Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?

Miten menneestä saa päästettyä irti?

Aiemmin sen kanssa eli suht ok. Eli oli tietoisuus siitä mutta kuitenkin se pysyi siellä jossain muistin takarajoilla eikä sinänsä estänyt normaalia elämää. Sitten tuli hieman stressaavampi ajanjakso, jonka aikana jostain syystä alkoi muistikuvat pyörimään päässä.

Osittain osa mielessäni pyörivistä vanhoista liittyi sen hetkisen stressaavaan elämäntilanteeseen, sen tavallaan ymmärrän. Mutta miksi myös väkivaltaisen juoppo vanhemman suorittamat teot pyörivät päässä? En siis itse pääsääntöisesti ollut se jota lyötiin, olin vain enimmäkseen sivustakatsoja. Eikä tuotakaan vaihetta kestänyt koko lapsuutta, koska kuoli pois ollessani vielä ala-asteella. Lisäksi peruskouluajan kestänyt koulukiusaaminen ja muut ei niin mukavat tapahtumat. jostain syystä elän samaa helvettiä läpi nyt unissani ja mieleen tunkevissa muistikuvissa, kuin silloin aikoinaan ihan oikeassa elämässä.

Eli miten siis pääsisi irti menneestä, joka on jo ohi ja ei pitäisi enää vaikuttaa. Lisäksi tunnen itseni niin hölmöksi ja jotenkin turhasta reagoivaksi, koska monella muulla on ketjunkin perusteella ollut paljon hankalampaa, joista silti ovat selviytyneet. Ja itsekin olin tähän asti ihan sinut menneen kanssa, kunnes yhtäkkiä en enää ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vielä edelliseen kirjoittaa se, että itse olen liikaa kiinni kaikessa kokemassani. Se vie jotenkin koko persoonani mukanaan. Minulla on esim sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Se taas johtuu paljolti kokemuksistani. Toki ujoutta on ollut muutenkin. Silti, kun koko persoonaani määrittää häpeä ja epäonnistuminen sekä sellainen ajatus, että olen ihan arvoton ja huono niin se vie pohjan kaikelta.

Samalla minulla ei ole varsinkaan enää rohkeutta kohdata ihmisiä. Olen yksinäinen, mutta silti mikään yksinäisyys ei tavallaan saa minua lähestymään muita ainakaan syvällisemmin. Lisäksi niin kuin joku kirjoitti ketjuun ja minäkin jo yhden viestin aiheeseen liittyen aiemmin niin minullahan ei ole mitään "elämää" ja oikeastaan kaikki asiat olisivat vaikeita puhua. Moni toiselle tavallinen asia on itselleni jotenkin häpeällinen tai vaikea puhua. En tahtoisi paljastaa näitä asioita.

En myöskään halua olla mikään uhri tai kaipaa sääliä. En hae sellaista. Olen vaan surullinen ja pettynyt siihen miten kaikki on mennyt ja kuinka tuntuu kuin koko minä olisi hävinnyt jonnekin tai persoonani olisi ihan jossain hukassa. Tämä tyyppi ei tavallaan ole se minä joka tahtoisin olla. Olen myös helposti stressaava ihminen ja kun ikäviä juttuja sattuu niin ne vievät mukanaan nykyisin nopeasti. En meinaa jaksaa sitä. Samalla en enää meinaa kestää epävarmuutta yhtään. Olen jotenkin stressannut niin paljon ja jokainen ikävä kokemus lisää kuormaa.

Tarvisin jonkun sanomaan, että nyt menee edes vähän aikaa hyvin ja elämä on rauhallista. Jotain takuuta jostain hyvästä. Toisaalta eihän se elämä vaan mene niin ja ymmärrän sen. Silti joillakin on parempi ja helpompi tie. Jokaisella on myös erilaiset voimavarat. Itselle ehkä vähän liian raskas tie ollut jo tämä. Vielä jatkona. Kiitos jos joku lukee näitäkin. Tämä ollut tälläinen päivä, kun asiat mielessä.

Olen itse monella tavalla aivan samanlainen kuin sinä, joten en sano tätä mitenkään loukatakseni, vaan herätelläkseni sinussa mahdollisesti ajatuksia (koska itselleni tämä näkökulma on ollut avuksi): Kuvailemasi perusteella, valtaosa kärsimyksestäsi aiheutuu omista ajatuksistasi, ei varsinaisista tapahtumista.

Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin.

Eli se ensimmäinen kärsimys on sellaista jolle et voi mitään, mutta siitä seuraava kärsimys on sinun itsesi "aiheuttamaa", mikäli et päästä ajatuksistasi irti. Tiedän, että asia on monimutkainen ja vaikea (!) mutta jos mietit sitä avoimin mielin ja ilman puolustautumista, niin uskon että ymmärrät mitä tarkoitan. Buddhalaisuuden opetuksista tämä ammennettu.

Ja tuohon, että olisi helpompaa jos elämässä olisi joku takuu, samaistun sataprosenttisesti! Epävarmuus on sietämätöntä. Itseäni on auttanut sellainen ajattelumalli, että hyväksyn tuon epävarmuuden ja sen, että pahin mahdollinen saattaa tapahtua koska tahansa. Muistutan itselleni, että vaikka kuolisin minuutin kuluttua, niin se on ok, koska elämä planeetalla jatkuu ja minä vain palaan luonnon kiertokulkuun kasvumateriaalina, tiedottomana ja siten ilman kärsimystä.

Terveethän eivät usko, että juuri heille voisi kovin huonosti käydä, joten heidän ei tarvitse asiaa ennen vanhuutta kovinkaan paljon miettiä. Meidänlaisten saattaa siis olla hyödyllistä hyväksyä mahdollisimman pessimistinen lopputulos lähes stoamaisesti jo etukäteen, ja sillä tavoin vähentää stressiä.

Kiitän viestistäsi. Kirjoitat hyvin ja viestisi antoi miettimisen aihetta. Lainasin viestistäsi yhden kohdan.

"Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin."

Minulla siis liittyy kiusaamiseen tämä pahanpuhumisen yms pilkan kierre. Tähän liittyy juuri sitä, että minulle ns tuntematon ihminen (joka kuitenkin ilkeästä puheista tietää minut) saattaa huudella jotain tai puhua niin lujaa minun kuulleni että tajuan mistä on kyse. Ja tämä kaikki liittyy siihen aiempaan kiusaamiseen. Näin tuo kaikki oikeasti jatkuu tietyssä määrin edelleen. En voi kirjoittaa tänne kaikkea, mutta jos esim olen ollut muiden puheissa h (tähän ikävä sana) niin kyllähän se vaikuttaa jos toisellakin paikkakunnalla moni pilkkaa minua ja puhuu pahaa niin, että tietää taustani. Tämä vaikka en itse tuntisi niitä ihmisiä. Kyllähän se satuttaa ja pelottaakin, kun en tiedä ketä siinä on mukana. Oikeastaan enempää en voi enää kirjoittaa aiheeseen liittyen ja kirjoitan ehkä liiankin tarkasti jo. Kysynkin muilta miten sitten itse suhtautuisitte asiaan. Kestäisittekö sen kaiken. Itselle, kun ajatus tietysti oli, että kaikki ikävä loppuu. Se ei vaan mennyt niin. Olen tännekin kirjoittanut. Parille viime sivullekin aiheesta. Ymmärrän tietysti, että rääkkään vaan itseäni, mutta kun se kaikki ei ole loppunut kuitenkaan. Eihän tänne voi koko elämäänsä kirjoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään on taas kamala päivä. Olen jäänyt niin paljosta paitsi ja vaille koko ikäni. Ensin lapsena ja nuorena normaaleista vanhemmista ja perhe-elämästä, sitten jo parikymppisenä mieleltäni sairastuttua vaille normaaleja ihmissuhteita ja työ-ja opiskelukokemuksia (sain joka paikassa vain kuulla olevani outo ja taitamaton). Nyt sitten nelikymppisenä ei ole jäljellä mitään, pelkkää minituilla elämistä yksinäisyydessä ties kuinka monta vuosikymmentä. Kun ongelmani ei ole vain traumat vaan olen jotenkin skitsokirjoinen, pää ei toimi normaalisti. Tunteet on latteat, koko ajan ahdistaa/masentaa, välillä kuulen ääniä, maailma ja ihmiset on epätodellisia jne. Minua siis luonnollisesti vältellään ja vieroksutaan. Elämä tuntuu painajaiselta josta ei koskaan herää. Ja elämä vain vaikeutuu iän myötä kun mukaan tulee kaikki vanhuuden vaikeudetkin.

Voimia. 😕 Täällä myös samanlaisia olona tänään. Kai "saat" sentään eläkkeellä olla, että ei millään työttömyysetuuksilla tarvitse kituuttaa?

Kunpa saisinkin! Tällä hetkellä olen ties kuinka monennella sairauslomalla, pitäisi mennä vielä ammatilliseen kuntoutukseen.. Eihän siinä mitään järkeä ole koska en minä minnekään työelämään enää pääse. Tuokin on jo kolmas ammatillinen kuntoutukseni ja ihan yhtä vähän työelämään kuntoutunut olen edelleen. Jos edes myönnettäisi että ei minua kukaan palkkaa vaikka kuinka monta (tyhjän) cv:n tekokurssia kävisin, kyse on vain siitä että halutaan säästää rahaa..

Oletko sinä eläkkeellä vai mistä saat tuloja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vielä edelliseen kirjoittaa se, että itse olen liikaa kiinni kaikessa kokemassani. Se vie jotenkin koko persoonani mukanaan. Minulla on esim sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Se taas johtuu paljolti kokemuksistani. Toki ujoutta on ollut muutenkin. Silti, kun koko persoonaani määrittää häpeä ja epäonnistuminen sekä sellainen ajatus, että olen ihan arvoton ja huono niin se vie pohjan kaikelta.

Samalla minulla ei ole varsinkaan enää rohkeutta kohdata ihmisiä. Olen yksinäinen, mutta silti mikään yksinäisyys ei tavallaan saa minua lähestymään muita ainakaan syvällisemmin. Lisäksi niin kuin joku kirjoitti ketjuun ja minäkin jo yhden viestin aiheeseen liittyen aiemmin niin minullahan ei ole mitään "elämää" ja oikeastaan kaikki asiat olisivat vaikeita puhua. Moni toiselle tavallinen asia on itselleni jotenkin häpeällinen tai vaikea puhua. En tahtoisi paljastaa näitä asioita.

En myöskään halua olla mikään uhri tai kaipaa sääliä. En hae sellaista. Olen vaan surullinen ja pettynyt siihen miten kaikki on mennyt ja kuinka tuntuu kuin koko minä olisi hävinnyt jonnekin tai persoonani olisi ihan jossain hukassa. Tämä tyyppi ei tavallaan ole se minä joka tahtoisin olla. Olen myös helposti stressaava ihminen ja kun ikäviä juttuja sattuu niin ne vievät mukanaan nykyisin nopeasti. En meinaa jaksaa sitä. Samalla en enää meinaa kestää epävarmuutta yhtään. Olen jotenkin stressannut niin paljon ja jokainen ikävä kokemus lisää kuormaa.

Tarvisin jonkun sanomaan, että nyt menee edes vähän aikaa hyvin ja elämä on rauhallista. Jotain takuuta jostain hyvästä. Toisaalta eihän se elämä vaan mene niin ja ymmärrän sen. Silti joillakin on parempi ja helpompi tie. Jokaisella on myös erilaiset voimavarat. Itselle ehkä vähän liian raskas tie ollut jo tämä. Vielä jatkona. Kiitos jos joku lukee näitäkin. Tämä ollut tälläinen päivä, kun asiat mielessä.

Olen itse monella tavalla aivan samanlainen kuin sinä, joten en sano tätä mitenkään loukatakseni, vaan herätelläkseni sinussa mahdollisesti ajatuksia (koska itselleni tämä näkökulma on ollut avuksi): Kuvailemasi perusteella, valtaosa kärsimyksestäsi aiheutuu omista ajatuksistasi, ei varsinaisista tapahtumista.

Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin.

Eli se ensimmäinen kärsimys on sellaista jolle et voi mitään, mutta siitä seuraava kärsimys on sinun itsesi "aiheuttamaa", mikäli et päästä ajatuksistasi irti. Tiedän, että asia on monimutkainen ja vaikea (!) mutta jos mietit sitä avoimin mielin ja ilman puolustautumista, niin uskon että ymmärrät mitä tarkoitan. Buddhalaisuuden opetuksista tämä ammennettu.

Ja tuohon, että olisi helpompaa jos elämässä olisi joku takuu, samaistun sataprosenttisesti! Epävarmuus on sietämätöntä. Itseäni on auttanut sellainen ajattelumalli, että hyväksyn tuon epävarmuuden ja sen, että pahin mahdollinen saattaa tapahtua koska tahansa. Muistutan itselleni, että vaikka kuolisin minuutin kuluttua, niin se on ok, koska elämä planeetalla jatkuu ja minä vain palaan luonnon kiertokulkuun kasvumateriaalina, tiedottomana ja siten ilman kärsimystä.

Terveethän eivät usko, että juuri heille voisi kovin huonosti käydä, joten heidän ei tarvitse asiaa ennen vanhuutta kovinkaan paljon miettiä. Meidänlaisten saattaa siis olla hyödyllistä hyväksyä mahdollisimman pessimistinen lopputulos lähes stoamaisesti jo etukäteen, ja sillä tavoin vähentää stressiä.

Kiitän viestistäsi. Kirjoitat hyvin ja viestisi antoi miettimisen aihetta. Lainasin viestistäsi yhden kohdan.

"Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin."

Minulla siis liittyy kiusaamiseen tämä pahanpuhumisen yms pilkan kierre. Tähän liittyy juuri sitä, että minulle ns tuntematon ihminen (joka kuitenkin ilkeästä puheista tietää minut) saattaa huudella jotain tai puhua niin lujaa minun kuulleni että tajuan mistä on kyse. Ja tämä kaikki liittyy siihen aiempaan kiusaamiseen. Näin tuo kaikki oikeasti jatkuu tietyssä määrin edelleen. En voi kirjoittaa tänne kaikkea, mutta jos esim olen ollut muiden puheissa h (tähän ikävä sana) niin kyllähän se vaikuttaa jos toisellakin paikkakunnalla moni pilkkaa minua ja puhuu pahaa niin, että tietää taustani. Tämä vaikka en itse tuntisi niitä ihmisiä. Kyllähän se satuttaa ja pelottaakin, kun en tiedä ketä siinä on mukana. Oikeastaan enempää en voi enää kirjoittaa aiheeseen liittyen ja kirjoitan ehkä liiankin tarkasti jo. Kysynkin muilta miten sitten itse suhtautuisitte asiaan. Kestäisittekö sen kaiken. Itselle, kun ajatus tietysti oli, että kaikki ikävä loppuu. Se ei vaan mennyt niin. Olen tännekin kirjoittanut. Parille viime sivullekin aiheesta. Ymmärrän tietysti, että rääkkään vaan itseäni, mutta kun se kaikki ei ole loppunut kuitenkaan. Eihän tänne voi koko elämäänsä kirjoittaa.

Mietin tässä että onko mahdollista että traumasi saa aikaan tietynlaisia kuvitelmia ja vainoharhaakin sen suhteen, että sinulle tuntemattomat ihmiset puhuisivat sinusta pahaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vielä edelliseen kirjoittaa se, että itse olen liikaa kiinni kaikessa kokemassani. Se vie jotenkin koko persoonani mukanaan. Minulla on esim sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Se taas johtuu paljolti kokemuksistani. Toki ujoutta on ollut muutenkin. Silti, kun koko persoonaani määrittää häpeä ja epäonnistuminen sekä sellainen ajatus, että olen ihan arvoton ja huono niin se vie pohjan kaikelta.

Samalla minulla ei ole varsinkaan enää rohkeutta kohdata ihmisiä. Olen yksinäinen, mutta silti mikään yksinäisyys ei tavallaan saa minua lähestymään muita ainakaan syvällisemmin. Lisäksi niin kuin joku kirjoitti ketjuun ja minäkin jo yhden viestin aiheeseen liittyen aiemmin niin minullahan ei ole mitään "elämää" ja oikeastaan kaikki asiat olisivat vaikeita puhua. Moni toiselle tavallinen asia on itselleni jotenkin häpeällinen tai vaikea puhua. En tahtoisi paljastaa näitä asioita.

En myöskään halua olla mikään uhri tai kaipaa sääliä. En hae sellaista. Olen vaan surullinen ja pettynyt siihen miten kaikki on mennyt ja kuinka tuntuu kuin koko minä olisi hävinnyt jonnekin tai persoonani olisi ihan jossain hukassa. Tämä tyyppi ei tavallaan ole se minä joka tahtoisin olla. Olen myös helposti stressaava ihminen ja kun ikäviä juttuja sattuu niin ne vievät mukanaan nykyisin nopeasti. En meinaa jaksaa sitä. Samalla en enää meinaa kestää epävarmuutta yhtään. Olen jotenkin stressannut niin paljon ja jokainen ikävä kokemus lisää kuormaa.

Tarvisin jonkun sanomaan, että nyt menee edes vähän aikaa hyvin ja elämä on rauhallista. Jotain takuuta jostain hyvästä. Toisaalta eihän se elämä vaan mene niin ja ymmärrän sen. Silti joillakin on parempi ja helpompi tie. Jokaisella on myös erilaiset voimavarat. Itselle ehkä vähän liian raskas tie ollut jo tämä. Vielä jatkona. Kiitos jos joku lukee näitäkin. Tämä ollut tälläinen päivä, kun asiat mielessä.

Olen itse monella tavalla aivan samanlainen kuin sinä, joten en sano tätä mitenkään loukatakseni, vaan herätelläkseni sinussa mahdollisesti ajatuksia (koska itselleni tämä näkökulma on ollut avuksi): Kuvailemasi perusteella, valtaosa kärsimyksestäsi aiheutuu omista ajatuksistasi, ei varsinaisista tapahtumista.

Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin.

Eli se ensimmäinen kärsimys on sellaista jolle et voi mitään, mutta siitä seuraava kärsimys on sinun itsesi "aiheuttamaa", mikäli et päästä ajatuksistasi irti. Tiedän, että asia on monimutkainen ja vaikea (!) mutta jos mietit sitä avoimin mielin ja ilman puolustautumista, niin uskon että ymmärrät mitä tarkoitan. Buddhalaisuuden opetuksista tämä ammennettu.

Ja tuohon, että olisi helpompaa jos elämässä olisi joku takuu, samaistun sataprosenttisesti! Epävarmuus on sietämätöntä. Itseäni on auttanut sellainen ajattelumalli, että hyväksyn tuon epävarmuuden ja sen, että pahin mahdollinen saattaa tapahtua koska tahansa. Muistutan itselleni, että vaikka kuolisin minuutin kuluttua, niin se on ok, koska elämä planeetalla jatkuu ja minä vain palaan luonnon kiertokulkuun kasvumateriaalina, tiedottomana ja siten ilman kärsimystä.

Terveethän eivät usko, että juuri heille voisi kovin huonosti käydä, joten heidän ei tarvitse asiaa ennen vanhuutta kovinkaan paljon miettiä. Meidänlaisten saattaa siis olla hyödyllistä hyväksyä mahdollisimman pessimistinen lopputulos lähes stoamaisesti jo etukäteen, ja sillä tavoin vähentää stressiä.

Kiitän viestistäsi. Kirjoitat hyvin ja viestisi antoi miettimisen aihetta. Lainasin viestistäsi yhden kohdan.

"Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin."

Minulla siis liittyy kiusaamiseen tämä pahanpuhumisen yms pilkan kierre. Tähän liittyy juuri sitä, että minulle ns tuntematon ihminen (joka kuitenkin ilkeästä puheista tietää minut) saattaa huudella jotain tai puhua niin lujaa minun kuulleni että tajuan mistä on kyse. Ja tämä kaikki liittyy siihen aiempaan kiusaamiseen. Näin tuo kaikki oikeasti jatkuu tietyssä määrin edelleen. En voi kirjoittaa tänne kaikkea, mutta jos esim olen ollut muiden puheissa h (tähän ikävä sana) niin kyllähän se vaikuttaa jos toisellakin paikkakunnalla moni pilkkaa minua ja puhuu pahaa niin, että tietää taustani. Tämä vaikka en itse tuntisi niitä ihmisiä. Kyllähän se satuttaa ja pelottaakin, kun en tiedä ketä siinä on mukana. Oikeastaan enempää en voi enää kirjoittaa aiheeseen liittyen ja kirjoitan ehkä liiankin tarkasti jo. Kysynkin muilta miten sitten itse suhtautuisitte asiaan. Kestäisittekö sen kaiken. Itselle, kun ajatus tietysti oli, että kaikki ikävä loppuu. Se ei vaan mennyt niin. Olen tännekin kirjoittanut. Parille viime sivullekin aiheesta. Ymmärrän tietysti, että rääkkään vaan itseäni, mutta kun se kaikki ei ole loppunut kuitenkaan. Eihän tänne voi koko elämäänsä kirjoittaa.

Hei, olen tuo jota lainasit. Jos haukkuminen jatkuu yhä, niin sittenhän tilanne on yhä päällä, ei menneisyydessä. Onko sinulla mahdollisuutta päästä tilanteesta pois? Olet ilmeisesti aika nuori vielä ja siten myös haukkujasi? Erittäin epäkypsältä ja toksiselta nimittäin kuulostaa! Eli ihan ensin tuo pitää saada loppumaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu että haluaisin puhua jonkun kanssa, sniif 😢

Täältä löytyy lista auttavista puhelimista ja chateista, ovat ilmaisia:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006503012.html

Auttava Puhelin on auki 24/7 mutta sinne soittaminen maksaa 2€ min.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vielä edelliseen kirjoittaa se, että itse olen liikaa kiinni kaikessa kokemassani. Se vie jotenkin koko persoonani mukanaan. Minulla on esim sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Se taas johtuu paljolti kokemuksistani. Toki ujoutta on ollut muutenkin. Silti, kun koko persoonaani määrittää häpeä ja epäonnistuminen sekä sellainen ajatus, että olen ihan arvoton ja huono niin se vie pohjan kaikelta.

Samalla minulla ei ole varsinkaan enää rohkeutta kohdata ihmisiä. Olen yksinäinen, mutta silti mikään yksinäisyys ei tavallaan saa minua lähestymään muita ainakaan syvällisemmin. Lisäksi niin kuin joku kirjoitti ketjuun ja minäkin jo yhden viestin aiheeseen liittyen aiemmin niin minullahan ei ole mitään "elämää" ja oikeastaan kaikki asiat olisivat vaikeita puhua. Moni toiselle tavallinen asia on itselleni jotenkin häpeällinen tai vaikea puhua. En tahtoisi paljastaa näitä asioita.

En myöskään halua olla mikään uhri tai kaipaa sääliä. En hae sellaista. Olen vaan surullinen ja pettynyt siihen miten kaikki on mennyt ja kuinka tuntuu kuin koko minä olisi hävinnyt jonnekin tai persoonani olisi ihan jossain hukassa. Tämä tyyppi ei tavallaan ole se minä joka tahtoisin olla. Olen myös helposti stressaava ihminen ja kun ikäviä juttuja sattuu niin ne vievät mukanaan nykyisin nopeasti. En meinaa jaksaa sitä. Samalla en enää meinaa kestää epävarmuutta yhtään. Olen jotenkin stressannut niin paljon ja jokainen ikävä kokemus lisää kuormaa.

Tarvisin jonkun sanomaan, että nyt menee edes vähän aikaa hyvin ja elämä on rauhallista. Jotain takuuta jostain hyvästä. Toisaalta eihän se elämä vaan mene niin ja ymmärrän sen. Silti joillakin on parempi ja helpompi tie. Jokaisella on myös erilaiset voimavarat. Itselle ehkä vähän liian raskas tie ollut jo tämä. Vielä jatkona. Kiitos jos joku lukee näitäkin. Tämä ollut tälläinen päivä, kun asiat mielessä.

Olen itse monella tavalla aivan samanlainen kuin sinä, joten en sano tätä mitenkään loukatakseni, vaan herätelläkseni sinussa mahdollisesti ajatuksia (koska itselleni tämä näkökulma on ollut avuksi): Kuvailemasi perusteella, valtaosa kärsimyksestäsi aiheutuu omista ajatuksistasi, ei varsinaisista tapahtumista.

Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin.

Eli se ensimmäinen kärsimys on sellaista jolle et voi mitään, mutta siitä seuraava kärsimys on sinun itsesi "aiheuttamaa", mikäli et päästä ajatuksistasi irti. Tiedän, että asia on monimutkainen ja vaikea (!) mutta jos mietit sitä avoimin mielin ja ilman puolustautumista, niin uskon että ymmärrät mitä tarkoitan. Buddhalaisuuden opetuksista tämä ammennettu.

Ja tuohon, että olisi helpompaa jos elämässä olisi joku takuu, samaistun sataprosenttisesti! Epävarmuus on sietämätöntä. Itseäni on auttanut sellainen ajattelumalli, että hyväksyn tuon epävarmuuden ja sen, että pahin mahdollinen saattaa tapahtua koska tahansa. Muistutan itselleni, että vaikka kuolisin minuutin kuluttua, niin se on ok, koska elämä planeetalla jatkuu ja minä vain palaan luonnon kiertokulkuun kasvumateriaalina, tiedottomana ja siten ilman kärsimystä.

Terveethän eivät usko, että juuri heille voisi kovin huonosti käydä, joten heidän ei tarvitse asiaa ennen vanhuutta kovinkaan paljon miettiä. Meidänlaisten saattaa siis olla hyödyllistä hyväksyä mahdollisimman pessimistinen lopputulos lähes stoamaisesti jo etukäteen, ja sillä tavoin vähentää stressiä.

Kiitän viestistäsi. Kirjoitat hyvin ja viestisi antoi miettimisen aihetta. Lainasin viestistäsi yhden kohdan.

"Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin."

Minulla siis liittyy kiusaamiseen tämä pahanpuhumisen yms pilkan kierre. Tähän liittyy juuri sitä, että minulle ns tuntematon ihminen (joka kuitenkin ilkeästä puheista tietää minut) saattaa huudella jotain tai puhua niin lujaa minun kuulleni että tajuan mistä on kyse. Ja tämä kaikki liittyy siihen aiempaan kiusaamiseen. Näin tuo kaikki oikeasti jatkuu tietyssä määrin edelleen. En voi kirjoittaa tänne kaikkea, mutta jos esim olen ollut muiden puheissa h (tähän ikävä sana) niin kyllähän se vaikuttaa jos toisellakin paikkakunnalla moni pilkkaa minua ja puhuu pahaa niin, että tietää taustani. Tämä vaikka en itse tuntisi niitä ihmisiä. Kyllähän se satuttaa ja pelottaakin, kun en tiedä ketä siinä on mukana. Oikeastaan enempää en voi enää kirjoittaa aiheeseen liittyen ja kirjoitan ehkä liiankin tarkasti jo. Kysynkin muilta miten sitten itse suhtautuisitte asiaan. Kestäisittekö sen kaiken. Itselle, kun ajatus tietysti oli, että kaikki ikävä loppuu. Se ei vaan mennyt niin. Olen tännekin kirjoittanut. Parille viime sivullekin aiheesta. Ymmärrän tietysti, että rääkkään vaan itseäni, mutta kun se kaikki ei ole loppunut kuitenkaan. Eihän tänne voi koko elämäänsä kirjoittaa.

Mietin tässä että onko mahdollista että traumasi saa aikaan tietynlaisia kuvitelmia ja vainoharhaakin sen suhteen, että sinulle tuntemattomat ihmiset puhuisivat sinusta pahaa?

Kyllä minä vielä järjissäni olen. Kirjoitin ketjuun pitkät viestit aiheeseen liityen. Voit lukea ne jos haluat eli viestit 1448 ja 1449. Siinä koko tilanne kuvattuna miten se kaikki on mennyt. Eihän tätä kaikkea voi välttämättä kukaan ymmärtää jos ei ole kokenut samaa. Minä kuitenkin muutin tänne missä asun ja minut heti "tiedettiin" pilkkanimelläni täällä. En ole koskaan kuvitellut mitään vaan kyllä se oikeaa pilkkaa on. Lue viestini mitkä laitoin jos haluat tarkemmin tietää. Monihan sitä selittää kuinka kohde on itse hullu yms, mutta ei se vaan niin ole jos sama pilkka vaan jatkuu.

Surettaa taas oma kohtalo. Vasta nyt nelikymppisenä olen edes alkanut hyväksymään että päässä on jotain pahasti vialla minkä vuoksi en kelpaa minnekään tai kellekään. Tähän asti yritin ikään kuin olla normaali ja niin kuin muutkin mutta en kyennyt hahmottamaan mikä on normaalia ja mikä ei, joten olen saanut vain hirveästi torjuntaa osakseni kaikilla elämän osa-alueilla tajuamatta miksi.

Kun minulla oli kuitenkin potentiaalia ja lahjakkuutta koulumenestyksen perusteella normaaliin keskiluokkaiseen elämään ja jos en olisi kasvanut niin sairaissa oloissa ja sairastunut niin normaaliin perhe-elämään mutta mitään tuosta en saanut. Jäljellä ei ole mitään muuta kuin päänsisäiset kauhut. Surkeaa..

Vierailija kirjoitti:

Miten menneestä saa päästettyä irti?

Aiemmin sen kanssa eli suht ok. Eli oli tietoisuus siitä mutta kuitenkin se pysyi siellä jossain muistin takarajoilla eikä sinänsä estänyt normaalia elämää. Sitten tuli hieman stressaavampi ajanjakso, jonka aikana jostain syystä alkoi muistikuvat pyörimään päässä.

Osittain osa mielessäni pyörivistä vanhoista liittyi sen hetkisen stressaavaan elämäntilanteeseen, sen tavallaan ymmärrän. Mutta miksi myös väkivaltaisen juoppo vanhemman suorittamat teot pyörivät päässä? En siis itse pääsääntöisesti ollut se jota lyötiin, olin vain enimmäkseen sivustakatsoja. Eikä tuotakaan vaihetta kestänyt koko lapsuutta, koska kuoli pois ollessani vielä ala-asteella. Lisäksi peruskouluajan kestänyt koulukiusaaminen ja muut ei niin mukavat tapahtumat. jostain syystä elän samaa helvettiä läpi nyt unissani ja mieleen tunkevissa muistikuvissa, kuin silloin aikoinaan ihan oikeassa elämässä.

Eli miten siis pääsisi irti menneestä, joka on jo ohi ja ei pitäisi enää vaikuttaa. Lisäksi tunnen itseni niin hölmöksi ja jotenkin turhasta reagoivaksi, koska monella muulla on ketjunkin perusteella ollut paljon hankalampaa, joista silti ovat selviytyneet. Ja itsekin olin tähän asti ihan sinut menneen kanssa, kunnes yhtäkkiä en enää ollutkaan.

Mullakin joka yö painajaisia joissa käyn traumoja läpi, vaikka valveilla on jo helpompaa elää niiden kanssa. Et ole turhasta reagoiva, traumat on lähtökohtaisesti jälkimaininkeja aiemmin tapahtuneesta, eli tietysti ne voi vaikuttaa suhun, eihän ne muuten olisi traumoja!

En valitettavasti osaa sanoa miten niistä pääsee, ja oikeastaan en usko että niistä voi päästä kokonaan. Itse olen pyrkinyt sen sijaan vähentämään niiden vaikutusta mun hyvinvointiin. Unille en voi mitään, mutta valveilla ollessa pyrin just kyseenalaistamaan tiettyjä ajatusluuppejani ja toisaalta myös hyväksymään tunteita/ajatuksia ja päästämään niistä irti aina kun niitä nousee.

Mut toi, että jos valveilla ollessakin ahdistavalta tavalla nousee jotain vanhoja tilanteita mieleen, niin kuulostaa että jotain olis aktivoitunut, eli nyt kannattaa tosi pienellä kynnyksellä pyrkiä terapiaan jos mitenkään mahdollista. Jopa nettiterapia voi panostamalla olla tosi hyödyllinen jos ei muuta saa ja joillekin se voi toimia jopa paremmin.

Ja muihin itsensä vertaaminen lopeta heti, koska siinä ei ole mitään järkeä. Me ollaan kaikki erilaisia ja samoin meidän traumat, niin ei ole mitään vertailtavaa, kun kaikki keissit on täysin uniikkeja. Jotkut traumoistaan selviytyneet toki haluaa kilpailla/kouluttaa väärällä asenteella muita, mutta se on niiden omaa omahyväisyyttä. Tässä ketjussa on musta ollut hyviä vinkkejä, näkökulmia ja neuvoja jo osa, ja just sellaisella oikealla asenteella annettuna, että ei oleteta kaikkien keinojen toimivan kaikille samalla tavalla tai edes ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vielä edelliseen kirjoittaa se, että itse olen liikaa kiinni kaikessa kokemassani. Se vie jotenkin koko persoonani mukanaan. Minulla on esim sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Se taas johtuu paljolti kokemuksistani. Toki ujoutta on ollut muutenkin. Silti, kun koko persoonaani määrittää häpeä ja epäonnistuminen sekä sellainen ajatus, että olen ihan arvoton ja huono niin se vie pohjan kaikelta.

Samalla minulla ei ole varsinkaan enää rohkeutta kohdata ihmisiä. Olen yksinäinen, mutta silti mikään yksinäisyys ei tavallaan saa minua lähestymään muita ainakaan syvällisemmin. Lisäksi niin kuin joku kirjoitti ketjuun ja minäkin jo yhden viestin aiheeseen liittyen aiemmin niin minullahan ei ole mitään "elämää" ja oikeastaan kaikki asiat olisivat vaikeita puhua. Moni toiselle tavallinen asia on itselleni jotenkin häpeällinen tai vaikea puhua. En tahtoisi paljastaa näitä asioita.

En myöskään halua olla mikään uhri tai kaipaa sääliä. En hae sellaista. Olen vaan surullinen ja pettynyt siihen miten kaikki on mennyt ja kuinka tuntuu kuin koko minä olisi hävinnyt jonnekin tai persoonani olisi ihan jossain hukassa. Tämä tyyppi ei tavallaan ole se minä joka tahtoisin olla. Olen myös helposti stressaava ihminen ja kun ikäviä juttuja sattuu niin ne vievät mukanaan nykyisin nopeasti. En meinaa jaksaa sitä. Samalla en enää meinaa kestää epävarmuutta yhtään. Olen jotenkin stressannut niin paljon ja jokainen ikävä kokemus lisää kuormaa.

Tarvisin jonkun sanomaan, että nyt menee edes vähän aikaa hyvin ja elämä on rauhallista. Jotain takuuta jostain hyvästä. Toisaalta eihän se elämä vaan mene niin ja ymmärrän sen. Silti joillakin on parempi ja helpompi tie. Jokaisella on myös erilaiset voimavarat. Itselle ehkä vähän liian raskas tie ollut jo tämä. Vielä jatkona. Kiitos jos joku lukee näitäkin. Tämä ollut tälläinen päivä, kun asiat mielessä.

Olen itse monella tavalla aivan samanlainen kuin sinä, joten en sano tätä mitenkään loukatakseni, vaan herätelläkseni sinussa mahdollisesti ajatuksia (koska itselleni tämä näkökulma on ollut avuksi): Kuvailemasi perusteella, valtaosa kärsimyksestäsi aiheutuu omista ajatuksistasi, ei varsinaisista tapahtumista.

Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin.

Eli se ensimmäinen kärsimys on sellaista jolle et voi mitään, mutta siitä seuraava kärsimys on sinun itsesi "aiheuttamaa", mikäli et päästä ajatuksistasi irti. Tiedän, että asia on monimutkainen ja vaikea (!) mutta jos mietit sitä avoimin mielin ja ilman puolustautumista, niin uskon että ymmärrät mitä tarkoitan. Buddhalaisuuden opetuksista tämä ammennettu.

Ja tuohon, että olisi helpompaa jos elämässä olisi joku takuu, samaistun sataprosenttisesti! Epävarmuus on sietämätöntä. Itseäni on auttanut sellainen ajattelumalli, että hyväksyn tuon epävarmuuden ja sen, että pahin mahdollinen saattaa tapahtua koska tahansa. Muistutan itselleni, että vaikka kuolisin minuutin kuluttua, niin se on ok, koska elämä planeetalla jatkuu ja minä vain palaan luonnon kiertokulkuun kasvumateriaalina, tiedottomana ja siten ilman kärsimystä.

Terveethän eivät usko, että juuri heille voisi kovin huonosti käydä, joten heidän ei tarvitse asiaa ennen vanhuutta kovinkaan paljon miettiä. Meidänlaisten saattaa siis olla hyödyllistä hyväksyä mahdollisimman pessimistinen lopputulos lähes stoamaisesti jo etukäteen, ja sillä tavoin vähentää stressiä.

Kiitän viestistäsi. Kirjoitat hyvin ja viestisi antoi miettimisen aihetta. Lainasin viestistäsi yhden kohdan.

"Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin."

Minulla siis liittyy kiusaamiseen tämä pahanpuhumisen yms pilkan kierre. Tähän liittyy juuri sitä, että minulle ns tuntematon ihminen (joka kuitenkin ilkeästä puheista tietää minut) saattaa huudella jotain tai puhua niin lujaa minun kuulleni että tajuan mistä on kyse. Ja tämä kaikki liittyy siihen aiempaan kiusaamiseen. Näin tuo kaikki oikeasti jatkuu tietyssä määrin edelleen. En voi kirjoittaa tänne kaikkea, mutta jos esim olen ollut muiden puheissa h (tähän ikävä sana) niin kyllähän se vaikuttaa jos toisellakin paikkakunnalla moni pilkkaa minua ja puhuu pahaa niin, että tietää taustani. Tämä vaikka en itse tuntisi niitä ihmisiä. Kyllähän se satuttaa ja pelottaakin, kun en tiedä ketä siinä on mukana. Oikeastaan enempää en voi enää kirjoittaa aiheeseen liittyen ja kirjoitan ehkä liiankin tarkasti jo. Kysynkin muilta miten sitten itse suhtautuisitte asiaan. Kestäisittekö sen kaiken. Itselle, kun ajatus tietysti oli, että kaikki ikävä loppuu. Se ei vaan mennyt niin. Olen tännekin kirjoittanut. Parille viime sivullekin aiheesta. Ymmärrän tietysti, että rääkkään vaan itseäni, mutta kun se kaikki ei ole loppunut kuitenkaan. Eihän tänne voi koko elämäänsä kirjoittaa.

Mietin tässä että onko mahdollista että traumasi saa aikaan tietynlaisia kuvitelmia ja vainoharhaakin sen suhteen, että sinulle tuntemattomat ihmiset puhuisivat sinusta pahaa?

Kyllä minä vielä järjissäni olen. Kirjoitin ketjuun pitkät viestit aiheeseen liityen. Voit lukea ne jos haluat eli viestit 1448 ja 1449. Siinä koko tilanne kuvattuna miten se kaikki on mennyt. Eihän tätä kaikkea voi välttämättä kukaan ymmärtää jos ei ole kokenut samaa. Minä kuitenkin muutin tänne missä asun ja minut heti "tiedettiin" pilkkanimelläni täällä. En ole koskaan kuvitellut mitään vaan kyllä se oikeaa pilkkaa on. Lue viestini mitkä laitoin jos haluat tarkemmin tietää. Monihan sitä selittää kuinka kohde on itse hullu yms, mutta ei se vaan niin ole jos sama pilkka vaan jatkuu.

Muuta stadiin tai muuhun isompaan kaupunkiin. Täällä saat olla sellainen kuin olet ja omanlaisia ihmisiä löytyy. Jätä ne sekopäät kokonaan taaksesi.

Mukaan Elokapinaan, osa 1: Perehdytys on ensimmäinen askel Elokapinan toimintaan osallistumisessa. Perehdytyksessä käsittelemme mitä tiede sanoo eko- ja ilmastokriisistä, kuulet Elokapinan strategiasta, arvoista ja periaatteista, tutustut erilaisiin tapoihin toimia liikkeessä sekä tapaat muita elokapinallisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vielä edelliseen kirjoittaa se, että itse olen liikaa kiinni kaikessa kokemassani. Se vie jotenkin koko persoonani mukanaan. Minulla on esim sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Se taas johtuu paljolti kokemuksistani. Toki ujoutta on ollut muutenkin. Silti, kun koko persoonaani määrittää häpeä ja epäonnistuminen sekä sellainen ajatus, että olen ihan arvoton ja huono niin se vie pohjan kaikelta.

Samalla minulla ei ole varsinkaan enää rohkeutta kohdata ihmisiä. Olen yksinäinen, mutta silti mikään yksinäisyys ei tavallaan saa minua lähestymään muita ainakaan syvällisemmin. Lisäksi niin kuin joku kirjoitti ketjuun ja minäkin jo yhden viestin aiheeseen liittyen aiemmin niin minullahan ei ole mitään "elämää" ja oikeastaan kaikki asiat olisivat vaikeita puhua. Moni toiselle tavallinen asia on itselleni jotenkin häpeällinen tai vaikea puhua. En tahtoisi paljastaa näitä asioita.

En myöskään halua olla mikään uhri tai kaipaa sääliä. En hae sellaista. Olen vaan surullinen ja pettynyt siihen miten kaikki on mennyt ja kuinka tuntuu kuin koko minä olisi hävinnyt jonnekin tai persoonani olisi ihan jossain hukassa. Tämä tyyppi ei tavallaan ole se minä joka tahtoisin olla. Olen myös helposti stressaava ihminen ja kun ikäviä juttuja sattuu niin ne vievät mukanaan nykyisin nopeasti. En meinaa jaksaa sitä. Samalla en enää meinaa kestää epävarmuutta yhtään. Olen jotenkin stressannut niin paljon ja jokainen ikävä kokemus lisää kuormaa.

Tarvisin jonkun sanomaan, että nyt menee edes vähän aikaa hyvin ja elämä on rauhallista. Jotain takuuta jostain hyvästä. Toisaalta eihän se elämä vaan mene niin ja ymmärrän sen. Silti joillakin on parempi ja helpompi tie. Jokaisella on myös erilaiset voimavarat. Itselle ehkä vähän liian raskas tie ollut jo tämä. Vielä jatkona. Kiitos jos joku lukee näitäkin. Tämä ollut tälläinen päivä, kun asiat mielessä.

Olen itse monella tavalla aivan samanlainen kuin sinä, joten en sano tätä mitenkään loukatakseni, vaan herätelläkseni sinussa mahdollisesti ajatuksia (koska itselleni tämä näkökulma on ollut avuksi): Kuvailemasi perusteella, valtaosa kärsimyksestäsi aiheutuu omista ajatuksistasi, ei varsinaisista tapahtumista.

Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin.

Eli se ensimmäinen kärsimys on sellaista jolle et voi mitään, mutta siitä seuraava kärsimys on sinun itsesi "aiheuttamaa", mikäli et päästä ajatuksistasi irti. Tiedän, että asia on monimutkainen ja vaikea (!) mutta jos mietit sitä avoimin mielin ja ilman puolustautumista, niin uskon että ymmärrät mitä tarkoitan. Buddhalaisuuden opetuksista tämä ammennettu.

Ja tuohon, että olisi helpompaa jos elämässä olisi joku takuu, samaistun sataprosenttisesti! Epävarmuus on sietämätöntä. Itseäni on auttanut sellainen ajattelumalli, että hyväksyn tuon epävarmuuden ja sen, että pahin mahdollinen saattaa tapahtua koska tahansa. Muistutan itselleni, että vaikka kuolisin minuutin kuluttua, niin se on ok, koska elämä planeetalla jatkuu ja minä vain palaan luonnon kiertokulkuun kasvumateriaalina, tiedottomana ja siten ilman kärsimystä.

Terveethän eivät usko, että juuri heille voisi kovin huonosti käydä, joten heidän ei tarvitse asiaa ennen vanhuutta kovinkaan paljon miettiä. Meidänlaisten saattaa siis olla hyödyllistä hyväksyä mahdollisimman pessimistinen lopputulos lähes stoamaisesti jo etukäteen, ja sillä tavoin vähentää stressiä.

Kiitän viestistäsi. Kirjoitat hyvin ja viestisi antoi miettimisen aihetta. Lainasin viestistäsi yhden kohdan.

"Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin."

Minulla siis liittyy kiusaamiseen tämä pahanpuhumisen yms pilkan kierre. Tähän liittyy juuri sitä, että minulle ns tuntematon ihminen (joka kuitenkin ilkeästä puheista tietää minut) saattaa huudella jotain tai puhua niin lujaa minun kuulleni että tajuan mistä on kyse. Ja tämä kaikki liittyy siihen aiempaan kiusaamiseen. Näin tuo kaikki oikeasti jatkuu tietyssä määrin edelleen. En voi kirjoittaa tänne kaikkea, mutta jos esim olen ollut muiden puheissa h (tähän ikävä sana) niin kyllähän se vaikuttaa jos toisellakin paikkakunnalla moni pilkkaa minua ja puhuu pahaa niin, että tietää taustani. Tämä vaikka en itse tuntisi niitä ihmisiä. Kyllähän se satuttaa ja pelottaakin, kun en tiedä ketä siinä on mukana. Oikeastaan enempää en voi enää kirjoittaa aiheeseen liittyen ja kirjoitan ehkä liiankin tarkasti jo. Kysynkin muilta miten sitten itse suhtautuisitte asiaan. Kestäisittekö sen kaiken. Itselle, kun ajatus tietysti oli, että kaikki ikävä loppuu. Se ei vaan mennyt niin. Olen tännekin kirjoittanut. Parille viime sivullekin aiheesta. Ymmärrän tietysti, että rääkkään vaan itseäni, mutta kun se kaikki ei ole loppunut kuitenkaan. Eihän tänne voi koko elämäänsä kirjoittaa.

Hei, olen tuo jota lainasit. Jos haukkuminen jatkuu yhä, niin sittenhän tilanne on yhä päällä, ei menneisyydessä. Onko sinulla mahdollisuutta päästä tilanteesta pois? Olet ilmeisesti aika nuori vielä ja siten myös haukkujasi? Erittäin epäkypsältä ja toksiselta nimittäin kuulostaa! Eli ihan ensin tuo pitää saada loppumaan.

Jos haluat niin voit itsekin lukea viestit 1448 ja 1449. Kerroin niissä miten kaikki on mennyt ja ehkä ymmärrät sitten tilanteen paremmin. Sen vuoksi kehotan lukemaan ne. Tilanne on oikeastaan siis päällä vieläkin. En päässyt siitä kaikesta eroon. En, vaikka tietysti halusin uskoa siihen. Mukana on paljon nuorempia ja jotakin vanhempia miehiä yms myös. Eri ikäisiä on. Itse en ole mikään ihan nuori enää myöskään. Ei ehkä tämän kaiken pitäisi järjellä ajateltuna jatkua enää. Se vaan jatkuu ja välillä todella ikäviä juttuja ollut. Ei tämä alue ole edes kovin lähellä sitä nuoruuden paikkaa, mutta puheet ja jutut ovat sitten ilmeisesti kulkeneet tänne.

Onhan se varmasti vaikeaa ymmärtää ja uskoa. Viitaten tuohon viestiin jossa aiemmin kirjoittanut epäili minun järkeäni. Niin kyllä olen järjissäni ja totta kaikki on. Selittää tätä tietysti on vaikeaa ja en voi tietää alun lähtökohtien jälkeen (kiusaaminen, tietyt ihmiset mukana yms) miten se kaikki on levinnyt ja ketä mukana on.

Voisin kirjoittaa tännekin lukuisia tilanteita tästä kaikesta, kun joku ihan minua jopa nimeni tietäen pilkkaa, vaikka en tunne heitä. Näin joku on puhunut ja levittänyt kaikkea. Eihän sitä koskaan olisi uskonut kaiken menevän näin. Onneksi en tiennyt etukäteen. En olisi kestänyt sitä. Nyt olen selvinnyt jotenkin, mutta voimat lopussa tähän kaikkeen.

Toivon, ettei yksikään enää epäilisi minua, kun kaikki on totta mitä kirjoitan. Liikaakin jo tulee kirjoitettua ja liian paljastavasti. Olen silti järjissäni ja loukkaa jos joku sitä epäilee. Voisin kirjoittaa jokaisen jutun tänne, mutta en tietysti voi. Jokainen ymmärtää ehkä sitten jos kokee vastaavaa. Tietysti toivon ettei kenenkään tarvitse. Kiitän sinua viestistäsi, että haluaisit auttaa. Minäkin monesti mietin miten kaikki menikin ja miten ihmeessä tilanne enää voisi parantua tai kaiken voisi pysäyttää. Sitä mietin paljon, mutta lopputulos on heikko. Lue nuo pitkät viestit jonka numerot laitoin alkuun jos haluat. Tämä kaikki on jatkuvasti elämässäni mukana ja kyllähän se vie voimia. Jos joku olisi vuosia sitten kertonut vastaavaa niin olisin itsekin ehkä epäillyt. Nyt en enää voi, kun se kaikki on itselleni täyttä totta. Tietysti en voi sanoa kuka on mukana tai millä asteella kaikki on, mutta tilanne on vaan pahentunut vuosien aikana. Kiitän sinua viestistäsi.

Vierailija kirjoitti:

Surettaa taas oma kohtalo. Vasta nyt nelikymppisenä olen edes alkanut hyväksymään että päässä on jotain pahasti vialla minkä vuoksi en kelpaa minnekään tai kellekään. Tähän asti yritin ikään kuin olla normaali ja niin kuin muutkin mutta en kyennyt hahmottamaan mikä on normaalia ja mikä ei, joten olen saanut vain hirveästi torjuntaa osakseni kaikilla elämän osa-alueilla tajuamatta miksi.

Kun minulla oli kuitenkin potentiaalia ja lahjakkuutta koulumenestyksen perusteella normaaliin keskiluokkaiseen elämään ja jos en olisi kasvanut niin sairaissa oloissa ja sairastunut niin normaaliin perhe-elämään mutta mitään tuosta en saanut. Jäljellä ei ole mitään muuta kuin päänsisäiset kauhut. Surkeaa..

Mulla kesti ikuisuus päästä yli siitä, ettei musta tulekaan mitään, vaikka todellakin olis voinut, eikä perhettäkään siunaannu, mutta sitten kun sen yli lopulta pääsin ja aloin ajattelemaan siitä vinkkelistä, että mikä on mahdollista vielä, niin alkoi paljon parempi jakso elämässä joka jatkuu yhä.

Tälleen puoliläpällä sanoisin myös, että keskiluokkaisena ostelisit vain turhaa krääsää ja saastuttaisit lentelemällä. Lopulta tajuaisit tyhjyyden täyttämänä, että onnellisuus ei ole hetken harhautuksia ja dopamiinitrippejä, vaan syvempi asia itsen sisällä, jonka voi saavuttaa kunhan on ruokaa ja katto pään päällä. Hyväksyntä ja kiitollisuus avainsanoina!

Oikeasti pahoittelen jos kirjoitan jo liikaa ja omista asioistani. Ymmärrän jos moni ei jaksa lukea niin pitkiä viestejä. Kaikki asiat vaan niin paljon mielessä nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vielä edelliseen kirjoittaa se, että itse olen liikaa kiinni kaikessa kokemassani. Se vie jotenkin koko persoonani mukanaan. Minulla on esim sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Se taas johtuu paljolti kokemuksistani. Toki ujoutta on ollut muutenkin. Silti, kun koko persoonaani määrittää häpeä ja epäonnistuminen sekä sellainen ajatus, että olen ihan arvoton ja huono niin se vie pohjan kaikelta.

Samalla minulla ei ole varsinkaan enää rohkeutta kohdata ihmisiä. Olen yksinäinen, mutta silti mikään yksinäisyys ei tavallaan saa minua lähestymään muita ainakaan syvällisemmin. Lisäksi niin kuin joku kirjoitti ketjuun ja minäkin jo yhden viestin aiheeseen liittyen aiemmin niin minullahan ei ole mitään "elämää" ja oikeastaan kaikki asiat olisivat vaikeita puhua. Moni toiselle tavallinen asia on itselleni jotenkin häpeällinen tai vaikea puhua. En tahtoisi paljastaa näitä asioita.

En myöskään halua olla mikään uhri tai kaipaa sääliä. En hae sellaista. Olen vaan surullinen ja pettynyt siihen miten kaikki on mennyt ja kuinka tuntuu kuin koko minä olisi hävinnyt jonnekin tai persoonani olisi ihan jossain hukassa. Tämä tyyppi ei tavallaan ole se minä joka tahtoisin olla. Olen myös helposti stressaava ihminen ja kun ikäviä juttuja sattuu niin ne vievät mukanaan nykyisin nopeasti. En meinaa jaksaa sitä. Samalla en enää meinaa kestää epävarmuutta yhtään. Olen jotenkin stressannut niin paljon ja jokainen ikävä kokemus lisää kuormaa.

Tarvisin jonkun sanomaan, että nyt menee edes vähän aikaa hyvin ja elämä on rauhallista. Jotain takuuta jostain hyvästä. Toisaalta eihän se elämä vaan mene niin ja ymmärrän sen. Silti joillakin on parempi ja helpompi tie. Jokaisella on myös erilaiset voimavarat. Itselle ehkä vähän liian raskas tie ollut jo tämä. Vielä jatkona. Kiitos jos joku lukee näitäkin. Tämä ollut tälläinen päivä, kun asiat mielessä.

Olen itse monella tavalla aivan samanlainen kuin sinä, joten en sano tätä mitenkään loukatakseni, vaan herätelläkseni sinussa mahdollisesti ajatuksia (koska itselleni tämä näkökulma on ollut avuksi): Kuvailemasi perusteella, valtaosa kärsimyksestäsi aiheutuu omista ajatuksistasi, ei varsinaisista tapahtumista.

Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin.

Eli se ensimmäinen kärsimys on sellaista jolle et voi mitään, mutta siitä seuraava kärsimys on sinun itsesi "aiheuttamaa", mikäli et päästä ajatuksistasi irti. Tiedän, että asia on monimutkainen ja vaikea (!) mutta jos mietit sitä avoimin mielin ja ilman puolustautumista, niin uskon että ymmärrät mitä tarkoitan. Buddhalaisuuden opetuksista tämä ammennettu.

Ja tuohon, että olisi helpompaa jos elämässä olisi joku takuu, samaistun sataprosenttisesti! Epävarmuus on sietämätöntä. Itseäni on auttanut sellainen ajattelumalli, että hyväksyn tuon epävarmuuden ja sen, että pahin mahdollinen saattaa tapahtua koska tahansa. Muistutan itselleni, että vaikka kuolisin minuutin kuluttua, niin se on ok, koska elämä planeetalla jatkuu ja minä vain palaan luonnon kiertokulkuun kasvumateriaalina, tiedottomana ja siten ilman kärsimystä.

Terveethän eivät usko, että juuri heille voisi kovin huonosti käydä, joten heidän ei tarvitse asiaa ennen vanhuutta kovinkaan paljon miettiä. Meidänlaisten saattaa siis olla hyödyllistä hyväksyä mahdollisimman pessimistinen lopputulos lähes stoamaisesti jo etukäteen, ja sillä tavoin vähentää stressiä.

Kiitän viestistäsi. Kirjoitat hyvin ja viestisi antoi miettimisen aihetta. Lainasin viestistäsi yhden kohdan.

"Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin."

Minulla siis liittyy kiusaamiseen tämä pahanpuhumisen yms pilkan kierre. Tähän liittyy juuri sitä, että minulle ns tuntematon ihminen (joka kuitenkin ilkeästä puheista tietää minut) saattaa huudella jotain tai puhua niin lujaa minun kuulleni että tajuan mistä on kyse. Ja tämä kaikki liittyy siihen aiempaan kiusaamiseen. Näin tuo kaikki oikeasti jatkuu tietyssä määrin edelleen. En voi kirjoittaa tänne kaikkea, mutta jos esim olen ollut muiden puheissa h (tähän ikävä sana) niin kyllähän se vaikuttaa jos toisellakin paikkakunnalla moni pilkkaa minua ja puhuu pahaa niin, että tietää taustani. Tämä vaikka en itse tuntisi niitä ihmisiä. Kyllähän se satuttaa ja pelottaakin, kun en tiedä ketä siinä on mukana. Oikeastaan enempää en voi enää kirjoittaa aiheeseen liittyen ja kirjoitan ehkä liiankin tarkasti jo. Kysynkin muilta miten sitten itse suhtautuisitte asiaan. Kestäisittekö sen kaiken. Itselle, kun ajatus tietysti oli, että kaikki ikävä loppuu. Se ei vaan mennyt niin. Olen tännekin kirjoittanut. Parille viime sivullekin aiheesta. Ymmärrän tietysti, että rääkkään vaan itseäni, mutta kun se kaikki ei ole loppunut kuitenkaan. Eihän tänne voi koko elämäänsä kirjoittaa.

Hei, olen tuo jota lainasit. Jos haukkuminen jatkuu yhä, niin sittenhän tilanne on yhä päällä, ei menneisyydessä. Onko sinulla mahdollisuutta päästä tilanteesta pois? Olet ilmeisesti aika nuori vielä ja siten myös haukkujasi? Erittäin epäkypsältä ja toksiselta nimittäin kuulostaa! Eli ihan ensin tuo pitää saada loppumaan.

Jos haluat niin voit itsekin lukea viestit 1448 ja 1449. Kerroin niissä miten kaikki on mennyt ja ehkä ymmärrät sitten tilanteen paremmin. Sen vuoksi kehotan lukemaan ne. Tilanne on oikeastaan siis päällä vieläkin. En päässyt siitä kaikesta eroon. En, vaikka tietysti halusin uskoa siihen. Mukana on paljon nuorempia ja jotakin vanhempia miehiä yms myös. Eri ikäisiä on. Itse en ole mikään ihan nuori enää myöskään. Ei ehkä tämän kaiken pitäisi järjellä ajateltuna jatkua enää. Se vaan jatkuu ja välillä todella ikäviä juttuja ollut. Ei tämä alue ole edes kovin lähellä sitä nuoruuden paikkaa, mutta puheet ja jutut ovat sitten ilmeisesti kulkeneet tänne.

Onhan se varmasti vaikeaa ymmärtää ja uskoa. Viitaten tuohon viestiin jossa aiemmin kirjoittanut epäili minun järkeäni. Niin kyllä olen järjissäni ja totta kaikki on. Selittää tätä tietysti on vaikeaa ja en voi tietää alun lähtökohtien jälkeen (kiusaaminen, tietyt ihmiset mukana yms) miten se kaikki on levinnyt ja ketä mukana on.

Voisin kirjoittaa tännekin lukuisia tilanteita tästä kaikesta, kun joku ihan minua jopa nimeni tietäen pilkkaa, vaikka en tunne heitä. Näin joku on puhunut ja levittänyt kaikkea. Eihän sitä koskaan olisi uskonut kaiken menevän näin. Onneksi en tiennyt etukäteen. En olisi kestänyt sitä. Nyt olen selvinnyt jotenkin, mutta voimat lopussa tähän kaikkeen.

Toivon, ettei yksikään enää epäilisi minua, kun kaikki on totta mitä kirjoitan. Liikaakin jo tulee kirjoitettua ja liian paljastavasti. Olen silti järjissäni ja loukkaa jos joku sitä epäilee. Voisin kirjoittaa jokaisen jutun tänne, mutta en tietysti voi. Jokainen ymmärtää ehkä sitten jos kokee vastaavaa. Tietysti toivon ettei kenenkään tarvitse. Kiitän sinua viestistäsi, että haluaisit auttaa. Minäkin monesti mietin miten kaikki menikin ja miten ihmeessä tilanne enää voisi parantua tai kaiken voisi pysäyttää. Sitä mietin paljon, mutta lopputulos on heikko. Lue nuo pitkät viestit jonka numerot laitoin alkuun jos haluat. Tämä kaikki on jatkuvasti elämässäni mukana ja kyllähän se vie voimia. Jos joku olisi vuosia sitten kertonut vastaavaa niin olisin itsekin ehkä epäillyt. Nyt en enää voi, kun se kaikki on itselleni täyttä totta. Tietysti en voi sanoa kuka on mukana tai millä asteella kaikki on, mutta tilanne on vaan pahentunut vuosien aikana. Kiitän sinua viestistäsi.

Hei, kävin lukemassa nuo kirjoituksesi. Uskon mitä sanot. Se, että joku saattaa epäillä kyseessä olevan kiusaamisesta alkaneen vainoharhaisuuden johtunee siitä, että jos on itse esimerkiksi isosta kaupungista kotoisin, niin on TODELLA vaikea ymmärtää, että tuollaista kuvaamaasi sekoilua voi tapahtua aikuisten ihmisten toimesta vielä vuonna 2023. Eli tuo ei ole normaalia!

Toivottavasti en pahoita kenenkään mieltä, tai oleta väärin, mutta kuulostaa siis, että olet pieneltä paikkakunnalta muuttanut lähipaikkakuntaan joka myös riittävän pieni, että tuollaista juoruilua ja toisen elämän tuomintaa ylipäänsä voi kehittyä. Toinen skenaario on tietysti jokin uskonlahko, tai molemmat.

Jos näin on, niin sinun on poistettava itsesi tuosta ympäristöstä ja noiden ihmisten vaikutuspiiristä mahdollisimman pian. Et voi ikinä toipua jos tuo vain jatkuu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään on taas kamala päivä. Olen jäänyt niin paljosta paitsi ja vaille koko ikäni. Ensin lapsena ja nuorena normaaleista vanhemmista ja perhe-elämästä, sitten jo parikymppisenä mieleltäni sairastuttua vaille normaaleja ihmissuhteita ja työ-ja opiskelukokemuksia (sain joka paikassa vain kuulla olevani outo ja taitamaton). Nyt sitten nelikymppisenä ei ole jäljellä mitään, pelkkää minituilla elämistä yksinäisyydessä ties kuinka monta vuosikymmentä. Kun ongelmani ei ole vain traumat vaan olen jotenkin skitsokirjoinen, pää ei toimi normaalisti. Tunteet on latteat, koko ajan ahdistaa/masentaa, välillä kuulen ääniä, maailma ja ihmiset on epätodellisia jne. Minua siis luonnollisesti vältellään ja vieroksutaan. Elämä tuntuu painajaiselta josta ei koskaan herää. Ja elämä vain vaikeutuu iän myötä kun mukaan tulee kaikki vanhuuden vaikeudetkin.

Voimia. 😕 Täällä myös samanlaisia olona tänään. Kai "saat" sentään eläkkeellä olla, että ei millään työttömyysetuuksilla tarvitse kituuttaa?

Kunpa saisinkin! Tällä hetkellä olen ties kuinka monennella sairauslomalla, pitäisi mennä vielä ammatilliseen kuntoutukseen.. Eihän siinä mitään järkeä ole koska en minä minnekään työelämään enää pääse. Tuokin on jo kolmas ammatillinen kuntoutukseni ja ihan yhtä vähän työelämään kuntoutunut olen edelleen. Jos edes myönnettäisi että ei minua kukaan palkkaa vaikka kuinka monta (tyhjän) cv:n tekokurssia kävisin, kyse on vain siitä että halutaan säästää rahaa..

Oletko sinä eläkkeellä vai mistä saat tuloja?

Voi ei mihin rumbaan olet joutunut, voimia. Onneksi sentään sairauslomalla eikä turhaan työttömyyskortistossa.

Minä olen kuntoutustuella, määräaikaisella vain, enkä tiedä kuntoudunko enää takaisin työelämään. Voi olla, että minullakin ammattillinen kuntoutus ja vastaavat vielä tulossa ja vasta edessäpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vielä edelliseen kirjoittaa se, että itse olen liikaa kiinni kaikessa kokemassani. Se vie jotenkin koko persoonani mukanaan. Minulla on esim sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Se taas johtuu paljolti kokemuksistani. Toki ujoutta on ollut muutenkin. Silti, kun koko persoonaani määrittää häpeä ja epäonnistuminen sekä sellainen ajatus, että olen ihan arvoton ja huono niin se vie pohjan kaikelta.

Samalla minulla ei ole varsinkaan enää rohkeutta kohdata ihmisiä. Olen yksinäinen, mutta silti mikään yksinäisyys ei tavallaan saa minua lähestymään muita ainakaan syvällisemmin. Lisäksi niin kuin joku kirjoitti ketjuun ja minäkin jo yhden viestin aiheeseen liittyen aiemmin niin minullahan ei ole mitään "elämää" ja oikeastaan kaikki asiat olisivat vaikeita puhua. Moni toiselle tavallinen asia on itselleni jotenkin häpeällinen tai vaikea puhua. En tahtoisi paljastaa näitä asioita.

En myöskään halua olla mikään uhri tai kaipaa sääliä. En hae sellaista. Olen vaan surullinen ja pettynyt siihen miten kaikki on mennyt ja kuinka tuntuu kuin koko minä olisi hävinnyt jonnekin tai persoonani olisi ihan jossain hukassa. Tämä tyyppi ei tavallaan ole se minä joka tahtoisin olla. Olen myös helposti stressaava ihminen ja kun ikäviä juttuja sattuu niin ne vievät mukanaan nykyisin nopeasti. En meinaa jaksaa sitä. Samalla en enää meinaa kestää epävarmuutta yhtään. Olen jotenkin stressannut niin paljon ja jokainen ikävä kokemus lisää kuormaa.

Tarvisin jonkun sanomaan, että nyt menee edes vähän aikaa hyvin ja elämä on rauhallista. Jotain takuuta jostain hyvästä. Toisaalta eihän se elämä vaan mene niin ja ymmärrän sen. Silti joillakin on parempi ja helpompi tie. Jokaisella on myös erilaiset voimavarat. Itselle ehkä vähän liian raskas tie ollut jo tämä. Vielä jatkona. Kiitos jos joku lukee näitäkin. Tämä ollut tälläinen päivä, kun asiat mielessä.

Olen itse monella tavalla aivan samanlainen kuin sinä, joten en sano tätä mitenkään loukatakseni, vaan herätelläkseni sinussa mahdollisesti ajatuksia (koska itselleni tämä näkökulma on ollut avuksi): Kuvailemasi perusteella, valtaosa kärsimyksestäsi aiheutuu omista ajatuksistasi, ei varsinaisista tapahtumista.

Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin.

Eli se ensimmäinen kärsimys on sellaista jolle et voi mitään, mutta siitä seuraava kärsimys on sinun itsesi "aiheuttamaa", mikäli et päästä ajatuksistasi irti. Tiedän, että asia on monimutkainen ja vaikea (!) mutta jos mietit sitä avoimin mielin ja ilman puolustautumista, niin uskon että ymmärrät mitä tarkoitan. Buddhalaisuuden opetuksista tämä ammennettu.

Ja tuohon, että olisi helpompaa jos elämässä olisi joku takuu, samaistun sataprosenttisesti! Epävarmuus on sietämätöntä. Itseäni on auttanut sellainen ajattelumalli, että hyväksyn tuon epävarmuuden ja sen, että pahin mahdollinen saattaa tapahtua koska tahansa. Muistutan itselleni, että vaikka kuolisin minuutin kuluttua, niin se on ok, koska elämä planeetalla jatkuu ja minä vain palaan luonnon kiertokulkuun kasvumateriaalina, tiedottomana ja siten ilman kärsimystä.

Terveethän eivät usko, että juuri heille voisi kovin huonosti käydä, joten heidän ei tarvitse asiaa ennen vanhuutta kovinkaan paljon miettiä. Meidänlaisten saattaa siis olla hyödyllistä hyväksyä mahdollisimman pessimistinen lopputulos lähes stoamaisesti jo etukäteen, ja sillä tavoin vähentää stressiä.

Kiitän viestistäsi. Kirjoitat hyvin ja viestisi antoi miettimisen aihetta. Lainasin viestistäsi yhden kohdan.

"Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin."

Minulla siis liittyy kiusaamiseen tämä pahanpuhumisen yms pilkan kierre. Tähän liittyy juuri sitä, että minulle ns tuntematon ihminen (joka kuitenkin ilkeästä puheista tietää minut) saattaa huudella jotain tai puhua niin lujaa minun kuulleni että tajuan mistä on kyse. Ja tämä kaikki liittyy siihen aiempaan kiusaamiseen. Näin tuo kaikki oikeasti jatkuu tietyssä määrin edelleen. En voi kirjoittaa tänne kaikkea, mutta jos esim olen ollut muiden puheissa h (tähän ikävä sana) niin kyllähän se vaikuttaa jos toisellakin paikkakunnalla moni pilkkaa minua ja puhuu pahaa niin, että tietää taustani. Tämä vaikka en itse tuntisi niitä ihmisiä. Kyllähän se satuttaa ja pelottaakin, kun en tiedä ketä siinä on mukana. Oikeastaan enempää en voi enää kirjoittaa aiheeseen liittyen ja kirjoitan ehkä liiankin tarkasti jo. Kysynkin muilta miten sitten itse suhtautuisitte asiaan. Kestäisittekö sen kaiken. Itselle, kun ajatus tietysti oli, että kaikki ikävä loppuu. Se ei vaan mennyt niin. Olen tännekin kirjoittanut. Parille viime sivullekin aiheesta. Ymmärrän tietysti, että rääkkään vaan itseäni, mutta kun se kaikki ei ole loppunut kuitenkaan. Eihän tänne voi koko elämäänsä kirjoittaa.

Hei, olen tuo jota lainasit. Jos haukkuminen jatkuu yhä, niin sittenhän tilanne on yhä päällä, ei menneisyydessä. Onko sinulla mahdollisuutta päästä tilanteesta pois? Olet ilmeisesti aika nuori vielä ja siten myös haukkujasi? Erittäin epäkypsältä ja toksiselta nimittäin kuulostaa! Eli ihan ensin tuo pitää saada loppumaan.

Jos haluat niin voit itsekin lukea viestit 1448 ja 1449. Kerroin niissä miten kaikki on mennyt ja ehkä ymmärrät sitten tilanteen paremmin. Sen vuoksi kehotan lukemaan ne. Tilanne on oikeastaan siis päällä vieläkin. En päässyt siitä kaikesta eroon. En, vaikka tietysti halusin uskoa siihen. Mukana on paljon nuorempia ja jotakin vanhempia miehiä yms myös. Eri ikäisiä on. Itse en ole mikään ihan nuori enää myöskään. Ei ehkä tämän kaiken pitäisi järjellä ajateltuna jatkua enää. Se vaan jatkuu ja välillä todella ikäviä juttuja ollut. Ei tämä alue ole edes kovin lähellä sitä nuoruuden paikkaa, mutta puheet ja jutut ovat sitten ilmeisesti kulkeneet tänne.

Onhan se varmasti vaikeaa ymmärtää ja uskoa. Viitaten tuohon viestiin jossa aiemmin kirjoittanut epäili minun järkeäni. Niin kyllä olen järjissäni ja totta kaikki on. Selittää tätä tietysti on vaikeaa ja en voi tietää alun lähtökohtien jälkeen (kiusaaminen, tietyt ihmiset mukana yms) miten se kaikki on levinnyt ja ketä mukana on.

Voisin kirjoittaa tännekin lukuisia tilanteita tästä kaikesta, kun joku ihan minua jopa nimeni tietäen pilkkaa, vaikka en tunne heitä. Näin joku on puhunut ja levittänyt kaikkea. Eihän sitä koskaan olisi uskonut kaiken menevän näin. Onneksi en tiennyt etukäteen. En olisi kestänyt sitä. Nyt olen selvinnyt jotenkin, mutta voimat lopussa tähän kaikkeen.

Toivon, ettei yksikään enää epäilisi minua, kun kaikki on totta mitä kirjoitan. Liikaakin jo tulee kirjoitettua ja liian paljastavasti. Olen silti järjissäni ja loukkaa jos joku sitä epäilee. Voisin kirjoittaa jokaisen jutun tänne, mutta en tietysti voi. Jokainen ymmärtää ehkä sitten jos kokee vastaavaa. Tietysti toivon ettei kenenkään tarvitse. Kiitän sinua viestistäsi, että haluaisit auttaa. Minäkin monesti mietin miten kaikki menikin ja miten ihmeessä tilanne enää voisi parantua tai kaiken voisi pysäyttää. Sitä mietin paljon, mutta lopputulos on heikko. Lue nuo pitkät viestit jonka numerot laitoin alkuun jos haluat. Tämä kaikki on jatkuvasti elämässäni mukana ja kyllähän se vie voimia. Jos joku olisi vuosia sitten kertonut vastaavaa niin olisin itsekin ehkä epäillyt. Nyt en enää voi, kun se kaikki on itselleni täyttä totta. Tietysti en voi sanoa kuka on mukana tai millä asteella kaikki on, mutta tilanne on vaan pahentunut vuosien aikana. Kiitän sinua viestistäsi.

Minä muuttaisin pois, tarpeeksi kauas tuolta, vaikka voi olla helpommin sanottu kuin tehty.

- eri

Vierailija kirjoitti:

Miten menneestä saa päästettyä irti?

Aiemmin sen kanssa eli suht ok. Eli oli tietoisuus siitä mutta kuitenkin se pysyi siellä jossain muistin takarajoilla eikä sinänsä estänyt normaalia elämää. Sitten tuli hieman stressaavampi ajanjakso, jonka aikana jostain syystä alkoi muistikuvat pyörimään päässä.

Osittain osa mielessäni pyörivistä vanhoista liittyi sen hetkisen stressaavaan elämäntilanteeseen, sen tavallaan ymmärrän. Mutta miksi myös väkivaltaisen juoppo vanhemman suorittamat teot pyörivät päässä? En siis itse pääsääntöisesti ollut se jota lyötiin, olin vain enimmäkseen sivustakatsoja. Eikä tuotakaan vaihetta kestänyt koko lapsuutta, koska kuoli pois ollessani vielä ala-asteella. Lisäksi peruskouluajan kestänyt koulukiusaaminen ja muut ei niin mukavat tapahtumat. jostain syystä elän samaa helvettiä läpi nyt unissani ja mieleen tunkevissa muistikuvissa, kuin silloin aikoinaan ihan oikeassa elämässä.

Eli miten siis pääsisi irti menneestä, joka on jo ohi ja ei pitäisi enää vaikuttaa. Lisäksi tunnen itseni niin hölmöksi ja jotenkin turhasta reagoivaksi, koska monella muulla on ketjunkin perusteella ollut paljon hankalampaa, joista silti ovat selviytyneet. Ja itsekin olin tähän asti ihan sinut menneen kanssa, kunnes yhtäkkiä en enää ollutkaan.

Kuulostaa ainakin siltä, että sulla saattais olla PTSD. Kun ihminen vanhenee, mieli ei jaksa enää torjua ja kieltää vanhoja juttuja, pitää niitä kannen alla niin sanotusti. Silloin asiat alkaa jopa vyörymällä vyöryä mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään on taas kamala päivä. Olen jäänyt niin paljosta paitsi ja vaille koko ikäni. Ensin lapsena ja nuorena normaaleista vanhemmista ja perhe-elämästä, sitten jo parikymppisenä mieleltäni sairastuttua vaille normaaleja ihmissuhteita ja työ-ja opiskelukokemuksia (sain joka paikassa vain kuulla olevani outo ja taitamaton). Nyt sitten nelikymppisenä ei ole jäljellä mitään, pelkkää minituilla elämistä yksinäisyydessä ties kuinka monta vuosikymmentä. Kun ongelmani ei ole vain traumat vaan olen jotenkin skitsokirjoinen, pää ei toimi normaalisti. Tunteet on latteat, koko ajan ahdistaa/masentaa, välillä kuulen ääniä, maailma ja ihmiset on epätodellisia jne. Minua siis luonnollisesti vältellään ja vieroksutaan. Elämä tuntuu painajaiselta josta ei koskaan herää. Ja elämä vain vaikeutuu iän myötä kun mukaan tulee kaikki vanhuuden vaikeudetkin.

Voimia. 😕 Täällä myös samanlaisia olona tänään. Kai "saat" sentään eläkkeellä olla, että ei millään työttömyysetuuksilla tarvitse kituuttaa?

Kunpa saisinkin! Tällä hetkellä olen ties kuinka monennella sairauslomalla, pitäisi mennä vielä ammatilliseen kuntoutukseen.. Eihän siinä mitään järkeä ole koska en minä minnekään työelämään enää pääse. Tuokin on jo kolmas ammatillinen kuntoutukseni ja ihan yhtä vähän työelämään kuntoutunut olen edelleen. Jos edes myönnettäisi että ei minua kukaan palkkaa vaikka kuinka monta (tyhjän) cv:n tekokurssia kävisin, kyse on vain siitä että halutaan säästää rahaa..

Oletko sinä eläkkeellä vai mistä saat tuloja?

Voi ei mihin rumbaan olet joutunut, voimia. Onneksi sentään sairauslomalla eikä turhaan työttömyyskortistossa.

Minä olen kuntoutustuella, määräaikaisella vain, enkä tiedä kuntoudunko enää takaisin työelämään. Voi olla, että minullakin ammattillinen kuntoutus ja vastaavat vielä tulossa ja vasta edessäpäin.

Juu, kyllä tämä sairausloma on henkisesti helpompi, kun ahdistaa jatkuvat työttömien haukkumisetkin ikään kuin sitä olisi vain laiska. Kaikkein helpointa olisi varmaan pysyvällä työttömyyseläkkeellä mutta eipä sellaista taideta minulle myöntää. Olen myös tosi kyllästynyt epäonnistumaan jatkuvasti kaikessa, opinnoissa ja töissä ja ihmissuhteissa. Kun saisi riittävästi rahaa (muuten kuin tukien kautta!) niin voisi suosiolla vaan erakoitua johonkin kauas muusta yhteiskunnasta joka ei hyväksy joukkoonsa. Mitenhän se Unabomber tuli toimeen ilman työntekoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vielä edelliseen kirjoittaa se, että itse olen liikaa kiinni kaikessa kokemassani. Se vie jotenkin koko persoonani mukanaan. Minulla on esim sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Se taas johtuu paljolti kokemuksistani. Toki ujoutta on ollut muutenkin. Silti, kun koko persoonaani määrittää häpeä ja epäonnistuminen sekä sellainen ajatus, että olen ihan arvoton ja huono niin se vie pohjan kaikelta.

Samalla minulla ei ole varsinkaan enää rohkeutta kohdata ihmisiä. Olen yksinäinen, mutta silti mikään yksinäisyys ei tavallaan saa minua lähestymään muita ainakaan syvällisemmin. Lisäksi niin kuin joku kirjoitti ketjuun ja minäkin jo yhden viestin aiheeseen liittyen aiemmin niin minullahan ei ole mitään "elämää" ja oikeastaan kaikki asiat olisivat vaikeita puhua. Moni toiselle tavallinen asia on itselleni jotenkin häpeällinen tai vaikea puhua. En tahtoisi paljastaa näitä asioita.

En myöskään halua olla mikään uhri tai kaipaa sääliä. En hae sellaista. Olen vaan surullinen ja pettynyt siihen miten kaikki on mennyt ja kuinka tuntuu kuin koko minä olisi hävinnyt jonnekin tai persoonani olisi ihan jossain hukassa. Tämä tyyppi ei tavallaan ole se minä joka tahtoisin olla. Olen myös helposti stressaava ihminen ja kun ikäviä juttuja sattuu niin ne vievät mukanaan nykyisin nopeasti. En meinaa jaksaa sitä. Samalla en enää meinaa kestää epävarmuutta yhtään. Olen jotenkin stressannut niin paljon ja jokainen ikävä kokemus lisää kuormaa.

Tarvisin jonkun sanomaan, että nyt menee edes vähän aikaa hyvin ja elämä on rauhallista. Jotain takuuta jostain hyvästä. Toisaalta eihän se elämä vaan mene niin ja ymmärrän sen. Silti joillakin on parempi ja helpompi tie. Jokaisella on myös erilaiset voimavarat. Itselle ehkä vähän liian raskas tie ollut jo tämä. Vielä jatkona. Kiitos jos joku lukee näitäkin. Tämä ollut tälläinen päivä, kun asiat mielessä.

Olen itse monella tavalla aivan samanlainen kuin sinä, joten en sano tätä mitenkään loukatakseni, vaan herätelläkseni sinussa mahdollisesti ajatuksia (koska itselleni tämä näkökulma on ollut avuksi): Kuvailemasi perusteella, valtaosa kärsimyksestäsi aiheutuu omista ajatuksistasi, ei varsinaisista tapahtumista.

Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin.

Eli se ensimmäinen kärsimys on sellaista jolle et voi mitään, mutta siitä seuraava kärsimys on sinun itsesi "aiheuttamaa", mikäli et päästä ajatuksistasi irti. Tiedän, että asia on monimutkainen ja vaikea (!) mutta jos mietit sitä avoimin mielin ja ilman puolustautumista, niin uskon että ymmärrät mitä tarkoitan. Buddhalaisuuden opetuksista tämä ammennettu.

Ja tuohon, että olisi helpompaa jos elämässä olisi joku takuu, samaistun sataprosenttisesti! Epävarmuus on sietämätöntä. Itseäni on auttanut sellainen ajattelumalli, että hyväksyn tuon epävarmuuden ja sen, että pahin mahdollinen saattaa tapahtua koska tahansa. Muistutan itselleni, että vaikka kuolisin minuutin kuluttua, niin se on ok, koska elämä planeetalla jatkuu ja minä vain palaan luonnon kiertokulkuun kasvumateriaalina, tiedottomana ja siten ilman kärsimystä.

Terveethän eivät usko, että juuri heille voisi kovin huonosti käydä, joten heidän ei tarvitse asiaa ennen vanhuutta kovinkaan paljon miettiä. Meidänlaisten saattaa siis olla hyödyllistä hyväksyä mahdollisimman pessimistinen lopputulos lähes stoamaisesti jo etukäteen, ja sillä tavoin vähentää stressiä.

Kiitän viestistäsi. Kirjoitat hyvin ja viestisi antoi miettimisen aihetta. Lainasin viestistäsi yhden kohdan.

"Eli vaikka oletkin joutunut kokemaan kovia, nuo kokemukset ovat jo menneisyydessä. Olet ymmärrettävästi kärsinyt silloin kun sinua on satutettu, mutta nykyinen kärsimyksesi rakentuu lähinnä omille ajatuksellesi niistä aiemmista kokemuksista ja kärsimyksistä. Se on vähän sama, kuin joku ventovieras yllättäen haukkuisi sinua kadulla rumaksi. Luonnollisesti saattaisit loukkaantua ja ihmetellä asiaa hetken, tuntisit jotakin negatiivista tunnetta, koska olet ihminen. Mutta, kun tunne menee ohi, niin voisi kärsimyskin mennä, ellet itse jatka sitä alkamalla vatvomaan tapahtumaa edes takaisin."

Minulla siis liittyy kiusaamiseen tämä pahanpuhumisen yms pilkan kierre. Tähän liittyy juuri sitä, että minulle ns tuntematon ihminen (joka kuitenkin ilkeästä puheista tietää minut) saattaa huudella jotain tai puhua niin lujaa minun kuulleni että tajuan mistä on kyse. Ja tämä kaikki liittyy siihen aiempaan kiusaamiseen. Näin tuo kaikki oikeasti jatkuu tietyssä määrin edelleen. En voi kirjoittaa tänne kaikkea, mutta jos esim olen ollut muiden puheissa h (tähän ikävä sana) niin kyllähän se vaikuttaa jos toisellakin paikkakunnalla moni pilkkaa minua ja puhuu pahaa niin, että tietää taustani. Tämä vaikka en itse tuntisi niitä ihmisiä. Kyllähän se satuttaa ja pelottaakin, kun en tiedä ketä siinä on mukana. Oikeastaan enempää en voi enää kirjoittaa aiheeseen liittyen ja kirjoitan ehkä liiankin tarkasti jo. Kysynkin muilta miten sitten itse suhtautuisitte asiaan. Kestäisittekö sen kaiken. Itselle, kun ajatus tietysti oli, että kaikki ikävä loppuu. Se ei vaan mennyt niin. Olen tännekin kirjoittanut. Parille viime sivullekin aiheesta. Ymmärrän tietysti, että rääkkään vaan itseäni, mutta kun se kaikki ei ole loppunut kuitenkaan. Eihän tänne voi koko elämäänsä kirjoittaa.

Hei, olen tuo jota lainasit. Jos haukkuminen jatkuu yhä, niin sittenhän tilanne on yhä päällä, ei menneisyydessä. Onko sinulla mahdollisuutta päästä tilanteesta pois? Olet ilmeisesti aika nuori vielä ja siten myös haukkujasi? Erittäin epäkypsältä ja toksiselta nimittäin kuulostaa! Eli ihan ensin tuo pitää saada loppumaan.

Jos haluat niin voit itsekin lukea viestit 1448 ja 1449. Kerroin niissä miten kaikki on mennyt ja ehkä ymmärrät sitten tilanteen paremmin. Sen vuoksi kehotan lukemaan ne. Tilanne on oikeastaan siis päällä vieläkin. En päässyt siitä kaikesta eroon. En, vaikka tietysti halusin uskoa siihen. Mukana on paljon nuorempia ja jotakin vanhempia miehiä yms myös. Eri ikäisiä on. Itse en ole mikään ihan nuori enää myöskään. Ei ehkä tämän kaiken pitäisi järjellä ajateltuna jatkua enää. Se vaan jatkuu ja välillä todella ikäviä juttuja ollut. Ei tämä alue ole edes kovin lähellä sitä nuoruuden paikkaa, mutta puheet ja jutut ovat sitten ilmeisesti kulkeneet tänne.

Onhan se varmasti vaikeaa ymmärtää ja uskoa. Viitaten tuohon viestiin jossa aiemmin kirjoittanut epäili minun järkeäni. Niin kyllä olen järjissäni ja totta kaikki on. Selittää tätä tietysti on vaikeaa ja en voi tietää alun lähtökohtien jälkeen (kiusaaminen, tietyt ihmiset mukana yms) miten se kaikki on levinnyt ja ketä mukana on.

Voisin kirjoittaa tännekin lukuisia tilanteita tästä kaikesta, kun joku ihan minua jopa nimeni tietäen pilkkaa, vaikka en tunne heitä. Näin joku on puhunut ja levittänyt kaikkea. Eihän sitä koskaan olisi uskonut kaiken menevän näin. Onneksi en tiennyt etukäteen. En olisi kestänyt sitä. Nyt olen selvinnyt jotenkin, mutta voimat lopussa tähän kaikkeen.

Toivon, ettei yksikään enää epäilisi minua, kun kaikki on totta mitä kirjoitan. Liikaakin jo tulee kirjoitettua ja liian paljastavasti. Olen silti järjissäni ja loukkaa jos joku sitä epäilee. Voisin kirjoittaa jokaisen jutun tänne, mutta en tietysti voi. Jokainen ymmärtää ehkä sitten jos kokee vastaavaa. Tietysti toivon ettei kenenkään tarvitse. Kiitän sinua viestistäsi, että haluaisit auttaa. Minäkin monesti mietin miten kaikki menikin ja miten ihmeessä tilanne enää voisi parantua tai kaiken voisi pysäyttää. Sitä mietin paljon, mutta lopputulos on heikko. Lue nuo pitkät viestit jonka numerot laitoin alkuun jos haluat. Tämä kaikki on jatkuvasti elämässäni mukana ja kyllähän se vie voimia. Jos joku olisi vuosia sitten kertonut vastaavaa niin olisin itsekin ehkä epäillyt. Nyt en enää voi, kun se kaikki on itselleni täyttä totta. Tietysti en voi sanoa kuka on mukana tai millä asteella kaikki on, mutta tilanne on vaan pahentunut vuosien aikana. Kiitän sinua viestistäsi.

Hei, kävin lukemassa nuo kirjoituksesi. Uskon mitä sanot. Se, että joku saattaa epäillä kyseessä olevan kiusaamisesta alkaneen vainoharhaisuuden johtunee siitä, että jos on itse esimerkiksi isosta kaupungista kotoisin, niin on TODELLA vaikea ymmärtää, että tuollaista kuvaamaasi sekoilua voi tapahtua aikuisten ihmisten toimesta vielä vuonna 2023. Eli tuo ei ole normaalia!

Toivottavasti en pahoita kenenkään mieltä, tai oleta väärin, mutta kuulostaa siis, että olet pieneltä paikkakunnalta muuttanut lähipaikkakuntaan joka myös riittävän pieni, että tuollaista juoruilua ja toisen elämän tuomintaa ylipäänsä voi kehittyä. Toinen skenaario on tietysti jokin uskonlahko, tai molemmat.

Jos näin on, niin sinun on poistettava itsesi tuosta ympäristöstä ja noiden ihmisten vaikutuspiiristä mahdollisimman pian. Et voi ikinä toipua jos tuo vain jatkuu!

Kiitos viestistäsi. Oikeastaan tämä paikkakunta, vaikka pieni onkin ei ole edes kovin lähellä tätä aiempaa. Se on itsenikin hyvin vaikeaa ymmärtää tätä kaikkea. En olisi uskonut kaiken menevän näin. Joku toisaalta levitti jo ne puheet sinne missä lapsuudessa asuin. Tämäkään paikka ei ole ihan lähellä sitä missä minua kiusattiin. Ihmiset silti tuntevat toisiaan ja olen mielessäni yhdistellyt eräitä joiden epäilen tuntevan toisiaan esim samoissa kouluissa olleet myöhemmin.

Oli järkytys minun kuulla se kaikki kuinka olivat saaneet tietää tilanteestani. Samoin muuttaessani tänne kuljin vaan normaalisti eräiden ihmisten ohi ja kommentoivat ensin jotain muuta. Toinen sitten sanoi, että tiedätkö että tuo on se h joka tänne muutti. Tai tiedätkö tuon ihmisen taustan mikä se on yms. Samanlaista vastaavaa pilkkaa on ollut myöhemmin myös. Sen jälkeen tiesin missä mennään ja että tuo vaan jatkuu.

Minua on ns esitelty, että tunnetko tuon ja pilkattu vastaavalla tavalla. En itsekään olisi uskonut vastaavaa, vaikka pieni pelko minulla olikin asiaan liittyen. Onhan tämä silti vaikea asia ja varmasti monen on myös vaikeaa uskoa minua. En voi tännekään kirjoittaa kaikkea mitä tänäkin kesänä on ollut. Silti järjissäni olen ja nämä tyypit ovat olleet tarpeeksi näkyviä kaikessa, että ei ole jäänyt epäilystäkään. Jos olisi kaikki ollut ns hiljaisempaa niin en olisi välttämättä tajunnut asiaa. Itse olen täysin toisenlainen mitä he puhuvat. En ole harrastanut seksiä tai edes seurustellut. Kiitän silti kaikkia viesteistä. En vaan enää oikein tiedä mitä tehdä