Lue keskustelun säännöt.
Olenko epäonnistunut elämässä?
18.05.2023 |
Ei omaisuutta, pelkkää velkaa ihan uo:ssa asti. Surkea koulutus. Ei töitä kun en mitään jaksa 6kk pidempään, kyllästyn. Olen yrittänyt opiskella uuden ammatin, 6 kertaa ja aina lopettanut kun motivaatio loppuu. Asun yksin vuokralla. Elämästä ei tule mitään. Nepsy-oireita ja tutkimukset menossa. Tuntuu, että elämä olisi jo eletty. Kaikilla tutuilla on jo omat perheet ja työpaikat joissa viihtyvät. Itse haluaisin samaa, tunnen vain itseni niin epäonnistuneeksi. 27 vuotta olen kamppaillut jo.
Kommentit (66)
Kyllä se oma paikka vielä löytyy. Jatka vaan töiden etsimistä ja tekemistä, sellaiseen paikkaanhan sitä kannattaa jäädä missä viihtyy. Ja aika moni tekee pätkätöitä muutenkin. Ei se vakkarityö ole mikään ihmisyyden mitta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos oot vasta alle kolmekymppinen, niin sullahan on kaikki vielä edessä! :) Hyvää kesää!
Kerrankin mukava ketju! 😀👍🏼 Jossa suurin osa antaa järkeviä kommentteja!
Ap, mulla sama tilanne.
Täällä kaikki kannustaa sua ja meitä on paljon, joten et oo epäonnistunut. Kyllä moni olisi jo "paljastanut" jos olisit. :)
Sitten mitä perheeseen ym työhön tulee, niin itseä ahdistanut monet kerrat nuo samat aiheet. Mutta sinänsä voi miettiä, että onko naimisiin meno sitten oikeesti sitä "onnistumista" jos 50% aviopareista eroo ja 25% yhteen jäävistä on tilastojen mukaan onnettomia? Samoin jotkut katuu lastenkin tekemistä jos perhe-elämä ei olekaan sitä mitä luuli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla kiinnostuksen kohteita?
Ei ja on. En oikein tiedä. Tykkään eläimistä ja lapsista paljon. Tykkään myös kirjoittaa ja runoilla, maalata (tauluja ja ihan rakennuksiakin). Pidän myös savitöistä paljon. -Ap
Olet siis luova ja avulias. Ehkä jopa lapsenmielinen (tämä hyvällä). Oletko miettinyt, että voisit olla päiväkodissa töissä tai eläintenhoitajana? Rakennusmaalareita tarvitaan myös. Luovilla aloilla on hankala tulla rahallisesti toimeen, kuinka ikävää se onkaan. Voit kuitenkin harrastuksina pitää maalaamista, runojen raapustusta ja noita savitöitä? Ehkä myydä niitä ns. oikean työn ohella.
Tai rakentaa noista aineksista kurssin ja myy sen vaikka kansalaisopistolle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutat ihan fiksulta. Etene asia kerrallaan. Mitään ei tarvitse saada aikaan samantien. :) Tsemppiä!
Mulla tuli hyvä mieli tästä ketjusta. Täällä tsempataan, eikä moitita. Ihmiset ovat sittenkin toisilleen vielä hyviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sanotaan näin et lähestulkoon kaikki saa pas kansa kasaan vasta 30+, poikkeukset vaan loistaa kun kateellisuus majakat ennen sitä.
Jos oot mies niin hyvinvointi on lukittuna lihastreenin taakse, se ei takaa mitään mut sen puute estää normaalin elämisen ja olemisen, kardio ei ole sama, sillä tekee itestään kireän raivosukkulan jolla on naisen hormonitasapaino.
Tsemppiä ap, oot ihan alussa vasta. <3
Etenet vaan hiljalleen. Mulla meni nuoruus vähän niin ja näin. Velkaakin oli paljon. Muutin lopulta 31-vuotiaana takaisin vanhemmilleni hetkeksi. He auttoivat minut taas jaloilleni. Nykyään olen 50-vuotias ja minulla on 4 lasta, omakotitalo ja vaimo. Usko itseesi Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla kiinnostuksen kohteita?
Ei ja on. En oikein tiedä. Tykkään eläimistä ja lapsista paljon. Tykkään myös kirjoittaa ja runoilla, maalata (tauluja ja ihan rakennuksiakin). Pidän myös savitöistä paljon. -Ap
Olet siis luova ja avulias. Ehkä jopa lapsenmielinen (tämä hyvällä). Oletko miettinyt, että voisit olla päiväkodissa töissä tai eläintenhoitajana? Rakennusmaalareita tarvitaan myös. Luovilla aloilla on hankala tulla rahallisesti toimeen, kuinka ikävää se onkaan. Voit kuitenkin harrastuksina pitää maalaamista, runojen raapustusta ja noita savitöitä? Ehkä myydä niitä ns. oikean työn ohella.
Tai rakentaa noista aineksista kurssin ja myy sen vaikka kansalaisopistolle?
Tämähän on hyvä idea.
Luin itsekin tätä ketjua ja tunnistin itseni. Tänäänkin vaan mietin kuinka olen hukannut aikaa ja jäänyt vaan muista jälkeen niin paljon. Olen itsekin vielä alle 30. Lukioon asti kiusattiin ja vaikka kuinka en haluakaan käyttää sitä syynä tämänhetkiseen tilanteeseen niin kyllä moni asia on vaan niistä vuosista lähtöisin. Olin koko nuoruuteni oikeastaan täysin yksin. En sitten onnistunut muuttamaan suuntaa ja olen yksinäinen edelleen. Ihmisiin on hyvin vaikea luottaa. En päästä muita lähelleni enää. Välillä mietin, että jos nuoruus olisi mennyt toisin niin luottaisin enemmän muihin enkä jännittäisi jokaista keskustelua muiden kanssa niin paljon. Olen monesti ihan surkea muiden kanssa toimiessa.
Minulla ei ole edes ammattia vielä. Kaikki alat ovat jotenkin liian "sosiaalisia" minulle. Yliopistoon taas en ole päässyt ja en oikein edes tiedä pärjäisikö. Monesti jännitän kaikkea niin paljon, että mietin kuinka elämäni on aivan liian raskasta ja en osaa olka normaali enää. En tiedä miten kestän ja pärjään. Töissä olen ollut myös hyvin vähän. Ei tällä persoonalla oikein pärjää. Tuskin edes itse "tunnen" itseäni. Olen liikaa yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyviä ja konkreettisia kommentteja ap:lle! Itselle tuli myös hyvä muistutus siitä, että elämä ja mahdollisuudet eivät ole ohi, vaikka epäonnistuisikin. Jäi jälleen yo-arvosanat L:stä, joita yritin nostaa jo ties monennettako kertaa, joten todennäköisesti jää jälleen koulupaikka saamatta, tältä vuodelta. Jospa ensi vuonna... Yhteiskunnalle saatan olla epäonnistuja, mutten halua vielä luovuttaa unelmaani! Ap, sinulla on vielä mahdollisuus!! We can do this...
I feel you. Täällä kanssa yksi joka tavoitteli L:iä ja eipä niitä taida mitenkään tulla vaikka mitä tekisi. Tämä maailma on mennyt ihan hulluksi, kun pieni määrä oppilaita saa tuon arvosanan ja samaan aikaan tämä jatko-opintoihin pääsy on tehty haasteellisemmaksi. Jos on huono yo-todistus, sillä ei pääse unelmakouluun. Jos mokaa pääsykokeen, sillä ei pääse unelmakouluun. Ehkä tämän kierteen takia osa meistä jää korottamaan epätoivoisesti niitä arvosanoja ja yrittää, että pääsisi jonain päivänä sitten edes sillä todistusvalinnalla sisälle. Turhauttaa ja tekee mieli hakata päätä seinään kun ei tällä päällä näköjään mitään muutenkaan tee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se siitä, ap! Elämällä on vielä varmasti paljon annettavaa sinulle. Mahtavaa ensinnäkin, että olet hakeutunut ja päässyt nepsyoireiden tutkimuksiin! Jos aivokemiat ovat sekaisin, elämä näyttäytyy usein aika vaikeana ja ehkä vastenmielisenäkin. Toivottavasti saat apuja.
Itse olen keskeyttänyt 3 AMK-tutkintoa ja 2 ammattikoulututkintoa.. Elämääni on varjostanut lapsesta saakka mm. köyhyys, alkoholistivanhempi, koulukiusaaminen. Nuorena alkoivat MT-ongelmat. Pätkätöitä, keskeytyneitä koulutuksia, epävarmuus tulevasta.. Pakka on ollut aina aika sekaisin. Lisäksi olen aina ollut huono ihmisten kanssa, joten kaveri-/tuttavapiirini on aika suppea.
Nyt, ~30-vuotiaana, olen vihdoin selättänyt vakavan masennuksen. Toki tiedän, että se sieltä joskus saattaa nostaa päätään, mutta voimavarani ovat nyt hyvät ja tiedostan, milloin avun piiriin on hyvä hakeutua. Olen parisuhteessa (eroamassa kylläkin), lapsiakin on. Ystäviä minulla on muutama, joita tapaan ehkä kuukausittain, enkä tiedä, kaipaanko edes enempää.. Ehkä toisinaan viikonloppuisin olisi mukavaa viettää aikaa muualla kuin yksin kotona.
Olen löytänyt vakituisen ja mielekkään työn, johon ei tarvitse koulutusta ja jonka palkalla tulee toimeen. Minullakaan ei ole omaisuutta, velkaa (opintolainaa) kylläkin. Jostain ihmeen syystä olen kuitenkin tyytyväinen tilanteeseeni!
Enkä nykyään enää kauheasti uhraa ajatuksia sille, mitä muilla on ja mitä itseltä puuttuu, vaan olen saanut ajatuksiani ohjattua siihen suuntaan, mitä minulla on, mistä voin olla ylpeä ja mitä voin vielä saavuttaa. :)
Vierailija kirjoitti:
Oot autisti.
En ole ap, mutta eipä näköjään sullakaan kovin hyvin mene. Tai periaatteessa autistisella voi mennä jopa sinua paremmin tästä innokkaasta toisten haukkumisesta päätellen. :D
Eli ootko siis 27?