Lue keskustelun säännöt.
Te, joilla on lapsia, miksi olette hankkineet lapsia?
Kommentit (141)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina halunnut lapsia, minun ei ole missään vaiheessa tarvinnut erikseen pohtia, haluaisinko. Sama juttu oli onneksi miehellä. Ainoastaan piti siis miehen kanssa pohtia sopiva hetki aloittaa yrittäminen. Lapset ovat ihania, on hienoa nähdä miten he kasvavat ja kehittyvät, heidän kauttaan elämä ja oma geenit jatkuvat, omat vanhempani saivat lapsenlapsia ja onhan se vanhana kivaa, jos joku ehkä soittaa joskus ja vielä ihanampaa jos saisin lastenlapsia.
Lapsuuden perheessä oli lapsia ja sitä vaan jotenki tottu ajatukseen.
Ilman lapsiani elämäni olisi merkityksetöntä. Niin kiitollinen lapsistani, äitiys on parasta. Toki raskasta toisinaan, huoli on suuri, mutta se on kaiken sen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Koska olen aina tiennyt haluavani lapsia. Tiennyt haluavani kokea kaiken sen, mitä liittyy raskauteen, synnytykseen, äitiyteen ylipäätään.
Mun lapset on huipputyyppejä, mihin jokaisessa lapsessa on potentiaalia. He ovat kohteliaita ja empaattisia ja keskustelukykyisiä.
Vähän sivuraide, mutta mä en ole ikinä tajunnut ihmisiä, jotka kasvattaa lapsistaan kusipäitä. Kun ei se hirveästi vaadi, että lapsi oppii vastavuoroisuuden periaatteet: minä olen kiva sinulle, ja silloin myös sinun kuuluu olla kiva minulle. Ei ole vaikeaa.
Mutta siis on mahtavaa että on perhe ja ihanat lapset ja on ollut suunnaton etuoikeus saada elää näiden lasten kanssa. Yksi on jo lentänyt pesästä, ja pärjää hienosti omillaan.
Mun elämääni äitiys on tuonut sellaista syvyyttä ja sellaisia tunteita, joita en olisi mistään muualta koskaan voinut saada. Kun oma lapsi nukkuu rauhallisesti kainalossa, siinä on jotain sellaista ikiaikaista luonnollisuutta, että se tuottaa niin syvälle menevää ihmisyyden tyydytystä, etten paremmasta tiedä.
Tää oli hyvin sanottu. Ei sitä tunnetta vain voi muualta saada tai verrata. Se on niin syvälle menevää pyyteetöntä rakkautta, ettei mikään muu mene lähimaillekaan. Ei ole mitään parempaa, mitä voin olla kuin äiti. Olen työelämässä johtavassa asemassa, olen hyvä harrastuksessani, olen suunnattoman rakastettu myös parisuhteessa ja tyttärenä ja siskona. Mutta paras asia kaikista on olla äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulin raskaaksi ja abortin tekeminen ei tuntunut miellyttävältä ajatukselta. En ollut koskaan halunnut lapsia.
En ole ollut erityisen lapsirakas, mutta halusin silti lapsia ja se tuntui luonnolliselta jatkumolta. Tietyssä vaiheessa elämä alkoi tuntua tyhjältä ja se tuntui sopivalta hetkeltä oman lapsen hankinnalle. Lapset ovat kasvattaneet myös meitä aikuisia, jalostaneet luonnetta ja vaatineet poistumaan tietyltä mukavuusalueelta. En koskaan edes harkinnut vapaaehtoista lapsettomuutta, en osaa sanoa millaiseksi elämä olisi tuolloin muodostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska olen aina tiennyt haluavani lapsia. Tiennyt haluavani kokea kaiken sen, mitä liittyy raskauteen, synnytykseen, äitiyteen ylipäätään.
Mun lapset on huipputyyppejä, mihin jokaisessa lapsessa on potentiaalia. He ovat kohteliaita ja empaattisia ja keskustelukykyisiä.
Vähän sivuraide, mutta mä en ole ikinä tajunnut ihmisiä, jotka kasvattaa lapsistaan kusipäitä. Kun ei se hirveästi vaadi, että lapsi oppii vastavuoroisuuden periaatteet: minä olen kiva sinulle, ja silloin myös sinun kuuluu olla kiva minulle. Ei ole vaikeaa.
Mutta siis on mahtavaa että on perhe ja ihanat lapset ja on ollut suunnaton etuoikeus saada elää näiden lasten kanssa. Yksi on jo lentänyt pesästä, ja pärjää hienosti omillaan.
Mun elämääni äitiys on tuonut sellaista syvyyttä ja sellaisia tunteita, joita en olisi mistään muualta koskaan voinut saada. Kun oma lapsi nukkuu rauhallisesti kainalossa, siinä on jotain sellaista ikiaikaista luonnollisuutta, että se tuottaa niin syvälle menevää ihmisyyden tyydytystä, etten paremmasta tiedä.
Tää oli hyvin sanottu. Ei sitä tunnetta vain voi muualta saada tai verrata. Se on niin syvälle menevää pyyteetöntä rakkautta, ettei mikään muu mene lähimaillekaan. Ei ole mitään parempaa, mitä voin olla kuin äiti. Olen työelämässä johtavassa asemassa, olen hyvä harrastuksessani, olen suunnattoman rakastettu myös parisuhteessa ja tyttärenä ja siskona. Mutta paras asia kaikista on olla äiti.
Jos äidit ja isät todella rakastavat lapsiaan niin ihmeellisen paljon, niin miksei se juurikaan näy päällepäin? Omastakaan äidistäni ei mitään sellaista voi havaita, vaikka uskon hänen rakastavan minua jollakin tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä miten itsekkäitä nämä lapsellisten syyt lapsellisuudelle ovat....
Harrastin seksiä, tulin raskaaksi, en saanut mentyä keskeytykseen = minusta tuli äiti. Siinä se. Luonnollisin tarina mitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin rakastaa, helliä ja hoivata omia jälkeläisiäni ja saada myös vastarakkautta ja lisää sisältöä elämään. Ja ihmisiä, jotka käy katsomassa mua, kun olen vanha.
Onko sulla mielestäsi niin hyvät geenit, että ne piti monistaa?
Itseasiassa on. Monta lasta, kaikki kauniita, osa jo aikuisia. Miehilläkin pysyy tukka päässä, kun ei kummankaan suvussa kaljuuntuvia. Kaikki käyneet/käyvät lukion. Kaikki valkokaulustöihin menossa. Rauhallisia ja hyviä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska olen aina tiennyt haluavani lapsia. Tiennyt haluavani kokea kaiken sen, mitä liittyy raskauteen, synnytykseen, äitiyteen ylipäätään.
Mun lapset on huipputyyppejä, mihin jokaisessa lapsessa on potentiaalia. He ovat kohteliaita ja empaattisia ja keskustelukykyisiä.
Vähän sivuraide, mutta mä en ole ikinä tajunnut ihmisiä, jotka kasvattaa lapsistaan kusipäitä. Kun ei se hirveästi vaadi, että lapsi oppii vastavuoroisuuden periaatteet: minä olen kiva sinulle, ja silloin myös sinun kuuluu olla kiva minulle. Ei ole vaikeaa.
Mutta siis on mahtavaa että on perhe ja ihanat lapset ja on ollut suunnaton etuoikeus saada elää näiden lasten kanssa. Yksi on jo lentänyt pesästä, ja pärjää hienosti omillaan.
Mun elämääni äitiys on tuonut sellaista syvyyttä ja sellaisia tunteita, joita en olisi mistään muualta koskaan voinut saada. Kun oma lapsi nukkuu rauhallisesti kainalossa, siinä on jotain sellaista ikiaikaista luonnollisuutta, että se tuottaa niin syvälle menevää ihmisyyden tyydytystä, etten paremmasta tiedä.
Tää oli hyvin sanottu. Ei sitä tunnetta vain voi muualta saada tai verrata. Se on niin syvälle menevää pyyteetöntä rakkautta, ettei mikään muu mene lähimaillekaan. Ei ole mitään parempaa, mitä voin olla kuin äiti. Olen työelämässä johtavassa asemassa, olen hyvä harrastuksessani, olen suunnattoman rakastettu myös parisuhteessa ja tyttärenä ja siskona. Mutta paras asia kaikista on olla äiti.
Jos äidit ja isät todella rakastavat lapsiaan niin ihmeellisen paljon, niin miksei se juurikaan näy päällepäin? Omastakaan äidistäni ei mitään sellaista voi havaita, vaikka uskon hänen rakastavan minua jollakin tavalla.
No aika kohtalaisen typerän päätelmän teit muista äideistä ja isistä oman äitisi perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoivavietti, vanhemmuus on luonnollinen asia. Tätä vartenhan täällä ollaan.
aika huonoja syitä. elämään sisältöä?? yksinäinen vanhuus?
Tämän keskustelun tarkkailu tiivistää kyllä erinomaisesti suomalaisten nettiin keskittyvän keskustelukulttuurin asennevamman perheytymistä ja perheellisiä kohtaan. Mitä tulee peukuttajiin. Ei kyllä kummastuta lainkaan, että suomalaiset katoavat kohta kartalta. Skandinaaveilla ja suurella osalla Eurooppaa jotain järkeä päässä. Mistä lie tämä junttius peräisin. Koetaan kai olevan jotenkin parempia kun ollaan olevinaan niin valveutuneita. Kyllä hieman idiootti on, että suvunjatkamista vihaa. Ehkä suomalaisten geenit on ajautunut umpikujaan tai sitten suuri osa on hedelmättömiä ja näin katkeria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin rakastaa, helliä ja hoivata omia jälkeläisiäni ja saada myös vastarakkautta ja lisää sisältöä elämään. Ja ihmisiä, jotka käy katsomassa mua, kun olen vanha.
Onko sulla mielestäsi niin hyvät geenit, että ne piti monistaa?
Itseasiassa on. Monta lasta, kaikki kauniita, osa jo aikuisia. Miehilläkin pysyy tukka päässä, kun ei kummankaan suvussa kaljuuntuvia. Kaikki käyneet/käyvät lukion. Kaikki valkokaulustöihin menossa. Rauhallisia ja hyviä ihmisiä.
En edes tiedä mitä sanoa, kun on niin karu arvomaailma. Todella karu.
Mielestäsi hyvät geenit, kun miehet ei kaljuunnu ja lapsista tulee valkokaulustyöläisiä? R e a l l y?
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten itsekkäitä nämä lapsellisten syyt lapsellisuudelle ovat....
Mitä jännää siinä on. Kyllä ihminen vaan on aika itsekäs, kun kyse on ainoasta elämästä.
En koskaan erityisemmin halunnut, pidin täysin mahdollisena että en koskaan hankkisi. Sitten tapasin ihmisen, jonka kanssa halusin. Tarve oli vaikeasti selitettävä ja primitiivinen.
Olisin varmaan ollut ihan tyytyväinen ilmankin, mutta olen onnellinen että sain.
- Tykkään hoitaa lapsia, ja haaveilin omista lapsista joita saisin hoitaa ja joiden kanssa voisi tehdä kivoja juttuja
- Rakastan miestäni, ja ajattelin että olisi ihana jos meillä olisi lapsia, jotka perisivät meiltä molemmilta luonteenpiirteitä, ulkonäköä jne.
Meillä on 2 lasta ja olen siihen tyytyväinen. Parasta on ollut nähdä kuinka sisaruussuhde kehittyy, ja myös hyvät ihmissuhteet meihin vanhempiin kehittyy.