mä oon kanssa tomppeli, kehonkuvasta.
oon inhonnut vartaloani toisen lapsen syntymän jälkeen, imetys ei sulattanut kiloja kuten ekalla kerralla ja oon mielestäni ollut tosi ruma ja lihava jne. muistelen kaiholla opiskeluaikaista laihaa kroppaani ja vielä laihempaa kroppaa esikoisen vauva-aikana (jolloin imetys tosiaan vei painon alas).
toissapäivänä juoksulenkillä tajusin että oon ollut tosi tyhmä. rupesin ajattelemaan että nykyään juoksen helposti tunnin putkeen hengästymättä, jaksan kantaa tosi raskaitakin taakkoja, veivaan cross traineria täydellä vastuksella vartin, mulla on enemmän lihasmassaa kuin milloinkaan ennen.
ja silti oon mielessäni ollut vetelä nahjus, koska myös läskiä on enemmän kuin ennen. oikeesti mulla on paras kroppa kuin koskaan ennen, ja sillä että käytän kokoa isompia vaatteita kuin mihin olen tottunut, ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Kommentit (5)
mä kanssa koin valaistumisen joskus tokan ja kolmannen muksun välissä. Miten sitä on voinu pitää itteään pienen ikänsä läskinä, kun oikeasti en sitä ole.
Että mulla on ollut just päinvastoin tuo tilanne kun sulla. Ja veikkaanpa muuten, että osasyynä on se, että mua on aina sanottu isoksi, kun olin kaksi vuotta vanhemman isosiskoni kokoinen.
Nyt nautin todella kun viimein tajusin totuuden. Olen sinut kroppani kanssa ja onnellinen siitä.
että laihoina aikoinani olen ollut muuten tosi löysä, ei oikein lihaksia, huono kunto. parinsadan metrin juoksu bussipysäkille on ollut ihan äärisuoritus..
ja silti oon muka kaivannut sitä "kaunista" kroppaa!
kädetkin, kai maar ne vanhat kädet on näyttäneet peilissä kapoisilta ja sieviltä, kun ei oo ollut lihasta niitä paksuntamassa. nyt on lihasta, ja kun on läskiäkin lihaksen päällä niin tokihanvaikutelma on tukevampi. minkä lisäksi nää uudet kädet on ehkä sata kertaa toimivammat ja voimakkaammat, eli paremmat.
ap
Kysyisin kuitenkin, että eikö hoikka keho voi olla lihaksikas, kiinteä ja terve/hyvässä kunnossa? Eikö se sinun nykyinen kehosi miellyttäisi sinua vielä enemmän, jos se olisi sekä lihaksikas ja terve ETTÄ läskitön?
Ja en todellakaan tarkoita sitä, että pienet läskit haittaa mitään, jos ne eivät itseäsi haittaa. Tärkeintä tosiaan on, että kehosi on nykyisellään terve ja hyvässä kunnossa. Mutta jos kerran olet kaivannut entistä hoikkaa itseäsi, mikset pyri eroon niistä läskeistä lihasten päälle, kuitenkin lihakset ja nykyisen kuntosi säilyttäen?
vain että verrattuna aiempaa on enemmän läskiä.
Että miksi pitää manata toista laihduttamaan vain siksi että on nähnyt sanan läski.
Hoikkakin voi joo olla lihaksikas mutta nämä ovat vain subjektiivisia tekstejä joten taputtaisin ap:tä selkään kun on kiinnostuneena huomannut nykyminänsä hyvät puolet ja uteliaana niitä tutkii.
Kysyisin kuitenkin, että eikö hoikka keho voi olla lihaksikas, kiinteä ja terve/hyvässä kunnossa? Eikö se sinun nykyinen kehosi miellyttäisi sinua vielä enemmän, jos se olisi sekä lihaksikas ja terve ETTÄ läskitön?
Ja en todellakaan tarkoita sitä, että pienet läskit haittaa mitään, jos ne eivät itseäsi haittaa. Tärkeintä tosiaan on, että kehosi on nykyisellään terve ja hyvässä kunnossa. Mutta jos kerran olet kaivannut entistä hoikkaa itseäsi, mikset pyri eroon niistä läskeistä lihasten päälle, kuitenkin lihakset ja nykyisen kuntosi säilyttäen?
uteliaisuuttani kokeilin haku-toimintoa ja katsoin että oliko tähän vielä vastattu.
joo siis en ole ylipainoinen, käytän vaatekokoa 38 entisen 36:n sijaan, ja nyt kun näen tuon kirjoitettuna niin tajuan entistä selkeämmin kuinka pöljä oon ollut läski-fiksaatioineni.
(ja alkuperäinen tarkoitukseni ei ollut tehdä mitään yleistä jakoa laihojen ja aidosti hyväkuntoisten välille, puhuin ainoastaan omasta kehostani ja muutoksista siinä.)
ap