Luuleeko vanhemmat nykyään että 1-vuotiaaltakin pitää kysyä joka juttu erikseen?

Vierailija kirjoitti:

Joitain vanhempia joutuu päiväkodissa ihan ohjaamaan, mallintamaan itse ja kertomaan että on ihan ok sanoa mitä tehdään ja sitten toimia. Ja toimia voi vaikkei lapsi haluaisi...

Ja että lapsi ei mene rikki hetkellisestä mielipahasta.

Ja jos lapsi ei tahdo lähteä ja puhe ei toimi, voi sitä ottaa kädestä tai jopa kantaa. Yllättäen nämä sitten huomaavat, että homma alkaa sitten toimia paremmin ja lapsi alkaakin kiukuttelematta lähteä tms.

Ihan samalla lailla päiväkodin kasvatus lähtee siitä, että lapsi menee rikki jos pakottaa. Esim. lasta ei saa taluttaa kädestä tai kantaa kuin poikkeustapauksissa, ja silloinkin siitä on laadittava fyysisen rajoittamisen lomakkeet ja perusteltava asia esimiehille.

Joittenkin ihmisten puhetapa on tuommoinen kyselevä, mutta kyllähän lapsetkin siihen oppii jo tottuu, ettei se vanhempi oikeasti kysy häneltä syödäänkö ruokaa tai mihin päin tästä pitää kääntyä, jos vanhempi kuitenkin tekee ne päätökset itse eikä niinkuin lapsi haluaa. Onhan se tosin pöljän kuuloista jos joku ikäänkuin kyselee koko ajan.

Mutta tottakai on iso ongelma jos vanhempi tosissaan antaa lapsille liikaa valtaa ja periksi jos lapsi haluaa jotain. Pitää osata ottaa ne ohjat. Sillä ei ole väliä sanooko vanhempi "mennäänkö nyt" vai "nyt mennään", jos lopputulos on se, että ei mennä jos lapsi ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun. Valtaosa kommenttien ja tykkäysten perusteella onneksi ymmärtää, että pienelle lapselle ei voi sälyttää aikuiselle kuuluvaa vastuuta päätöksenteosta, edes niistä pikkujutuista.

Pieni lapsi ei useinkaan osaa erottaa omaa minäänsä vanhemmastaan kovin selkeästi. Lapsi luulee pitkään, että hänen kokemusmaailmansa eli ajatukset, tieto ja persoona on yhteneväinen vanhemman kanssa. Lapsi olettaa, että aikuinen tietää saman kuin lapsikin, siksi häntä hämmentää kovasti, jos aikuinen kysyy jotain, mitä hänen pitäisi lapsen mielestä tietää. Siksi lapsi myös saattaa selittää juttuja vähän hassusti, olettaen että totta kai vanhempi tietää kuka päiväkodin Peetu on ja missä se oli päivällä piilossa, kun lapsi itse sen tietää.

Jos turhanpäiväisen kyselyn aloittaa liian aikaisin, syntyy lapselle mielikuva siitä, että hän kannattelee myös sitä aikuista, ts. lapsi valitsee sen mehun myös aikuisen puolesta.

Myöhemmin lapsen oma tahto kehittyy. Uhmaiät, usein 2-3 v ja uudelleen eskari-iässä ovat osoitus siitä, että lapsen persoonallisuus ja preferenssit ovat muotoutumassa. Lapsi myös harjoittelee sitä, voiko hän pyörittää maailmaa pelkän tahtonsa varassa. Jos lapsi tässä kohtaa oppii, että kyllä voi, eli vanhempi antaa lapsen päättää asioista vapaasti välttääkseen kiukuttelun, on tästä virhekuvasta opittava pois myöhemmin.

Valitettavan usein se tapahtuu eskarissa tai viimeistään koulussa. Jo ensimmäiset päivät näyttävät sen, kenen kotona lapselle on annettu liikaa valtaa pikkuasioista. He ovat niitä, joille on vaikeaa ymmärtää yhteisten ohjeiden koskevan myös heitä. Ulos ei lähdetä kerrasta, takkia ei laiteta sateeseen koska ei haluta, tehtäviä ei tehdä kun ei just silloin jakseta, maha täytetään vastoin kieltoa jälkiruualla, lista on loputon. Koulussa aikuinen ei tarjoa vaihtoehtoja, mutta lapsi on oppinut tarjoamaan niitä itse itselleen: hän luulee voivansa päättää kaikesta.

Älyttömintä on se, kun vanhemmat toivovat koulun menevän tähän mukaan. Joissain perheissä kuvitellaan, että koulussa voitaisiin oikeasti edetä päivärytmissä (jokaisen) lapsen (yksilöllisen) tahdon mukaan. Minulla on ollut oppilas, jonka äiti ilmoitti, ettei lapselle sanota koskaan ei, eikä koulussakaan saisi samoa. Erään eskarilaisen kohdalla huoltaja ilmoitti, että heidän lapsensa ei tarvitse mennä ulos, jos lapsi ei halua. Mahdotontahan se on yhtä lasta jättää sisälle yhtä aikuista sitomaan, mutta huoltajalle oli vaikea ymmärtää, miksi lasta pitää pakottaa.

Lapsilähtöinen kasvatus voi todellakin mennä pahasti yli. Onkin syytä miettiä, mikä merkitys tällä on nuorten mielenterveyshaasteiden kasvussa. Oikeaan maailmaan sopeutuminen on mahdotonta, jos et ole saanut siihen harjoitusta.

T. Esi- ja alkuope

Täyttä asiaa koko teksti. Uskon kanssa että tällainen kasvatustyyli aiheuttaa pahoinvointia lapsissa ja nuorissa. Johan sen jo maalaisjärkikin sanoo. Miksi fiksutkin vanhemmat sitten harrastavat tätä? Ja vielä nykyään tuntuu oikeasti että suurin osa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun. Valtaosa kommenttien ja tykkäysten perusteella onneksi ymmärtää, että pienelle lapselle ei voi sälyttää aikuiselle kuuluvaa vastuuta päätöksenteosta, edes niistä pikkujutuista.

Pieni lapsi ei useinkaan osaa erottaa omaa minäänsä vanhemmastaan kovin selkeästi. Lapsi luulee pitkään, että hänen kokemusmaailmansa eli ajatukset, tieto ja persoona on yhteneväinen vanhemman kanssa. Lapsi olettaa, että aikuinen tietää saman kuin lapsikin, siksi häntä hämmentää kovasti, jos aikuinen kysyy jotain, mitä hänen pitäisi lapsen mielestä tietää. Siksi lapsi myös saattaa selittää juttuja vähän hassusti, olettaen että totta kai vanhempi tietää kuka päiväkodin Peetu on ja missä se oli päivällä piilossa, kun lapsi itse sen tietää.

Jos turhanpäiväisen kyselyn aloittaa liian aikaisin, syntyy lapselle mielikuva siitä, että hän kannattelee myös sitä aikuista, ts. lapsi valitsee sen mehun myös aikuisen puolesta.

Myöhemmin lapsen oma tahto kehittyy. Uhmaiät, usein 2-3 v ja uudelleen eskari-iässä ovat osoitus siitä, että lapsen persoonallisuus ja preferenssit ovat muotoutumassa. Lapsi myös harjoittelee sitä, voiko hän pyörittää maailmaa pelkän tahtonsa varassa. Jos lapsi tässä kohtaa oppii, että kyllä voi, eli vanhempi antaa lapsen päättää asioista vapaasti välttääkseen kiukuttelun, on tästä virhekuvasta opittava pois myöhemmin.

Valitettavan usein se tapahtuu eskarissa tai viimeistään koulussa. Jo ensimmäiset päivät näyttävät sen, kenen kotona lapselle on annettu liikaa valtaa pikkuasioista. He ovat niitä, joille on vaikeaa ymmärtää yhteisten ohjeiden koskevan myös heitä. Ulos ei lähdetä kerrasta, takkia ei laiteta sateeseen koska ei haluta, tehtäviä ei tehdä kun ei just silloin jakseta, maha täytetään vastoin kieltoa jälkiruualla, lista on loputon. Koulussa aikuinen ei tarjoa vaihtoehtoja, mutta lapsi on oppinut tarjoamaan niitä itse itselleen: hän luulee voivansa päättää kaikesta.

Älyttömintä on se, kun vanhemmat toivovat koulun menevän tähän mukaan. Joissain perheissä kuvitellaan, että koulussa voitaisiin oikeasti edetä päivärytmissä (jokaisen) lapsen (yksilöllisen) tahdon mukaan. Minulla on ollut oppilas, jonka äiti ilmoitti, ettei lapselle sanota koskaan ei, eikä koulussakaan saisi samoa. Erään eskarilaisen kohdalla huoltaja ilmoitti, että heidän lapsensa ei tarvitse mennä ulos, jos lapsi ei halua. Mahdotontahan se on yhtä lasta jättää sisälle yhtä aikuista sitomaan, mutta huoltajalle oli vaikea ymmärtää, miksi lasta pitää pakottaa.

Lapsilähtöinen kasvatus voi todellakin mennä pahasti yli. Onkin syytä miettiä, mikä merkitys tällä on nuorten mielenterveyshaasteiden kasvussa. Oikeaan maailmaan sopeutuminen on mahdotonta, jos et ole saanut siihen harjoitusta.

T. Esi- ja alkuope

Täyttä asiaa koko teksti. Uskon kanssa että tällainen kasvatustyyli aiheuttaa pahoinvointia lapsissa ja nuorissa. Johan sen jo maalaisjärkikin sanoo. Miksi fiksutkin vanhemmat sitten harrastavat tätä? Ja vielä nykyään tuntuu oikeasti että suurin osa?

Tuota kasvatustyyliä suositellaan. Ei kukaan asiantuntija puhu kuria ja auktoriteetin puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun. Valtaosa kommenttien ja tykkäysten perusteella onneksi ymmärtää, että pienelle lapselle ei voi sälyttää aikuiselle kuuluvaa vastuuta päätöksenteosta, edes niistä pikkujutuista.

Pieni lapsi ei useinkaan osaa erottaa omaa minäänsä vanhemmastaan kovin selkeästi. Lapsi luulee pitkään, että hänen kokemusmaailmansa eli ajatukset, tieto ja persoona on yhteneväinen vanhemman kanssa. Lapsi olettaa, että aikuinen tietää saman kuin lapsikin, siksi häntä hämmentää kovasti, jos aikuinen kysyy jotain, mitä hänen pitäisi lapsen mielestä tietää. Siksi lapsi myös saattaa selittää juttuja vähän hassusti, olettaen että totta kai vanhempi tietää kuka päiväkodin Peetu on ja missä se oli päivällä piilossa, kun lapsi itse sen tietää.

Jos turhanpäiväisen kyselyn aloittaa liian aikaisin, syntyy lapselle mielikuva siitä, että hän kannattelee myös sitä aikuista, ts. lapsi valitsee sen mehun myös aikuisen puolesta.

Myöhemmin lapsen oma tahto kehittyy. Uhmaiät, usein 2-3 v ja uudelleen eskari-iässä ovat osoitus siitä, että lapsen persoonallisuus ja preferenssit ovat muotoutumassa. Lapsi myös harjoittelee sitä, voiko hän pyörittää maailmaa pelkän tahtonsa varassa. Jos lapsi tässä kohtaa oppii, että kyllä voi, eli vanhempi antaa lapsen päättää asioista vapaasti välttääkseen kiukuttelun, on tästä virhekuvasta opittava pois myöhemmin.

Valitettavan usein se tapahtuu eskarissa tai viimeistään koulussa. Jo ensimmäiset päivät näyttävät sen, kenen kotona lapselle on annettu liikaa valtaa pikkuasioista. He ovat niitä, joille on vaikeaa ymmärtää yhteisten ohjeiden koskevan myös heitä. Ulos ei lähdetä kerrasta, takkia ei laiteta sateeseen koska ei haluta, tehtäviä ei tehdä kun ei just silloin jakseta, maha täytetään vastoin kieltoa jälkiruualla, lista on loputon. Koulussa aikuinen ei tarjoa vaihtoehtoja, mutta lapsi on oppinut tarjoamaan niitä itse itselleen: hän luulee voivansa päättää kaikesta.

Älyttömintä on se, kun vanhemmat toivovat koulun menevän tähän mukaan. Joissain perheissä kuvitellaan, että koulussa voitaisiin oikeasti edetä päivärytmissä (jokaisen) lapsen (yksilöllisen) tahdon mukaan. Minulla on ollut oppilas, jonka äiti ilmoitti, ettei lapselle sanota koskaan ei, eikä koulussakaan saisi samoa. Erään eskarilaisen kohdalla huoltaja ilmoitti, että heidän lapsensa ei tarvitse mennä ulos, jos lapsi ei halua. Mahdotontahan se on yhtä lasta jättää sisälle yhtä aikuista sitomaan, mutta huoltajalle oli vaikea ymmärtää, miksi lasta pitää pakottaa.

Lapsilähtöinen kasvatus voi todellakin mennä pahasti yli. Onkin syytä miettiä, mikä merkitys tällä on nuorten mielenterveyshaasteiden kasvussa. Oikeaan maailmaan sopeutuminen on mahdotonta, jos et ole saanut siihen harjoitusta.

T. Esi- ja alkuope

Täyttä asiaa koko teksti. Uskon kanssa että tällainen kasvatustyyli aiheuttaa pahoinvointia lapsissa ja nuorissa. Johan sen jo maalaisjärkikin sanoo. Miksi fiksutkin vanhemmat sitten harrastavat tätä? Ja vielä nykyään tuntuu oikeasti että suurin osa?

Vanhemmat haluaa suojella lastaan mielipahalta, koska suojelevat samalla myös omia tunteitaan. Ei tunnu kivalta jos lapselle tulee paha mieli, joten sitä haluaa kaikin keinoin välttää. Varmasti vanhempien omat lapsuudenkokemukset vaikuttavat tähän paljon. Ihminen on huono tunnistamaan niitä vaikuttimia jotka ohjaavat omaa ajattelua ja toimintaa, usein tarvitaan ulkopuolisen näkemystä. Vanhempi saattaa myös haluta päästä mahdollisimman helpolla, henkinen laiskuus on yleistä.

Aikanaan kuuntelin erästä "vaihtoehto" äitiä ja ajattelin jo silloin että tuolla jatkuvalla kyselyllään vaan kaivaa kuoppaa itselleen... Arvatkaa kuinka kävi?

Vierailija kirjoitti:

Aikanaan kuuntelin erästä "vaihtoehto" äitiä ja ajattelin jo silloin että tuolla jatkuvalla kyselyllään vaan kaivaa kuoppaa itselleen... Arvatkaa kuinka kävi?

No kerro?

Vierailija kirjoitti:

Luulevat, koska ne luulevat että heistä tehdään lasu ja pahat pahat tädit vie silkkaa pahuuttaan lapsen heiltä pois. 

Ihan oikeastiko luulevat? Miten on mahdollista, jos eivät ole koskaan edes lasun kanssa ole olleet tekemisissä? En itselleni ainakaan tulisi edes mieleen pelätä moista. Enkä kysele lapseltani joka hiton asiaa, en edes koululaiselta. 

Minäkin ihmettelen hiljaa mielessäni näitä lapsille esitettyjä kysymystulvia. Sattumalta ne kyselijöiden lapset ovat aika rauhattomia.

Ystävällinen kehotus, kuten: lähdemme ulos, käypä vessassa ennen kuin puetaan päälle on toimivampi kuin onko pissahätä, jota lapsi ei edes osaa sillä hetkellä yhdistää mihinkään kontekstiin ja vastaus on takuulla ei.

Tuo on tosi hyvä kasvatustapa. Mennään myönteisyys edellä. 

Meidän lapsenalapsi ainakin on avoin ja on oppinut kertomaan kun paha olo ja mistä syystä on paha olo. Entisinä aikoina itkettiin vaan muuten mutta syytä ei osattu sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen hiljaa mielessäni näitä lapsille esitettyjä kysymystulvia. Sattumalta ne kyselijöiden lapset ovat aika rauhattomia.

Ystävällinen kehotus, kuten: lähdemme ulos, käypä vessassa ennen kuin puetaan päälle on toimivampi kuin onko pissahätä, jota lapsi ei edes osaa sillä hetkellä yhdistää mihinkään kontekstiin ja vastaus on takuulla ei.

Tuommoinen pomottaminen on lähinnä mielivaltaa. Parempi että lapsi kokee että hänellä on merkitystä ja kokee että voi päättää näissä pienissä asioissa.

Varsinaista päätäntä valtaahan aikuinen ei luovuta vaan antaa lapsen kokea asiat eri tavalla. Myöntesimpinä, että ollaan kimpassa koko perhe, eikä että hän on vähempiarvoinen jolla ei ole mitään sananvaltaa.

Ei vaan esimerkiksi hallinto ja THL määräsivät että lapset saavat tehdä mm. rokotuspäätöksen ilman vanhempia kun joku valtion edustajista kysyy lapselta... eli vanhempien oikeuksia on viety koko ajan jotta erilaiset rahastukset pyörivät paremmin... totalitarismia siis...

Vierailija kirjoitti:

Älyttömin asia mitä olen kuullut vanhemman kysyvän alle kouluikäisiltä lapsilta oli autoa ajaessa "mihin suuntaan tässä pitää kääntyä". Lapsia selvästi ahdisti kun äitinsä ei tiennyt edes mihin on ajamassa ja lasten olisi pitänyt tietää. Ilmeisesti se oli perheessä tavallista.

Jos se äiti vaan ajatteli ääneen?

Mä ainakin kyselen mihin hittoon tästä nyt pitikään kääntyä ja olen usein ihan yksinäni autossa. Jos on lapsi kyydissä niin en odota että hänkään tietää. Jopa navigaattori (google maps) on minut pettänyt 2 kertaa ja todennut että en tiedä mitä tehdä? Pitäiskö tostakin nyt vetää johtopäätöksiä?

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen hiljaa mielessäni näitä lapsille esitettyjä kysymystulvia. Sattumalta ne kyselijöiden lapset ovat aika rauhattomia.

Ystävällinen kehotus, kuten: lähdemme ulos, käypä vessassa ennen kuin puetaan päälle on toimivampi kuin onko pissahätä, jota lapsi ei edes osaa sillä hetkellä yhdistää mihinkään kontekstiin ja vastaus on takuulla ei.

Nämä kyselijöiden lapset ovat sellaisia hermoheikkoja, eivätkä tiedä yhtään mitä haluavat tai miten päin pitäisi olla. MUTTA KUN MINÄ HALUAN!!!! Ja sitten on turha yrittää mitään järkipuheita, vaikka olisi jo vähän isompikin lapsi kyseessä. Lapsi oppinut, että kun jotain haluaa niin se pitäisi saada ja että vanhemmat tekevät jotain ihan kamalaa kun kieltävät jotain.

Janoon ainoa järkevä juoma on vesi. Turha siinä on kysellä mehuista mitään. Menee hampaatkin piloille.

Itse tapaan tätä kyselemistä eniten ruokakaupoissa kun ei ole lapsia itselläni. Viimeksi marketissa 1000 erilaisen jogurtin äärellä isovanhempi kysyi kahdelta alle kouluikäiseltä, millaiset jogurtit haluatte? En jäänyt odottamaan kauanko heillä kesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vanhemmat kysyy lapselta kun hakee päiväkodista että haluaisitko sinä nyt lähteä.

Tuossa on varmasti useimmilla vaan joku tapa taustalla, että noin kysyy. Harva varmaan oikeasti sen lapsen sinne päiväkotiin jättäisi. Itsekin saatan lapselta noin kysyä kun tehdään lähtöä esim. mummolasta, mutta en minä nyt hyvä tavaton sentään lapsen pään mukaan sinne jää, jos olen jo päättänyt lähdöstä. Tämä on vain jäänyt päälle lapsen vauva-ajoista, eikä siitä ole niin helppo eroon päästä.

Olen ihaillut omien lasteni tapaa hoitaa lähtöasiat.

Vanhempi ilmoittaa esim. että 10 tai 15 minuutin päästä lähdetään. Jo alle kouluikäiset lapset oppivat pian arvioimaan, paljonko on vielä aikaa leikkiä, ja kelloa tuntemattakin tajuavat, että 5 minuuttia on tosi vähän, mutta 15 minuutissa voi vielä tehdä jonkun jutun ja lopetella leikin.

Lapsi tietää, että on lähtöaika, jonka vanhempi päättää. Mutta lapsi saa aikaa valmistautua lähtöön, eikä leikki keskeydy kuin seinään vaan lapsen vallassa on lopetella leikki sopivasti.

Hieno juttu, toimii varmaan monilla lapsilla, ei kaikilla. Yritin tätä varmaan vuoden päivät mutta ei loppuviimeksi auttanut muu kuin napata kiljuva lapsi kainaloon kun oli kotiinlähdön aika. Vaihe meni aikanaan ohi. Sama juttu kun aloiteltiin päiväkotia, lapsi huusi joka aamu yhdeksän kuukautta että ei halua mennä päiväkotiin. Pienryhmään ja kerhoon meni mielellään ja osasi sen myös kertoa. Ongelma ratkesi kun pidettiin muutaman kuukauden tauko ja vaihdettiin päiväkotia. Tenava on muuten ollut aina hyvin itseohjautuva, osasi jo parivuotiaana sanoittaa janon, nälän, väsyn ja monta muuta juttua.