Lue keskustelun säännöt.
Katkera puoliso
30.04.2023 |
En tiedä mitä odotan, vertaistukea ja kokemuksia ehkä.
Puolisolla on joku keski-ikän kriisi meneillään, tai ehkä kyse muustakin. Usein väsynyt ja kärttyisä, kysyessä ei mitään vikaa kuitenkaan, väsyttää vaan tai johonkin särkee.
En viitsi paljoa kysellä ettei mene tivaamiseksi, se saa aikaan vain vetäytymistä.
Hänelle on aina ollut vaikeaa mitään syvällisempää puhua ja usein on myös kaikki käy- moodissa kun tehdään suunnitelmia.
Sitten ehkä jossain menoissa kulkee perässä ja huokailee, tai yrittää väkisin innostua, kyllähän sen huomaa.
Jos en suunnittele ja järjestä, mihinkään emme mene.
Minulla on reilusti paremmat tulot ja maksan kyllä nämä ylimääräiset menot ihan mielelläni, näin pääsemme yhdessä matkalle ym.
Tehdään erikseen omia juttujamme, kyse ei ole siitä että aina minun suunnitelma edellä.
Perheenä on kai kuitenkin yhdessä hyvä tehdä juttuja ja opettaa lapsille erilaisia tilanteita, tapoja ym.
Nyt huomaan, että tietyissä tilanteissa puoliso käyttäytyy vihamielisesti muita kohtaan, esim kun kävelimme ihan tavallisen ravintolan ohi, missä ihmiset istuivat brunssilla, hän tuhahti että juppipaikka.
Nyt vappuna tuhahtelee lakit päässä juhlivia.
Joskus huomaan vastaavaa kun puhutaan esim sukulaisten opiskeluista, urasuunnitelmista ym. Ei niistä tietenkään aina puhuta, normaalia kuulumisten vaihtoa.
Jotain alemmuudentuntoa, katkeruutta, hänen elämä on mennyt eri tavalla kuin ehkä kuvitteli, ei taloudellista menestystä eikä isoa taloa, hienoa autoa tms. Hänellä oli suuria odotuksia urheilu-uran suhteen, mutta sekään ei mennyt niin. Mutta toisaalta ei mitään ponnistelua näiden asioiden eteen.
Minä olen enimmäkseen tyytyväinen työhöni ja harrastuksiin, teen mukavia asioita, olen opiskellut aikuisena lisää, hankkinut uusia ystäviä ja kokemuksia. Ehkä hiukan menestystäkin.
Elämme ihan tavallista mukavaa elämää ja olen siitä kiitollinen.
Mietin nyt sitä, paheneeko puolison äksyily, jos annan vain olla, tai pitääkö kuitenkin alkaa järjestää paritetapiaa (taas otan vastuun), vai elelenkö tässä kuten ennenkin ja toinen hiihtelee perässä kun ei muutakaan keksi?
Miksi odotan häneltä aktiivisuutta, kun sitä ei ikinä ole ollut? Ehkä lapsille malliksi, en tiedä?
Tai ehkä odotan sitä, ettei kaada mahdollista pahaa oloaan muiden niskaan, vaan ottaa vastuun itsestään ja tekee muutoksia jos ei ole nykyiseen tyytyväinen.
Onko muilla kokemuksia kiukuttelevista puolisoista, joita ei puhuminen kiinnosta? Miten kävi?
Kommentit (85)
Tilanne on melko tavallinen. Yleensä ratkaisuja on kaksi: joko etäännytään toisistaan entisestään ja sinä keskityt omaan elämääsi ja omiin kivoihin juttuihisi tai sitten kyllästyt ja otat eron.
Tuollaisessakin liitossa voi siis elää ja monet niin tekevätkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tuo päättyi niin, että katkera, kiukkuinen äkäpussi jota mikään ei kiinnostanut (ei edes seksi!) tuli yhtenä päivänä kotiin ja ilmoitti ruokapöydässä noin vaan, että ottaa eron. Oltiin lasten kanssa ihan haavi auki. Pyysin selitystä että mistä nyt on kyse. Mies pakkasi vaatteensa ja ilmoitti, ettei keskustele asiasta ja lakimies ottaa ensi viikolla yhteyttä. Sitten otti auton ja häipyi. Me muut ihan shokissa ja silloin 7-v kuopus roikkui monta päivää mun jalassa ja itki solkenaan, että nyt ei oo enää isää. Puhelimeen ei vastannut.
Meni muutama päivä niin anoppi soittaa sydärin partaalla, että mitä te meinaatte siellä kun xxx (mies siis) asuu kuulemma jonkun "hyvin nuoren naisen kanssa kartanossa xxxx:ssa (paikan nimi kaupungin ulkopuolella)". Toden totta niin olikin. Mies oli hullaantunut ja rakastunutkin itseään puolet nuorempaan naiseen ja muuttanut tämän luo. Nainen oli jonkin sortin matkailu/b&b/maatilayrittäjä/hevoskasvattaja/kotieläinpihan pitäjä, jonka talosta oli joskus ollut paikallislehdessä juttu. Jos ei oteta rumaa eroa lukuun, niin mies muuttui kuin taikaiskusta uuden puolisonsa kanssa. Äksyily kuin pois pyyhkäisty, en ollut itsekään tunnistaa oma-aloitteista reipasta tyyppiä. Melkoinen alien meille, kun ei entisessä kodissaan 10 vuodessa saanut lastenhuoneiden listoja paikalleen, esikoisen kanssa lopulta ne yhdessä laitoin.
Vierailija kirjoitti:
Mieshän voisi ruveta urheilemaan, onhan niitä ikämiessarjoja.
Tai onko mitään muuta, mitä mies voisi tehdä, mikä kohottaisi itseluottamusta? Ette varmaan ikäloppuja vielä ole.
Ovatko ne sinun suunnittelemasi menot enemmän sinun makusi mukaisia vai tiedätkö, pitäisikö hän jostain muusta?
Ap juuri kuvaili, että mies ilmaise mielipiteitä mitä haluaisi, eikä tee aloitteita. Täytyykö ap:n kaiken yllämainitun lisäks ryhtyä vielä ajatustenlukijaksikin?
Jos aikuiselta mieheltä ei kerran kysymällä irtoa mielipidettä mistä pitää ja miten haluaa aikaa viettää, niin enempää ei voi eikä kannata tehdä. Perässävedettävien kanssa on mahdotonta jaksaa pidemmän päälle.
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuo päättyi niin, että katkera, kiukkuinen äkäpussi jota mikään ei kiinnostanut (ei edes seksi!) tuli yhtenä päivänä kotiin ja ilmoitti ruokapöydässä noin vaan, että ottaa eron. Oltiin lasten kanssa ihan haavi auki. Pyysin selitystä että mistä nyt on kyse. Mies pakkasi vaatteensa ja ilmoitti, ettei keskustele asiasta ja lakimies ottaa ensi viikolla yhteyttä. Sitten otti auton ja häipyi. Me muut ihan shokissa ja silloin 7-v kuopus roikkui monta päivää mun jalassa ja itki solkenaan, että nyt ei oo enää isää. Puhelimeen ei vastannut.
Meni muutama päivä niin anoppi soittaa sydärin partaalla, että mitä te meinaatte siellä kun xxx (mies siis) asuu kuulemma jonkun "hyvin nuoren naisen kanssa kartanossa xxxx:ssa (paikan nimi kaupungin ulkopuolella)". Toden totta niin olikin. Mies oli hullaantunut ja rakastunutkin itseään puolet nuorempaan naiseen ja muuttanut tämän luo. Nainen oli jonkin sortin matkailu/b&b/maatilayrittäjä/hevoskasvattaja/kotieläinpihan pitäjä, jonka talosta oli joskus ollut paikallislehdessä juttu. Jos ei oteta rumaa eroa lukuun, niin mies muuttui kuin taikaiskusta uuden puolisonsa kanssa. Äksyily kuin pois pyyhkäisty, en ollut itsekään tunnistaa oma-aloitteista reipasta tyyppiä. Melkoinen alien meille, kun ei entisessä kodissaan 10 vuodessa saanut lastenhuoneiden listoja paikalleen, esikoisen kanssa lopulta ne yhdessä laitoin.
Miten sinä tällä hetkellä voit? Entä lapset?
Tätä joskus mietin, että puolisolla voisi olla vielä mahdollisuus hypätä ainakin perhe-elämässä lähtöruutuun, vaikka työelämässä ei välttämättä olekaan. Mutta kai sekin jotain aloitekykyä vaatisi, ellei satu joku sopiva reitille ja poimi mukaansa.
Näissä tilanteissa aina puhutaan, että alkuperäisessä suhteessa on jotain vikana jos lähtee uuden mukaan noin vaan. Varmasti onkin, mutta vastuu suhteen toimivuudesta aina molemmilla.
Voihan se mennä niinkin, että AP:n reitille osuu joku jalat alta-tyyppi.
Mutta toista kun et voi muuttaa, itseäsi vain, niin näkisin ettei ihan loputtomiin tarvitse mutkalle taipua toista huomioidessa, jos ei juuri mitään vastakaikua tule.
Olkoon vaihdevuodet tai vaikka keski-iän kriisi, sillä tyytyväisemmälläkin osapuolella on vain tämä yksi elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuo päättyi niin, että katkera, kiukkuinen äkäpussi jota mikään ei kiinnostanut (ei edes seksi!) tuli yhtenä päivänä kotiin ja ilmoitti ruokapöydässä noin vaan, että ottaa eron. Oltiin lasten kanssa ihan haavi auki. Pyysin selitystä että mistä nyt on kyse. Mies pakkasi vaatteensa ja ilmoitti, ettei keskustele asiasta ja lakimies ottaa ensi viikolla yhteyttä. Sitten otti auton ja häipyi. Me muut ihan shokissa ja silloin 7-v kuopus roikkui monta päivää mun jalassa ja itki solkenaan, että nyt ei oo enää isää. Puhelimeen ei vastannut.
Meni muutama päivä niin anoppi soittaa sydärin partaalla, että mitä te meinaatte siellä kun xxx (mies siis) asuu kuulemma jonkun "hyvin nuoren naisen kanssa kartanossa xxxx:ssa (paikan nimi kaupungin ulkopuolella)". Toden totta niin olikin. Mies oli hullaantunut ja rakastunutkin itseään puolet nuorempaan naiseen ja muuttanut tämän luo. Nainen oli jonkin sortin matkailu/b&b/maatilayrittäjä/hevoskasvattaja/kotieläinpihan pitäjä, jonka talosta oli joskus ollut paikallislehdessä juttu. Jos ei oteta rumaa eroa lukuun, niin mies muuttui kuin taikaiskusta uuden puolisonsa kanssa. Äksyily kuin pois pyyhkäisty, en ollut itsekään tunnistaa oma-aloitteista reipasta tyyppiä. Melkoinen alien meille, kun ei entisessä kodissaan 10 vuodessa saanut lastenhuoneiden listoja paikalleen, esikoisen kanssa lopulta ne yhdessä laitoin.Miten sinä tällä hetkellä voit? Entä lapset?
Tätä joskus mietin, että puolisolla voisi olla vielä mahdollisuus hypätä ainakin perhe-elämässä lähtöruutuun, vaikka työelämässä ei välttämättä olekaan. Mutta kai sekin jotain aloitekykyä vaatisi, ellei satu joku sopiva reitille ja poimi mukaansa.Näissä tilanteissa aina puhutaan, että alkuperäisessä suhteessa on jotain vikana jos lähtee uuden mukaan noin vaan. Varmasti onkin, mutta vastuu suhteen toimivuudesta aina molemmilla.
Voihan se mennä niinkin, että AP:n reitille osuu joku jalat alta-tyyppi.
Mutta toista kun et voi muuttaa, itseäsi vain, niin näkisin ettei ihan loputtomiin tarvitse mutkalle taipua toista huomioidessa, jos ei juuri mitään vastakaikua tule.
Olkoon vaihdevuodet tai vaikka keski-iän kriisi, sillä tyytyväisemmälläkin osapuolella on vain tämä yksi elämä.
Kun miehet lähestyy viittäkymppiä ja omat vanhemmat ja suvun vanhimmat alkaa kuolla pois, miehet oivaltaa tosiaan että muuta elämää ei tule. Useimpien miesten elämää hallitsee p...u ja seksi, vaikka eivät sitä myönnäkään. Kun seksi ei onnistu oman rypistyvän vaihdevuosikurppavaimon kanssa, mutta joku nuori nainen väräyttää muuten kuollutta alakertaa heti niin aika loogista on alkaa pelastautua kuihtuvasta liitosta nuoren naisen avulla. Sekin on fakta, että moni nuori nainen ON vanhaa naista iloisempi, reippaampi, kiinnostuneempi seksistä jne koska elämä ei ole häntä vielä kolhinut eikä työllistänyt samalla tavalla kuin viisikymppistä naista. Sellaisen henkilön rinnalla on helppo tuntea itsensä kuin uudelleen syntyneeksi. Joskus nämä uudet liitot reippaasti nuoremman puolison kanssa eivät kestä, joskus taas ovat todella onnellisia, joskus jopa traagisia. Omassa tuttavapiirissä oli tapaus, jossa perheensä jättänyt ja nuoren naisen kanssa nopeasti avioitunut lähes kuusikymppinen mies saikin sairauskohtauksen josta ei ikinä toipunut entiselleen. Uutta puolisoa ei kiinnostanut alkaa miehen hoivaajaksi. Eli sitä onnellista uutta elämää ei sitten koskaan tullut eikä ollut paluuta turvalliseen vanhaankaan. Ekan liiton lapsia ei ymmärrettävistä syistä isä kiinnostele kun ei isääkään heidän elämänsä ja olemassaolonsa kiinnostellut, kun keskittyi uuteen puolisoon.
Minullakin on nykyisin äkäinen ja katkera puoliso. Ei hän ole koskaan ollut kannustava tai muutenkaan empaattinen minua kohtaan. Itse valitsin, juu kyllä, näin tein. Olisiko pitänyt valita toisin, ehkä.
Nyt tuon jurnuttajan kanssa olen elänyt yli 30vuotta ja jurnutus menee aika pahemmaksi.
Ihmeellistä kuitenkin on, että muiden ihmisten läsnäollessa tämä jurnuttaja jaksaa olla suht mukava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on nykyisin äkäinen ja katkera puoliso. Ei hän ole koskaan ollut kannustava tai muutenkaan empaattinen minua kohtaan. Itse valitsin, juu kyllä, näin tein. Olisiko pitänyt valita toisin, ehkä.
Nyt tuon jurnuttajan kanssa olen elänyt yli 30vuotta ja jurnutus menee aika pahemmaksi.
Ihmeellistä kuitenkin on, että muiden ihmisten läsnäollessa tämä jurnuttaja jaksaa olla suht mukava.
Jos jurnuttaja on muille mukava ja muut hänelle mukavia, niin kannattaisko katsella peiliin ja miettiä omaa käytöstäsi?
Naiset hoi! MENOPAUSSI ON MIEHILLÄKIN!
Hormonilääkitys kehiin kuten naisillekin, niin loppuu äksyily ja kiukuttelu ja alakertakin alkaa pelittää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP tässä. Sepä se kun itse alunperin puolisoni valitsin ja matkan varrella monissa tilanteissa valitsin jatkaa, haluan valita jatkossa myös niin.
Lapset on osa isoja, osa peruskoulussa vielä.
Hyviä asioita suhteessa myös on, yhtenä esimerkkinä seksi, voisi sitä useamminkin olla, mutta ymmärrän senkin että välillä väsyttää ja arki vie ihmisen koomassa sohvalle. Minut ja puolison yhtälailla.
Valitsen myös tehdä niitä asioita, jotka tuottaa minulle iloa ja perheenä teemme myös. Harrastan ym.
Kaikki saavat ehdottaa ja toivoa mitä tehdään yhdessä.
Aina ei tehdä mitään ja sekin ihan hyvä.
Alunperin kirjoitin siksi, että asia selkeytyy itsellekin näin ja muutamia hyviä kysymyksiä ja ideoita onkin tullut.
Meillä on erilaiset arvomaailmat, sen kanssa voi kyllä elää. Tässä varmasti pohdinnan paikka vielä itselläni, miten suhtaudun esim niinä hetkinä kun puoliso tuhahtelee jonkun mielipiteille, koulutukselle tms.
Eikä kaikkea tarvitse saada yhdeltä ihmiseltä (puolisolta) vaan elämän osa-alueita voi olla monia.
Tietysti toivon, että puolisoni olisi myös onnellinen ja mietin, kuinka voisin häntä siinä auttaa.
Ja myös huomaamaan kaikki hyvä mitä on, esimerkiksi perhe ja monet mahdollisuudet, joita kaikilla ei ole.
Ai mitä odotat? Odotat mitä tahansa reaktiota.
Mikä tahansa reaktio on parempi kuin tyhjyyttä täynnä olevan minuutesi ohittaminen.
Et ole hyvä edes keksimään näitä tarinoita. Niissä paistaa tyhjyys ja tylsä narsismi.
Elämäsi perustuu tuon häpeän ja tyhjyyden peittelyyn myös itseltäsi. Kun täällä sinulle vastataan kuin aidolle ihmiselle itsepetoksesi syvenee etkä hetkellisesti koe itseäsi siksi tympeäksi olennoksi mikä oikeasti olet.
Siksi kirjoittelet näitä.
Vastasiko tämä tuohon perimmäiseen kysymykseesi? Eli miksi trollailet ja provoilet täällä jatkuvasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Eikä kaikkea tarvitse saada yhdeltä ihmiseltä (puolisolta) vaan elämän osa-alueita voi olla monia."
Onko sinulla ollut rinnakkaissuhteita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuo päättyi niin, että katkera, kiukkuinen äkäpussi jota mikään ei kiinnostanut (ei edes seksi!) tuli yhtenä päivänä kotiin ja ilmoitti ruokapöydässä noin vaan, että ottaa eron. Oltiin lasten kanssa ihan haavi auki. Pyysin selitystä että mistä nyt on kyse. Mies pakkasi vaatteensa ja ilmoitti, ettei keskustele asiasta ja lakimies ottaa ensi viikolla yhteyttä. Sitten otti auton ja häipyi. Me muut ihan shokissa ja silloin 7-v kuopus roikkui monta päivää mun jalassa ja itki solkenaan, että nyt ei oo enää isää. Puhelimeen ei vastannut.
Meni muutama päivä niin anoppi soittaa sydärin partaalla, että mitä te meinaatte siellä kun xxx (mies siis) asuu kuulemma jonkun "hyvin nuoren naisen kanssa kartanossa xxxx:ssa (paikan nimi kaupungin ulkopuolella)". Toden totta niin olikin. Mies oli hullaantunut ja rakastunutkin itseään puolet nuorempaan naiseen ja muuttanut tämän luo. Nainen oli jonkin sortin matkailu/b&b/maatilayrittäjä/hevoskasvattaja/kotieläinpihan pitäjä, jonka talosta oli joskus ollut paikallislehdessä juttu. Jos ei oteta rumaa eroa lukuun, niin mies muuttui kuin taikaiskusta uuden puolisonsa kanssa. Äksyily kuin pois pyyhkäisty, en ollut itsekään tunnistaa oma-aloitteista reipasta tyyppiä. Melkoinen alien meille, kun ei entisessä kodissaan 10 vuodessa saanut lastenhuoneiden listoja paikalleen, esikoisen kanssa lopulta ne yhdessä laitoin.Miten sinä tällä hetkellä voit? Entä lapset?
Tätä joskus mietin, että puolisolla voisi olla vielä mahdollisuus hypätä ainakin perhe-elämässä lähtöruutuun, vaikka työelämässä ei välttämättä olekaan. Mutta kai sekin jotain aloitekykyä vaatisi, ellei satu joku sopiva reitille ja poimi mukaansa.Näissä tilanteissa aina puhutaan, että alkuperäisessä suhteessa on jotain vikana jos lähtee uuden mukaan noin vaan. Varmasti onkin, mutta vastuu suhteen toimivuudesta aina molemmilla.
Voihan se mennä niinkin, että AP:n reitille osuu joku jalat alta-tyyppi.
Mutta toista kun et voi muuttaa, itseäsi vain, niin näkisin ettei ihan loputtomiin tarvitse mutkalle taipua toista huomioidessa, jos ei juuri mitään vastakaikua tule.
Olkoon vaihdevuodet tai vaikka keski-iän kriisi, sillä tyytyväisemmälläkin osapuolella on vain tämä yksi elämä.
"Voihan se mennä niinkin, että AP:n reitille osuu joku jalat alta-tyyppi."
AIDS?
Vierailija kirjoitti:
"Eikä kaikkea tarvitse saada yhdeltä ihmiseltä (puolisolta) vaan elämän osa-alueita voi olla monia."
Onko sinulla ollut rinnakkaissuhteita?
Ei, kun tarkoitin ystäviä joiden kanssa voi mennä jonnekin, mihin puoliso ei halua. Tai harrastuksista tai töistä tuttuja joiden kanssa voi keskustella aiheista, joista puoliso ei innostu ollenkaan.
Narsistina vieraiden miesten ihailusta ja huomiosta elävä Ap hakee tässä syitä miksi esimerkiksi omasta vieraissakäynnistä ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa.
Puolisosta haetaan vikoja, niitä liioitellaan ja niitä keksitään surutta jotta oma omatunnottomuus ja syyllisyyden tunteiden puuttuminen esimerkiksi vieraissakäynnistä ei olisikaan narsismia vaan kaikkinensa toisen vika.
Otin vieraissakäynnin tähän esimerkiksi koska se on tyypillistä parisuhdekäyttäytymistä lähes kaikille narsisteille.
Vierailija kirjoitti:
Narsistina vieraiden miesten ihailusta ja huomiosta elävä Ap hakee tässä syitä miksi esimerkiksi omasta vieraissakäynnistä ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa.
Puolisosta haetaan vikoja, niitä liioitellaan ja niitä keksitään surutta jotta oma omatunnottomuus ja syyllisyyden tunteiden puuttuminen esimerkiksi vieraissakäynnistä ei olisikaan narsismia vaan kaikkinensa toisen vika.
Otin vieraissakäynnin tähän esimerkiksi koska se on tyypillistä parisuhdekäyttäytymistä lähes kaikille narsisteille.
Oletko edes lukenut AP:n kommentit?
Mitähän pahaa sinullekin on mahtanut tapahtua, ehkä joku terapia auttaisi?
Minullakin on tässä olevinaan jonkinlainen parisuhteen tynkä aluillaan ja mietin, että parempi varmaan olisi laittaa poikki kun huomaan myös olevani katkera ja kateellinen ikävä tyyppi joka jatkuvasti vertailee kaikkea muiden kanssa. En ymmärrä missä maailmassa nainen elää jos ei tässä mitään varoitusmerkkejä muka näe. Kai elättelee toivoa että terapiaan menisin, mutten usko että tämä tulee paranemaan vaan se on niin syvällä jossain persoonassa.
Höpsis, hirveän pitkät satuilut olet kyllä keksinyt.