Lue keskustelun säännöt.
Keski-ikäisyys on ihan kamalaa.
07.05.2023 |
Parasta aikaa on lapsuus ja nuoruus noin kaksvitoseksi sen jälkeen alkaa kiihtyvä alamäki.
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai tuo on ihan luonnekysymys. Jos on pinnallinen ja muiden suosiosta riippuvainen niin varmaan joo. Muuten luulisi että ihan hyvä ikä on. Työelämän ikäsyrjintä on kyllä oikeasti ikävä asia. Toivottavasti teillä eläkeikään mennessä helpottaa.
Olet siis itse vielä nuori? Kuse ei ole mistään "suosiosta" vaan siitä että ihan kaikki ihmiset lääkäreistä, potentiaalisista kumppaneista, poliittisista päätöksistä alkaen suosii nuoria. Muuttuu pikkuhiljaa näkymättömäksi eikä siihen auta luonne.
Eläkeikä lähipiirin kokemusten mukaan vielä kamalampi kun yllämainitut kokemukset moninkertaistuu ja lisänä vielä fyysinen kiihtyvä rappeutuminen ja yksin jääminen kun puolisot ja ystävät kuolee ja lapset on kiireisiä.
Nuoruus on ihmisen parasta aikaa.
Mitä tuo nuorten "suosiminen" siis käytännössä on? Itse en ole koskaan kokenut olevani niin vähätelty ja marginaalissa kuin nuorena naisena. Lääkärit eivät tosiaan "suosineet" minua. Päinvastoin. Esimerkiksi kovat vatsakipuni vähäteltiin tuolloin lääkäreiden toimesta menkkakivuiksi, vaikka kyseessä oli vakava asia. Eräs toinen lääkäri arvosteli rintojani, vaikka asia liittyi pelkästään niiden ulkonäköön, ei terveyteen. Se oli todella outoa enkä voisi kuvitella että nyt keski-iässä minua kohdeltaisiin muuten kuin asiallisesti lääkärissä.
Poliittisten päätösten en myöskään kokenut suosivan minua. Oli vaikea löytää edes ehdokasta. Enemmän nyt keski-iässä tuntuu että poliitikot ovat minun asiallani. Potentiaalisista kumppaneista suurin osa oli ihastuneita ulkonäkööni. Oikean rakkauden löysin vasta keski-ikäisenä.
Myöskään työelämä ei minua suosinut nuorena. Oli vaikea saada sitä ensimmäistäkään paikkaa ilman kokemusta. Päädyin tekemään hanttihommia ja vasta lähellä keski-ikää opiskelin kunnon ammatin jolla työllistyin ja viime vuosina minua on kyselty eri paikkoihin töihin, ei siis tarvitsisi edes erityisemmin hakea jos haluaisin vaihtaa paikkaa. Nuorena en edes unelmoinut tällaisesta tilanteesta.
Minulle nuoruus oli siis surkeaa aikaa. Eri ihmisillä elämä menee eri tavalla, mutta tällainenkin elämänkulku on aika yleinen.
Tutkimusten mukaan ihminen on onnellisimmillaan lapsena ja nuorena ja surkeimmillaan keski-iässä ja muutama vuosi ennen kuolemaa.
Sivusta, mutta olen lukenut tutkimuksia, joiden mukaan ihminen on tosiaan onnellisin lapsena, minkä jälkeen onnellisuus alkaa laskea. Alhaisimmillaan se on nelikymppisenä, mutta alkaa sen jälkeen nopeasti nousta kunnes on taas samalla tasolla kuin lapsena. Itse tulkitsen tuota niin että aika nelikymppisten jälkeen on yleisesti parempaa kuin sitä ennen (jos lapsuus jätetään laskuista pois)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen saanut 39-vuotiaana velaton ja saanut ostettua kaiken sen mitä tarvitsen elämässä. Nyt elämä on leppoisaa oleskelua vailla huolen häivää. Enää ei tarvitse stressata työasioita tai sitä loppuuko työt vaan nautin olosta.
Vierailija kirjoitti:
Monia näyttää harmittavan se miten muut ihmiset suhtautuvat keski-ikäistyneisiin. Toisaalta keski-ikäisenä voi itse suhtautua niin, ettei piittaa pas kaakaan siitä mitä muut ajattelee.
Omasta mielestäni keski-ikäistyminen ei nyt niin kamalaa ole. Näön huononeminen ja vaihdevuodet kyllä ärsyttää, mutta muuten on fyysisesti vielä hyvässä kunnossa, varsinkin jos harrastaa liikuntaa. Itsevarmuus on kasvanut.
Ei kyse ole siitä mitä muut ajattelevat vaan siitä että ketään ei enää kiinnosta mitä itse ajattelee. Harvalle se on aidosti yhdentekevä asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä siihen omaan rappeutumiseen voi loputtomasti vaikuttaa. Esim vaihdevuodet tulevat ja rappeuttavat kun tulevat ei niihin voi vaikuttaa.
Ja kun ne tulevat niin aikaisin suhteessa jäljellä olevaan elinikään niin nainen joutuu elämään rapistuneena kymmeniä vuosia. Ei toki miehillä paljoa paremmin mene kun hormonit muuttuu heilläkin viisikymppisenä.
Voihan syödä hormonilisää? Äitini ei mummoutunut niin pahasti ja aion tehdä samoin, jos vain ne muuten sopiat.
Ei niitä montaa vuotta voi syödä ennen kuin syöpäriski kasvaa liian korkeaksi.
Tämä on varmaan yksilöllistä tai geeneistä kiinni.
Keski-iässä on kuitenkin vielä puolet elämästä jäljellä. Loppupeleissä nuoruus on hyvin lyhyt vilaus elämässämme.
Mutta ikävää on tämä ulkonäön rupsahtaminen, kun ei tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Pitäisikö elää kuin välittäisi siitä? Pitäisikö elää jotenkin "arvokkaammin"? Olenko ihan tavallisen keski-ikäisen näköinen vai jotain vielä kamalampaa?
Uuteen hiusväriinkin tottuminen vie ihmiseltä pitkään. Entä sitten, kun koko naama menee uusiksi 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai tuo on ihan luonnekysymys. Jos on pinnallinen ja muiden suosiosta riippuvainen niin varmaan joo. Muuten luulisi että ihan hyvä ikä on. Työelämän ikäsyrjintä on kyllä oikeasti ikävä asia. Toivottavasti teillä eläkeikään mennessä helpottaa.
Olet siis itse vielä nuori? Kuse ei ole mistään "suosiosta" vaan siitä että ihan kaikki ihmiset lääkäreistä, potentiaalisista kumppaneista, poliittisista päätöksistä alkaen suosii nuoria. Muuttuu pikkuhiljaa näkymättömäksi eikä siihen auta luonne.
Eläkeikä lähipiirin kokemusten mukaan vielä kamalampi kun yllämainitut kokemukset moninkertaistuu ja lisänä vielä fyysinen kiihtyvä rappeutuminen ja yksin jääminen kun puolisot ja ystävät kuolee ja lapset on kiireisiä.
Nuoruus on ihmisen parasta aikaa.
Mitä tuo nuorten "suosiminen" siis käytännössä on? Itse en ole koskaan kokenut olevani niin vähätelty ja marginaalissa kuin nuorena naisena. Lääkärit eivät tosiaan "suosineet" minua. Päinvastoin. Esimerkiksi kovat vatsakipuni vähäteltiin tuolloin lääkäreiden toimesta menkkakivuiksi, vaikka kyseessä oli vakava asia. Eräs toinen lääkäri arvosteli rintojani, vaikka asia liittyi pelkästään niiden ulkonäköön, ei terveyteen. Se oli todella outoa enkä voisi kuvitella että nyt keski-iässä minua kohdeltaisiin muuten kuin asiallisesti lääkärissä.
Poliittisten päätösten en myöskään kokenut suosivan minua. Oli vaikea löytää edes ehdokasta. Enemmän nyt keski-iässä tuntuu että poliitikot ovat minun asiallani. Potentiaalisista kumppaneista suurin osa oli ihastuneita ulkonäkööni. Oikean rakkauden löysin vasta keski-ikäisenä.
Myöskään työelämä ei minua suosinut nuorena. Oli vaikea saada sitä ensimmäistäkään paikkaa ilman kokemusta. Päädyin tekemään hanttihommia ja vasta lähellä keski-ikää opiskelin kunnon ammatin jolla työllistyin ja viime vuosina minua on kyselty eri paikkoihin töihin, ei siis tarvitsisi edes erityisemmin hakea jos haluaisin vaihtaa paikkaa. Nuorena en edes unelmoinut tällaisesta tilanteesta.
Minulle nuoruus oli siis surkeaa aikaa. Eri ihmisillä elämä menee eri tavalla, mutta tällainenkin elämänkulku on aika yleinen.
Tutkimusten mukaan ihminen on onnellisimmillaan lapsena ja nuorena ja surkeimmillaan keski-iässä ja muutama vuosi ennen kuolemaa.
Sivusta, mutta olen lukenut tutkimuksia, joiden mukaan ihminen on tosiaan onnellisin lapsena, minkä jälkeen onnellisuus alkaa laskea. Alhaisimmillaan se on nelikymppisenä, mutta alkaa sen jälkeen nopeasti nousta kunnes on taas samalla tasolla kuin lapsena. Itse tulkitsen tuota niin että aika nelikymppisten jälkeen on yleisesti parempaa kuin sitä ennen (jos lapsuus jätetään laskuista pois)
Ei se ala nousta nopeasti eikä ole koskaan samalla tasolla kuin nuorena ja lapsena vaan että paskinta elämä on neljästäkympistä eläkeikään, jolloin on muutaman vuoden kivempaa (oletettavasti just töiden loppumisen takia mutta siten että kyse ei ole työttömyydestä vaan eläkkeestä), kunnes onnellisuus taas laskee.
Keski-ikäisen naisen elämä tosiaan on ihan kamalaa. 20v nainen kuvittelee naiivissa pikku päässään, että hänellä kestää ikuisuus ennen kuin on"edes"30, mutta hän on silmänräpäyksen päästä 40v haaska.
Nainen on täysin riippuvainen miesten huomioista ja keski-ikäinen nainen muuttuu näkymättömäksi miesten silmissä ja voi enää haaveilla komeista pelimiehistä, jotka nuorena naista piirittivät.
Kun näen oman ikäisiä naisia, joita en ole vuosiin nähnyt niin moni on rupsahtanut tunnistamattomaksi siitä mitä olivat ihan äsken nuorina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotahan vaan, sinä keski-ikäinen, kunhan pääset nauttimaan vanhuudesta, silloin se vasta ilo alkaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai tuo on ihan luonnekysymys. Jos on pinnallinen ja muiden suosiosta riippuvainen niin varmaan joo. Muuten luulisi että ihan hyvä ikä on. Työelämän ikäsyrjintä on kyllä oikeasti ikävä asia. Toivottavasti teillä eläkeikään mennessä helpottaa.
Olet siis itse vielä nuori? Kuse ei ole mistään "suosiosta" vaan siitä että ihan kaikki ihmiset lääkäreistä, potentiaalisista kumppaneista, poliittisista päätöksistä alkaen suosii nuoria. Muuttuu pikkuhiljaa näkymättömäksi eikä siihen auta luonne.
Eläkeikä lähipiirin kokemusten mukaan vielä kamalampi kun yllämainitut kokemukset moninkertaistuu ja lisänä vielä fyysinen kiihtyvä rappeutuminen ja yksin jääminen kun puolisot ja ystävät kuolee ja lapset on kiireisiä.
Nuoruus on ihmisen parasta aikaa.
Olen 34 eli en mikään nuorisolainen enää, ja keski-ikä ei ole kaukana. Mihin tuo perustuu että poliittiset päätökset suosii nuoria? Tiedätkö kuinka paljon monimutkaisempaa esimerkiksi työelämä on heille?
Omaa rappeutumista kyllä ennaltaehkäisen elintapavalinnoilla ja vanhuksillekaan ei ole liian myöhäistä mennä kuntosalille. Tuskin monillakaan on keski-iässä vielä sellaista että puoliso ja ystävät vaan kovaa tahtia kuolevat ympäriltä. Aika liioiteltua kärsimystä.
Työelämä on nuorena ja vielä noin kolmikymppisenä kaikkein helpointa!
Työnantajille ei ole kokemuksella niin väliä, kunhan työnhakija on nuori. Lisäksi nuorena jaksaa kaikkea paremmin mutta ennen kaikkea siis työnantajat ottavat nuoren paljon mieluummin töihin kuin vanhemman. Lisäksi on aikaa ja mahdollisuuksia ja energiaa vaihtaa työpaikkoja ja vaikka koko uraa.
Viittasin puolison ym kuolemilla siis vanhuuteen eli siihen että keski-iässä, toisin kuin nuorena, ei voi kuvitella enää että asiat muuttuisi koko ajan vaan paremmaksi.
Ei se nuoruus yksin takaa mitään, pitää olla koulutus jos haluaa hyvään paikkaan. Muuten onkin sitten tarjolla alipalkkaa, pätkää, nollatuntia, sijaisuuksia, asioita joita ei ollut vielä nykyisten keski-ikäisen nuoruudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä on kuitenkin vielä puolet elämästä jäljellä. Loppupeleissä nuoruus on hyvin lyhyt vilaus elämässämme.
Mutta ikävää on tämä ulkonäön rupsahtaminen, kun ei tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Pitäisikö elää kuin välittäisi siitä? Pitäisikö elää jotenkin "arvokkaammin"? Olenko ihan tavallisen keski-ikäisen näköinen vai jotain vielä kamalampaa?
Uuteen hiusväriinkin tottuminen vie ihmiseltä pitkään. Entä sitten, kun koko naama menee uusiksi 🙄
Niinpä! Nuorena ne muutokset sentään on parempaan päin. Tuskin kukaan suhtautuisi nuorenakaan iloisesti siihen jos yhtäkkiä syystä tai toisesta rumenee yhdessä yössä ja muut alkaa siksi välttelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai tuo on ihan luonnekysymys. Jos on pinnallinen ja muiden suosiosta riippuvainen niin varmaan joo. Muuten luulisi että ihan hyvä ikä on. Työelämän ikäsyrjintä on kyllä oikeasti ikävä asia. Toivottavasti teillä eläkeikään mennessä helpottaa.
Olet siis itse vielä nuori? Kuse ei ole mistään "suosiosta" vaan siitä että ihan kaikki ihmiset lääkäreistä, potentiaalisista kumppaneista, poliittisista päätöksistä alkaen suosii nuoria. Muuttuu pikkuhiljaa näkymättömäksi eikä siihen auta luonne.
Eläkeikä lähipiirin kokemusten mukaan vielä kamalampi kun yllämainitut kokemukset moninkertaistuu ja lisänä vielä fyysinen kiihtyvä rappeutuminen ja yksin jääminen kun puolisot ja ystävät kuolee ja lapset on kiireisiä.
Nuoruus on ihmisen parasta aikaa.
Olen 34 eli en mikään nuorisolainen enää, ja keski-ikä ei ole kaukana. Mihin tuo perustuu että poliittiset päätökset suosii nuoria? Tiedätkö kuinka paljon monimutkaisempaa esimerkiksi työelämä on heille?
Omaa rappeutumista kyllä ennaltaehkäisen elintapavalinnoilla ja vanhuksillekaan ei ole liian myöhäistä mennä kuntosalille. Tuskin monillakaan on keski-iässä vielä sellaista että puoliso ja ystävät vaan kovaa tahtia kuolevat ympäriltä. Aika liioiteltua kärsimystä.
Työelämä on nuorena ja vielä noin kolmikymppisenä kaikkein helpointa!
Työnantajille ei ole kokemuksella niin väliä, kunhan työnhakija on nuori. Lisäksi nuorena jaksaa kaikkea paremmin mutta ennen kaikkea siis työnantajat ottavat nuoren paljon mieluummin töihin kuin vanhemman. Lisäksi on aikaa ja mahdollisuuksia ja energiaa vaihtaa työpaikkoja ja vaikka koko uraa.
Viittasin puolison ym kuolemilla siis vanhuuteen eli siihen että keski-iässä, toisin kuin nuorena, ei voi kuvitella enää että asiat muuttuisi koko ajan vaan paremmaksi.
Ei se nuoruus yksin takaa mitään, pitää olla koulutus jos haluaa hyvään paikkaan. Muuten onkin sitten tarjolla alipalkkaa, pätkää, nollatuntia, sijaisuuksia, asioita joita ei ollut vielä nykyisten keski-ikäisen nuoruudessa.
Lisätään vielä se, että nuorten rajoja rikotaan enemmän työelämässä koska nuoriso ei ole niin selvillä omista oikeuksistaan kuin vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monia näyttää harmittavan se miten muut ihmiset suhtautuvat keski-ikäistyneisiin. Toisaalta keski-ikäisenä voi itse suhtautua niin, ettei piittaa pas kaakaan siitä mitä muut ajattelee.
Omasta mielestäni keski-ikäistyminen ei nyt niin kamalaa ole. Näön huononeminen ja vaihdevuodet kyllä ärsyttää, mutta muuten on fyysisesti vielä hyvässä kunnossa, varsinkin jos harrastaa liikuntaa. Itsevarmuus on kasvanut.
Ei kyse ole siitä mitä muut ajattelevat vaan siitä että ketään ei enää kiinnosta mitä itse ajattelee. Harvalle se on aidosti yhdentekevä asia.
Niin. Nuoruus meni siinä, että yritti opetella olemaan piittaamatta siitä mitä muut ajattelevat, ja sitten löytääkin itsensä tilanteesta, että kukaan ei ajattele sinusta yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisen naisen elämä tosiaan on ihan kamalaa. 20v nainen kuvittelee naiivissa pikku päässään, että hänellä kestää ikuisuus ennen kuin on"edes"30, mutta hän on silmänräpäyksen päästä 40v haaska.
Nainen on täysin riippuvainen miesten huomioista ja keski-ikäinen nainen muuttuu näkymättömäksi miesten silmissä ja voi enää haaveilla komeista pelimiehistä, jotka nuorena naista piirittivät.
Kun näen oman ikäisiä naisia, joita en ole vuosiin nähnyt niin moni on rupsahtanut tunnistamattomaksi siitä mitä olivat ihan äsken nuorina.
Sama se on miehilläkin. Ero vain siinä ettei useimmat miehet ole ikinä saanetkaan sitä kauniiden nuorten naisten huomiota mistä ovat haaveilleet. Vähemmän kauniskin nainen saa seksiä komealta pelimieheltä mutta toki suhteeseen pääsyyn pitää olla nuori ja kaunis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainut nega vanhettumisessa on että ystävät häipyvät eri syistä!
Oletko varma että kyse on vain vanhentumisesta? No joo, yleensä vanhetessa ja ajan rajallisuuden realisoituessa ihmiset poistuvat huonoista ihmissuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai tuo on ihan luonnekysymys. Jos on pinnallinen ja muiden suosiosta riippuvainen niin varmaan joo. Muuten luulisi että ihan hyvä ikä on. Työelämän ikäsyrjintä on kyllä oikeasti ikävä asia. Toivottavasti teillä eläkeikään mennessä helpottaa.
Olet siis itse vielä nuori? Kuse ei ole mistään "suosiosta" vaan siitä että ihan kaikki ihmiset lääkäreistä, potentiaalisista kumppaneista, poliittisista päätöksistä alkaen suosii nuoria. Muuttuu pikkuhiljaa näkymättömäksi eikä siihen auta luonne.
Eläkeikä lähipiirin kokemusten mukaan vielä kamalampi kun yllämainitut kokemukset moninkertaistuu ja lisänä vielä fyysinen kiihtyvä rappeutuminen ja yksin jääminen kun puolisot ja ystävät kuolee ja lapset on kiireisiä.
Nuoruus on ihmisen parasta aikaa.
Olen 34 eli en mikään nuorisolainen enää, ja keski-ikä ei ole kaukana. Mihin tuo perustuu että poliittiset päätökset suosii nuoria? Tiedätkö kuinka paljon monimutkaisempaa esimerkiksi työelämä on heille?
Omaa rappeutumista kyllä ennaltaehkäisen elintapavalinnoilla ja vanhuksillekaan ei ole liian myöhäistä mennä kuntosalille. Tuskin monillakaan on keski-iässä vielä sellaista että puoliso ja ystävät vaan kovaa tahtia kuolevat ympäriltä. Aika liioiteltua kärsimystä.
Työelämä on nuorena ja vielä noin kolmikymppisenä kaikkein helpointa!
Työnantajille ei ole kokemuksella niin väliä, kunhan työnhakija on nuori. Lisäksi nuorena jaksaa kaikkea paremmin mutta ennen kaikkea siis työnantajat ottavat nuoren paljon mieluummin töihin kuin vanhemman. Lisäksi on aikaa ja mahdollisuuksia ja energiaa vaihtaa työpaikkoja ja vaikka koko uraa.
Viittasin puolison ym kuolemilla siis vanhuuteen eli siihen että keski-iässä, toisin kuin nuorena, ei voi kuvitella enää että asiat muuttuisi koko ajan vaan paremmaksi.
Ei se nuoruus yksin takaa mitään, pitää olla koulutus jos haluaa hyvään paikkaan. Muuten onkin sitten tarjolla alipalkkaa, pätkää, nollatuntia, sijaisuuksia, asioita joita ei ollut vielä nykyisten keski-ikäisen nuoruudessa.
Lisätään vielä se, että nuorten rajoja rikotaan enemmän työelämässä koska nuoriso ei ole niin selvillä omista oikeuksistaan kuin vanhemmat.
No nuoriso sentään vielä pääsee sinne työelämään. Ei tarvitse olla kuin nuori, vanhempana mikään kokemus ei välttämättä auta.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole minusta. Elämäni alkoi 21 - vuotiaana ja nyt 44 - vuotiaana on parhaimmillaan.
näin. Nuoruus pelkkää p-a kusipäisten ukkojen kanssa lapsellisuuttaan ja tyhmyyttään värkkäämistä:-Dnyt on toisin. Ed kaunis mutta viisas!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai tuo on ihan luonnekysymys. Jos on pinnallinen ja muiden suosiosta riippuvainen niin varmaan joo. Muuten luulisi että ihan hyvä ikä on. Työelämän ikäsyrjintä on kyllä oikeasti ikävä asia. Toivottavasti teillä eläkeikään mennessä helpottaa.
Olet siis itse vielä nuori? Kuse ei ole mistään "suosiosta" vaan siitä että ihan kaikki ihmiset lääkäreistä, potentiaalisista kumppaneista, poliittisista päätöksistä alkaen suosii nuoria. Muuttuu pikkuhiljaa näkymättömäksi eikä siihen auta luonne.
Eläkeikä lähipiirin kokemusten mukaan vielä kamalampi kun yllämainitut kokemukset moninkertaistuu ja lisänä vielä fyysinen kiihtyvä rappeutuminen ja yksin jääminen kun puolisot ja ystävät kuolee ja lapset on kiireisiä.
Nuoruus on ihmisen parasta aikaa.
Mitä tuo nuorten "suosiminen" siis käytännössä on? Itse en ole koskaan kokenut olevani niin vähätelty ja marginaalissa kuin nuorena naisena. Lääkärit eivät tosiaan "suosineet" minua. Päinvastoin. Esimerkiksi kovat vatsakipuni vähäteltiin tuolloin lääkäreiden toimesta menkkakivuiksi, vaikka kyseessä oli vakava asia. Eräs toinen lääkäri arvosteli rintojani, vaikka asia liittyi pelkästään niiden ulkonäköön, ei terveyteen. Se oli todella outoa enkä voisi kuvitella että nyt keski-iässä minua kohdeltaisiin muuten kuin asiallisesti lääkärissä.
Poliittisten päätösten en myöskään kokenut suosivan minua. Oli vaikea löytää edes ehdokasta. Enemmän nyt keski-iässä tuntuu että poliitikot ovat minun asiallani. Potentiaalisista kumppaneista suurin osa oli ihastuneita ulkonäkööni. Oikean rakkauden löysin vasta keski-ikäisenä.
Myöskään työelämä ei minua suosinut nuorena. Oli vaikea saada sitä ensimmäistäkään paikkaa ilman kokemusta. Päädyin tekemään hanttihommia ja vasta lähellä keski-ikää opiskelin kunnon ammatin jolla työllistyin ja viime vuosina minua on kyselty eri paikkoihin töihin, ei siis tarvitsisi edes erityisemmin hakea jos haluaisin vaihtaa paikkaa. Nuorena en edes unelmoinut tällaisesta tilanteesta.
Minulle nuoruus oli siis surkeaa aikaa. Eri ihmisillä elämä menee eri tavalla, mutta tällainenkin elämänkulku on aika yleinen.
Tutkimusten mukaan ihminen on onnellisimmillaan lapsena ja nuorena ja surkeimmillaan keski-iässä ja muutama vuosi ennen kuolemaa.
Sivusta, mutta olen lukenut tutkimuksia, joiden mukaan ihminen on tosiaan onnellisin lapsena, minkä jälkeen onnellisuus alkaa laskea. Alhaisimmillaan se on nelikymppisenä, mutta alkaa sen jälkeen nopeasti nousta kunnes on taas samalla tasolla kuin lapsena. Itse tulkitsen tuota niin että aika nelikymppisten jälkeen on yleisesti parempaa kuin sitä ennen (jos lapsuus jätetään laskuista pois)
Ei se ala nousta nopeasti eikä ole koskaan samalla tasolla kuin nuorena ja lapsena vaan että paskinta elämä on neljästäkympistä eläkeikään, jolloin on muutaman vuoden kivempaa (oletettavasti just töiden loppumisen takia mutta siten että kyse ei ole työttömyydestä vaan eläkkeestä), kunnes onnellisuus taas laskee.
Olet lukenut eri tutkimuksen. Minä olen lukenut sellaisen, jossa onnellisuus nousee nopeasti neljänkympin jälkeen ja on vanhemmiten samalla tasolla kuin lapsena. Paskinta aikaa on siis itse asiassa aika lapsuudesta neljäänkymppiin, koska silloin onnellisuus laskee koko ajan.
Minä uskon tähän minun lukemaani tutkimukseen, koska se on järkeenkäypää. Nuorena ja varhaisessa keski-iässä on hirveästi paineita, ruuhkavuodet sun muu. Onnellisuus alkaa lisääntyä kun niistä pääsee eroon. Jollain myrkkynaamalla ei tietenkään lisäänny, mutta he ovat poikkeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisen naisen elämä tosiaan on ihan kamalaa. 20v nainen kuvittelee naiivissa pikku päässään, että hänellä kestää ikuisuus ennen kuin on"edes"30, mutta hän on silmänräpäyksen päästä 40v haaska.
Nainen on täysin riippuvainen miesten huomioista ja keski-ikäinen nainen muuttuu näkymättömäksi miesten silmissä ja voi enää haaveilla komeista pelimiehistä, jotka nuorena naista piirittivät.
Kun näen oman ikäisiä naisia, joita en ole vuosiin nähnyt niin moni on rupsahtanut tunnistamattomaksi siitä mitä olivat ihan äsken nuorina.
Sama se on miehilläkin. Ero vain siinä ettei useimmat miehet ole ikinä saanetkaan sitä kauniiden nuorten naisten huomiota mistä ovat haaveilleet. Vähemmän kauniskin nainen saa seksiä komealta pelimieheltä mutta toki suhteeseen pääsyyn pitää olla nuori ja kaunis.
Myönnät siis, että mies ei menetä mitään ja nainen menettää kaiken? Naisen tason ratkaisee nuoruus ja kauneus ei miehen. Miehen tason ratkaisee raha ja status jotka tuppaavat lisääntymään miehen ikääntyessä. Ja se mitä nainen saa ei ole seksiä, se on naisen käyttämistä kassien tyhjennykseen. Siihen se komea pelimies voi käyttää vähemmän kaunista naista koska ei niitä kauniita saa koska se naisen nuoruus ja kauneus on niin paljon arvokkaampi kunnes keski-iässä nainen tippuu pultsarin tasolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monia näyttää harmittavan se miten muut ihmiset suhtautuvat keski-ikäistyneisiin. Toisaalta keski-ikäisenä voi itse suhtautua niin, ettei piittaa pas kaakaan siitä mitä muut ajattelee.
Omasta mielestäni keski-ikäistyminen ei nyt niin kamalaa ole. Näön huononeminen ja vaihdevuodet kyllä ärsyttää, mutta muuten on fyysisesti vielä hyvässä kunnossa, varsinkin jos harrastaa liikuntaa. Itsevarmuus on kasvanut.
Ei kyse ole siitä mitä muut ajattelevat vaan siitä että ketään ei enää kiinnosta mitä itse ajattelee. Harvalle se on aidosti yhdentekevä asia.
Niin. Nuoruus meni siinä, että yritti opetella olemaan piittaamatta siitä mitä muut ajattelevat, ja sitten löytääkin itsensä tilanteesta, että kukaan ei ajattele sinusta yhtään mitään.
Juuri näin. Eikä se tarkoita että sitten "voi tehdä mitä vaan", koska useimmat merkittävät tekemiset (kuten parisuhde, työelämä, perheen hankinta) edellyttää sitä että joku piittaa siitä millainen ihminen olet.
Ei niitä montaa vuotta voi syödä ennen kuin syöpäriski kasvaa liian korkeaksi.