Miten ihmeessä niin moni uupuu normaalista työajasta? Tai jopa lyhennetystä.

Ihminen väsyy työssä, johon ei itse voi vaikuttaa. Pakkotahtiseen, yksinkertaiseen, jatkuvasti keskeytyvään tai aivoja likaa kuormittavaan.

Ihminen on sopeutunut ruumiilliseen työhön. Aivot eivät ole ehtineet sopeutua muutokseen, joka on tapahtunut alle sadassa vuodessa; neljässä sukupolvessa. Nythän näemme kehitystä, jossa aivojaan käyttämättömät syrjäytyvät parisuhteista eivätkä enää jälkeläisiä tee. Samalla moni älykäs nainen jää tahtomattaan lapsettomaksi (kun ei kenenkään tarvitse eikä pidä idioottia sänkyynsä huolia).

Tätä on toki vaikea sellaisen tajuta, joka kadehtii siistiä sisätyötä. Ei tajua, miten se työ tulee mukana kotiin ja uniin.

Koska koko ajan ei ole kivaa. Kaukana on ne ajat, kun työ oli muutakin kuin vain sitä työtä. Monen uupuneen kohdalla on täälläkin saanut lukea, että työpaikoilta puuttuu se rento kaverikerho meininki. 

Vierailija kirjoitti:

Koska koko ajan ei ole kivaa. Kaukana on ne ajat, kun työ oli muutakin kuin vain sitä työtä. Monen uupuneen kohdalla on täälläkin saanut lukea, että työpaikoilta puuttuu se rento kaverikerho meininki. 

Yksi sana, työkeskeisyys. 

Vuorotyö, 1/3 viikonlopuista vapaa ja yleensä joku lapsista silloin kipeä ettei voi lähteä yhdessä jollekin mukavalle reissulle. Työ kuormittaa aina vain enemmän kun resursseja supistetaan ja todetaan vain, että voi voi, näin nyt on päätetty. Juu valintoja valintoja elämä on, siksi opiskelen työn ohella. Ja koulupäivät tuntuvat vapaapäiviltä!

Vierailija kirjoitti:

Työn kuva kattaa nykyisin 7-8 vanhaa ammattia.

Otan esimerkin randomilta alalta jossa järjestetään mitä tahansakokouksia:

Suunnittele tapahtuma (okei tämä se sun työ). Tee sille nettisivuille tapahtuma ja fb ja mainosta instassasi (vanha mainostoimiston työ, nettisivujen tekijät). Suunnittele esitteet ja materiaalit (aiemmin konekirjoittaja) ja tulosta ne kivalle paperille (vanha kopiolaitos). Taita ja lähetä mainos paikallislehteen (mainostoimisto). Varaa tila ja järjestä sinne oikea valaistus ja it-yhteydet (valomies, atk asiantuntija). Hanki pöytiin kukat (floristi). Hoida kokoustarjoilut ja keitä kahvit ja katso että sille allergikollekin on ruokaa (vanha sihteeri, keittäjä, erikoisruokavalioiden asiantuntija). Toimi puheenjohtajana (aiemmin hoiti toimitusjohtaja). Auta jokaista puhujaa it-asioissa (atk vastaava puhelintuki on site). Siivoa tila lopuksi (siivoajat).

Nii-i. Ja tämä on kuulemma sitten sitä säästöä....vai onko sittenkään?

Mulla ainakin opiskelukykyä rajoitti fyysiset sairaudet mukaan lukien kipu ja lääkärikäynnit, rahapula, kelan asiakirjojen venkslaus ja lapsen ongelmat. Paljon siis koulun ulkopuolista stressiä. Jos olisi pelkkä opiskelu niin sen olisi jaksanut jos kaikki muu olisi hyvin, ja arjen vaikeudet olisi jaksanut jos ei olisi tarvinnut koulunkin eteen puurtaa. Kaikki siis yhteensä voi olla liikaa ja se tulkitaan opiskelu-uupumukseksi, kun muut vaikeudet ja rasitus heijastuu sinne opiskeluun.

Saman olen huomannut. Itselläni on fyysinen työ ja teen 10h päiviä. Olen yli 50v ja pannut merkille tässä vuosien aikana, että ikäiseni ja vielä vanhemmat, jaksavat painaa pitkää päivää ja vaikka olisi fyysisiä vaivojakin, niin ei pahemmin valitusta kuulu.

30v ja nuoremmat taas jaksavat rutista tauotta. Milloin on liikaa töitä, sitten sattuu johonkin ja väsyttää. Omien sanojensa mukaan vetävät heti työpäivän jälkeen päikkäreitä pari tuntia ja yöunia yli 8h ja silti sitä naamaa revitään ammolle pitkin päivää.

Ja jos yhtään tuntuu, että saattaisi ehkä joku flunssa olla tulossa, niin saikulle jäädään jo hyvissä ajoin.

Työmoraali on sitä sun tätä. Jos saikulla ovat, ei tule mieleenkään kysyä sen jälkeen, kuinka me muut ollaan pärjätty sillä aikaa, kun ollaan jouduttu heidänkin työt hoitamaan, kun sijaisia ei saada.

Itse pyydetään kovasti aina muita apuun, mutta jos heitä pyydetään, niin eivät he nyt millään ehdi.

Joskus kun asemani puolesta teen kierroksia, nämä samat tietyt henkilöt istuvat tauoilla milloin sattuu tai ruokatauko onkin yks kaks venynyt tunnin mittaiseksi. Mutta kun on niin rankkaa.

Muutaman vuoden olet AP tehnyt kovasti töitä? Tee ensin muutama vuosikymmen ja tule sitten sanomaan miltä tuntuu.

Boreout. Työ liian yksitoikkoista ja haasteetonta. Ei oikein etenemis mahdollisuuksia. Samat työt ja rutiinit 8 h joka arki päivä.

Tai sitten töitä aivan liikaa ja jatkuva stressi.

Jaksaa ehkä muutaman kuukauden, mutta yli vuoden jatkuessa alkaa tökkimään.

Pakko käydä koska muuta sopivampaa työtä ei tällä hetkellä ole.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin opiskelukykyä rajoitti fyysiset sairaudet mukaan lukien kipu ja lääkärikäynnit, rahapula, kelan asiakirjojen venkslaus ja lapsen ongelmat. Paljon siis koulun ulkopuolista stressiä. Jos olisi pelkkä opiskelu niin sen olisi jaksanut jos kaikki muu olisi hyvin, ja arjen vaikeudet olisi jaksanut jos ei olisi tarvinnut koulunkin eteen puurtaa. Kaikki siis yhteensä voi olla liikaa ja se tulkitaan opiskelu-uupumukseksi, kun muut vaikeudet ja rasitus heijastuu sinne opiskeluun.

Ai niin ja yhtenä tärkeänä seikkana huono ilmapiiri! Olisi auttanut paljon, jos koulussa olisi ollut hyvä porukka vastassa nostamassa mielialaa, mutta valitettavasti tilanne oli aivan päinvastainen.

Vierailija kirjoitti:

Työn kuva kattaa nykyisin 7-8 vanhaa ammattia.

Otan esimerkin randomilta alalta jossa järjestetään mitä tahansakokouksia:

Suunnittele tapahtuma (okei tämä se sun työ). Tee sille nettisivuille tapahtuma ja fb ja mainosta instassasi (vanha mainostoimiston työ, nettisivujen tekijät). Suunnittele esitteet ja materiaalit (aiemmin konekirjoittaja) ja tulosta ne kivalle paperille (vanha kopiolaitos). Taita ja lähetä mainos paikallislehteen (mainostoimisto). Varaa tila ja järjestä sinne oikea valaistus ja it-yhteydet (valomies, atk asiantuntija). Hanki pöytiin kukat (floristi). Hoida kokoustarjoilut ja keitä kahvit ja katso että sille allergikollekin on ruokaa (vanha sihteeri, keittäjä, erikoisruokavalioiden asiantuntija). Toimi puheenjohtajana (aiemmin hoiti toimitusjohtaja). Auta jokaista puhujaa it-asioissa (atk vastaava puhelintuki on site). Siivoa tila lopuksi (siivoajat).

Pitää osittain paikkansa, koordinointi. Minä kyllä delegoisin tiimityönä ammattilaisille. Kertoisin vaikka kukkakauppiaalle, että mihin tilaisuuteen tarvitaan ja mitä, niin saisi ehdottaa ja hinnoittaa. Siis tilata valmiiksi ajatellun paketin. Kommunikaatio kannattaa.

Minun työsopimuksessa lukee, että kaksivuorotyö. Tosiasiassa iltavuorot, aamuvuorot ja välivuorot jaetaan naamakertoimen mukaan

(kuka pärjää missäkin). Koska työvuorot jaetaan näin epäreilusti niin toiset joutuvat tekemään koko ajan enemmän iltavuoroja ns raskaita vuoroja ja toiset hiljaisia aamuja.

Toiset työntekijät tekevät töitä tosi hitaasti ja toiset tekevät koko ajan vähintään 2 ihmisen työpanoksen verran per vuoro.

Joten ei ole ihme, että toiset ihmiset uupuvat.

Väsymyksen aiheutti pidemmän päälle työnkuvaani kuulunut sosialisointi, joka oli sos.fobiasta kärsivälle introvertille vuosien kuluessa liian kuormittavaa. Eihän suuret ongelmat alkaneet heti, vaan pärjäsin ensin vuosia siedettävästi, mutta pitkäkestoinen kuormitus oli kuitenkin se, joka hiljalleen alkoi laukaista ongelmia.

Mieti, että jännittäisit aina tällaisissa työpaikan vuorovaikutustilanteissa/ruokailutilanteissa/kokoustilanteissa niin, että koko kroppasi lihakset olisi jännitetty äärimmilleen ja alitajunnassasi valmistautuisit akuuttiin "taistele tai pakene" reaktioon. Lihaksesi, hermostosi, sydämesi ja verenkiertosi ja mielesi yms olisivat jatkuvasti yliaktiivisessa tilassa.

Pitkittyneesti kohonnut fyysinen ja henkinen stressitaso alkoi lisäämään myös uniongelmia, jotka taas edelleen pahensivat sos.fobian henkistä ja fyysistä oirehdintaa. Tämä noidankehä lopulta alkoi laskemaan huomattavasti työtehoa ja siinä sivussa vei mukanaan kaiken ilon ja elämänhalun, eli mukaan astui hiljalleen myös masennus, ensin lievänä, lopulta vähintään keskivaikeana.

Tieni olisi luultavasti johtanut ennen aikaiseen hautaan tai laitoshoitoon joko oman käden kautta, päihteiden liikakäytön kautta (en niihin vielä juuri koskenut, vaikka mielessä jo pyörivätkin "ratkaisuna" jatkuvaan tuskaan) tai sitten kroonisesta jännittämisestä ja stressistä seuranneiden terveydellisten vaivojen, kuten diabeteksen, sydänvaivojen, hermostollisten vaivojen yms seurauksena.

Nyt oma tilanteeni on melko hyvä. Annakin kaikille neuvon, älkää ylittäkö ainakaan pitkäkestoisesti omia kestokykynne rajoja, älkää myöskään olko valmiita tekemään mitä vaan statuksen ja rahan takia, raha ei juuri lohduta siinä vaiheessa kun terveys on menetetty.

Onnea kaikille kohtalotovereille!

Muutaman vuoden kokemuksella ei vielä hirveästi kannata huudella. Katsotaan 20 vuoden päästä miten maistuu. Toki nykyään pahoitetaan mieli jos töitä joutuu tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Muutaman vuoden kokemuksella ei vielä hirveästi kannata huudella. Katsotaan 20 vuoden päästä miten maistuu. Toki nykyään pahoitetaan mieli jos töitä joutuu tekemään.

20 vuotta rakennusalan suunnittelupuolella täyteen tänä kesänä. Töiden määrä vähintään kaksinkertaistunut henkilötasolla kun piirtäjät poistuneet, it-tietotaitovaatimukset vähintään viisinkertaistuneet ifc-3D-mallinnuksen myötä vrt 2D viivat, ja hankkeiden aikataulut tiristetty puoleen aiemmasta.

1 burnout vasta takana, 20 vuotta vielä eläkeikään.

Vierailija kirjoitti:

Väsymyksen aiheutti pidemmän päälle työnkuvaani kuulunut sosialisointi, joka oli sos.fobiasta kärsivälle introvertille vuosien kuluessa liian kuormittavaa. Eihän suuret ongelmat alkaneet heti, vaan pärjäsin ensin vuosia siedettävästi, mutta pitkäkestoinen kuormitus oli kuitenkin se, joka hiljalleen alkoi laukaista ongelmia.

Mieti, että jännittäisit aina tällaisissa työpaikan vuorovaikutustilanteissa/ruokailutilanteissa/kokoustilanteissa niin, että koko kroppasi lihakset olisi jännitetty äärimmilleen ja alitajunnassasi valmistautuisit akuuttiin "taistele tai pakene" reaktioon. Lihaksesi, hermostosi, sydämesi ja verenkiertosi ja mielesi yms olisivat jatkuvasti yliaktiivisessa tilassa.

Pitkittyneesti kohonnut fyysinen ja henkinen stressitaso alkoi lisäämään myös uniongelmia, jotka taas edelleen pahensivat sos.fobian henkistä ja fyysistä oirehdintaa. Tämä noidankehä lopulta alkoi laskemaan huomattavasti työtehoa ja siinä sivussa vei mukanaan kaiken ilon ja elämänhalun, eli mukaan astui hiljalleen myös masennus, ensin lievänä, lopulta vähintään keskivaikeana.

Tieni olisi luultavasti johtanut ennen aikaiseen hautaan tai laitoshoitoon joko oman käden kautta, päihteiden liikakäytön kautta (en niihin vielä juuri koskenut, vaikka mielessä jo pyörivätkin "ratkaisuna" jatkuvaan tuskaan) tai sitten kroonisesta jännittämisestä ja stressistä seuranneiden terveydellisten vaivojen, kuten diabeteksen, sydänvaivojen, hermostollisten vaivojen yms seurauksena.

Nyt oma tilanteeni on melko hyvä. Annakin kaikille neuvon, älkää ylittäkö ainakaan pitkäkestoisesti omia kestokykynne rajoja, älkää myöskään olko valmiita tekemään mitä vaan statuksen ja rahan takia, raha ei juuri lohduta siinä vaiheessa kun terveys on menetetty.

Onnea kaikille kohtalotovereille!

Ihan näin sivusta huutelen, mutta sosiaalisten tilanteiden pelkoon on helposti saatavilla apua. Itse olen ihan muutamalla terapiakäynnillä ja niistä saaduilla työkaluilla päässyt jo hyvin pitkälle.

Samalla tavalla, kun joku fyysisessä työssä olisi huonolla polvella, mutta ei menisi lääkäriin, josta saisi joko polvileikkauksen tai jumppaohjeet tai vaikka erikoistuolin työhön. Toki jossain tapauksissa voi tulla työkyvyttömyys silti, samoin kuin ahdistuksen/ pelkojen kanssa.

Samaa mieltä, ettei omia rajoja pidä koko ajan ylittää, mutta apua voi hakea vaikka työterveyden kautta.

Itsehän jaksan mainiosti, mutta se johtuu paitsi työstäni, että se on sopivasti rutiinia ja vaihtelua ja omaa rauhaa ja siitä, että minulla ei ole lapsia. Jos pitäisi olla esim asiakaspalvelutyössä tai kellokortin ja deadlinen kanssa juosta ja olisi työpäivän päälle muutaman lapsen (ja harrastusten) työleiri, niin tuskin pää kestäisi kasassa.

Esimerkki omalta alaltani:

Viimeisen kymmenen vuoden aikana henkilöstömäärä vähentynyt/vähennetty lähes puolella. Ennen saman työn teki sata ihmistä, nyt meitä on vähän alta 50.

Asiakkailla on kiire, esihenkilöillä on kiire ja päälliköillä on kiire. Ainainen kiire, ei koskaan rauhallista hetkeä ja edes perustöitä ei meinaa ehtiä tekemään kahdeksan tunnin työajan puitteissa. Välillä on vaan pakko jättää osa töistä tekemättä.

Ei ehkä ihan täysin ymmärretä sitä, että henkilöstön määrä on vähentynyt radikaalisti viime vuosien aikana ja työtehtävät ja vastuualueet lisääntyy jatkuvasti. Koko ajan tulee uusia asioita hoidettavaksi vaikka perusasioistakin selviäminen on haastavaa. Nykyään yksi työntekijä vastaa entisajan kolmea tai neljää työntekijää. Tämä näkyy ihan suoraan sairaslomatilastoissa, koska ihmisten fysiikka alkaa liian kovan työkuorman alla pettämään.

Kun yrittää tuoda näitä asioita esiin ja vaikuttaa niihin, niin saa suoraan "kintaalla viittauksen" (ketään ei oikeasti kiinnosta). Pääasia on että tehdään joka vuosi parempaa tulosta ja rahaa yritykselle/johtoportaalle, kaikki muu revitään työntekijän selkärangasta. Tavoitteet on joka vuosi toistaan korkeammalla. Meillä ei työntekijätason henkilöstö saa bonuksia ja muitakin etuuksia heikennetään joka vuosi.

Ennen oli palkka, rahalliset bonukset, hyvät etuudet ja riittävästi väkeä töissä joiden kesken työt jakautuivat tasaisesti. Nykyään on palkan lisäksi joka vuosi heikentyvät etuudet, joka päivä liian vähän väkeä töissä ja työn fyysinen kuormitus on rehellisesti sanottuna aivan liian kova.

Tähän ei auta edes työajanlyhennys. Kun raaskittaisiin palkata riittävästi henkilöstöä niin asia olisi jo ikään kuin ratkaistu, mutta eihän se käy päinsä - se maksaa ja sehän tarkoittaa sitä että firman kassaan kilisee silloin vähemmän rahaa.

Työilmapiiri on kireä, kukaan ei oikein ole halukas ottamaan vastuuta mistään, aina kauhea kiire eikä kiitosta saa koskaan keneltäkään. On todella uuvuttavaa kun mikään ei koskaan tunnu riittävän, hyvästä tai erinomaisestakaan työpanoksesta et ikinä kiitosta kuule, saavutetuista etuuksista ollaan valmiita leikkaamaan joka vuosi, bonuksista ei tietoakaan. Mutta sen kerran jos joku osa työstä/projektista mokataan, niin silloin perästä kuulee kyllä aivan varmasti. Ollaan valmiita piiskaamaan vahingon sattuessa, mutta ei kiittämään silloin kun vahinko on onnistutty välttämään.

Kokeilkaa tehdä töitä tälläisessä paikassa ja miettikää sitten miksi ihmiset uupuu työssään.

Sama ihminen voi olla toisinaan uupunut ja toisinaan taas vääntää virkeänä hommia ihan samassa työpaikassa ja samojakin hommia. Ihminen kun ei ole robotti. Kroppa ja pääkoppa eivät toimi vuodesta toiseen ihan samalla tavalla vaan reagoi vaihtelevasti. Kenellä sitten mistäkin syystä. Joku reagoi talven pimeyteen tai kesän valoisuuteen eri tavalla kuin se toinen. Terveys tai sen puuttuminen vaikuttaa. Onko hyvä unijakso vai onko tullut nukuttua miten sattuu? Jaksaako harrastaa liikuntaa työn jälkeen vai ei. Joutuuko paljon istumaan.

Itse olen elänyt erityisen stressaantuneen vuoden. Onneksi kohta pääsee lomalle.

Jatkuva kiire, epäasiallisia asiakkaita, taitamaton esimies. Liikaa töitä, jotka kuitenkin tulisi olla valmiina muiden asettamien aikataulujen mukaisesti. Palkattomia ylitöitä pitäisi tehdä jatkuvasti liukuman nimissä. Onneksi työpaikla vaihtuu pian.