Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi äitien väsymykseen ei anneta MITÄÄN apua?
Haluaisin tietää syyn siihen, miksi äidit ei saa väsymykseensä mistään mitään konkreettista apua. Kun kertoo väsymyksestään vaikka neuvolassa tms palvelussa, niin ainoa mitä siitä seuraa on joko ei mitään tai sosionomi tms perhetyöntekijä istumaan sohvalle ja tarkkailemaan tai lastensuojeluilmoitus ja sosiaalityöntekijä tekemään selvitystä ja tarkkailemaan. Tarkkailun tulos voi olla, että kaikki on riittävän hyvin ja asiakkuus lopetetaan. Tai että se sosionomi neuvoo uupunutta ja unen puutteesta kärsivää äitiä, että päivässä täytyy olla viisi ateriaa ja pöytätasot täytyy pyyhkiä joka päivä, ihan kuin näitä ei äiti jo tietäisi ja olisi ennestään toteuttanut, todellakin on.
Mutta unen puutteeseen ei saa mitään apua. Kukaan ei auta niin, että olisi vauvan tai lasten kanssa pari tuntia, jotta äiti saa nukkua tai vain olla yksin hetken. Kukaan ei tule kaveriksi siivoamaan kotia, jos äidin voimat ei siihen uupumuksen vuoksi yksin riitä. Mitään konkreettista apua ei saa yhtään mistään.
Kaikilla ei ole isovanhempia auttamassa. Kaikilla ei ole rahaa palkata lastenhoitajaa tai siivoojaa.
Konkreettinen apu uupumukseen ja väsymykseen estäisi ennalta valtavan määrän pahemmin kriisiytyneitä ja oikeasti lastensuojelua vaativia tilanteita. Ja tulisi yhteiskunnalle valtavan paljon halvemmaksi.
Miksi sitä ei haluta antaa?
Kommentit (2882)
Mistä se väsymys johtuu? Jos lopettaa suorittamisen ja elää arkea lapsen kanssa, niin ei se ole kovin uuvuttavaa. Se, että yrittää elää elämäänsä kuten ennen lasta, sen sijaan on. Lapsi on perheenjäsen ja pistää elämän uusiksi monella tavalla. Koti kannattaa muokata niin, että sen ylläpito on helppoa. Koriste-esineet ym. kannattaa muutamaksi vuoksesi karsia minimiin. Lapsi ei tarvitse kymmeniä leluja - yleensä se kattilankansi on joka tapauksessa mieleisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on totta. Sanot neuvolassa että on väsy, voivatko he antaa äidin nukkua pari vuorokautta? No, tuli mieleen, että onhan heidän kautta tai lastensuojelun kautta mahdollista saada tukiperhe? Tai jos ongelma on vaikka levon puute, voisivatko he tarjota vaikka viikon loman ulkomailla tai auttaa työpaikan vaihdossa😀 mutta joo. Sellainen palvelu olis niin mahtava että sais vaan levätä muutaman tunnin jonkun mahdollistamana ilman että pitäis tehdä se lasu jne. 💓
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa tämä ruikutus että joku työntekijä istuu sohvalla! On normaalia istua jossain kun keskustelee eikä seistä oven raossa huutamassa asioitaan. Sillä puheella on tarkoitus varmisraa että pystyy lasta hoitamaan ja tarjota vaihtoehtoja jos ei. Se ei ole niiden työntekijöiden vika että niitä vaihtoehtoja on vähän.
Mietin ihan samaa. Missä sitä pitäisi istua?
Toisaalta olisi mielenkiintoista tietää, millaista apua aloittaja kaipaa? Itselläni tulee mieleen lähinnä joku ilmainen päivähoitopaikka, että äiti saa olla rauhassa. Ilmainen sen selvästi täytyy olla, koska rahalla hoitajia kyllä saa kuka tahansa, eikä tarvitse sossua apuun.
Vierailija kirjoitti:
Mistä se väsymys johtuu? Jos lopettaa suorittamisen ja elää arkea lapsen kanssa, niin ei se ole kovin uuvuttavaa. Se, että yrittää elää elämäänsä kuten ennen lasta, sen sijaan on. Lapsi on perheenjäsen ja pistää elämän uusiksi monella tavalla. Koti kannattaa muokata niin, että sen ylläpito on helppoa. Koriste-esineet ym. kannattaa muutamaksi vuoksesi karsia minimiin. Lapsi ei tarvitse kymmeniä leluja - yleensä se kattilankansi on joka tapauksessa mieleisin.
No multa raskaus ja synnytys ja hoitamaton raudanpuute (sellaista se vaan on) rikkoi kilpirauhasen, ja sehän väsyttää. Eihän näitä tutkittu (mulla on jo aikuinen lapsi) koska sellaista se vaan on, joten dg viivästyi vuosia. En muista lapseni lapsuudesta paljoakaan muita kuin sen väsymyksen. En sitäkään oliko leluja, kattiloita on kai ollut. Lapsiluku jäi luonnollisesti yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä en usko itsekään, että sanon, mutta älkää hyvät naiset suostuko äideiksi. Tietenkään mitään apua ei saa, koska äitejä ei arvosteta. Niin yksinkertaista tämä on.
Arvostetaan, jos on arvostettavaa. Äitini pesi käsin sideharsovaipat ja tiskit. Teki ansiotyötä ja äitiysloma oli n. 8 viikkoa. Mitä te nyt kuvittelette olevanne lähes vuoden äitiyslomallanne ja hoitovapaillanne ja kotitalouskoneinenne?
Älkää lisääntykö missään nimessä, kun ette osaa pärjätä elämässä. Pääsee muut vähemmällä.
Kuka sitä 2 kk ikäistä vauvaa hoiti, kun äiti oli töissä?
Meillä hoiti naapurin täti, jolla oli saman ikäinen vauva. Nämä vauvat ovat vielä yli viisikymppisinäkin ystäviä. 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoinen nukkui ehkä pari viikkoa ihan hyvin ja sitten se alkoi en tiedä mikä, koliikki vaivatko, entiedä? Kaikkea koitin. Vaatteita en meinannut saada puettua päälle, en saanut syötyä. Kannoin sylissäni vaan vauvaa. Anoppi tuli käymään ja valitteli etten saanut laihduttaa?? En vaan saanut syötyä riittävästi ja paino putosi ja putosi. Esikoinen oli noin 11kk ikäinen, kun mieheni kertoi että olisi matka etelään. En voinut kuvitellakaan lähteväni, joten mieheni lähtisi pomonsa kanssa. Olin kauhuissani, jos jäisin yksin lapsen kanssa. Olin niin väsynyt valvomisista että pelkäsin mitä tapahtuisi jos jäisin vauvan kanssa yksin. Lapsi ei nukkunut kunnolla mitään päiväunia, eikä omassa sängyssään, vaan hänet piti siihen sitten nostaa nukahdettua, pelkkä nukuttaminen oli työlästä. Jotenkin pysyin kasassa edes siihen asti, kun mieheni tuli noin 19 aikaan kotiin, hän oli lauantaisinkin töissä. No sitten tämä matka. Lapseton tätini soitti ja sanoi tomerasti, sinähän menet mukaan ja vauva tänne heille. Sanoin ettet jaksa hoitaa mutta väitti jaksavansa. Aloin selvittää asiaa ja kysyin veljeni vaimolta, sopiiko hänelle että jos täti ei jaksa hoitaa, niin hän hakisi vauvan. Niin sovittiin ja pääsin etelän "lomalle". En ollut käynyt koskaan etelässä ja jos arvaatte nukkumiseksi meni. Mieheni oli vihainen, tännekö tulit nukkumaan. Hänen mielestä olisi pitänyt rientää yöelämässä. Otti kuvankin kun nukuin. Vauvaa oli ihan valtava ikävä että itkinkin välillä ja mitä pitemmälle viikko eteni, sitä enemmän ikävöin. Nukuin paljon ja odotin kotiin pääsyä innokkaana. Mitä tapahtui vauvalle? Vauva haettiin veljeni vaimon hoidosta, ei ollut tätini jaksanut. Veljeni vaimo sanoi ettei ikinä ota vauvaani hoitoon, hänelle nämä muutamat päivät riitti. Hänelle isompia lapsia kaksi ja sanoi ettei voinut kuvitella kuinka vauva voi olla näin vaikea hoidettava. Oli ihan lopen uupunut ja totesi hyvä kun haitte pois. Olin niin iloinen saadessani rakkaan vauvani takaisin. Jos en olisi ollut niin kaukana olisin hakenut hänet jos aiemmin. Viikko pakollista lepoa riitti ja olin kuin toinen ihminen ja jaksoin vauvan kanssa tämän jälkeen, kuin uutena ihmisenä. Jälkikäteen ymmärsin että valinta näin oli järkevä itselleni että vauvalle. Vauvakin oli rauhoittunut ja alkoi paremmin nukkumaan. Myöhemmin sain toisen vauvan joka nukkui ns. normaalisti ja hänen kanssaan oli helppoa kaikin tavoin.
Tajusin sen myöhemmin kuinka äärirajoilla olin ollut esikoiseni kanssa, jatkuvat valvomiset olivat syöneet itseni lähes elävältä. En tiedä miten kaikki olisi päättynyt, jollen olisi saanut nukkua ja vielä mahdollisimman kaukana, koska olisin varmaan hakenut jo yhden yön jälkeen vauvani takaisin kotiin. Ei minulla ollut mitään sellaista turvaverkostoa vaikka näin voisi kuvitella, kaikki oli sattumaa ja tädin soitosta kiinni.
Suht tuoreena isänä (reilu 1v poika) vähän närkästyttää tämän ketjun lukeminen. Apua kaivataan yhteiskunnalta, isovanhemmilta ja kirjaimellisesti kaikilta muilta paitsi siltä jonka pitäisi olla ensisijainen: lapsen toiselta vanhemmalta.
Ei vanhemmuuden ole tarkoituskaan olla yhden ihmisen homma, vaan kahden. Onneksi isyyttä on alettu viime vuosina arvostamaan ja vanhempainvapaitakin jaetaan tasaisemmin. Mutta kyllä meillä ainakin oli synnytyksestä asti itsestäänselvää että jos vaimolla on vauva tississä kiinni niin se olen minä joka siivoaa, käy kaupassa, pesee pyykit ja laittaa ruokaa. Puhuttiin jo ennen lapsentekopuuhia siitä, miten vauvavuonna sitä vauvaa ei sitten tarvitse ottaa vessaan mukaan ja suihkussakin saa käydä ihan rauhassa koska vauva on turvassa toisen vanhempansa huomassa. Molemmille tämä on ollut uutta eikä kumpikaa meistä mitenkään luonnollisesti osannut vauvanhoitojuttuja vaan ne on pitänyt opetella.
Univelkaa tottakai molemmilla on, mutta on ollut ihan toimiva diili että kun pikkuvauvaikana vaimo hoiti yöheräilyt niin itse sitten taas työpäivän jälkeen otin kopin vauvanhoidosta ja kävin joka päivä kärräilemässä tunnin-pari ulkona vauvan kanssa että vaimo sai sen ajan olla hiljaisuudessa, nukkua tai tehdä ihan mitä lystää. Ja kun itse jäin isyysvapaalle niin sitten taas se olen ollut mä joka on ollut ns yövuorossa ja omaa aikaa vähän sitten illalla kun vaimo on tullut töistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä jaa persettä ympäriinsä ja tule raskaaksi.
Mikä on puoliso? Aivan, se voi hoitaa kun lepäät.
Vai eikö seksijätteellä ole isä tiedossa?
Monen äidin stressi vähenisi kun lopettaisivat vertailut täydellisiin influenccerimammoihin. Näihin jotka nukkuvat neljä tuntia, pitävät paikat tiptop, joitten miehet ovat täydellisiä partnereita ja isijä, jotka meeikkaavat ja pitävät itsensä kunnossa/laihoina heti synnytyksen jälkeen. Niistä täydellisistä lapsista puhumattakaan.
Mutta tämä ei riitä, vaan mummojen ja vaarien pitäis piristyä ja tarjota apujaan ja olla kiinnostuneita lapsenlapsistaan, muutenkin kun ottaakseen kuvia näistä omille sivuilleen netille.
Myös monet pojat on kasvatettu tosi itsekkäiksi. Ymmärrettävää että onkin sitten vaikeaa laittaa perhe etusijalle kun koko elämänkokemus on pelata pelejä poikakamarissa. Äiti tuonut ruuat tietsikan eteen. Samaa odotetaan sitten tyttökaverilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moi. Olen ihmetellyt, miksi synnytys laitokselta lähetetään synnyttäneet äidit kotiin JO SEURAAVANA päivänä!?!?! Ennen saivat levätä siellä viikon!!! Saivat rauhassa tottua uuteen tulokkaaseen. Saivat ottaa onnitteluja vastaan klinikalla. Kotijoukot ehtivät siivota rauhassa kotona. Miksi synnyttäneitä äitejä ei hellitä, kunnioiteta, onnitella!? Suoraan kotiin vaan
heikkona ja vuotavan. Kenties siivoamaan ja keittämään. Voi Elämän Kevät!! Nainen ei tule IKINÄ saamaan ansaitsemaansa apua, hoivaa, kunnioitusta. Niin surullista..:(
Samalla kustannuksella saataisiin väsyneelle äidille juuri se apu, jota oikeasti tarvitaan. Raha nyt vaan on päätetty hassata siihen, että istutaan sohvalla tarkkailemassa ja aiheuttamassa lisästressiä. Maalaisjärkeäkin voitaisiin käyttää, mutta siinä on vaarana se, että alettaisiin vahingossa tehdä oikeasti merkityksellistä työtä perheiden hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ystävät oli kaikki omaan uraan keskittyviä tyyppejä, joilla ei ollut energiaa heruttaa lauantaistaan vaikka viittä tuntia. He lisäksi bilettivät edelleen ja hoitivat kuntoaan viikonloppuisin.
Vierailija kirjoitti:
Mistä se väsymys johtuu? Jos lopettaa suorittamisen ja elää arkea lapsen kanssa, niin ei se ole kovin uuvuttavaa. Se, että yrittää elää elämäänsä kuten ennen lasta, sen sijaan on. Lapsi on perheenjäsen ja pistää elämän uusiksi monella tavalla. Koti kannattaa muokata niin, että sen ylläpito on helppoa. Koriste-esineet ym. kannattaa muutamaksi vuoksesi karsia minimiin. Lapsi ei tarvitse kymmeniä leluja - yleensä se kattilankansi on joka tapauksessa mieleisin.
Väsymys johtuu siitä että se vauva nukkuu yöllä maksimissaan tunnin putkeen ja sitten taas herää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun jättää netin selaamisen ja seuraamisen, tulee helposti muutamia tunteja lisää aikaa vauvalle, perheelle ja äidillekin.
Vauvalle on erittäin tärkeää, että hänen äitinsä hoitaa ja ruokkii säännöllisesti, niin lapsellekin tulee normaali vuorokausirytmi eli syö ja nukkuu säännöllisesti.
Vierailija kirjoitti:
Moi. Olen ihmetellyt, miksi synnytys laitokselta lähetetään synnyttäneet äidit kotiin JO SEURAAVANA päivänä!?!?! Ennen saivat levätä siellä viikon!!! Saivat rauhassa tottua uuteen tulokkaaseen. Saivat ottaa onnitteluja vastaan klinikalla. Kotijoukot ehtivät siivota rauhassa kotona. Miksi synnyttäneitä äitejä ei hellitä, kunnioiteta, onnitella!? Suoraan kotiin vaan
heikkona ja vuotavan. Kenties siivoamaan ja keittämään. Voi Elämän Kevät!! Nainen ei tule IKINÄ saamaan ansaitsemaansa apua, hoivaa, kunnioitusta. Niin surullista..:(
No mä voin synnyttäneiden osastolla työskentelevänä väittää, että osa johtuu siitä, ettei ole paikkoja. Meillä on jatkuvasti synnäri hukkumassa niskaan, että perheitä pitää kotiuttaa iltamyöhäänkin, nopeammin, nopeammin, että saadaan seuraavat sisään. Kesästä on tulossa ihan täyttä helvettiä laskettujen aikojen määrän vuoksi, kätilöitä (itse en ole) yritetään haalia lisää. Voitte kiittää synnytyssairaaloiden lakkautuksia, ne vähät, jotka ovat jäljellä, ovat ratkeamassa.
Vierailija kirjoitti:
Esikoinen nukkui ehkä pari viikkoa ihan hyvin ja sitten se alkoi en tiedä mikä, koliikki vaivatko, entiedä? Kaikkea koitin. Vaatteita en meinannut saada puettua päälle, en saanut syötyä. Kannoin sylissäni vaan vauvaa. Anoppi tuli käymään ja valitteli etten saanut laihduttaa?? En vaan saanut syötyä riittävästi ja paino putosi ja putosi. Esikoinen oli noin 11kk ikäinen, kun mieheni kertoi että olisi matka etelään. En voinut kuvitellakaan lähteväni, joten mieheni lähtisi pomonsa kanssa. Olin kauhuissani, jos jäisin yksin lapsen kanssa. Olin niin väsynyt valvomisista että pelkäsin mitä tapahtuisi jos jäisin vauvan kanssa yksin. Lapsi ei nukkunut kunnolla mitään päiväunia, eikä omassa sängyssään, vaan hänet piti siihen sitten nostaa nukahdettua, pelkkä nukuttaminen oli työlästä. Jotenkin pysyin kasassa edes siihen asti, kun mieheni tuli noin 19 aikaan kotiin, hän oli lauantaisinkin töissä. No sitten tämä matka. Lapseton tätini soitti ja sanoi tomerasti, sinähän menet mukaan ja vauva tänne heille. Sanoin ettet jaksa hoitaa mutta väitti jaksavansa. Aloin selvittää asiaa ja kysyin veljeni vaimolta, sopiiko hänelle että jos täti ei jaksa hoitaa, niin hän hakisi vauvan. Niin sovittiin ja pääsin etelän "lomalle". En ollut käynyt koskaan etelässä ja jos arvaatte nukkumiseksi meni. Mieheni oli vihainen, tännekö tulit nukkumaan. Hänen mielestä olisi pitänyt rientää yöelämässä. Otti kuvankin kun nukuin. Vauvaa oli ihan valtava ikävä että itkinkin välillä ja mitä pitemmälle viikko eteni, sitä enemmän ikävöin. Nukuin paljon ja odotin kotiin pääsyä innokkaana. Mitä tapahtui vauvalle? Vauva haettiin veljeni vaimon hoidosta, ei ollut tätini jaksanut. Veljeni vaimo sanoi ettei ikinä ota vauvaani hoitoon, hänelle nämä muutamat päivät riitti. Hänelle isompia lapsia kaksi ja sanoi ettei voinut kuvitella kuinka vauva voi olla näin vaikea hoidettava. Oli ihan lopen uupunut ja totesi hyvä kun haitte pois. Olin niin iloinen saadessani rakkaan vauvani takaisin. Jos en olisi ollut niin kaukana olisin hakenut hänet jos aiemmin. Viikko pakollista lepoa riitti ja olin kuin toinen ihminen ja jaksoin vauvan kanssa tämän jälkeen, kuin uutena ihmisenä. Jälkikäteen ymmärsin että valinta näin oli järkevä itselleni että vauvalle. Vauvakin oli rauhoittunut ja alkoi paremmin nukkumaan. Myöhemmin sain toisen vauvan joka nukkui ns. normaalisti ja hänen kanssaan oli helppoa kaikin tavoin.
Tajusin sen myöhemmin kuinka äärirajoilla olin ollut esikoiseni kanssa, jatkuvat valvomiset olivat syöneet itseni lähes elävältä. En tiedä miten kaikki olisi päättynyt, jollen olisi saanut nukkua ja vielä mahdollisimman kaukana, koska olisin varmaan hakenut jo yhden yön jälkeen vauvani takaisin kotiin. Ei minulla ollut mitään sellaista turvaverkostoa vaikka näin voisi kuvitella, kaikki oli sattumaa ja tädin soitosta kiinni.
Kirjoitit tänne: Suht tuoreena isänä (reilu 1v poika) vähän närkästyttää tämän ketjun lukeminen. Apua kaivataan yhteiskunnalta, isovanhemmilta ja kirjaimellisesti kaikilta muilta paitsi siltä jonka pitäisi olla ensisijainen: lapsen toiselta vanhemmalta.
Kyllä mieheni joutui myös hoitamaan vauvaa, kun tuli töistä, kantamaan parkuvaa vauvaa. Vauvan yö heräämiset oli tottakai, vastuullani. Ei hänen tarvinnut hoitaa. Joutui kyllä yöllä heräämään kun sain rintatulehduksen ja olin kuumeessa enkä herännyt/tajunnut kuumeessa vauvan itkua. Pärjäsin kai jotenkin päivällä. Ei mieheni tajunnut kuinka väsynyt olin, ehkä en tajunnut itsekään, ennenkuin siinä vaiheessa kun olisin yksin jäänyt viikoksi. Mieheni oli vähän huoleton ja lopulta jättikin meidät, syynä "me olemme taakka hänelle" kun "vauvani" oli 7v. Enemmän hän isää olisi tarvinnut kasvaessaan. Kovaa aikaa elimme sen jälkeen mutta selvisimme. Kumpikaan lapseni ei ole halunnut lapsia tähän maailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Samalla kustannuksella saataisiin väsyneelle äidille juuri se apu, jota oikeasti tarvitaan. Raha nyt vaan on päätetty hassata siihen, että istutaan sohvalla tarkkailemassa ja aiheuttamassa lisästressiä. Maalaisjärkeäkin voitaisiin käyttää, mutta siinä on vaarana se, että alettaisiin vahingossa tehdä oikeasti merkityksellistä työtä perheiden hyväksi.
Sohvalla istujille ei ole niin paljoa kysyntää, vähempikin työntekijämäärä riittää. Jos aletaan tarjoamaan ilmaista kotiapulaista, väkeä pitää palkata viisinkertaisesti. Koska kukapa ei tarvitsisi vähän jelppiä jos sen saa ilmoittamalla että väsyttää.
Kaipaan yhteisöllisyyttä. Äitien verkostoa
Lapsiperheiden kotipalvelu? Miksi siitä ei ole täällä mainittu
Alue: Aihe vapaa
Itsekin kotiuduin synnäriltä lähes zombina. Kolme yötä oltiin sairaalassa, ja olin pätkissä sinä aikana nukkunut ehkä viisi tuntia.
Tuntui, että aina kun sai vähän nukahdettua, niin tultiin herättämään milloin mitäkin imetysasentoa harjoittelemaan. Yöllä taas aina jonkun huonetoverin vauva huusi.
Lapsiluku jäi yhteen, sen verran mieleenpainuvaa se kaikki vakava unenpuute oli.