Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa voi ja pitää sanoa lapselle että tämän pitäisi muuttaa kotoa, etsiä töitä ja ottaa vastuu elämästään
Uupunut
10.05.2023 |
21 vuotias. Peruskoulun jälkeen oli hetken amiksen autolinjalla ja lopetti sitten perusteena,että siellä vaan hengaillaan ja vedetään röökiä eikä opettajaa ole missään.
Nyt sitten makaa kotona räpläämässä kännykkää. Laittaa viestiä että tuo kaupasta sitä ja tätä,jos itse menee kauppaan ostaa herkkuja ja tupakkaa. Vetoaa masennukseen ja paniikkihäiriöön(syö lääkkeitä niihin eli ihan todellinen diagnoosi ovat)
Mutta mä en vaan jaksa :( Tulen töistä kuuden maissa illalla ja ensiksi kuuluu " Toitko sipsejä/kolmileivän/suklaavanukkaan/ananaslimsaa? On nälkä!" No niin on kuule mullakin!
Joudun myös täyttämään ja pistämään tiskikoneen pyörimään,putsaamaan kahden kissan hiekkalaatikot ja imuroimaan joka paikkaan kulkeutuneen kissanhiekan.
Rakastan,mutten jaksa.
Kommentit (128)
Jos vielä yli kakskymppisenä pyörii kotona äitin helmoissa niin jotain on mennyt kasvatuksessa pieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omilleen vaan, niin on pakko kasvaa isoksi.
Ei sillä kasva isoksi, voi vaikka pienentyäkin. Se nimittäin johtaisi vain siihen, että pojasta tulisi yksinäisempi, mistä johtuen mt-ongelmat pahenesivat ja kännykän pläräys olisi ympärivuorokautista.
Ensin elämä johonkin kuntoon ja sitten voi muuttaa omilleen. Töihin tai kouluun tai edes jokin pari kolme kertaa viikossa tapahtuva harrastus, jossa tapaa muita.
Äidinkin pitää muuttua. Eihän tuossa ole mitään järkeä, että pojalle kannetaan herkkuja syliin.
Miehet ei muutu. Ne pitää laittaa omilleen. Ei niiden kanssa keskustella mistään, koska se on ihan ajan hukkaa. Mitään muutosta ei tapahdu ikinä ellei ole ihan pakko. Ne ei välitä onko siinä äiti rauniona tai puoliso niin kauan kun sillä kotiorjalla on yksikin häntä palveleva jäsen kunnossa. Ja sitten kun ei ole, niin sitten se lähtee. Mutta ei niitä pelata sillä, että aletaan karsia palveluita, kyllä ne pakottaa takaisin ruotuun. Ulos ovesta vaan ja ovi kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Mistä noita uuninpankkopoikia sikiää?
Ihan oman kasvatustyönne tuloksia. Kasvatusvastuu on vanhemmilla - ei sillä lapsella. Jos kasvatus on mennyt pieleen, tuossa on tulos
Vierailija kirjoitti:
Armeijaa käymättömät vetelehtijät voidaan lähettää valtion päätöksellä Nato-joukkoihin tykin ruoaksi. Olisi edes jotakin hyötyä.
Heti sun jälkeesi. Moro.
Nyt olisi aika laatia pelisäännöt, joihin lapsi joko sitoutuu tai sitten muuttaa pois kotoa. Esim. alkaa hakea uutta opiskelupaikkaa, käy ammatinvalintapsykologilla tai menee töihin. Ja alkaa osallistua kustannuksiin ja kotitöihin sovitulla tavalla. Vaikea keskustelu, mutta jos on fiksu lapsi, niin hänkin lopulta arvostaa sitä - jos ei heti, niin vähintään 5 tai 10 vuoden päästä kun elämä on raiteillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen melko vastaavassa tilanteessa. Tytär 20vuotias, viimeisin työ oli kuntouttava työtoiminta jossa oli kesken päivän mennyt viiltelemään saksilla, päivystyksestä psyk. osastolle josta päästyään ei ole tehnyt muuta kuin maannut huoneessaan. Jos menee kauppaan niin ostaa limsaa, sätkävälineitä ja karkkia. Ei tee kotitöitä, ei ruokaa, Ymmärrähän minä että häntä ahdistaa mutta niin minuakin.
Jos hän etsi oman asunnon niin sielläpä sitten makaa pas koissaan ja syö karkkia. Eikä kukaan vie sairaalaan jos.. eli en tiedä onko ulos potkaisu oikea vaihtoehto.
Ota selvää tukiasunnoista ja sitä kautta pitäisi tulla tukihenkilökin. Siellä on joku aina paikalla. Mutta tuollaisiahan ne on, eletään karkilla ja limpparilla/energiajuomilla tai alkoholilla ja huumeilla. Silti ei sinun tarvitse omaa elämääsi sellaiselle uhrata, hän on vastuussa ihan itse omasta käytöksestään. Voi jopa häiriökäyttäytyminen vähetä kun ei ole enää empaattista kohdetta mille mieltä osoittaa.
Alkuperäisen kysymyksen ympäriltä: noin 15-vuotiaalle kannattaa alkaa pehmeästi puhua näistä asioista.
On sitten konteksti selvä, kun täysi-iän lähestyessä asiasta jo varsin vakavasti keskustellaan.
Voi aivan hyvin asua kotona 19- tai 20-vuotiaana, mutta tässä vaiheessa pelisäännöistä ei ole enää mitään epäselvyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ensimmäisenä voi jättää sen juoksutyttönä toimimisen. Lapsi käyköön kaupasta itse sipsinsä ja kolmioleipänsä. Voit opettaa tekemään voileipiä itsekin. Ei ole vaikeaa.
Tuon ikäisen on otettava vastuuta olemisestaan. Kotona ei voi vain maata. Jos ei töitä ole, niin tekee kotitöitä, siivoaa, opettelee tekemään ruokaa jne.
Tämän voi ottaa ihan nätistikin puheeksi. Sen voi esittää positiivisena asiana.
- Koska olet jo aikuinen, pätevä ja osaava, kykenevä, niin voit jo saada omaa vastuuta. Oot varmasti huomannut, että tässä meidän kodissa aikuiset ottavat vastuuta. Myös sinä olet kasvanut aikuiseksi ja on aika ottaa vastuuta, koska nyt siihen pystyt. Tiedän että osaat hoitaa tämän ja tuon, siksi annan sinulle tehtäväksi tämän ja tuon.
Mistä se lapsi voisi aloittaa? Siivoaminen ehkä helpoin. Seuraavaksi opettelee vaikka järkevän kaupassakäynnin ja ruoan laiton. Kun osaa arjen perusteet, sitten vasta se omaan osoitteeseen muutto.
Kouluun haku olisi myös listan kärkipäätä mutta jos nyt ei enää ehdi syksyksi saamaan paikkaa, niin töiden haku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omilleen vaan, niin on pakko kasvaa isoksi.
Ei sillä kasva isoksi, voi vaikka pienentyäkin. Se nimittäin johtaisi vain siihen, että pojasta tulisi yksinäisempi, mistä johtuen mt-ongelmat pahenesivat ja kännykän pläräys olisi ympärivuorokautista.
Ensin elämä johonkin kuntoon ja sitten voi muuttaa omilleen. Töihin tai kouluun tai edes jokin pari kolme kertaa viikossa tapahtuva harrastus, jossa tapaa muita.
Äidinkin pitää muuttua. Eihän tuossa ole mitään järkeä, että pojalle kannetaan herkkuja syliin.
Miehet ei muutu. Ne pitää laittaa omilleen. Ei niiden kanssa keskustella mistään, koska se on ihan ajan hukkaa. Mitään muutosta ei tapahdu ikinä ellei ole ihan pakko. Ne ei välitä onko siinä äiti rauniona tai puoliso niin kauan kun sillä kotiorjalla on yksikin häntä palveleva jäsen kunnossa. Ja sitten kun ei ole, niin sitten se lähtee. Mutta ei niitä pelata sillä, että aletaan karsia palveluita, kyllä ne pakottaa takaisin ruotuun. Ulos ovesta vaan ja ovi kiinni.
Ei muutu mutta ei muutu naisetkaan ainakaan jos miehet yrittäisivät sanella se miten on muututtava. Motivaatio muutokseen on löydyttävä aina itsestä oli sitten tyttö tai poika, mies tai nainen, vanha tai nuori.
Nuorten kohdalla varsin usein tämä unohdetaan ja keskitytään vain ohjaamaan asioit jotka pitäisi oppia ja osata. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, joten ihan turhaa on kaataa nuorille tietoa asioista jos samalla ei ole osattu motivoida nuorta siihen että kotoa on ihan mielekästä joskus muuttaa pois tai se äidin helmoissa eläminen ei ehkä olekaan sitä helpointa elämää vaikka äiti niin yrittäisi toiminnallaan vakuuttaa.
Mitä olet tehnyt ?
Pyydä apua ! Kaikki lapset eivät ole työkuntoisia, mutta lähes kaikilla on valmiutta kuntoutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä v i ttua? Itsehän sä tuota tilannetta ylläpidät?
Vierailija kirjoitti:
Aika monta kommenttia siitä, kuinka terveet keskivertonuoret ovat itsenäistyneet. Tässä ei nyt ole sellainen, masennus ja ahdistus pitää ottaa huomioon. Molemmille tekee kuitenkin tietty aktiivisuus hyvää, joten ala vaatia noita kotihommia. Se valmentaa samalla omaan elämään ja tuo tarpeellisuuden tunnetta. Sitten Nuotti-valmennus, etsivä nuorisotyö tai muut palvelut toimimaan, jotta tulisi joku suunta ja sisältö elämään sekä riittävä tuki.
Kyllä aika usein se nuoren masennus ja ahdistus on ihan kasvatuksen tulosta. Odotuksia siitä millainen nuoren kuuluisi olla voi olla liikaa. Samaan aikaan kuitenkaan niitä kannustimia siihen että nuori itsenäistyisi ei ehkä ole annettu ollenkaan.
Harvoin mikään sairaus ei myöskään masennus estä itsenäistymistä tai omilleen muuttoa. Tarvittaessa sitä itsenäistymistä voi tukea omilleen muuton jälkeenkin vanhemmat tai jos heitä ei ole tai he eivät siihen syystä tai toisesta kykene niin sitten yhteiskunta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12-vuotiaasta alkaen kertoo, mitä odottaa aikanaan.
Ei mulle tai veljelleni tarvinnut mitään sanoa. Itse lähdimme heti valmistumisen jälkeen töihin ja muutimme pois kotoa.
Minkä ihmeen takia te passaatte niitä lapsianne tuolla tavalla? Masentuneen tukena oleminen on hyvä juttu, mutta aikuiselle miehelle sipsien ja leipien kantaminen kaupasta kun se niitä kinuaa on vähän huvittavan kuuloista.
Passaaminen lamauttaa entisestään. Pikkuhiljaa rutiinia ja pakollista tekemistä miehelle päivään.
Vierailija kirjoitti:
No vähän pelkään että meillä edessä sama. Ei onneksi tupakkaa polta (ja on nuorempi) mutta kun töistä tulen, niin kuuluu vaan kauhee nälkä, voitko tehä voileipää ja kun sanon että tee ite, niin ei kuulema jaksa.
En tiedä, mitä oon tehny väärin, varmaan kaiken. Toinen poika meillä on ihan normaali, tunnollinen ja asiansa hoitaa. Samalla lailla oon nuo kasvattanut.
Ei lapsia voi kasvattaa samalla tavalla, kun ovat keskenään erilaiset. Tämä vaatii järeämpää otetta kuin veljensä.
Palvelu seis. Tyystin. Nyt opetat, että elämä on vastavuoroista. Jos hän haluaa olla yhteisön jäsen ja saada palvelua, hän tuottaa niitä myös itse. Muuten lähtee sitten omilleen. Tuosta tulee tuollaisenaan ihan painajaiskumppani jollekin raukalle uhrille.
Kannattaa ottaa yhteys sosiaalitoimeen, lastensuojeluun, etsivään nuorisotyöhön yms. Vaatia että hänelle hommataan oma asunto ja että alkaa saada apua ja tukea yksin pärjäämiseen. Tarvitsee mielenterveydellistä ja ammatillista kuntoutusta. Jos on työkkärin kirjoilla ja saa työttömyyskorvausta vaadi että hoitava taho kirjoittaa sairaslomalle jotta saa kuntoutustukea ja jotta kela on velvoitettu alkaa kuntouttamaan. Työttömänä vajaakuntoisena jätetään helposti oman onnensa nojaan.
Vaadi myös että pääsee psykoterapiaan, masennus ja paniikkihäiriö ovat niin vakavia sairauksia että ne vaativat asiantuntevaa apua. Työvoimatoimistossakin kannattaa hakeutua vajaakuntoisten puolelle jotta aletaan kartoittaa työ ja opiskelukykyä. Heittelen näitä ajatuksia tietämättä poikasi tilannetta täysin mutta teen näin siksi että itse olen aikoinaan jäänyt vaille riittävää apua eikä kukaan ollut tukenani ja vaatimassa minulle kuuluvia tukimuotoja ja hoitoa. Itse olin siihen sairaana ja vajaakuntoisena liian heikko. Syrjäydyin koska minun annettiin syrjäytyä. Siksi sanonkin - taistele lapsesi puolesta. Kukaan muu sitä ei tee. Voimia ja tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Minkä ihmeen takia te passaatte niitä lapsianne tuolla tavalla? Masentuneen tukena oleminen on hyvä juttu, mutta aikuiselle miehelle sipsien ja leipien kantaminen kaupasta kun se niitä kinuaa on vähän huvittavan kuuloista.
Passaaminen lamauttaa entisestään. Pikkuhiljaa rutiinia ja pakollista tekemistä miehelle päivään.
Passaaminen koetaan usein myös palkitsevana. Passaamalla saa huomiota, palvelemalla muita kokee usein itsensä tärkeäksi. Joskus se saa aikaan jopa tunteen omasta korvaamattomuudesta. Koetaan että lapset, mies tai joku muu ei selviä ilman minua. Passaaminen voi hyvin yhtä aikaa olla sekä uuvuttavaa että palkitsevaa.
Oliko tuo jälkikäteen ajateltuna hyvä vai huono asia? Harva kun on varsinaisesti "aikuistunut" parikymppisenä. Aivotkin kehittyvät vielä muutaman vuoden ajan.