Hankitko lapset oikean ihmisen kanssa?
Biologinen kello tikittää, ja olen vakaassa 5 vuotta kestäneessä parisuhteessa. Ikää on jo sen verran, että lasten hankinta olisi aloiteltava, jos lapsia haluaa enemmän kuin yhden (olen 35.) Mies on luotettava, rakastava ja varmasti hyvä isä lapsilleni - koko suhteen ajan olen kuitenkin välillä enemmän ja välillä vähemmän miettinyt onko tämä kuitenkaan se 'loppuelämän' suhde.
Hankitteko itse lapset sellaisen henkilön kanssa, josta olitte 100% varmoja ja tiesitte, että tämä on se ihminen, jonka haluatte lapsienne isäksi? Että ette joutuneet miettimään mahdollista eroa 5 tai 10 vuoden päästä?
Pelottaa ja ahdistaa. En ole mitenkään helposti pariutuvaa tyyppiä ja lapsia haluan ihan ehdottomasti. En näe syytä erota hyvästä suhteesta, mutta en pääse yli siitä, miksi tunnen epäilystä siitä, että vietämmekö loppuelämäämme yhdessä.
Kommentit (40)
En. Miehen suvussa on mielisairautta josta valehteli kun lasta tehtiin. Aikamoisen painajaisen on aiheuttanut, mies on nyt itsekin sekaisin kuin seinäkello. Puhumattakaan mitä lapsi on perinyt. Mitä teetkin niin varmista ettei miehen suvussa kulje joku järkyttävä mielisairausgeeni.
Hankin lapset klinikalla, juuri oikea ratkaisu silloin ja aina sen jälkeen.
Toki suunnitelmallinen päätös olla yksinhuoltaja vaatii sen, että työssäkäynnillä saa niin paljon tuloja, että on varaa maksaa itselleen "vaimo" (toisin sanoen kodinhoitaja), joka siivoaa ja laittaa ruoat kotona jotta työssäkäynnin jälkeen minulla on aikaa lapsille eikä kaikki aika mene kotiorjuuteen.
Jos te molemmat haluatte lapsia ja ikää on jo tuon verran niin antaa mennä vaan. Ei sinulla ole aikaa enää etsiä uutta luotettavaa isäehdokasta. Jos mies on luotettava ja arvelet että hänestä tulisi hyvä isä, hän varmaan pysyy hyvänä isänä vaikkei suhde ikuisesti kestäisikään.
No eihän elämässä mistään voi olla varma.
Voi olla ettet löydä sopivaa puolisoa vaikka eroaisit. 35v alkaa olla jo iäkäs lapsentekoa aloittamaan. Aattele, että sun pitäisi ensin löytää uusi mies. Sellainen mies joka haluaa perustaa perheen. Ja eihän sitä perhettä heti aleta perustamaan vaan olisi hyvä tutustua ja seurustellankin jonkin aikaa. Tähän voi mennä useampi vuosi. Monella on myös jo ennestään lapsia ja sitten olisi uusperhekuviokin mahdollisesti esissä.
Aika moni vanhempi eroaa ja silti pystyvät lapsista yhdessä huolehtimaan. Toki jos lähtökohtaisesti on ero mielessä niin ei silloin kannata vauvaa alkaa yrittämään.
Pitkissä parisuhteissa on kausia, jolloin se suhde tuntuu väljähtyneeltä ja käy miettimään mitä muuta voisi olla.
Mutta jos suhde on pääsääntöisesti hyvä ja rakastava vaikkakin arkisella tavalla niin ei siitä kannata lähteä. Ei se ruoho ole vihreää aidan toisella puolella. Ja nykyinen deittailumaailma on aika raaka.
Ihan väärän naisen kanssa lapset hankin, mutta ne lapset on aivan ihanat.
Sieluni oli suunnitellut, että saan lapseni väärän kanssa. Ehkä ne lapset ja niiden määrä oli sitten juuri oikea. Harvoin suunnittelemme itsellemme helpointa reittiä. Jos olisinkin kohdannut nykyisen ihanan mieheni nuorena, en olisi mitenkään osannut arvostaa häntä täysin ja olisimme joutuneet ehkä jopa eroamaan, kun olisin lasten jälkeen tavoitellut jotain hurjia seikkailuja ja luullut kaikkia miehiä hyviksi. Olen tyytyväinen siihen, miten tämä meni ja miten kestin kaiken. Ja nyt suorastaan palvon tuota hyvää uutta miestä, hänen rauhaansa ja lempeyttään.
Vierailija kirjoitti:
Hankin lapset klinikalla, juuri oikea ratkaisu silloin ja aina sen jälkeen.
Toki suunnitelmallinen päätös olla yksinhuoltaja vaatii sen, että työssäkäynnillä saa niin paljon tuloja, että on varaa maksaa itselleen "vaimo" (toisin sanoen kodinhoitaja), joka siivoaa ja laittaa ruoat kotona jotta työssäkäynnin jälkeen minulla on aikaa lapsille eikä kaikki aika mene kotiorjuuteen.
Ei niihin kotitöihin nyt niin paljon aikaa mene yksinhuoltajallakaan.
Tartu hetkeen ja tee lapset nyt kun vielä ehdit. Lasten saamisen suhteen ikä tuo rajoitukset ja deadlinen. Jos mies osoittautuu vääräksi niin miehen ehdit vaihtaa myöhemminkin. Nykyään harvat suhteet kestää koko elämän. Ei ole mitään takuita, että ehtisit löytää uuden miehen ja saada ne lapset jos nyt eroat. Jos et eroa nyt niin ehkä ehdit lapset kuitenkin saada. Vaihtoehdot siis: a) ero, ei tietoa uudesta, ei tietoa ehtiikö saada lapsia ja b) nykyinen luotettava mies ja lapset, tunnetason epävarmuus onko oikea (kestät kyllä sem tunteen paremmin kuin lapsettomuuden)
Lasteni isä on erinomainen isä. Edelleen, vaikka olemme eronneet. Joskus nykyisen puolisoni kanssa pohdimme, mitä olisi tapahtunut jos olisimme voineet tavata aiemmin, mutta näin ei ole käynyt, ja jos olisikin niin nuorempina olimme niin eri ihmisiä että kenties emme olisi sopineet yhteen. Jos taas olisimme odottaneet tapaamista, niin voi olla ettei lapsia olisi enää saatu iän vuoksi.
Lapsiperheiden eroista tehdään täällä ihan kammottavaa mörköä, jonka vuoksi kaikissa päätöksissä pitäisi olla 100% varma ennen ryhtymistä. Mutta elämähän ei toimi sillä lailla ollenkaan. 85% varmuus parisuhteesta on ihan hyvä chanssi, jos olet kuitenkin lasten tahtomisesta varma ja kumppani myös.
Kyllä. Mieheni on oikeasti ihminen eikä kyborgi tai robotti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä vähän samoja fiiliksiä. Yhdessä ollaan oltu jo 10 vuotta mutta mies ei ole tehnyt elettäkään kosiakseen, vaikka tietää että "odotan" sitä, ei ole muutenkaan oikein huomioivaa tyyppiä. Olisi epäilemättä hyvä isä lapselle, mutta luulen että parisuhteemme tulisi tiensä päähän nopeasti vaativan lapsiarjen keskellä.
Miksi odotat kosimista? Lastaa vaan alulle.
Ei olekaan kysymys siitä, että pitäisi kosia ennen lapsia vaan siitä, että pohdin onko mies riittävän sitoutunut minuun kuitenkaan sillä tavalla, että lapsen hankkiminen olisi kannattavaa.
Jos lasten hankkiminen pitää olla kannattavaa niin en suosittele hankkimaan ollenkaan. Riski siihen että ei ole on jokataoauksessa huomattavan suuri.
Jos haluat lapsia ihan ehdottomasti ja mies myös, niin äkkiä lapsentekoon sitten. Se on iso päätös ja ymmärrän epäröinnin, mutta sinulla ei ole aikaa enää odottaa, käytännössä vaihtoehdot on tämän miehen kanssa tai yksin.
Mulla lapsia kahdelle miehelle. Kummmallakin kerralla olin itse vakavissani ja rakastunut. Uskoin valat ja vannomiset, että yhteinen perhe oli miehen haave. Pianpa kuitenkin alkoivat haaveilla molemmat helpommasta elämästä, kun arki alkoi ärsyttämään. Eli ei se oma sitoutuminen ja varmuus mitään auta, jos toinen päättää lähteä.
Näkisin että ap:n ongelma on "lapsia haluan ihan ehdottomasti".
Koko homma menee perseelleen kun menee tuollainen pakko edellä. Minusta "haluan lapsia jos minulla on hyvä puoliso, joka myös haluaa lapsia" olisi jo paljon terveempi lähtökohta.
Tuollaisella väkisin puristamisella ei mitään hyvää lopputulosta tule mitenkään päin.
Olen lapsen isän kanssa eronnut ja hän oli puolisona itsekeskeinen m ulkku, mutta silti oikean ihmisen kanssa tein lapsen. En voisi kuvitellakaan ketään toista lasta joka voisi olla noin kamalan rakas! Isäänsäkin hänellä rakastavat välit.
Olin varma, että halusin hänen kanssaan naimisiin ja lapsia. Kun nuorin lapsi oli 11v niin totesin ettei suhteestsa tule mitään. Isänä mies oli surkea ja nyt eron jälkeen vielä surkeampi. Oikea itsekäs vätys. Lapset on kyllä huipputyyppejä. Kohta nuorinkin on täysikäinen.
Nainen aloittaa pienemmästäkin mahdollisuudesta oikeusjuttuja, en voi hankkia omaisuutta tai pitää edes isoja tuloja kun heti käyttää kaikki "heikkouteni" minua vastaan jos vaan kykenee. Pojan kanssa menee erittäin hyvin ja on yhteyshuoltajuuden takia taisteltu jne.. Minä en ole kertaakaan aloittanut oikeus käsittelyä ja joka asiassa olen ollut vain joo joo mies koska en jaksa kiistellä turhia. Alunperin halusin elää yhdessä ja hän olisi voinut vaikka ilmaiseksi elää kodissani koti-äitinä mutta hän erosi minusta heti kun lapsi syntyi ja jätti minut sillä perusteella että minusta tuli kalju ja lihoin hieman.. Hän itse lihoi raskaudesta sen +30kg :D katsokaa tarkkaan että löytyy sopu henkinen ihminen toiseksi vanhemmaksi.. Onhan tämä ihan helvettiä
Vierailija kirjoitti:
Olen lapsen isän kanssa eronnut ja hän oli puolisona itsekeskeinen m ulkku, mutta silti oikean ihmisen kanssa tein lapsen. En voisi kuvitellakaan ketään toista lasta joka voisi olla noin kamalan rakas! Isäänsäkin hänellä rakastavat välit.
Jatkan vielä, että nykyisen puolisoni kanssa en voisi edes saada lapsia. Hänellä on kaksi omaa, minulla tuo yksi. En kadu mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ihan väärän naisen kanssa lapset hankin, mutta ne lapset on aivan ihanat.
Sama vika. Olisin kyllä voinut olla ilmankin lapsia yhtä hyvin, eivät olleet mikään prioriteetti nro 1 elämässä että niitä on pakko saada.
Mutta tosiaan heidän äitinsä kanssa jokainen päivä on keskinäistä vastahankaan haraamista ja esinäisistä asioista eri mieltä olemista.
Pitäisin tärkeimpänä asiana ennen lasten hankkimista sitä että yhteinen sävel on erittäin vahva ja pysyy vahvana.
En kyllä edes miettinyt tuollaista silloin kun lapset tehtiin. Mutta valinta meni kyllä nappiin, hän on mitä parhain isä. Ja olisi sitä varmasti, vaikka joskus erottaisiinkin.