Lue keskustelun säännöt.
Katkera puoliso
30.04.2023 |
En tiedä mitä odotan, vertaistukea ja kokemuksia ehkä.
Puolisolla on joku keski-ikän kriisi meneillään, tai ehkä kyse muustakin. Usein väsynyt ja kärttyisä, kysyessä ei mitään vikaa kuitenkaan, väsyttää vaan tai johonkin särkee.
En viitsi paljoa kysellä ettei mene tivaamiseksi, se saa aikaan vain vetäytymistä.
Hänelle on aina ollut vaikeaa mitään syvällisempää puhua ja usein on myös kaikki käy- moodissa kun tehdään suunnitelmia.
Sitten ehkä jossain menoissa kulkee perässä ja huokailee, tai yrittää väkisin innostua, kyllähän sen huomaa.
Jos en suunnittele ja järjestä, mihinkään emme mene.
Minulla on reilusti paremmat tulot ja maksan kyllä nämä ylimääräiset menot ihan mielelläni, näin pääsemme yhdessä matkalle ym.
Tehdään erikseen omia juttujamme, kyse ei ole siitä että aina minun suunnitelma edellä.
Perheenä on kai kuitenkin yhdessä hyvä tehdä juttuja ja opettaa lapsille erilaisia tilanteita, tapoja ym.
Nyt huomaan, että tietyissä tilanteissa puoliso käyttäytyy vihamielisesti muita kohtaan, esim kun kävelimme ihan tavallisen ravintolan ohi, missä ihmiset istuivat brunssilla, hän tuhahti että juppipaikka.
Nyt vappuna tuhahtelee lakit päässä juhlivia.
Joskus huomaan vastaavaa kun puhutaan esim sukulaisten opiskeluista, urasuunnitelmista ym. Ei niistä tietenkään aina puhuta, normaalia kuulumisten vaihtoa.
Jotain alemmuudentuntoa, katkeruutta, hänen elämä on mennyt eri tavalla kuin ehkä kuvitteli, ei taloudellista menestystä eikä isoa taloa, hienoa autoa tms. Hänellä oli suuria odotuksia urheilu-uran suhteen, mutta sekään ei mennyt niin. Mutta toisaalta ei mitään ponnistelua näiden asioiden eteen.
Minä olen enimmäkseen tyytyväinen työhöni ja harrastuksiin, teen mukavia asioita, olen opiskellut aikuisena lisää, hankkinut uusia ystäviä ja kokemuksia. Ehkä hiukan menestystäkin.
Elämme ihan tavallista mukavaa elämää ja olen siitä kiitollinen.
Mietin nyt sitä, paheneeko puolison äksyily, jos annan vain olla, tai pitääkö kuitenkin alkaa järjestää paritetapiaa (taas otan vastuun), vai elelenkö tässä kuten ennenkin ja toinen hiihtelee perässä kun ei muutakaan keksi?
Miksi odotan häneltä aktiivisuutta, kun sitä ei ikinä ole ollut? Ehkä lapsille malliksi, en tiedä?
Tai ehkä odotan sitä, ettei kaada mahdollista pahaa oloaan muiden niskaan, vaan ottaa vastuun itsestään ja tekee muutoksia jos ei ole nykyiseen tyytyväinen.
Onko muilla kokemuksia kiukuttelevista puolisoista, joita ei puhuminen kiinnosta? Miten kävi?
Kommentit (85)
Miesvihanäkyväksi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on kai masentunut. Hän ei ole saavuttanut elämää, jonka olisi halunnut. Hän on tajunnut, ettei tule saavuttamaan haluamaansa elämää. Ajatusmaailma on jumittunut pettymykseen.
Olisiko jotain muuta, mitä hän vielä haluaisi tavoitella, jotain pienempää?
Masennusta voi hoitaa monella tavalla. Ruokavalio ja liikunta auttavat. Hyvä, kun olette siinä ympärillä, sinä ja lapset ja hänellä on työpaikka ja teette asioita yhdessä.
Ja sun pätevyys tehdä masennusdiagnoosi oli... niin mikä?
Pelkkä miesviha ei riitä siihen
Ei ole miesvihaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miesvihanäkyväksi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on kai masentunut. Hän ei ole saavuttanut elämää, jonka olisi halunnut. Hän on tajunnut, ettei tule saavuttamaan haluamaansa elämää. Ajatusmaailma on jumittunut pettymykseen.
Olisiko jotain muuta, mitä hän vielä haluaisi tavoitella, jotain pienempää?
Masennusta voi hoitaa monella tavalla. Ruokavalio ja liikunta auttavat. Hyvä, kun olette siinä ympärillä, sinä ja lapset ja hänellä on työpaikka ja teette asioita yhdessä.
Ja sun pätevyys tehdä masennusdiagnoosi oli... niin mikä?
Pelkkä miesviha ei riitä siihen
On teologista ja SOTE-alan koulutusta sekä kokemusasiantuntijuus. Ei se ollut diagnoosi vaan arvelu. Niin paljon masennusta ja sen oireilua nähnyt.
Miehesi on nahjus. Masentunut ehkä, mutta ainakin masentavaa seuraa. Itse erosin vastaavanlaisesta miehestä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuo päättyi niin, että katkera, kiukkuinen äkäpussi jota mikään ei kiinnostanut (ei edes seksi!) tuli yhtenä päivänä kotiin ja ilmoitti ruokapöydässä noin vaan, että ottaa eron. Oltiin lasten kanssa ihan haavi auki. Pyysin selitystä että mistä nyt on kyse. Mies pakkasi vaatteensa ja ilmoitti, ettei keskustele asiasta ja lakimies ottaa ensi viikolla yhteyttä. Sitten otti auton ja häipyi. Me muut ihan shokissa ja silloin 7-v kuopus roikkui monta päivää mun jalassa ja itki solkenaan, että nyt ei oo enää isää. Puhelimeen ei vastannut.
Meni muutama päivä niin anoppi soittaa sydärin partaalla, että mitä te meinaatte siellä kun xxx (mies siis) asuu kuulemma jonkun "hyvin nuoren naisen kanssa kartanossa xxxx:ssa (paikan nimi kaupungin ulkopuolella)". Toden totta niin olikin. Mies oli hullaantunut ja rakastunutkin itseään puolet nuorempaan naiseen ja muuttanut tämän luo. Nainen oli jonkin sortin matkailu/b&b/maatilayrittäjä/hevoskasvattaja/kotieläinpihan pitäjä, jonka talosta oli joskus ollut paikallislehdessä juttu. Jos ei oteta rumaa eroa lukuun, niin mies muuttui kuin taikaiskusta uuden puolisonsa kanssa. Äksyily kuin pois pyyhkäisty, en ollut itsekään tunnistaa oma-aloitteista reipasta tyyppiä. Melkoinen alien meille, kun ei entisessä kodissaan 10 vuodessa saanut lastenhuoneiden listoja paikalleen, esikoisen kanssa lopulta ne yhdessä laitoin.
Sinun ja lasten kanssa miehen olisi pitänyt ottaa vastuuta. Mies valitsi vastuunpakoilun varmaan siksi, koska tavallinen arki oli muka niin rankkaa. Nämä sankarit eivät vaan tajua, että sellaista se aikuisen ihmisen elämä on. Pitää huolehtia ja kantaa vastuuta lapsistaan, puolisostaan, vanhoista vanhemmistaan, työstään, kodistaan jne. Itsekäs tyyppi, joka ikään kuin ryhtyi "sokeripojaksi" jollekin rikkaalle naiselle ja päätti elää helppoa elämää sen sijaan että olisi ollut kunnon mies ja perheenpää.
Sitä viestiä ei ollut allekirjoitettu, toisin kuin muut aloittajan vastaukset ketjuun, eli sen kirjoittaja ei luultavasti ollut aloittaja itse.
Lisäksi useampi vastaaja oletti sukupuolen jo ennen tätä viestiä.