Siedätkö ihmisiä jotka ovat ekstrovertteja?
Kommentit (27)
Tunnen. Jo reippaasti yli kuuskymppinen ystävättäreni joka on ollut aina kova puhumaan, tykkää siitä että kokoajan olisi ihmisiä ympärillä joko omia aikuisia lapsia ja/tai lapsenlapsia tai ystäviä tai harrastustuttuja. Tykkää järjestää kekkereitä jossa paljon ihmisiä ja myös olla itse huomion keskipisteenä.
Ei kestä yksinoloa vuorokautta pidempään kun alkaa jo hokemaan miten yksinäinen on.
On puhunut aina mielellään itsestään tai jollain tapaa itseensä liittyvistä asioista.
Nyt vanhemmiten on muuttunut ihan mahdottomaksi, ei kuuntele yhtään, siis 15 sekuntia pidempään muita kun ryntää puhumaan päälle, varastaa puheenvuoron ja jatkaa omalla näkemyksellään.
Kun saa oman asiansa sanottua ei koskaan kysy toiselta että mites sulla tai vaikka kommentoi, "sorry puhuin päälle jatka vaan..."
Puhuu tauotta ja ihan hemmetisti, ei piittaa muista, ei kysele muiden kuulumisia. Kerrankin soitti minulle, ei ees kysyny mitä mulle kuuluu vaan puhu 20 min omista jutuista ja sit piti lopettaa kun koitin avata välillä suutani.
Ihan helvetin ärsyttävää.
Tämä oli vain 1 henkilö, en yleistä että kaikki extovertit ovat tällaisia.
Joo, mun yks entinen esihenkilöni, iäkkäämpi naishenkilö.
Ihan absurdi.
Näki miten naama loisti kun sai huomiota ja olla kaiken keskipisteenä.
Puhui ainan tauotta ihan jopa niin että aloin pian vältellä häneltä minkään kysymistä kun hänstä ei päässyt eroon.
Kokoukset venyi aina yli ajan ja 1/4 asioita jäi joka kerta käsittelemättä josta johtu setten se että tuli lisäpalaveri jo muutenkin täyteen kalenteriin.
Hän ei siis tajunnut vaikka muutamat meistä sanoi kesken kokouksen että mennäänkö eteenpäin kun kello käy ja paljon on asiaa.
Hymyili ja kiemurteli kun pikkulapsi kun ostettiin hänelle kimpassa 60v lahja tosin aiemmin oli 1/2 v muistanut mainita moneen kertaan milloin hänellä on juhlat.... siis tietysti siksi että saisi mahd paljon huomiota. Ja saikin kun mikään taho ei kehdannut olla häntä huomioimatta.
Pakko kun veli on tuollainen. Voistiko neuvoa vähän tämän tietokoneen käytössä ja sitten on koko ajan menossa jonnekin ja kun olen lähtenyt kotiin valittaa kun MINULLA ei ollut aikaa. Kaikkea muuta sisältyy tähän miksi minulla ei ole aikaa olla just silloin kun hän on sen 10 minuuttia välillä paikalla, yleensä käy syömässä ja taas menossa - mutta saisin tästä romaanin. Sitten kun on paikalla joutuu komentamaan ole nyt hiljaa. En saa lausetta loppuun kun hänellä on jotain sanottavaa tai alkaa höpöttää kuinka minulla ei ole ollut aikaa neuvoa häntä ja ei tule suunvuoroa kertoa, että hän itse on ollut koko ajan muualla.
Tuttuni jonka pitää ihan kokoajan olla kontaktissa johonkin, siis 3 lapseensa joista 2 jo aikuisia omillaan eläviä tai mieheensä tai sisaruksiinsa tai vanhempiinsa tai serkkuihinsa tai tuttuihinsa tai naapureihinsa tai työkavereihin.
Vaikka on jonkun henkilön x seurassa hän kontaktoi vähän väliä muita viesteillä tai puheluin vaikkei mitään oikeeta asiaa ole.
Eikö ole melko erikoista että on itse kutsunut ystävän kanssaan vaikka kaupungille ja kahvilaan niin samaan aikaan puhelin piippaa ja pärisee vähän väliä ja hän vastaa, eli kommunikoi samaan aikaan muiden kanssa. Tosi epäkohteliasta.
Ei osaa olla yhtään yksin, jos on hetki hiljaista eikä hän nuku niin pitää kontaktoida jotain muuta.
En tykkää itseään esiintuovista minäminä- ihmisistä. Rauhalliset ja vaatimattomat ovat mielenkiintoisempia, kun oppii tuntemaan.
Joo, he ovat oikein viihdyttäviä. Mutta en jaksaisi asua sellaisen kanssa.
Suurinta osaa EN. Pahimmat ekstrovertit imevät energiansa muista ihmisistä. Pelkäävät myös kuollakseen yksinoloa ja tarvitsevat jatkuvasti lauman ihmisiä ympärilleen pönkittämään omaa egoaan. Puhuvat paljon mutteivat sano yhtään mitään.
Entinen paras ystäväni kutsui itseään introvertiksi muttei pystynyt olemaan yksin päivää kauemmin ja olin aina totaalisen uupunut tapaamisiemme jälkeen. Meni vuosia tajuta mistä johtui.