Miksi äitien väsymykseen ei anneta MITÄÄN apua?
Haluaisin tietää syyn siihen, miksi äidit ei saa väsymykseensä mistään mitään konkreettista apua. Kun kertoo väsymyksestään vaikka neuvolassa tms palvelussa, niin ainoa mitä siitä seuraa on joko ei mitään tai sosionomi tms perhetyöntekijä istumaan sohvalle ja tarkkailemaan tai lastensuojeluilmoitus ja sosiaalityöntekijä tekemään selvitystä ja tarkkailemaan. Tarkkailun tulos voi olla, että kaikki on riittävän hyvin ja asiakkuus lopetetaan. Tai että se sosionomi neuvoo uupunutta ja unen puutteesta kärsivää äitiä, että päivässä täytyy olla viisi ateriaa ja pöytätasot täytyy pyyhkiä joka päivä, ihan kuin näitä ei äiti jo tietäisi ja olisi ennestään toteuttanut, todellakin on.
Mutta unen puutteeseen ei saa mitään apua. Kukaan ei auta niin, että olisi vauvan tai lasten kanssa pari tuntia, jotta äiti saa nukkua tai vain olla yksin hetken. Kukaan ei tule kaveriksi siivoamaan kotia, jos äidin voimat ei siihen uupumuksen vuoksi yksin riitä. Mitään konkreettista apua ei saa yhtään mistään.
Kaikilla ei ole isovanhempia auttamassa. Kaikilla ei ole rahaa palkata lastenhoitajaa tai siivoojaa.
Konkreettinen apu uupumukseen ja väsymykseen estäisi ennalta valtavan määrän pahemmin kriisiytyneitä ja oikeasti lastensuojelua vaativia tilanteita. Ja tulisi yhteiskunnalle valtavan paljon halvemmaksi.
Miksi sitä ei haluta antaa?
Kommentit (2767)
Nykyään ei saa apua yhtään mihinkään. Olen itse ihan vela ja sinkku, mutta muuten moniongelmainen ja tarvitsisin apua ihan kaikkeen, mutta yrityksistäni huolimatta en ole mitään apua saanut mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä ääliö, joka et ole valmis suomaan uupumuksesta romahtaneelle äidille mitään yhteiskunnan apua ja tukea, niin tiedoksesi, että sillä avulla ja tuella vältettäisiin suuret rahanmenot ja kustannukset, jotka seuraavat siitä, että lapsi kasvaa ongelmaiseksi kun hänen äiti oli liian uupunut. Ei se äitien auttaminen ole varsinaisesti niitä äitejä varten vaan vauvoja ja vauvojen hyvinvointia varten. Sillä auttamisella oliI tarkoitus ennaltaehkäistä lapsen ongelmat tulevaisuudessa.
Sillä kannustetaan vain lisääntymään, vaikka voimavaroja ei itsellä olisi.
What? Ei kyllä kannusta ketään voimavaratonta lisääntymään se, että saisi vaikka 20 tuntia kotiapua vauvan syntymän jälkeen.
Kyllä kannustaa. Älä lisäänny mieslapsen kanssa, problem solved.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kodinhoitajan sai kotiin myös siinä vaiheessa kun äiti palasi synnytyksestä. Ensin siellä sairaalassa, se vauva hoidettiin, äiti sai levätä ja sitten kotona odotti siivottu koti ja kodinhoitaja jopa kaksi viikkoa.
Ei tällaista palvelua saaneet keskituloiset normiperheet, joilla ei ollut mitään mielenterveysongelmia. Kyllä tuollainen palvelu oli rajattu pienelle osalle sosiaalitapauksista silloinkin.
Kovemmat ajat silloin oli.
Minun äiti ja isä on molemmat ammatiltaan lääkäreitä. Eli oltiin tavallinen hyvätuloinen akateeminen perhe hyvällä asuinalueella. Ei päihdeongelmia eikä mielenterveysongelmia. Silti äitini sai meille kotiin käymään kodinhoitajan/kotiapulaisen kunnan piikkiin kun minä olin kolme ja pikkusiskoni syntyi. Tämä siis 80-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kanna vastuutaan, niin mitä sen äidin sitten pitäisi tehdä, jos vauva ei anna nukkua ja äiti on todella uupunut? Siis jos yhteiskunnan tehtävä ei ole silloin auttaa? Eikä sukulaiset auta. En oikein ymmärrä mitä yhteiskunta hyötyy siitä, että se jättää tuossa tilanteessa uupumuksesta romahtaneen äidin ilman apua. Miestä ei voi pakottaa, se on nähty. Jos ei osallistu niin ei osallistu. Ei vaikka nainen kuinka suuttuisi, itkisi, pyytäisi, anelisi, uhkailisi tms.
Sellainen mies kannattaa jättää. Ottaa ero. Sitten voi sopia vaikka viikko viikko systeemistä ja saa viikon aina lepäillä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ei saa apua yhtään mihinkään. Olen itse ihan vela ja sinkku, mutta muuten moniongelmainen ja tarvitsisin apua ihan kaikkeen, mutta yrityksistäni huolimatta en ole mitään apua saanut mihinkään.
Mullakin on omakotitalo ja elämiä. Olen ihan loppu kun yhteiskunta ei tule hoitamaan minun pihaani ja eläimiä. Kalliimmaksi se yhteiskunnalle tulee, kun sekoan uupumuksessani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kodinhoitajan sai kotiin myös siinä vaiheessa kun äiti palasi synnytyksestä. Ensin siellä sairaalassa, se vauva hoidettiin, äiti sai levätä ja sitten kotona odotti siivottu koti ja kodinhoitaja jopa kaksi viikkoa.
Ei tällaista palvelua saaneet keskituloiset normiperheet, joilla ei ollut mitään mielenterveysongelmia. Kyllä tuollainen palvelu oli rajattu pienelle osalle sosiaalitapauksista silloinkin.
Kovemmat ajat silloin oli.
Minun äiti ja isä on molemmat ammatiltaan lääkäreitä. Eli oltiin tavallinen hyvätuloinen akateeminen perhe hyvällä asuinalueella. Ei päihdeongelmia eikä mielenterveysongelmia. Silti äitini sai meille kotiin käymään kodinhoitajan/kotiapulaisen kunnan piikkiin kun minä olin kolme ja pikkusiskoni syntyi. Tämä siis 80-luvulla.
Ei ole yhteiskunnalla enää varaa tuollaiseen.
"Ei ole yhteiskunnalla enää varaa tuollaiseen."
Mutta sossuihin on? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kanna vastuutaan, niin mitä sen äidin sitten pitäisi tehdä, jos vauva ei anna nukkua ja äiti on todella uupunut? Siis jos yhteiskunnan tehtävä ei ole silloin auttaa? Eikä sukulaiset auta. En oikein ymmärrä mitä yhteiskunta hyötyy siitä, että se jättää tuossa tilanteessa uupumuksesta romahtaneen äidin ilman apua. Miestä ei voi pakottaa, se on nähty. Jos ei osallistu niin ei osallistu. Ei vaikka nainen kuinka suuttuisi, itkisi, pyytäisi, anelisi, uhkailisi tms.
Sellainen mies kannattaa jättää. Ottaa ero. Sitten voi sopia vaikka viikko viikko systeemistä ja saa viikon aina lepäillä.
Sopia viikko viikko systeemistä miehen kanssa joka ei halua osallistua? Joopajoo. Sellainen mies sanoo ei, en ota lasta luokseni edes yhdeksi yöksi. Ai vie asia käräjille ja pakota mies? Käräjätkin sanoo, että miestä ei voi pakottaa, ei ole velvollisuutta pitää lasta luonaan tai edes tavata lasta jos ei halua/jaksa/viitsi/ehdi/kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
"Ei ole yhteiskunnalla enää varaa tuollaiseen."
Mutta sossuihin on? :D
Tässähän nimenomaan vaaditaan kodinhoitajaa ei-sossuperheille.
Ei ole yhteiskunnalla enää varaa tuollaiseen.
Mutta niihin soffalla kaffitteleviin tarkkailijoihin on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kanna vastuutaan, niin mitä sen äidin sitten pitäisi tehdä, jos vauva ei anna nukkua ja äiti on todella uupunut? Siis jos yhteiskunnan tehtävä ei ole silloin auttaa? Eikä sukulaiset auta. En oikein ymmärrä mitä yhteiskunta hyötyy siitä, että se jättää tuossa tilanteessa uupumuksesta romahtaneen äidin ilman apua. Miestä ei voi pakottaa, se on nähty. Jos ei osallistu niin ei osallistu. Ei vaikka nainen kuinka suuttuisi, itkisi, pyytäisi, anelisi, uhkailisi tms.
Sellainen mies kannattaa jättää. Ottaa ero. Sitten voi sopia vaikka viikko viikko systeemistä ja saa viikon aina lepäillä.
Sopia viikko viikko systeemistä miehen kanssa joka ei halua osallistua? Joopajoo. Sellainen mies sanoo ei, en ota lasta luokseni edes yhdeksi yöksi. Ai vie asia käräjille ja
Eipähän tarvitse eron jälkeen miehen sotkuja siivota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei ole yhteiskunnalla enää varaa tuollaiseen."
Mutta sossuihin on? :D
Tässähän nimenomaan vaaditaan kodinhoitajaa ei-sossuperheille.
Eiköhän niihin olisi lupa ihan jokaisella. Oikeus saada jokin tietty määrä apua kodinhoitajalta. Eihän jokainen perhe tule sitä kuitenkaan hyödyntämään.
Kautta aikain on ollut näitä saamattomia ja veteliä äiti-ihmisiä. Ennen ei vain ollut somea niin saamattomuus ei lävähtänyt niinkään silmille näille vetelyksille, jotka nyt katselevat somesta kuvia joidenkin fiineistä kodeista ja Latte-kahvin juonneista jossain fiinissä kahvilassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yhteiskunnalla enää varaa tuollaiseen.
Mutta niihin soffalla kaffitteleviin tarkkailijoihin on?
Tätä minäkin ihmettelen. Etenkin kun sohvalle tarkkailemaan tulevan sosionomin palkka on paljon suurempi kuin kotiapulaisen (siivoajan tai lastenhoitajan).
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yhteiskunnalla enää varaa tuollaiseen.
Mutta niihin soffalla kaffitteleviin tarkkailijoihin on?
Kyllä. He eivät tee puolesta vaan katsovat, missä ongelma piilee ja keksivät siihen ratkaisun. Läheskään joka tilanteessa oikea ratkaisu ei ole heti mennä kokkailemaan ja siivoamaan.
Jospa nyt äidit kouluttaudutte niin pitkälle ja hankitte niin hyvätuloiset työt ja puolisot, että voitte itse osaa teille kotiin kotiapulaiset piikomasn. Mikäli nyt nykymaailman aikaan sellaisia mistään löydätte. Ei kukaan halua tehdä sellaista työtä.
Riittäisikö aloittelijalle se että tulee tunniksi siivooja? Koska se sosionomi isommalla palkalla ei istu sielä tunnin viikosta toiseen, käy vaan tarkistamassa että lapsia ei pahoinpidellä.
Meillä ei ole varaa säännölliseen kotiapulaisen/siivoojaan/lastenhoitajaan joka kävisi monta kertaa viikossa tai edes kerran. Onko se niin vaikea ymmärtää? Helppo matematiikka
Vierailija kirjoitti:
Kautta aikain on ollut näitä saamattomia ja veteliä äiti-ihmisiä. Ennen ei vain ollut somea niin saamattomuus ei lävähtänyt niinkään silmille näille vetelyksille, jotka nyt katselevat somesta kuvia joidenkin fiineistä kodeista ja Latte-kahvin juonneista jossain fiinissä kahvilassa.
Mulla ei edes ollut älypuhelinta (ikivanha simpukkapuhelin vain) ja silti uuvahdin täysin astmalapsen kanssa.
Sairaaksi on maailma mennyt. Tämänkin suhteen asiat olivat ennen paljon paremmin.