Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksaa muita vanhempia, jotka eivät kasvata lapsiaan?
03.05.2023 |
Meillä on pieni lapsi ja alusta asti on ollut itsestään selvää, että lasta kasvatetaan ja opetetaan käytöstavat. Lapselle opetetaan rajat, kielletään tekemästä kiellettyjä asioita ja jos lapsi meinaa satuttaa itseään/toisia/esineitä/eläimiä tms, niin lasta estetään tekemästä ko. asiaa. Jos olemme jossain liikkeellä lapsen kanssa (esim. joku lasten tapahtuma tai kerho), niin vahdin lasta koko ajan. Hyvästä käytöksestä kehutaan ja lapselle ollaan paljon läsnä, mutta lapsi kasvatetaan siihen, että elämässä on tiettyjä rajoja ja käytöstavat kuuluu asiaan.
Itselle on tullut jotenkin järkytyksenä, miten monet vanhemmat nykyisin viisveisaavat käytöstapojen ja rajojen opettamista. Näitä vanhempia ei kiinnosta vahtia tai komentaa lapsiaan. Osa näistä lapsista käyttäytyy väk. i.valta isesti toisia lapsia kohtaan. Vanhemmat eivät tee elettäkään kieltääkseen lapsiaan. Nämä vanhemmat ovat usein itse aika penseitä: eivät vastaa tervehdyksiin, ajattelevat vain omaa perhettänsä ja eivät huomioi muita yhteisissä tilanteissa. Osa vanhemmista opettaa lapsensa myös uhmaamaan auktoriteetteja ja nykyään törmään säännöllisesti siihenkin, että alle kouluikäinen lapsi saattaa inttää minulle (vieraalle aikuiselle) vastaan, jos kiellän tekemästä jotain kiellettyä.
Miten te muut jaksatte tällaisten vanhempien kanssa, jotka eivät kasvata lapsiaan? Näitä vanhempia ja lapsia kun on pakko sietää sosiaalisissa tilanteissa ja aikanaan nämä samat lapset ovat samoissa päiväkoti ja kouluryhmissä. Ja kun joku tulee kuitenkin kommentoimaan, niin asumme maakunnassa ja tätä ilmiötä näkee ihan perus Virtanen-Korhosilla. Paikkakunta on vielä sen kokoinen, että mitään "parempia kouluja" ja vastaavia ei ole, vaan kaikki ovat samoissa ryhmissä.
Kommentit (32)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerron näille vanhemmille vitsin: mitä eroa on perunalla ja nykypäivän lapsella? Peruna on kasvatettu!!! Oma vika, jos eivät ymmärrä vihjettä :)))
Ymmärrän pointtisi ja olet oikeassakin, mutta silti vähän myhäilen tuolle sun mahdollisesti max 2 vuotta kestäneelle vanhemmuudellesi. Lapset eivät ole mitään ohjelmoitavia robotteja, vaan heilläkin on kaikilla oma tahto ja persoona. Kaikki oikut eivät ole aina karsittavissa.
Välttelen ap:n kuvaamaa ns. Søntasakkia.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän pointtisi ja olet oikeassakin, mutta silti vähän myhäilen tuolle sun mahdollisesti max 2 vuotta kestäneelle vanhemmuudellesi. Lapset eivät ole mitään ohjelmoitavia robotteja, vaan heilläkin on kaikilla oma tahto ja persoona. Kaikki oikut eivät ole aina karsittavissa.
Tottakai jokainen lapsi "mokailee" joskus ja lapsillakin on oma tahto. Silti on asioita, kuten vaikka toisten satuttaminen, jota emme koskaan hyväksy. Lapsi tietää tämän ja sen, että pidämme noista rajoista kiinni. Lapsen ollessa pieni seuraamuksena on esim. paiskotun lelun meneminen jäähylle. Isompana seuraamus on sitten jotain lapsen tekoon liittyvää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä tuolle oikein mitään mahda. Ainoa mitä itse yritän nyt lapsen ollessa päiväkoti-iässä, että kannustan leikkimään ns. fiksujen perheiden lasten kanssa.
Tämän vuoksi erosin ex-avopuolisostani. Hänen lapsensa olivat täysin sietämättömiä. Itse lapsissa tuskin mitään lähtökohtaista vikaa oli, mutta tuo kasvattamisen puute oli suoraan sanoen pilannut heidät.
Millään teolla ei ollut mitään seurauksia, vanhempi lapsi jäi useita kertoja kiinni alkoholinkäytöstä alaikäisenä ja hänen koulukavereihinsa kohdistamaa kiusaamista ja muuta vapaa-ajankin sekoilua puitiin muutamia kertoja jopa poliisin kanssa, näihinkin vanhempien reaktio oli tyyliä soosoo, noin ei saa tehdä, mitään rangaistusta ei koskaan mistään tullut, vain lyhyt sanallinen nuhtelu. Sitten ihmeteltiin kun samat hölmöilyt toistuivat kerta toisensa jälkeen ja lasta ei saada mitenkään aisoihin, käytännössä mitään ei oltu tehty aisoihin laittamiseksi.
Ihan peruskäytöstavoista lähtien kaikki oli hukassa, kumpikaan lapsista ei koskaan sanonut kiitos tai anteeksi ja näitä ei myöskään opetettu. Jos joku halusi jotain ruokapöydässä, pyyntö tapahtui huutamalla ANNA ANNA ANNA niin kauan, että joku ojensi mitä lapsi haluaa, sama päälle puhumisen kanssa, puheenvuoroa odotettiin huutamalla ISKÄ ISKÄ ISKÄ niin kauan, että isän edellinen keskustelu oli loppunut. Näihin ei koskaan puututtu. Kotona oli näistä ja monesta muusta tähän liittyvästä syystä melko sietämätöntä. Kyseessä ei ollut mitkään pikkulapset, vaan 12- ja 14-vuotiaat.
Lasten molemmat vanhemmat korkeasti koulutettuja ja hyvin arvostetuissa asemissa työelämässä, mistään wt-porukasta ei missään nimessä ole kyse, vaikka kasvatustyyli siihen vahvasti viittaakin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän pointtisi ja olet oikeassakin, mutta silti vähän myhäilen tuolle sun mahdollisesti max 2 vuotta kestäneelle vanhemmuudellesi. Lapset eivät ole mitään ohjelmoitavia robotteja, vaan heilläkin on kaikilla oma tahto ja persoona. Kaikki oikut eivät ole aina karsittavissa.
Tottakai jokainen lapsi "mokailee" joskus ja lapsillakin on oma tahto. Silti on asioita, kuten vaikka toisten satuttaminen, jota emme koskaan hyväksy. Lapsi tietää tämän ja sen, että pidämme noista rajoista kiinni. Lapsen ollessa pieni seuraamuksena on esim. paiskotun lelun meneminen jäähylle. Isompana seuraamus on sitten jotain lapsen tekoon liittyvää.
Ap
Tähän piti vielä lisätä, että on kaksi eri asiaa: jos lapsi käyttäytyy asiattomasti ja lasta kielletään tekemästä niin/siitä koituu seuraamuksia versus se, että lasta ei kielletä tai kasvateta lainkaan.
Ap
Kuten joku yllä mainitsikin, niin sinulla on pointti, juu, mutta palataanpa asiaan kun oma vanhemmuutesi on kestänyt esim. 15 vuotta ja lapsia on enemmän kuin se yksi.
Mekin kuvittelimme sitä ja tätä kun esikoisemme oli 2-3-vuotias. Kun hän sai sisaruksia, jotka olivat paljon haastavampia luonteeltaan, totesimme, että jokainen on yksilö, ja joiden haasteiden kanssa on opittava luovimaan miten parhaiten osaamme. Kivoja ja pärjääviä ihmisiä heistä on meidän vanhempien virheistä huolimatta kasvaneet. Tarinan opetus: lasten kasvatus kasvattaa myös vanhempaa -ja eniten ehkä siinä, ettei ole niin tuomitseva muita kohtaan.
Ja p.s. Tuosta auktoriteetin uhmaamisesta olen kanssasi kyllä hieman eri linjoilla. Minusta on toivottavaa, että lapsi haastaa ja uhmaa. Se kertoo mielestäni siitäkin, ettei lapsi ole mikään tahdoton vässykkä, jonka muut saavat hyppäämään vaikka kaivoon. Ja kun asian on tällaiselle lapselle joutunut perustelemaan, se ohjaa myös aikuisen toimintaa paremmaksi. Lisäksi kun asia on mennyt sitten lapselle vihdoin perille, se on useimmiten sillä selvä eikä tarvitse samaa asiaa jankata aina uudestaan ja uudestaan. Lisäksi haastaminen ja uhmaaminen kuuluu kehitykseen, eikä se ole lapsen taholta ns. "huonoa käytöstä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän pointtisi ja olet oikeassakin, mutta silti vähän myhäilen tuolle sun mahdollisesti max 2 vuotta kestäneelle vanhemmuudellesi. Lapset eivät ole mitään ohjelmoitavia robotteja, vaan heilläkin on kaikilla oma tahto ja persoona. Kaikki oikut eivät ole aina karsittavissa.
Tottakai jokainen lapsi "mokailee" joskus ja lapsillakin on oma tahto. Silti on asioita, kuten vaikka toisten satuttaminen, jota emme koskaan hyväksy. Lapsi tietää tämän ja sen, että pidämme noista rajoista kiinni. Lapsen ollessa pieni seuraamuksena on esim. paiskotun lelun meneminen jäähylle. Isompana seuraamus on sitten jotain lapsen tekoon liittyvää.
Ap
Tähän piti vielä lisätä, että on kaksi eri asiaa: jos lapsi käyttäytyy asiattomasti ja lasta kielletään tekemästä niin/siitä koituu seuraamuksia versus se, että lasta ei kielletä tai kasvateta lainkaan.
Ap
Nimenomaan tämä ero pitää nähdä! Jokainen lapsi hölmöilee, mutta tämän keskustelun aiheena on se, kuinka vanhempi hölmöilyyn reagoi!
Vierailija kirjoitti:
Kuten joku yllä mainitsikin, niin sinulla on pointti, juu, mutta palataanpa asiaan kun oma vanhemmuutesi on kestänyt esim. 15 vuotta ja lapsia on enemmän kuin se yksi.
Mekin kuvittelimme sitä ja tätä kun esikoisemme oli 2-3-vuotias. Kun hän sai sisaruksia, jotka olivat paljon haastavampia luonteeltaan, totesimme, että jokainen on yksilö, ja joiden haasteiden kanssa on opittava luovimaan miten parhaiten osaamme. Kivoja ja pärjääviä ihmisiä heistä on meidän vanhempien virheistä huolimatta kasvaneet. Tarinan opetus: lasten kasvatus kasvattaa myös vanhempaa -ja eniten ehkä siinä, ettei ole niin tuomitseva muita kohtaan.Ja p.s. Tuosta auktoriteetin uhmaamisesta olen kanssasi kyllä hieman eri linjoilla. Minusta on toivottavaa, että lapsi haastaa ja uhmaa. Se kertoo mielestäni siitäkin, ettei lapsi ole mikään tahdoton vässykkä, jonka muut saavat hyppäämään vaikka kaivoon. Ja kun asian on tällaiselle lapselle joutunut perustelemaan, se ohjaa myös aikuisen toimintaa paremmaksi. Lisäksi kun asia on mennyt sitten lapselle vihdoin perille, se on useimmiten sillä selvä eikä tarvitse samaa asiaa jankata aina uudestaan ja uudestaan. Lisäksi haastaminen ja uhmaaminen kuuluu kehitykseen, eikä se ole lapsen taholta ns. "huonoa käytöstä".
Meille ei ole tulossa enempää lapsia. Ei lasten lukumäärä liity vanhemmuuteen millään lailla. Tuolla logiikalla yhden lapsen vanhemmat eivät olisi vanhempia lainkaan.
Se ei tee tahdottomaksi vässykäksi, että kuuntelee ja uskoo auktoriteetteja. Otetaan esimerkki: Kielsin vierasta lasta juoksemassa kukkapenkissäni, koska lapsi talloi kukat. Lapsi intti vastaan ja piti useampaan kertaan käskeä, ennen kuin lapsi lähti kukkapenkistä. Jäljelle jäivät tallotut kukat. Miksi tällaista pitää joutua perustelemaan lapselle kunnolla? Jos aikuinen sanoo, että et juokse kukkapenkissäni, niin sitten et juokse.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten joku yllä mainitsikin, niin sinulla on pointti, juu, mutta palataanpa asiaan kun oma vanhemmuutesi on kestänyt esim. 15 vuotta ja lapsia on enemmän kuin se yksi.
Mekin kuvittelimme sitä ja tätä kun esikoisemme oli 2-3-vuotias. Kun hän sai sisaruksia, jotka olivat paljon haastavampia luonteeltaan, totesimme, että jokainen on yksilö, ja joiden haasteiden kanssa on opittava luovimaan miten parhaiten osaamme. Kivoja ja pärjääviä ihmisiä heistä on meidän vanhempien virheistä huolimatta kasvaneet. Tarinan opetus: lasten kasvatus kasvattaa myös vanhempaa -ja eniten ehkä siinä, ettei ole niin tuomitseva muita kohtaan.Ja p.s. Tuosta auktoriteetin uhmaamisesta olen kanssasi kyllä hieman eri linjoilla. Minusta on toivottavaa, että lapsi haastaa ja uhmaa. Se kertoo mielestäni siitäkin, ettei lapsi ole mikään tahdoton vässykkä, jonka muut saavat hyppäämään vaikka kaivoon. Ja kun asian on tällaiselle lapselle joutunut perustelemaan, se ohjaa myös aikuisen toimintaa paremmaksi. Lisäksi kun asia on mennyt sitten lapselle vihdoin perille, se on useimmiten sillä selvä eikä tarvitse samaa asiaa jankata aina uudestaan ja uudestaan. Lisäksi haastaminen ja uhmaaminen kuuluu kehitykseen, eikä se ole lapsen taholta ns. "huonoa käytöstä".
Meille ei ole tulossa enempää lapsia. Ei lasten lukumäärä liity vanhemmuuteen millään lailla. Tuolla logiikalla yhden lapsen vanhemmat eivät olisi vanhempia lainkaan.
Se ei tee tahdottomaksi vässykäksi, että kuuntelee ja uskoo auktoriteetteja. Otetaan esimerkki: Kielsin vierasta lasta juoksemassa kukkapenkissäni, koska lapsi talloi kukat. Lapsi intti vastaan ja piti useampaan kertaan käskeä, ennen kuin lapsi lähti kukkapenkistä. Jäljelle jäivät tallotut kukat. Miksi tällaista pitää joutua perustelemaan lapselle kunnolla? Jos aikuinen sanoo, että et juokse kukkapenkissäni, niin sitten et juokse.
Ap
Perustelu opettaisi lapselle syys-seuraussuhdetta. Yksi erittäin tärkeistä taidoista kun lapsi kasvaa aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten joku yllä mainitsikin, niin sinulla on pointti, juu, mutta palataanpa asiaan kun oma vanhemmuutesi on kestänyt esim. 15 vuotta ja lapsia on enemmän kuin se yksi.
Mekin kuvittelimme sitä ja tätä kun esikoisemme oli 2-3-vuotias. Kun hän sai sisaruksia, jotka olivat paljon haastavampia luonteeltaan, totesimme, että jokainen on yksilö, ja joiden haasteiden kanssa on opittava luovimaan miten parhaiten osaamme. Kivoja ja pärjääviä ihmisiä heistä on meidän vanhempien virheistä huolimatta kasvaneet. Tarinan opetus: lasten kasvatus kasvattaa myös vanhempaa -ja eniten ehkä siinä, ettei ole niin tuomitseva muita kohtaan.Ja p.s. Tuosta auktoriteetin uhmaamisesta olen kanssasi kyllä hieman eri linjoilla. Minusta on toivottavaa, että lapsi haastaa ja uhmaa. Se kertoo mielestäni siitäkin, ettei lapsi ole mikään tahdoton vässykkä, jonka muut saavat hyppäämään vaikka kaivoon. Ja kun asian on tällaiselle lapselle joutunut perustelemaan, se ohjaa myös aikuisen toimintaa paremmaksi. Lisäksi kun asia on mennyt sitten lapselle vihdoin perille, se on useimmiten sillä selvä eikä tarvitse samaa asiaa jankata aina uudestaan ja uudestaan. Lisäksi haastaminen ja uhmaaminen kuuluu kehitykseen, eikä se ole lapsen taholta ns. "huonoa käytöstä".
Meille ei ole tulossa enempää lapsia. Ei lasten lukumäärä liity vanhemmuuteen millään lailla. Tuolla logiikalla yhden lapsen vanhemmat eivät olisi vanhempia lainkaan.
Se ei tee tahdottomaksi vässykäksi, että kuuntelee ja uskoo auktoriteetteja. Otetaan esimerkki: Kielsin vierasta lasta juoksemassa kukkapenkissäni, koska lapsi talloi kukat. Lapsi intti vastaan ja piti useampaan kertaan käskeä, ennen kuin lapsi lähti kukkapenkistä. Jäljelle jäivät tallotut kukat. Miksi tällaista pitää joutua perustelemaan lapselle kunnolla? Jos aikuinen sanoo, että et juokse kukkapenkissäni, niin sitten et juokse.
Ap
Perustelu opettaisi lapselle syys-seuraussuhdetta. Yksi erittäin tärkeistä taidoista kun lapsi kasvaa aikuiseksi.
"et saa juosta kukkapenkissä, koska kukat menevät siitä pilalle". pienikin lapsi tajuaa tuollaisen, jos on vähänkään järkeä päässä tai vanhemmilla kasvatustyö tehtynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten joku yllä mainitsikin, niin sinulla on pointti, juu, mutta palataanpa asiaan kun oma vanhemmuutesi on kestänyt esim. 15 vuotta ja lapsia on enemmän kuin se yksi.
Mekin kuvittelimme sitä ja tätä kun esikoisemme oli 2-3-vuotias. Kun hän sai sisaruksia, jotka olivat paljon haastavampia luonteeltaan, totesimme, että jokainen on yksilö, ja joiden haasteiden kanssa on opittava luovimaan miten parhaiten osaamme. Kivoja ja pärjääviä ihmisiä heistä on meidän vanhempien virheistä huolimatta kasvaneet. Tarinan opetus: lasten kasvatus kasvattaa myös vanhempaa -ja eniten ehkä siinä, ettei ole niin tuomitseva muita kohtaan.Ja p.s. Tuosta auktoriteetin uhmaamisesta olen kanssasi kyllä hieman eri linjoilla. Minusta on toivottavaa, että lapsi haastaa ja uhmaa. Se kertoo mielestäni siitäkin, ettei lapsi ole mikään tahdoton vässykkä, jonka muut saavat hyppäämään vaikka kaivoon. Ja kun asian on tällaiselle lapselle joutunut perustelemaan, se ohjaa myös aikuisen toimintaa paremmaksi. Lisäksi kun asia on mennyt sitten lapselle vihdoin perille, se on useimmiten sillä selvä eikä tarvitse samaa asiaa jankata aina uudestaan ja uudestaan. Lisäksi haastaminen ja uhmaaminen kuuluu kehitykseen, eikä se ole lapsen taholta ns. "huonoa käytöstä".
Meille ei ole tulossa enempää lapsia. Ei lasten lukumäärä liity vanhemmuuteen millään lailla. Tuolla logiikalla yhden lapsen vanhemmat eivät olisi vanhempia lainkaan.
Se ei tee tahdottomaksi vässykäksi, että kuuntelee ja uskoo auktoriteetteja. Otetaan esimerkki: Kielsin vierasta lasta juoksemassa kukkapenkissäni, koska lapsi talloi kukat. Lapsi intti vastaan ja piti useampaan kertaan käskeä, ennen kuin lapsi lähti kukkapenkistä. Jäljelle jäivät tallotut kukat. Miksi tällaista pitää joutua perustelemaan lapselle kunnolla? Jos aikuinen sanoo, että et juokse kukkapenkissäni, niin sitten et juokse.
Ap
Perustelu opettaisi lapselle syys-seuraussuhdetta. Yksi erittäin tärkeistä taidoista kun lapsi kasvaa aikuiseksi.
"et saa juosta kukkapenkissä, koska kukat menevät siitä pilalle". pienikin lapsi tajuaa tuollaisen, jos on vähänkään järkeä päässä tai vanhemmilla kasvatustyö tehtynä.
"Jos vanhemmilla kasvatustyö tehtynä"? No varmaankin se on tässä se pointti että sitä kasvatustyötä ei ole tehty. Tollasille muksuille mitkään perustelut ei auta. Miksi hänen pitäisi naapurin tädin kukista välittää, kun hän HA-LU-AA juosta just siinä. Kun vanhemmat on tota minäminä-porukkaa, niin tulee olemaan ne lapsetkin.
Vierailija kirjoitti:
Hehtaarialoitus
Sinun aivokapasiteettisi ei siis riitä käsittelemään edes helppoja perusasioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten joku yllä mainitsikin, niin sinulla on pointti, juu, mutta palataanpa asiaan kun oma vanhemmuutesi on kestänyt esim. 15 vuotta ja lapsia on enemmän kuin se yksi.
Mekin kuvittelimme sitä ja tätä kun esikoisemme oli 2-3-vuotias. Kun hän sai sisaruksia, jotka olivat paljon haastavampia luonteeltaan, totesimme, että jokainen on yksilö, ja joiden haasteiden kanssa on opittava luovimaan miten parhaiten osaamme. Kivoja ja pärjääviä ihmisiä heistä on meidän vanhempien virheistä huolimatta kasvaneet. Tarinan opetus: lasten kasvatus kasvattaa myös vanhempaa -ja eniten ehkä siinä, ettei ole niin tuomitseva muita kohtaan.Ja p.s. Tuosta auktoriteetin uhmaamisesta olen kanssasi kyllä hieman eri linjoilla. Minusta on toivottavaa, että lapsi haastaa ja uhmaa. Se kertoo mielestäni siitäkin, ettei lapsi ole mikään tahdoton vässykkä, jonka muut saavat hyppäämään vaikka kaivoon. Ja kun asian on tällaiselle lapselle joutunut perustelemaan, se ohjaa myös aikuisen toimintaa paremmaksi. Lisäksi kun asia on mennyt sitten lapselle vihdoin perille, se on useimmiten sillä selvä eikä tarvitse samaa asiaa jankata aina uudestaan ja uudestaan. Lisäksi haastaminen ja uhmaaminen kuuluu kehitykseen, eikä se ole lapsen taholta ns. "huonoa käytöstä".
Meille ei ole tulossa enempää lapsia. Ei lasten lukumäärä liity vanhemmuuteen millään lailla. Tuolla logiikalla yhden lapsen vanhemmat eivät olisi vanhempia lainkaan.
Se ei tee tahdottomaksi vässykäksi, että kuuntelee ja uskoo auktoriteetteja. Otetaan esimerkki: Kielsin vierasta lasta juoksemassa kukkapenkissäni, koska lapsi talloi kukat. Lapsi intti vastaan ja piti useampaan kertaan käskeä, ennen kuin lapsi lähti kukkapenkistä. Jäljelle jäivät tallotut kukat. Miksi tällaista pitää joutua perustelemaan lapselle kunnolla? Jos aikuinen sanoo, että et juokse kukkapenkissäni, niin sitten et juokse.
Ap
Perustelu opettaisi lapselle syys-seuraussuhdetta. Yksi erittäin tärkeistä taidoista kun lapsi kasvaa aikuiseksi.
"et saa juosta kukkapenkissä, koska kukat menevät siitä pilalle". pienikin lapsi tajuaa tuollaisen, jos on vähänkään järkeä päässä tai vanhemmilla kasvatustyö tehtynä.
"Jos vanhemmilla kasvatustyö tehtynä"? No varmaankin se on tässä se pointti että sitä kasvatustyötä ei ole tehty. Tollasille muksuille mitkään perustelut ei auta. Miksi hänen pitäisi naapurin tädin kukista välittää, kun hän HA-LU-AA juosta just siinä. Kun vanhemmat on tota minäminä-porukkaa, niin tulee olemaan ne lapsetkin.
Tämä. Aika usein ne vanhemmat ovat samanlaisia kuin lapsetkin.
Täällä on ne mammat alapeukuttamassa, jotka on juuri tuollaisia "minua ei kiinnostaa kasvattaa lastani" -tapauksia :D
Tapaan pienten lasten vanhempia työssäni. Vanhempien kanssa tulee puheeksi, mitä he toivovat lapsilleen elämää varten. Iso osa toivoo terveyttä, onnellisuutta, läheisiä ihmissuhteita ja sitä, että lapsista kasvaa kunnollisia. Sitten on toisenlaisia vanhempia. Eräät vanhemmat totesivat vasta tähän, että heille pääasia on, että lapsista kasvaa voimakkaasti oman tahtonsa ilmaisevia lapsia, jotka ottavat tilan rohkeasti ja eivätkä varsinkaan jää toisten jalkoihin. Vanhemmat eivät siis itse olleet mitään jalkoihin jääviä tapauksia, vaan aivan päinvastoin.
Kotoa tuo siis lähtee, millaisiksi lapset halutaan kasvattaa.
Ihmeen monilla on nykyään sellainen uskomus, että lapsi on hölmö vässykkä jos hän kunnioittaa ja tottelee mukisematta auktoriteettia, esimerkiksi opettajaa. Minusta tämä on päin vastoin. Nimenomaan fiksu lapsi osaa koulussa ja muualla käyttäytyä niin, että opettaja voi keskittyä työhönsä eli opettamaan. Todella typerää ja itsekeskeistä käyttää koulussa opettajan aikaa jonkun oppilaan kanssa väittelyyn. Fiksu ja hyvin kasvatettu lapsi ymmärtää, että itseään ja omia mielipiteitä voi tuoda esiin jossain muussa tilanteessa.
Eipä tuohon mikään auta. tervetuloa nykyaikaan.