Lue keskustelun säännöt.
Nyt kun teini haluaa syödä omassa huoneessaan, mieskin on alkanut syödä tv:n ääressä
05.05.2023 |
Sinne meni meidän yhteiset ruokailut. Yksin syön keittiössä =( Lisäksi ärsyttää kun muruja ja likaisia astioita on pitkin kämpää. Mies taantunut teiniksi myös, eikä saa astioita koneeseen. Alanko natsiksi, ja käsken siivomaan jälkensä vai ummistan silmäni ja annan kämpän muuttua lääväksi, kas siinäpä kysymys. Nätisti sanominen ei ole auttanut...
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä panostaisin siihen, että pidetään se yhteinen ruokahetki. Meidän perheessä sitä ei koskaan oikein ollut, vaan kaikki söi yksin, ja muistan, että esim. parhaan ystävän kotona nautin aina siitä, kun koko perhe söi yhdessä ja jutteli. Toisaalta mulle yksin syöminen mahdollisti myös syömishäiriö-oireilua, piilotin esimerkiksi ruokaa ja heitin myöhemmin pois. Olisin tarkkana tällaisten juttujen tiimoilta, jos nuori on yhtäkkiä halunnut alkaa syömään yksin.
Minun perheessä syötiin myös yhdessä ja niin myös useimmissa kavereitten perheissä, ja se oli hyvä käytäntö. Ei teinien tarvitse antaa hautautua kokonaan omaan maailmaansa, kyllä on hyvä vaatia osallistumaan edes ruokahetken verran yhteiseen elämään. Mieheni perheessä äiti teki vuorotöitä ja kaikki söi milloin sattuu, mutta ei sielläkään saanut syödä muualla kuin ruokapöydän ääressä ja jäljet piti siivota. Ei teinienkään tarvitse elää kuin siat pellossa.
Juuri näin. Perhe on pakko, rakkaus on pitää ansaita, yhteinen elämä on vaadittu velvollisuus!
Miten tuo nyt liittyi mihinkään? Normaalissa perheessä jossa on säännöt ja rakkautta, ei ole mikään ongelma syödä pöydän ääressä yhdessä. Jos perheen kanssa syöminen on järkyttävän vastenmielinen velvollisuus niin jokin on pahasti pielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä panostaisin siihen, että pidetään se yhteinen ruokahetki. Meidän perheessä sitä ei koskaan oikein ollut, vaan kaikki söi yksin, ja muistan, että esim. parhaan ystävän kotona nautin aina siitä, kun koko perhe söi yhdessä ja jutteli. Toisaalta mulle yksin syöminen mahdollisti myös syömishäiriö-oireilua, piilotin esimerkiksi ruokaa ja heitin myöhemmin pois. Olisin tarkkana tällaisten juttujen tiimoilta, jos nuori on yhtäkkiä halunnut alkaa syömään yksin.
Minun perheessä syötiin myös yhdessä ja niin myös useimmissa kavereitten perheissä, ja se oli hyvä käytäntö. Ei teinien tarvitse antaa hautautua kokonaan omaan maailmaansa, kyllä on hyvä vaatia osallistumaan edes ruokahetken verran yhteiseen elämään. Mieheni perheessä äiti teki vuorotöitä ja kaikki söi milloin sattuu, mutta ei sielläkään saanut syödä muualla kuin ruokapöydän ääressä ja jäljet piti siivota. Ei teinienkään tarvitse elää kuin siat pellossa.
Juuri näin. Perhe on pakko, rakkaus on pitää ansaita, yhteinen elämä on vaadittu velvollisuus!
Miten tuo nyt liittyi mihinkään? Normaalissa perheessä jossa on säännöt ja rakkautta, ei ole mikään ongelma syödä pöydän ääressä yhdessä. Jos perheen kanssa syöminen on järkyttävän vastenmielinen velvollisuus niin jokin on pahasti pielessä.
Aivan. Tässä keskustelussa moni mamma nimenomaan tekee yhdessä syömisestä perheen velvollisuuden johon vaaditaan osallistumaan ja tätä pidetään hyvänä asiana. Kuten sanot, jotain on pahasti pielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teini saa syödä omassa huoneessaan?
Miksei omassa huoneessa saisi syödä? Samalla voi katsoa youtubea tai netflixiä.
Samalla voisi myös jutella keittiössä muun perheen kanssa.
Meillä nuoret söivät keittiössä samaan aikaan muiden kanssa ja siinä oli mukava jutella kuulumisia. Muuten kun olivat harrastuksissa/kavereilla/netissä.
Eiköhän ap:n teini valitsisi keittiössä syömisen, jos haluaisi jutella kuulumisia. Kuulostaa ehkä julmalta, mutta ei minua kiinnostanut perheeni kuulumiset. Tietokoneella netin toisessa päässä olivat he, joiden asiat minua oikeasti kiinnostivat.
Varmaan oli kauheaa viettää vartti oman perheen kesken, kun muun ajan pystyi olemaan siellä netin syövereissä.
Olihan se. Mieti jotain ärsyttävää työkaveria ja kuvittele, että joutuisit viettämään lounastauon aina hänen kanssaan. Vartti päivässä joo, mutta työpäivät tuntuisivat varmasti todella paljon raskaammilta.
Minun työkaverini eivät tee minulle ruokaa, tarjoa asuntoa, ym. Mutta vanhempani maksoivat elämiseni. Minusta ei ole kohtuutonta viettää varttia tai paria perheensä seurassa päivittäin. Jos on niin kannattaa pyytää sijoitusta jonnekin laitokseen.
Mutta työnantajasi maksaa elämisesi. Miten suhtautuisit, jos ruokatauko pitäisi viettää työnantajan kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teini saa syödä omassa huoneessaan?
Miksei omassa huoneessa saisi syödä? Samalla voi katsoa youtubea tai netflixiä.
Samalla voisi myös jutella keittiössä muun perheen kanssa.
Meillä nuoret söivät keittiössä samaan aikaan muiden kanssa ja siinä oli mukava jutella kuulumisia. Muuten kun olivat harrastuksissa/kavereilla/netissä.
Ikävää, että teillä ei jutella kuin lautasen ääressä. Silloin kyllä kannattaa yhteisruokailusta pitää kiinni.
Juu, kyllä se arki oli tosi hetkistä tuolloin. Lapsia on 4 ja todellakin tuo ruokailu oli se paikka, jossa kaikki olivat pääsääntöisesti paikalla. Jokaisena iltana oli vähintään jonkun harrastusta.
Nykyään, kun nuorinkin on jo aikuinen, on mukava kokoontua porukalla syömään yhdessä. Kuinkahan se onnistuu niissä perheissä, joissa se ei ole kuulunut aiempaankaan kanssakäymiseen?
Katsos, monissa perheissä pystytään olla yhdessä ja tehdä muutakin kuin syödä. Ja näin aikuisiälläkin voi olla perheen kanssa tekemisissä muutenkin kuin ruoan ääressä . Itse tässä soitin veljelläni, viestittelin serkun kanssa ja kävin äitini kanssa museossa, näin aikuisena, vaikka emme harrastaneet yhteisruokailua.
Ehkä se onnistuu pienen perheen kesken, mutta meillä 10 henkilön yhteispuhelut eivät oikein onnistu. Kaikki kun opiskelevat tai ovat työelämässä sekä muut menot siihen päälle. Siksi olemme ihan yhteisestä päätöksestä pyrkineet pitämään 1-2kk välein perhepäivällisen. Nämä laitetaan kalenteriin hyvissä ajoin ja kaikki pyrkivät silloin pääsemään paikalle.
Toki meilläkin pidetään muuten yhteyttä, mutta tässä puhuttiin koko perheen yhteisestä ajasta. Jos soittelen tyttärelleni niin en koe sen olevan koko perheen kanssa keskustelua. Lasken myös miniän ja vävyt perheeksi.
Kuulostaa kamalalta, että pitäisi kerran kuukaudessa puolipakolla vääntäytyä velvoitepäivälliselle.
No eipä tuo kuulostanut "puolipakolle" vaan juuri siltä, että perheessä halutaan pitää yhteyttä ihan fyysisestikin eikä vain pikaisena soittona silloin tällöin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä panostaisin siihen, että pidetään se yhteinen ruokahetki. Meidän perheessä sitä ei koskaan oikein ollut, vaan kaikki söi yksin, ja muistan, että esim. parhaan ystävän kotona nautin aina siitä, kun koko perhe söi yhdessä ja jutteli. Toisaalta mulle yksin syöminen mahdollisti myös syömishäiriö-oireilua, piilotin esimerkiksi ruokaa ja heitin myöhemmin pois. Olisin tarkkana tällaisten juttujen tiimoilta, jos nuori on yhtäkkiä halunnut alkaa syömään yksin.
Minun perheessä syötiin myös yhdessä ja niin myös useimmissa kavereitten perheissä, ja se oli hyvä käytäntö. Ei teinien tarvitse antaa hautautua kokonaan omaan maailmaansa, kyllä on hyvä vaatia osallistumaan edes ruokahetken verran yhteiseen elämään. Mieheni perheessä äiti teki vuorotöitä ja kaikki söi milloin sattuu, mutta ei sielläkään saanut syödä muualla kuin ruokapöydän ääressä ja jäljet piti siivota. Ei teinienkään tarvitse elää kuin siat pellossa.
Juuri näin. Perhe on pakko, rakkaus on pitää ansaita, yhteinen elämä on vaadittu velvollisuus!
Miten tuo nyt liittyi mihinkään? Normaalissa perheessä jossa on säännöt ja rakkautta, ei ole mikään ongelma syödä pöydän ääressä yhdessä. Jos perheen kanssa syöminen on järkyttävän vastenmielinen velvollisuus niin jokin on pahasti pielessä.
Aivan. Tässä keskustelussa moni mamma nimenomaan tekee yhdessä syömisestä perheen velvollisuuden johon vaaditaan osallistumaan ja tätä pidetään hyvänä asiana. Kuten sanot, jotain on pahasti pielessä.
Ei se että vaaditaan osallistumaan johonkin tarkoita, että se olisi vastenmielinen velvollisuus. Teinit nyt voi haluta sännätä sinne koneen ääreen vaikka vanhemmissa ei olisi kerrassaan mitään vikaa ja perheen kanssa syöminen itseasiassa ihan kivaa, jos siellä sattuu olemaan joku jännä juttu kesken. Sellaisia teinit on, mutta ei heille tarvitse eikä pidä kaikkea antaa periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teini saa syödä omassa huoneessaan?
Miksei omassa huoneessa saisi syödä? Samalla voi katsoa youtubea tai netflixiä.
Samalla voisi myös jutella keittiössä muun perheen kanssa.
Meillä nuoret söivät keittiössä samaan aikaan muiden kanssa ja siinä oli mukava jutella kuulumisia. Muuten kun olivat harrastuksissa/kavereilla/netissä.
Eiköhän ap:n teini valitsisi keittiössä syömisen, jos haluaisi jutella kuulumisia. Kuulostaa ehkä julmalta, mutta ei minua kiinnostanut perheeni kuulumiset. Tietokoneella netin toisessa päässä olivat he, joiden asiat minua oikeasti kiinnostivat.
Varmaan oli kauheaa viettää vartti oman perheen kesken, kun muun ajan pystyi olemaan siellä netin syövereissä.
Olihan se. Mieti jotain ärsyttävää työkaveria ja kuvittele, että joutuisit viettämään lounastauon aina hänen kanssaan. Vartti päivässä joo, mutta työpäivät tuntuisivat varmasti todella paljon raskaammilta.
Minun työkaverini eivät tee minulle ruokaa, tarjoa asuntoa, ym. Mutta vanhempani maksoivat elämiseni. Minusta ei ole kohtuutonta viettää varttia tai paria perheensä seurassa päivittäin. Jos on niin kannattaa pyytää sijoitusta jonnekin laitokseen.
Mutta miksi siihen perheen seurassa oloon vaaditaan kellonaika, pöytä ja ruoka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teini saa syödä omassa huoneessaan?
Miksei omassa huoneessa saisi syödä? Samalla voi katsoa youtubea tai netflixiä.
Samalla voisi myös jutella keittiössä muun perheen kanssa.
Meillä nuoret söivät keittiössä samaan aikaan muiden kanssa ja siinä oli mukava jutella kuulumisia. Muuten kun olivat harrastuksissa/kavereilla/netissä.
Ikävää, että teillä ei jutella kuin lautasen ääressä. Silloin kyllä kannattaa yhteisruokailusta pitää kiinni.
Juu, kyllä se arki oli tosi hetkistä tuolloin. Lapsia on 4 ja todellakin tuo ruokailu oli se paikka, jossa kaikki olivat pääsääntöisesti paikalla. Jokaisena iltana oli vähintään jonkun harrastusta.
Nykyään, kun nuorinkin on jo aikuinen, on mukava kokoontua porukalla syömään yhdessä. Kuinkahan se onnistuu niissä perheissä, joissa se ei ole kuulunut aiempaankaan kanssakäymiseen?
Katsos, monissa perheissä pystytään olla yhdessä ja tehdä muutakin kuin syödä. Ja näin aikuisiälläkin voi olla perheen kanssa tekemisissä muutenkin kuin ruoan ääressä . Itse tässä soitin veljelläni, viestittelin serkun kanssa ja kävin äitini kanssa museossa, näin aikuisena, vaikka emme harrastaneet yhteisruokailua.
Ehkä se onnistuu pienen perheen kesken, mutta meillä 10 henkilön yhteispuhelut eivät oikein onnistu. Kaikki kun opiskelevat tai ovat työelämässä sekä muut menot siihen päälle. Siksi olemme ihan yhteisestä päätöksestä pyrkineet pitämään 1-2kk välein perhepäivällisen. Nämä laitetaan kalenteriin hyvissä ajoin ja kaikki pyrkivät silloin pääsemään paikalle.
Toki meilläkin pidetään muuten yhteyttä, mutta tässä puhuttiin koko perheen yhteisestä ajasta. Jos soittelen tyttärelleni niin en koe sen olevan koko perheen kanssa keskustelua. Lasken myös miniän ja vävyt perheeksi.
Kuulostaa kamalalta, että pitäisi kerran kuukaudessa puolipakolla vääntäytyä velvoitepäivälliselle.
No eipä tuo kuulostanut "puolipakolle" vaan juuri siltä, että perheessä halutaan pitää yhteyttä ihan fyysisestikin eikä vain pikaisena soittona silloin tällöin.
On siinä pakkoa, että pitää järjestää omat työt, puolison työt, lasten menot niin, että kerran kuukaudessa pitää pakata perhe ja ajaa pitkä matka, että voi istua pöydän ääressä tunnin tai kaksi ja sitten ajaa takaisin ja alkaa järjestellä seuraavan kuun perhepäivällistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä panostaisin siihen, että pidetään se yhteinen ruokahetki. Meidän perheessä sitä ei koskaan oikein ollut, vaan kaikki söi yksin, ja muistan, että esim. parhaan ystävän kotona nautin aina siitä, kun koko perhe söi yhdessä ja jutteli. Toisaalta mulle yksin syöminen mahdollisti myös syömishäiriö-oireilua, piilotin esimerkiksi ruokaa ja heitin myöhemmin pois. Olisin tarkkana tällaisten juttujen tiimoilta, jos nuori on yhtäkkiä halunnut alkaa syömään yksin.
Minun perheessä syötiin myös yhdessä ja niin myös useimmissa kavereitten perheissä, ja se oli hyvä käytäntö. Ei teinien tarvitse antaa hautautua kokonaan omaan maailmaansa, kyllä on hyvä vaatia osallistumaan edes ruokahetken verran yhteiseen elämään. Mieheni perheessä äiti teki vuorotöitä ja kaikki söi milloin sattuu, mutta ei sielläkään saanut syödä muualla kuin ruokapöydän ääressä ja jäljet piti siivota. Ei teinienkään tarvitse elää kuin siat pellossa.
Juuri näin. Perhe on pakko, rakkaus on pitää ansaita, yhteinen elämä on vaadittu velvollisuus!
Miten tuo nyt liittyi mihinkään? Normaalissa perheessä jossa on säännöt ja rakkautta, ei ole mikään ongelma syödä pöydän ääressä yhdessä. Jos perheen kanssa syöminen on järkyttävän vastenmielinen velvollisuus niin jokin on pahasti pielessä.
Aivan. Tässä keskustelussa moni mamma nimenomaan tekee yhdessä syömisestä perheen velvollisuuden johon vaaditaan osallistumaan ja tätä pidetään hyvänä asiana. Kuten sanot, jotain on pahasti pielessä.
Ei se että vaaditaan osallistumaan johonkin tarkoita, että se olisi vastenmielinen velvollisuus. Teinit nyt voi haluta sännätä sinne koneen ääreen vaikka vanhemmissa ei olisi kerrassaan mitään vikaa ja perheen kanssa syöminen itseasiassa ihan kivaa, jos siellä sattuu olemaan joku jännä juttu kesken. Sellaisia teinit on, mutta ei heille tarvitse eikä pidä kaikkea antaa periksi.
Koita nyt päättää, että onko yhdessä syöminen pakko vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Teillä on siellä melkoinen kuvio käynnissä. Arjenhallinta ihan sivuluisussa hyvää vauhtia. Nuorella on kehittymässä syömishäiriö. Hän vetäytyy perheen ahdistavista tilanteista piiloon ja "seurustelee" mieluummin ruokansa kanssa. Pian huomaat painonlaskun ja piilotetut syömiset, joita hän ei pysty ahdistukseltaan syömään. Kohta olet taas uuden ongelman edessä - miesvauvasta et saa mitään tukea.
No ei ole mikään syömishäiriö kehittymässä vaan nettiriippuvuus varmaan kyseessä. Pitää roikkua koneella syödessäkin. No sekin on kyllä ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos laittaa pienen siistin pahvikyltin kummallekin miten toimia siinä kohdassa, ruokailun jälkeen. Kukkapiirroksia siihen kylttiin myös. Roskis lähellä pusseineen ja vaihtopussit. Murujen pyyhkimiseen puhdistusliinoja, paperia ja imuroimiseen vaikka käsi-imuri. Astioille joku kantotarjotin tai kärry varaksi, ellei käsin vie ne. Kannustimia ja palkkioita.
Nyt sanot koko perheelle, että ruoka syödään yhdessä pöydän ääressä. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovelasti laadittu trolli!! Suurin osa porukasta meuhkaa ap:n miehestä mutta harva ihmettelee miksi se teini saa sotkea ruualla kämpässään. Eikä ap ole keksinyt mitään nasevaa vastausta siihen miksi teini saa pupentaa muualla kuin ruokapöydän ääressä mutta mies ei.
Ja surkean uusavuton on ap jos täälä vinkuu sotkusta eikä saa kotona järjestystä aikaan :D
Olen ihan puulla päähän lyöty kun luen näitä kommentteja.
Meidän lapsille ei olisi tullut moinen kuuloonkaan, sen verran pitää vanhemmalla olla auktoriteettiä lapsiaan kohtaan, että vanhemmat päättää pienestä pitäen tietyistä asioista ja on asioita joista ei keskustella.
Ehdottomasti syödään pöydän ääressä. Meillä ei myöskään lakki päässä saanut ruokaa, sai olla syömättä ellei sitä lippistä voinut riisua.
Ei todellakaan ihme, jos nuoriso voi huonosti kun kotikasvatusta ei ole ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teini saa syödä omassa huoneessaan?
Miksei omassa huoneessa saisi syödä? Samalla voi katsoa youtubea tai netflixiä.
Samalla voisi myös jutella keittiössä muun perheen kanssa.
Meillä nuoret söivät keittiössä samaan aikaan muiden kanssa ja siinä oli mukava jutella kuulumisia. Muuten kun olivat harrastuksissa/kavereilla/netissä.
Ikävää, että teillä ei jutella kuin lautasen ääressä. Silloin kyllä kannattaa yhteisruokailusta pitää kiinni.
Juu, kyllä se arki oli tosi hetkistä tuolloin. Lapsia on 4 ja todellakin tuo ruokailu oli se paikka, jossa kaikki olivat pääsääntöisesti paikalla. Jokaisena iltana oli vähintään jonkun harrastusta.
Nykyään, kun nuorinkin on jo aikuinen, on mukava kokoontua porukalla syömään yhdessä. Kuinkahan se onnistuu niissä perheissä, joissa se ei ole kuulunut aiempaankaan kanssakäymiseen?
Katsos, monissa perheissä pystytään olla yhdessä ja tehdä muutakin kuin syödä. Ja näin aikuisiälläkin voi olla perheen kanssa tekemisissä muutenkin kuin ruoan ääressä . Itse tässä soitin veljelläni, viestittelin serkun kanssa ja kävin äitini kanssa museossa, näin aikuisena, vaikka emme harrastaneet yhteisruokailua.
Ehkä se onnistuu pienen perheen kesken, mutta meillä 10 henkilön yhteispuhelut eivät oikein onnistu. Kaikki kun opiskelevat tai ovat työelämässä sekä muut menot siihen päälle. Siksi olemme ihan yhteisestä päätöksestä pyrkineet pitämään 1-2kk välein perhepäivällisen. Nämä laitetaan kalenteriin hyvissä ajoin ja kaikki pyrkivät silloin pääsemään paikalle.
Toki meilläkin pidetään muuten yhteyttä, mutta tässä puhuttiin koko perheen yhteisestä ajasta. Jos soittelen tyttärelleni niin en koe sen olevan koko perheen kanssa keskustelua. Lasken myös miniän ja vävyt perheeksi.
Kuulostaa kamalalta, että pitäisi kerran kuukaudessa puolipakolla vääntäytyä velvoitepäivälliselle.
No eipä tuo kuulostanut "puolipakolle" vaan juuri siltä, että perheessä halutaan pitää yhteyttä ihan fyysisestikin eikä vain pikaisena soittona silloin tällöin.
On siinä pakkoa, että pitää järjestää omat työt, puolison työt, lasten menot niin, että kerran kuukaudessa pitää pakata perhe ja ajaa pitkä matka, että voi istua pöydän ääressä tunnin tai kaksi ja sitten ajaa takaisin ja alkaa järjestellä seuraavan kuun perhepäivällistä.
Minä olen tuo, joka kirjoitti 10hlön perheestä.
Ei ole vielä lapsenlapsia ja kaikilla työssäkävijöillä on työt, jotka hoidetaan arkena toimistoaikaan. Meillä myös tuo nuorempi polvi setvii keskenään heille sopivan ajan kun meillä vanhemmilla on enemmän joustoa noissa viikonlopuissa. Välimatkat eivät onneksi ole olleet kenellekään ongelma eikä tapaaminen ole aina samassa paikassakaan. Tietyt päivät esim. joulu ja Äitien- & Isänpäivä vietetään meillä.
Meillä tämä ei ole kehkeytynyt ongelmaksi, ja jos niitä tulee, niin eiköhän niistä jotenkin selvitä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi annatte teinin syödä huoneessaan? Kaikki syömään saman pöydän ääreen. Yhteinen ruokahetki on niitä harvoja asioita missä ollaan oikeasti läsnä perheen kanssa ilman puhelimia yms muita huomion vievää.
Me liikutaan paljon luonnossa ja siellä ei puhelimia tuijoteta. Useimmiten lämmin ruoka syödään ruokapöydässä, yhdessä. Saa meillä silti syödä telkkarin ääressä tai lapsi omassa huoneessaan, jos haluaa. Kunhan päivässä on joku hetki, jolloin ehditään jutella. Joskus se on iltapala.
Syö miehen kanssa sohvalla, se on kivaa. Mitä sinä siellä keittiössä yksinäsi mökötät?
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan puulla päähän lyöty kun luen näitä kommentteja.
Meidän lapsille ei olisi tullut moinen kuuloonkaan, sen verran pitää vanhemmalla olla auktoriteettiä lapsiaan kohtaan, että vanhemmat päättää pienestä pitäen tietyistä asioista ja on asioita joista ei keskustella.
Ehdottomasti syödään pöydän ääressä. Meillä ei myöskään lakki päässä saanut ruokaa, sai olla syömättä ellei sitä lippistä voinut riisua.
Ei todellakaan ihme, jos nuoriso voi huonosti kun kotikasvatusta ei ole ollenkaan.
Miksi asioista ei saa keskustella ja vaatia perusteluita säännöille?
yhteiset ruokailut, buahah. joulu riittää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teini saa syödä omassa huoneessaan?
Miksei omassa huoneessa saisi syödä? Samalla voi katsoa youtubea tai netflixiä.
Samalla voisi myös jutella keittiössä muun perheen kanssa.
Meillä nuoret söivät keittiössä samaan aikaan muiden kanssa ja siinä oli mukava jutella kuulumisia. Muuten kun olivat harrastuksissa/kavereilla/netissä.
Ikävää, että teillä ei jutella kuin lautasen ääressä. Silloin kyllä kannattaa yhteisruokailusta pitää kiinni.
Juu, kyllä se arki oli tosi hetkistä tuolloin. Lapsia on 4 ja todellakin tuo ruokailu oli se paikka, jossa kaikki olivat pääsääntöisesti paikalla. Jokaisena iltana oli vähintään jonkun harrastusta.
Nykyään, kun nuorinkin on jo aikuinen, on mukava kokoontua porukalla syömään yhdessä. Kuinkahan se onnistuu niissä perheissä, joissa se ei ole kuulunut aiempaankaan kanssakäymiseen?
Katsos, monissa perheissä pystytään olla yhdessä ja tehdä muutakin kuin syödä. Ja näin aikuisiälläkin voi olla perheen kanssa tekemisissä muutenkin kuin ruoan ääressä . Itse tässä soitin veljelläni, viestittelin serkun kanssa ja kävin äitini kanssa museossa, näin aikuisena, vaikka emme harrastaneet yhteisruokailua.
Ehkä se onnistuu pienen perheen kesken, mutta meillä 10 henkilön yhteispuhelut eivät oikein onnistu. Kaikki kun opiskelevat tai ovat työelämässä sekä muut menot siihen päälle. Siksi olemme ihan yhteisestä päätöksestä pyrkineet pitämään 1-2kk välein perhepäivällisen. Nämä laitetaan kalenteriin hyvissä ajoin ja kaikki pyrkivät silloin pääsemään paikalle.
Toki meilläkin pidetään muuten yhteyttä, mutta tässä puhuttiin koko perheen yhteisestä ajasta. Jos soittelen tyttärelleni niin en koe sen olevan koko perheen kanssa keskustelua. Lasken myös miniän ja vävyt perheeksi.
Kuulostaa kamalalta, että pitäisi kerran kuukaudessa puolipakolla vääntäytyä velvoitepäivälliselle.
No eipä tuo kuulostanut "puolipakolle" vaan juuri siltä, että perheessä halutaan pitää yhteyttä ihan fyysisestikin eikä vain pikaisena soittona silloin tällöin.
On siinä pakkoa, että pitää järjestää omat työt, puolison työt, lasten menot niin, että kerran kuukaudessa pitää pakata perhe ja ajaa pitkä matka, että voi istua pöydän ääressä tunnin tai kaksi ja sitten ajaa takaisin ja alkaa järjestellä seuraavan kuun perhepäivällistä.
Minä olen tuo, joka kirjoitti 10hlön perheestä.
Ei ole vielä lapsenlapsia ja kaikilla työssäkävijöillä on työt, jotka hoidetaan arkena toimistoaikaan. Meillä myös tuo nuorempi polvi setvii keskenään heille sopivan ajan kun meillä vanhemmilla on enemmän joustoa noissa viikonlopuissa. Välimatkat eivät onneksi ole olleet kenellekään ongelma eikä tapaaminen ole aina samassa paikassakaan. Tietyt päivät esim. joulu ja Äitien- & Isänpäivä vietetään meillä.
Meillä tämä ei ole kehkeytynyt ongelmaksi, ja jos niitä tulee, niin eiköhän niistä jotenkin selvitä.
Mitä jos vävy tai miniä haluaisi joskus viettää joulun tai äitien/isänpäivän omien vanhempiensa luona?
Ja sitten heittäydyt marttyyriksi, koska joudut aina tekemään ruoat ja säännöt, vaikka itse olet vallannut paikan.