Pitkään sinkkuna olleen pohdintaa

Sinkkuvuosia on takana enemmän kuin kehtaan kertoa.
Nyt vihdoin tapasin kivalta vaikuttavan miehen, joka on -yllätys!- myös kiinnostunut.
Hän on alle vuoden vanha leski.

Heti aluksi sanoin, että olisi aika aikaista hänelle ryhtyä uuteen, vakavaan suhteeseen. (Pinnallisia kevytsuhteita emme kumpikaan harrasta.) Hän on mielestään toipunut ja valmis uuteen.
No, tässä siis yksi asia, joka mietityttää.
Toinen on se, että koska olen asunut ja elänyt pitkään ilman läheisiä, kumppania, en osaa oikein suhtautua jokailtaisiin ja -aamuisiinn tervehdysviesteihin. Miksi ihmeessä aikuisen pitäisi toivotella toiselle hyviä öitä ja huomenia?
Tähän liittyy myös olonsa ja tekemistensä raportointi. En itse tunne tarvetta jakaa arkipäiväni kulkua tms. Ilmeisesti parisuhteessa elävät usein puhuvat toisilleen kaikenlaista, lähinnä toteavat asioita. En ole tietenkään tottunut tämmöiseen, kun ei ole ollut ketään kelle puhua. Toisaalta, introverttina en usko, että kauheasti tilittäisin asioita, vaikka joku olisikin siinä.
Voin jo kuvitella, millaista olisi kaupassakäynti yhdessä jonkun kanssa. Koko ajan pitäisi selittää mitä otetaan, miksi, miksi ei, käykö tämä, jne. Mieluummin hoidan kaupassakäynnin yksin ja pyydän toiselta lapun, mitä hän haluaa. Tai itse kirjoitan lapulle ja annan toiselle mukaan kauppaan.

Onko muilla pitkään sinkkuna pysyneillä vastaavia mietteitä?