Lue keskustelun säännöt.
Luuleeko vanhemmat nykyään että 1-vuotiaaltakin pitää kysyä joka juttu erikseen?
27.04.2023 |
Haluatko tulla? Haluatko syödä? Menisitkö nukkumaan? Jne jne. Luuleeko oikeasti?
Kommentit (119)
Joittenkin ihmisten puhetapa on tuommoinen kyselevä, mutta kyllähän lapsetkin siihen oppii jo tottuu, ettei se vanhempi oikeasti kysy häneltä syödäänkö ruokaa tai mihin päin tästä pitää kääntyä, jos vanhempi kuitenkin tekee ne päätökset itse eikä niinkuin lapsi haluaa. Onhan se tosin pöljän kuuloista jos joku ikäänkuin kyselee koko ajan.
Mutta tottakai on iso ongelma jos vanhempi tosissaan antaa lapsille liikaa valtaa ja periksi jos lapsi haluaa jotain. Pitää osata ottaa ne ohjat. Sillä ei ole väliä sanooko vanhempi "mennäänkö nyt" vai "nyt mennään", jos lopputulos on se, että ei mennä jos lapsi ei halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Valtaosa kommenttien ja tykkäysten perusteella onneksi ymmärtää, että pienelle lapselle ei voi sälyttää aikuiselle kuuluvaa vastuuta päätöksenteosta, edes niistä pikkujutuista.
Pieni lapsi ei useinkaan osaa erottaa omaa minäänsä vanhemmastaan kovin selkeästi. Lapsi luulee pitkään, että hänen kokemusmaailmansa eli ajatukset, tieto ja persoona on yhteneväinen vanhemman kanssa. Lapsi olettaa, että aikuinen tietää saman kuin lapsikin, siksi häntä hämmentää kovasti, jos aikuinen kysyy jotain, mitä hänen pitäisi lapsen mielestä tietää. Siksi lapsi myös saattaa selittää juttuja vähän hassusti, olettaen että totta kai vanhempi tietää kuka päiväkodin Peetu on ja missä se oli päivällä piilossa, kun lapsi itse sen tietää.
Jos turhanpäiväisen kyselyn aloittaa liian aikaisin, syntyy lapselle mielikuva siitä, että hän kannattelee myös sitä aikuista, ts. lapsi valitsee sen mehun myös aikuisen puolesta.
Myöhemmin lapsen oma tahto kehittyy. Uhmaiät, usein 2-3 v ja uudelleen eskari-iässä ovat osoitus siitä, että lapsen persoonallisuus ja preferenssit ovat muotoutumassa. Lapsi myös harjoittelee sitä, voiko hän pyörittää maailmaa pelkän tahtonsa varassa. Jos lapsi tässä kohtaa oppii, että kyllä voi, eli vanhempi antaa lapsen päättää asioista vapaasti välttääkseen kiukuttelun, on tästä virhekuvasta opittava pois myöhemmin.
Valitettavan usein se tapahtuu eskarissa tai viimeistään koulussa. Jo ensimmäiset päivät näyttävät sen, kenen kotona lapselle on annettu liikaa valtaa pikkuasioista. He ovat niitä, joille on vaikeaa ymmärtää yhteisten ohjeiden koskevan myös heitä. Ulos ei lähdetä kerrasta, takkia ei laiteta sateeseen koska ei haluta, tehtäviä ei tehdä kun ei just silloin jakseta, maha täytetään vastoin kieltoa jälkiruualla, lista on loputon. Koulussa aikuinen ei tarjoa vaihtoehtoja, mutta lapsi on oppinut tarjoamaan niitä itse itselleen: hän luulee voivansa päättää kaikesta.
Älyttömintä on se, kun vanhemmat toivovat koulun menevän tähän mukaan. Joissain perheissä kuvitellaan, että koulussa voitaisiin oikeasti edetä päivärytmissä (jokaisen) lapsen (yksilöllisen) tahdon mukaan. Minulla on ollut oppilas, jonka äiti ilmoitti, ettei lapselle sanota koskaan ei, eikä koulussakaan saisi samoa. Erään eskarilaisen kohdalla huoltaja ilmoitti, että heidän lapsensa ei tarvitse mennä ulos, jos lapsi ei halua. Mahdotontahan se on yhtä lasta jättää sisälle yhtä aikuista sitomaan, mutta huoltajalle oli vaikea ymmärtää, miksi lasta pitää pakottaa.
Lapsilähtöinen kasvatus voi todellakin mennä pahasti yli. Onkin syytä miettiä, mikä merkitys tällä on nuorten mielenterveyshaasteiden kasvussa. Oikeaan maailmaan sopeutuminen on mahdotonta, jos et ole saanut siihen harjoitusta.
T. Esi- ja alkuope
Täyttä asiaa koko teksti. Uskon kanssa että tällainen kasvatustyyli aiheuttaa pahoinvointia lapsissa ja nuorissa. Johan sen jo maalaisjärkikin sanoo. Miksi fiksutkin vanhemmat sitten harrastavat tätä? Ja vielä nykyään tuntuu oikeasti että suurin osa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Valtaosa kommenttien ja tykkäysten perusteella onneksi ymmärtää, että pienelle lapselle ei voi sälyttää aikuiselle kuuluvaa vastuuta päätöksenteosta, edes niistä pikkujutuista.
Pieni lapsi ei useinkaan osaa erottaa omaa minäänsä vanhemmastaan kovin selkeästi. Lapsi luulee pitkään, että hänen kokemusmaailmansa eli ajatukset, tieto ja persoona on yhteneväinen vanhemman kanssa. Lapsi olettaa, että aikuinen tietää saman kuin lapsikin, siksi häntä hämmentää kovasti, jos aikuinen kysyy jotain, mitä hänen pitäisi lapsen mielestä tietää. Siksi lapsi myös saattaa selittää juttuja vähän hassusti, olettaen että totta kai vanhempi tietää kuka päiväkodin Peetu on ja missä se oli päivällä piilossa, kun lapsi itse sen tietää.
Jos turhanpäiväisen kyselyn aloittaa liian aikaisin, syntyy lapselle mielikuva siitä, että hän kannattelee myös sitä aikuista, ts. lapsi valitsee sen mehun myös aikuisen puolesta.
Myöhemmin lapsen oma tahto kehittyy. Uhmaiät, usein 2-3 v ja uudelleen eskari-iässä ovat osoitus siitä, että lapsen persoonallisuus ja preferenssit ovat muotoutumassa. Lapsi myös harjoittelee sitä, voiko hän pyörittää maailmaa pelkän tahtonsa varassa. Jos lapsi tässä kohtaa oppii, että kyllä voi, eli vanhempi antaa lapsen päättää asioista vapaasti välttääkseen kiukuttelun, on tästä virhekuvasta opittava pois myöhemmin.
Valitettavan usein se tapahtuu eskarissa tai viimeistään koulussa. Jo ensimmäiset päivät näyttävät sen, kenen kotona lapselle on annettu liikaa valtaa pikkuasioista. He ovat niitä, joille on vaikeaa ymmärtää yhteisten ohjeiden koskevan myös heitä. Ulos ei lähdetä kerrasta, takkia ei laiteta sateeseen koska ei haluta, tehtäviä ei tehdä kun ei just silloin jakseta, maha täytetään vastoin kieltoa jälkiruualla, lista on loputon. Koulussa aikuinen ei tarjoa vaihtoehtoja, mutta lapsi on oppinut tarjoamaan niitä itse itselleen: hän luulee voivansa päättää kaikesta.
Älyttömintä on se, kun vanhemmat toivovat koulun menevän tähän mukaan. Joissain perheissä kuvitellaan, että koulussa voitaisiin oikeasti edetä päivärytmissä (jokaisen) lapsen (yksilöllisen) tahdon mukaan. Minulla on ollut oppilas, jonka äiti ilmoitti, ettei lapselle sanota koskaan ei, eikä koulussakaan saisi samoa. Erään eskarilaisen kohdalla huoltaja ilmoitti, että heidän lapsensa ei tarvitse mennä ulos, jos lapsi ei halua. Mahdotontahan se on yhtä lasta jättää sisälle yhtä aikuista sitomaan, mutta huoltajalle oli vaikea ymmärtää, miksi lasta pitää pakottaa.
Lapsilähtöinen kasvatus voi todellakin mennä pahasti yli. Onkin syytä miettiä, mikä merkitys tällä on nuorten mielenterveyshaasteiden kasvussa. Oikeaan maailmaan sopeutuminen on mahdotonta, jos et ole saanut siihen harjoitusta.
T. Esi- ja alkuope
Täyttä asiaa koko teksti. Uskon kanssa että tällainen kasvatustyyli aiheuttaa pahoinvointia lapsissa ja nuorissa. Johan sen jo maalaisjärkikin sanoo. Miksi fiksutkin vanhemmat sitten harrastavat tätä? Ja vielä nykyään tuntuu oikeasti että suurin osa?
Tuota kasvatustyyliä suositellaan. Ei kukaan asiantuntija puhu kuria ja auktoriteetin puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Valtaosa kommenttien ja tykkäysten perusteella onneksi ymmärtää, että pienelle lapselle ei voi sälyttää aikuiselle kuuluvaa vastuuta päätöksenteosta, edes niistä pikkujutuista.
Pieni lapsi ei useinkaan osaa erottaa omaa minäänsä vanhemmastaan kovin selkeästi. Lapsi luulee pitkään, että hänen kokemusmaailmansa eli ajatukset, tieto ja persoona on yhteneväinen vanhemman kanssa. Lapsi olettaa, että aikuinen tietää saman kuin lapsikin, siksi häntä hämmentää kovasti, jos aikuinen kysyy jotain, mitä hänen pitäisi lapsen mielestä tietää. Siksi lapsi myös saattaa selittää juttuja vähän hassusti, olettaen että totta kai vanhempi tietää kuka päiväkodin Peetu on ja missä se oli päivällä piilossa, kun lapsi itse sen tietää.
Jos turhanpäiväisen kyselyn aloittaa liian aikaisin, syntyy lapselle mielikuva siitä, että hän kannattelee myös sitä aikuista, ts. lapsi valitsee sen mehun myös aikuisen puolesta.
Myöhemmin lapsen oma tahto kehittyy. Uhmaiät, usein 2-3 v ja uudelleen eskari-iässä ovat osoitus siitä, että lapsen persoonallisuus ja preferenssit ovat muotoutumassa. Lapsi myös harjoittelee sitä, voiko hän pyörittää maailmaa pelkän tahtonsa varassa. Jos lapsi tässä kohtaa oppii, että kyllä voi, eli vanhempi antaa lapsen päättää asioista vapaasti välttääkseen kiukuttelun, on tästä virhekuvasta opittava pois myöhemmin.
Valitettavan usein se tapahtuu eskarissa tai viimeistään koulussa. Jo ensimmäiset päivät näyttävät sen, kenen kotona lapselle on annettu liikaa valtaa pikkuasioista. He ovat niitä, joille on vaikeaa ymmärtää yhteisten ohjeiden koskevan myös heitä. Ulos ei lähdetä kerrasta, takkia ei laiteta sateeseen koska ei haluta, tehtäviä ei tehdä kun ei just silloin jakseta, maha täytetään vastoin kieltoa jälkiruualla, lista on loputon. Koulussa aikuinen ei tarjoa vaihtoehtoja, mutta lapsi on oppinut tarjoamaan niitä itse itselleen: hän luulee voivansa päättää kaikesta.
Älyttömintä on se, kun vanhemmat toivovat koulun menevän tähän mukaan. Joissain perheissä kuvitellaan, että koulussa voitaisiin oikeasti edetä päivärytmissä (jokaisen) lapsen (yksilöllisen) tahdon mukaan. Minulla on ollut oppilas, jonka äiti ilmoitti, ettei lapselle sanota koskaan ei, eikä koulussakaan saisi samoa. Erään eskarilaisen kohdalla huoltaja ilmoitti, että heidän lapsensa ei tarvitse mennä ulos, jos lapsi ei halua. Mahdotontahan se on yhtä lasta jättää sisälle yhtä aikuista sitomaan, mutta huoltajalle oli vaikea ymmärtää, miksi lasta pitää pakottaa.
Lapsilähtöinen kasvatus voi todellakin mennä pahasti yli. Onkin syytä miettiä, mikä merkitys tällä on nuorten mielenterveyshaasteiden kasvussa. Oikeaan maailmaan sopeutuminen on mahdotonta, jos et ole saanut siihen harjoitusta.
T. Esi- ja alkuope
Täyttä asiaa koko teksti. Uskon kanssa että tällainen kasvatustyyli aiheuttaa pahoinvointia lapsissa ja nuorissa. Johan sen jo maalaisjärkikin sanoo. Miksi fiksutkin vanhemmat sitten harrastavat tätä? Ja vielä nykyään tuntuu oikeasti että suurin osa?
Vanhemmat haluaa suojella lastaan mielipahalta, koska suojelevat samalla myös omia tunteitaan. Ei tunnu kivalta jos lapselle tulee paha mieli, joten sitä haluaa kaikin keinoin välttää. Varmasti vanhempien omat lapsuudenkokemukset vaikuttavat tähän paljon. Ihminen on huono tunnistamaan niitä vaikuttimia jotka ohjaavat omaa ajattelua ja toimintaa, usein tarvitaan ulkopuolisen näkemystä. Vanhempi saattaa myös haluta päästä mahdollisimman helpolla, henkinen laiskuus on yleistä.
Aikanaan kuuntelin erästä "vaihtoehto" äitiä ja ajattelin jo silloin että tuolla jatkuvalla kyselyllään vaan kaivaa kuoppaa itselleen... Arvatkaa kuinka kävi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikanaan kuuntelin erästä "vaihtoehto" äitiä ja ajattelin jo silloin että tuolla jatkuvalla kyselyllään vaan kaivaa kuoppaa itselleen... Arvatkaa kuinka kävi?
No kerro?
Vierailija kirjoitti:
Luulevat, koska ne luulevat että heistä tehdään lasu ja pahat pahat tädit vie silkkaa pahuuttaan lapsen heiltä pois.
Ihan oikeastiko luulevat? Miten on mahdollista, jos eivät ole koskaan edes lasun kanssa ole olleet tekemisissä? En itselleni ainakaan tulisi edes mieleen pelätä moista. Enkä kysele lapseltani joka hiton asiaa, en edes koululaiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin ihmettelen hiljaa mielessäni näitä lapsille esitettyjä kysymystulvia. Sattumalta ne kyselijöiden lapset ovat aika rauhattomia.
Ystävällinen kehotus, kuten: lähdemme ulos, käypä vessassa ennen kuin puetaan päälle on toimivampi kuin onko pissahätä, jota lapsi ei edes osaa sillä hetkellä yhdistää mihinkään kontekstiin ja vastaus on takuulla ei.
Tuo on tosi hyvä kasvatustapa. Mennään myönteisyys edellä.
Meidän lapsenalapsi ainakin on avoin ja on oppinut kertomaan kun paha olo ja mistä syystä on paha olo. Entisinä aikoina itkettiin vaan muuten mutta syytä ei osattu sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ihmettelen hiljaa mielessäni näitä lapsille esitettyjä kysymystulvia. Sattumalta ne kyselijöiden lapset ovat aika rauhattomia.
Ystävällinen kehotus, kuten: lähdemme ulos, käypä vessassa ennen kuin puetaan päälle on toimivampi kuin onko pissahätä, jota lapsi ei edes osaa sillä hetkellä yhdistää mihinkään kontekstiin ja vastaus on takuulla ei.
Tuommoinen pomottaminen on lähinnä mielivaltaa. Parempi että lapsi kokee että hänellä on merkitystä ja kokee että voi päättää näissä pienissä asioissa.
Varsinaista päätäntä valtaahan aikuinen ei luovuta vaan antaa lapsen kokea asiat eri tavalla. Myöntesimpinä, että ollaan kimpassa koko perhe, eikä että hän on vähempiarvoinen jolla ei ole mitään sananvaltaa.
Ei vaan esimerkiksi hallinto ja THL määräsivät että lapset saavat tehdä mm. rokotuspäätöksen ilman vanhempia kun joku valtion edustajista kysyy lapselta... eli vanhempien oikeuksia on viety koko ajan jotta erilaiset rahastukset pyörivät paremmin... totalitarismia siis...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älyttömin asia mitä olen kuullut vanhemman kysyvän alle kouluikäisiltä lapsilta oli autoa ajaessa "mihin suuntaan tässä pitää kääntyä". Lapsia selvästi ahdisti kun äitinsä ei tiennyt edes mihin on ajamassa ja lasten olisi pitänyt tietää. Ilmeisesti se oli perheessä tavallista.
Jos se äiti vaan ajatteli ääneen?
Mä ainakin kyselen mihin hittoon tästä nyt pitikään kääntyä ja olen usein ihan yksinäni autossa. Jos on lapsi kyydissä niin en odota että hänkään tietää. Jopa navigaattori (google maps) on minut pettänyt 2 kertaa ja todennut että en tiedä mitä tehdä? Pitäiskö tostakin nyt vetää johtopäätöksiä?
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ihmettelen hiljaa mielessäni näitä lapsille esitettyjä kysymystulvia. Sattumalta ne kyselijöiden lapset ovat aika rauhattomia.
Ystävällinen kehotus, kuten: lähdemme ulos, käypä vessassa ennen kuin puetaan päälle on toimivampi kuin onko pissahätä, jota lapsi ei edes osaa sillä hetkellä yhdistää mihinkään kontekstiin ja vastaus on takuulla ei.
Nämä kyselijöiden lapset ovat sellaisia hermoheikkoja, eivätkä tiedä yhtään mitä haluavat tai miten päin pitäisi olla. MUTTA KUN MINÄ HALUAN!!!! Ja sitten on turha yrittää mitään järkipuheita, vaikka olisi jo vähän isompikin lapsi kyseessä. Lapsi oppinut, että kun jotain haluaa niin se pitäisi saada ja että vanhemmat tekevät jotain ihan kamalaa kun kieltävät jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Janoon ainoa järkevä juoma on vesi. Turha siinä on kysellä mehuista mitään. Menee hampaatkin piloille.
Itse tapaan tätä kyselemistä eniten ruokakaupoissa kun ei ole lapsia itselläni. Viimeksi marketissa 1000 erilaisen jogurtin äärellä isovanhempi kysyi kahdelta alle kouluikäiseltä, millaiset jogurtit haluatte? En jäänyt odottamaan kauanko heillä kesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vanhemmat kysyy lapselta kun hakee päiväkodista että haluaisitko sinä nyt lähteä.
Tuossa on varmasti useimmilla vaan joku tapa taustalla, että noin kysyy. Harva varmaan oikeasti sen lapsen sinne päiväkotiin jättäisi. Itsekin saatan lapselta noin kysyä kun tehdään lähtöä esim. mummolasta, mutta en minä nyt hyvä tavaton sentään lapsen pään mukaan sinne jää, jos olen jo päättänyt lähdöstä. Tämä on vain jäänyt päälle lapsen vauva-ajoista, eikä siitä ole niin helppo eroon päästä.
Olen ihaillut omien lasteni tapaa hoitaa lähtöasiat.
Vanhempi ilmoittaa esim. että 10 tai 15 minuutin päästä lähdetään. Jo alle kouluikäiset lapset oppivat pian arvioimaan, paljonko on vielä aikaa leikkiä, ja kelloa tuntemattakin tajuavat, että 5 minuuttia on tosi vähän, mutta 15 minuutissa voi vielä tehdä jonkun jutun ja lopetella leikin.
Lapsi tietää, että on lähtöaika, jonka vanhempi päättää. Mutta lapsi saa aikaa valmistautua lähtöön, eikä leikki keskeydy kuin seinään vaan lapsen vallassa on lopetella leikki sopivasti.
Hieno juttu, toimii varmaan monilla lapsilla, ei kaikilla. Yritin tätä varmaan vuoden päivät mutta ei loppuviimeksi auttanut muu kuin napata kiljuva lapsi kainaloon kun oli kotiinlähdön aika. Vaihe meni aikanaan ohi. Sama juttu kun aloiteltiin päiväkotia, lapsi huusi joka aamu yhdeksän kuukautta että ei halua mennä päiväkotiin. Pienryhmään ja kerhoon meni mielellään ja osasi sen myös kertoa. Ongelma ratkesi kun pidettiin muutaman kuukauden tauko ja vaihdettiin päiväkotia. Tenava on muuten ollut aina hyvin itseohjautuva, osasi jo parivuotiaana sanoittaa janon, nälän, väsyn ja monta muuta juttua.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vanhemmat kysyy lapselta kun hakee päiväkodista että haluaisitko sinä nyt lähteä.
😅😅😅😅😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun tytär on just tollanen. Sillä on 3-vuotias lapsia ja kysely on loputonta. Onko sulla jano? Haluaisitko sä juoda? Mitä sä haluaisit juoda? Joisitko sä mehua? Haluisitko sä omenamehua?Tai vettä? Vai maitoa? Vai ottaisitko sä smoothien? Minkä makuisen? Haluaisitko sä mansikkasmoothien? Vai ottaisitko sä mansikkamehua? Tällasta joka asiassa, oli sitten kyse ruuasta, vaatteista tai mistä tahansa. Meinaan purra itseäni kieleen, kun tekisi jatkuvasti mieli sanoa, että LOPETA NYT JO!
Ei tietenkään joka asiasta kysellä, mutta nuo on ihan normaaleja asioita, joilla opettaa valitsemaan ja itstuntemukseen.
Jos lapsella ei ole jano, miksi sä sille pakottaisit vettä?
Joillakin on ihan oikea ongelma sen suhteen että kaikesta kysellään, mutta ongelma sekin, jos lapsi ei opi itsesäätelyä lainkaan.
Sä olet kasvattanut tyttäresi, anna hänen kasvattaa oman lapsensa.
Valitettavasti tuosta lapsesta kasvaa turvaton olento. Ja rajaton. Kaverivanhempi on mitä on.
Eli kun antaa lapsen valita neljästä juomavaihtoehdosta haluamansa, niin vanhempi on heti kaverivanhempi, ja lapsella ei ole rajoja ja kokee turvattomuutta? Eikö toi sun reagointi mene nyt vähän yli? Me usein kysytään kuvatulla tavalla, mitä lapsi haluaa syödä tai juoda, mutta meillä on myös ihan selkeät rajat nukkumaanmenoajoissa, hampaidenpesussa, käytöksessä jne. On tärkeää, että lapselle on selkeät rajat, mutta erilaisten juomavaihtoehtojen rajaaminen kahteen neljän sijasta ei kyllä mun mielestä ole sitä mitä niillä rajojen asettamisella tarkoitetaan.
Neljä vaihtoehtoa on ihan liikaa. Ja kyllä, lapselle tulee siitä turvaton olo, jos hänellä ei ole päätöksentekoon kykenevää vanhempaa, joka pääsääntöisesti päättää, mitä lapsi syö, milloin lapsi nukkuu, milloin mennään ulos jne. Arjen päätökset ovat VANHEMMAN vastuulla. Lapsi voi korkeintaan päättä parista pienestä asiasta. Siinäkin rajataan vaihtoehdot eikä sekoiteta lapsen päätä luettelemalla koko kaapin sisältö.
t. eri
Eli sä olet täsmälleen samaa mieltä? Neljä vaihtoehtoa ei ole koko ruokakaapin sisältö ja se että kyselee, mitä lapsi haluaa niistä neljästä vaihtoehdosta juoda, ei mitenkään sulje pois sitä, että vanhempi PÄÄSÄÄNTÖISESTI päättää mitä lapsi syö. Ja noi hampaidenpesut ja nukkumaanmenot olinkin jo luetteloinut järkevämpinä rajojen määrityksinä.
En ole. Olen sitä mieltä, että pienelle lapselle annetaan maksimissaan kaksi vaihtoehto, koska pieni lapsi ei pysty sisäistämään liian montaa vaihtoehtoa. Eikä suurimmassa osassa kodeista toki edes ole neljää erilaista mehua, joten senkin puoleen kuulostaa erikoiselta.
Tuossa ekassa kommentissa vaihtoehdot olivat mehu, vesi, maito ja smoothie. En tiedä miten toi alkuperäinen kommentoija on asian ajatellut, mutta omat kyselyni hoidan yksi vaihtoehto kerrallaan. Haluatko vettä? Et. Haluatko maitoa? Et. Haluatko smoothien? Ai haluat, no valitse näistä. Ei ole tarvinnut sisäistää kaikkia vaihtoehtoja kerralla, kun on ensin kieltäytynyt niistä kahdesta ensimmäisestä, kun niitä ei haluttu.
Vähän huolestuttaa, jos nykylapset kokevat ylitsepääsemätöntä ahdistusta neljästä juomavaihtoehdosta, vaikka muuten kodissa olisi tarjolla runsaasti rakkautta ja (järkeviä) rajoja.
Sinä ihan itse aiheutat sen ahdistuksen. Mietipä jo joku kyselisi sinulta tuollaisella sarjatulituksella jotain. Esim. Halutko kahvia? En Haluatko teetä? En. Haluatko kaakaota? En. Haluatko viiniä? Kyllä. Haluatko valkoviiniä? En. Haluatko punaviiniä? Kyllä. Haluatko espanjalaista? En. Haluatko ranskalaista? En. Haluatko argentiinalaista? Kyllä jne. jne.
Hengästyin jo tuota kirjoittaessani.
Normaalit ihmisethän kysyvät ihan vain "Mitä haluat juoda?" Pienen lapsen kohdalla mahdollisesti "Otatko vettä vai maitoa?"
Mä osaankin itse sanoa, mitä haluan juoda. Se lapsi saattaa hyvinkin tietää, mitä haluaa juoda, mutta ei vielä osaa sanoa sitä.
Mutta joo, en siis usko, että aiheutan lapselleni mitään ahdistusta vaikka juomatoiveita kyselenkin. Ja jos siitä nyt jotain pientä ahdistusta tulisikin, niin mainitsemani rakkaus ja järkevät rajat auttavat häntä käsittelemään sen. Halusin vain tuoda esille sen, että toi juomakysely on tosi pieni osuus lapsen päivittäistä elämää ja jos ne muut elämän palikat on kunnossa, niin ei se oikeasti vaikuta lapseen negatiivisesti pitkällä juoksulla. Täällä vaan jotkut ylireagoi kaikkeen.
Kokeilepa joku kerta kysyä ihan ilman vaihtoehtoja "Mitä haluat juoda?" Olen 100% varma, että lapsesi osaa vastata siihen kysymykseen, jos hän osaa puhua. Onnea vaan teini-ikävaiheeseen, jos et edes yritä ymmärtää, mitä haittaa teet lapsillesi sarjatulituksella.
Mä kyllä osaan kysyä ihan tuon "mitä haluat juoda?" -kysymyksenkin. Jos en saa vastausta, kuten en yleensä saa, niin tarjoan vaihtoehtoja.
Jos kysyt toiveita, mutta vastausta ei tule, niin turhaa tarjota vaihtoehtoja; vesi on oikein hyvä.
Ihan samalla lailla päiväkodin kasvatus lähtee siitä, että lapsi menee rikki jos pakottaa. Esim. lasta ei saa taluttaa kädestä tai kantaa kuin poikkeustapauksissa, ja silloinkin siitä on laadittava fyysisen rajoittamisen lomakkeet ja perusteltava asia esimiehille.