Miten hyväksyä että tulen olemaan iki-sinkku, miten selättää tämä yksinäisyys?

Vierailija kirjoitti:

I feel you. Tuo on ihan kamalaa, mutta voi vaan rohkaista: pidä sitkeästi tinderissä teksti itsestäsi ja siitä mitä haet vaikka se tuntuukin siltä, että 99% menee ohi heti kun ilmoitat ettet etsi seksiseikkailuja. Monta vuotta kärvistelin itsekin enkä voinut käsittää tolkullisen miehen löytämisen olevan niin utopistisen vaikeaa.

Lopulta löytyi kuitenkin eli sinniä nyt vaan! Ei pidä hyväksyä yksinäisyyttä vaan ihan siihen viimeiseen asti aina vain pitää verkko vesillä!

Sivusta kommentoin, että rehellisyyden nimissä taitaa itselläni olla just se aika kun oma ikisinkkuus/yksinäisyys pitää vihdoin ihan oikeasti hyväksyä, eikä enää hetkeäkään roikottaa itseään tässä löysässä hirressä, että kyllä tämä varmasti vielä hyväksi muuttuu kunhan vaan jaksan yrittää ja uskoa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että jos ei ole koskaan ollut parisuhteessa, niin sitä kuvittelee ja fantasioi kuinka ihanaa se olisi.

Mutta totuus, ihan oikea aito totuus, on se että valtaosa suhteista on hirveitä.

Tai tylsiä.

Tiedän että et sitä halua kuulla, mutta ei se oikeasti mitenkään auvoista ole.

Tää on valitettavasti totta.. ei se yhdessä asuminen esim ole onni ja autuus vaan täyttä työtä ettei käydä toisten hermoille 🙁 Lisäksi seksi jos ei lopu niin muuttuu aika arkiseksi ajan mittaan, on riitoja väistämättä melkein kaikilla, yhteinen tekeminen pahimmillaan vähenee ja loppuu. Aika vähäistä se sitten monella lopulta on miksi yhdessä ollaan. Tottumus ja taloudellinen tilanne, lapset jos niitä on.

Vierailija kirjoitti:

No ei kukaan halua epätoivoista ja katkeraa ihmistä. Jos haluaa parisuhteen, on oltava aktiivinen, elämänmyönteinen, avoin, oltava hyvät sosiaaliset taidot ja hyvä itsetunto. 

Tyrskis. Kuinka monta parisuhteessa elävää tunnet jotka täyttää nuo vaatimukset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä kannata hyväksyä.

Yritä niin kauan kunnes olet haudassa.

Suosittelen lataamaan 5-10 nettitreffisovellusta.

Itselläni ainakin nuo sovellukset vain vahvistavat sitä ajatusta, että maailmassa ei ole yhtä ainoaa itselle sopivaa kumppania. Miehet näissä sovelluksissa ovat NIIIIIN kaukana siitä mitä kumppanilta etsin, että tuntuu vain vahvemmin siltä kuin omat "vaatimukset" olisivat täysin epärealistisia.

Ps vaatimukseni ovat a) ei etsi pelkkää seksiäseuraa (karsii noin 70%) b) kykenee keskustelemaan (karsii noin 28%) c) on aikuinen ja aktiivinen, eli esim kykenee ehdottamaan treffipaikkaa sen sijaan että olisi vain "keksi sä, ei mulla oikein ole ideoita" (karsii loput 2%). Ei ulkonäkövaatimuksia, kunhan on puhdas ja siisti.

Toinen sivusta

No ei luulisi olevan mahdottomat vaatimukset   D :

Sanopa muuta, mutta kun näyttää olevan. Olettaisin näiden olevan ihan minimivaatimukset kenelle tahansa oikeaa suhdetta etsivälle.

Siksi näiden treffisovellusten tarjoaminen ratkisuksi on aika lailla sama, kuin tarjoaisi loton tekemistä ratkaisuksi rahapulaan. Onnistumisen mahdollisuus on aivan järjettömän pieni, ja pelaamalla vain menettää ne vähätkin rahansa (= treffisovelluksissa toivonsa). Mulle ainakin tulee vain entistä kurjempi olo vastaanottaa kymmeniä likaisia seksiehdotuksia, tai yrittää virittää keskustelua jonkun kanssa joka ei siihen joko kykene tai viitsi. Kymmeniä ja kymmeniä kertoja peräkkäin.

Mieti silti miten monet oikeasti siltikin löytävät parisuhteen Tinderistä. Ihan turha yrittää väittää muuta. 

T. Itsekin sieltä hyvän parisuhteen löytänyt (yhdessä jo 5 vuotta)

PS. Ne likaiset viestit voi ihan sivuuttaa reilusti, eikä jäädä vellomaan niihin. Mutta sitähän sä haluat, velloa vaan huonoissa kokemuksissa

Joo just tällaisia ilkeämielisiä ihmisiä siellä tinderissäkin on paljon. Uhalla vedetään olkiukko (kukaan ei vellonut missään), ja sitten ilkutaan päälle kun ei uhalla muka ymmärretty pointtia. Väsyttävää ja tosiaan vaan tekee entistä epämotivoituneemmaksi yrittää tutustua keneenkään kun näitä ilkiöitä on niin paljon.

Niin, eihän se minun ongelmani ole, että sulla ei ole puolisoa. Eikä ole minun ongelmani, että sinä olet epämotivoitunut etsimään sitä. 

Ja silti sulla on niin kurja elämä, että käytät energiaasi ilkeilemällä tuntemattomille.

Ap, ehkä tässä just hyvä esimerkki siitä, ettei parisuhde tee aina onnelliseksi, eikä ole mikään hyvän ihmisen merkki. Mitä ilkeimmät ja kurjimmat ihmiset ovat suhteissa, ja pysyvät myös ilkeinä suhteesta huolimatta. Ja heidän partnerinsa ovat suhteessa ilkeän ihmisen kanssa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I feel you. Tuo on ihan kamalaa, mutta voi vaan rohkaista: pidä sitkeästi tinderissä teksti itsestäsi ja siitä mitä haet vaikka se tuntuukin siltä, että 99% menee ohi heti kun ilmoitat ettet etsi seksiseikkailuja. Monta vuotta kärvistelin itsekin enkä voinut käsittää tolkullisen miehen löytämisen olevan niin utopistisen vaikeaa.

Lopulta löytyi kuitenkin eli sinniä nyt vaan! Ei pidä hyväksyä yksinäisyyttä vaan ihan siihen viimeiseen asti aina vain pitää verkko vesillä!

Sivusta kommentoin, että rehellisyyden nimissä taitaa itselläni olla just se aika kun oma ikisinkkuus/yksinäisyys pitää vihdoin ihan oikeasti hyväksyä, eikä enää hetkeäkään roikottaa itseään tässä löysässä hirressä, että kyllä tämä varmasti vielä hyväksi muuttuu kunhan vaan jaksan yrittää ja uskoa.

Valinta sekin on, itse en moista tekisi koska meillä on vain tämä yksi elämä. Maailmassa on miljoonia ja miljoonia jotka kokevat samoin kuin sinä, on tosi epätodennäköistä etteikö siellä olisi ihmistä jonka kanssa sinäkin voisit jakaa elämäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että jos ei ole koskaan ollut parisuhteessa, niin sitä kuvittelee ja fantasioi kuinka ihanaa se olisi.

Mutta totuus, ihan oikea aito totuus, on se että valtaosa suhteista on hirveitä.

Tai tylsiä.

Tiedän että et sitä halua kuulla, mutta ei se oikeasti mitenkään auvoista ole.

Tää on valitettavasti totta.. ei se yhdessä asuminen esim ole onni ja autuus vaan täyttä työtä ettei käydä toisten hermoille 🙁 Lisäksi seksi jos ei lopu niin muuttuu aika arkiseksi ajan mittaan, on riitoja väistämättä melkein kaikilla, yhteinen tekeminen pahimmillaan vähenee ja loppuu. Aika vähäistä se sitten monella lopulta on miksi yhdessä ollaan. Tottumus ja taloudellinen tilanne, lapset jos niitä on.

Missä ajassa tämän pitäisi tapahtua? Me olemme asunneet mieheni kanssa nyt 5v yhdessä ja aina kun luen noita juttuja mietin, että milloin tuo kaikki toisen ärsyttäminen alkaa? Ja mistä ihmeestä se sitten alkaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei kukaan halua epätoivoista ja katkeraa ihmistä. Jos haluaa parisuhteen, on oltava aktiivinen, elämänmyönteinen, avoin, oltava hyvät sosiaaliset taidot ja hyvä itsetunto. 

Kaikki nuo katoaa parisuhteessa. Oikeastaan tyytyväisen sinkun kannattaa pysyä sinkkuna.

Puhu vain omasta puolestasi. Minun parisuhteeni on kaikkea tuota ja vielä paljon enemmänkin. 

Hei onnea! 70% avioliitoista päätyy eroon. Kuulut 30% vähemmistöön.

Ahaa. Ja koska suurinosa päättyy eroon niin mitäpä sitä edes koettamaan onneaan, koska tyhjän saa pyytämättäkin?

 

Samanlainen ajatusvääristymä kuin se, että röökinpolton lopettaminen on v!tunvaikeaa _ellei jopa mahdotonta_ joten ei sitä kannata yrittäkään vaan kun kerran on tyhmyyksissään alkanut polttamaan niin siihen tapaan on tuomittu loppuiäkseen.

Yleensä tätä anti-tsemppaamista harrastaa toiset röökinpolttajat. Ihan samoin tätä avioliittojen päättymistä eroon paasaa yleensä ne, jotka roikkuu kynsin hampain siinä omassa puolisossaan ja pelkäävät kuollakseen, että se silti ottaa ja lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I feel you. Tuo on ihan kamalaa, mutta voi vaan rohkaista: pidä sitkeästi tinderissä teksti itsestäsi ja siitä mitä haet vaikka se tuntuukin siltä, että 99% menee ohi heti kun ilmoitat ettet etsi seksiseikkailuja. Monta vuotta kärvistelin itsekin enkä voinut käsittää tolkullisen miehen löytämisen olevan niin utopistisen vaikeaa.

Lopulta löytyi kuitenkin eli sinniä nyt vaan! Ei pidä hyväksyä yksinäisyyttä vaan ihan siihen viimeiseen asti aina vain pitää verkko vesillä!

Sivusta kommentoin, että rehellisyyden nimissä taitaa itselläni olla just se aika kun oma ikisinkkuus/yksinäisyys pitää vihdoin ihan oikeasti hyväksyä, eikä enää hetkeäkään roikottaa itseään tässä löysässä hirressä, että kyllä tämä varmasti vielä hyväksi muuttuu kunhan vaan jaksan yrittää ja uskoa.

Valinta sekin on, itse en moista tekisi koska meillä on vain tämä yksi elämä. Maailmassa on miljoonia ja miljoonia jotka kokevat samoin kuin sinä, on tosi epätodennäköistä etteikö siellä olisi ihmistä jonka kanssa sinäkin voisit jakaa elämäsi.

Ei tuo ole se pointti vaan se, että sellaisen ihmisen kohtaaminen on niin epätodennäköistä, että siitä ajatuksesta on jossain vaiheessa päästettävä irti.

Joo, tietenkin sen voi kohdata vaikka heti tänä iltana lenkillä käydessään mutta mikä sen todennäköisyys on? Ja toisaalta, vaikka siitä ajatuksesta on päästänytkin irti, niin eihän se silti estä kohtaamista tapahtumasta. Eihän sitä silti elämästä ja olemasta lakkaa olemasta vaan edelleen sitä elää ja hengittää kuten ennenkin.

Kyllä useinmiten vakka kantensa löytää mutta kotoa ei kukaan tule hakemaan. 

Minä löysin vakkani kun kaikki jo kuvittelivat että jään yksin eläjäksi. Ei tullut vauvakuumetta kuten muille, joillekka kelpasi kuka tahansa nopeesti siihen hommaan. Halusin lapsia haluamattoman elämänkumppanin ja jos en olisi löytänyt niin olisin voinut elää kimppa kämpässä vaikka vastakkaisen sukupuolen kanssa jos luonteet sopii yhteen ja sama siisteystaso joka on kaikkein tärkeintä ja kaikista sovitaan etukäteen eikä mitään yllätys yllätyksiä sillä minä niitä en voi sietää. 

Sittemmin ne kiireisimmät ovat kaikki jo eronneet ja useammalla kierroksella kun elämässä on niin kamala kiire ettei vaan jää mistään paitsi. Arki tulee ihan kaikille ja jos sitä ei kestä niin pitää taas saada uudelleen kokea huumaa ja kierre on valmis kunnes on niin ikääntynyt ettei saa ketään. 

Minua vanhaksipiiaksi haukkuneet ovat nyt +50v itse yksineläjiä kun ne eivät tajunneet kierrättäessä kumppaneita että se loppuu aikoinaan siihen kun hehkeys loppuu ja alkaa rupsahtaminen. Ei ole vientiä enää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I feel you. Tuo on ihan kamalaa, mutta voi vaan rohkaista: pidä sitkeästi tinderissä teksti itsestäsi ja siitä mitä haet vaikka se tuntuukin siltä, että 99% menee ohi heti kun ilmoitat ettet etsi seksiseikkailuja. Monta vuotta kärvistelin itsekin enkä voinut käsittää tolkullisen miehen löytämisen olevan niin utopistisen vaikeaa.

Lopulta löytyi kuitenkin eli sinniä nyt vaan! Ei pidä hyväksyä yksinäisyyttä vaan ihan siihen viimeiseen asti aina vain pitää verkko vesillä!

Sivusta kommentoin, että rehellisyyden nimissä taitaa itselläni olla just se aika kun oma ikisinkkuus/yksinäisyys pitää vihdoin ihan oikeasti hyväksyä, eikä enää hetkeäkään roikottaa itseään tässä löysässä hirressä, että kyllä tämä varmasti vielä hyväksi muuttuu kunhan vaan jaksan yrittää ja uskoa.

Valinta sekin on, itse en moista tekisi koska meillä on vain tämä yksi elämä. Maailmassa on miljoonia ja miljoonia jotka kokevat samoin kuin sinä, on tosi epätodennäköistä etteikö siellä olisi ihmistä jonka kanssa sinäkin voisit jakaa elämäsi.

Ei tuo ole se pointti vaan se, että sellaisen ihmisen kohtaaminen on niin epätodennäköistä, että siitä ajatuksesta on jossain vaiheessa päästettävä irti.

Joo, tietenkin sen voi kohdata vaikka heti tänä iltana lenkillä käydessään mutta mikä sen todennäköisyys on? Ja toisaalta, vaikka siitä ajatuksesta on päästänytkin irti, niin eihän se silti estä kohtaamista tapahtumasta. Eihän sitä silti elämästä ja olemasta lakkaa olemasta vaan edelleen sitä elää ja hengittää kuten ennenkin.

No onkin epätodennäköistä että kohtaisit sillä omalla lenkkipolullasi. Todennäköisempää taas on jos menet Tinderiin tai vastaavaan paikkaa johon ne kaikki muutkin yksinäiset todennäköisesti hakeutuvat.

Hanki harrastuksia, joissa tapaa muitakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei kukaan halua epätoivoista ja katkeraa ihmistä. Jos haluaa parisuhteen, on oltava aktiivinen, elämänmyönteinen, avoin, oltava hyvät sosiaaliset taidot ja hyvä itsetunto. 

Kaikki nuo katoaa parisuhteessa. Oikeastaan tyytyväisen sinkun kannattaa pysyä sinkkuna.

Puhu vain omasta puolestasi. Minun parisuhteeni on kaikkea tuota ja vielä paljon enemmänkin. 

Hei onnea! 70% avioliitoista päätyy eroon. Kuulut 30% vähemmistöön.

Ahaa. Ja koska suurinosa päättyy eroon niin mitäpä sitä edes koettamaan onneaan, koska tyhjän saa pyytämättäkin?

 

Samanlainen ajatusvääristymä kuin se, että röökinpolton lopettaminen on v!tunvaikeaa _ellei jopa mahdotonta_ joten ei sitä kannata yrittäkään vaan kun kerran on tyhmyyksissään alkanut polttamaan niin siihen tapaan on tuomittu loppuiäkseen.

Yleensä tätä anti-tsemppaamista harrastaa toiset röökinpolttajat. Ihan samoin tätä avioliittojen päättymistä eroon paasaa yleensä ne, jotka roikkuu kynsin hampain siinä omassa puolisossaan ja pelkäävät kuollakseen, että se silti ottaa ja lähtee.

Miksi ette sitten tee asialle jotain? Tonhan yhen kaveri oli peräti suuntautunut alalle missä tulee päivittäin kohdattua potentiaalisia sinkkuja. Tehän tässä ootte antisosiaalisia.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä useinmiten vakka kantensa löytää mutta kotoa ei kukaan tule hakemaan. 

Minä löysin vakkani kun kaikki jo kuvittelivat että jään yksin eläjäksi. Ei tullut vauvakuumetta kuten muille, joillekka kelpasi kuka tahansa nopeesti siihen hommaan. Halusin lapsia haluamattoman elämänkumppanin ja jos en olisi löytänyt niin olisin voinut elää kimppa kämpässä vaikka vastakkaisen sukupuolen kanssa jos luonteet sopii yhteen ja sama siisteystaso joka on kaikkein tärkeintä ja kaikista sovitaan etukäteen eikä mitään yllätys yllätyksiä sillä minä niitä en voi sietää. 

Sittemmin ne kiireisimmät ovat kaikki jo eronneet ja useammalla kierroksella kun elämässä on niin kamala kiire ettei vaan jää mistään paitsi. Arki tulee ihan kaikille ja jos sitä ei kestä niin pitää taas saada uudelleen kokea huumaa ja kierre on valmis kunnes on niin ikääntynyt ettei saa ketään. 

Minua vanhaksipiiaksi haukkuneet ovat nyt +50v itse yksineläjiä kun ne eivät tajunneet kierrättäessä kumppaneita että se loppuu aikoinaan siihen kun hehkeys loppuu ja alkaa rupsahtaminen. Ei ole vientiä enää. 

Tämä on muuten jännä ilmiö.. Olin itse kaveripiirini ikisinkku aina 36-vuotiaaksi asti. Etsin kyllä miestä kymmenen vuotta mutta kun ei vain löytynyt! Hirveä kiire olikin jo kun halusin ehdottomasti lapsia.

Noh lopulta löytyi mies ja nyt elän tosi onnellista avioelämää ja lapsiarkea. Kavereista taas nuorena puolisonsa löytäneistä 90% on nyt eronneita ja painii sinkkuelämän käänteiden kanssa. Ikinä en olisi uskonut, että roolit voivat kääntyä näin päälaelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että jos ei ole koskaan ollut parisuhteessa, niin sitä kuvittelee ja fantasioi kuinka ihanaa se olisi.

Mutta totuus, ihan oikea aito totuus, on se että valtaosa suhteista on hirveitä.

Tai tylsiä.

Tiedän että et sitä halua kuulla, mutta ei se oikeasti mitenkään auvoista ole.

Tää on valitettavasti totta.. ei se yhdessä asuminen esim ole onni ja autuus vaan täyttä työtä ettei käydä toisten hermoille 🙁 Lisäksi seksi jos ei lopu niin muuttuu aika arkiseksi ajan mittaan, on riitoja väistämättä melkein kaikilla, yhteinen tekeminen pahimmillaan vähenee ja loppuu. Aika vähäistä se sitten monella lopulta on miksi yhdessä ollaan. Tottumus ja taloudellinen tilanne, lapset jos niitä on.

Missä ajassa tämän pitäisi tapahtua? Me olemme asunneet mieheni kanssa nyt 5v yhdessä ja aina kun luen noita juttuja mietin, että milloin tuo kaikki toisen ärsyttäminen alkaa? Ja mistä ihmeestä se sitten alkaa?

Odottele nyt vaikka 25v ja tee kolme lasta ja näitä normaaleja elämän kiemuroita, talon rakennus ja työelämän nousuja ja laskuja. Kyllä omakin suhde oli ekat 10v ruusuinen mutta nuo em. asiat kun on koettu niin erottu ollaan. Toivottavasti te onnistutte!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskitä huomiosi muihin asioihin ja etenkin mieti, mikä kaikki sulla on hyvin. Ole avoin uudelle äläkä nimitä itseäsi ikisinkuksi.

Mä olen tehnyt just noin ja uskonut, että itselle sopiva kumppani kyllä osuu kohdalle kun sen aika on. Nyt sitten alkaa vaan usko loppua koska mikään ei vaan muutu kuin vaan huonommaksi. 

Tässä on siis vuosien aikana tehnyt paljonkin työtä sen suhteen, että tietää mitä haluaa/ei halua ja minkälainen kumppani olisi itselle sopiva. Ja on selvinnyt sekin mikä niissä parissa nuoruuden parisuhteessa meni pieleen eli samoja virheitä ei enää toista. Toki kaikkihan sitä varmasti muuttuu kun ikää tulee eli edes lähtökohtaisesti ei ihan samanlaisia ominaisuuksia kumppanilta enää odota/toivo, mutta sen lisäksi on siis ymmärtänyt sen mikä silloin meni eniten pieleen. Itseasiassa sitä ei silloin olisi pitänyt edes seurustella, koska eihän sitä tuntenut itseäänkään vielä oikeasti yhtään.

Tuntuu julmalta ajatukselta, että "uutta" tilaisuutta ei enää saa ja kaiken olisi pitänyt mennä nappiin kerrasta vaikka silloin ei edes valinnut oikein eikä tavallaan edes valinnut, vaan ajautui suhteeseen vaan jonkun ok:n kanssa. Tietty sitä olisi ihan "valitsemallakin" valinnut silloin taatusti pieleen, kun ei kumppanille oikein ollut järkeviä kriteereitä vaan sitä lapsellisesti kuvitteli, että siinä sitä yhdessä ollessa sitten pahimmat kulmat hioutuu ja kasvetaan yhteen..

/ei ap

Et ainakaan tällä hetkellä tee näin. Laitoit tänne aloituksen, että miten hyväksyä ikisinkkuus ja tässäkin tekstissä mietit että on julmaa, ettei uutta tilaisuutta enää saa. Sinä toteutat tuota sinkkuuttasi hokemalla itsellesi näin. Miksi kuvittelet olevasi ikisinkku, miksi ajattelet, ettei tilaisuuksia tule? Se on sinun korvien välissä, ja estää sinua tänäänkin tarttumasta tilaisuuksiin. Päästä tuosta tarinasta irti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että jos ei ole koskaan ollut parisuhteessa, niin sitä kuvittelee ja fantasioi kuinka ihanaa se olisi.

Mutta totuus, ihan oikea aito totuus, on se että valtaosa suhteista on hirveitä.

Tai tylsiä.

Tiedän että et sitä halua kuulla, mutta ei se oikeasti mitenkään auvoista ole.

Tää on valitettavasti totta.. ei se yhdessä asuminen esim ole onni ja autuus vaan täyttä työtä ettei käydä toisten hermoille 🙁 Lisäksi seksi jos ei lopu niin muuttuu aika arkiseksi ajan mittaan, on riitoja väistämättä melkein kaikilla, yhteinen tekeminen pahimmillaan vähenee ja loppuu. Aika vähäistä se sitten monella lopulta on miksi yhdessä ollaan. Tottumus ja taloudellinen tilanne, lapset jos niitä on.

Missä ajassa tämän pitäisi tapahtua? Me olemme asunneet mieheni kanssa nyt 5v yhdessä ja aina kun luen noita juttuja mietin, että milloin tuo kaikki toisen ärsyttäminen alkaa? Ja mistä ihmeestä se sitten alkaa?

Aika usein lasten vauva-ajoista, varsinkin, jos lapsia syntyy useampi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikisinkku? Vanhapiika on oikea termi.

Sinun oikea termisi olisi Vähä-älyinen, isolla Veellä.

Ai että kun tuli sieluusi haava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että jos ei ole koskaan ollut parisuhteessa, niin sitä kuvittelee ja fantasioi kuinka ihanaa se olisi.

Mutta totuus, ihan oikea aito totuus, on se että valtaosa suhteista on hirveitä.

Tai tylsiä.

Tiedän että et sitä halua kuulla, mutta ei se oikeasti mitenkään auvoista ole.

Tää on valitettavasti totta.. ei se yhdessä asuminen esim ole onni ja autuus vaan täyttä työtä ettei käydä toisten hermoille 🙁 Lisäksi seksi jos ei lopu niin muuttuu aika arkiseksi ajan mittaan, on riitoja väistämättä melkein kaikilla, yhteinen tekeminen pahimmillaan vähenee ja loppuu. Aika vähäistä se sitten monella lopulta on miksi yhdessä ollaan. Tottumus ja taloudellinen tilanne, lapset jos niitä on.

Missä ajassa tämän pitäisi tapahtua? Me olemme asunneet mieheni kanssa nyt 5v yhdessä ja aina kun luen noita juttuja mietin, että milloin tuo kaikki toisen ärsyttäminen alkaa? Ja mistä ihmeestä se sitten alkaa?

Aika usein lasten vauva-ajoista, varsinkin, jos lapsia syntyy useampi...

Niin ja ukolle alkaa maistumaan vieras pesä

Minä opin hyväksymään sen tässä aika vastikään. Koska nyt on yksi ihminen, joka minua rakastaa aidosti ja toimii hyväkseni eikä enää hylkää minua ja se on minä itse. Kun surin parisuhteen puuttumista, en rakastanut itseäni aidosti enkä terveesti. Nyt rakastan. Tämän ihmissuhteen eteen lupaan tehdä työtä enkä hylätä itseäni enää koskaan.

Ja toki, olen avoin myös parisuhteelle, mutta rima on tuossa muutama viesti sitten luetellulla tasolla. Parisuhteessa aion toimia itse terveesti ja samat edellytykset vastapuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että jos ei ole koskaan ollut parisuhteessa, niin sitä kuvittelee ja fantasioi kuinka ihanaa se olisi.

Mutta totuus, ihan oikea aito totuus, on se että valtaosa suhteista on hirveitä.

Tai tylsiä.

Tiedän että et sitä halua kuulla, mutta ei se oikeasti mitenkään auvoista ole.

Tää on valitettavasti totta.. ei se yhdessä asuminen esim ole onni ja autuus vaan täyttä työtä ettei käydä toisten hermoille 🙁 Lisäksi seksi jos ei lopu niin muuttuu aika arkiseksi ajan mittaan, on riitoja väistämättä melkein kaikilla, yhteinen tekeminen pahimmillaan vähenee ja loppuu. Aika vähäistä se sitten monella lopulta on miksi yhdessä ollaan. Tottumus ja taloudellinen tilanne, lapset jos niitä on.

Missä ajassa tämän pitäisi tapahtua? Me olemme asunneet mieheni kanssa nyt 5v yhdessä ja aina kun luen noita juttuja mietin, että milloin tuo kaikki toisen ärsyttäminen alkaa? Ja mistä ihmeestä se sitten alkaa?

Odottele nyt vaikka 25v ja tee kolme lasta ja näitä normaaleja elämän kiemuroita, talon rakennus ja työelämän nousuja ja laskuja. Kyllä omakin suhde oli ekat 10v ruusuinen mutta nuo em. asiat kun on koettu niin erottu ollaan. Toivottavasti te onnistutte!

Jaa, ehkä ero onkin sitten siinä, että me olemme tavanneet vasta vanhemmalla iällä. Me olemme 25v päästä jo eläkkeellä, toivottavasti saamme senkin elämänvaiheen jakaa yhdessä eikä kuolema korjaa kumpaakaan ennenaikaisesti.