun eivät ole paikalla ja näkisivät pikaviestiketjujen tekstit ja videot.
Muistan joskus katselleeni dokumenttia jostain Hollywoodin työntekijästä, jonka tehtävä oli huolehtia näyttelijöistä.
Hän mainitsi joitan naisten kuumimpia seksisymboleja Hollywoodin kulta-ajalta jotka äijäseurassa ollessaan kiroilivat ķuin merimiehet ja rasvaset jutut lenteli. Välillä jopa pistettiin puolittain leikilliseksi tappeluksi.
Mutta kun nainen astui huoneeseen, nämä miehet muuttuivat kuin taikaiskusta kohteliaiksi ja hillityiksi gentlemanneiksi.
Toksinen maskuliinisuus on aggressiota ja väkivaltaa. Naiset ovat varuillaan sen kanssa koska se on kaksiteräinen miekka.
Miehellä on yli puolta enemmän lihasvoimaa kuin naisella. Nainen on biologisesti haavoittuvampi kokonsa takia ja esim. raskaana ollessaan. Luolamiesaikoina nainen tarvitsi vahvan aggressiivisen miehen suojelua mutta vahvuus saattoi myös kääntyä naista vastaan.Tämän takia naiset pitävät uniformupukuisia miehiä seksikkäinä, esim. upseereita, palomiehiä, poliiseja.
Uniformu viestii miehisestä suoraviivaisesta aggresiivisuudesta ja voimankäytöstä(lue: toksisesta maskuliinisuudesta) joka on kuitenkin koulittua, "kahlittua" ja hallittua.
" Olen TARVITTAESSA vahva ja aggressiivinen jotta voin suojella sinua pahoilta tyypeiltä ja pitää sinut turvassa. Kykenen pahoihin tekoihin pahiksia vastaan ja menen kohti vaaroja ja päin tulta vain suojellakseni ja palvellakseni sinua"Erittäin hyvin kirjoitettu. Oikeasti enemmistö naisista rakastaa toksista maskuliinisuutta ja sen seurauksia, kunhan se on riittävän hallittua eikä estä miestä olemasta pehmeä ja sivistynyt tarvittaessa. Mutta siinä vaiheessa kun toksinen maskuliinisuus puuttuu kokonaan, naisen pimppi kuivuu.
Netflixissä on dokumentti Yanamamo-heimon antropologisesta tutkimuksesta, mikä oli monella tavalla hirvittävää katsottavaa. Heimo elää Amazonin viidakossa ja ainakin vielä 60-70 -luvuilla oli elintavoiltaan eräs alkeellisimmista ihmisryhmistä tällä planeetalla. He tavallaan edustavat sitä, miten ihminen on lajina elänyt satojatuhansia vuosia.
Dokumentissa tuli esiin kiinnostavia asioita.
- Muistaakseni 30% miehistä kuoli väkivaltaisesti.
- Noin 40% miehistä oli osallistunut toisen ihmisen murhaamiseen.
- Väkivallan syy oli naiset ja niiden hankkiminen.
- Väkivaltaisimmilla miehillä oli selvästi enemmän naisia ja lapsia kuin rauhanomaisilla.Ihmisen elintapa miesten osalta on siis toksista maskuliinisuutta. Sitä ei voi ideologialla muuttaa. Leijonaa ei voi muuttaa ruohoa laiduntavaksi kasvissyöjäksi. Miestä ei voi muuttaa naiseksi. Ja naiset haluavat toksisesti maskuliinisia miehiä.
On tämän yhteiskunnan kannalta katastrofaalinen sukupolvihuijaus yrittää muuttaa nuoria miehiä naisiksi. Sen seuraukset näkyvät jo kaikkialla nuorten miesten ongelmina ja normaalin seksuaalisuuden heikkenemisenä.
Ajatella jos ihminen, mieskin, voisi kehittyä. Voisi keksiä polttomoottorin, sähkön, demokratian.. oh wait, mutta mehän olemme kehittyneet! ja kehittäneet yhteiskunnan jossa voidaan kasvaa yli tuon voimankäytön tarpeen ja luoda ihmisen toimintaa sääteleviä lakeja ja mekanismin vaikuttaa niiden säädäntään.
Koittakaa nyt ensinnä päättää kumpi se naisen pikkupöksyt saikaan kosteaksi; se nyrkkiä heiluttava ja peppua kouriva lihaskimppu vai se entinen hikari, joka on opiskellut itselleen akateemisen tutkinnon ja aseman korkealla palkalla. Vinkki: nämä aniharvoin ovat yksi ja sama ihminen.
Itsevarma ja karismaattinen mies, joka on korkealla sosiaalisessa hierarkiassa, sellainen saa naisen pikkupöksyt kosteiksi. Ja tuohon asemaan noustaan voittamalla muut miehet keskinäisessä kilpailussa.
Muut hyvät luonteenpiirteet on kuorrutusta siihen päälle.
Ihmisen vaistot on edelleen samat kuin tuhansia vuosia sitten.
Perkele niitä naisia kun ihastuvat itsevarmoihin ja karismaattisiin ihmisiin. Kuka muistaisi meitä epävarmoja ja harmaita. ÄRRRRRRR. Ai niin, ne harmaahiirulaiset, en mä niitä halua kun niitä itsevarmoja ja karsimaattisia naisia jotka voittaa naisten keskinäisessä kilpailussa.

En ymmärrä miksi olet laittanut tässä akateemisen menestyksen ja nyrkkisankaruuden vastakkain, varmasti yrittääksesi osoittaa tasoteorian toimimattomuuden. No, molemmat miestyypit ovat omassa sosiaalisessa ympäristössään hierarkian huipulla ja saavat naisia paremmin kuin kouluttamattomat ja/tai fyysisesti heikot miehet. Sitten ovat vielä lisäksi ne nk. super-alfat joissa yhdistyvät molemmat puolet eli älykkyys ja fyysinen kyvykkyys ovat niitä kaikkein halutuimpia.
--ohis

Eli sun määritelmä on pohjimmiltaan vaan yks kehä.
Menestys tuo naisia ja se että saa naisia tarkoittaa että on menestynyt

No ei se pelkkä (akateeminen) menestys riitä, jos piiloudut jonnekin siivouskomeroon vapaa-ajallasi ja välttelet kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita. Kyllä naisten suosioon aina jonkinlainen sosiaalinen kyvykkyys tai sosiaalisen hierarkian huipulla oleminen vaaditaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etuoikeutetuin olento on komea valkoinen mies. Oma tytär on mallismaisen kaunis ja kypsyi jossakin vaiheessa niin paljon lähentelyihin, että kulkee nykyään peittävissä huppareissa ja hyvin löysissä housuissa.
Ei, vaan kaunis valkoinen nainen.
Parhaassa asemassa on korkean statuksen valkoinen mies. Mutta se asema ei ole etuoikeus vaan ansaittu. Naisten on turha kitistä kun he itse antavat statusmiehen tehdä mitä tämä haluaa.
Nimenomaan. Kauniin naisen ei tarvitse periaatteessa tehdä mitään muuta kuin hengittää saadakseen etuoikeutetun aseman. Komean miehen pitää silti saavuttaa jotain ja tehdä itsestään jotain, ei se voi tehdä onlyfans -videoita ja ansaita satoja tuhansia. Tai vaihtoehtoisesti mennä rikkaisiin naimisiin. Eivät naiset tule tekemään palveluksia miehelle siksi kun se on komea. Kauniin naisen ei tarvitse kuin heilauttaa sormeaan, niin simppiarmeija on tekemässä asioita sen puolesta. Ja helvetin huvittavaa tuo väite, että suomalaiset miehet eivät muka tiedosta etuoikeutettua asemaansa samaan aikaan kun suomalaiset etuoikeutetut naiset itkevät jatkuvasti ja joka paikassa, kuinka sorrettuja ovat.
Onko nuo asiat nyt sitten naisen vika? Onko naisen vika, että "simpanssiarmeija" on tekemässä asioita naisen puolesta? No ei ole, nuohan on ihan miesten/simpanssien omaa toimintaa. Mieskin voi mennä rikkaisiin naimisiin, vai kieltääkö laki? Mieskin voi tehdä onlyfans- vidoita, ei kukaan estä. Ei kai se ole naisten vika, ettei niitä sitten kukaan katso. Jos video kiinnostaa se katsotaan, jos ei niin ei katsota. Ei ole naisten "vika" jos eivät halua katsoa jotakin videoa.
Älytöntä syyttä naisia miesten tekemisistä tai tekemättä jättämisestä.
Miksi naisten pitäisi toimia/tehdä samoja juttuja, kuin miehetkin, jos he eivät kerran halua? Ei kukaan niitä miehiäkään pakota niitä tekemään, ihan omasta vapaasta tahdostaan tekevät.

Kylläpä miehetkin voi tehdä rahaa seksialalla kuten yllä todettiin. Asiakkaana vaan on pääosin toiset miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei täällä pääse ajattelussaan niin pitkälle, että poikien puheet reflektoisivat jostain.
He haluaisivat kilpailla ja tehdä parhaansa, kuten kaikki sukupolvet ennen heitä, mutta heidän koko testosteronin muovaama olemisensa on leimattu toksiseksi. Heidät on syyllistetty maailman ongelmista, koska ovat valkoisia heteroita, tulevia patriarkkoja. Heidän huumorinsa on kiellettyä, koska sieltä löytyy kiellettyjä sanoja ja vääriä mielipiteitä. Koko kulttuurisota kohdistuu heihin, heidät laitetaan valitsemaan puolensa.
Mitäs jos heidän tylyjen ja kylmien puheiden kohde on väärä? He eivät vihaakaan naisia, vaan ideologiaa joka on luonut tämän vastakkainasettelun, toivottomuuden, hulluuden ja merkityksettömyyden heidän aikakaudelle.
He ovat vain kykenemättömiä pukemaan tunteitaan sanoiksi.Postmoderni intersektionaalinen feministinen marxilaisuus on saanut kovan otteen nuorista.
Seurauksia tullaan vielä näkemään, mutta jo nyt on paljon nähtävissä. Elämältä on viety merkitys ja tilalle on tarjolla elämän tuskaa. Eihän vallankumousta synny, jos ihmiset ovat toiveikkaita ja saavat elämälleen merkityksiä ja menestyvät, tuottavat hyvää. Pahimmat iskut ovat ottaneet koti, uskonto ja jonkin verran myös isänmaa. Elämä on merkityksellisintä silloin, kun sinulla on vastuuta, josta suoriudut. Vauva ja perhe on tästä parhain esimerkki, silloin työn tekemiselle tulee merkitys, sinulla on vastuu kasvattaa lapsesi. Jos yhteiskunnassa säilyy terve kilpailu, opiskelu ja ahkeruus kannattaa.
Toinen on yhteiset arvot. Jos yhteiskunnassa ei ole yhteisiä arvoja, etiikkaa ja moraalia, silloin rapautuminen alkaa nopeasti. Jos muut ei välitä säännöistä, miksi minun pitäisi välittää muista. Jos joillakin on oikeus elää siivellä, miksi minun pitäisi lainkuuliaisesti maksaa veroja? Jos rikollisia ei tuomita, vaan joillakin on omat säännöt, miksi minun pitäisi niitä noudattaa? Jos haistatelu on sallittua, niin sitten haistatellaan. Uskonto oli erinomainen koodisto etiikalle ja moraalille yhteiskunnassa, koska sen laatija oli jumala, uskoit siihen tai et.
Nyt koodiston laatii ihminen tai politbyroo, joten sillä ei ole arvoa ja uskottavuutta. Konservatiivinen Uskonto kesti sananvapauden, mutta tämä uusi liberaali politbyroo-aika ei kestä sananvapautta. Paradoksi.
Isänmaa oli se jonka puolesta vielä edelliset sukupolvet olivat valmiita taistelemaan. Se tarkoitti juuri etiikan ja moraalin puolustamista, länsimaisten kristillisten arvojen puolustamista, demokratiaa, sananvapautta.Tässäpä totuudenpuhuja.
Tämän takia vihaan feminismiä yli kaiken; feministit, te aloititte tämän kultturisodan, te päästitte marxilaisuuden luikertelemaan oppeihinne. Historia tulee teidät tuomitsemaan.
Mutta et vihaa ràs ist eja, terr oristeja, massamu rhaajia, riistäjiä, tà ppaj ia, rài skaaj ia, pèd ofiileja, diktaattoreja, sodanlietsojia, heikompien sortajia. Vain feminismiä vihaat, vihaat yli kaiken.
Rakentava suhtautumistapa, joka kantanee kaunista hedelmää, kuten historia on meille niin monta kertaa jo näyttänyt.
Sivusta, mutta jos sanoo vihaavansa feminismiä, niin samalla koko pitäisi kaikki muutkin kohteet luetella?
Ja toisin kuin innokkaimmat kiihkoilijat ajattelee, niin valtaosa miehistä kannattaa valtaosaa feminismin ajatuksista. Ne on äänekkäimmät feministit joita taas monikaan ei voi sietää, samoin kuin käytännössä mitään muutakaan aatetta fanaattisesti saarnaavia.
Mutta tuo kirjoittaja kertoi vihaavansa feminismiä yli kaiken. Ei varmaankaan siis kannata valtaosaa feminismin ajatuksista.
Kannatan, ei vaadin, ehdotonta tasa-arvoa mutta se on feminismille mahdoton ajatus hyväksyä.
* Feministien pyrkimyksenä on sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumaton tasa-arvo. Liike on laaja ja sen tavoitteet ovat vaihdelleet suuresti aikakaudesta ja yhteiskunnasta riippuen.
Feministit ovat tehneet työtä ja saaneet paljon aikaiseksi kampanjoidessaan muun muassa naisten äänioikeuden, palkan ja koulutuksen parantamiseksi sekä lisätäkseen sukupuolten tasa-arvoa yhteiskunnan eri alueilla. Viime vuosikymmeninä feministit ovat nostaneet entistä enemmän esille myös miesten kokemia ongelmia.
Kiistämättömistä saavutuksista huolimatta jo pelkkä sana feministi herättää monissa epäluuloa. Feministeihin liitetään stereotypioita, joista monet leimaavat feministisen ajattelun militantiksi ja vain naisten valtapyrkimyksiin keskittyviksi.*
https://yle.fi/aihe/a/20-10003381Käsityksesi feminismistä perustuu nyt taas niin muodikkaisiin stereotypioihin, joita tuohon sanaan liitetään. Radikaalifeminismi on hyvin kaukana liikkeen perusajatuksista, mutta silti se yleistetään käsittämään koko aatetta. Itsekään en näistä äänekkäistä ja raivopäisistä nykysuuntauksista pidä, mutta en silti koko aatetta tuomitse sen äärimuotojen peruateella.
Muutan käsitystäni feminismistä kun radikaalifeministit ajetaan ulos liikkeestä. Tässä feministeillä on ollut yli sata vuotta aikaa, en pidättele hengitystä odottaessani.
Ei kannatakaan. Feminismi ei ole sinun aatteesi eikä sen tarvitse muuttua sinun halujesi suuntaan. Löydät varmasti itsellesi sopivamman liikkeen, jos sellaista kaipaat.
Tai jospa perustetaan uusi liike, vaikkapa nimeltään humanismi. Käytetään tietenki samoja keinoja kuten feministit liikkeensä alkuaikoina käyttivät, poliittista väkivaltaa, terrorismia ja palopommeja. Räjäytetään UNWomen ensin?
Tämänkin tietenkin perustatte vain mammapalstalla. Semmosta se teillä on.
Niin, toisin kuin feministit jotka todistetusti aloittivat terroristijärjestönä. Eikös historia olekin mielenkiintoista.
Taitaa kuitenkin olla niin, että te miehet johdatte terrorismissa aika hyvällä kaulalla suhteessa naisiin.
Se terrorismi on ihan muiden kulttuureiden ongelma. Naistenkin kannattaisi vain vastustaa niiden kulttuureiden edustajien tuloa Suomeen, mutta kun ei, niitä halutaan vain lisää. Mitä se kertoo naisista?
Ketkä naiset haluavat? Itse pistäisin rajat kiinni näiltä sovinistim'amuilta.
No katso esim. vasemman laidan naiskansanedustajien ja ministereiden ulostuloja ko. asian tiimoilta, niin tiedät.
Ehkä. Toisaalta miesministeri haluaa lisätä heidän määräänsä juuri nyt käynnissä olevissa neuvotteluissa ja toinen kävi hakemassa oikein yksityiskoneella muutaman radikaalintaimen.
En minäkään ymmärrä, ehkä poliitikot tietää jotain mitä me ei tiedetä.
Varmaan joo. Pahimmat idiootit tällä palstalla tuntuu pärjäävän