Tukia on leikattava niin, että työnteko on kannattavaa.
On aivan turhaa maksaa tukia niin paljon, että niistä kertyy lähes samat tulot kuin työtä tekemällä. Näin ei saada väkeä töihin ja maksamaan omalta osaltaan veroja, joita tarvitaan välttämättömiin valtion menoihin. Eli tukien pitää olla selvästi matalammalla tasolla kuin sellainen työ, jota suomalaiset eivät nykytuilla viitsi tehdä (siivous, lähihoitajan työ yms). Pitäisi olla joku maksimitukisumma, esim. 1200€ kuukaudessa, jota enempää ei yksi henkilö voisi tukia kerryttää.
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
KOSKA TÄÄLLÄ NOSTETAAN PALKKOJA ?????
KAIKKI KALLISTUU MUTTA PALKAT EIVÄT NOUSE. IHAN KUIN TUKIEN LASKEMINEN AUTTAISI ASIAA YHTÄÄN
Yksityiset ainakin voi ihan koska vaan nostaa palkkoja🤷 Ei siihen tarvita valtiolta lupaa.
Näin 26-vuotiaana yliopisto-opiskelijana, joka usein opiskelee illat en todellakaan haluaisi asua solussa. Miten siinä keskittyä lukemiseen, vielä kun on ihminen joka kaipaa täysin rauhallisen tilan, edes kirjastossa en haluaisi opiskella. Kaveri tai sukulainen olisi vielä ok kimppakämpässä, mutta ei tuntematon. Ymmärtäisin solut ehkä toisen asteen opiskelijoille, mutta harva aikuinen sellaiseen haluaa. Toki asumista voisi rajoittaa niin, että ohjattaisiin enemmän halpoihin opiskelija-asuntoihin eikä kalliisiin yksiöihin tai kaksioihin hyvällä sijainnilla. Mielestäni vanhahko yksiö koulun lähistöllä ei ole mitään erityistä luksusta edes opiskelijalle. Ei elämäntapatyöttömiä, sairaita tai päihdeongelmaisiakaan käsketä soluihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole mitään lainoja. Asumiseen menee asumisen ja elämisen kulut. Kaksi alaikäistä poikaa ja pari lemmikkiä.
Kaksi vuotta olen ollut työttömänä enkä tullut toimeen edes ansiosidonnaisella.
Nyt etsin töitä ja koen sen kannattavana vaikka olenkin matalapalkka-alalla.
Olen aika varma, että ne jotka huutavat tukia olevan liikaa eivät ole milloinkaan niiden varassa eläneet.
Tämän parin vuoden aikana elämä on ollut hyvin kapeaa. Ja vähän velkaakin kertynyt.
Ei näin kenenkään pidä joutua elämään.Olen pienituloinen duunari eikä minulla tosiaan ole varaa lapsiin saati lemmikkeihin. Herään joka arkiaamu puoli kuudelta töihin, mutta silti saan elämältä vähemmän kuin sinä. Onko oikeudenmukaista?
Ei ole
Pahasti ovat asiat, jos käyt 40h/vk töissä eikä mihinkään ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Maz kirjoitti:
Koetas nyt vaan tajuta että näillä pidetään rikollisuus ja yhteiskuntarauha kurissa suurimmaksi osaksi.
Miksi sitten katurikollisuus räjähti käsiin demarien vahtivuorolla runsaskätisistä tuista huolimatta? Pitäisikö heille syytää lisää rahaa ihan kuin palkintona rikoksista?
Eli tuet=katurikollisuus.
Okei. No selvisi tämäkin. Joku asiantuntija sanoi syyn olevan esim.somessa,mutta kyseessä olikin tuet.
Nuoren kuntoutusraha (kela) on ainakin ihan turha. Alaikäisethän asuu vanhempiensa kanssa, mihin tuo tuki on ajateltu käytettäväksi?
Vai ottakaa rahaa ettei masentaisi niin paljon, jos sitten ei olisi niin paha mieli?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa moni on tottunut liian hyvään, toisten maksamaan, asumistasoon. Jopa opiskelijatkin vaativat yksiötä, soluasunto ei kelpaa. Vain jotkut filippiiniläiset sairaanhoitajat asuvat kimppa-asunnoissa, suomalaisille pitää olla oma kylppäri ja keittiö, muuten ei elämä ole elämisen arvoista.
Ai että suomalaiset vaativat oikein omaa kylppäriä ja keittiötä. On ne vaativia. Kehtaavatkin. Ja työttömiähän sinä tietysti tässäkin tarkoitat. Näkisit heidät mieluiten kompakteissa parakeissa, pitkän käytävän vierustoilla molemmin puolin monikerroksiset sänkyrivit. Sänkyjen alla pottarivi. Yhteiskeittiö, jossa tarjottaisiin isosta padasta laihaa keittoa pari kertaa päivässä, jos sitäkään. Ankara pakkotyö pitäisi kaikenmaailman haihatukset pois mielestä, kuten vaikkapa haaveet omasta kylppäristä ja keittiöstä. Työtähän tekijöille eli parakkilaisille riittäisi jos minkäkinlaisissa risusavotoissa. Porukka kärrättäisiin lava-autoilla kukonlaulun aikaan työmaille. Kätevää olisi pukea työläiset yhtäläiseen asuun, kaikilla samanlainen raita-asu nostattaisi yhteenkuuluvuudentunnetta. Iltasella lava-autot kärräisi työstä uupuneen, mutta väsyneen onnellisen työväen uinumaan omaan parakkisänkyyn. Arbeit macht frei, työ vapauttaa.
Minulle olisi työnteko kannattavaa nykyisillä tukitasoillakin, mutta en pääse töihin. Siis palkkatöihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa moni on tottunut liian hyvään, toisten maksamaan, asumistasoon. Jopa opiskelijatkin vaativat yksiötä, soluasunto ei kelpaa. Vain jotkut filippiiniläiset sairaanhoitajat asuvat kimppa-asunnoissa, suomalaisille pitää olla oma kylppäri ja keittiö, muuten ei elämä ole elämisen arvoista.
Mieluummin maksan verorahoistani yksiön yliopisto-opiskelijoille kuin pitkäaikaistyöttömille. Tiedän aika monta kimppakämpässä asuvaa opiskelijaa. Tiedätkö yhtään kimppakämpässä tai solussa asuvaa pitkäaikaistyötöntä?
Mitä te horisette, ette te kenenkään asumista täällä maksa. Kannattaa muutenkin tutustua asumistuen maksamisehtoihin. Asumistuki ei suinkaan kata kokonaan asumiskustannuksia.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa moni on tottunut liian hyvään, toisten maksamaan, asumistasoon. Jopa opiskelijatkin vaativat yksiötä, soluasunto ei kelpaa. Vain jotkut filippiiniläiset sairaanhoitajat asuvat kimppa-asunnoissa, suomalaisille pitää olla oma kylppäri ja keittiö, muuten ei elämä ole elämisen arvoista.
Ja eläkeläisille maksetaan omistusasuntokolmioon putkiremontit asumistukena. Heitä tämä leikkaus ei koske.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole mitään lainoja. Asumiseen menee asumisen ja elämisen kulut. Kaksi alaikäistä poikaa ja pari lemmikkiä.
Kaksi vuotta olen ollut työttömänä enkä tullut toimeen edes ansiosidonnaisella.
Nyt etsin töitä ja koen sen kannattavana vaikka olenkin matalapalkka-alalla.
Olen aika varma, että ne jotka huutavat tukia olevan liikaa eivät ole milloinkaan niiden varassa eläneet.
Tämän parin vuoden aikana elämä on ollut hyvin kapeaa. Ja vähän velkaakin kertynyt.
Ei näin kenenkään pidä joutua elämään.
Lisään vielä että jos maksaisin vuokra-asuntoa tälle porukalle velkaa olisi jo koko p..sti. En siis olisi mitenkään selvinnyt tästä ajasta.
Palkkani oli ja tulee olemaan n. 800 enemmän kuin nykyiset tuloni. En siis edelleenkään pystyisi huolehtimaan taloudellisesti perheestäni. Ellei olisi jo maksettua taloa.
Vierailija kirjoitti:
Työttömyystukiaisista menee veroa se 20 % yli, eli älä ala lässyttämään verojen maksusta.
Eli sä saat toisten taskusta tukia ja siitä summasta maksat veroja ja luulet olevasi veronmaksaja?t.eri
Vierailija kirjoitti:
Näin 26-vuotiaana yliopisto-opiskelijana, joka usein opiskelee illat en todellakaan haluaisi asua solussa. Miten siinä keskittyä lukemiseen, vielä kun on ihminen joka kaipaa täysin rauhallisen tilan, edes kirjastossa en haluaisi opiskella. Kaveri tai sukulainen olisi vielä ok kimppakämpässä, mutta ei tuntematon. Ymmärtäisin solut ehkä toisen asteen opiskelijoille, mutta harva aikuinen sellaiseen haluaa. Toki asumista voisi rajoittaa niin, että ohjattaisiin enemmän halpoihin opiskelija-asuntoihin eikä kalliisiin yksiöihin tai kaksioihin hyvällä sijainnilla. Mielestäni vanhahko yksiö koulun lähistöllä ei ole mitään erityistä luksusta edes opiskelijalle. Ei elämäntapatyöttömiä, sairaita tai päihdeongelmaisiakaan käsketä soluihin.
En nyt lähtisi laittamaan sairaita soluasuntoihiin päihdeongelmaisten kanssa. Eivät sairaat tilanteelleen voi mitään, miksi heistä siis rangaista?
Suomalaiset kadulle ja ukrainalaisille järjestetään tavarakeräyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömyystukiaisista menee veroa se 20 % yli, eli älä ala lässyttämään verojen maksusta.
Eli sä saat toisten taskusta tukia ja siitä summasta maksat veroja ja luulet olevasi veronmaksaja?t.eri
Niin ne eläkeläisetkin saa.
Vierailija kirjoitti:
Liian moni nuori syrjäytyy tässä maassa koska on niin helppo jäädä tukien varaan.
Liian moni nuori masentuu ja syrjäytyy alati jatkuvaan, tauottomaan vihapuheeseen köyhistä ja luusereista. Pienituloisuus, köyhyys, työttömyys ei ole oma valinta, kuten oikeisto yrittää maniuloida. Suurin osa ihmisistä haluaa tilanteensa, etenkin taloudellisen tilanteen parantuvan. Tuet ovat välttämättömiä, niin kauan kuin työtä ja sen tuomaa turvaa ei ole - vai haluatteko, että massoittain ihmisiä alkaa virua nälkäänsä, asunnottomina ja kuolee kaduille? "Tuet alas"-huutajat eivät tiedä mistä puhuvat. Välillä toivoo, että elämän lait opettaisivat hiukan nöyryyttä noille koulukiusaajille, jotka kultalusikka suussa syntyneinä ja omahyväisinä luulottelevat että ovat ihan itse sen kultalusikan omaan suuhunsa työntaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa moni on tottunut liian hyvään, toisten maksamaan, asumistasoon. Jopa opiskelijatkin vaativat yksiötä, soluasunto ei kelpaa. Vain jotkut filippiiniläiset sairaanhoitajat asuvat kimppa-asunnoissa, suomalaisille pitää olla oma kylppäri ja keittiö, muuten ei elämä ole elämisen arvoista.
Mieluummin maksan verorahoistani yksiön yliopisto-opiskelijoille kuin pitkäaikaistyöttömille. Tiedän aika monta kimppakämpässä asuvaa opiskelijaa. Tiedätkö yhtään kimppakämpässä tai solussa asuvaa pitkäaikaistyötöntä?
Tuskin on, se voi olla vaarallistakin. Haluatko sinä irakilaisen mieslauman kanssa asumaan soluun?
Eikös tuo olisi hyvä motivaatio pitkäaikaistyöttömille hakemaan töitä sitten?
Jos joku laiskuuttaan (osuutta en tiedä???) Pitää itsensä työttömänä niin ilman muuta töihin.
Luuletko että ketään työnantajaa kiinnostaa palkata tuollainen?
Jos pitkäaikaistyöttömyydestä halutaan päästä, niin pitää säätää työnantajille palkkausvelvoite. Nykyään edes vilpittömän työhalukkaat pitkäaikaistyöttömät eivät kelpaa noille nirsoilijoille.
Vierailija kirjoitti:
Lapsilisät pois, se turhake nyt ainakin ensimmäiseksi.
Syntyvyys tulee romahtamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömyystukiaisista menee veroa se 20 % yli, eli älä ala lässyttämään verojen maksusta.
Eli sä saat toisten taskusta tukia ja siitä summasta maksat veroja ja luulet olevasi veronmaksaja?t.eri
Eikö kukaan julkisen sektorin työntekijä ole sinusta veronmaksaja?
Vierailija kirjoitti:
Jos työtätekeville maksettaisi palkkaa niin, että sillä tulee toimeen, ei tarvitsisi heille enää tukiaisia maksaa. Voitaisi myös osa Kelan tädeistä irtisanoa, kun etuuskäsittelijöiden tarve vähenisi. Rahaa säästyisi niin, että verotusta voitaisi keventää. Tuottavuus kasvaisi ja saataisi lisää työpaikkoja. Taas olisi vähemmän tuensaajia, jne.
Kelassa on esim. vuorotteluvapaasijaisuuksia.
Taidan työttömänä hakea. Mielestäni rikkaille kuuluu mielestäni minimiäitiyspäiväraha. 600 on riittävä heille.
Kokoomus on Venäjän asialla kylväessään epäsopua, vastakkainasetteluja ja kaaosta suomalaiseen yhteiskuntaan.