Lue keskustelun säännöt.
Parikymppisten tyttöjen äidit! Kysymyksiä ja ihmettelyä, onko kellään kokemuksia tällaisesta?
06.05.2023 |
Tytöllä on ollut masennusta ja ahdistusta, jonkin verran itsetuhoisia ajatuksiakin. Hoitosuhde on ja lääkitys menee. Kaverisuhteet muuttuivat yläkoulun aikaan tosi vaikeiksi, ja todellisia ystäviä on ollut vähän. Ehkä vähäisestä sosiaalisesta elämästä johtuen perheemme on aika tiivis, olemme paljon yhdessä ja tähän saakka olen ajatellut, että me myös viihdymme yhdessä. Tyttö suorittaa vielä keskiasteen opintoja, jotka sujuvat heikosti, koska tytön motivaatio on ollut nollissa. Hän asuu sisaruksen kanssa täällä meillä kotona, eikä ole vielä suunnitellut kotoa pois muuttoa.
Mutta.
Jonkin aikaa tyttö on käyttäytynyt todella huonosti. Juo paljon, varastelee, valehtelee. Käytös on ajoittain kuin murrosikäisen, vaikkei tyttö edes murrosikäisenä ollut noin hankala, toki näpistelyä ja hölmöilyä oli silloinkin (siis joitakin vuosia sitten). Joinakin päivinä hän viihtyy kotona hyvin, on nauravainen ja "oma itsensä", toisina päivinä hän vaan häipyy ja enimmäkseen juo kavereidensa kanssa. Hyvinä päivinä hän kertoo avoimesti mitä on viime aikoina tehnyt, myös ne hölmöilyt ja vaikeat asiat hän yleensä jossain vaiheessa paljastaa. Hyvinä päivinä hän myös liikkuu esim. ulos syömään perheen kanssa, mutta juuri minun - äitin - kanssa hänen on vaikeaa enää lähteä esimerkiksi kauppaan kaksistaan. Pitkäaikainen yhteinen harrastuksemme on myös loppunut tytön toiveesta, ja se surettaa.
Tuntuu vahvasti sille, että tyttö haluaa erkaantua minusta. Voiko olla näin, vai kuvittelenko vain? Tarvitseeko lapsi tuollaisen totaalisen irrottautumisen, että voi esim. muuttaa kotoa? En muista omasta nuoruudesta mitään vastaavaa. Onko teidän muiden tytöt ihan väkisin repineet teidän välejä, jos ei murrosiässä niin myöhemmin?
Yritän antaa tytön olla, enkä koeta rajoittaa hänen mahdollista irtaantumistaan. Mutta toisaalta hän kuitenkin tuntuu tarvitsevan tukea paitsi ihan käytännön asioissa, myös henkisesti.
Olen aika kujalla. En ikinä halua vaarantaa suhdettamme, mutta välillä mietityttää että miten päin pitäisi olla, että tyttö kuitenkin tuntisi voivansa luottaa ja tukeutua minuun. Miten paljon pitää olla puuttumatta hänen hölmöilyihinsä? Niihin en kuitenkaan voi oikein vaikuttaa, koska tyttö on juuri täyttänyt 18 vuotta.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Lol, tarinat vaan vaihtuu. Tyylisi tunnetaan
Siellä teidän perähikiän fb-ryhmässä on ehkä 10 ihmistä, mutta yritä nyt ymmärtää että täällä käy kymmeniätuhansia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan päinvaistainen 20v tytär. Haluaa kyllä edelleen asua meidän kanssa. Kiltti ja tunnollinen. Ollut aina. Meillä on aina ollut hauskaa, olen aina pitänyt huolen, että kotona on positiivinen ja rento ilmapiiri. Mutta koulutuksen tärkeyttä on painotettu pienestä saakka. Koko perhe ollaan korkeasti koulutettuja. Tytär yliopistossa. Vaikka olen mielestäni ollut aina kaverivanhempi, niin lapsilla on säilynyt myös arvostus vanhempia kohtaan. Ollaan rauhallista ja tyytyväistä sakkia koko perhe. Isänsä ei ollut. Sai lähteä.
Missä vaiheessa päästät lapsesi itsenäistymään? Onko hänellä ystäviä ja omia menoja?
Puhutteko kotona siitä, mitä lapsen seuraava elämänvaihe ja aikuistuminen pitää sisällään? Tietääkö hän esimerkiksi, miten vero- ja palkka-asiat hoituvat, kuinka haetaan asuntoa, miten maksetaan vuokra ja mitä odottaa työelämältä? Oletteko vanhempina puhuneet lapselle avoimesti omista elämistänne? Muistatteko, mitä vaiheita ja tunteita teidän aikuistumiseenne kuului? Tytöllä on edessä suuri harppaus lapsuudesta aikuisuuteen ja tuntematon voi aiheuttaa ahdistusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus tilanne kun on jäänyt kiinni lapsuudenperheeseen. Ihan samoin käyttäytyisi vaikka olisi itsenäistynyt, mutta silloin ei olisi äiti kyttäämässä.
Tollasia on parikymppiset, etkö itse muka muista? Toki näpistely ja ahdistus kertoo ettei ole ihan ikäisellään tasolla tai muutoinkaan kaikki muumit laaksossa.
Oletpa ilkeä. Toivottavasti sait edes itsellesi hyvän mielen. Ilokseni huomasin, että tuollainen alatyylinen kettuilu ei tunnu missään, kun on isompia murheita mietittävänä. Ja ei, en ollut itse tuollainen 18-vuotiaana, eikä kukaan ystävistäni ollut. Siksi en ymmärrä tätä, enkä myöskään ymmärrä sitä mitä masennus tekee, koska en ole itse koskaan ollut masentunut.
ap
Et siis juonut ja juhlinut parikymppisenä? Mitä ilkeää tossa oli? Masentunut plus parikymppinen plus ongelmia. Mitä sä luulit?
Juopottelin koko yläasteen eli murrosiän. Parikymppisenä ei enää maistunut.
ap
Eli tyttö on äitiinsä tullut lol
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan päinvaistainen 20v tytär. Haluaa kyllä edelleen asua meidän kanssa. Kiltti ja tunnollinen. Ollut aina. Meillä on aina ollut hauskaa, olen aina pitänyt huolen, että kotona on positiivinen ja rento ilmapiiri. Mutta koulutuksen tärkeyttä on painotettu pienestä saakka. Koko perhe ollaan korkeasti koulutettuja. Tytär yliopistossa. Vaikka olen mielestäni ollut aina kaverivanhempi, niin lapsilla on säilynyt myös arvostus vanhempia kohtaan. Ollaan rauhallista ja tyytyväistä sakkia koko perhe. Isänsä ei ollut. Sai lähteä.
Oletko varma ettet kasvata peräkammarilasta?
Onko tyttärellä kotona aikuisen velvoitteita, esim. hoitaako osuutensa kotitöistä? Siivoaa, kokkaa, pyykkää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lol, tarinat vaan vaihtuu. Tyylisi tunnetaan
Ap:n tapaukseen kantaa ottamatta se on kyllä kiintoisa juttu, että jotkut täällä tehtailevat menestyksekkäitä provoja päivästä toiseen.. Sitten kun itse yrittää kysyä jotain oikeasti mieltä askarruttavaa, saa korkeintaan pari yksisanaista trollivastausta tai aloitus jopa poistetaan? :DD
Oletko ollut liian tuppautuva ja kontrolloiva? Sitä kovempi irtirepäisy tytöllä sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus tilanne kun on jäänyt kiinni lapsuudenperheeseen. Ihan samoin käyttäytyisi vaikka olisi itsenäistynyt, mutta silloin ei olisi äiti kyttäämässä.
Tollasia on parikymppiset, etkö itse muka muista? Toki näpistely ja ahdistus kertoo ettei ole ihan ikäisellään tasolla tai muutoinkaan kaikki muumit laaksossa.
Oletpa ilkeä. Toivottavasti sait edes itsellesi hyvän mielen. Ilokseni huomasin, että tuollainen alatyylinen kettuilu ei tunnu missään, kun on isompia murheita mietittävänä. Ja ei, en ollut itse tuollainen 18-vuotiaana, eikä kukaan ystävistäni ollut. Siksi en ymmärrä tätä, enkä myöskään ymmärrä sitä mitä masennus tekee, koska en ole itse koskaan ollut masentunut.
ap
Et siis juonut ja juhlinut parikymppisenä? Mitä ilkeää tossa oli? Masentunut plus parikymppinen plus ongelmia. Mitä sä luulit?
Juopottelin koko yläasteen eli murrosiän. Parikymppisenä ei enää maistunut.
ap
Eli tyttö on äitiinsä tullut lol
Lollottelija löysi linjoille. Aurinkoista sunnuntaita sinulle! Kävely ulkoilmassa vois helpottaa oloasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotoa häätäminen ei ole vaihtoehto, eikä tyttö tunne itsekään olevansa siihen valmis.
ap
Sitten tytön pitää oppia ymmärtämään että hän elää täysi-ikäisenä SINUN kotonasi joten sinun sääntösi on se mitä noudatetaan.
Olen tästä harvinaisen samaa mieltä. Mutta tyttö tuntuu kovasti kapinoivan kodin sääntöjä vastaan. Valehtelu on ollut aina kiellettyä, mutta nykyisin tyttö valehtelee aivan kaikesta. Kun välillä - niinä hyvinä päivinä - keskustelemme aiheesta, hän sanoo, että ei ymmärrä itsekään miksi koettaa nykyisin päästä kaikesta niin helpolla, eli valehtelemalla. Voiko tämäkin liittyä masennukseen? Tuntuu, että tytön koko ajattelutapa on muuttunut dramaattisesti.
ap
Elättekö ydinperheenä? Kysymyksen taustana se, että tulisiko tyttö paremmin toimeen isänsä kanssa? Itselläni ei tuonikäisiä lapsia vielä ole, mutta kahdellakin hyvällä ystävälläni on, juuri niitä parikymppisiä. Toisella tyttö oli kovin arka, hiljainen ja sulkeutunut, ei ollut ystäviä mutta koulussa kympin tyttö. Juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä löysivät isän kanssa yhteisen liikunnallisen harrastuksen (aiemmin mikään liikunta ei kiinnostanut) ja sen kautta hän alkoi rohkaistua, uskalsi ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin ja päätti lukion jälkeen muuttaa yksin asumaan, lähelle vanhempiaan, mutta kuitenkin omilleen. Toisen tyttärelle kävi toisinpäin. Elämältä meni merkitys, kun lopetti leijonanosan ajastaan vieneen harrastuksen yläkoulun jälkeen. Hän oli juurikin tuo kapinallinen nuori, halusi muuttaa jo alaikäisenä ammattikoulutukseen toiselle paikkakunnalle, joi ja rellesti, ja äiti mahdollisti tämän tukemalla rahallisesti. Parin vuoden päästä tuli pysähdys, ja hän muutti takaisin kotiin. Oli puoli vuotta, muutti omilleen, ja hetken päästä taas takaisin kotiin. Elämänhallinta oli aivan hukassa. Tässäkin perheessä isä oli se, joka sai tytön elämän uusille raiteille. Sai äidin lopettamaan mahdollistamisen liialla rahallisella avulla. Isän kanssa keskusteleminen sujui ja sujuu paljon paremmin kuin äidin, joka toimi varmasti tavalla, joka hänestä oli parasta mahdollista tukea, mutta ei auttanut tyttöä jaloilleen. Isä pystyi tukemaan tyttöä henkisesti paremmin, yhdessä keskustelemalla löysivät toimivan ratkaisun kohti valoisampaa tulevaisuutta. Nyt tyttö opiskelee oppisopimuskoulutuksessa toisella paikkakunnalla, mikä on ollut hänelle hyvä tapa jatkaa opintoja. Hän tietää, että vanhemmat ovat turvana, jos hätä tulee, mutta omilla jaloilla kannattaa yrittää seisoa.
Parikymppinen (2002) tytär asui kotona lukioajan ja muutti opiskelupaikkakunnalle kun pääsi sisään lääkikseen. Ei rajua murrosikää teininä, eikä nyt vanhempana. Ei juo, ei polta, on samanhenkisiä kavereita ja meillä on hyvät välit. Matkustellaan yhdessä aina kun voidaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus tilanne kun on jäänyt kiinni lapsuudenperheeseen. Ihan samoin käyttäytyisi vaikka olisi itsenäistynyt, mutta silloin ei olisi äiti kyttäämässä.
Tollasia on parikymppiset, etkö itse muka muista? Toki näpistely ja ahdistus kertoo ettei ole ihan ikäisellään tasolla tai muutoinkaan kaikki muumit laaksossa.
Oletpa ilkeä. Toivottavasti sait edes itsellesi hyvän mielen. Ilokseni huomasin, että tuollainen alatyylinen kettuilu ei tunnu missään, kun on isompia murheita mietittävänä. Ja ei, en ollut itse tuollainen 18-vuotiaana, eikä kukaan ystävistäni ollut. Siksi en ymmärrä tätä, enkä myöskään ymmärrä sitä mitä masennus tekee, koska en ole itse koskaan ollut masentunut.
ap
Et siis juonut ja juhlinut parikymppisenä? Mitä ilkeää tossa oli? Masentunut plus parikymppinen plus ongelmia. Mitä sä luulit?
Juopottelin koko yläasteen eli murrosiän. Parikymppisenä ei enää maistunut.
ap
Eli tyttö on äitiinsä tullut lol
Lollottelija löysi linjoille. Aurinkoista sunnuntaita sinulle! Kävely ulkoilmassa vois helpottaa oloasi
Kiitos samoin! Oikein kaunis päivä näyttää olevan tulossa. Ole helpottuu kun käyn suihkussa ja otan yhden oluen. Sen jälkeen rakkaan kanssa luontoon lenkille.
Itse valehtelin vanhemmilleni 18-19 -vuotiaana, koska he rajoittivat elämääni liikaa ja koin sen pakolliseksi. Varastellut tosin en. Jos lähdin vaikka kaverille tai baariin, niin soittelivat vihaisena kesken illan, että missä olet ja kenen kanssa jne. ja että ei saa olla myöhään.. Silloin koin vielä velvollisuudekseni vastata siihen puhelimeen ja oli pakko valehdella, että rauhoittuvat ja jättävä rauhaan. Samoin hermostuivat jos en osannut sanoa tarkkaa aikaa, milloin tulin seuraavana päivän kotiin tai siitä jos tuli muutoksia suunnitelmiin vaikka ilmoitinkin siitä.
Muutin sitten yhteen poikaystävän kanssa suoraan kotoa 19-vuotiaana. Jälkeenpäin ajateltuna turhan aikaisin, mutta vanhempani ajoivat minut siihen. Oletko Ap varma, ettet ole itse liian hallitseva? Saako aikuinen lapsesi elää nuoren aikuisen elämää ilman, että hengität niskaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy todella ihmetellä, että koronaa syytetään näistä ongelmista??!!😱😤😳
Vierailija kirjoitti:
Parikymppinen (2002) tytär asui kotona lukioajan ja muutti opiskelupaikkakunnalle kun pääsi sisään lääkikseen. Ei rajua murrosikää teininä, eikä nyt vanhempana. Ei juo, ei polta, on samanhenkisiä kavereita ja meillä on hyvät välit. Matkustellaan yhdessä aina kun voidaan.
Onko tämä vastaus ap:n kysymykseen "onko kellään kokemusta tällaisesta"?
Toivottavasti tyttärestäsi tulee empaattisempi kuin sinusta. Lääkärin työssä se on tärkeä ominaisuus.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Täytyy todella ihmetellä, että koronaa syytetään näistä ongelmista??!!😱😤😳
Mitä ihmeellistä siinä on? Asiantuntijatkin sanovat samaa että ne rajoitukset lisäsivät nuorten oireilua. Teinien harrastaminen lopahti pitkäksi aikaa, eikä ole vieläkään palautunut ennalleen. Monen kaverisuhteet hiipui kun ei saanut tavata. Esim. omalla teinilläni oli kaverit rinnakkaisluokilla mutta heitä ei voinut koulussa nähdä kun välitunnit ja ruokailut piti olla vain sen oman luokan kanssa. Tuota kesti melkein koko lukuvuoden.
Toisaalta maskipakkokin on voinut itsessään aiheuttaa joitain kun koulussa ei nähnyt muiden ihmisten kasvoja/ilmeitä.
Ehkä näistä seurauksista tiedetään myöhemmin enemmän kun tutkimuksia valmistuu.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy todella ihmetellä, että koronaa syytetään näistä ongelmista??!!😱😤😳
Omassa perheessäni aiheutti sen että monet kaverisuhteet katkesi (kun mm. harrastukset taukosi ja moni lopetti sen seurauksena kokonaan.)
Eri paikkakunnilla on toki voinut olla vähän erilainen tilanne. Itse asumme kaupungissa jossa esim. koulun etäopetusta oli kaikkein pisimpään. Tuttavaperheessä pienellä paikkakunnalla etäopetusta oli paljon vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy todella ihmetellä, että koronaa syytetään näistä ongelmista??!!😱😤😳
Monen kaverisuhteet hiipui kun ei saanut tavata. Esim. omalla teinilläni oli kaverit rinnakkaisluokilla mutta heitä ei voinut koulussa nähdä kun välitunnit ja ruokailut piti olla vain sen oman luokan kanssa. Tuota kesti melkein koko lukuvuoden.
Korjaan, nuo rajoitukset kestikin kevääseen 2022 asti. Eli käytännössä 2 vuotta kavereiden näkeminen oli hyvin rajallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan päinvaistainen 20v tytär. Haluaa kyllä edelleen asua meidän kanssa. Kiltti ja tunnollinen. Ollut aina. Meillä on aina ollut hauskaa, olen aina pitänyt huolen, että kotona on positiivinen ja rento ilmapiiri. Mutta koulutuksen tärkeyttä on painotettu pienestä saakka. Koko perhe ollaan korkeasti koulutettuja. Tytär yliopistossa. Vaikka olen mielestäni ollut aina kaverivanhempi, niin lapsilla on säilynyt myös arvostus vanhempia kohtaan. Ollaan rauhallista ja tyytyväistä sakkia koko perhe. Isänsä ei ollut. Sai lähteä.
Missä vaiheessa päästät lapsesi itsenäistymään? Onko hänellä ystäviä ja omia menoja?
On ystäviä ja omia menoja. Miten niin "päästä"? En mitenkään pitele häntä kotonaan. Annan hänelle vapauden toimia kuten parhaaksi näkee. Toki sitten lähtee viimeistään omaan kämppään, kun töitä saa.
Suomessa on jokin outo tarve ajaa lapset mahdollisimman pian maailmalle, kun taas esim. Espanjassa on täysin normaalia asua kotona siihen asti, että saa koulut käytyä.
Lol, tarinat vaan vaihtuu. Tyylisi tunnetaan