Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu olla kaunis ja haluttu?
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen tunnistaa ja se harmittaa, kun miehet innostuvat lähinnä ulkonäöstä. Luonne jää ikään kuin sivuun, siis miesten fokuksessa.
Mitäpä jos etsisit niitä miehiä muualtakin, kuin baarista ja kelpuuttaisi itsellesi muitakin, kuin vain niitä mallien näköisiä miehiä?
Juuri ne vähemmän komeat miehet ovat kaikista eniten ulkonäön perään. Mallien näköisiä miehiä nimenomaan kannattaa katsella, koska heille naisen hyvä ulkonäkö ei ole mikään juttu. Ovat tottuneet.
Ja tällaisten harhojen takia tämän palstan äipät ovat sinkkuja ja niin vihaisia miehille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se oli ahdistavaa, koska olin ääri-introvertti jota huomio kiusasi. Onneksi jossain 35 ikävuoden paikkeilla loppui se huomio ja alkoi saada olla rauhassa. Ja lopulta myös miesvaltaisella alalla alettiin ottaa vakavasti ja kohdella kuin kollegaa, eikä jotain flirtin kohdetta tai porukan söpöä maskottia.
Tämä. Miksi ihminen ei saa olla rauhassa?
Miehet jahtaavat mutta myös naiset suhtautuvat helposti kuin esineeseen tai johonkin teflon-jumalaan, jossa ei voi olla mitään inhimillistä.
Ääri-introvertti luonne vaikuttaa tuohon varmaan enemmän kuin ulkonäkö, ja yhdessä voivat luoda todella etäisen kuvan. Jos toisit itse inhimillisyyttäsi esiin, niin tuskin suhtautuminen olisi tuollaista?
Niin, huomaat ehkä pienen pohdinnan jälkeen että tämäkin kommenttisi toistaa juuri tuota samaa kaavaa.
Lyhyesti sanottuna, olet väärässä.
Suhtautuminen olisi luultavasti toisenlaista, jos olisit ulospäinsuuntautunut, lämminhenkinen ja eläytyvä. Ei sillä, että sinun pitäisi muuttua, en sitä tarkoita, vaan ettei kyse ole pelkästään ulkonäöstä vaan myös tavasta olla ja käyttäytyä. Ilmiö näkyy kaiken näköisissä ihmisissä, mutta joukosta poikkeavan kauniin pitää enempi inhimillistää itseään ja tuoda esiin heikkouksiaan, vaikka jotenkin vähän nolata itsensä/nauraa itselleen tms. tai muuten on helposti ylimielisen maineessa. Siis sellaisessa porukassa, jossa tosiaan on jotenkin poikkeava.
Jos muu porukka on samaa kaliiberia, niin ei tarvitse eikä suhtautuminenkaan ole varmasti tuollaista.
Mistä ihmeestä sinä oletat millainen minä olen tai miten käyttäydyn tai mitkä ovat elämäni muut olosuhteet kuin ulkonäkö? Että pitäisi olla myöskin eläytyvä? Voi äiti.
Juuri tätä tarkoitan, että on lukuisa joukko ihmisiä jotka ihan tyynesti olettavat että kaunis ihminen on sitä, tätä ja tuota.
Nyt kannattaisi hankkia se kuuluisa itsetunto että uskaltaa olla toisten ihmisten kanssa ilman että heidän tarvitsee itseään alentaa.
En minä sanonut, että sinun pitäisi muuttua - nimenomaan kirjoitin, että ei pidä. Kirjoitin vain tuosta asiasta kuten sen itse näen, että tuollainen ilmiö on olemassa.
Ei se minuun henkilökohtaisesti liity, en minä ajattele noin eikä kenenkään tarvitse itseään seurassani alentaa (päinvastoin siedän ihan kunnolla ylimielisetkin ihmiset ilman mitään ongelmia).
Ei täällä aina kirjoiteta ITSESTÄ, kirjoitin asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen tunnistaa ja se harmittaa, kun miehet innostuvat lähinnä ulkonäöstä. Luonne jää ikään kuin sivuun, siis miesten fokuksessa.
Mitäpä jos etsisit niitä miehiä muualtakin, kuin baarista ja kelpuuttaisi itsellesi muitakin, kuin vain niitä mallien näköisiä miehiä?
Juuri ne vähemmän komeat miehet ovat kaikista eniten ulkonäön perään. Mallien näköisiä miehiä nimenomaan kannattaa katsella, koska heille naisen hyvä ulkonäkö ei ole mikään juttu. Ovat tottuneet.
Ja tällaisten harhojen takia tämän palstan äipät ovat sinkkuja ja niin vihaisia miehille.
Totta. Tulet tosin saamaan kovasti alapeukkuja ja lapsellisia hyökkäyksiä, kun uskalsit sanoa totuuden ja sekös palsta äippiä kiukuttaa =)
Miehet kehuvat ja naiset kääntävät selkänsä. Siltä se tuntuu.
Eikös sitä sanota että "kauneus on katoavaista ja rumuus sen kun kasvaa". Sisäinen kauneus merkitsee vain.
Huomaamaton elää rauhallisen ja tyydyttävän elämän. ap älä mieti ulkoisia asioita jos olet terve,elä kuin viimeistä päivää ja nauti elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se oli ahdistavaa, koska olin ääri-introvertti jota huomio kiusasi. Onneksi jossain 35 ikävuoden paikkeilla loppui se huomio ja alkoi saada olla rauhassa. Ja lopulta myös miesvaltaisella alalla alettiin ottaa vakavasti ja kohdella kuin kollegaa, eikä jotain flirtin kohdetta tai porukan söpöä maskottia.
Tämä. Miksi ihminen ei saa olla rauhassa?
Miehet jahtaavat mutta myös naiset suhtautuvat helposti kuin esineeseen tai johonkin teflon-jumalaan, jossa ei voi olla mitään inhimillistä.
Ääri-introvertti luonne vaikuttaa tuohon varmaan enemmän kuin ulkonäkö, ja yhdessä voivat luoda todella etäisen kuvan. Jos toisit itse inhimillisyyttäsi esiin, niin tuskin suhtautuminen olisi tuollaista?
Niin, huomaat ehkä pienen pohdinnan jälkeen että tämäkin kommenttisi toistaa juuri tuota samaa kaavaa.
Lyhyesti sanottuna, olet väärässä.
Suhtautuminen olisi luultavasti toisenlaista, jos olisit ulospäinsuuntautunut, lämminhenkinen ja eläytyvä. Ei sillä, että sinun pitäisi muuttua, en sitä tarkoita, vaan ettei kyse ole pelkästään ulkonäöstä vaan myös tavasta olla ja käyttäytyä. Ilmiö näkyy kaiken näköisissä ihmisissä, mutta joukosta poikkeavan kauniin pitää enempi inhimillistää itseään ja tuoda esiin heikkouksiaan, vaikka jotenkin vähän nolata itsensä/nauraa itselleen tms. tai muuten on helposti ylimielisen maineessa. Siis sellaisessa porukassa, jossa tosiaan on jotenkin poikkeava.
Jos muu porukka on samaa kaliiberia, niin ei tarvitse eikä suhtautuminenkaan ole varmasti tuollaista.
Mistä ihmeestä sinä oletat millainen minä olen tai miten käyttäydyn tai mitkä ovat elämäni muut olosuhteet kuin ulkonäkö? Että pitäisi olla myöskin eläytyvä? Voi äiti.
Juuri tätä tarkoitan, että on lukuisa joukko ihmisiä jotka ihan tyynesti olettavat että kaunis ihminen on sitä, tätä ja tuota.
Nyt kannattaisi hankkia se kuuluisa itsetunto että uskaltaa olla toisten ihmisten kanssa ilman että heidän tarvitsee itseään alentaa.
En minä sanonut, että sinun pitäisi muuttua - nimenomaan kirjoitin, että ei pidä. Kirjoitin vain tuosta asiasta kuten sen itse näen, että tuollainen ilmiö on olemassa.
Ei se minuun henkilökohtaisesti liity, en minä ajattele noin eikä kenenkään tarvitse itseään seurassani alentaa (päinvastoin siedän ihan kunnolla ylimielisetkin ihmiset ilman mitään ongelmia).
Ei täällä aina kirjoiteta ITSESTÄ, kirjoitin asiasta.
Täh?
"Suhtautuminen olisi luultavasti toisenlaista, jos OLISIT ulospäinsuuntautunut, lämminhenkinen ja eläytyvä. " Jne.
Tuossahan nimenomaan puhuttelet suoraan.
Pahoittelen että en ole niin eläytyvä, että osaisin lukea tuota jotenkin muuten kuin normaalin suomen kielen sääntöjen mukaan.
Jos et ajattele noin, niin miksi sitten kirjotat niin?
En ymmärrä. Olkoon. Hyvää päivänjatkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovat usein narsistisia ja se on heille täysin normaalia että kaikki pitävät heistä ja ihailevat.
Hahahaa eli narsismin kriteeri onkin vain olla kaunis. Kyllä olet harvinaisen typerä.
Itse olen kaunis ja haluttukin, olen ollut aina. Mutta olen myös yksinäinen ja introvertti joka usein on mielummin kotona kun lähtee ulos. Miehiä riittää vielä näin 39 vuotiaanakin, mutta he ovat usein vain yhden asian perässä, eivätkä ajattele että minulla on paersoonallisuus. Olen luotettava, hieman ujohko, luen paljon kirjoja ja tykkään tehdä asioita käsilläni. En pidä juoruilusta, joka heti tuntuu karsivan osan sosiaalisesta kanssakäymisestä pois. Minusta tuntuu että moni ehkä ajattelee että tietysti minulla on seuraa, vaan kun ei ole.
Tein joskus vähän mallintöitäkin, mutta se ei ollut juttuni.
Se että pitää itseään kauniina ja tietää/kuvittelee olevansa on aikamoista narsismia. Ikävä jos totuus satuttaa.
Väittäisin että lähes jokainen kaunis ihminen tietää itsekin olevansa kaunis. Tietysti kukaan ei ole jokaisen maailman ihmisen mielestä kaunis, mutta ne jotka ovat suuren osan mielestä ovat taatusti asiasta tietoisia. Siltä tiedolta ei yksinkertaisesti voi välttyä.
Ja se että tietää olevansa monen mielestä kaunis ei tarkoita, että palvoo itse omaa peilikuvaansa. Voi olla jopa niin, että näkee itsessään pelkkiä virheitä.
Tämä, ei minua ole ikinä kukaan vieras mies kehunut baarissa, kaupassa tai muuallakaan. Omalta mieheltänikin irtoaa vain sellaisia "oot sä ihan nätti" kommentteja. Ainoa drinkki jonka joku vieras mies on baarissa minulle ostanut oli 19-vuotiaana kun jonkun vieraan porukan jätkät nahistelivat keskenään. Yksi näistä tönäisi kaveriaan niin kovaa, että tämä paiskautui minuun ja horhahdin maahan. Drinkkini lensi tietenkin myös kädestäni. Nämä pahoittelivat asiaa ja tönijä osti minulle uuden juoman.
Ei minullekaan kukaan vieras ihminen ole tarjonnut drinkkejä. Ihan sen vuoksi, että en edes halua baarissa mitään tällaista, enkä missään tapauksessa ottaisi tuntemattomalta drinkkiä vastaan. En tunne ketään muutakaan, joka baarissa joisi tuntemattomien piikkiin, vaikka kuinka olisivat hyvännäköisiä - kyllä tällaiset muiden rahoilla dokailijat taitavat olla jossain pintaliitoporukoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti inhottavalta kun teennäiset ihmiset ovat kimpussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt oikeasti joku kokee ahdistusta miesten huomion takia, voin tälleen miehenä heittää pari vinkkiä: Räikeänväriset lyhyet hiukset, miesten vaatteet miesten koossa, pölysuoja naamalle. Jos vielä joku lähestyy, juokse, siinä kaverissa on jotain vakavampaa pielessä.
Että pitäisi vielä ryhtyä miesten vuoksi pukeutumaan? Miten olisi burkha?
Burkha olisi monelle parannus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen tunnistaa ja se harmittaa, kun miehet innostuvat lähinnä ulkonäöstä. Luonne jää ikään kuin sivuun, siis miesten fokuksessa. Sitten itse yrittää tulla näkyväksi omana itsenään luonteensa kanssa. Ikään kuin persoona koittaisi siirtää ulkonäköä kyynärpäätaktiikalla sivuun ja saada itselleen näkyvyyttä.
Samoin toimii naiset. Jos ei mies pääse sen tietyn "levelin" yli, ei siinä luonne auta. Ja tismalleen samoista asioista, onko timmissä kunnossa vai ei, painoindeksi, geenilotto, lompakon ja munan koko jne.
Ja toki tämä on ok - jos ei toinen miellytä silmää niin sitten ei miellytä. Toki luonteenkin tarvitsee olla siedettävä, mutta harva on niin ihmeellinen uniikki lumihiutale sitten kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen tunnistaa ja se harmittaa, kun miehet innostuvat lähinnä ulkonäöstä. Luonne jää ikään kuin sivuun, siis miesten fokuksessa.
Mitäpä jos etsisit niitä miehiä muualtakin, kuin baarista ja kelpuuttaisi itsellesi muitakin, kuin vain niitä mallien näköisiä miehiä?
Juuri ne vähemmän komeat miehet ovat kaikista eniten ulkonäön perään. Mallien näköisiä miehiä nimenomaan kannattaa katsella, koska heille naisen hyvä ulkonäkö ei ole mikään juttu. Ovat tottuneet.
No onhan se nyt juttu silloin, jos nainen ei ole niin hyvä ulkonäöltään, mihin mies on tottunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No pääsääntöisesti se tuntuu aika kivalta!
Mutta joskus se miehiltä tuleva huomio on vähän rasittavaa.
En ole kokenut, että teennäiset ihmiset olisivat kimpussani. Pikemminkin ihmiset hakeutuvat seuraani keskustelemaan, koska olen empaattinen ja syvällinen. Tosin tuskin miehet hakeutuivat seuraani, jos en olisi tämän näköinen kuin olen. Haluaisin olla rauhassa ja haluan päättää itse siitä keneen tutustun ja kenen kanssa ja milloin keskustelen.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti inhottavalta kun teennäiset ihmiset ovat kimpussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuullut naisilta jopa sen tyyppistä vähättelevää kommenttia, että onhan se kaunis, mutta ei siitä muuhun ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se oli ahdistavaa, koska olin ääri-introvertti jota huomio kiusasi. Onneksi jossain 35 ikävuoden paikkeilla loppui se huomio ja alkoi saada olla rauhassa. Ja lopulta myös miesvaltaisella alalla alettiin ottaa vakavasti ja kohdella kuin kollegaa, eikä jotain flirtin kohdetta tai porukan söpöä maskottia.
Tämä. Miksi ihminen ei saa olla rauhassa?
Miehet jahtaavat mutta myös naiset suhtautuvat helposti kuin esineeseen tai johonkin teflon-jumalaan, jossa ei voi olla mitään inhimillistä.
Ääri-introvertti luonne vaikuttaa tuohon varmaan enemmän kuin ulkonäkö, ja yhdessä voivat luoda todella etäisen kuvan. Jos toisit itse inhimillisyyttäsi esiin, niin tuskin suhtautuminen olisi tuollaista?
Niin, huomaat ehkä pienen pohdinnan jälkeen että tämäkin kommenttisi toistaa juuri tuota samaa kaavaa.
Lyhyesti sanottuna, olet väärässä.
Suhtautuminen olisi luultavasti toisenlaista, jos olisit ulospäinsuuntautunut, lämminhenkinen ja eläytyvä. Ei sillä, että sinun pitäisi muuttua, en sitä tarkoita, vaan ettei kyse ole pelkästään ulkonäöstä vaan myös tavasta olla ja käyttäytyä. Ilmiö näkyy kaiken näköisissä ihmisissä, mutta joukosta poikkeavan kauniin pitää enempi inhimillistää itseään ja tuoda esiin heikkouksiaan, vaikka jotenkin vähän nolata itsensä/nauraa itselleen tms. tai muuten on helposti ylimielisen maineessa. Siis sellaisessa porukassa, jossa tosiaan on jotenkin poikkeava.
Jos muu porukka on samaa kaliiberia, niin ei tarvitse eikä suhtautuminenkaan ole varmasti tuollaista.
Mistä ihmeestä sinä oletat millainen minä olen tai miten käyttäydyn tai mitkä ovat elämäni muut olosuhteet kuin ulkonäkö? Että pitäisi olla myöskin eläytyvä? Voi äiti.
Juuri tätä tarkoitan, että on lukuisa joukko ihmisiä jotka ihan tyynesti olettavat että kaunis ihminen on sitä, tätä ja tuota.
Nyt kannattaisi hankkia se kuuluisa itsetunto että uskaltaa olla toisten ihmisten kanssa ilman että heidän tarvitsee itseään alentaa.
En minä sanonut, että sinun pitäisi muuttua - nimenomaan kirjoitin, että ei pidä. Kirjoitin vain tuosta asiasta kuten sen itse näen, että tuollainen ilmiö on olemassa.
Ei se minuun henkilökohtaisesti liity, en minä ajattele noin eikä kenenkään tarvitse itseään seurassani alentaa (päinvastoin siedän ihan kunnolla ylimielisetkin ihmiset ilman mitään ongelmia).
Ei täällä aina kirjoiteta ITSESTÄ, kirjoitin asiasta.
Täh?
"Suhtautuminen olisi luultavasti toisenlaista, jos OLISIT ulospäinsuuntautunut, lämminhenkinen ja eläytyvä. " Jne.
Tuossahan nimenomaan puhuttelet suoraan.
Pahoittelen että en ole niin eläytyvä, että osaisin lukea tuota jotenkin muuten kuin normaalin suomen kielen sääntöjen mukaan.
Jos et ajattele noin, niin miksi sitten kirjotat niin?
En ymmärrä. Olkoon. Hyvää päivänjatkoa.
Jos sinua pidetään epäinhimillisenä teflon-jumalana ja olet ääri-introvertti joka haluaisi vain olla rauhassa, niin voisi olettaa ettet olisi mitenkään lämminhenkinen ja eläytyvä, ulospäinsuuntautunut, vaan nuo luonteenpiirteesi vaikuttaisivat siihen millaisena sinut nähdään.
Ja tietysti ihmisen tapa olla vaikuttaa siihen miten hänet nähdään, ei pelkkä kaunis kuori.
Nuorena tuntui huumaavalta saada positiivista huomiota ulkonäöstään ruma ankanpoikanen -vaiheen jälkeen. Huomio oli kuitenkin vain hetkellistä piristystä eikä johtanut mihinkään suurempaan onnen tai rakkauden löytämiseen. Halusin kuitenkin kaikkein eniten löytää vakaan suhteen ja oikean rakkauden. Loppujen lopuksi löysin etsimäni.
Minä en omasta mielestäni ole kaunis, enkä haluttava, mutta hemmoteltava ja jalustalla olen ollut aina. Minussa on jotain, mikä saa miehet kohtelemaan minua älyttömän hyvin. En ole näkymätön, todellakaan, mutta en myöskään ole saanut juuri lainkaan minkäänlaista kielteistä huomiota, vaan minut huomataan, huomioidaan ja autetaan takkia päälle ja tuolia alle.
Tämän lisäksi kukaan, kerta kaikkiaan kukaan ei ole koskaan kyseenalaistanut älyäni tai kompetenssiani tai tytötellyt tms.
Kun olin nuori, pari limaista setämiestä lähenteli minua tosi ahdistavasti ja tuota jatkui pidempäänkin, mutta siinä on ne huonot kokemukset miehistä. Muuten kokemus on, kuin eläisimme jossain 50-luvun unelmamaailmassa. Siis ei sellaisessa mitä se oikeasti oli, vaan mitä se on fantasioissa: miehet on herrasmiehiä ja haluaa pitää naisista huolta -samaan aikaan pitäen naista täysin tasavertaisena.
Tämä kahtiajakoisuus on mielestäni erikoisen ihmeellistä: oma mieheni (ja about kaikki muutkin miehet) tuntuvat ajattelevan, että olen superälykäs ja selviän mistä vaan mihin rupean, ja samaan aikaan ne haluavat tasoittaa tietäni ja tehdä kaiken puolestani.
En käsitä, mistä tämä johtuu, mutta luonnollisesti on vähän hemmetin ihanaa ja olen nauttinut siitä suunnattomasti.
Nyt, kun olen yli 40, on vaan alkanut herätä huoli, että muutunko kohta näkymättömäksi ja joudunko sitten tekemään juttuja ihan itse?
--------
Mutta haluaisin kyllä tietää, miksi miehet on tuollaisia minua kohtaan, kun niin moni muu tuntuu saavan huonoa kohtelua osakseen. En ole kaunis (omaan silmääni näytän kiusallisen paljon Lauri Tähkältä), en pukeudu kovinkaan hyvin, en meikkaa enkä osaa laittautua ensinkään, en käyttäydy kovinkaan hyvin. Jopa mieheni on sanonut minua hiirulaiseksi -ja silti en ole näkymätön. Enkä edes flirttaile tai mitään.
Että ota näistä nyt selvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovat usein narsistisia ja se on heille täysin normaalia että kaikki pitävät heistä ja ihailevat.
Hahahaa eli narsismin kriteeri onkin vain olla kaunis. Kyllä olet harvinaisen typerä.
Itse olen kaunis ja haluttukin, olen ollut aina. Mutta olen myös yksinäinen ja introvertti joka usein on mielummin kotona kun lähtee ulos. Miehiä riittää vielä näin 39 vuotiaanakin, mutta he ovat usein vain yhden asian perässä, eivätkä ajattele että minulla on paersoonallisuus. Olen luotettava, hieman ujohko, luen paljon kirjoja ja tykkään tehdä asioita käsilläni. En pidä juoruilusta, joka heti tuntuu karsivan osan sosiaalisesta kanssakäymisestä pois. Minusta tuntuu että moni ehkä ajattelee että tietysti minulla on seuraa, vaan kun ei ole.
Tein joskus vähän mallintöitäkin, mutta se ei ollut juttuni.
Se että pitää itseään kauniina ja tietää/kuvittelee olevansa on aikamoista narsismia. Ikävä jos totuus satuttaa.
Kuule, kyllä kaunis ihminen tietää olevansa kaunis. Ihan kuten huippumatemaatikko tietää olevansa huippumatemaatikko ja Usain Bolt tietää olevansa maailman nopein mies.
Se, että tunnistaa oman erikoislahjakkuutensa, ei ole narsismia. Ihan samoin kuin ei ole huonoa itsetuntoa tiedostaa, että itsellä on vaikkapa poikkeuksellisen isot jalat.
-eri, ei kaunis eikä huippulahjakas-
Tuntuu paremmalta saada positiivista kuin negatiivista huomiota ulkonäöstään. Olen kokenut nuo molemmat. Peruskoulussa pojat pilkkasivat ja saivat minut uskomaan, että olen ruma ja vaatimattoman näköinen. Teini-ikäisenä aloin saada huomiota pojilta ja miehiltä ja minua sanottiin kauniiksi. Positiivinen huomio tuntui hyvältä vuosikausien lyttäämisen jälkeen. Olin kuitenkin tosi ujo miesten suhteen.
Työpaikoilla on aina joitakin miehiä, jotka jotenkin sähköistyvät minut nähdessään. He hakeutuvat seuraan, ovat kohteliaita, auttavaisia, flirttailevat, haluavat tutustua. Ero on todella suuri siihen verrattuna miten halveksuvasti pojat suhtautuivat minuun peruskouluaikana. Minua kyllästyttää tuo, haluaisin olla rauhassa ilman flirttailua ja huomiota. Olen oppinut sen, että huomio on hyvin ehdollista sikäli, että jos olen joskus nuupahtaneen ja laittamattoman näköinen, olen aivan näkymätön miehille ja niille, jotka aikaisemmin flirttailevat. Tuollainen näkymätön peli tuntuu kuluttavalta.
Negatiivisia puolia on myös joidenkin naisten vähättelevä ja ulossulkeva käyttäytyminen. Se satuttaa.
Lähinnä ohimenevissä tilanteissa tuntuu ihan piristävältä saada positiivista huomiota tuntemattomilta.