Ystävä sai lapsen 7kk sitten, nyt pyysi ensi viikonloppuna ruotsinlaivalle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isäkin voi vauvaa hoitaa noin lyhyen ajan. Jotenkin kummallinen ajattelutapa ettei paria päivää voisi olla poissa.

Vauvsn luota huvittelun takia? Miksi se vauva on hankittu?

Ymmärtäisin vielä jos äiti isommam lapsen kanssa menisi jonnekin että lapsi saa huomiota

Huvittelua enemmän mua huolestuttaa ettette te luota lapsen isään niin paljon että voitte lähteä. Se, että uusi ihminen syntyy, ei tarkoita sitä että naisten elämä loppuu ja kytkeydytään kotiin. Kenenkään mielenterveydelle ei tee hyvää (edes sen vauvan) ettette lähde vapaalle tai ota omaa aikaa.

Eikö omassa kodissa voi tapahtua mitään kiinnostavaa? :D  Olet varmaan aika nuori.

Sivusta ihmettelen miksi täytyy mennä henkilökohtaisuuksiin? Ivallinen asenne sinulla.

Kunkin koti- ja perhe-elämä on erilainen; joillain on hemmetin raskasta, ei edes autoa millä mennä markettiin, kun taas joillain käy kaiken hyvän lisäksi viikkosiivooja.

Ihan voi vapaasti miettiä, jos hoidat vauvan, siivoat ja teet kaiken yksin, että eikös siinä jo tee mieli täydellistä irtiottoa, vaikka yhden päivän lepoa? Unta, kiireetöntä peseytymistä, vaihteeksi lämmintä ruokaa jne..

Täällä viittaillaan kaiken maailman tutkimuksiin ja yliopistojen opintosuunnitelmiin ja materiaaleihin, mutta talonpoikaisjärki riittää kertomaan, ettei ihminen ole kone, vaan tarvitsee myös oman aikansa ja nollauksen (ei tarkoita humalatilaa). Entäs kun äiti masentuu ja uupuu totaalisesti taakkansa alla? Mikäs tutkimus tähän avuksi? Joku psykologi kirjoittanut opuksia ja ohjeistusta? 

Jospa jätetään tuo "huvittelu"-sana pois, ja mietitään eikö yleensäkään voida olla yli puoli vuotiaan luota yhtä yötä  poissa, siis ei porattavana tai kännissä, kuten esim. tuo risteily joidenkin mielestä ehdottomasti  100% on. Päämääränä vaihteeksi äidin hyvinvointi.

Onkohan kodeissa oikein isompiakin riitoja siitä, kun symbioosimammat kieltävät jyrkästi isää sotkeutumasta ja tunkeutumasta äidin ja lapsen 24/7 -symbioottiseen kuplaan? Milloin sitten  isää tarvitaan? Milloin hän saa tutustua omaan lapseensa? Kun lapsi on vuoden vanha, kaksivuotias?

On juttuja kuinka jotkut imettävät vielä melkein kouluikäistä. Tämän symbioosifanaattisuuden voisi melkein liittää samaan sarjaan.

-N52

Ei ollut tarkoitus olla ivallinen, yritin käsittää.

Minusta vain on outo ja kyllästyttävä klisee kotona lasten kanssa olosta, että se on harmaata elämää hellaan ja hiekkalaatikkoon kytkettynä. Ikään kuin koti pienten lasten äitinä olisi kamala paikka olla. Jos on, pitää hommata apua.

Kotiäitiydestä on rakennettu ankea kuva, vaikka esim. itse koin suurta vapauden tunnetta kotona äitinä toimiessani. Olin tosin kotona pitempään kuin kaksi vuotta, neljä lasta,  ja sain toteuttaa omia luovia taipumuksiani lasten vähän kasvettua enemmän kuin sitten kun palasin töihin.  Sitten työnantaja nielaisi ison osan ajasta ja vielä isomman osan jaksamisesta.

Nykyään naiset lähtevät töihin juuri kun lasten kanssa voisi tehdä asioita enemmän, liikkua vapaammin  heidän kanssaan jne.

Ja yhden lapsen pitkäaikainen kotiäitiys ei varmaankaan toimi, mutta kolmen, neljän lapsen kanssa paremmin. Kaikki ei voi tietenkään elää saman kaavan mukaan.

Minusta sun asenne se juuri kummallinen on. Ei se, että äiti haluaa jonnekin lyhyelle viikonloppureissulle ja yli puolivuotias lapsi jää isälle hyvään hoitoon siksi aikaa mitenkään kerrokaan siitä, että koti olisi harmaa, kamala paikka.

Se kertoo normaalista vaihtelunhalusta, jonka tietää voivansa turvallisesti toteuttaa.

Tolla sun perusteellahan mun ei kuuluisi haluta saati nauttia tulevasta kesälomasta, mä kun rakastan työtäni ja työkaverini ovat ihania. Mutta siitä huolimatta otan ilolla vastaan sen vaihtelun, jonka loma tarjoaa, aion levätä ja ladata akkuja, jotta syksyn työelämä olisi vielä kivempaa.

Miksi ihmeessä tämä ei toimisi kotitöiden ja kotona olon kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isäkin voi vauvaa hoitaa noin lyhyen ajan. Jotenkin kummallinen ajattelutapa ettei paria päivää voisi olla poissa.

Vauvsn luota huvittelun takia? Miksi se vauva on hankittu?

Ymmärtäisin vielä jos äiti isommam lapsen kanssa menisi jonnekin että lapsi saa huomiota

Huvittelua enemmän mua huolestuttaa ettette te luota lapsen isään niin paljon että voitte lähteä. Se, että uusi ihminen syntyy, ei tarkoita sitä että naisten elämä loppuu ja kytkeydytään kotiin. Kenenkään mielenterveydelle ei tee hyvää (edes sen vauvan) ettette lähde vapaalle tai ota omaa aikaa.

Eikö omassa kodissa voi tapahtua mitään kiinnostavaa? :D  Olet varmaan aika nuori.

Sivusta ihmettelen miksi täytyy mennä henkilökohtaisuuksiin? Ivallinen asenne sinulla.

Kunkin koti- ja perhe-elämä on erilainen; joillain on hemmetin raskasta, ei edes autoa millä mennä markettiin, kun taas joillain käy kaiken hyvän lisäksi viikkosiivooja.

Ihan voi vapaasti miettiä, jos hoidat vauvan, siivoat ja teet kaiken yksin, että eikös siinä jo tee mieli täydellistä irtiottoa, vaikka yhden päivän lepoa? Unta, kiireetöntä peseytymistä, vaihteeksi lämmintä ruokaa jne..

Täällä viittaillaan kaiken maailman tutkimuksiin ja yliopistojen opintosuunnitelmiin ja materiaaleihin, mutta talonpoikaisjärki riittää kertomaan, ettei ihminen ole kone, vaan tarvitsee myös oman aikansa ja nollauksen (ei tarkoita humalatilaa). Entäs kun äiti masentuu ja uupuu totaalisesti taakkansa alla? Mikäs tutkimus tähän avuksi? Joku psykologi kirjoittanut opuksia ja ohjeistusta? 

Jospa jätetään tuo "huvittelu"-sana pois, ja mietitään eikö yleensäkään voida olla yli puoli vuotiaan luota yhtä yötä  poissa, siis ei porattavana tai kännissä, kuten esim. tuo risteily joidenkin mielestä ehdottomasti  100% on. Päämääränä vaihteeksi äidin hyvinvointi.

Onkohan kodeissa oikein isompiakin riitoja siitä, kun symbioosimammat kieltävät jyrkästi isää sotkeutumasta ja tunkeutumasta äidin ja lapsen 24/7 -symbioottiseen kuplaan? Milloin sitten  isää tarvitaan? Milloin hän saa tutustua omaan lapseensa? Kun lapsi on vuoden vanha, kaksivuotias?

On juttuja kuinka jotkut imettävät vielä melkein kouluikäistä. Tämän symbioosifanaattisuuden voisi melkein liittää samaan sarjaan.

-N52

Ei ollut tarkoitus olla ivallinen, yritin käsittää.

Minusta vain on outo ja kyllästyttävä klisee kotona lasten kanssa olosta, että se on harmaata elämää hellaan ja hiekkalaatikkoon kytkettynä. Ikään kuin koti pienten lasten äitinä olisi kamala paikka olla. Jos on, pitää hommata apua.

Kotiäitiydestä on rakennettu ankea kuva, vaikka esim. itse koin suurta vapauden tunnetta kotona äitinä toimiessani. Olin tosin kotona pitempään kuin kaksi vuotta, neljä lasta,  ja sain toteuttaa omia luovia taipumuksiani lasten vähän kasvettua enemmän kuin sitten kun palasin töihin.  Sitten työnantaja nielaisi ison osan ajasta ja vielä isomman osan jaksamisesta.

Nykyään naiset lähtevät töihin juuri kun lasten kanssa voisi tehdä asioita enemmän, liikkua vapaammin  heidän kanssaan jne.

Ja yhden lapsen pitkäaikainen kotiäitiys ei varmaankaan toimi, mutta kolmen, neljän lapsen kanssa paremmin. Kaikki ei voi tietenkään elää saman kaavan mukaan.

Kiitos kun korjasit ja osoitit mielipiteeni sinusta vääräksi.

Hienoa myös, että sinulla on noin upeat kokemukset tuosta ajasta pienten lasten kanssa kotona.

Kaikilla se ei valitettavasti mene noin. Ja suoraan sanottuna joillain ei vaan hermo kestä, ja stressi ja epäusko iskee, kun toiset taas ovat vahvempia. Sanotaanhan, että "jotkut ovat syntyneet äideiksi".

Jo pelkästään unentarve voi olla tyystin ääripäätä. Mulla on aina ollut 9-10h yö, ja olen ikikiitollinen, että lapseni nukkui tuntikausia putkeen öisin ja vielä päikkärit päälle. Minun ei tarvitse kuin kauhulla miettiä, jos asia olisikin mennyt toisin. Jäin yksin lapseni kanssa jo ennen tuota 7kk:n ikää ja voin sanoa, kun ei turvaverkkoja ollut, että raskasta oli silti, vaikka sain nukuttua. Se jo oli ehdoton edellytys selviytymiselle.

Kuinka erilaisia ihmisten perheet ja suhteet voivatkaan olla. Ja kuinka erilaiset tarpeet äideillä. Jaksamisen kannalta on normaalia, että joskus saa "kadota", muuten kadotat itsesi kokonaan. -sama

Olen tuo jota kommentoit, kiitos asiallisesta viestistä! :)

Ihan alkuun sanon, että ei itsellänikään kolme ekaa vuotta mennyt ihan putkeen. Tosin esikoisen vauvavuosi oli "taivas" kun sain vuosia toivomani lapsen ja hoivaaminen onnistui alkukangertelun jälkeen ok, mutta tokan lapsen syntymän jälkeen alkoi "helvetti"; uupumus. Esikoinen oli taapero ja vahdittava ja tosi mustasukkainen uudelle vauvalle. Raivareita ja raivareita. Unenpuutetta. Eli mulla on kokemusta myös "epäonnistumisesta onnellisessa äitiydessä", jos näin saa sanoa.

Silloin opin, että unenpuutteeseen on nopeasti reagoitava, haettava apua, muuten pää hajoaa. Itselläni oli mies matkatöissä, olin aika paljon yksin vastuussa, mummot muualla. Unenpuute on varmaan vakavin psyykkisen terveyden uhka vauvan äidille, siihen kannattaisi kiinnittää huomiota, ennen kuin tilanne etenee liian pitkälle. Mutta siinä ei ehkä auta yksi risteily, vaan tarvittaisiin vähän pysyvämpää järjestelyä, että äiti saisi paikata univelkojaan säännöllisesti.

Olen samaa mieltä myös olosuhteiden erilaisuudesta. Asuuko ahtaassa kerrostalossa vai ok-talossa pihoineen. Onko ympärillä auttavia läheisiä. Osallistuuko mies. Näillä on iso vaikutus. Äidin iällä myös, itse olin jo yli kolmenkymmenen ja maailman riemut oli jo koettu, halusin olla kotona. Tilanne on toinen hyvin nuorena lapsen saaneella, joka ehkä haluaa elää myös nuoruuttaan muiden nuorien kanssa.

Oletan, että myös lapsen ja äidin temperamentti vaikuttaa siihen, kuinka kiinni ovat toisissaan vauva-aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isäkin voi vauvaa hoitaa noin lyhyen ajan. Jotenkin kummallinen ajattelutapa ettei paria päivää voisi olla poissa.

Vauvsn luota huvittelun takia? Miksi se vauva on hankittu?

Ymmärtäisin vielä jos äiti isommam lapsen kanssa menisi jonnekin että lapsi saa huomiota

Huvittelua enemmän mua huolestuttaa ettette te luota lapsen isään niin paljon että voitte lähteä. Se, että uusi ihminen syntyy, ei tarkoita sitä että naisten elämä loppuu ja kytkeydytään kotiin. Kenenkään mielenterveydelle ei tee hyvää (edes sen vauvan) ettette lähde vapaalle tai ota omaa aikaa.

Eikö omassa kodissa voi tapahtua mitään kiinnostavaa? :D  Olet varmaan aika nuori.

Sivusta ihmettelen miksi täytyy mennä henkilökohtaisuuksiin? Ivallinen asenne sinulla.

Kunkin koti- ja perhe-elämä on erilainen; joillain on hemmetin raskasta, ei edes autoa millä mennä markettiin, kun taas joillain käy kaiken hyvän lisäksi viikkosiivooja.

Ihan voi vapaasti miettiä, jos hoidat vauvan, siivoat ja teet kaiken yksin, että eikös siinä jo tee mieli täydellistä irtiottoa, vaikka yhden päivän lepoa? Unta, kiireetöntä peseytymistä, vaihteeksi lämmintä ruokaa jne..

Täällä viittaillaan kaiken maailman tutkimuksiin ja yliopistojen opintosuunnitelmiin ja materiaaleihin, mutta talonpoikaisjärki riittää kertomaan, ettei ihminen ole kone, vaan tarvitsee myös oman aikansa ja nollauksen (ei tarkoita humalatilaa). Entäs kun äiti masentuu ja uupuu totaalisesti taakkansa alla? Mikäs tutkimus tähän avuksi? Joku psykologi kirjoittanut opuksia ja ohjeistusta? 

Jospa jätetään tuo "huvittelu"-sana pois, ja mietitään eikö yleensäkään voida olla yli puoli vuotiaan luota yhtä yötä  poissa, siis ei porattavana tai kännissä, kuten esim. tuo risteily joidenkin mielestä ehdottomasti  100% on. Päämääränä vaihteeksi äidin hyvinvointi.

Onkohan kodeissa oikein isompiakin riitoja siitä, kun symbioosimammat kieltävät jyrkästi isää sotkeutumasta ja tunkeutumasta äidin ja lapsen 24/7 -symbioottiseen kuplaan? Milloin sitten  isää tarvitaan? Milloin hän saa tutustua omaan lapseensa? Kun lapsi on vuoden vanha, kaksivuotias?

On juttuja kuinka jotkut imettävät vielä melkein kouluikäistä. Tämän symbioosifanaattisuuden voisi melkein liittää samaan sarjaan.

-N52

Ei ollut tarkoitus olla ivallinen, yritin käsittää.

Minusta vain on outo ja kyllästyttävä klisee kotona lasten kanssa olosta, että se on harmaata elämää hellaan ja hiekkalaatikkoon kytkettynä. Ikään kuin koti pienten lasten äitinä olisi kamala paikka olla. Jos on, pitää hommata apua.

Kotiäitiydestä on rakennettu ankea kuva, vaikka esim. itse koin suurta vapauden tunnetta kotona äitinä toimiessani. Olin tosin kotona pitempään kuin kaksi vuotta, neljä lasta,  ja sain toteuttaa omia luovia taipumuksiani lasten vähän kasvettua enemmän kuin sitten kun palasin töihin.  Sitten työnantaja nielaisi ison osan ajasta ja vielä isomman osan jaksamisesta.

Nykyään naiset lähtevät töihin juuri kun lasten kanssa voisi tehdä asioita enemmän, liikkua vapaammin  heidän kanssaan jne.

Ja yhden lapsen pitkäaikainen kotiäitiys ei varmaankaan toimi, mutta kolmen, neljän lapsen kanssa paremmin. Kaikki ei voi tietenkään elää saman kaavan mukaan.

Minusta sun asenne se juuri kummallinen on. Ei se, että äiti haluaa jonnekin lyhyelle viikonloppureissulle ja yli puolivuotias lapsi jää isälle hyvään hoitoon siksi aikaa mitenkään kerrokaan siitä, että koti olisi harmaa, kamala paikka.

Se kertoo normaalista vaihtelunhalusta, jonka tietää voivansa turvallisesti toteuttaa.

Tolla sun perusteellahan mun ei kuuluisi haluta saati nauttia tulevasta kesälomasta, mä kun rakastan työtäni ja työkaverini ovat ihania. Mutta siitä huolimatta otan ilolla vastaan sen vaihtelun, jonka loma tarjoaa, aion levätä ja ladata akkuja, jotta syksyn työelämä olisi vielä kivempaa.

Miksi ihmeessä tämä ei toimisi kotitöiden ja kotona olon kanssa?

Nämä verkkokeskustelut on ihan mahdottomia, kun ihmiset eivät jaksa lukea ketjua läpi.  Kommentoin tällä "kotia pidetään harmaana paikkana" -lauseella tätä kommenttia, jonka olin myös mustannut:

" Se, että uusi ihminen syntyy, ei tarkoita sitä että naisten elämä loppuu ja kytkeydytään kotiin."

Tämä oli minusta tyypillinen tapa puhua pikkulapsiperheen kodista: ikään kuin kaikki tärkeä tapahtuisi kodin ulkopuolella. "Kytkeytyä kotiin"? Onko sellaisia ihmisiä? Perusoletuksena on, että pitää lähteä kotoa jonnekin ollakseen elossa. Vaikka on ihmisiä, joille koti riittää lasten vauvavuotena, perhe-elämä.  Jotkut haluaa lähteä sinne risteilylle, jotkut ei. Sen näkee tästäkin keskustelusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isäkin voi vauvaa hoitaa noin lyhyen ajan. Jotenkin kummallinen ajattelutapa ettei paria päivää voisi olla poissa.

Vauvsn luota huvittelun takia? Miksi se vauva on hankittu?

Ymmärtäisin vielä jos äiti isommam lapsen kanssa menisi jonnekin että lapsi saa huomiota

Huvittelua enemmän mua huolestuttaa ettette te luota lapsen isään niin paljon että voitte lähteä. Se, että uusi ihminen syntyy, ei tarkoita sitä että naisten elämä loppuu ja kytkeydytään kotiin. Kenenkään mielenterveydelle ei tee hyvää (edes sen vauvan) ettette lähde vapaalle tai ota omaa aikaa.

Eikö omassa kodissa voi tapahtua mitään kiinnostavaa? :D  Olet varmaan aika nuori.

Sivusta ihmettelen miksi täytyy mennä henkilökohtaisuuksiin? Ivallinen asenne sinulla.

Kunkin koti- ja perhe-elämä on erilainen; joillain on hemmetin raskasta, ei edes autoa millä mennä markettiin, kun taas joillain käy kaiken hyvän lisäksi viikkosiivooja.

Ihan voi vapaasti miettiä, jos hoidat vauvan, siivoat ja teet kaiken yksin, että eikös siinä jo tee mieli täydellistä irtiottoa, vaikka yhden päivän lepoa? Unta, kiireetöntä peseytymistä, vaihteeksi lämmintä ruokaa jne..

Täällä viittaillaan kaiken maailman tutkimuksiin ja yliopistojen opintosuunnitelmiin ja materiaaleihin, mutta talonpoikaisjärki riittää kertomaan, ettei ihminen ole kone, vaan tarvitsee myös oman aikansa ja nollauksen (ei tarkoita humalatilaa). Entäs kun äiti masentuu ja uupuu totaalisesti taakkansa alla? Mikäs tutkimus tähän avuksi? Joku psykologi kirjoittanut opuksia ja ohjeistusta? 

Jospa jätetään tuo "huvittelu"-sana pois, ja mietitään eikö yleensäkään voida olla yli puoli vuotiaan luota yhtä yötä  poissa, siis ei porattavana tai kännissä, kuten esim. tuo risteily joidenkin mielestä ehdottomasti  100% on. Päämääränä vaihteeksi äidin hyvinvointi.

Onkohan kodeissa oikein isompiakin riitoja siitä, kun symbioosimammat kieltävät jyrkästi isää sotkeutumasta ja tunkeutumasta äidin ja lapsen 24/7 -symbioottiseen kuplaan? Milloin sitten  isää tarvitaan? Milloin hän saa tutustua omaan lapseensa? Kun lapsi on vuoden vanha, kaksivuotias?

On juttuja kuinka jotkut imettävät vielä melkein kouluikäistä. Tämän symbioosifanaattisuuden voisi melkein liittää samaan sarjaan.

-N52

Ei ollut tarkoitus olla ivallinen, yritin käsittää.

Minusta vain on outo ja kyllästyttävä klisee kotona lasten kanssa olosta, että se on harmaata elämää hellaan ja hiekkalaatikkoon kytkettynä. Ikään kuin koti pienten lasten äitinä olisi kamala paikka olla. Jos on, pitää hommata apua.

Kotiäitiydestä on rakennettu ankea kuva, vaikka esim. itse koin suurta vapauden tunnetta kotona äitinä toimiessani. Olin tosin kotona pitempään kuin kaksi vuotta, neljä lasta,  ja sain toteuttaa omia luovia taipumuksiani lasten vähän kasvettua enemmän kuin sitten kun palasin töihin.  Sitten työnantaja nielaisi ison osan ajasta ja vielä isomman osan jaksamisesta.

Nykyään naiset lähtevät töihin juuri kun lasten kanssa voisi tehdä asioita enemmän, liikkua vapaammin  heidän kanssaan jne.

Ja yhden lapsen pitkäaikainen kotiäitiys ei varmaankaan toimi, mutta kolmen, neljän lapsen kanssa paremmin. Kaikki ei voi tietenkään elää saman kaavan mukaan.

Minusta sun asenne se juuri kummallinen on. Ei se, että äiti haluaa jonnekin lyhyelle viikonloppureissulle ja yli puolivuotias lapsi jää isälle hyvään hoitoon siksi aikaa mitenkään kerrokaan siitä, että koti olisi harmaa, kamala paikka.

Se kertoo normaalista vaihtelunhalusta, jonka tietää voivansa turvallisesti toteuttaa.

Tolla sun perusteellahan mun ei kuuluisi haluta saati nauttia tulevasta kesälomasta, mä kun rakastan työtäni ja työkaverini ovat ihania. Mutta siitä huolimatta otan ilolla vastaan sen vaihtelun, jonka loma tarjoaa, aion levätä ja ladata akkuja, jotta syksyn työelämä olisi vielä kivempaa.

Miksi ihmeessä tämä ei toimisi kotitöiden ja kotona olon kanssa?

Meille monelle loma työstä on se kun on aikaa olla lasten kanssa, ei tauko jolla lähdetään "omaa elämää elämään kodin ulkopuolelle."

En tajua ihmisiä joiden "omaan elämään" ei

Kuulu lapset kaikkein tärkeimpänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isäkin voi vauvaa hoitaa noin lyhyen ajan. Jotenkin kummallinen ajattelutapa ettei paria päivää voisi olla poissa.

Vauvsn luota huvittelun takia? Miksi se vauva on hankittu?

Ymmärtäisin vielä jos äiti isommam lapsen kanssa menisi jonnekin että lapsi saa huomiota

Huvittelua enemmän mua huolestuttaa ettette te luota lapsen isään niin paljon että voitte lähteä. Se, että uusi ihminen syntyy, ei tarkoita sitä että naisten elämä loppuu ja kytkeydytään kotiin. Kenenkään mielenterveydelle ei tee hyvää (edes sen vauvan) ettette lähde vapaalle tai ota omaa aikaa.

Eikö omassa kodissa voi tapahtua mitään kiinnostavaa? :D  Olet varmaan aika nuori.

Sivusta ihmettelen miksi täytyy mennä henkilökohtaisuuksiin? Ivallinen asenne sinulla.

Kunkin koti- ja perhe-elämä on erilainen; joillain on hemmetin raskasta, ei edes autoa millä mennä markettiin, kun taas joillain käy kaiken hyvän lisäksi viikkosiivooja.

Ihan voi vapaasti miettiä, jos hoidat vauvan, siivoat ja teet kaiken yksin, että eikös siinä jo tee mieli täydellistä irtiottoa, vaikka yhden päivän lepoa? Unta, kiireetöntä peseytymistä, vaihteeksi lämmintä ruokaa jne..

Täällä viittaillaan kaiken maailman tutkimuksiin ja yliopistojen opintosuunnitelmiin ja materiaaleihin, mutta talonpoikaisjärki riittää kertomaan, ettei ihminen ole kone, vaan tarvitsee myös oman aikansa ja nollauksen (ei tarkoita humalatilaa). Entäs kun äiti masentuu ja uupuu totaalisesti taakkansa alla? Mikäs tutkimus tähän avuksi? Joku psykologi kirjoittanut opuksia ja ohjeistusta? 

Jospa jätetään tuo "huvittelu"-sana pois, ja mietitään eikö yleensäkään voida olla yli puoli vuotiaan luota yhtä yötä  poissa, siis ei porattavana tai kännissä, kuten esim. tuo risteily joidenkin mielestä ehdottomasti  100% on. Päämääränä vaihteeksi äidin hyvinvointi.

Onkohan kodeissa oikein isompiakin riitoja siitä, kun symbioosimammat kieltävät jyrkästi isää sotkeutumasta ja tunkeutumasta äidin ja lapsen 24/7 -symbioottiseen kuplaan? Milloin sitten  isää tarvitaan? Milloin hän saa tutustua omaan lapseensa? Kun lapsi on vuoden vanha, kaksivuotias?

On juttuja kuinka jotkut imettävät vielä melkein kouluikäistä. Tämän symbioosifanaattisuuden voisi melkein liittää samaan sarjaan.

-N52

Ei ollut tarkoitus olla ivallinen, yritin käsittää.

Minusta vain on outo ja kyllästyttävä klisee kotona lasten kanssa olosta, että se on harmaata elämää hellaan ja hiekkalaatikkoon kytkettynä. Ikään kuin koti pienten lasten äitinä olisi kamala paikka olla. Jos on, pitää hommata apua.

Kotiäitiydestä on rakennettu ankea kuva, vaikka esim. itse koin suurta vapauden tunnetta kotona äitinä toimiessani. Olin tosin kotona pitempään kuin kaksi vuotta, neljä lasta,  ja sain toteuttaa omia luovia taipumuksiani lasten vähän kasvettua enemmän kuin sitten kun palasin töihin.  Sitten työnantaja nielaisi ison osan ajasta ja vielä isomman osan jaksamisesta.

Nykyään naiset lähtevät töihin juuri kun lasten kanssa voisi tehdä asioita enemmän, liikkua vapaammin  heidän kanssaan jne.

Ja yhden lapsen pitkäaikainen kotiäitiys ei varmaankaan toimi, mutta kolmen, neljän lapsen kanssa paremmin. Kaikki ei voi tietenkään elää saman kaavan mukaan.

No eihän se ole mitään harmaata elämää, vaikka aika kytköksissä siihen hellaan ja hiekkalaatikkoon kyllä on... Kyllä minäkin nautin siitä kiireettömyydestä ja vapaudesta määritellä päivien sisältöä (lasten rytmin mukaan toki). Mutta toisaalta kyllä se oli myös aika itseään toistavaa pitemmän päälle ja siitä 24/7 vastuussa olosta vaan yksinkertaisesti kaipasi taukoja. Antoisaa, mutta myös loppujen lopuksi kaikkein raskain ajanjakso elämässäni. Ja minulla on siis kaksi lasta. Neljää en vois kuvitellakaan, en todellakaan jaksaisi.

Olen tuo jota kommentoit. Täytyy sanoa, että kaikki muuttui helpommaksi kun kolmas syntyi, edelliset 5 v ja 3 v.  jotenkin perheen dynamiikka alkoi syntyä ja lapset alkoivat leikkiä enemmän keskenään.

Minusta kahden lapsen vanhempana oli raskaampaa kuin neljän, :). Tietenkin myös siksi, että siinä on iso ikähaitari, vanhempia ei tarvinnnut hoitaa vaippatasolla, ja neljäs kulki mukana kaikessa jotenkin orgaanisesti. Olin kotiäitinä 10 vuotta. Menin töihin kun nuorin oli 3.

Mutta totta on myös tuo, että kotona ollessa päivistä tulee helposti samanlaisia. Samat tehtävät toistuu, ja päivien eteneminen lasten kanssa on oman aktiivisuuden varassa. Kukaan ei keskustele sun kanssa kahvihuoneessa jne.  Aika yksinäistä välillä.

Pienten lasten kanssa kannattaa mielestäni hakeutua yhteen toisen pienten lasten äidin kanssa, mikäli mahdollista. Kyläillä lasten kanssa, tehdä yhdessä ruokaa. Retkeillä lähimaastoissa.  -Sori off topic.