YLE: Julius, 17, kuoli liikenneonnettomuudessa. Vanhemmille oli yllätys, että liikenneonnettomuuden syyttömän osapuolen omaisten pitää 53 000 euron jättilasku. Mitä mieltä olette käytännöstä?
Vakuuttamattomalla leikkuupuimurilla Juliukseen törmännyt mies selvisi tonnin sakoilla. Juliuksen vanhemmat keräsivät Juliuksen jäänteitä auton korista romuttamolla, koska pelastuslaitos oli tehnyt onnettomuuspaikalla homman huolimattomasti.
Eikä tässä kaikki. Juliuksen vanhemmille tuli 53 258,65 euron lasku. Lisäksi päälle oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudesta, hovista ja vielä korkeimmasta oikeudesta. Korot juoksevat ja summa kasvaa.
Mitä mieltä olette suomalaisesta käytännöstä?
Kommentit (2827)
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin, että suurin osa suomalaisista ei tiedä leikkuupuimurin mittoja. Voi olla että on pari miljoonaa suomalaista jotka eivät ole ikinä nähneet puimuria läheltä. Etelä-Suomen kaupunkilainen näkee niitä kaukaa pelloilla. Jostain syystä eivät aja kaupunkien tuntumissa ja isoilla teillä.
Valitettavasti, voi olla että jos meidät kaupunkilaiset autoilijat laitettaisiin samanlaiseen tilanteeseen kuin menehtynyt poika, peltiä menisi ruttuun ja paljon. Tämä vain tiedoksi maatalouskoneiden kuskeille: sinä, sinun koneesi ja sinun ajotapasi EI ole yleisesti tunnettu asia.
Ei ongelmaa, josset tee i t s e m u r h a a ajamalla alle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni typerin argumentti puimurikuskin puolustuksessa on se, että matka oli lyhyt. Mitä sitten? Sehän on vain sattumasta kiinni osuuko joku juuri siihen aikaan paikalle vai ei. Riski on silti tietoinen ja sama oli matkan pituus mikä tahansa.
Tämä on vähän sama kuin päästäisi vaikka koirasutensa vapaaksi vain kolmeksi minuutiksi metsässä, se purisi kuolettavasti jotain sienestäjää ja nämä seikat katsottaisiin lieventäviksi asianhaaroiksi asiassa.
Typerää on myös puolustaa kaahannutta teiniä, että aurinko häikäisi. Voi olla, mutta eikö se ole jo itsessään syy hidastaa eikä jatkaa kaahaamista?
Ihmisellä pitää olla oikeus ajaa talon kokoista puimuria päin koska se tukkii tien.
Darwinismi?
Tässä tauksessa ei olisi voinut väistää kun laitteen leveys 7 metriä, tien leveys 6 metriä. Tiellä 80km nopeusrajoitus. Puimuria ajetaan tiellä leikkuupöytä sivulle laitettuna tai peräkärryssä. Autoilijalle näkyy tuo puimuri, leikkuuterät on mustia häkkyröitä jotka ovat olleet vadtaantulijan kaistalla. Kauheaa kaikille,liikenne on.

Voisi tosin sen verran miettiä sitä kuskia, että ajaa siihen kun kukaan ei sitä aja.
Vierailija kirjoitti:
Tässä tauksessa ei olisi voinut väistää kun laitteen leveys 7 metriä, tien leveys 6 metriä. Tiellä 80km nopeusrajoitus. Puimuria ajetaan tiellä leikkuupöytä sivulle laitettuna tai peräkärryssä. Autoilijalle näkyy tuo puimuri, leikkuuterät on mustia häkkyröitä jotka ovat olleet vadtaantulijan kaistalla. Kauheaa kaikille,liikenne on.
Etkö keksi muuta keinoa kun tie on poikki?
Miten olisi pysähtyminen, kääntyminen, peruuttaminen.
Ei toki, tuhatta ja sataa vaan päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin, että suurin osa suomalaisista ei tiedä leikkuupuimurin mittoja. Voi olla että on pari miljoonaa suomalaista jotka eivät ole ikinä nähneet puimuria läheltä. Etelä-Suomen kaupunkilainen näkee niitä kaukaa pelloilla. Jostain syystä eivät aja kaupunkien tuntumissa ja isoilla teillä.
Valitettavasti, voi olla että jos meidät kaupunkilaiset autoilijat laitettaisiin samanlaiseen tilanteeseen kuin menehtynyt poika, peltiä menisi ruttuun ja paljon. Tämä vain tiedoksi maatalouskoneiden kuskeille: sinä, sinun koneesi ja sinun ajotapasi EI ole yleisesti tunnettu asia.
Jos näet tiellä itsellesi ennalta tuntemattoman kapistuksen, hiljennä vauhtia ja tarkkaile tilannetta. Kyllä se siitä lutviutuu ihan turvallisesti, ellet sitten kiinnitä huomiota jonnekin muualle ja sählää. Ennakointi auttaa.
Juu juuri näin, mutta... Vänkään tässä kohtaa kuitenkin vastaan sillä en todellakaan muista koska viimeksi _vastaantulija_ olisi tukkinut tien 80 km/h alueella kokonaan, ilman että tiellä olisi liikenteenohjaajaa.
Kaupunkilaisesta, minustakin, voisi olla jopa sykähdyttävää nähdä iso puimuri läheltä, mutta en haluaisi tehdä nopean jarrutuksen jälkeen peruutellessa taaksepäin. Omasta mielestäni tilanne voisi olla ok jos puimurikuskin kaveri olisi ajanut edellä vilkkuvaloilla ja kyltillä "leveä puimuri", tms.
Nyt ihan oikeesti hei, siihen että toinen noudattaa liikennesääntöjä ei voi eikä kannata luottaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minä olisin puimurikuskin saappaissa, tarjoutuisin ihan itse maksamaan kaikki nuo kulut. Mutta ei, hän on varmaan luikkinut korsi suussa piilottelemaan traktorinsa koppiin.
Tonni ihmishengestä. Tonni!
MIKSI ? Oikeuden mukaan hänen ei voitu edellyttää tietävän, että joku ei havaitse lyhyellä siirtomatkslla, hiljaisella tiellä, näkyväisyyden ollessa hyvä puimuria siinä tiellä. Hän ei ollut vastuussa toisen varomattomuudesta ja liikennesääntöjen noudattamattomuudesta.
Olisi voinut siirtää sen vehkeensä myös peltoa myöten ja ainoastaan ylittää se tie.
Olisiko oikeasti? Puimurilla ei ajeta ojien yli, pitää olla liittymä.
Ja vaikka olisikin voinut niin jospa tien toisella puolen oli naapurin pelto.
Uskomatonta typeryyttä.Meinaat että oman mukavuuden halun vuoksi voi tappaa jonkun ettei naapurin pellolle tule renkaanjälkiä? Siltä tää maalaisautoilu alkaa kuulostaa.
No ihan laki kieltää jopa jalankulun toisen pellolla silloin kun siinä on kasvusto päällä. Se, että saisit mennä toisen maalle 25 t painavalla koneella vaatii sen että sinulle on virallisesti annettu tieoikeus toisen maalle. Tieoikeutta ei hevillä saa koska se on rasite toisen kiinteistölle.
Lisäksi yleensä peltolohkojen välillä on ojia ja jos sille toiselle lohkolle on oma liittymä yleiseltä tieltä niin sitten ei ole rumpua/siltaa ojan yli. Liittymän paikan ja niiden lukumäärän määrää tienpitäjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin, että suurin osa suomalaisista ei tiedä leikkuupuimurin mittoja. Voi olla että on pari miljoonaa suomalaista jotka eivät ole ikinä nähneet puimuria läheltä. Etelä-Suomen kaupunkilainen näkee niitä kaukaa pelloilla. Jostain syystä eivät aja kaupunkien tuntumissa ja isoilla teillä.
Valitettavasti, voi olla että jos meidät kaupunkilaiset autoilijat laitettaisiin samanlaiseen tilanteeseen kuin menehtynyt poika, peltiä menisi ruttuun ja paljon. Tämä vain tiedoksi maatalouskoneiden kuskeille: sinä, sinun koneesi ja sinun ajotapasi EI ole yleisesti tunnettu asia.
Jos näet tiellä itsellesi ennalta tuntemattoman kapistuksen, hiljennä vauhtia ja tarkkaile tilannetta. Kyllä se siitä lutviutuu ihan turvallisesti, ellet sitten kiinnitä huomiota jonnekin muualle ja sählää. Ennakointi auttaa.
Juu juuri näin, mutta... Vänkään tässä kohtaa kuitenkin vastaan sillä en todellakaan muista koska viimeksi _vastaantulija_ olisi tukkinut tien 80 km/h alueella kokonaan, ilman että tiellä olisi liikenteenohjaajaa.
Kaupunkilaisesta, minustakin, voisi olla jopa sykähdyttävää nähdä iso puimuri läheltä, mutta en haluaisi tehdä nopean jarrutuksen jälkeen peruutellessa taaksepäin. Omasta mielestäni tilanne voisi olla ok jos puimurikuskin kaveri olisi ajanut edellä vilkkuvaloilla ja kyltillä "leveä puimuri", tms.
Nyt ihan oikeesti hei, siihen että toinen noudattaa liikennesääntöjä ei voi eikä kannata luottaa!
En minäkään olisi halunnut joutua liikenteessä moneenkaan tilanteeseen, mutta valitettavasti siellä joutuu kaikenlaiseen.
Olen tietysti erilaisessa asemassa kuin sinä siinä mielessä, että tuollaiset kapeat maalaistiet ovat minulle hyvinkin tuttuja, ja niillä on tullut vastaan kaikenlaista.
Mutta äkkitilanteita voi käydä tosiaan liikenteessä missä vain, ja itse olen aina hokenut itselleni ja perheelleni, että muutkin mokaa. Pitää siis vähän varata pelitilaa liikenteessä tosiaan sillekin, että joku muukin voi nyt menetellä ennalta-arvaamattomasti.
Tietenkään kaikkeen ei ole mahdollista varautua, jos haluaa ylipäätään liikkua ja vielä tehokkaasti. Mutta kyllä sieltä välistä löytyy se keskitie, kun rauhallisesti ajattelee.
Jos pitäytyy siis siinä, että auto on saatava pysähtymään tien näkyvissä olevalla osalla, niin se oikeastaan monessa paikassa tarkoittaa yllättävän alhaista nopeutta.
Tuli mieleen tapaus vähän urbaanimmasta ympäristöstä, moottoritieltä, tältä keväältä. Palasin kotiin pääsiäisenvietosta, ja moottoritiellä ja valtatiellä oli kohtia, joissa tienvieripenkka oli vielä kova ja vettä läpäisemätön, mutta tieltä oli sulanut vesi. Vesi kertyi sitten erityisesti mutkissa niihin matalampiin kohtiin, mutta penkan takia ei päässyt valumaan tieltä pois. Näissä kohdissa auto olisi lähtenyt kymmenen sentin vesipatjan päällä helposti käsistä, mutta koska tiesin varautua tähän, niin ei käynyt. Asiasta varoiteltiin ihan lehdessäkin pääsiäisen jälkeisellä viikolla.
Tiellä voi siis tulla mitä tahansa tilanteita eteen, jotka vaatii pudottamaan nopeutta oman ja muiden turvallisuuden tähden. Se tuo paljon lisää reaktioaikaa, ja voi sitten tehdä turvallisempia ratkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin, että suurin osa suomalaisista ei tiedä leikkuupuimurin mittoja. Voi olla että on pari miljoonaa suomalaista jotka eivät ole ikinä nähneet puimuria läheltä. Etelä-Suomen kaupunkilainen näkee niitä kaukaa pelloilla. Jostain syystä eivät aja kaupunkien tuntumissa ja isoilla teillä.
Valitettavasti, voi olla että jos meidät kaupunkilaiset autoilijat laitettaisiin samanlaiseen tilanteeseen kuin menehtynyt poika, peltiä menisi ruttuun ja paljon. Tämä vain tiedoksi maatalouskoneiden kuskeille: sinä, sinun koneesi ja sinun ajotapasi EI ole yleisesti tunnettu asia.
Jos näet tiellä itsellesi ennalta tuntemattoman kapistuksen, hiljennä vauhtia ja tarkkaile tilannetta. Kyllä se siitä lutviutuu ihan turvallisesti, ellet sitten kiinnitä huomiota jonnekin muualle ja sählää. Ennakointi auttaa.
Juu juuri näin, mutta... Vänkään tässä kohtaa kuitenkin vastaan sillä en todellakaan muista koska viimeksi _vastaantulija_ olisi tukkinut tien 80 km/h alueella kokonaan, ilman että tiellä olisi liikenteenohjaajaa.
Kaupunkilaisesta, minustakin, voisi olla jopa sykähdyttävää nähdä iso puimuri läheltä, mutta en haluaisi tehdä nopean jarrutuksen jälkeen peruutellessa taaksepäin. Omasta mielestäni tilanne voisi olla ok jos puimurikuskin kaveri olisi ajanut edellä vilkkuvaloilla ja kyltillä "leveä puimuri", tms.
Nyt ihan oikeesti hei, siihen että toinen noudattaa liikennesääntöjä ei voi eikä kannata luottaa!
Mielestäni pitää voida luottaa siihen, että muu liikenne näkee sen 4,5 metriä korkean, 4+3, 7m leveän ja 15 metriä pitkän koneen, joka liikkuu suunnilleen reipasta kävelyvauhtia ja välttää ajamasta päälle.
Joku myös eilen ivallisesti kommentoi sitä, että monet kommentoivat ovat täydellisiä kuskeja.
Tuskin kukaan on. Kokemuksen myötä tosin yleensä tulee sellaista tilannetajua, että ne pakolliset riskit, jotka on otettava ajaessa (vai onko?), eli esim. radion säätäminen ym. tehdään sellaisissa paikoissa, joissa on pienempi riski mihinkään yllättävään.
Toki se riski on olemassa aina. Puhutaan kuitenkin yleisemmin riskienhallinnasta. Eli on määritelty ennalta miten suurella todennäköisyydellä eri toimintamalleihin liittyvät riskit eri vaihtoehdoilla voivat toteutua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minä olisin puimurikuskin saappaissa, tarjoutuisin ihan itse maksamaan kaikki nuo kulut. Mutta ei, hän on varmaan luikkinut korsi suussa piilottelemaan traktorinsa koppiin.
Tonni ihmishengestä. Tonni!
MIKSI ? Oikeuden mukaan hänen ei voitu edellyttää tietävän, että joku ei havaitse lyhyellä siirtomatkslla, hiljaisella tiellä, näkyväisyyden ollessa hyvä puimuria siinä tiellä. Hän ei ollut vastuussa toisen varomattomuudesta ja liikennesääntöjen noudattamattomuudesta.
Olisi voinut siirtää sen vehkeensä myös peltoa myöten ja ainoastaan ylittää se tie.
Olisiko oikeasti? Puimurilla ei ajeta ojien yli, pitää olla liittymä.
Maalainen tekee peltojensa välille oman tien jos ei osaa yleisellä tiellä ajaa aiheuttamatta vaaraa muille.
Mitä tekevät nuoret (ja kaikki muutkin) henkilöautoilijat, jotka eivät osaa ajaa aiheuttamatta vaaraa muille tielläliikkujille ja itselleen? Jäävät kotiin? Siirtyvät polkupyörään?
Onko se pyöräkään hyvä? Jokuhan tuolla jo fantasioi, miten pyöräilijäkin olisi voinut ajaa päin puimuria tuosta vaan.
Josko ihan jalkaisin ja kävelyvauhtia. Heikoiten ympärilleen katsoville avustaja tai opaskoira.
Jos suomalaiset saisivat vapaasti nostaa oikeusjuttuja Suomen oikeusjärjestelmä ylikuormittuisi. Onkin hyvä että oikeutta voivat käyttää vain varakkaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin, että suurin osa suomalaisista ei tiedä leikkuupuimurin mittoja. Voi olla että on pari miljoonaa suomalaista jotka eivät ole ikinä nähneet puimuria läheltä. Etelä-Suomen kaupunkilainen näkee niitä kaukaa pelloilla. Jostain syystä eivät aja kaupunkien tuntumissa ja isoilla teillä.
Valitettavasti, voi olla että jos meidät kaupunkilaiset autoilijat laitettaisiin samanlaiseen tilanteeseen kuin menehtynyt poika, peltiä menisi ruttuun ja paljon. Tämä vain tiedoksi maatalouskoneiden kuskeille: sinä, sinun koneesi ja sinun ajotapasi EI ole yleisesti tunnettu asia.
Jos näet tiellä itsellesi ennalta tuntemattoman kapistuksen, hiljennä vauhtia ja tarkkaile tilannetta. Kyllä se siitä lutviutuu ihan turvallisesti, ellet sitten kiinnitä huomiota jonnekin muualle ja sählää. Ennakointi auttaa.
Juu juuri näin, mutta... Vänkään tässä kohtaa kuitenkin vastaan sillä en todellakaan muista koska viimeksi _vastaantulija_ olisi tukkinut tien 80 km/h alueella kokonaan, ilman että tiellä olisi liikenteenohjaajaa.
Kaupunkilaisesta, minustakin, voisi olla jopa sykähdyttävää nähdä iso puimuri läheltä, mutta en haluaisi tehdä nopean jarrutuksen jälkeen peruutellessa taaksepäin. Omasta mielestäni tilanne voisi olla ok jos puimurikuskin kaveri olisi ajanut edellä vilkkuvaloilla ja kyltillä "leveä puimuri", tms.
Nyt ihan oikeesti hei, siihen että toinen noudattaa liikennesääntöjä ei voi eikä kannata luottaa!
Mielestäni pitää voida luottaa siihen, että muu liikenne näkee sen 4,5 metriä korkean, 4+3, 7m leveän ja 15 metriä pitkän koneen, joka liikkuu suunnilleen reipasta kävelyvauhtia ja välttää ajamasta päälle.
Joka on joko kirkkaankeltainen, -punainen tai vaikka -vihreä. Ei mikään maastoon sulautuva ajoneuvo senkään puoleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tauksessa ei olisi voinut väistää kun laitteen leveys 7 metriä, tien leveys 6 metriä. Tiellä 80km nopeusrajoitus. Puimuria ajetaan tiellä leikkuupöytä sivulle laitettuna tai peräkärryssä. Autoilijalle näkyy tuo puimuri, leikkuuterät on mustia häkkyröitä jotka ovat olleet vadtaantulijan kaistalla. Kauheaa kaikille,liikenne on.
Etkö keksi muuta keinoa kun tie on poikki?
Miten olisi pysähtyminen, kääntyminen, peruuttaminen.
Ei toki, tuhatta ja sataa vaan päälle.
Tietystä, päälle vaan. Huutaa samalla, että "minulla on oikeus!"
Eikö puimurissa ole mitään äänimerkkiä, jota olisi voinut töräyttää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin, että suurin osa suomalaisista ei tiedä leikkuupuimurin mittoja. Voi olla että on pari miljoonaa suomalaista jotka eivät ole ikinä nähneet puimuria läheltä. Etelä-Suomen kaupunkilainen näkee niitä kaukaa pelloilla. Jostain syystä eivät aja kaupunkien tuntumissa ja isoilla teillä.
Valitettavasti, voi olla että jos meidät kaupunkilaiset autoilijat laitettaisiin samanlaiseen tilanteeseen kuin menehtynyt poika, peltiä menisi ruttuun ja paljon. Tämä vain tiedoksi maatalouskoneiden kuskeille: sinä, sinun koneesi ja sinun ajotapasi EI ole yleisesti tunnettu asia.
Jos näet tiellä itsellesi ennalta tuntemattoman kapistuksen, hiljennä vauhtia ja tarkkaile tilannetta. Kyllä se siitä lutviutuu ihan turvallisesti, ellet sitten kiinnitä huomiota jonnekin muualle ja sählää. Ennakointi auttaa.
Juu juuri näin, mutta... Vänkään tässä kohtaa kuitenkin vastaan sillä en todellakaan muista koska viimeksi _vastaantulija_ olisi tukkinut tien 80 km/h alueella kokonaan, ilman että tiellä olisi liikenteenohjaajaa.
Kaupunkilaisesta, minustakin, voisi olla jopa sykähdyttävää nähdä iso puimuri läheltä, mutta en haluaisi tehdä nopean jarrutuksen jälkeen peruutellessa taaksepäin. Omasta mielestäni tilanne voisi olla ok jos puimurikuskin kaveri olisi ajanut edellä vilkkuvaloilla ja kyltillä "leveä puimuri", tms.
Nyt ihan oikeesti hei, siihen että toinen noudattaa liikennesääntöjä ei voi eikä kannata luottaa!
Tuletko tänne "puimurikaveriksi" valojen ja kyltin kanssa syksyllä, kun meillä puidaan? Saat tulla! Mitään en pysty kyllä maksamaan, mutta ainahan kaveria jelpitään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä vanhemmat ovat antaneet nyt haastatteluja ainakin MOT-ohjelmalle, Ilta-Sanomiin, Hämeen Sanomiin ja Etelä-Suomen Sanomiin. Milloin riittää? Poika ei sillä palaa henkiin. He eivät ole ensimmäisiä, joille on käynyt näin. Todennäköisesti Korkeimmassa oikeudessakin häviävät taas jutun. Jos saavat valitusluvan. Rahat kannattaisi käyttää terapiaan.
Osa kirjoituksista (ja tämän ketjun pitkittäminen kirjoittamalla puimuriukosta, todisteiden vajavaisuudesta ja jopa vääristelystä jne.) viittaa siihen, että mukana ollaan tässäkin keskustelussa.
Korkein oikeus voi tehdä päätöksen, jonka mukaan vastaavissa tapauksissa voi hakea korvausta vasta lopullisen tuomion jälkeen. Sekään ei vanhemmille tule riittämään.
Suomessahan ei tosiaan ole ketään tuon perheen lisäksi joka ihmettelisi miten sekopäisellä asenteella ketjun perusteella maalaiset liikkuu muiden keskuudessa. /s
Ehkä on parempi että pk-seudun kunnat lopettaa noiden maalaisten tukemisen tulonsiirroilla. Sekoilkoot omilla varoillaan jos eivät osaa käyttäytyä ollenkaan liikenteessä.
Sitten jäävät sekoilemaan myös nuoret autoilijat omalla kustannuksellaan, maallaan tämä kolarin menehtynyt osapuolikin asui.
Sen vuoksi voisikin olettaa, että hän olisi tiennyt, että tiellä liikkuu puimureita.
Vierailija kirjoitti:
Eikö puimurissa ole mitään äänimerkkiä, jota olisi voinut töräyttää?
Ajattelet, että teinijumputuksen läpi kuuluu töräytys? Juu ei.
Vierailija kirjoitti:
Jos suomalaiset saisivat vapaasti nostaa oikeusjuttuja Suomen oikeusjärjestelmä ylikuormittuisi. Onkin hyvä että oikeutta voivat käyttää vain varakkaat.
Ihmisen tärkein resurssi on hyvä harkintakyky. Se auttaa ottamaan sen verran aikaa, että jaksaa selvitellä asiat perinpohjin ja realistisesti.
Tottakai harkintakyky myös helposti järkkyy kriisin kohdatessa. Silloin paras resurssi olisi varmaankin ennen kaikkea jalat maassa pitävät läheiset tai mikä tahansa muu, joka hillitsisi sellaisia hankkeita, joista voi tulla lisämurhetta. Jos ottaisi aikaa ja katsoisi asiat rauhassa läpi.
Asun maalla, en tiedä puimurin mitoista muuta kuin sen, että ihan hiton isoja koneita ovat. Väistän jos tulee vastaan. Ei siinä muuta tarvitse tietää.
Miksi tehdä yksinkertaisesta asiasta vaikea?