Lue keskustelun säännöt.
Parikymppisten tyttöjen äidit! Kysymyksiä ja ihmettelyä, onko kellään kokemuksia tällaisesta?
06.05.2023 |
Tytöllä on ollut masennusta ja ahdistusta, jonkin verran itsetuhoisia ajatuksiakin. Hoitosuhde on ja lääkitys menee. Kaverisuhteet muuttuivat yläkoulun aikaan tosi vaikeiksi, ja todellisia ystäviä on ollut vähän. Ehkä vähäisestä sosiaalisesta elämästä johtuen perheemme on aika tiivis, olemme paljon yhdessä ja tähän saakka olen ajatellut, että me myös viihdymme yhdessä. Tyttö suorittaa vielä keskiasteen opintoja, jotka sujuvat heikosti, koska tytön motivaatio on ollut nollissa. Hän asuu sisaruksen kanssa täällä meillä kotona, eikä ole vielä suunnitellut kotoa pois muuttoa.
Mutta.
Jonkin aikaa tyttö on käyttäytynyt todella huonosti. Juo paljon, varastelee, valehtelee. Käytös on ajoittain kuin murrosikäisen, vaikkei tyttö edes murrosikäisenä ollut noin hankala, toki näpistelyä ja hölmöilyä oli silloinkin (siis joitakin vuosia sitten). Joinakin päivinä hän viihtyy kotona hyvin, on nauravainen ja "oma itsensä", toisina päivinä hän vaan häipyy ja enimmäkseen juo kavereidensa kanssa. Hyvinä päivinä hän kertoo avoimesti mitä on viime aikoina tehnyt, myös ne hölmöilyt ja vaikeat asiat hän yleensä jossain vaiheessa paljastaa. Hyvinä päivinä hän myös liikkuu esim. ulos syömään perheen kanssa, mutta juuri minun - äitin - kanssa hänen on vaikeaa enää lähteä esimerkiksi kauppaan kaksistaan. Pitkäaikainen yhteinen harrastuksemme on myös loppunut tytön toiveesta, ja se surettaa.
Tuntuu vahvasti sille, että tyttö haluaa erkaantua minusta. Voiko olla näin, vai kuvittelenko vain? Tarvitseeko lapsi tuollaisen totaalisen irrottautumisen, että voi esim. muuttaa kotoa? En muista omasta nuoruudesta mitään vastaavaa. Onko teidän muiden tytöt ihan väkisin repineet teidän välejä, jos ei murrosiässä niin myöhemmin?
Yritän antaa tytön olla, enkä koeta rajoittaa hänen mahdollista irtaantumistaan. Mutta toisaalta hän kuitenkin tuntuu tarvitsevan tukea paitsi ihan käytännön asioissa, myös henkisesti.
Olen aika kujalla. En ikinä halua vaarantaa suhdettamme, mutta välillä mietityttää että miten päin pitäisi olla, että tyttö kuitenkin tuntisi voivansa luottaa ja tukeutua minuun. Miten paljon pitää olla puuttumatta hänen hölmöilyihinsä? Niihin en kuitenkaan voi oikein vaikuttaa, koska tyttö on juuri täyttänyt 18 vuotta.
Kommentit (77)
Oman tyttäreni Teinikäytös loppui 20-vuotiaana. Siihen asti oli jotain angstia sun muuta, mutta melkeinpä sanoisin että eräänä päivänä hän vain muuttui ihanaksi omaksi itsekseen.
Teininä oli paljonkin ongelmia hänellä. Toki hän muutti heti 18 täytettyään omaan kotiinsa, joten en osaa sanoa jos olisi asunut kotona vielä parikymppisenä. Ne tuntemani jotka asuvat vielä parikymppisinä kotona kyllä surutta ovat kuin lapsia vielä, mutta toisaalta vanhempansa ovat kuin lasten vanhempia edelleen, eliä vanhemmat hyysäävät, äiti pesee pyykin ja isä kuskaa, teini jättää likaiset astiat huoneeseensa mätänemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttää huumeita.
Valitettavasti tämä tuli minullekin mieleen. Alahtelevaisuus. Häpeä ja syyllisyys äitiä ja perhettä kohtaa ja sen tuoma "viha". Välillä ryhdistäytyy ja palaa normaaliin.
Pitäkää kuitenkin lapset lähellä ja ovi avoimena. Vaikka heitäisitte pihalle, mitä en ymmärrä, paitsi huumetapauksissa. En ymmärrä miksi joku aina tarjoaa "heitä pihalle" vaihtoehtoa ensimmäiseenä.
Vierailija kirjoitti:
Oman tyttäreni Teinikäytös loppui 20-vuotiaana. Siihen asti oli jotain angstia sun muuta, mutta melkeinpä sanoisin että eräänä päivänä hän vain muuttui ihanaksi omaksi itsekseen.
Teininä oli paljonkin ongelmia hänellä. Toki hän muutti heti 18 täytettyään omaan kotiinsa, joten en osaa sanoa jos olisi asunut kotona vielä parikymppisenä. Ne tuntemani jotka asuvat vielä parikymppisinä kotona kyllä surutta ovat kuin lapsia vielä, mutta toisaalta vanhempansa ovat kuin lasten vanhempia edelleen, eliä vanhemmat hyysäävät, äiti pesee pyykin ja isä kuskaa, teini jättää likaiset astiat huoneeseensa mätänemään.
Miksei saa olla hyvät perhesuhteet tai asia saman katon alla. Ymmärrän, että voi kritisoida huoneeseen mätäneviä ruokia, mutta en ymmärrä miksi pitäisi heti muuttaa erikseen? Meilläkin asuu kolme sukupolvea sulassa sovussa. Ihana olla iso perhe ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Itse valehtelin vanhemmilleni 18-19 -vuotiaana, koska he rajoittivat elämääni liikaa ja koin sen pakolliseksi. Varastellut tosin en. Jos lähdin vaikka kaverille tai baariin, niin soittelivat vihaisena kesken illan, että missä olet ja kenen kanssa jne. ja että ei saa olla myöhään.. Silloin koin vielä velvollisuudekseni vastata siihen puhelimeen ja oli pakko valehdella, että rauhoittuvat ja jättävä rauhaan. Samoin hermostuivat jos en osannut sanoa tarkkaa aikaa, milloin tulin seuraavana päivän kotiin tai siitä jos tuli muutoksia suunnitelmiin vaikka ilmoitinkin siitä.
Muutin sitten yhteen poikaystävän kanssa suoraan kotoa 19-vuotiaana. Jälkeenpäin ajateltuna turhan aikaisin, mutta vanhempani ajoivat minut siihen. Oletko Ap varma, ettet ole itse liian hallitseva? Saako aikuinen lapsesi elää nuoren aikuisen elämää ilman, että hengität niskaan?
Tämä, itselläni oli myös liian kontrolloiva äiti, kaikki olisi pitänyt kertoa ja koko ahan utelua mitä teet, mihin menet ja älä nyt vain tee sitä tai tätä. Nuoret tarvitsevat tilaa ja luottamusta. Eihän se toki aina näin ole mutta aika usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman tyttäreni Teinikäytös loppui 20-vuotiaana. Siihen asti oli jotain angstia sun muuta, mutta melkeinpä sanoisin että eräänä päivänä hän vain muuttui ihanaksi omaksi itsekseen.
Teininä oli paljonkin ongelmia hänellä. Toki hän muutti heti 18 täytettyään omaan kotiinsa, joten en osaa sanoa jos olisi asunut kotona vielä parikymppisenä. Ne tuntemani jotka asuvat vielä parikymppisinä kotona kyllä surutta ovat kuin lapsia vielä, mutta toisaalta vanhempansa ovat kuin lasten vanhempia edelleen, eliä vanhemmat hyysäävät, äiti pesee pyykin ja isä kuskaa, teini jättää likaiset astiat huoneeseensa mätänemään.
Miksei saa olla hyvät perhesuhteet tai asia saman katon alla. Ymmärrän, että voi kritisoida huoneeseen mätäneviä ruokia, mutta en ymmärrä miksi pitäisi heti muuttaa erikseen? Meilläkin asuu kolme sukupolvea sulassa sovussa. Ihana olla iso perhe ympärillä.
Vastaan heti kun osoitat ettet ole trolli, vaan lainaat nyt kiltisti viestistäni kohdat jossa kirjoitan ettei saa olla hyvät perhesuhteet, ja sanon että pitää heti muuttaa erikseen. Jos tähän ei tule selvyyttä, niin todistat itsesi trolliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus tilanne kun on jäänyt kiinni lapsuudenperheeseen. Ihan samoin käyttäytyisi vaikka olisi itsenäistynyt, mutta silloin ei olisi äiti kyttäämässä.
Tollasia on parikymppiset, etkö itse muka muista? Toki näpistely ja ahdistus kertoo ettei ole ihan ikäisellään tasolla tai muutoinkaan kaikki muumit laaksossa.
Oletpa ilkeä. Toivottavasti sait edes itsellesi hyvän mielen. Ilokseni huomasin, että tuollainen alatyylinen kettuilu ei tunnu missään, kun on isompia murheita mietittävänä. Ja ei, en ollut itse tuollainen 18-vuotiaana, eikä kukaan ystävistäni ollut. Siksi en ymmärrä tätä, enkä myöskään ymmärrä sitä mitä masennus tekee, koska en ole itse koskaan ollut masentunut.
ap
Et siis juonut ja juhlinut parikymppisenä? Mitä ilkeää tossa oli? Masentunut plus parikymppinen plus ongelmia. Mitä sä luulit?
"Toki näpistely ja ahdistus kertoo ettei ole ihan ikäisellään tasolla tai muutoinkaan kaikki muumit laaksossa."
Tuo ei mielestäsi ole ilkeää? Ja ahdistusko on vain alaikäisten ongelma?
ap
Noh, olisi sen toki kauniimmin voinut sanoa, mutta tottahan se on että jos on mt-ongelmia, kaikki ei ole kunnossa. Joko on tosiaan jäänyt murrosiän kapinavaihe päälle tai päihdeongelmaa tms.
Psyk. hoito, päihdeseulat ja apua itsenäistymiseen.
-eri
Et ole ilmeisesti koskaan halunnut vaarantaa sihdettanne ja jo lapsena tytöltäsi on puuttumeet rajat. Sitten käy usein näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse valehtelin vanhemmilleni 18-19 -vuotiaana, koska he rajoittivat elämääni liikaa ja koin sen pakolliseksi. Varastellut tosin en. Jos lähdin vaikka kaverille tai baariin, niin soittelivat vihaisena kesken illan, että missä olet ja kenen kanssa jne. ja että ei saa olla myöhään.. Silloin koin vielä velvollisuudekseni vastata siihen puhelimeen ja oli pakko valehdella, että rauhoittuvat ja jättävä rauhaan. Samoin hermostuivat jos en osannut sanoa tarkkaa aikaa, milloin tulin seuraavana päivän kotiin tai siitä jos tuli muutoksia suunnitelmiin vaikka ilmoitinkin siitä.
Muutin sitten yhteen poikaystävän kanssa suoraan kotoa 19-vuotiaana. Jälkeenpäin ajateltuna turhan aikaisin, mutta vanhempani ajoivat minut siihen. Oletko Ap varma, ettet ole itse liian hallitseva? Saako aikuinen lapsesi elää nuoren aikuisen elämää ilman, että hengität niskaan?
Tämä, itselläni oli myös liian kontrolloiva äiti, kaikki olisi pitänyt kertoa ja koko ahan utelua mitä teet, mihin menet ja älä nyt vain tee sitä tai tätä. Nuoret tarvitsevat tilaa ja luottamusta. Eihän se toki aina näin ole mutta aika usein.
Tämäkin on hyvä pointti.
Onko ap vielä linjoilla?
En nyt sanoisi että tuo käytös olisi ikään nähden mitenkään erityisen poikkeavaa, vaikka toki tuo varastelu ja muu laiton on huolestuttavaa. Vanhempien kanssa kipuilukin on normaalia kun itsenäistymisprosessi on vielä kesken.
Luulen että tässä on nyt sekaisin ikätyypillistä käyttäytymistä ja sitten näitä mentaalipuolen ongelmia, mikä on aika haasteellinen soppa. Kyllä se siitä pikkuhiljaa rauhoittuu, mutta jonkin aikaa voi olla hankalaa navigoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy todella ihmetellä, että koronaa syytetään näistä ongelmista??!!😱😤😳
Mitä ihmeellistä siinä on? Asiantuntijatkin sanovat samaa että ne rajoitukset lisäsivät nuorten oireilua. Teinien harrastaminen lopahti pitkäksi aikaa, eikä ole vieläkään palautunut ennalleen. Monen kaverisuhteet hiipui kun ei saanut tavata. Esim. omalla teinilläni oli kaverit rinnakkaisluokilla mutta heitä ei voinut koulussa nähdä kun välitunnit ja ruokailut piti olla vain sen oman luokan kanssa. Tuota kesti melkein koko lukuvuoden.
Toisaalta maskipakkokin on voinut itsessään aiheuttaa joitain kun koulussa ei nähnyt muiden ihmisten kasvoja/ilmeitä.
Ehkä näistä seurauksista tiedetään myöhemmin enemmän kun tutkimuksia valmistuu.
Tuokin riippuu ihan nuorista. Oma tyttäreni oli lukiossa ja kun ei päässyt lähiopetukseen kavereiden kanssa heillä oli hyvin aktiiviset wa ja muut ryhmät missä tekivät tehtäviä yhdessä ja vaihtoivat kuulumisia päivittäin. Tapasivat ulkona lenkillä 1-2 kaverin kanssa kerrallaan. Salille pääsi pari ihmistä kerrallaan lähes koko ajan.
Sama 1. opiskeluvuosi - ihan uskomattoman hyvä ryhmähenki, yheydenpito ja toisistaan huolehtiminen. Jos joku oli sairaana muut kävivät kaupassa, toivat ruokaa ja lääkkeitä tai jopa huolehtivat sairaalaan kun meni liian huonoksi vointi eikä ambulanssi tullut.
Ainoa mistä jäivät 2v paitsi oli bilettäminen ja matkustelu, molemmat on jo otettu takaisin:)
Vierailija kirjoitti:
En nyt sanoisi että tuo käytös olisi ikään nähden mitenkään erityisen poikkeavaa, vaikka toki tuo varastelu ja muu laiton on huolestuttavaa. Vanhempien kanssa kipuilukin on normaalia kun itsenäistymisprosessi on vielä kesken.
Luulen että tässä on nyt sekaisin ikätyypillistä käyttäytymistä ja sitten näitä mentaalipuolen ongelmia, mikä on aika haasteellinen soppa. Kyllä se siitä pikkuhiljaa rauhoittuu, mutta jonkin aikaa voi olla hankalaa navigoida.
Kiitos tästä kommentista. Huolestuttaa kovin, että tyttö pilaa tulevaisuutensa jos joutuu nyt paljon viranomaisten kanssa tekemisiin. Mutta mitä voin tehdä, muuta kuin muistuttaa, että hänen omasta elämästään tässä on kyse...
Tytöllä on ollut kyllä rajat ja mietityttää, ovatko ne olleet liian tiukat. Käytöksessä tuntuu olevan paljon kapinaa nyt. Se kai ei välttämättä ole huono asia lainkaan, että osoittaa omaakin tahtoa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nyt sanoisi että tuo käytös olisi ikään nähden mitenkään erityisen poikkeavaa, vaikka toki tuo varastelu ja muu laiton on huolestuttavaa. Vanhempien kanssa kipuilukin on normaalia kun itsenäistymisprosessi on vielä kesken.
Luulen että tässä on nyt sekaisin ikätyypillistä käyttäytymistä ja sitten näitä mentaalipuolen ongelmia, mikä on aika haasteellinen soppa. Kyllä se siitä pikkuhiljaa rauhoittuu, mutta jonkin aikaa voi olla hankalaa navigoida.
Tämä oli hyvä kommentti
Voi olla muutaman vuoden ehkä tavanomaista myöhemmin tulevaa murrosikää ja luontaista kapinointia ja irrottautumista. Ja kyllä, lapsi voi ja oikeastaan hänen psyykeelleen on hyväksikin että irrottautuu vanhemmistaan. Jos on kovin kiinteä perhe niin se voi olla vaikeaakin. Jos on liian tukahduttavalla tavalla kiinteää ja ollaan lapsen kanssa parhaita kavereita niin siitä tulee lapselle entistä hankalampaa itsenäistyä - hän kokee syyllisyyttä ja voi kohdistaa sen itseensä masentumalla ja sitten päihteet tulee avuksi. Nuoren erillistymiskehityksessä sillä vauheella, missä vanhemmat eivät koe tekevänsä mitään oikein ja saavansa vaan syyttelyä, on todella iso ja nuoren erillistymis- ja identiteettikehitystä eteenpäinvievä merkitys juuri tämän takia - inhottavalta ja tyhmältä tuntuvasta vanhemmasta on helpomoi irrottautua kuin siitä täydellisestä ja ihanasta vanhemmasta.
En tiedä voiko tuossa nyt muuta tehdä kuin tukea lasta käymään hoitokontakteissa ja kuunnella häntä jos hän haluaa puhua. Kodin säännöt selkeiksi päihteidenkäytön ja muun osalta. Palstalla vaikea sanoa mitään enempää kuin on niin paljon asioita mitkä tuossa tilanteessa vaikuttaa, ja mikä se perhedynamiikka ja tausta vuosien ajalta on. Jos tyrtär on nuorisopsykiatrialla hoidossa niin pyytäkää teille vanhemmille vanhemman ohjauskäyntejä tai hakeutuu jollekin yksityispsykoterapeutille samoille käynneille. Mikäli tytär on ihan kuntoutuspsykoterapian tarpeessa ja siihen kypsä ja halukas (päihdekäyttö ensin pois) niin noin nuorella siihen terapiaan voi saada mukaan niitä vanhemman omia ohjauskäyntejä, jotka siis toki toteutuvat ilman lasta ja aivan omalla työntekijällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisit iloinen että tytöllä on kavereita joiden kanssa mennä ja nauttia nuoruudesta.
Kyllä voi hyvinkin olla tollasta joillain. Mieti oma käytös ja mitä asioita kontrolloit tytön elämässä. Ja sitten lopetat kontrolloinnin vaikka oman terapian avulla jossei muuten sulta onnistu. Tytön vointi ja läytös paranee, ei saman tien, mutta vähitellen.
Kun nuoren käytös muuttuu negatiiviseen suuntaan ja on ailahtelevaa , kannattaa miettiä onko takana huumeita. Tai alkoholia.
Minusta ei tullut peräkammarilasta, vaikka mulla ei ollut mitään velvotteita. Omillani opettelin kyllä aikanaan kokkaamaan, siivoamaan ja pyykkäämään ja olen nyt suurperheen työssäkäyvä äiti.