Miten saada sukulaiset kohtelemaan adoptoitua lasta samalla tavalla kuin muuta lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiasiahan kuitenkin on, ettei adoptoitu lapsi ole oikeasti mitään sukua teidän sukulaisille. Lapsella on jossain ne oikeat oma.t sukulaiset.

Sukulaisuus ja rakkaus on muutakin kuin biologiaa. Mun miehellä on lapsenlapsi ja vaikka en tälle pienelle pojalle ole verisukulainen, niin kyllä olen ylpeänä hänen isoäitinsä.

Ethän ole kyseiselle lapselle yhtään mitään sukua. Miksi teeskennellä muuta?

Kaikki eivät ole yhtä typeriä kuin sä.

Minusta kyllä teeskentely on typerämpää kuin tosiasioiden tunnustamistanen. Mitään sukulaisuussuhdetta ei tuossa tapauksessa ole.

Mistäs itse tiedät, jospa juuri sinun kohdallasi "ei isäs ole isäs, vaikka luulee niin". :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi adoptoitte jos on niin vaikeaa myöntää ettei hän edes ole biologista sukua? Hyväksyisitkö sinä sitten ihan ok jos teidän perheeseen tuotaisiin joku uppo outo ihminen yhtäkkiä mukaan? Tai jos jollain vaikka olisi aina uusi kumppani?

Katkaisisin sukulaissuhteeni sinunlaisiin typeryksiin ja kehottaisin ap:ta tekemään samoin.

Voi vaikka sanoa: "Te ja me emme ole enää sukulaisia." - Siinä heille uutta mietittävää sukulaisuuden mysteerissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piti kirjoittaa pidempään, mutta nyt siis jatkuu.

Ongelmana on siis lähinnä yksi sukulaisperhe vanhempineen ja nuorineen. Muut sukulaiset suhtautuu ihan asiallisesti ja samalla tavalla kuin meidän muihin lapsiin. Mutta näiltä yksiltä on kuultu juurikin näitä tässäkin keskustelussa ja esiintulleita eihän se ole edes sukua teille- kommentteja ja muita.

On yritetty puhua, ensin hienovaraisemmin ja sitten suoremmin. Nyt viimeiset puoli vuotta meidän välit onkin olleet paljon etäisemmät, kun ollaan vältelty tekemisissä olemista. Mutta aina silloin tällöin näiden kanssa sattuu johonkin samoihin juhliin. Lapsemme myös käyvät samaa koulua.

Tuntuu pahalta erityisesti lapsen puolesta, mutta myös omasta puolesta. Miten joku voikin käyttäytyä niin huonosti muita kohtaan, ja kaiken lisäksi vielä ajatella itse sen käytöksensä olevan ihan oikeutettua.

Koska se adoptoitu muksu ei ole heidän sukulaisensa tietenkään vaan ihan randomien ihmisten jälkeläinen. Se, että te väitätte häntä "omaksenne" ei asiaa muuta miksikään.

Maailmassa on siis yksi ainoa oikea suku ja loput 8 miljardia ovat randomeja ihmisiä. - Mene kertomaan se heille - he eivät varmaankaan tiedä tätä tärkeää itseään koskevaa seikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiasiahan kuitenkin on, ettei adoptoitu lapsi ole oikeasti mitään sukua teidän sukulaisille. Lapsella on jossain ne oikeat oma.t sukulaiset.

The level of ignorance is beyond me. Hyi miten sivistymätön olet.

Mistä syystä itsellesi on vaikea hyväksyä kiistattomia faktoja?

Samaan sukuun kuuluvilla henkilöillä on yhteisiä esivanhempia tai he ovat tulleet sukuun avioliiton tai adoption kautta. 

Jos haluat jankuttaa pelkästä biologisesta sukulaisuussuhteesta ja leikkiä tyhmää aiheen sosiaalisen ulottuuvden osalta niin jatka toki, mutta paljon muuta et pysty sillä todistamaan kuin oman tyhmyytesi.

Jokainen nyt vaan kuuluu omaan sukuunsa. Minä kuulun omaan sukuuni, johon mieheni ei kuuluu. Mieheni kuuluu omaan sukuunsa, johon minä en kuulu. Yhteiset lapsemme kuuluvat molempiin sukuihin. Adoptoidulla lapsella on oma oikea sukunsa jossain ja jossain vaiheessa hän todennäköisesti haluaa sen etsiä.

Kuuluuko naapurin Reiskan kanssa alulle panemasi perheen kuopus miehesi sukuun vai ei, ja jos ei niin miksi asiasta tietämättömällä miehelläsi kuitenkin on elatusvelvollisuus eikä Reiskalla? Jos miehesi joskus saa asiasta tietää ja kieltää Reiskan lapsen, niin miksi hänet sen takia naulataan ristille ja elatusvelvollisuuskin säilyy kun vuosia on kuitenkin jo hairahduksestasi kulunut?

Te kenen mielestä vain biologinen sukulainen kuuluu perheeseen ja sukuun, kai oma puoliso on samasta suvusta kuin te?

Kun eihän muuta kuin biologista sukulaista voi rakastaa.

Minä olen adoptoitu. Olen ihan Suomessa syntynyt ja täällä adoptoitu.

Tuntuu ihan kamalan pahalta että ihmiset edelleen jaksavat ajatella ja tuoda ajatuksensa ilmi vielä vuonna 2023.

Minä sain kuulla tuollaisia kommentteja molempien adoptiovanhempien sukulaisten taholta. En tietenkään kaikkien, mutta muistan tänä päivänäkin kaikki ne tilanteet. Muistan missä oltiin, mitä tehtiin ja kuka sanoi ja mitä. Muistan, miten oudolta se tuntui ja miten aina se pieni ilo mikä niissä tapahtumissa oli (yleensä nähtiin juhlissa), osaltani aina sammui siihen.

Ajattelin, että olen jotenkin vääränlainen ja nämä muut on parempia kuin minä. Vasta aikuisena osasin nimetä tunteeni. En ole päässyt vielä asian yli, mutta ehkä joskus.

Haluaisin vielä sanoa sen, että vaikka adoptoitu joskus haluaisi tietää taustastaan, se ei kumoa adoptiota pois. Biologisen suvun etsiminen ei läheskään aina pääty onnellisesti, vaan edessä voi olla uusi hylkääminen.

Ja läheskään aina sukua ei noin vain lähdetä etsimään ja löydetä. Vastauksia kysymyksiin ei välttämättä koskaan tule. Yleensä esille nousee vain ne onnelliset tarinat kun on löydetty siskoja ja veljiä ja ollaan yhtä perhettä sitten aikuisena.

Joskus yhteistä säveltä ei löydy, ja tilanne on uusi hylkäys ja häpeä adoptoidulle. Tähän päälle sitten vielä adoptiosuku, joka ei ota omakseen. Miettikää siis vähän, mitä puhutte.

Ja vielä loppuun: kukaan adoptiolapsi ei ole valinnut kohtaloaan eikä ole syyllinen tilanteeseensa eikä ole huono lapsi ja ihminen taustansa takia.

Vierailija kirjoitti:

Te kenen mielestä vain biologinen sukulainen kuuluu perheeseen ja sukuun, kai oma puoliso on samasta suvusta kuin te?

Kun eihän muuta kuin biologista sukulaista voi rakastaa.

Kuka sitä nyt pikkuserkkuja kaukaisempia nai.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen adoptoitu. Olen ihan Suomessa syntynyt ja täällä adoptoitu.

Tuntuu ihan kamalan pahalta että ihmiset edelleen jaksavat ajatella ja tuoda ajatuksensa ilmi vielä vuonna 2023.

Minä sain kuulla tuollaisia kommentteja molempien adoptiovanhempien sukulaisten taholta. En tietenkään kaikkien, mutta muistan tänä päivänäkin kaikki ne tilanteet. Muistan missä oltiin, mitä tehtiin ja kuka sanoi ja mitä. Muistan, miten oudolta se tuntui ja miten aina se pieni ilo mikä niissä tapahtumissa oli (yleensä nähtiin juhlissa), osaltani aina sammui siihen.

Ajattelin, että olen jotenkin vääränlainen ja nämä muut on parempia kuin minä. Vasta aikuisena osasin nimetä tunteeni. En ole päässyt vielä asian yli, mutta ehkä joskus.

Haluaisin vielä sanoa sen, että vaikka adoptoitu joskus haluaisi tietää taustastaan, se ei kumoa adoptiota pois. Biologisen suvun etsiminen ei läheskään aina pääty onnellisesti, vaan edessä voi olla uusi hylkääminen.

Ja läheskään aina sukua ei noin vain lähdetä etsimään ja löydetä. Vastauksia kysymyksiin ei välttämättä koskaan tule. Yleensä esille nousee vain ne onnelliset tarinat kun on löydetty siskoja ja veljiä ja ollaan yhtä perhettä sitten aikuisena.

Joskus yhteistä säveltä ei löydy, ja tilanne on uusi hylkäys ja häpeä adoptoidulle. Tähän päälle sitten vielä adoptiosuku, joka ei ota omakseen. Miettikää siis vähän, mitä puhutte.

Ja vielä loppuun: kukaan adoptiolapsi ei ole valinnut kohtaloaan eikä ole syyllinen tilanteeseensa eikä ole huono lapsi ja ihminen taustansa takia.

Ymmärrän kyllä, mutta ei se aina ole lystiä ydinperheessäkään, tai kiusatulla tai hyväksikäytetyllä. Kukaan ei ole syyllinen tilanteeseensa, kaikilla meillä on traumamme, ei voi eikä niitä saa verrata keskenään. Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan aikuisena. 

Tuohon, että puhuvat "oikeasti vanhemmista" niin sanotte ihan suoraan lasten kuullen, että te olette ne "oikeat vanhemmat". Lapsella on biologiset vanhemmat, mutta se on eri asia kuin olla vanhempi oikeasti. Ja sanoisin ihan suoraan sitten aikuisten kesken, että noiden puheiden pitää loppua tai eivät ole tervetulleita. Nuo ovat todella raskaita asioita adoptoidulle lapselle ja hän voi noiden puheiden perusteella myös uskoa teidän ajattelevan niin, sillä tavallaan siellä on epäluottamusta ja traumaa valmiiksi taustalla.

Lahjoihin vinkiksi, että pyytääkää jouluksi tällaisilta sukulaisilta yhteinen lahja (esim. pari laadukkaampaa lautapelit) kaikille lapsille. Jos tuntuu, ettei tällaisellakaan onnistu niin voi sanoa suoraan, että jos ei pysty suurin piirtein samanarvoisia lahjoja antamaan niin älkää antako ollenkaan.

Itse en siis jaksaisi miettiä loukkaanko aikuisia, jos pelissä olisi omien lasteni sisarussuhteet ja yhden lapsen kokemus siitä, kuuluuko hän omaan perheeseen vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Tuohon, että puhuvat "oikeasti vanhemmista" niin sanotte ihan suoraan lasten kuullen, että te olette ne "oikeat vanhemmat". Lapsella on biologiset vanhemmat, mutta se on eri asia kuin olla vanhempi oikeasti. Ja sanoisin ihan suoraan sitten aikuisten kesken, että noiden puheiden pitää loppua tai eivät ole tervetulleita. Nuo ovat todella raskaita asioita adoptoidulle lapselle ja hän voi noiden puheiden perusteella myös uskoa teidän ajattelevan niin, sillä tavallaan siellä on epäluottamusta ja traumaa valmiiksi taustalla.

Lahjoihin vinkiksi, että pyytääkää jouluksi tällaisilta sukulaisilta yhteinen lahja (esim. pari laadukkaampaa lautapelit) kaikille lapsille. Jos tuntuu, ettei tällaisellakaan onnistu niin voi sanoa suoraan, että jos ei pysty suurin piirtein samanarvoisia lahjoja antamaan niin älkää antako ollenkaan.

Itse en siis jaksaisi miettiä loukkaanko aikuisia, jos pelissä olisi omien lasteni sisarussuhteet ja yhden lapsen kokemus siitä, kuuluuko hän omaan perheeseen vai ei.

on biologiset vanhemmat ja sitten on huoltajat

Kertoisin suoraan, että kenellekään lapselle ei tarvitse hankkia lahjoja ettekä anna lahjoja eteenpäin mikäli on selkeästi alakastin lahjoja osa.

Up

Mulla ei adoptoituja eikä keinosiemennyksiä, jäiks, superjäiks.