Miten opettaa lapselle, että kiukuttelulla ei saa tahtoaan läpi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsistamme toisella on Aspergerin oireyhtymä ja hänellä on ollut todella haastetta oppia pärjäämään tunteidensa kanssa. Voisiko teidän lapsenne myös kokea pettymyksen ym. tunteet paljon keskivertoa voimakkaampina?

Hän kokee kaikki tunteet tavallista voimakkaampina, niin ilot kuin pettymyksetkin.

Ap

Ei välttämättä silti ole mikään asperger tms, sehän on vain yksi synnynnäinen temperamenttipiirre miten voimakkaana ihminen tunteensa kokee. Kaikki meistä on jossain siellä suoralla, jotkut ääripäässä niin päin että tunteet on hyvin intensiivisiä. Itsekin olen tällainen ja toinen lapsistamme. Vähän vaikeampaa se kasvaminen on meidänlaisille, mutta kyllä se siitä. Ikä ja kypsyminen auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Tämä on tärkeää. Jotkut lapset (myös meidän esikoinen) sietävät erityisen huonosti pettymyksiä. Siis vaikka koko ajan on oltu johdonmukaisia, että kiukuttelulla ei saa mitään. Eikä muutenkaan ole lellitty tai saanut kaikkea haluamaansa.

Tunteiden sanoittaminen (tiedän, että olet pettynyt.ym.) ja sen ilmaiseminen, että kiukku on sallittu, kunhan se ei purkaudu kielletyillä tavoilla (satuttaminen, tavaroiden rikkominen) auttaa kuitenkin häntä tulevaisuudessa ymmärtämään omia tunteitaan. Mikään tunne ei ole kielletty.

Meillä vieläkin opetellaan pettymyksen sietoa 7-vuotiaan kanssa. 5-vuotias meillä eri maata.

Meillä vain tuo tunteiden sanoittaminen (eli vaikka että näen että olet pettynyt ja sinua kiukuttaa) jostain syystä vain lisää sitä kiukkua ja kiihdyttää niitä itkupotkukierroksia vain pahemmaksi. Olen yrittänyt tehdä niin, että lapsen rauhoituttua sanoitan tapahtunutta ja annan lapsen myös sanoittaa. Kiukun hetkellä sitä ei näköjään kannata edes yrittää, lapsi ärsyyntyy siitä. Myös siitä olen puhunut paljon, että kaikki tunteet sinänsä on sallittuja ja ok, mutta se mitä tekee tunteen tullessa on eri asia, tietyt teot kiukkuisena ei ole sallittu.

Ap

Joo, meillä sama juttu, että sanoittamiset pitää tehdä kun ollaan rauhallisia. Muuten en osaa auttaa. Meillä siis myös esikoinen samanlainen.

Käykö siis niin, että hän haluaa jotain just nyt ja se sinänsä voisi olla ihan annettavissa, mutta hän pilaa sen kiukuttelulla?

Kyllä, juuri noin käy. Vaikka että asia voitaisiin antaa hänelle parin minuutin päästä, mutta kun kuulee että ei saa sitä heti niin alkaa sellaiset itkupotkuraivarit, että ei voida niiden jälkeen antaa asiaa häbelle ollenkaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Tämä on tärkeää. Jotkut lapset (myös meidän esikoinen) sietävät erityisen huonosti pettymyksiä. Siis vaikka koko ajan on oltu johdonmukaisia, että kiukuttelulla ei saa mitään. Eikä muutenkaan ole lellitty tai saanut kaikkea haluamaansa.

Tunteiden sanoittaminen (tiedän, että olet pettynyt.ym.) ja sen ilmaiseminen, että kiukku on sallittu, kunhan se ei purkaudu kielletyillä tavoilla (satuttaminen, tavaroiden rikkominen) auttaa kuitenkin häntä tulevaisuudessa ymmärtämään omia tunteitaan. Mikään tunne ei ole kielletty.

Meillä vieläkin opetellaan pettymyksen sietoa 7-vuotiaan kanssa. 5-vuotias meillä eri maata.

Meillä vain tuo tunteiden sanoittaminen (eli vaikka että näen että olet pettynyt ja sinua kiukuttaa) jostain syystä vain lisää sitä kiukkua ja kiihdyttää niitä itkupotkukierroksia vain pahemmaksi. Olen yrittänyt tehdä niin, että lapsen rauhoituttua sanoitan tapahtunutta ja annan lapsen myös sanoittaa. Kiukun hetkellä sitä ei näköjään kannata edes yrittää, lapsi ärsyyntyy siitä. Myös siitä olen puhunut paljon, että kaikki tunteet sinänsä on sallittuja ja ok, mutta se mitä tekee tunteen tullessa on eri asia, tietyt teot kiukkuisena ei ole sallittu.

Ap

Joo, meillä sama juttu, että sanoittamiset pitää tehdä kun ollaan rauhallisia. Muuten en osaa auttaa. Meillä siis myös esikoinen samanlainen.

Käykö siis niin, että hän haluaa jotain just nyt ja se sinänsä voisi olla ihan annettavissa, mutta hän pilaa sen kiukuttelulla?

Kyllä, juuri noin käy. Vaikka että asia voitaisiin antaa hänelle parin minuutin päästä, mutta kun kuulee että ei saa sitä heti niin alkaa sellaiset itkupotkuraivarit, että ei voida niiden jälkeen antaa asiaa häbelle ollenkaan.

Ap

Voisiko auttaa, jos asiasta puhuttaisiin etukäteen?

Puhuisitte siitä, että hänen on vaikea odottaa ja kuitenkin se olisi tärkeä oppia. Jos ottaisi jonkun ajan, mikä hänen seuraavan kerran pitäisi malttaa odottaa rauhassa, että saa jonkun asian. Esim. minuutti pitää olla rauhassa, niin sitten saa. Ja asiasta kehutaan kun onnistuu.

Voi olla, että ihan surkea neuvo, joka ei auta, mutta tuli mieleen. Meidän voimakkaasti kokeva 7-vuotias on aina ollut sellainen luonnonvoima, että pystyn kyllä samaistumaan teidän tilanteeseen.

Positiivista on se, että ajantaju koko ajan paranee, joten jospa teilläkin kohta hetken maltettaisiin odottaa. Meillä ei enää kiukuta, jos joutuu 5 min odottamaan. Meillä aikaraja on nyt muutamassa päivässä. Jos ei saa jotain lähipäivinä ni sit raivotaan. Mut ei enää niinkään potkita. Kyllä iän lisääntyminen aina jossain vaikuttaa. Tsemppiä!

Sama, jota lainasit 2 kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Tämä on tärkeää. Jotkut lapset (myös meidän esikoinen) sietävät erityisen huonosti pettymyksiä. Siis vaikka koko ajan on oltu johdonmukaisia, että kiukuttelulla ei saa mitään. Eikä muutenkaan ole lellitty tai saanut kaikkea haluamaansa.

Tunteiden sanoittaminen (tiedän, että olet pettynyt.ym.) ja sen ilmaiseminen, että kiukku on sallittu, kunhan se ei purkaudu kielletyillä tavoilla (satuttaminen, tavaroiden rikkominen) auttaa kuitenkin häntä tulevaisuudessa ymmärtämään omia tunteitaan. Mikään tunne ei ole kielletty.

Meillä vieläkin opetellaan pettymyksen sietoa 7-vuotiaan kanssa. 5-vuotias meillä eri maata.

Meillä vain tuo tunteiden sanoittaminen (eli vaikka että näen että olet pettynyt ja sinua kiukuttaa) jostain syystä vain lisää sitä kiukkua ja kiihdyttää niitä itkupotkukierroksia vain pahemmaksi. Olen yrittänyt tehdä niin, että lapsen rauhoituttua sanoitan tapahtunutta ja annan lapsen myös sanoittaa. Kiukun hetkellä sitä ei näköjään kannata edes yrittää, lapsi ärsyyntyy siitä. Myös siitä olen puhunut paljon, että kaikki tunteet sinänsä on sallittuja ja ok, mutta se mitä tekee tunteen tullessa on eri asia, tietyt teot kiukkuisena ei ole sallittu.

Ap

Joo, meillä sama juttu, että sanoittamiset pitää tehdä kun ollaan rauhallisia. Muuten en osaa auttaa. Meillä siis myös esikoinen samanlainen.

Käykö siis niin, että hän haluaa jotain just nyt ja se sinänsä voisi olla ihan annettavissa, mutta hän pilaa sen kiukuttelulla?

Kyllä, juuri noin käy. Vaikka että asia voitaisiin antaa hänelle parin minuutin päästä, mutta kun kuulee että ei saa sitä heti niin alkaa sellaiset itkupotkuraivarit, että ei voida niiden jälkeen antaa asiaa häbelle ollenkaan.

Ap

Jatkan tähän, että itseäni jää aika pitkäksi aikaa harmittamaan juuri tällaiset tilanteet. Että joudutaan kieltämään koko kiva asia niiden raivareiden takia, vaikka olisin halunnut lasta sillä ilahduttaa. Ja vaikka olin yrittänyt ennakoida tilannetta, olin yrittänyt auttaa lasta ennakoimaan jne. Sellainen päivä pilalla -fiilis jää itselle, että taas yritin ja yritin jotain kivaa, mutta pieleen meni kaikki. Ja lapsi itsekin jää tietenkin pahaan mieleen kun ei voinutkaan saada sitä asiaa. Voisi luulla, että tällaisten toistuminen opettaisi, että itkupotkukiukulla ei saa tahtomaansa, mutta kun ei tunnu opettavan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Tämä on tärkeää. Jotkut lapset (myös meidän esikoinen) sietävät erityisen huonosti pettymyksiä. Siis vaikka koko ajan on oltu johdonmukaisia, että kiukuttelulla ei saa mitään. Eikä muutenkaan ole lellitty tai saanut kaikkea haluamaansa.

Tunteiden sanoittaminen (tiedän, että olet pettynyt.ym.) ja sen ilmaiseminen, että kiukku on sallittu, kunhan se ei purkaudu kielletyillä tavoilla (satuttaminen, tavaroiden rikkominen) auttaa kuitenkin häntä tulevaisuudessa ymmärtämään omia tunteitaan. Mikään tunne ei ole kielletty.

Meillä vieläkin opetellaan pettymyksen sietoa 7-vuotiaan kanssa. 5-vuotias meillä eri maata.

Meillä vain tuo tunteiden sanoittaminen (eli vaikka että näen että olet pettynyt ja sinua kiukuttaa) jostain syystä vain lisää sitä kiukkua ja kiihdyttää niitä itkupotkukierroksia vain pahemmaksi. Olen yrittänyt tehdä niin, että lapsen rauhoituttua sanoitan tapahtunutta ja annan lapsen myös sanoittaa. Kiukun hetkellä sitä ei näköjään kannata edes yrittää, lapsi ärsyyntyy siitä. Myös siitä olen puhunut paljon, että kaikki tunteet sinänsä on sallittuja ja ok, mutta se mitä tekee tunteen tullessa on eri asia, tietyt teot kiukkuisena ei ole sallittu.

Ap

Joo, meillä sama juttu, että sanoittamiset pitää tehdä kun ollaan rauhallisia. Muuten en osaa auttaa. Meillä siis myös esikoinen samanlainen.

Käykö siis niin, että hän haluaa jotain just nyt ja se sinänsä voisi olla ihan annettavissa, mutta hän pilaa sen kiukuttelulla?

Kyllä, juuri noin käy. Vaikka että asia voitaisiin antaa hänelle parin minuutin päästä, mutta kun kuulee että ei saa sitä heti niin alkaa sellaiset itkupotkuraivarit, että ei voida niiden jälkeen antaa asiaa häbelle ollenkaan.

Ap

Jatkan tähän, että itseäni jää aika pitkäksi aikaa harmittamaan juuri tällaiset tilanteet. Että joudutaan kieltämään koko kiva asia niiden raivareiden takia, vaikka olisin halunnut lasta sillä ilahduttaa. Ja vaikka olin yrittänyt ennakoida tilannetta, olin yrittänyt auttaa lasta ennakoimaan jne. Sellainen päivä pilalla -fiilis jää itselle, että taas yritin ja yritin jotain kivaa, mutta pieleen meni kaikki. Ja lapsi itsekin jää tietenkin pahaan mieleen kun ei voinutkaan saada sitä asiaa. Voisi luulla, että tällaisten toistuminen opettaisi, että itkupotkukiukulla ei saa tahtomaansa, mutta kun ei tunnu opettavan.

Ap

Se on just näin. Ekstrakivoista asioista kehittyy aina joku hirveä huutotilanne.

Se sama, jolla 7- ja 5-vuotiaat

Yksinkertaista- et anna kiukuttelulle periksi. Suuntaa lapsen mielenkiinto muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Tämä on tärkeää. Jotkut lapset (myös meidän esikoinen) sietävät erityisen huonosti pettymyksiä. Siis vaikka koko ajan on oltu johdonmukaisia, että kiukuttelulla ei saa mitään. Eikä muutenkaan ole lellitty tai saanut kaikkea haluamaansa.

Tunteiden sanoittaminen (tiedän, että olet pettynyt.ym.) ja sen ilmaiseminen, että kiukku on sallittu, kunhan se ei purkaudu kielletyillä tavoilla (satuttaminen, tavaroiden rikkominen) auttaa kuitenkin häntä tulevaisuudessa ymmärtämään omia tunteitaan. Mikään tunne ei ole kielletty.

Meillä vieläkin opetellaan pettymyksen sietoa 7-vuotiaan kanssa. 5-vuotias meillä eri maata.

Meillä vain tuo tunteiden sanoittaminen (eli vaikka että näen että olet pettynyt ja sinua kiukuttaa) jostain syystä vain lisää sitä kiukkua ja kiihdyttää niitä itkupotkukierroksia vain pahemmaksi. Olen yrittänyt tehdä niin, että lapsen rauhoituttua sanoitan tapahtunutta ja annan lapsen myös sanoittaa. Kiukun hetkellä sitä ei näköjään kannata edes yrittää, lapsi ärsyyntyy siitä. Myös siitä olen puhunut paljon, että kaikki tunteet sinänsä on sallittuja ja ok, mutta se mitä tekee tunteen tullessa on eri asia, tietyt teot kiukkuisena ei ole sallittu.

Ap

Joo, meillä sama juttu, että sanoittamiset pitää tehdä kun ollaan rauhallisia. Muuten en osaa auttaa. Meillä siis myös esikoinen samanlainen.

Käykö siis niin, että hän haluaa jotain just nyt ja se sinänsä voisi olla ihan annettavissa, mutta hän pilaa sen kiukuttelulla?

Kyllä, juuri noin käy. Vaikka että asia voitaisiin antaa hänelle parin minuutin päästä, mutta kun kuulee että ei saa sitä heti niin alkaa sellaiset itkupotkuraivarit, että ei voida niiden jälkeen antaa asiaa häbelle ollenkaan.

Ap

Voisiko auttaa, jos asiasta puhuttaisiin etukäteen?

Puhuisitte siitä, että hänen on vaikea odottaa ja kuitenkin se olisi tärkeä oppia. Jos ottaisi jonkun ajan, mikä hänen seuraavan kerran pitäisi malttaa odottaa rauhassa, että saa jonkun asian. Esim. minuutti pitää olla rauhassa, niin sitten saa. Ja asiasta kehutaan kun onnistuu.

Voi olla, että ihan surkea neuvo, joka ei auta, mutta tuli mieleen. Meidän voimakkaasti kokeva 7-vuotias on aina ollut sellainen luonnonvoima, että pystyn kyllä samaistumaan teidän tilanteeseen.

Positiivista on se, että ajantaju koko ajan paranee, joten jospa teilläkin kohta hetken maltettaisiin odottaa. Meillä ei enää kiukuta, jos joutuu 5 min odottamaan. Meillä aikaraja on nyt muutamassa päivässä. Jos ei saa jotain lähipäivinä ni sit raivotaan. Mut ei enää niinkään potkita. Kyllä iän lisääntyminen aina jossain vaikuttaa. Tsemppiä!

Sama, jota lainasit 2 kertaa.

Odottaminen sinänsä ei ole lapselle vaikeaa, hän usein odottaa asioita pitkäänkin ilman mitään ongelmaa.

Ongelma muodostuu ainoastaan siitä, että hän haluaa saada tahtonsa lävitse pilkulleen sellaisena kuin se tahto on. Jos se tahto on, että nyt eikä minuutin päästä (eikä voida antaa nyt vaan vasta minuutin päästä) niin räjähtää. Eli odottaminen ei ole hänelle haaste, vaan hän vain on niin voimakastahtoinen että se, jos ei saa omaa tahtoaan läpi pilkulleen sellaisena kuin se on aiheuttaa sen raivarin.

Ap

Ap

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaista- et anna kiukuttelulle periksi. Suuntaa lapsen mielenkiinto muuhun.

Aloitukseni koskee aihetta, että mitä tehdä kun tuollainen ei auta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Tämä on tärkeää. Jotkut lapset (myös meidän esikoinen) sietävät erityisen huonosti pettymyksiä. Siis vaikka koko ajan on oltu johdonmukaisia, että kiukuttelulla ei saa mitään. Eikä muutenkaan ole lellitty tai saanut kaikkea haluamaansa.

Tunteiden sanoittaminen (tiedän, että olet pettynyt.ym.) ja sen ilmaiseminen, että kiukku on sallittu, kunhan se ei purkaudu kielletyillä tavoilla (satuttaminen, tavaroiden rikkominen) auttaa kuitenkin häntä tulevaisuudessa ymmärtämään omia tunteitaan. Mikään tunne ei ole kielletty.

Meillä vieläkin opetellaan pettymyksen sietoa 7-vuotiaan kanssa. 5-vuotias meillä eri maata.

Meillä vain tuo tunteiden sanoittaminen (eli vaikka että näen että olet pettynyt ja sinua kiukuttaa) jostain syystä vain lisää sitä kiukkua ja kiihdyttää niitä itkupotkukierroksia vain pahemmaksi. Olen yrittänyt tehdä niin, että lapsen rauhoituttua sanoitan tapahtunutta ja annan lapsen myös sanoittaa. Kiukun hetkellä sitä ei näköjään kannata edes yrittää, lapsi ärsyyntyy siitä. Myös siitä olen puhunut paljon, että kaikki tunteet sinänsä on sallittuja ja ok, mutta se mitä tekee tunteen tullessa on eri asia, tietyt teot kiukkuisena ei ole sallittu.

Ap

Joo, meillä sama juttu, että sanoittamiset pitää tehdä kun ollaan rauhallisia. Muuten en osaa auttaa. Meillä siis myös esikoinen samanlainen.

Käykö siis niin, että hän haluaa jotain just nyt ja se sinänsä voisi olla ihan annettavissa, mutta hän pilaa sen kiukuttelulla?

Kyllä, juuri noin käy. Vaikka että asia voitaisiin antaa hänelle parin minuutin päästä, mutta kun kuulee että ei saa sitä heti niin alkaa sellaiset itkupotkuraivarit, että ei voida niiden jälkeen antaa asiaa häbelle ollenkaan.

Ap

Voisiko auttaa, jos asiasta puhuttaisiin etukäteen?

Puhuisitte siitä, että hänen on vaikea odottaa ja kuitenkin se olisi tärkeä oppia. Jos ottaisi jonkun ajan, mikä hänen seuraavan kerran pitäisi malttaa odottaa rauhassa, että saa jonkun asian. Esim. minuutti pitää olla rauhassa, niin sitten saa. Ja asiasta kehutaan kun onnistuu.

Voi olla, että ihan surkea neuvo, joka ei auta, mutta tuli mieleen. Meidän voimakkaasti kokeva 7-vuotias on aina ollut sellainen luonnonvoima, että pystyn kyllä samaistumaan teidän tilanteeseen.

Positiivista on se, että ajantaju koko ajan paranee, joten jospa teilläkin kohta hetken maltettaisiin odottaa. Meillä ei enää kiukuta, jos joutuu 5 min odottamaan. Meillä aikaraja on nyt muutamassa päivässä. Jos ei saa jotain lähipäivinä ni sit raivotaan. Mut ei enää niinkään potkita. Kyllä iän lisääntyminen aina jossain vaikuttaa. Tsemppiä!

Sama, jota lainasit 2 kertaa.

Odottaminen sinänsä ei ole lapselle vaikeaa, hän usein odottaa asioita pitkäänkin ilman mitään ongelmaa.

Ongelma muodostuu ainoastaan siitä, että hän haluaa saada tahtonsa lävitse pilkulleen sellaisena kuin se tahto on. Jos se tahto on, että nyt eikä minuutin päästä (eikä voida antaa nyt vaan vasta minuutin päästä) niin räjähtää. Eli odottaminen ei ole hänelle haaste, vaan hän vain on niin voimakastahtoinen että se, jos ei saa omaa tahtoaan läpi pilkulleen sellaisena kuin se on aiheuttaa sen raivarin.

Ap

Ap

Jospa aika tekisi tehtävänsä, muuta ei enää tule mieleen.

Jatkat vaan miten olet aikaisemminkin tehnyt. Kannattaa pysyä rauhallisena ja lohduttaa lasta joka on tuiteidensa vallassa eikä itse alkaa huutaa. Ainoa missä täytyy olla super tiukka on kohtauksen paikka. Jos tapahtuu esim kaupassa tai muita häiritsevässä paikassa niin kylmästi vaan ulos ja takaisin jatkamaan kun lapsi on rauhallinen. Lapsille pitää myös opettaa että pettymys ja tunteet ok, mutta 5 vuotias alkaa ymmärtää jo että esim kaupassa ei vaan voi häiritä muita ihmisiä huutamalla. Silloin mennään ulos kunnes voidaan asioida "normaalisti".

Ei siihen auta muu kuin johdonmukaisuus, siis että vanhemmat vetävät samaan suuntaan kuten myös isovanhemmat ja muu lähipiiri. Kyllä se lapsi vähitellen oppii, että ei on ei.

Vierailija kirjoitti:

Jatkat vaan miten olet aikaisemminkin tehnyt. Kannattaa pysyä rauhallisena ja lohduttaa lasta joka on tuiteidensa vallassa eikä itse alkaa huutaa. Ainoa missä täytyy olla super tiukka on kohtauksen paikka. Jos tapahtuu esim kaupassa tai muita häiritsevässä paikassa niin kylmästi vaan ulos ja takaisin jatkamaan kun lapsi on rauhallinen. Lapsille pitää myös opettaa että pettymys ja tunteet ok, mutta 5 vuotias alkaa ymmärtää jo että esim kaupassa ei vaan voi häiritä muita ihmisiä huutamalla. Silloin mennään ulos kunnes voidaan asioida "normaalisti".

Tulee kiva kauppareissu, kun pitää vähän väliä jättää ostokset käytävälle seisomaan ja lähteä lapsen kanssa vartiksi ulos sanoittamaan tunteita. Jostain Prisman peränurkasta on vielä jonkin verran matkaa raahata se raivoava kakara ulos.

Jos huutaa tai mekastaa, oon antanu huutaa mutta sanonu et voitko mennö huutamaan vaikka huoneeseen tai johonkin kun muiden korvat ei huutamista kestä. Ja tietty pysyny kannassani , sit kun rauhoittunut perustelen miksi tämmöinen päätös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkat vaan miten olet aikaisemminkin tehnyt. Kannattaa pysyä rauhallisena ja lohduttaa lasta joka on tuiteidensa vallassa eikä itse alkaa huutaa. Ainoa missä täytyy olla super tiukka on kohtauksen paikka. Jos tapahtuu esim kaupassa tai muita häiritsevässä paikassa niin kylmästi vaan ulos ja takaisin jatkamaan kun lapsi on rauhallinen. Lapsille pitää myös opettaa että pettymys ja tunteet ok, mutta 5 vuotias alkaa ymmärtää jo että esim kaupassa ei vaan voi häiritä muita ihmisiä huutamalla. Silloin mennään ulos kunnes voidaan asioida "normaalisti".

Tulee kiva kauppareissu, kun pitää vähän väliä jättää ostokset käytävälle seisomaan ja lähteä lapsen kanssa vartiksi ulos sanoittamaan tunteita. Jostain Prisman peränurkasta on vielä jonkin verran matkaa raahata se raivoava kakara ulos.

Kaupat ei oikein tykkää siitä, että kerätään ostoskärryt täyteen lihoja, kaloja, maitoja ja pakasteita ja jätetään ne kärryt vain kaupan käytävälle ja lähdetään kesken ostosreissun lapsen kanssa kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Jos huutaa tai mekastaa, oon antanu huutaa mutta sanonu et voitko mennö huutamaan vaikka huoneeseen tai johonkin kun muiden korvat ei huutamista kestä. Ja tietty pysyny kannassani , sit kun rauhoittunut perustelen miksi tämmöinen päätös.

Jos lapsen tarkoitusperä on yrittää huutamalla saada haluamansa, niin luuletko todella, että se menee edes käskystä toiseen huoneeseen huutamaan? Ei mene, eihän siinä ole lapsen näkökulmasta mitään järkeä. Huutohan on kohdistettu vanhemmalle, ei se lapsi silloin pelkän huutamisen vuoksi huuda.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Tämä on tärkeää. Jotkut lapset (myös meidän esikoinen) sietävät erityisen huonosti pettymyksiä. Siis vaikka koko ajan on oltu johdonmukaisia, että kiukuttelulla ei saa mitään. Eikä muutenkaan ole lellitty tai saanut kaikkea haluamaansa.

Tunteiden sanoittaminen (tiedän, että olet pettynyt.ym.) ja sen ilmaiseminen, että kiukku on sallittu, kunhan se ei purkaudu kielletyillä tavoilla (satuttaminen, tavaroiden rikkominen) auttaa kuitenkin häntä tulevaisuudessa ymmärtämään omia tunteitaan. Mikään tunne ei ole kielletty.

Meillä vieläkin opetellaan pettymyksen sietoa 7-vuotiaan kanssa. 5-vuotias meillä eri maata.

Meillä vain tuo tunteiden sanoittaminen (eli vaikka että näen että olet pettynyt ja sinua kiukuttaa) jostain syystä vain lisää sitä kiukkua ja kiihdyttää niitä itkupotkukierroksia vain pahemmaksi. Olen yrittänyt tehdä niin, että lapsen rauhoituttua sanoitan tapahtunutta ja annan lapsen myös sanoittaa. Kiukun hetkellä sitä ei näköjään kannata edes yrittää, lapsi ärsyyntyy siitä. Myös siitä olen puhunut paljon, että kaikki tunteet sinänsä on sallittuja ja ok, mutta se mitä tekee tunteen tullessa on eri asia, tietyt teot kiukkuisena ei ole sallittu.

Ap

Joo, meillä sama juttu, että sanoittamiset pitää tehdä kun ollaan rauhallisia. Muuten en osaa auttaa. Meillä siis myös esikoinen samanlainen.

Käykö siis niin, että hän haluaa jotain just nyt ja se sinänsä voisi olla ihan annettavissa, mutta hän pilaa sen kiukuttelulla?

Kyllä, juuri noin käy. Vaikka että asia voitaisiin antaa hänelle parin minuutin päästä, mutta kun kuulee että ei saa sitä heti niin alkaa sellaiset itkupotkuraivarit, että ei voida niiden jälkeen antaa asiaa häbelle ollenkaan.

Ap

Jatkan tähän, että itseäni jää aika pitkäksi aikaa harmittamaan juuri tällaiset tilanteet. Että joudutaan kieltämään koko kiva asia niiden raivareiden takia, vaikka olisin halunnut lasta sillä ilahduttaa. Ja vaikka olin yrittänyt ennakoida tilannetta, olin yrittänyt auttaa lasta ennakoimaan jne. Sellainen päivä pilalla -fiilis jää itselle, että taas yritin ja yritin jotain kivaa, mutta pieleen meni kaikki. Ja lapsi itsekin jää tietenkin pahaan mieleen kun ei voinutkaan saada sitä asiaa. Voisi luulla, että tällaisten toistuminen opettaisi, että itkupotkukiukulla ei saa tahtomaansa, mutta kun ei tunnu opettavan.

Ap

Voi olla, että sen lapsen tunnetilat on niin voimakkaita ja hallitsemattomia, ettei hän yksinkertaisesti vaan kykene nielemään harmistustaan ja olemaan raivostumatta, vaikka rauhassa ollessaan ymmärtäisikin sen, että raivoaminen ei auta. Onko kyse muuten juurikin siitä, että raivoamalla yrittää saada tahtomaansa läpi, vai ilmaiseeko hän vaan suurta harmistustaan ilman suurempaa motiivia?

Kyllä se toimii. Tuloksen näkee ehkä vain myöhemmin. Helppo koululainen ja teini, kun tietää, ettei kiukuttelu auta. Näin meillä kaikkien lasten kanssa.

Esikoinen rauhottui eskarissa. Seuraavat kolmannella luokalla. Viimeinen tosin helppo alusta alkaen. Kaikki ihania ja helppoja teinejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Tämä on tärkeää. Jotkut lapset (myös meidän esikoinen) sietävät erityisen huonosti pettymyksiä. Siis vaikka koko ajan on oltu johdonmukaisia, että kiukuttelulla ei saa mitään. Eikä muutenkaan ole lellitty tai saanut kaikkea haluamaansa.

Tunteiden sanoittaminen (tiedän, että olet pettynyt.ym.) ja sen ilmaiseminen, että kiukku on sallittu, kunhan se ei purkaudu kielletyillä tavoilla (satuttaminen, tavaroiden rikkominen) auttaa kuitenkin häntä tulevaisuudessa ymmärtämään omia tunteitaan. Mikään tunne ei ole kielletty.

Meillä vieläkin opetellaan pettymyksen sietoa 7-vuotiaan kanssa. 5-vuotias meillä eri maata.

Meillä vain tuo tunteiden sanoittaminen (eli vaikka että näen että olet pettynyt ja sinua kiukuttaa) jostain syystä vain lisää sitä kiukkua ja kiihdyttää niitä itkupotkukierroksia vain pahemmaksi. Olen yrittänyt tehdä niin, että lapsen rauhoituttua sanoitan tapahtunutta ja annan lapsen myös sanoittaa. Kiukun hetkellä sitä ei näköjään kannata edes yrittää, lapsi ärsyyntyy siitä. Myös siitä olen puhunut paljon, että kaikki tunteet sinänsä on sallittuja ja ok, mutta se mitä tekee tunteen tullessa on eri asia, tietyt teot kiukkuisena ei ole sallittu.

Ap

Joo, meillä sama juttu, että sanoittamiset pitää tehdä kun ollaan rauhallisia. Muuten en osaa auttaa. Meillä siis myös esikoinen samanlainen.

Käykö siis niin, että hän haluaa jotain just nyt ja se sinänsä voisi olla ihan annettavissa, mutta hän pilaa sen kiukuttelulla?

Kyllä, juuri noin käy. Vaikka että asia voitaisiin antaa hänelle parin minuutin päästä, mutta kun kuulee että ei saa sitä heti niin alkaa sellaiset itkupotkuraivarit, että ei voida niiden jälkeen antaa asiaa häbelle ollenkaan.

Ap

Jatkan tähän, että itseäni jää aika pitkäksi aikaa harmittamaan juuri tällaiset tilanteet. Että joudutaan kieltämään koko kiva asia niiden raivareiden takia, vaikka olisin halunnut lasta sillä ilahduttaa. Ja vaikka olin yrittänyt ennakoida tilannetta, olin yrittänyt auttaa lasta ennakoimaan jne. Sellainen päivä pilalla -fiilis jää itselle, että taas yritin ja yritin jotain kivaa, mutta pieleen meni kaikki. Ja lapsi itsekin jää tietenkin pahaan mieleen kun ei voinutkaan saada sitä asiaa. Voisi luulla, että tällaisten toistuminen opettaisi, että itkupotkukiukulla ei saa tahtomaansa, mutta kun ei tunnu opettavan.

Ap

Se on just näin. Ekstrakivoista asioista kehittyy aina joku hirveä huutotilanne.

Se sama, jolla 7- ja 5-vuotiaat

Miten sinä itse jaksat tuota, että aina kun yrittää jotain kivaa niin lopputulos on hirveä huutotilanne? Itselläni on välillä tullut oloja, että ei sitten yritetä enää koskaan mitään kivaa, parempi kai suoraan jättää edes yrittämättä jos ei sitä kivaa kuitenkaan voi koskaan saada onnistumaan vaan päinvastoin kivaa yrittämällä näköjään aiheutan vain pahaa mieltä kaikille. Välillä tekee mieli lyödä hanskat tiskiin kaiken kivan yrittämisen kanssa.

No joka päivä silti jostain löydän intoa yrittää kivoja asioita tänään taas uudelleen, mutta ei tämä helppoa ole.

Ap

Kirjasuositus: Leena Keltinkangas-Jörvinen,Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Tämä on tärkeää. Jotkut lapset (myös meidän esikoinen) sietävät erityisen huonosti pettymyksiä. Siis vaikka koko ajan on oltu johdonmukaisia, että kiukuttelulla ei saa mitään. Eikä muutenkaan ole lellitty tai saanut kaikkea haluamaansa.

Tunteiden sanoittaminen (tiedän, että olet pettynyt.ym.) ja sen ilmaiseminen, että kiukku on sallittu, kunhan se ei purkaudu kielletyillä tavoilla (satuttaminen, tavaroiden rikkominen) auttaa kuitenkin häntä tulevaisuudessa ymmärtämään omia tunteitaan. Mikään tunne ei ole kielletty.

Meillä vieläkin opetellaan pettymyksen sietoa 7-vuotiaan kanssa. 5-vuotias meillä eri maata.

Meillä vain tuo tunteiden sanoittaminen (eli vaikka että näen että olet pettynyt ja sinua kiukuttaa) jostain syystä vain lisää sitä kiukkua ja kiihdyttää niitä itkupotkukierroksia vain pahemmaksi. Olen yrittänyt tehdä niin, että lapsen rauhoituttua sanoitan tapahtunutta ja annan lapsen myös sanoittaa. Kiukun hetkellä sitä ei näköjään kannata edes yrittää, lapsi ärsyyntyy siitä. Myös siitä olen puhunut paljon, että kaikki tunteet sinänsä on sallittuja ja ok, mutta se mitä tekee tunteen tullessa on eri asia, tietyt teot kiukkuisena ei ole sallittu.

Ap

Joo, meillä sama juttu, että sanoittamiset pitää tehdä kun ollaan rauhallisia. Muuten en osaa auttaa. Meillä siis myös esikoinen samanlainen.

Käykö siis niin, että hän haluaa jotain just nyt ja se sinänsä voisi olla ihan annettavissa, mutta hän pilaa sen kiukuttelulla?

Kyllä, juuri noin käy. Vaikka että asia voitaisiin antaa hänelle parin minuutin päästä, mutta kun kuulee että ei saa sitä heti niin alkaa sellaiset itkupotkuraivarit, että ei voida niiden jälkeen antaa asiaa häbelle ollenkaan.

Ap

Jatkan tähän, että itseäni jää aika pitkäksi aikaa harmittamaan juuri tällaiset tilanteet. Että joudutaan kieltämään koko kiva asia niiden raivareiden takia, vaikka olisin halunnut lasta sillä ilahduttaa. Ja vaikka olin yrittänyt ennakoida tilannetta, olin yrittänyt auttaa lasta ennakoimaan jne. Sellainen päivä pilalla -fiilis jää itselle, että taas yritin ja yritin jotain kivaa, mutta pieleen meni kaikki. Ja lapsi itsekin jää tietenkin pahaan mieleen kun ei voinutkaan saada sitä asiaa. Voisi luulla, että tällaisten toistuminen opettaisi, että itkupotkukiukulla ei saa tahtomaansa, mutta kun ei tunnu opettavan.

Ap

Voi olla, että sen lapsen tunnetilat on niin voimakkaita ja hallitsemattomia, ettei hän yksinkertaisesti vaan kykene nielemään harmistustaan ja olemaan raivostumatta, vaikka rauhassa ollessaan ymmärtäisikin sen, että raivoaminen ei auta. Onko kyse muuten juurikin siitä, että raivoamalla yrittää saada tahtomaansa läpi, vai ilmaiseeko hän vaan suurta harmistustaan ilman suurempaa motiivia?

Voi olla välillä kyse tästäkin. Mutta en silti tiedä mitä tehdä asialle. Olen yrittänyt jo pitkään opettaa keinoja noihin tilanteisiin, olen yrittänyt sitä että rauhallisena vain otan syliin ja toivon jos siinä rauhoittuisi, olen yrittänyt oikeastaan kaiken mitä vain keksin.

Ap