Apua syrjäytyneelle pojalle
Poikani on parikymppinen nuorimies, joka on aikuistumisen jälkeen viettänyt päivänsä yksin vuokra-asunnossa. Hänen mukaansa muut ihmiset ovat hänelle riesaa, ja hänestä tuntuu että häntä pilkataan salaa, jos hän avautuu muille ihmisille, minkä vuoksi hän on korvannut kaikki sosiaaliset suhteet nettikorvikkeilla. Hän valittaa jatkuvasti yksinäisyydestä sekä on ilmaissut epäsuorasti itsemurha-aikeista puhelimitse. Erilaisissa vertaistukiryhmissä on käyty, mutta hänellä ei omien sanojensa mukaan ole mitään yhteistä muiden ihmisten kanssa. Juttelemisen hän kokee uuvuttavana.
En enää tiedä mitä äitinä voin tehdä. Olen poikani tukena niin kauan kun minussa henki pihisee, mutten minä voi kavereita taikoa tyhjästä. Poikani on todella uupunut ja olen peloissani hänen terveydentilastaan.
Onko muita jotka ovat katkaisseet tämän syrjäytymisen kierteen?
Kommentit (49)
Pilkataan salaa? Viittaa vainoharhaan. Lääkäriajan varaaminen steppi yksi.
Todella haasteellinen ja kuormittava tilanne kaikille. Onko hän lääkitykseen tai keskusteluapuun suostuvat? Autismin kirjon tulee mieleen masennuksen lisäksi. Aikuista on erittäin vaikeaa auttaa jo silloin jos hän on hoitomyönteinen, mutta jos vastustaa, niin sitten on lähes mahdotonta. Tukiryhmät paikkakunnalla? Matalan kynnyksen terapiapalvelut? Sosiaalipuolen nuorten palvelut?
Ensin lääkäriin. Jos poika ei ole työkykyinen, eikö hänen pitäisi hakeutua sairaslomalle (vai onko hän jo)?
Mielenterveyskuntoutujien päivätoiminnassa, jos sinne "pääsee", on monenlaista toimintaa. Ei tarvitse olla sosiaalinen.
Vierailija kirjoitti:
Aikuista on vaikea auttaa. Vasta viime vuosina alettiin puhumaan vauva-ajan merkityksestä loppuelämää ajatellen. Uusimpien tietojen mukaan kehitys alkaa jo kohdussa. Äidin mielialat heijastuu voimakkaasti sikiöön. Kuulemma vauvalle pitäisi tarjota interaktiivisia leluja ja seurata tämän reaktioita päälle pistettävien vaatteiden osalta. Ajattelin sanoa tästä mikäli tätä lukee pienten äidit. Ikävää ettei nykyistä tietoa ollut hyvin saatavilla aikaisemmin.
Mut joo tosiaan. Syrjäytymisen ennaltaehkäisy aloitetaan pienestä pitäen.
Toivottavasti et ole töissäsi millään tavalla ihmisten kanssa tekemisissä. Sen verran veemäistä ja passiivis-aggressiivista aloittajan syyllistämistä ilman mitään todisteita. No, toivotaan että karma hoitaa tai heräät.
Pitäiskö pojan mennä johonkin kuntouttavaan toimintaan työkkärin kautta? Poikasi kuullostaa masentuneelta, ja varmasti onkin jos uhkaa itsemurhalla. Ehdottomasti suosittelen poikaasi keskustelemaan vaikkapa työkkärin kanssa. Vai onko hän opiskelemassa tai töissä? Jos hän ei ota apua vastaan niin et oikeastaan voi mitään tehdä. Pakkohoito tulee seuraavaksi ja silloin pitää soittaa jo ambulanssi.
Lopettaa hetkeksi ylilautailun ja ceeässän pelaamisen, eli mainitut nettikorvikkeet. Voitetulla ajalla hankkii jonkinlaista tietokoneammattia kun kerran tietokone kiinnostaa. Alkuun pääsee hakusanoilla ccna, ccnp ja encor 350-401. Eikä maksa muuta kuin sähkön ja datan kun hakee Youtubesta opetusvideot. Yksi teinisankari innostui aikansa makoiltuaan ilmaisista saylor.org kursseista. Se voi olla ainoa tie ulos, jos saa esim pelaamista vähenemään ja aikaa suunnattua opiskeluun tms. Seuraavassa vaiheessa sitten vähentää tietokonetta.
Vierailija kirjoitti:
Et taida oikein olla perillä nykynuorten tavoista?
Olen yläkoulun opettajana havainnut, että jopa puolet nykynuorista täyttää puhdasverisen sosiopaatin tunnusmerkit. He osaavat esittää empaattista, hyväkäytöksistä, luotettavaa ja miellyttävää ystävää, mutta kun luottamus ja ainekset on hankittu, selkä kääntyy ja alkaa sadistinen hyväksikäyttö sekä kiusaaminen.
"Sosiaalinen" media on siinä aivan keskeisessä roolissa, ja eri apeissä on tuhansia ryhmiä, jotka on olemassa pelkästään kiusaamista varten.
Nuorten kulttuuri on nykyisin niin sairasta ja julmaa, että sitä todistanut alkaa varmasti pelätä ulkoilmaa. On myös täysin mahdollista, ettei kyse ole pelosta, vaan että somesta todella löytyy hänenkin kiusaamisryhmänsä. Meidän koulussa paljastui, että oppilaat olivat kiusanneet jopa kuutta opettajaansa. Yhtä oli salakuvattu useaan kertaan ikkunan läpi tämän ollessa vähissä vaatteissa kotonaan, ja videota oli jaettu sadoille koululaisille! Tekijä tiedetään varmuuudella, mutta edesvastuuseen häntä ei saa kun ei ole näyttöä.
Hannu Lauerma on puhunut siitä, että kun yhteiskunta muuttuu riittävän psykopaattiseksi, se tuhoaa itsensä.
Nykynuoria seuratessa olen vakuuttunut siitä, että tuo piste ei ole kovin kaukana. Moni sysää vastuun meille ammattikasvattajille, mutta valitettavasti olemme voimattomia jos rahaa ja materiaa palvovat vanhemmat kasvattavat lapsensa sadistisesti juonitteleviksi "kilpailijoiden tuhoajiksi".
Voiko tämä olla totta? Missä koulussa tällaista on tapahtunut?

Ette ole voimattomia jos menette lakkoon
Jos olisi sovitut avioliitot niin poikasi ei olisi 20 vuotiaana yksin...
Onko poika käynyt jo armeijan?
Tai onko menossa armeijaan?
Millaista ammattikoulutusta hänellä on peruskoulun / lukion jälkeen?
Onko poika työssä, tai onko hänellä vähäisintäkään kokemusta työelämästä?
Nuokin pitää huomioda, että onko kysymys mt-ongelmista, vai vähäisestä oppimiskyvystä ja muusta vastaavasta?
Ei niitä ystäviä kukaan pysty toiselle väkisinkin hankkimaan.
Vaan se kuntouttaminen takaisin elämään alkaa nollilta.
Ja se on vaikeaa, ellei ihmisellä itsellään ole haluja muuttua ja parantaa elämänsä olosuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et taida oikein olla perillä nykynuorten tavoista?
Olen yläkoulun opettajana havainnut, että jopa puolet nykynuorista täyttää puhdasverisen sosiopaatin tunnusmerkit. He osaavat esittää empaattista, hyväkäytöksistä, luotettavaa ja miellyttävää ystävää, mutta kun luottamus ja ainekset on hankittu, selkä kääntyy ja alkaa sadistinen hyväksikäyttö sekä kiusaaminen.
"Sosiaalinen" media on siinä aivan keskeisessä roolissa, ja eri apeissä on tuhansia ryhmiä, jotka on olemassa pelkästään kiusaamista varten.
Nuorten kulttuuri on nykyisin niin sairasta ja julmaa, että sitä todistanut alkaa varmasti pelätä ulkoilmaa. On myös täysin mahdollista, ettei kyse ole pelosta, vaan että somesta todella löytyy hänenkin kiusaamisryhmänsä. Meidän koulussa paljastui, että oppilaat olivat kiusanneet jopa kuutta opettajaansa. Yhtä oli salakuvattu useaan kertaan ikkunan läpi tämän ollessa vähissä vaatteissa kotonaan, ja videota oli jaettu sadoille koululaisille! Tekijä tiedetään varmuuudella, mutta edesvastuuseen häntä ei saa kun ei ole näyttöä.
Hannu Lauerma on puhunut siitä, että kun yhteiskunta muuttuu riittävän psykopaattiseksi, se tuhoaa itsensä.
Nykynuoria seuratessa olen vakuuttunut siitä, että tuo piste ei ole kovin kaukana. Moni sysää vastuun meille ammattikasvattajille, mutta valitettavasti olemme voimattomia jos rahaa ja materiaa palvovat vanhemmat kasvattavat lapsensa sadistisesti juonitteleviksi "kilpailijoiden tuhoajiksi".
Voiko tämä olla totta? Missä koulussa tällaista on tapahtunut?
Ja THL kysyy minkä vuoksi suomalaisten itsemurha-ajatukset ovat lisääntyneet! Mikä v*ttu tän maan ihmisiä oikein vaivaa?
Lopeta kilttiys ja ota selaukseen Rational Male.
Salille, parturiin.
Rasvaa ja proteiinii tankkiin - aloita Sapiens Dieetti.
Law of Attraction meiningit käytännön toteutukseen -- fiilaa olevasi itsevarma, röyhkeä, dominoiva Moderni Mies, kuin Damiano David tai Käärijä.
Kaikki lähtee siit fiiliksest mitä sä fiilaat.
Surullinen ketju. Oma poikani on kaksikymppinen, hänellä on ammattikoulututkinto alalta, josta oli kiinnostunut ja opiskelu sujui hyvin, mutta ei jaksa 15-tuntisia työpäiviä. (En minäkään jaksaisi.) On yli kaiken kiinnostunut autoista, omistaa muutaman vanhan auton ja niitä laittaa käsittääkseni tosi taitavasti. Asuu yhä täällä lapsuudenkodissaan. Tietysti tulee mieleen, että pitäisi muuttaa omilleen, mutta toisaalta mitä hänellä sitten olisi? Ei jossain kerrostalon pihassa voi autoja laitella ja sitten vain kököttäisi yksin kotona. Netin syövereihin jumittuisi. Klassinen peräkamarinpoika siis, mutta oikeasti mikä on vaihtoehto? Hänellä on Aspergerin syndrooma, mikä vaikuttaa ehkä eniten jaksamiseen, muuten on varsin "lievä tapaus". Vaikea kuvitella, että hän jaksaisi edes alkaa opiskella jotain ihan uutta, ei häntä kiinnosta kuin autot. Oli ihan kamala luettava tuo opettajan kommentti tässä ketjussa ja siihen nähden tuntuu, että pojalla on kaikki ihan hyvin konepellin alla... Meillä on kuitenkin tosi hyvät välit ja poika on tavallaan varsin onnellinen. Mutta ei meistä kaikista vain ole kaikkeen. En osaa ap auttaa, mutta empatiaa jaan...
Vierailija kirjoitti:
Et taida oikein olla perillä nykynuorten tavoista?
Olen yläkoulun opettajana havainnut, että jopa puolet nykynuorista täyttää puhdasverisen sosiopaatin tunnusmerkit. He osaavat esittää empaattista, hyväkäytöksistä, luotettavaa ja miellyttävää ystävää, mutta kun luottamus ja ainekset on hankittu, selkä kääntyy ja alkaa sadistinen hyväksikäyttö sekä kiusaaminen.
"Sosiaalinen" media on siinä aivan keskeisessä roolissa, ja eri apeissä on tuhansia ryhmiä, jotka on olemassa pelkästään kiusaamista varten.
Nuorten kulttuuri on nykyisin niin sairasta ja julmaa, että sitä todistanut alkaa varmasti pelätä ulkoilmaa. On myös täysin mahdollista, ettei kyse ole pelosta, vaan että somesta todella löytyy hänenkin kiusaamisryhmänsä. Meidän koulussa paljastui, että oppilaat olivat kiusanneet jopa kuutta opettajaansa. Yhtä oli salakuvattu useaan kertaan ikkunan läpi tämän ollessa vähissä vaatteissa kotonaan, ja videota oli jaettu sadoille koululaisille! Tekijä tiedetään varmuuudella, mutta edesvastuuseen häntä ei saa kun ei ole näyttöä.
Hannu Lauerma on puhunut siitä, että kun yhteiskunta muuttuu riittävän psykopaattiseksi, se tuhoaa itsensä.
Nykynuoria seuratessa olen vakuuttunut siitä, että tuo piste ei ole kovin kaukana. Moni sysää vastuun meille ammattikasvattajille, mutta valitettavasti olemme voimattomia jos rahaa ja materiaa palvovat vanhemmat kasvattavat lapsensa sadistisesti juonitteleviksi "kilpailijoiden tuhoajiksi".
Emme miehen kanssa kannata holhousyhteiskuntaa, mutta olemme muuttaneet mieltä sen suhteen että sosiaalinen media pitää kriminalisoida. Somesta ei ole ollut mitään todellista hyötyä, mutta sen haitat ovat aivan valtavia.
Lopettakaa sanan syrjäytyminen käyttö, se aiheuttaa lisää ongelmia. Hän on oikeassa etteivät kaikki ole sopivia hänen seuraansa, koska hän etsii sopivaa seuraa, ei väärää. On ihan normaalia että tuon ikäisenä ei ole vielä mitään, kaikki on alussa. Teini-iän kaverit lähtivät omien kaveriensa kanssa tai opiskelemaan toisella paikkakunnalle, osa jää yksin siis tai ei ollut alunperinkään kavereita. Voisiko poika soitella edes yhdelle luotettavalle tutulle, joka ei arvostele ja vaadi asioita? Silloin olisi tukea siitä. Onko paikkakunnalla amiksessa aikuiskoulutusta, se ei tuo kavereita, mutta voi tuoda jonkun koulutuksen ellei ole jo. Jos on ahdistunut, ei ole jaksamista muuhun. Joskus aika auttaa ja rahallinen tuki.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi sovitut avioliitot niin poikasi ei olisi 20 vuotiaana yksin...
Kappas vaan, meidän yhteiskuntaamme rakennetaan koko ajan paremmaksi. Liikaa toimitaan edelleen miesten ehdoilla, mutta onneksi tuo on sentään saatu kitkettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et taida oikein olla perillä nykynuorten tavoista?
Olen yläkoulun opettajana havainnut, että jopa puolet nykynuorista täyttää puhdasverisen sosiopaatin tunnusmerkit. He osaavat esittää empaattista, hyväkäytöksistä, luotettavaa ja miellyttävää ystävää, mutta kun luottamus ja ainekset on hankittu, selkä kääntyy ja alkaa sadistinen hyväksikäyttö sekä kiusaaminen.
"Sosiaalinen" media on siinä aivan keskeisessä roolissa, ja eri apeissä on tuhansia ryhmiä, jotka on olemassa pelkästään kiusaamista varten.
Nuorten kulttuuri on nykyisin niin sairasta ja julmaa, että sitä todistanut alkaa varmasti pelätä ulkoilmaa. On myös täysin mahdollista, ettei kyse ole pelosta, vaan että somesta todella löytyy hänenkin kiusaamisryhmänsä. Meidän koulussa paljastui, että oppilaat olivat kiusanneet jopa kuutta opettajaansa. Yhtä oli salakuvattu useaan kertaan ikkunan läpi tämän ollessa vähissä vaatteissa kotonaan, ja videota oli jaettu sadoille koululaisille! Tekijä tiedetään varmuuudella, mutta edesvastuuseen häntä ei saa kun ei ole näyttöä.
Hannu Lauerma on puhunut siitä, että kun yhteiskunta muuttuu riittävän psykopaattiseksi, se tuhoaa itsensä.
Nykynuoria seuratessa olen vakuuttunut siitä, että tuo piste ei ole kovin kaukana. Moni sysää vastuun meille ammattikasvattajille, mutta valitettavasti olemme voimattomia jos rahaa ja materiaa palvovat vanhemmat kasvattavat lapsensa sadistisesti juonitteleviksi "kilpailijoiden tuhoajiksi".
Emme miehen kanssa kannata holhousyhteiskuntaa, mutta olemme muuttaneet mieltä sen suhteen että sosiaalinen media pitää kriminalisoida. Somesta ei ole ollut mitään todellista hyötyä, mutta sen haitat ovat aivan valtavia.
Tuntuu, että somessa tapahtuva kiusaaminen on edelleen tosi vaiettu asia. Luulen kyynisesti, että syy siihen on, että aikuiset ovat itse niin koukussa someen, että ongelmia katsotaan läpi sormien. Olen ollut havaitsevinani, että esim. täällä av:lla käsitykset digimaailmasta ovat muuttuneet aika paljon vuosien aikana. Ennen kaikki digi lapsillakin oli vain jee jee ja tätä päivää. Sitten kun riittävän monta mukulaa on hajonnut henkisesti peliriippuvuuteen, on alkanut vähän tulla äänenpainoja, että jospa nyt edes koulussa vähän hillittäisiin menoa. Isommalle lapselleni piti ostaa älypuhelin koulun takia - ei toki virallisesti, mutta käytännössä hänen olisi pitänyt aina erikseen sopia kenen puhelimelta saa katsoa, kun joillain tunneilla opetus hoidettiin katsomalla videoita (tämä oli muistaakseni joku flipped learning - englantia ou jeah, sitten sen täytyy olla hyvää!). Neljä vuotta nuoremman kuopuksen koulussa puhelimet kerätään pois oppituntien alussa. Eli jotain on tapahtunut! Mutta vaikka moni vanhempi on kauhuissaan väkivaltapeleistä, some on jotain niin koukuttavaa itsellekin, ettei sitä VOI kieltää. Katsotaanpa milloin aikuiset heräävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi sovitut avioliitot niin poikasi ei olisi 20 vuotiaana yksin...
Kappas vaan, meidän yhteiskuntaamme rakennetaan koko ajan paremmaksi. Liikaa toimitaan edelleen miesten ehdoilla, mutta onneksi tuo on sentään saatu kitkettyä.
Entä jos äiti haluaa että tytär tai poika ei jää yksin. Ainiin siitähän tämä aloituskin oli!
Hei ap, kovasti voimia ja tsemppiä! Ehkäpä poikasi voisi hyötyä Nuotti-valmennuksesta.