Miten opettaa lapselle, että kiukuttelulla ei saa tahtoaan läpi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autatko häntä mitenkään noiden voimakkaiden raivon tunteiden käsittelyssä?

Tämä on tärkeää. Jotkut lapset (myös meidän esikoinen) sietävät erityisen huonosti pettymyksiä. Siis vaikka koko ajan on oltu johdonmukaisia, että kiukuttelulla ei saa mitään. Eikä muutenkaan ole lellitty tai saanut kaikkea haluamaansa.

Tunteiden sanoittaminen (tiedän, että olet pettynyt.ym.) ja sen ilmaiseminen, että kiukku on sallittu, kunhan se ei purkaudu kielletyillä tavoilla (satuttaminen, tavaroiden rikkominen) auttaa kuitenkin häntä tulevaisuudessa ymmärtämään omia tunteitaan. Mikään tunne ei ole kielletty.

Meillä vieläkin opetellaan pettymyksen sietoa 7-vuotiaan kanssa. 5-vuotias meillä eri maata.

Meillä vain tuo tunteiden sanoittaminen (eli vaikka että näen että olet pettynyt ja sinua kiukuttaa) jostain syystä vain lisää sitä kiukkua ja kiihdyttää niitä itkupotkukierroksia vain pahemmaksi. Olen yrittänyt tehdä niin, että lapsen rauhoituttua sanoitan tapahtunutta ja annan lapsen myös sanoittaa. Kiukun hetkellä sitä ei näköjään kannata edes yrittää, lapsi ärsyyntyy siitä. Myös siitä olen puhunut paljon, että kaikki tunteet sinänsä on sallittuja ja ok, mutta se mitä tekee tunteen tullessa on eri asia, tietyt teot kiukkuisena ei ole sallittu.

Ap

Joo, meillä sama juttu, että sanoittamiset pitää tehdä kun ollaan rauhallisia. Muuten en osaa auttaa. Meillä siis myös esikoinen samanlainen.

Käykö siis niin, että hän haluaa jotain just nyt ja se sinänsä voisi olla ihan annettavissa, mutta hän pilaa sen kiukuttelulla?

Kyllä, juuri noin käy. Vaikka että asia voitaisiin antaa hänelle parin minuutin päästä, mutta kun kuulee että ei saa sitä heti niin alkaa sellaiset itkupotkuraivarit, että ei voida niiden jälkeen antaa asiaa häbelle ollenkaan.

Ap

Jatkan tähän, että itseäni jää aika pitkäksi aikaa harmittamaan juuri tällaiset tilanteet. Että joudutaan kieltämään koko kiva asia niiden raivareiden takia, vaikka olisin halunnut lasta sillä ilahduttaa. Ja vaikka olin yrittänyt ennakoida tilannetta, olin yrittänyt auttaa lasta ennakoimaan jne. Sellainen päivä pilalla -fiilis jää itselle, että taas yritin ja yritin jotain kivaa, mutta pieleen meni kaikki. Ja lapsi itsekin jää tietenkin pahaan mieleen kun ei voinutkaan saada sitä asiaa. Voisi luulla, että tällaisten toistuminen opettaisi, että itkupotkukiukulla ei saa tahtomaansa, mutta kun ei tunnu opettavan.

Ap

Se on just näin. Ekstrakivoista asioista kehittyy aina joku hirveä huutotilanne.

Se sama, jolla 7- ja 5-vuotiaat

Miten sinä itse jaksat tuota, että aina kun yrittää jotain kivaa niin lopputulos on hirveä huutotilanne? Itselläni on välillä tullut oloja, että ei sitten yritetä enää koskaan mitään kivaa, parempi kai suoraan jättää edes yrittämättä jos ei sitä kivaa kuitenkaan voi koskaan saada onnistumaan vaan päinvastoin kivaa yrittämällä näköjään aiheutan vain pahaa mieltä kaikille. Välillä tekee mieli lyödä hanskat tiskiin kaiken kivan yrittämisen kanssa.

No joka päivä silti jostain löydän intoa yrittää kivoja asioita tänään taas uudelleen, mutta ei tämä helppoa ole.

Ap

Ei sitä aina jaksakaan. Turhauttaa ja välillä tulee sanotuksi jotain, mikä kaduttaa. Mutta eipä siinä ole vaihtoehtoa, lapsen temperamentti on mikä on. Ja toisaalta ilotkin hän kokee hyvin voimakkaasti ja on ihana lapsi. Ja kun katsoo taaksepäin niin huomaa, että on moni asia sentään helpottanut. Hän on todella kiltti, ei raivoa kuin kotona. Kyse selvästi voimakkaasta tahdosta ja vaikeudesta sietää pettymyksiä.

Se sama

Ehkäpä Pia Penttala osaisi auttaa?

Uskon vakaasti, että kyse on iästä ja menee ohi. Meillä myös 5v saa jatkuvasti itkupotkuraivareita kun ei saa tahtoaan läpi, eikä varmasti ole sillä koskaan saanut. Olen tästä käynyt juttelemassa eri tahojen kanssa, koska olin ihan neuvoton ja varma, että teen jotain tietämättäni todella väärin, hän kun on ollut aikaisemmin todella kiltti ja helppo lapsi.

Kuulemma tässä iässä tuo on ihan tyypillistä eikä sinänsä kannata huolestua, vaikka välillä on todella keinoton olo. Lapsi alkaa "itsenäistyä" mutta tunteiden sääntely on vielä pienen lapsen tasolla, onhan hän vasta viisi. Pitää vain jatkaa johdonmukaisesti ja uskoa, että kyllä se vielä helpottaa.

Näillä eväillä ainakin itse menen eteen päin, eipä tässä oikein muutakaan voi. Tsemppiä!

Vain kehuminen ja palkitseminen auttaa, ei painostus.

Vierailija kirjoitti:

Vain kehuminen ja palkitseminen auttaa, ei painostus.

Olen periaatteessa samaa mieltä. Mutta en vain tiedä miten soveltaa tuota itkupotkuraivarin hetkellä. Toki kehun kun rauhoittuu siitä että osasi rauhoittua, mutta eipä sillä mitään vaikutusta ole ollut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä Pia Penttala osaisi auttaa?

Minulla ei valitettavasti ole varaa palkata yksityistä perheterapeuttia. Heillä on aika kovat taksat.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Uskon vakaasti, että kyse on iästä ja menee ohi. Meillä myös 5v saa jatkuvasti itkupotkuraivareita kun ei saa tahtoaan läpi, eikä varmasti ole sillä koskaan saanut. Olen tästä käynyt juttelemassa eri tahojen kanssa, koska olin ihan neuvoton ja varma, että teen jotain tietämättäni todella väärin, hän kun on ollut aikaisemmin todella kiltti ja helppo lapsi.

Kuulemma tässä iässä tuo on ihan tyypillistä eikä sinänsä kannata huolestua, vaikka välillä on todella keinoton olo. Lapsi alkaa "itsenäistyä" mutta tunteiden sääntely on vielä pienen lapsen tasolla, onhan hän vasta viisi. Pitää vain jatkaa johdonmukaisesti ja uskoa, että kyllä se vielä helpottaa.

Näillä eväillä ainakin itse menen eteen päin, eipä tässä oikein muutakaan voi. Tsemppiä!

Kiitos, tämä lohduttaa kyllä.

Ap

Meillä voi kyllä saada sen kivan jutun sitten kun on rauhoittunut. Mitä järkeä rauhoittua, jos siitä ei ole hyötyä? Eli tyyliin ei peruta Lintsille lähtöä vaan lähdetään sitten, kun on rauhoittunut. Toki aika Lintsillä jää sitten lyhyemmäksi. Siinä on se luonnollinen rangaistus, josta voi lapselle rauhallisesti huomauttaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä voi kyllä saada sen kivan jutun sitten kun on rauhoittunut. Mitä järkeä rauhoittua, jos siitä ei ole hyötyä? Eli tyyliin ei peruta Lintsille lähtöä vaan lähdetään sitten, kun on rauhoittunut. Toki aika Lintsillä jää sitten lyhyemmäksi. Siinä on se luonnollinen rangaistus, josta voi lapselle rauhallisesti huomauttaa.

En minä sentään Lintsille lähtöä peru (on sen verran iso juttu, jota on odottanut pitkään etukäteen). Mutta sellaisia, että on luvattu ostaa kauppareissulla jätski (ei me palata enää takaisin kauppaan, jos on itkupotkuraivarin takia jouduttu lähtemään sieltä kesken pois) tai että lapsi pyytää, että leikitään yhdessä barbeilla juuri silloin kun teen ruokaa ja vastaan, että ruoan jälkeen voidaan leikkiä. Ja siitä tulee sellaiset itkupotkuraivarit että lapsi ei saa itse syötyä eikä kunnolla kukaan muukaan, niin en minä kyllä ala heti sen pieleen menneen ruokailun jälkeen leikkimään barbeilla palkinnoksi siitä että rauhoittui. Jotain muuta voin kyllä lapsen kanssa tehdä, mutta en sitä asiaa mitä yritti tuollaisella kiukuttelemisella vaatia välittömästi kesken ruoanlaiton tehtäväksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaista- et anna kiukuttelulle periksi. Suuntaa lapsen mielenkiinto muuhun.

Aloitukseni koskee aihetta, että mitä tehdä kun tuollainen ei auta.

Ap

No sitten käsketään lapsi omaan huoneeseen rauhoittumaan. Itsellä pojat ovat rauhallisia ja koskaan ei ole mitään turhaa kiukuttelua. Tytär on temperamenttinen ja kiukuttelee kyllä. Kun hän tuntee ettei hallitse tunteitaan ,hakeutuu ihan itse rauhoittumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä Pia Penttala osaisi auttaa?

Minulla ei valitettavasti ole varaa palkata yksityistä perheterapeuttia. Heillä on aika kovat taksat.

Ap

Ohjelma hakee juuri osallistujia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä Pia Penttala osaisi auttaa?

Minulla ei valitettavasti ole varaa palkata yksityistä perheterapeuttia. Heillä on aika kovat taksat.

Ap

Ohjelma hakee juuri osallistujia.

Eipä kiinnosta osallistua mihinkään tositeeveeohjelmiin. Ei mihinkään formaattiin. Kyllä lapsen kasvattamiseen täytyy löytyä keinot ilman että joutuu menemään telkkariin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni oppi ihan kokemuksen kautta, ettei siis saa tahtoaan läpi. Mutta 5 v on vielä pieni, oppi menee perille vasta koululaiselle, jos on kovapäinen lapsi.

Täsmälleen sama kokemus. Sen verran kovapäinen neiti on meillä tämä viimeinen että ei mennyt perille helposti ja tunteet ottivat helposti vallan. Sitkeällä johdonmukaisella toiminnalla saatu vähitellen uskomaan että raivoamalla ja kiukkuamalla(nekin hetket tarpeellisia lapsen kehitykselle) ei saa asioita. Tunnesäätelyä opeteltu 2v saakka, nyt 8v ja alkaa olla aika taitava neiti. Mutta hitosti saatiin vetää rajaa ja vaati suurta pinnaa kun välillä ihan raivohullulta vaikutti 5 vuotiaana. Väsymys ja nälkä pahensivat "kohtauksia".

Onneksi ei ole lapsia.

Jos miettii, mitä itse olisi uhmaikäisenä toivonut? Ihan pienenä ei varmaan pitkät sanoitukset mene jakeluun. Olisiko oikeasti tuntunut hyvältä, jos vanhemmat "lepertelevät" hieman avuttoman oloisesti vai tuntuisiko jämäkämpi lähestymistapa kumminkin selkeämmältä ja turvallisemmalta? Ei ole lapsia, ja sen varmasti huomaa, mutta tämä nykyajan tyyli ei taitaisi oikein istua minun vartalolle.

Pitäisi erottaa oikea itku ja hätä myös. Ei pitää heti kaikkea kiukutteluna. Ei luo tilanteita joissa syntyy tarve kiukutella (lapsi ei tule kauppaan mukaan karkkihyllyille pienenä jne) ja loput taitaa olla uhmaikää. Uhmaiän ymmärtäminen ja tilanteet, on taitolaji. Joku fiksu tapa.

Saako lapsi hyvää mallia siinä, että kiukuttelemalla ei asiat etene? Toisin sanoen, eihän teillä kukaan aikuinen edistä asioitaan kiukuttelemalla?

Taidan tietää mistä puhut. Minä olen yrittänyt sitä, että jos kyseessä on jokin tavallinen pettymys niin rupean sitten lopulta rajaamaan sitä kiukun ilmaisua. Aikansa saa kyllä huutaa, mutta puolen tunnin kohdalla alkaa riittää. Ei toisten korvia saa satuttaa vaikka olisi kuinka paha mieli siitä, että jokin asia ei mennyt juuri oman mielen mukaan. Käytännössä alan siis sanoa tiukasti, että nyt saa huuto jo riittää, kaikki ovat ymmärtäneet, että häntä harmittaa.

Ja samoin kuin teillä, kaikki sanoittamiset, rauhoittamiset, kiukun rauhoituksen keinojen etsinnät, huomion kääntämiset ja muut vastaavat on kyllä kokeiltu.

Huono omatunto minulla kyllä tästä on, koska kyllä lapsen pitäisi saada ilmaista pahaa mieltään. Ja samaan aikaan koen myös, että ei kukaan muu kuin vanhemmat suostu kuuntelemaan jäätäviä kiukkukohtauksia. Kaverit siinä katoavat ja yhteiskunnan tavoille pitää oppia.

Lapsi osoittaa tunteitaan ja täällä opetetaan, että ei lapsen saa antaa tehdä noin, lapsella pitää olla vain positiivisia tunteita.

Remmillä perseelle ja litsarilla ympäri korvia ja jos ei auta niin 100meetriä etumatkaa........