Onko toisella aina oikeus saada tietää syy eroon, jos haluaa päättää parisuhteen?

Vierailija kirjoitti:

Eli parisuhteessa ei tarvitse olla rehellinen, jos edes sitä tärkeintä, eli eron syytä ei tarvitse kertoa. Hyvä tietää tämä yleinen mielipide, niin voi toimia sen mukaan.

Ainakin minun parisuhteissani on ollut vain me kaksi ja vain meidän kahden mielipiteillä merkitystä.

En ihan saa kiinni mitä ajat takaa tällaisella yleisen mielipiteen kalastelulla.

Olisi reilua kertoa (paitsi toki, jos olet puoliso agressiivinen tms). Mutta ei siihen mikään velvoita. Yleensä hyvä käsitellä asiat loppuun.

Ex päätti 25v suhteen, koska hänen mukaansa minä en rakastanut häntä. Täytyy myöntää, että aika vaikeaa on ollut koota itseään. Mutta selvisi se oikeakin syy myöhemmin, olisi vaan ollut helpompaa, jos edes hippunen rehellisyyttä ja kunnioitusta olisi löytynyt, 25v on kuitenkin aika pitkä aika.

Siitä saattaisi olla toiselle apua, jos on syitä mitä sanoa vaikka kauempaa (JOS hän haluaa ne), osa on shokissa ja miettii muuten vuosia miksi jätettiin. Ehkä aiemmatkaan jättäjät eivät sanoneet syytä ja piti hakea itse syyt. Mitään loukkaavaa ei kannata töksäytellä, muotoilee sanat fiksusti, ettei toinen hajoa. Entä jos hänen näkökulma on vähän eri, vaikkei enää palatakaan. Joskus ei muista syitä että osaisi ne eritellä, paitsi myöhemmin.

Jos toinen on äärimmäisen manipuloiva vihainen tai väkivaltainen, ei kannata jutella enää. Puhelimessa helpompi tai viestit, jos toinen on suht normaali ja ei voi kasvotusten jutella. Jätetty voi tarvita joskus kriisiapua kriisipuhelimesta, jos on helposti ahdistuva ja jos ei ole ystävää joka tukisi. On sellaisia jotka eivät halua syitä sanottavan eroon, ehkä, senkin voi huomioida. Joskus se olikin pelimies joka naista huijasi vuosikausia, jolla oli avovaimo, he eivät sano mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin sanoin miehelle, että nyt tuli miyta täyteen ja en jaksa enää sen juomista. Saa nyt sitten rauhassa ryypiskellä. Hän ei nähnyt asiassa ongelmaa (6olutta arkisin joka pv, viinipullo pe ja la, vuoden aikana vain viikon juomatta ja sekin antabuksen avulla).

Minä olin naimisissa alkoholistin kanssa yli kymmenen vuotta. Pari ensimmäistä vuotta hän salasi ongelmansa kunnes se lävähti silmille. Monen vuoden ajan vannoin hänelle, että lähden, jos ei lopeta juomista. No, ei lopettanut, joten lähdin. Olen tuttavilta kuullut, että mies edelleen monen vuoden jälkeen ihmettelee, että mikä sille oikein tuli, kun ei koskaan mitään ollut ja silleen yhtäkkiä lähti.

Jotkut ei vaan tajua, vaikka kuinka puhuisi ja selittäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kertoo jätetylle eron syyn, tällä on mahdollisuus korjata käytöstään seuraavaa suhdetta varten. Kertomatta jättäminen on itsekästä ja laiskaa.

Minäkin kerroin nysämuna-miehelle että eroan, kun en saa kunnon seksiä. Toivottavasti tajuaa kasvattaa sitä lyhyttä kikuliaan ennen seuraavaa parisuhdetta.

Protip vammaiselle: kun sen laittaa suuhun, se alkaa kasvatta kokoa.

Eikö se riitä syyksi, että rakkaus on loppunut. Sillähän ei ole käytännössä mitään väliä, miksi se loppui. Loppunut mikä loppunut.

Kyllä se jätetty syyn tietää. Ei vain halua myöntää. Yleensä syy on jätetyssä tai sitten vain toinen löytää sen paremman. Mitä väliä syyllä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kertoo jätetylle eron syyn, tällä on mahdollisuus korjata käytöstään seuraavaa suhdetta varten. Kertomatta jättäminen on itsekästä ja laiskaa.

Minäkin kerroin nysämuna-miehelle että eroan, kun en saa kunnon seksiä. Toivottavasti tajuaa kasvattaa sitä lyhyttä kikuliaan ennen seuraavaa parisuhdetta.

Protip vammaiselle: kun sen laittaa suuhun, se alkaa kasvatta kokoa.

Ei mun mies oo niin notkea et sais sen suuhunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin sanoin miehelle, että nyt tuli miyta täyteen ja en jaksa enää sen juomista. Saa nyt sitten rauhassa ryypiskellä. Hän ei nähnyt asiassa ongelmaa (6olutta arkisin joka pv, viinipullo pe ja la, vuoden aikana vain viikon juomatta ja sekin antabuksen avulla).

 

Minä olin naimisissa alkoholistin kanssa yli kymmenen vuotta. Pari ensimmäistä vuotta hän salasi ongelmansa kunnes se lävähti silmille. Monen vuoden ajan vannoin hänelle, että lähden, jos ei lopeta juomista. No, ei lopettanut, joten lähdin. Olen tuttavilta kuullut, että mies edelleen monen vuoden jälkeen ihmettelee, että mikä sille oikein tuli, kun ei koskaan mitään ollut ja silleen yhtäkkiä lähti.

Jotkut ei vaan tajua, vaikka kuinka puhuisi ja selittäisi.

Alkoholistit eivät muista, mitä on puhuttu. Vaikka olisi puhuttu kymmeniä kertoja. Minulle puolison alkoholismissa pahinta olikin juuri muistamattomuus, se oli se karva joka katkaisi kamelin selän (mies ei ollut esimerkiksi väkivaltainen).

Minun mielestäni perusteluksi riittää ihan se, että suhde ei jommankumman mielestä toimi. Miksi olla suhteessa, joka itselleen ei toimi? Onko tarpeen loukata toista menemällä yksityiskohtiin, jotka kuitenkin ovat subjektiivisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin sanoin miehelle, että nyt tuli miyta täyteen ja en jaksa enää sen juomista. Saa nyt sitten rauhassa ryypiskellä. Hän ei nähnyt asiassa ongelmaa (6olutta arkisin joka pv, viinipullo pe ja la, vuoden aikana vain viikon juomatta ja sekin antabuksen avulla).

 

Minä olin naimisissa alkoholistin kanssa yli kymmenen vuotta. Pari ensimmäistä vuotta hän salasi ongelmansa kunnes se lävähti silmille. Monen vuoden ajan vannoin hänelle, että lähden, jos ei lopeta juomista. No, ei lopettanut, joten lähdin. Olen tuttavilta kuullut, että mies edelleen monen vuoden jälkeen ihmettelee, että mikä sille oikein tuli, kun ei koskaan mitään ollut ja silleen yhtäkkiä lähti.

Jotkut ei vaan tajua, vaikka kuinka puhuisi ja selittäisi.

Alkoholistit eivät muista, mitä on puhuttu. Vaikka olisi puhuttu kymm

 

Ei siihen mitään alkoholismia tarvita. Miehille tulee yleensä aina erot yllätyksenä, mikä johtuu siitä, ettei heidän mielestään vaimo sano mitään, mikä voisi heitä kiinnostaa. Sitten kun väännetään rautalangasta kolmikirjaiminen sana ERO samalla kun aletaan järjestellä muuttoa, alkaa aivosoluissa tapahtua jotain. 

 

Ap, ei ole kenelläkään velvollisuutta kertoa yhtään mitään. Sinä voit ihan itse arvioida tilanteen ja onko se sellainen että haluat puhua vai et. Eikä sinulla ole mitään velvollisuutta olla eksän kanssa edes yhtään missään tekemisissä, ellei ole yhteistä lasta. 

Ei kuulu ihmisoikeuksiin tai kansalaisvelvollisuuksiin tuollainen. Tilanteesta riippuen syy on yleensä aina miehessä.

Vierailija kirjoitti:

Ex päätti 25v suhteen, koska hänen mukaansa minä en rakastanut häntä. Täytyy myöntää, että aika vaikeaa on ollut koota itseään. Mutta selvisi se oikeakin syy myöhemmin, olisi vaan ollut helpompaa, jos edes hippunen rehellisyyttä ja kunnioitusta olisi löytynyt, 25v on kuitenkin aika pitkä aika.

Oliko oikea syy se, että miehellä oli toinen nainen?

Jos on pitkä suhde takana niin on kunnioittavaa kertoa eron syy. 

Jotta jätetty voisi päästä erosta yli paremmin ja ei toistaisi samoja virheitä uudelleen. Tietty ei kannata sanoa, jos syy on asia, johon ei jätetty ei voi itse vaikuttaa, esim. vamma, sairaus, ulkonäköön liittyvä asia.

Vierailija kirjoitti:

Siitä saattaisi olla toiselle apua, jos on syitä mitä sanoa vaikka kauempaa (JOS hän haluaa ne), osa on shokissa ja miettii muuten vuosia miksi jätettiin. Ehkä aiemmatkaan jättäjät eivät sanoneet syytä ja piti hakea itse syyt. Mitään loukkaavaa ei kannata töksäytellä, muotoilee sanat fiksusti, ettei toinen hajoa. Entä jos hänen näkökulma on vähän eri, vaikkei enää palatakaan. Joskus ei muista syitä että osaisi ne eritellä, paitsi myöhemmin.

Jos toinen on äärimmäisen manipuloiva vihainen tai väkivaltainen, ei kannata jutella enää. Puhelimessa helpompi tai viestit, jos toinen on suht normaali ja ei voi kasvotusten jutella. Jätetty voi tarvita joskus kriisiapua kriisipuhelimesta, jos on helposti ahdistuva ja jos ei ole ystävää joka tukisi. On sellaisia jotka eivät halua syitä sanottavan eroon, ehkä, senkin voi huomioida. Joskus se olikin pelimies joka naista huijasi vuosikausia, jolla oli avovaimo, he eivät sano mitään. 

Kun mietin omia suhteitani ja deittailujani niin yksikään mies ei ole onnistunut ottamaan tätä infoa vastaan mitenkään järkevästi. Ei eroa eikä eron syytä. He elävät pää omassa perseessään eivätkä huomaa naisen huonoa vointia, joka johtuu heidän käytöksestään. Kuvittelevat, että miehellä on oikeus olla perse, siittää rajattomasti, ja nainen on objekti häntä varten. Suuri osa suomalaismiehistä on vieläpä mieslapsia, eivätkä huolehdi edes aviomiehen perusvelvollisuuksista eli elatuksesta, vaan naisen vaaditaan olevan s eksiorjan lisäksi mies ja äiti mieslapselle - paitsi sitten kun tulee oikeat lapset niin mies tuhoaa tämän luonnollisen äiti-lapsi suhteen mustasukkaisuuksissaan. Ja kaikki tämä on tietysti naisen vika kun mies saa raivot ja on aina oikeassa.

Ihan turha siis selitellä mitään, antaa apinoiden saada raivoja ja hakata päätään seinään. Kyllä ne sitten oppivat myös itse kysymään ilman raivoja, kun aivonsa kehittyvät sille asteelle. En tosin pidättäisi hengitystäni.

Meillä oli hyvä liitto siihen asti, kun vauva syntyi. Mies katsoi vauvaa ja lähti mitään sanomatta ja selittämättä. Keräsi kamansa vuokra-asunnostamme sillä aikaa, kun olin sairaalassa. Olisiko ollut syynä, että hän säikähti suklaanvärisistä ja leveänenäistä vauvaa.