Ihmisten raadollisuuden huomaa heti kun joku kuolee
Hyvän ystäväni mies kuoli ja nyt miehen aikuinen tytär edellisestä liitosta yrittää kaikin tavoin kammeta surevan lesken pois (perimis)kuvioista. Eläessä ei välittänyt isäänsä tavata. Samoin meidän kaukainen sukulainen virui kymmeniä vuosia vanhainkodissa, mutta nyt muutaman satasen euron perinnölle yhtäkkiä on ottajia pilvin pimein. Itkettää, ällöttää ja ketuttaa katsoa noita raadonsyöjiä.
Kommentit (14)
Kummallakin on lisäkseni lapsia ed. liitoista, joista sisarpuolieni voisin hyvinkin koittaa päästä haaskalle :/
Jos rintaperillinen haluaa pesän jakoa heti, siihen suostutaan. Karua, mutta totta!
Kaikki kelpaa suurinpiirtein tapellaan vanhoista kusenpolttamista alusvaatteistaki. Ja kaikkein pahimmat on juuri niitä jotka ei oo välittäny ihmisestä ennen kuolemaa pätkän vertaa.
Olenkin miettinyt, että kun hän kuolee. Miten siihen suhtaudun. Hän on minulle täysin vieras ihminen. Tiedän, että hänen nykyinen vaimonsa pelkää ja vihaa minua..varmaan sen takia kun pelkää mahdollista pesänjakoa..
Eli jälkeenjääneellä on vuosi aikaa muuttaa tarvittava omaisuus rahaksi ja antaa lapsille. Testamentintekijä suositteli näin.
Vierailija:
Eli jälkeenjääneellä on vuosi aikaa muuttaa tarvittava omaisuus rahaksi ja antaa lapsille. Testamentintekijä suositteli näin.
auttaisi se että perintövero olisi 100% ja lahjavero 0%
Eipä tartteis kuoleman jälkeen kenenkään kinastella jäämistöstä kun valtio kuittais potin.
Eläissään kannattaisi omaisuus käyttää tai jakaa pois...
siitä, että ne jotka kärkkyvät kovasti perinnönjakoon, ovat niitä jotka esim. eivät vanhasta isästään ole piitannut tuon taivaallista! Ja ne jotka oikeasti ihmisestä ovat välittäneet, eivät välitä, vaikka ei perintöä tulisikaan... Nim. kokemusta on
maininta, että jos rintaperillinen vaatii lakiosaansa, menettää hän samalla oikeutensa loppuperintöön. Lakiosan saamista ei voi estää, mutta se voi tulla aika kalliiksi...
perintö kun menis valtiolle niin moni suku säilyis joutavilta riidoilta.
Kun sitä lahjaakaan ei voi antaa heti vastasyntyneenä. Ja täysi-ikäisinä harva tietää mihin haluaa olemattoman omaisuutensa lahjoittaa. Tämä menisi siihen, että joka kerta kun jotain ostaa, täytyy saman tien lahjoittaa se jollekulle...
jos käy selväksi miten haluaa omaisuutensa jaettavan..
Jos ei ole testamenttiä eikä ole omaisuuttaan muuten jakanut, niin sit kaikki valtiolle.
Valtio kiittää ja kumartaa siinä tapauksessa jos jotain jäi! ja onhan näitä valtion syliin joutuvia perintöjä nykyään vaikka kuinka paljon. Kaikilla ei vaan yksinkertaisesti ole perijöitä, silloin se on valtio joka perii.
Mullakin on omakohtaisia kokemuksia tuollaisesta. Senkin verenimijät! Aikuiset naiset tyhjentävät oman äitinsä kodin tavaroista ku isä nyt sattui kuolemaan niin mä ainakin otan nää astiat, ota sä toi taulu ja toi matto... Hyvä luoja sentään, ihme etteivät vie sänkyjä ja muita elämälle välttämättömiä huonekaluja!!! Sekä mitä siihen rahaan tulee niin niitäkin sijoitellaan, ettei vaan äityliini pääsis omia rahojaan liikaa tuhlaamaan... En voi käsittää! Itse kyllä jään mieluusti ilman perintöä ja keskityn siihen surutyöhön ja hyviin muistoihin läheisestä ihmisestä. Sitä paitsi joku " arvoton" esine voi tuoda minulle paljon hyviä muistoja mieleeni, joita muut eivät osaa arvostaa, joten viekää te vaan rahat ja muu " arvokas" , minä otan muistot!