Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Syrjäytyneenä näkee niin selvästi, kuinka älytöntä ns. normaali elämä on
22.05.2023 |
Tarkoitan nyt sitä oravanpyörää, missä suurin osa ihmisistä elää. 90% elämästä suoritetaan: herätään, lapset töihin/kouluun, työpäivän jälkeen prisman kautta kotiin, hoidetaan kotiasiat, kuskataan lapsia sinne tänne, nukkumaan ja tätä toistetaan päivästä toiseen ja haaveillaan viikonlopusta ja kesälomasta.
Onko tuollainen suorituselämä oikeasti onnellista ja tyydyttävää? Vaikea uskoa, että on. Kuinka moni ihan aidosti haluaa elää noin vai onko moni ajautunut siihen, koska niin "kuuluu elää" ja sitä odotetaan yhteiskunnan tai muiden ihmisten taholta.
Aiemmin olen surrut kovasti sitä, että en ole voinut elää tuota elämää. Nyt en enää missään nimessä haluaisi tuohon pyöritykseen. Joskus kun sitä katsoo ulkoa päin, niin se näyttäytyy jopa koomisena. Vähän vaikea selittää, on varmaan vaikea katsoa sitä touhua objektiivisesti jos on siinä keskellä itse.
Kommentit (816)
Tuntuu, että kaikki ovat niin kovin stressaantuneita ja kuormittuneita, jopa lapset. Se siinä mättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisten vedätys on mennyt niin ylipitkälle työelämässä ja tässä yhteiskunnassa muutenkin että en halua osallistua moiseen kusetukseen, täysin järjetöntä menoa.
Vierailija kirjoitti:
No mitä ihmettä sitä sitten tekisi? Tuota kutsutaan elämäksi. Jos se on kauheaa, pitää tehdä muutoksia.
Yhtä lailla elämää on olla tekemättä mitään. Elämää on se, että hengittää ja sydän lyö.
Vierailija kirjoitti:
No mitä ihmettä sitä sitten tekisi? Tuota kutsutaan elämäksi. Jos se on kauheaa, pitää tehdä muutoksia.
Niin, mutta se suorittaminen ei ole elämän elämistä
Mulle ei ole lapsia siunaantunut, mutta sen verran kuitenkin sanon: tuohan on sitä elämää. Elämää on tietysti näin ilman lapsiakin, mutta en silti vaihtaisi enää mistään hinnasta elämääni sellaiseen, että olisin ihan syrjäytynyt ja mitään erityistä ei tapahtuisi päivisin. Mitä tekisin? Pelaisin ja makaisin vaan päivästä toiseen?
Tämä kaikki siis entisen syrjäytyneen "kynästä". Pelasin päivästä toiseen, unirytmi oli sekaisin ja muutenkin koko elämä oli nyt jälkeenpäin ajateltuna ihan täysin merkityksetöntä. En siis opiskellut tai käynyt töissä tuolloin vaan olin pudonnut yhteiskunnan kelkasta. Elämä kuitenkin voi muuttua. Nyt kun opiskelen uutta ammattia, teen osa-aikatöitä ja olen parisuhteessa, mun elämä on oikeasti paljon rikkaampaa ja mielenkiintoisempaa. Elämä on täynnä valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on yksi tavallinen elämänvaihe. Se menee ohi itsestään. Mihinkään joutavanpäiväisyyksiin ei ole kenenkään pakko mennä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että kaikki ovat niin kovin stressaantuneita ja kuormittuneita, jopa lapset. Se siinä mättää.
Johtuu ahneudesta. Pitää saada enemmän ja enemmän. Ei mikään sanonominen auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole lapsia siunaantunut, mutta sen verran kuitenkin sanon: tuohan on sitä elämää. Elämää on tietysti näin ilman lapsiakin, mutta en silti vaihtaisi enää mistään hinnasta elämääni sellaiseen, että olisin ihan syrjäytynyt ja mitään erityistä ei tapahtuisi päivisin. Mitä tekisin? Pelaisin ja makaisin vaan päivästä toiseen?
Tämä kaikki siis entisen syrjäytyneen "kynästä". Pelasin päivästä toiseen, unirytmi oli sekaisin ja muutenkin koko elämä oli nyt jälkeenpäin ajateltuna ihan täysin merkityksetöntä. En siis opiskellut tai käynyt töissä tuolloin vaan olin pudonnut yhteiskunnan kelkasta. Elämä kuitenkin voi muuttua. Nyt kun opiskelen uutta ammattia, teen osa-aikatöitä ja olen parisuhteessa, mun elämä on oikeasti paljon rikkaampaa ja mielenkiintoisempaa. Elämä on täynnä valintoja.
Ei oravanpyörän vastakohta ole sekaisin oleva unirytmi ja pelaaminen :-D Syrjäytynyt voi olla niin monella eri tavalla. Ei se tarkoita sitä, että olisi automaattisesti jotenkin rappiolla.
Hienoa että elämäsi on nyt parempaa!
Meidän täytyy elää. Jos kaikki ajattelisivat kuin AP, meillä ei olisi ruokaa, vettä, vaatteita, taloja, energiaa, jnejne
Itsestään ruoka ei pöytään hypi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset ovat erilaisia. Kai minäkin elän tuollaista suorituselämää, vaikka työskentelen mukavasti kotoa maaseudulta käsin ja lapsi on jo iso ja itsenäinen koululainen. Minun pääni vain toimii niin, että aina pitää olla jotain projekteja. Kun edelliset alkavat tulla valmiiksi, mieli alkaa automaattisesti kuljeskella ja etsiskellä uusia. Pelkkä oleminen ja hengittäminen on aivan sietämätön ajatus, kuulostaa kidutukselta suorastaan. Eikä kyse ole siitä, että jotenkin pakenisin omia ajatuksiani tai muuta hömppää, sillä osa projekteista on nimen omaan yksinkertaista suorittavaa työtä, jossa voi samalla ajatella.
No mitä sä sitten syrjäytyneenä teet? Elät valtion tuilla ja koet, että se on nyt ihan oikeutettua koska SÄ haluat vaan oleskella? Sori, mutta mulle ei mene läpi tällaset vinkunat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan olen samaa mieltä kanssasi, vaikka tässä pyörässä pyörin ja toisinaan ahdistaa.
En kuitenkaan halua tinkiä palkastani, saati alkaa elämään tuilla. Ei tämä yhteiskunta pyörisi, jos kukaan ei tekisi töitä.
Haluan myös, että lapsillani on hyvät edellytykset kehittää sosiaalisia suhteitaan, koulu sujuu ja että jokaisella on yksi mieleinen harrastus. Joskus hekin kasvavat isoiksi ja sitten on taas minun aika harrastella.
Haluan myös asua omakotitalossa ja sekin tuottaa hieman työtä.
Ison osan kuormasta olen siis "itse itselleni aiheuttanut", mutta olisi se elämä aika surullista myös minimituilla, ilman lapsia, taloa, työtä ym..
Konseptissa on vain yksi ongelma: miten nykyinen hyvinvoiva Suomi pyörisi jos se on täynnä ihmisiä, jotka eivät halua laittaa rikkaa ristiin homman pyörittämiseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saman huomannut. Sama hulluilu ulkonäön kanssa. Eilen seurasin koiria ulkoiluttavaa nuorta naista. Tuntui että se suoritti koiria ulkoiluttaessaankin.
Ihmiset ostaa tavaraa ja matkustaa ja etsii jotakin puuttuvaa palasta ja ovat jatkuvasti tyytymättömiä.
Lopulta ihminen on aika vähään tyytyväinen ja tulee pienellä toimeen. Ulkonäkö on vaan ulkoista ja rapistuu. Itse saan hyvän mielen kun kerään roskia ja saan hetken viettää vaikka lintuja katsellen.
Vierailija kirjoitti:
No mitä sä sitten syrjäytyneenä teet? Elät valtion tuilla ja koet, että se on nyt ihan oikeutettua koska SÄ haluat vaan oleskella? Sori, mutta mulle ei mene läpi tällaset vinkunat.
Olen eläkkeellä kroonisen sairauden vuoksi. Kuulostaa, että olisit ehkä hieman katkera.
ap
Voihan elämänsä toki viettää myös työttömänä vuokraluukussaan ja seurailla yksinäisenä muiden elämää.
Tahi sitten ryhdistäytyy ja tavoittelee keskiluokkaista unelmaa.
Aika moni ihminen muistelaa jälkikäteen suurella lämmöllä sitä elämää jossa juuri oltiin silloin kun oli lapsia kotona. Ja se johtuu siitä että siinä näennäisen toistuvassa arjessakin on paljon niitä pieniä hienoja hetkiä joita ulkopuolinen ei monesti huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Voihan elämänsä toki viettää myös työttömänä vuokraluukussaan ja seurailla yksinäisenä muiden elämää.
Tahi sitten ryhdistäytyy ja tavoittelee keskiluokkaista unelmaa.
:-D :-D
Vierailija kirjoitti:
Niin, mutta se suorittaminen ei ole elämän elämistä
Miksi tuo olisi suorittamista? Töissä on pakko käydä, koska muuten olisi rahallisesti kovin niukkaa. Onneksi tykkään työstäni, joten en koe työntekoa rasitteeksi. Harrastukseni olen itse valinnut ja innolla menen treeneihin.
Alue: Aihe vapaa
No mitä ihmettä sitä sitten tekisi? Tuota kutsutaan elämäksi. Jos se on kauheaa, pitää tehdä muutoksia.