Miten ihmeessä niin moni uupuu normaalista työajasta? Tai jopa lyhennetystä.

Mun työ on aika yksinäistä ja joskus yksitoikkoista, mutta todella tarkkaa näpertämistä, jossa virheille ei ole hirveästi sijaa, ja kaikelle on lain sanelema deadline. Tiimi on pieni, ja yhteishenki huono. Esimies onneksi on ihan super. Koronan jälkeen jäätiin suurimmaksi osaksi etätöihin, ja vaikka toimistolle menisi, on siellä lähinnä tiimejä, jotka kokoontuvat yhdessä. Tosi hankala saada mitään työkaveriseuraa lounaalle tai kahvihuoneeseen. Aloitin työt kys firmassa kun korona alkoi, joten tutustuminen ja sellainen tiimihenki jäi jotenkin vaillinaisiksi, kun oltiin kokonaan etätöissä.

Kotona pari lasta ja pari vuoroviikkolasta, perus päiväkoti/kouluarki, iltaisin kaikenlaisia harrastus- ja kaverisynttärimenoa, läksyjä. Siinä samassa kokkaa, pyykkää, siivoaa. On kyllä ihan osallistuva mies onneksi.

Ei kauheasti ole aikaa millekkään omille mielekkäille asioille, joten se nakertaa jaksamista ihan jokaisella elämän osa-alueella. Tunnistan itsessäni ehkä jonkin alkavan uupumuksen. Nukun kuitenkin toisaiseksi hyvin, ei fyysisiä oireita. En saikuta, en aina edes kipeänä.

Jotenkin tympii ajatus, että päivät toistaa toisiaan vuosia ja vuosia ja mielekäs tekeminen rajoittuu satunnaisesti vapaisiin viikonloppuihin ja kesälomiin.

No vaikka tylsä rutiininomainen työ johon ei itse voi millään vaikuttaa, tiukat säännöt ja tympeä ilmapiiri uuvuttaa helposti.

Olin opetusalaan liittyvässä työssä. Jatkuvasti projektia projektin perään, uusia hankkeita, opetussuunnitelmia, kokeiluja, muutoksia. Ns. normaali tylsä arki, jolloin se oppiminen parhaiten tapahtuu, oli muuttunut suorastaan rikolliseksi. Vaihdoin alaa.

Olen uupunut, vaikka en tekisi yhtään mitään.

10 vuotta hoitoa ei riittänyt korjaamaan 20 vuoden aikana syntynyttä ptsdtä ja masennusta. Varsinkin ensimmäinen on sanonko mistä. En ole enää aikoihin miettinyt asioita aktiivisesti ja olen ok niiden kanssa, mutta alitajunta ei unohda ja nukkuminen on välillä mitä sattuu. Viime yönäkin heräsin taas vaihteeksi useampaan kertaan erinäisiin painajaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Työn kuva kattaa nykyisin 7-8 vanhaa ammattia.

Otan esimerkin randomilta alalta jossa järjestetään mitä tahansakokouksia:

Suunnittele tapahtuma (okei tämä se sun työ). Tee sille nettisivuille tapahtuma ja fb ja mainosta instassasi (vanha mainostoimiston työ, nettisivujen tekijät). Suunnittele esitteet ja materiaalit (aiemmin konekirjoittaja) ja tulosta ne kivalle paperille (vanha kopiolaitos). Taita ja lähetä mainos paikallislehteen (mainostoimisto). Varaa tila ja järjestä sinne oikea valaistus ja it-yhteydet (valomies, atk asiantuntija). Hanki pöytiin kukat (floristi). Hoida kokoustarjoilut ja keitä kahvit ja katso että sille allergikollekin on ruokaa (vanha sihteeri, keittäjä, erikoisruokavalioiden asiantuntija). Toimi puheenjohtajana (aiemmin hoiti toimitusjohtaja). Auta jokaista puhujaa it-asioissa (atk vastaava puhelintuki on site). Siivoa tila lopuksi (siivoajat).

Normaalissa yrityksessä palkataan ne alan ammattilaiset tekemään nuo kaikki. Ei kukaan toivottavasti ala aliarvioimaan toisen ammattilaisuutta sillä, että tekee nuo työt. Tai vain typerys ja tossu tekee nuo. Itse en ikinä suostuisi. Aivan sama vaikka saisin kenkää siitä kun kieltäydyn kunniasta siivota tai olemalla sihteeri. Mulla on muutakin tekemistä.

Moni uupuu, koska on liian vaativissa tehtävissä omaan älykkyyteen huomioituna. Ei sillä, en ole Suomessa vielä tavannut työtehtävää, josta ei normaalilla älyllä selviäisi, mutta ihmiset ottaa ihme painetta ja kuvittelevat oman tehtävän jotenkin todella merkityksellisesti varsinkin yksityiselle yritykselle.

Minä uuvun, koska en saa nukuttua yöllä. Työ ei ole syy uupumiseen. Pelkkien arkiaskareiden hoitaminen tuntuu liialta tällä unimäärällä, mutta sinnittelen kokopäivätöissä.

Vierailija kirjoitti:

Koska jos ei uupu, on outo. Uupumisesta on tyhty uusi normaali.

uupu 😄

Mikä kenelläkin uuvuttaa, varmasti monikin asia yhdessä. Esim. vuorotyö itsessään on jo kuormittavampaa, jollakin pidempi työmatka, toisella pienet lapset, omat ja läheisten sairaudet.

Tein ennen suorittavaa työtä. Siinäkin oli kiire, mutta hommat oli selkeät ja toistuvat. Kesken päivän ei tullut yllätyksiä ja uusia hommia lennosta. Kun teki ne ennalta määrätyt hommat niin päivä oli pulkassa. Työ oli fyysistä, mutta ei liian raskasta, joten päivän jälkeen jaksoi vielä ihan hyvin kotonakin tehdä hommia ja jopa opiskella. 

Nyt teen ns. siistiä sisätyötä ja tämä on huomattavasti raskaampaa. Olen projektipäällikkönä ja koko ajan tulee uusia tilanteita, selvitettävää, muistettavaa ja byrokratiaa on pörssiyhtiössä ihan tarpeeksi. Ikinä ei oo valmista ja on vaan hyväksyttävä, että jotkut asiat on mun kontrollin ulkopuolella ja voivat mennä metsään, vaikka mä ite tekisinkin kaiken oikein. 

En mä nyt missään burnoutissa ole, mutta en ihmettele, jos muut on. Mä olen onneksi sen verran itsekäs, että ajattelen ensin itseäni&tiimiäni ja vasta sitten firman etua. Tämä firma ei siihen kaadu, jos mä teen hommani tyydyttävällä tasolla, enkä erinomaisella. Sijoittajilta voi jokunen kymppi jäädä osinkoja saamatta, mikä nyt ei ole kenellekään henkilökohtainen tragedia. 

Itse uuvun koska nukun niin huonosti, ollut alamäkeä sen jälkeen kun tullut menetyksiä ja hautajaiset tutuksi. En oikeen ole sittemmin saanut kunnolla unta ja se alkaa näkymään kaikessa jaksamisessa, myös töissä. 

Vierailija kirjoitti:

Ihminen väsyy työssä, johon ei itse voi vaikuttaa. Pakkotahtiseen, yksinkertaiseen, jatkuvasti keskeytyvään tai aivoja likaa kuormittavaan.

Ihminen on sopeutunut ruumiilliseen työhön. Aivot eivät ole ehtineet sopeutua muutokseen, joka on tapahtunut alle sadassa vuodessa; neljässä sukupolvessa. Nythän näemme kehitystä, jossa aivojaan käyttämättömät syrjäytyvät parisuhteista eivätkä enää jälkeläisiä tee. Samalla moni älykäs nainen jää tahtomattaan lapsettomaksi (kun ei kenenkään tarvitse eikä pidä idioottia sänkyynsä huolia).

Tätä on toki vaikea sellaisen tajuta, joka kadehtii siistiä sisätyötä. Ei tajua, miten se työ tulee mukana kotiin ja uniin.

Kyllä se rasittava hoitotyökin tulee uniin. Olenko varmasti tehnyt kaiken ja oikein, ihmiskohtalot jne. Lisäksi hyvin rasittava kolmivuorotyö uuvuttaa päätä ja kroppaa. Työurani olen aloittanut 2007.

Pääomasijoittajat vaativat aina vaan suurempia voittoja. Tästä seuraa jatkuvia muutosneuvotteluja, irtisanomisia ja nollatuntisopimuksia. Vaikka teet kaikkesi, et ole turvassa. Jokainen työkaveri on potentiaalinen kilpailijasi tässä kisassa. Raadat ilmaisia ylitöitä, mutta sekään ei riitä. Mikään ei riitä.