Lue keskustelun säännöt.
Parikymppisten tyttöjen äidit! Kysymyksiä ja ihmettelyä, onko kellään kokemuksia tällaisesta?
06.05.2023 |
Tytöllä on ollut masennusta ja ahdistusta, jonkin verran itsetuhoisia ajatuksiakin. Hoitosuhde on ja lääkitys menee. Kaverisuhteet muuttuivat yläkoulun aikaan tosi vaikeiksi, ja todellisia ystäviä on ollut vähän. Ehkä vähäisestä sosiaalisesta elämästä johtuen perheemme on aika tiivis, olemme paljon yhdessä ja tähän saakka olen ajatellut, että me myös viihdymme yhdessä. Tyttö suorittaa vielä keskiasteen opintoja, jotka sujuvat heikosti, koska tytön motivaatio on ollut nollissa. Hän asuu sisaruksen kanssa täällä meillä kotona, eikä ole vielä suunnitellut kotoa pois muuttoa.
Mutta.
Jonkin aikaa tyttö on käyttäytynyt todella huonosti. Juo paljon, varastelee, valehtelee. Käytös on ajoittain kuin murrosikäisen, vaikkei tyttö edes murrosikäisenä ollut noin hankala, toki näpistelyä ja hölmöilyä oli silloinkin (siis joitakin vuosia sitten). Joinakin päivinä hän viihtyy kotona hyvin, on nauravainen ja "oma itsensä", toisina päivinä hän vaan häipyy ja enimmäkseen juo kavereidensa kanssa. Hyvinä päivinä hän kertoo avoimesti mitä on viime aikoina tehnyt, myös ne hölmöilyt ja vaikeat asiat hän yleensä jossain vaiheessa paljastaa. Hyvinä päivinä hän myös liikkuu esim. ulos syömään perheen kanssa, mutta juuri minun - äitin - kanssa hänen on vaikeaa enää lähteä esimerkiksi kauppaan kaksistaan. Pitkäaikainen yhteinen harrastuksemme on myös loppunut tytön toiveesta, ja se surettaa.
Tuntuu vahvasti sille, että tyttö haluaa erkaantua minusta. Voiko olla näin, vai kuvittelenko vain? Tarvitseeko lapsi tuollaisen totaalisen irrottautumisen, että voi esim. muuttaa kotoa? En muista omasta nuoruudesta mitään vastaavaa. Onko teidän muiden tytöt ihan väkisin repineet teidän välejä, jos ei murrosiässä niin myöhemmin?
Yritän antaa tytön olla, enkä koeta rajoittaa hänen mahdollista irtaantumistaan. Mutta toisaalta hän kuitenkin tuntuu tarvitsevan tukea paitsi ihan käytännön asioissa, myös henkisesti.
Olen aika kujalla. En ikinä halua vaarantaa suhdettamme, mutta välillä mietityttää että miten päin pitäisi olla, että tyttö kuitenkin tuntisi voivansa luottaa ja tukeutua minuun. Miten paljon pitää olla puuttumatta hänen hölmöilyihinsä? Niihin en kuitenkaan voi oikein vaikuttaa, koska tyttö on juuri täyttänyt 18 vuotta.
Kommentit (77)
Voin kertoa oman kokemukseni. Olen 25v nainen. AMK oli pari vuotta tauolla masennuksen takia, nyt olen parantunut/parantumassa.
Opinnot jää tosi tosi helposti tauolle jos on ahdistusta kun se vie keskittymiskyvyn. Ja sit ne opiskeluvaikeudetkin alkaa ahdistaa ja se kierre ruokkii itseään, ja "lääke" on sitten päihteet. Minulle oli erittäin tärkeää saada apua opiskeluun ja sitä kautta olo lähti muutenkin paranemaan. Jos haluat tukea niin se että autat käytännön asioissa opiskelun suhteen (esim autat häntä aikatauluttamaan opiskeluaan, ja katsot deadlinejen perään) voisi auttaa tosi paljon.
Toki vain jos tyttö itse haluaa saada opinnot valmiiksi mutta tarvii siihen vain tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa oman kokemukseni. Olen 25v nainen. AMK oli pari vuotta tauolla masennuksen takia, nyt olen parantunut/parantumassa.
Opinnot jää tosi tosi helposti tauolle jos on ahdistusta kun se vie keskittymiskyvyn. Ja sit ne opiskeluvaikeudetkin alkaa ahdistaa ja se kierre ruokkii itseään, ja "lääke" on sitten päihteet. Minulle oli erittäin tärkeää saada apua opiskeluun ja sitä kautta olo lähti muutenkin paranemaan. Jos haluat tukea niin se että autat käytännön asioissa opiskelun suhteen (esim autat häntä aikatauluttamaan opiskeluaan, ja katsot deadlinejen perään) voisi auttaa tosi paljon.
Toki vain jos tyttö itse haluaa saada opinnot valmiiksi mutta tarvii siihen vain tukea.
Kiitos tästä, ja kaikkea hyvää sinulle! Olen huomannutkin tuon, että opiskelu ei vaan suju, vaikka hetkittäin tytöllä on hieman motivaatiotakin. On sitoutunut siihen, että keskiasteen opinnot suoritetaan, vaikka aikataulu venyy eikä arvosanat päätä huimaa (mikä tuntuu olevan suuri surun aihe ennen hyviä numeroita saaneelle...). Olen koettanut tukea opinnoissa, mutta siinäkin on alkanut olla sitä irtaantumista, kun tyttö ei halua esim. että kyselen sanoja ennen kielen koetta , mikä oli aiemmin ihan rutiini. En tiedä keinoja miten tukea, kun apuni ei enää kelpaa.
ap
Siis kyse jostain tosi nuoresta ihmisestä? Sillä on kasvu kesken, anna olla. Kiva juttu, että on kavereita joiden kanssa hengailla ja juopotella jos siltä tuntuu, "masennuskin" on luultavasti vaan nuoruuden kasvukipuja joita joillain on ja KUULUVAT JOILLAIN NUORUUTEEN. Niitä ei pitäisi lääkitä. Tästä on pitkän linjan psykiatritkin puhuneet, että ns. masennusoireet ovat normaalia kasvamista ja nuoruuteen (ja ylipäätään ihmiselämään) kuuluu kaikenlaisia vaiheita. Kasvaminen voi olla kivuliastakin, ja tälläkin tytöllä on paljon mukaviakin asioita elämässä (opinnot, kaverit, eli normaalia nuoren elämää) eli ei huolta.
Ja tästä kohdasta "Ehkä vähäisestä sosiaalisesta elämästä johtuen perheemme on aika tiivis, olemme paljon yhdessä ja tähän saakka olen ajatellut, että me myös viihdymme yhdessä." sanoisin, että älä takerru vaan anna lapsen kasvaa.
Hankkikaa jotain muuta, ei nuoria useinkaan kiinnosta niin paljoa olla no life-vanhempiensa kanssa "tiivis perhe" ja "viihtyä yhdessä". Toki joitain kiinnostaa, mutta niissä tapauksissa ne vanhemmat ei yleensä ole noliksia, vaan sosiaalisia ja meneviä rentoja tyyppejä.
Miksi hyväksyt alkoholin käytön? niin kauan kuin asuu kotona, sinun säännöt!
Itselläni nollatoleranssi päihteisiin kun nuoret vielä kotona!
Olin teininä masentunut ja ahdistunut. Hyvä, että tyttäresi kohdalla tähän on havahduttu ja hän on hoidon piirissä. Tilanne on todennäköisesti omaani vakavampi, joten en voi esittää tietäväni, millaista se on. Mutta voin kertoa omasta kokemuksestani.
Kaikki arkinen ympärilläni muistutti minua siitä, miten huonosti asiat ovat ja miten huono itse olen. Siitä halusi vetäytyä pois keinolla millä hyvänsä, saada edes hetken helpotuksen. Koska minulla ei ollut ystäviä, minun pakokeinoni olivat elokuvat, netti ja mielikuvitusmaailma. Mutta helpotus kesti aina vain tunteja. Ainoa, mikä oikeasti auttoi, oli pitkät ratsastusleirit. Siellä olin viikon verran kuin kaikki muut, kukaan ei tuntenut minua tai taustaani ja saatoin olla kuka vain. Se yhdistettynä rakastamaani harrastukseen toi niin suurta helpotusta, että niinä viikkoina tuntui aina, että oli helppo hengittää ja hyvä olla.
Miten sinä voisit tarjota tyttärellesi mahdollisuuden irtautua hetkeksi arjesta ja kaikesta siitä, mikä muistuttaa häntä niistä asioista, jotka tuottavat hänelle pahaa oloa? Se ei ole pakenemista. Jokainen tarvitsee taukoja, jotta jaksaa arkea taas vähän paremmin. Ja siitä ei pidä loukkaantua, että sinäkin muistutat häntä siitä, kuka hän on. Olet silti hänelle varmasti rakas, mutta välillä rakkaus voi olla raskasta.
Toivoa ei ole menetetty! Nimim. nykyään onnellinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseessä on aikuinen nainen - ei missään nimessä enää lapsi.
Kohtele häntä kuin aikuista ja potki elämään omaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Onko ihanteesi se, että olet tyttäresi paras ystävä? Aikuistuvat lapset yleensä itsenäistyvät.
Itse en ole oman äitini kopio ja ajattelemme monista asioista ihan eri tavoin, olemme melko etäisiä.
En halua olla lasteni paras ystävä. Haluaisin lähinnä vain, että irtaantuminen kodista tapahtuisi ilman valehtelua ja kapinointia kaikkea vastaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan joitain elementtejä omasta nuoruudestani.
"Ehkä vähäisestä sosiaalisesta elämästä johtuen perheemme on aika tiivis, olemme paljon yhdessä ja tähän saakka olen ajatellut, että me myös viihdymme yhdessä. "
Lapsi ei osaa tai uskalla irroittautua lapsuuden perheestä. Hän tavallaan käy taistelua omasta lapsuudesta luopumisesta ja oman elämän aloittamisesta. Lapsuudesta luopuminen on se sana tässä nyt. Usein nuoren poismuutto kotoa tapahtuu "pakosta" = pakko lähteä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Viimeistään 2. Asteen viimeisellä luokalla alkaa todelliset toiveet poismuutosta heräilemään.
Mutta mitä sitten jos ei ole sitä amk/yliopistohaaveita?
Pitäisikö vanhempien nyt lähteä syöttämään ajatusta jatko_opinnoista, työpaikasta ja omasta asunnosta?
Ei henkinen ikä ole sama kuin kalenteri-ikä. Siinä missä joku parikymppinen on 25 v tasolla joku voi olla 15 v tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä että tyttärellä on myös päihdeongelma, silloin päihteiden käyttö aiheuttaa muutoksia normaaliin elämään, hakekaa apua myös tähän. Päihdeongelma ja mielenterveys ongelmat usein kulkee käsikädessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus tilanne kun on jäänyt kiinni lapsuudenperheeseen. Ihan samoin käyttäytyisi vaikka olisi itsenäistynyt, mutta silloin ei olisi äiti kyttäämässä.
Tollasia on parikymppiset, etkö itse muka muista? Toki näpistely ja ahdistus kertoo ettei ole ihan ikäisellään tasolla tai muutoinkaan kaikki muumit laaksossa.
Oletpa ilkeä. Toivottavasti sait edes itsellesi hyvän mielen. Ilokseni huomasin, että tuollainen alatyylinen kettuilu ei tunnu missään, kun on isompia murheita mietittävänä. Ja ei, en ollut itse tuollainen 18-vuotiaana, eikä kukaan ystävistäni ollut. Siksi en ymmärrä tätä, enkä myöskään ymmärrä sitä mitä masennus tekee, koska en ole itse koskaan ollut masentunut.
ap
Et siis juonut ja juhlinut parikymppisenä? Mitä ilkeää tossa oli? Masentunut plus parikymppinen plus ongelmia. Mitä sä luulit?
"Toki näpistely ja ahdistus kertoo ettei ole ihan ikäisellään tasolla tai muutoinkaan kaikki muumit laaksossa."
Tuo ei mielestäsi ole ilkeää? Ja ahdistusko on vain alaikäisten ongelma?
ap
Päihdeongelma monesti johtaa näpistelyyn jopa isompiin rikoksiin, kun päihteet vie kaikki rahat, eikä riitäkään.
Ahdistusta on ihan aikuisillakin, se ei ole mikään ikätasoa alentava asia, eikä myöskään päihdeongelma ole tälläinen. Molemmat ovat ihan oikeita sairauksia, mihin hyvin menestynyt ihminenkin voi sairastua. Monella paikkakunnalla on esim a-klinikka tai vastaava, soita sinne heti seuraavana arkipäivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edes murrosikään ei kuulu noi ongelmat siinä määrin kuin että ne olisivat kertaluonteisia kokeiluja, joihin vanhemman puuttuessa nuori ymmärtää muuttaa käytöstään, muuten kyseessä on ongelma nuori...
Mulla on samanikäinen tytär. Tuntuu että tässä ikäluokassa on nyt normaalia enemmän oireilua. Herkässä iässä sosiaaliset suhteet olleet minimissä. Ainakin oma tytär joutui kärsimään kohtuuttomasti koronarajoituksista, yksi harrastuskin loppui kokonaan keväällä 2020, eikä ryhmä enää koskaan jatkanut. Koulussa kaikki ylimääräinen sosiaalinen kanssakäyminen oli kiellettyä.
Nyt niitetään satoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan joitain elementtejä omasta nuoruudestani.
"Ehkä vähäisestä sosiaalisesta elämästä johtuen perheemme on aika tiivis, olemme paljon yhdessä ja tähän saakka olen ajatellut, että me myös viihdymme yhdessä. "
Lapsi ei osaa tai uskalla irroittautua lapsuuden perheestä. Hän tavallaan käy taistelua omasta lapsuudesta luopumisesta ja oman elämän aloittamisesta. Lapsuudesta luopuminen on se sana tässä nyt. Usein nuoren poismuutto kotoa tapahtuu "pakosta" = pakko lähteä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Viimeistään 2. Asteen viimeisellä luokalla alkaa todelliset toiveet poismuutosta heräilemään.
Mutta mitä sitten jos ei ole sitä amk/yliopistohaaveita?
Pitäisikö vanhempien nyt lähteä syöttämään ajatusta jatko_opinnoista, työpaikasta ja omasta asunnosta?
Tytön masennus oireilee niin, että hän ei ajattele tulevaisuuden tuovan mitään mukavaa tullessaan. Aikaisemmin haaveili muutamista ammateista ja asioista, mitä voisi "isona" tehdä, mutta aikoihin ei ole niistä enää jutellut. Koetan toki ruokkia tulevaisuudesta haaveilemista, muistutan niistä aiemmista toiveammateista ja koetan keksiä uusia tytön omien mielenkiinnon kohteiden perusteella, mutta hankalaa se on, jos toinen ei vaan pysty. Mitä voin tehdä?
Mutta kiitos tästä kommentista, se oli täyttä asiaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samanikäinen tytär. Tuntuu että tässä ikäluokassa on nyt normaalia enemmän oireilua. Herkässä iässä sosiaaliset suhteet olleet minimissä. Ainakin oma tytär joutui kärsimään kohtuuttomasti koronarajoituksista, yksi harrastuskin loppui kokonaan keväällä 2020, eikä ryhmä enää koskaan jatkanut. Koulussa kaikki ylimääräinen sosiaalinen kanssakäyminen oli kiellettyä.
Nyt niitetään satoa
Kiitos tästä kommentista! Juuri näin olen itsekin ajatellut. Tytön vaikeudet alkoivat ennen koronaa, mutta koronasulku oli ihan viimeinen niitti. Ja tiedän muitakin, joille on käynyt samoin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Potkaise ulos niin pääsee aloittamaan oman elämänsä kuten tuossa iässä jo viimeistään kuuluu tehdä.
Ei kaikilla ole varaa muuttaa kesken lukion.
En halua rauhaa omalta lapseltani, joka käytännössä on omaisuuttani. Meillä asia ratkaistiin niin että aloin hengaamaan teinin huoneessa. Laittoi oven kiinni joten poistimme sen :)
Mulla on ihan päinvaistainen 20v tytär. Haluaa kyllä edelleen asua meidän kanssa. Kiltti ja tunnollinen. Ollut aina. Meillä on aina ollut hauskaa, olen aina pitänyt huolen, että kotona on positiivinen ja rento ilmapiiri. Mutta koulutuksen tärkeyttä on painotettu pienestä saakka. Koko perhe ollaan korkeasti koulutettuja. Tytär yliopistossa. Vaikka olen mielestäni ollut aina kaverivanhempi, niin lapsilla on säilynyt myös arvostus vanhempia kohtaan. Ollaan rauhallista ja tyytyväistä sakkia koko perhe. Isänsä ei ollut. Sai lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samanikäinen tytär. Tuntuu että tässä ikäluokassa on nyt normaalia enemmän oireilua. Herkässä iässä sosiaaliset suhteet olleet minimissä. Ainakin oma tytär joutui kärsimään kohtuuttomasti koronarajoituksista, yksi harrastuskin loppui kokonaan keväällä 2020, eikä ryhmä enää koskaan jatkanut. Koulussa kaikki ylimääräinen sosiaalinen kanssakäyminen oli kiellettyä.
Nyt niitetään satoaKiitos tästä kommentista! Juuri näin olen itsekin ajatellut. Tytön vaikeudet alkoivat ennen koronaa, mutta koronasulku oli ihan viimeinen niitti. Ja tiedän muitakin, joille on käynyt samoin.
ap
Oma tyttäreni on aina ollut aika ujo mutta kaikki tuo korona-aika pahensi tilannetta, kun uusi koulukin piti aloittaa rajoitusten aikaan. Ei saanut ensimmäisen 1,5 vuoden aikana yhtään ystävää. Ryhmäytymiseenkään ei juuri koulun taholta panostettu, koska "tartuntavaara".
"Toki näpistely ja ahdistus kertoo ettei ole ihan ikäisellään tasolla tai muutoinkaan kaikki muumit laaksossa."
Tuo ei mielestäsi ole ilkeää? Ja ahdistusko on vain alaikäisten ongelma?
ap