Minullapa oli vuosi sitten ihana romanttinen kohtaaminen Ralph Fiennesin kanssa! <3
Heippa kaikki! Kuulin että tällä palstalla tykätään Ralph Fiennesistä joten kirjoitan nyt oman kokemukseni hänestä.
Olen reipas 51-vuotias tavallinen suomalainen nainen. Vietin noin vuosi sitten unohtumattoman loman Kaliforniassa kaverini kanssa. Tämä tapahtui meidän viimeisellä viikolla siellä, kun olimme ostoksilla Beverly Hillsissä.
Oltiin Tarjan kanssa shoppailemassa yhdessä suosituimmista ostoskeskuksista, Rodeo Drivella. Kävellessämme Guccin ja Pradan liikkeiden ohi, näin hänet. Ralph Fiennes. Hän seisoi siinä, yllään musta Hugo Bossin puku, sellainen kuin vain Ralph voisi kantaa. Hänen silmänsä kohtasivat mun katseen ja sydämeni hyppäsi kurkkuun. "Anteeksi, voinko saada tutustua sinuun?" hän kysyi brittiaksentillaan ja sanoi että harvoin hän näkee minunlaisia luonnollisia kaunottaria plastiikkakirurgian luvatussa maassa. Vastasin tietenkin kyllä, ja hän tarttui käteeni kiittäessään. Tuntui kuin olisi kävellyt pilvissä.
Ralphin ehdotuksesta me päätimme mennä yhteen hänen lempikahviloistaan, The Coffee Bean & Tea Leaf -kahvilaan. Hän tilasi meille molemmille cappuccinot ja me istuimme ulkoterassille nauttimaan iltapäivän auringosta. Juttelimme pitkään, hän oli todella kiinnostunut kuulemaan Suomesta ja jokaisesta sanasta, jonka sanoin.
Kun Ralph viimein nousi, hän ojensi kätensä auttaakseen minut ylös. Hän vei minut parkkipaikalle, jossa hänellä oli lataamassa upea punainen Tesla Roadster. "Tämä on meidän kyyti", hän sanoi ja avasi oven minulle.
Hän vei minut ajelulle pitkin Sunset Stripiä ja me pysähdyimme ihastelemaan auringonlaskua. Se oli niin romanttista! Kun hän suuteli minua, tuntui kuin olisin ollut päähenkilö romanttisessa elokuvassa. Se hetki jätti sydämeeni syvän jäljen.
Vaikka olenkin ihan tavallinen suomalainen nainen, sain kokea elämäni romanttisimman hetken Hollywood-tähden kanssa! Aina kun näen Ralphin leffassa, muistan tuon illan ja hymyilen. Uskokaa tai älkää, mutta tämä on totta!
Kommentit (182)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua teitä. Toi Fiennes ei ole mikään erityisen hyvännäköinen mies, ihan tusinakamaa.
Fiennes hulluja en ymmärrä, mutta kyllähän Fiennes on niin karismaattinen kun olla ja voi. Ainoa miinus että vähän ujon oloinen.
Minun mielestä toi ei ole miinus. Enkä usko että on ujo vaan ei ole luonnostaan mikään showmies vaan syrjäänvetäytyvä. Vähän samantyylinen mies Ty Burrellin kanssa. Molemmilla samanlainen hermostunut tapa räpyttää silmiään haastatteluissa. Molemmat asiallisen oloisia.
Kyllä sä olet sitten sairas. Huh.
On monta muuta joita arvostan enemmän.
Aloitus on trolli ja jonkun hörhön " märkä uni".
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa! Kyllä nyt on av-mammat kateellisia.
Ketkä? Mistä? Fantasiasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ainakin veisin Fiennesin Kaustisten kansanmusiikkifestivaaleille, Kultainen harmonikka -kisaa katsomaan tai vaikka Elävä maaseutu -messuille. Puolustusvoiman lippujuhlan paraati pitäisi myös käydä katsomassa. Ja Jukolan viestit ja Kotkan meripäivät kierrettäisiin myös.
Minä soittaisin Fiennesiä itseään kun harmonikkaa. Olisi mies niin kuiva paluulennolla ettei olisi tippakaan anettavaa lentoemännille. Tuhisisi tyytväisenä tyynyyän vasten koko matkan.
Vieno hymy huulilla, kuola vähän valuen, näkisi märkiäunia sinusta.
Laita ihan pari kuvaa tänne että saamme nauttia ?
Vieläkö se jaksaa, ikämies, naisten haaveissa touhuta?
Missä on kuvia Ralphista ilman vaatteita?
Vierailija kirjoitti:
Missä on kuvia Ralphista ilman vaatteita?
Ainekin youtubessa. Terhakkat pakarat yli viisikymppiselle. Näyttää olevan ympärileikattu mutta ei vissiin uskontonsa takia?

Aika rohkea:/ Hyvä ettei persreikä vilkkunut kun pyllisteli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakkis kirjoitti:
Kiva fiktiivinen tarina. Vähän niin kuin novelli.
Tiedän että se kuulostaa siltä ja sen takia minua ollaan syytetty valehtelijaksi. Mutta, kyllä tämä on tositarina.
Kerro tämä Seiskan tomittajalle, niin tosi moni suomalainen uskoo sinua!
Kannattaa kertoa vähän laajempi levikkeisille medioille kun Seiska. Luin että se lentoemäntä jota Fiennes paneksi yhden yön tienasi paljastuksillaan 400.000 puntaa. Ei siis kannata tyytä mihinkään Seiskan kääk juoruihin .
Melkoinen taksa yhdestä yöstä. Työpaikka meni mutta tuskin olisi koko urallaan lentoemäntänä tienannut tollasia rahoja.
Vierailija kirjoitti:
Ja välissä oli vain TV-ruutu :)
ja tuhansia kilometrejä ja turvamiehet..
Minäkin olen tavannut tuon Ralphin. Se flirttaili kanssani. Asia ei edennyt, koska olin naimisissa.
Voihan sentään vielä kun Ralph itse voisi lukea kertomuksesi. Hmm..
Muuten, kiitos aamun parhaista nauruista. :D
Isoisäni lopetti aina tollaiset tarinansa lauseeseen: Sit mä heräsi ja löysin itteni Nybergin Franssin saunakiukkahan päält!
Vierailija kirjoitti:
Romanttisten romaaneiden miespäähenkilöillä, erityisesti mieshahmoilla, on useita yhteisiä piirteitä. Ensinnäkin, he ovat usein komeita ja fyysisesti vahvoja. Ulkonäkö ja fyysinen voima symboloivat suojelukykyä ja voimaa, jota monissa romaaneissa ihaillaan.
Toiseksi, heillä on usein mysteeri tai salainen menneisyys, joka tekee heistä monimutkaisia ja kiehtovia. Heidän menneisyytensä tai mysteerinsä tuo tarinaan jännitystä ja syvyyttä, joka pitää lukijan otteessaan.
Kolmanneksi, he ovat usein itsepäisiä tai itsevarmoja, mutta samalla herkkiä ja omistautuneita rakkaudelle. Heidän voimakas luonteensa ja rakkaudelleen omistautuminen tekee heistä vastustamattomia.
Neljänneksi, he ovat usein varakkaita tai menestyneitä, mikä luo fantasiaa, jossa että rakkauden avulla nainen voittaa kaikki esteet, myös taloudelliset.
Nämä ominaisuudet ovat tärkeitä, koska ne luovat ideaalisen romanttisen kumppanin, joka on sekä viehättävä että saavuttamaton. Tämä yhdistelmä tekee romanttisen romaanin mieshahmoista niin kiehtovia.
Tuliko tämä kommentti väärään ketjuun? Vai miten liittyy asiaan?
Vierailija kirjoitti:
Voihan sentään vielä kun Ralph itse voisi lukea kertomuksesi. Hmm..
Muuten, kiitos aamun parhaista nauruista. :D
Jos olisin Ralph ja lukisin näitä juttuja niin olisin lähinnä peloissani.

Ralph on varmaan autuaan tietämätön suuresta fanilaumasta Suomen perukoilla enkä etenkään usko Ralphin tietävän kuinka kuumana paikalliset mammat häntä pitävät.

Varottakaa joku sitä miesriepua. Luin youtube kommentteja hänestä ja muijat ympäri maailmaa vielä sekaisemmin kun av-matamit hänen peräänsä. Melkoista tekstiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan sentään vielä kun Ralph itse voisi lukea kertomuksesi. Hmm..
Muuten, kiitos aamun parhaista nauruista. :D
Jos olisin Ralph ja lukisin näitä juttuja niin olisin lähinnä peloissani.
Ralph on varmaan autuaan tietämätön suuresta fanilaumasta Suomen perukoilla enkä etenkään usko Ralphin tietävän kuinka kuumana paikalliset mammat häntä pitävät.
Ralph köllöttelee autaana puoliunessa tossa minun kainalossa 120cm leveällä punkallani Kouvolan yksiössäni. Hänellä ollut rankka työputki takana teatterissa niin haettiin pizzat ja punaviinipullo näin vapaapäivän kunniaksi. Nyt taitaa tulla uni silmään kun vähän rapsuttelen hänen selkää.