Isäksi vasten tahtoaan (yhden illan jutusta vs parisuhteessa)
Ehkäisyn pettäessä yleensä nainen päättää yksin, pitääkö lapsen vai ei, sattuipa tilanne parisuhteessa tai yhden yön jutussa. Tilanne ei ole tasa-arvoinen biologisista syistä, vain koska naispuolisella sattuu olemaan se kohtu jossa lapsi alkaa kasvaa. Oletetaan vielä, että mies on käyttänyt kondomia, eli ei ole sokeasti luottanut naiseen hänen sanoessaan että huolehtii ehkäisystä, ja nainen sanonut itsekin ettei missään nimessä halua lapsia.
Yhden illan jutussa vahingon sattuessa, on melko yleistä, että isä ei juurikaan osallistu lapsen elämään, tai osallistuu vain vähän. Tätä ei valtaosa pidä mitenkään ihmeellisenä asiana, koska mies ei ole ollut yhdessä lapsen äidin kanssa, eikä täten 100% varmuudella ole halunnut lasta hänen kanssaan.
Jos taas parisuhteessa sattuu vastaava tilanne, että mies on tehnyt hyvin selväksi ettei lasta halua, ja lisäksi käyttänyt kumia ja silti vahinko sattuu ja nainen päättääkin yksin, että lapsi pidetään. Mies jää usein hetkeksi parisuhteeseen lapsen takia vaikka tietää, että lasta ei halua elämäänsä eikä varsinkaan tuon ihmisen kanssa. Kun sitten mies jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin (ellei heti) haluaa erota, ja muuttuu viikonloppuisäksi, tästä seuraa kauhea syyllistäminen, suunnilleen perheen hylkääjäksi nimitellään, ainakin sen äidin toimesta, ellei jopa ulkopuolistenkin suulla. Kuiskitaan selän takana, tyhmä tuokin pariskunta kun lapsi piti tehdä ja sen jälkeen heti erota. Kenelläkään ei käy mielessä että ehkäpä juuri siksi ero tulikin. Muussa tapauksessa olisi tullut vain vähän myöhemmin.
Näettekö tässä mitään ristiriitaa? Kummassakin tilanteessa mies on ilmaissut raskausuutisen jälkeen ettei lasta halua, ja sen vuoksi käyttänyt kondomiakin. Toisessa tilanteessa edellä mainituista mies saa paljon enemmän syyllistämistä osakseen. Eikö luulisikin, että siinä vaiheessa kun mies ilmaisee että hän ei lasta halua, ja nainen silti päättää sen pitää, täytyy naisen myös silloin ottaa se riski, että hän kasvattaa lapsen yksin, eikä lapsi välttämättä saa isäsuhdetta ollenkaan? Miten se on mieheltä hylkäämistä siinä vaiheessa, kun on alusta asti tehnyt selväksi, ettei halua isäksi?
Eikä tänne mitään ehkäisystä viisastelijoita kiitos, kaikki tietää sen että aina on seksissä raskauden mahdollisuus vaikka olisi kolme eri ehkäisymenetelmää käytössä samanaikaisesti, ja silti suunnilleen jokainen ihminen sitä seksiä ehkäisyn kanssa uskaltaa harrastaa. Nyt on kyse lähinnä moraalisesta näkökulmasta, onko mielestäsi oikein syyllistää miestä asiasta, johon hän on selkeästi kantansa ilmaissut siinä vaiheessa, kun aborttikin on vielä ollut mahdollinen? Entä onko ok olettaa, että tilanteen sattuessa parisuhteessa, miehen pitäisi tämän luottamuksen pettämisen jälkeen vielä luottaa naiseen? Parisuhteessa vielä luulisi, että kiinnostaa se oman rakkaan kumppanin kanta asiaan, eikä sitä sivuuteta täysin. Yhden yön jutussa tuon vielä ymmärtää, ettei naista sen tuntemattoman kanta kiinnosta. Asiallisia ajatuksia kiitos :)
Kommentit (1976)
Vierailija kirjoitti:
mikä luottamuksen pettäminen se on jos tulee vahingossa ehkäisystä huolimatta raskaaksi?
Varmaan sellaisessa tilanteessa ainakin kyse sopimuksen rikkomisesta, jos pari on keskustellut, että mitä tehdään, jos ehkäisystä huolimatta nainen tulee raskaaksi ja mies on ilmoittanut ettei lasta missään nimessä halua ja nainen on ollut samaa mieltä ja kertonut tekevänsä abortin jos niin käy.
Vahinkoraskauden sattuessa nainen sitten haluaakin pitää lapsen, toisin kuin oli puhuttu.
Voi se mennä niinkin päin, että mies ei haluakaan aborttia vaan lapsen ja alkaa painostaa naista pitämään lapsen, vaikka nainen pysyy siinä alkuperäisessä kannassaan.
Ei ehkäisyn pettäminen ole kummankaan vika, ellei nyt sitten ole jotakin sabotaasia tehty. Tilanteeseen aiemmin sovitusta poikkeava reagointi on se ongelma. Ei kenelläkään ole oikeutta pakottaa ja painostaa naista aborttiin eikä lapsen pitämiseen, se pallo on nyt siellä päässä pelikenttää, vaikka strategia vaihtuisikin. Ymmärrettävää on, että sovitusta poikkeaminen ottaa päähän, toisen sanoihin ei ole voinut luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä ettei ketään voi pakottaa keskeytykseen, mutta jos mies on kaikkensa tehnyt välttääkseen raskauden, ja nainen miehen vastusteluista huolimatta päättää lapsen pitää, edes elatusvelvollisuudesta pitäisi saada luopua. Isyyden tunnustukseen/selvitykseen ei tarvitsisi pakolla osallistua, eli lapselle ei tulisi papereihin isää, jos "isä" näin haluaa.
Uskon kyllä että kaikki aikuiset järkevät miehet lopulta vastuunsa kantavat, mutta pakottaa tähän ei tulisi voida.
Todella moni, siis TODELLA moni mies käyttäisi tätä vapaalippuna vastuusta ja elatusmaksuista luistamiseen, kun mieli muuttuisikin kesken naisen raskauden. Naisia jää ihan jatkuvasti yksin kesken raskauden tai pian sen jälkeen, vaikka lapsi olisi yhteistuumin alkuun saatettu.
Olet todella naiivi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi näin, mies ei kyllä käyttänyt kondomia. Söin pillereitä ja tulin raskaaksi aivan liian nuorena, tosin olimme olleet avoliitossa jo 5 vuotta. Alkoi kauhea uhkailu ja painostus aborttiin miehen puolelta. En itsekään toivonut lasta, mutta ne raskaushormonit kukistivat vastarintani. En vaan voinut tehdä aborttia, vaikka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt. Mies heitti minut ulos yhteisestä asunnostamme ja otti sinne toisen naisen samaan aikaan, kun olin aivan viimeisilläni raskaana. Se oli minulle kauhea shokki ja sain siitä fyysisiä ja psyykkisiä oireita, jotka vaikuttivat raskauden kulkuun ja synnytykseen vakavasti. Jäin kuitenkin henkiin ja aloitettuani elämän yksinhuoltajana huomasin olevani todella onnellinen äitiydestä ja jopa erosta, mies oli paljastunut julmaksi ja itsekkääksi ihmiseksi.
Kauheaa lapselle, millaisiin geeneihin ja maailmaan hänet pakotettiin, mutta kai sinun etusi sitten oli tärkein.
Aika törkeä kommentti, koskien lasta. Minusta äitinä voit tietysti olla mitä mieltä tahansa. Geeneissäni ei kai ole suuremmin vikaa, sillä minulla on akateeminen koulutus ja niin on kohta tällä lapsellakin, joka on myös urheilijana menestynyt ja olen hänestä suunnattoman ylpeä.
Loppujen lopuksi en joutunut kasvattamaan lasta yksin, sillä monia henkisesti aikuisia miehiä kiinnosti kovasti nuori, lapsirakas yh-äiti ja uuden parisuhteen löytäminen oli helppoa. Nyt lapsella on virallisestikin uusi isä ja sisaruksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä varmaan olen yksi niistä harvoista naisista, kenen mielestä tämä on epäreilua miehen kannalta. Lähtökohtaisesti kumpikaan ei lapsia halua. Mutta kun vahinko tapahtuu, nainen on ainut kuka saa päättää miten toimitaan. Ymmärrän kyllä ettei ketään voi pakottaa keskeytykseen, mutta jos mies on kaikkensa tehnyt välttääkseen raskauden, ja nainen miehen vastusteluista huolimatta päättää lapsen pitää, edes elatusvelvollisuudesta pitäisi saada luopua. Isyyden tunnustukseen/selvitykseen ei tarvitsisi pakolla osallistua, eli lapselle ei tulisi papereihin isää, jos "isä" näin haluaa.
Uskon kyllä että kaikki aikuiset järkevät miehet lopulta vastuunsa kantavat, mutta pakottaa tähän ei tulisi voida.
Katsos kun kyseessä on LAPSEN oikeudet. Ei isän oikeudet. Siks asiat ovat kuten ovat, ja hyvä niin, kuten tällaisista kommenteista näkee.
no haloo,jos jostakin on sovittu. Sitten voi ottaa jälkiehkäisypillerin.
Jälkiehkäisypillerin voi ottaa, jos tietää olleensa suojaamattomassa yhdynnässä. Ei sitä voi ottaa enää siinä vaiheessa, kun syö vaikka pillereitä ja huomaa olevansa raskaana viikkojen, joskus kuukausien kuluttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakas ystava,
Ratkaisu on helppo: ota siemenia talteen ja sen jalkeen vasektomia. Tulet isaksi niilla talletetuilla siemenillasi ainoastaan jos todella todella todella haluat.
Toinen ratkaisu: todellakin pidattaydy seksista kunnes olet halukas mahdolliseen isyyteen.
Miten tama voi olla joillekin miehille niin h-tin monimutkainen asia? Mikaan tasa-arvo ei tassa asiassa tule ikina tapahtumaan koska ainoastaan nainen voi tulla raskaaksi. Minkaan valtakunnan ulina ei tuota seikkaa muuksi muuta.
Tasa-arvoa olisi sellainen että molempia sukupuolia edustavalla vanhemmalla olisi automaattinen oikeus luopua velvollisuuksista syntyvää lasta kohtaan eikä toisella olisi oikeutta pakottaa toista mukaan. Nainen voi miehen estämättä vaikka luovuttaa lapsen adoptioon mutta toisaalta mies voidaan pakottaa isäksi, eikä mies voi tuolloin päättää että lapsi annetaan adoptioon vaikka niin haluaisi.
No tuohan se olisikin miesten toiveuni: harrastaa seksia huolettomasti siella sun taalla ja sitten vaan ilmoittaa iloisesti etta hei, aion luopua kaikista vanhemmuuden velvoitteista, onnea vaan sulle ja kersalle. Veronmaksajat auttaa korjaamaan niitten jaljet.
Veronmaksajana olen ehdottomast sita mielta etta jos hassit ympariinsa niin sitten kanssa maksat itse oman osasi jos vauvalotossa tarppaa. Tassa asiassa et ikina mitaan tasa-arvoa saa paitsi pitamalla housut jalassasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy vasektomiassa. Jos kuitenkin haluat lapsia, miksi teet niin riskaapelia asiaa kuin s:siä jonkun sellaisen kanssa, josta tiedät jo, että hänen kanssaan et lapsia halua?!
Eli miehen tulisi hyvin nuorena tehdä vasektomia sen takia että tietää että sen hetkisen tyttökaverin kanssa ei halua lapsia, mutta joskus myöhemmällä iällä jonkun muun kanssa voi haluta?
Harrastavatko kaikki miehet tosiaan seksiä vain ja ainoastaan sellaisten kanssa, jonka kanssa ovat valmiita saamaan lapsen? Nuorena, sinkkuna, 30 v bileristeilyllä? Kukaan mies ei saisi luottaa kondomiin ja siihen että nainen sanoo että ei halua lasta ja aikoo tehdä abortin jos vahinko kävisi?
Kukaan ei siis saisi nauttia turvaseksistä? Saisi harrastaa vasta sitten kun on naimisissa ja asiat lyöty lukkoon? Olisipa mahtava tietää, kuinka moni suomalaismiehistäkin oikeasti toimii näin, että harrastaa seksiä vasta sitten, kun on valmis perheeseen :D
Molemmat osapuolet kännissä bileissä ja luotetaan kondomiin, jos sitäkään muistetaan tai osataan käyttää. Siinä tilanteessa ei taideta kysyä, haluaako tulla äidiksi/ isäksi hetken huumassa.
On se jännää, ettei vieläkään 2020-luvulla jotkut jonnet tiedä, että naimisesta voi tulla raskaaksi.
Joka ikinen kerta.
Vierailija kirjoitti:
Koska abortti ei ole mikään "enpäs haluakkaa-juttu, perutaan tilaus nappia painamalla", vaan isohko henkinen ja fyysinen kajoaminen naisen kehoon, sekä kuitenkin lopulta se on alkavan elämän tappamista. Useille naisille se on täysin luonnon, moraalin, etiikan ja vaistojen vastaista tappaa oma lapsi.
Mies voi käydä vasektomiassa tai pidättäytyä seksistä, etenkin jos tuntuu ettei voi luottaa naiseen sekä kondomiehkäisyyn. Eli miehellä ON vaihtoehtoja. Seksin perimmäinen tarkoitus on kuitenkin lisääntyminen, siksi siihen liittyy riskejä hedelmällisessä iässä olevilla. Ne pitää hyväksyä jos leikkiin ryhtyy, ihan kumpaisenkin. Naiselle ehdottomasti isompi riski.
Miksi naisella sitten pitää kuitenkin olla saatavilla tuo takaportti nimeltä abortti vieläpä ilman oikeita perusteluita. Useimmiten argumentit aborttikieltoa vastaan ovat seksuaalirikokset ja vammaiset lapset mutta useimmiten kuitenkin abortti tehdään ihan vaan siksi koska sitä lasta ei haluta. Sitä minä mietin että miksi ei olla valmiita antamaan miehelle tasa-arvoista mahdollisuutta luopua vanhemmuudesta jos naisella on se ilman että tarvitsee perustella sitä mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mikä luottamuksen pettäminen se on jos tulee vahingossa ehkäisystä huolimatta raskaaksi?
Kyseessä taisi olla se lillukanvarsi, jos on nimenomaan sovittu että JOS ehkäisy pettäisi, on ratkaisu ehdottomasti abortti, ja siihen yhteiseen sopimukseen on mies luottanut. Eli siis nainen muuttanut mieltään, voihan sitä siksikin kutsua. En itse luottaisi ainakaan enää toista kertaa
Ei tuollaisesta asiasta voi varmaksi sopia. Raskaus muuttaa naisen hormonitoimintaa. Ei nainen voi biologialleen mitään.
kyllä ihmisen pitää kyetä käyttämään järkeään,eikä syyttää hormoneita. Tuollaiset hormoniensa vallassa miten vain käyttäytyvät ihmiset eivät ole kovin luotettavia.
No tämä. Ai että ihmiset ovat tuuliviirejä, jotka menevät sen hetkisen fiiliksen mukaan pystymättä sopimaan tulevaisuudesta ja pitämään ne sanansa? Osa ilmeisesti on ja puheet sitten pelkkää turvetta. Ei takinkääntäjään voi enää luottaa, oli asia ihan mikä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
on vaihtoehtoja ei toivotun raskauden välttämiseen. kondomi, käy leikkauttamassa itsensä, selibaatti ja harrastaa hauskaa yli ikäisten kanssa.
On vaihtoehto typerille viesteille, luetun ymmärtäminen!
"Ehkäisyn pettäessä"
On väärin huijata ketään isäksi, tietenkin. Jos mies on ehdottoman varma ettei tahdo isäksi niin hänen tulee pidättäytyä seksistä tai harrastaa sitä muiden peniksellä varustettujen kanssa. Heteroseksissä on aina raskauden mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska abortti ei ole mikään "enpäs haluakkaa-juttu, perutaan tilaus nappia painamalla", vaan isohko henkinen ja fyysinen kajoaminen naisen kehoon, sekä kuitenkin lopulta se on alkavan elämän tappamista. Useille naisille se on täysin luonnon, moraalin, etiikan ja vaistojen vastaista tappaa oma lapsi.
Mies voi käydä vasektomiassa tai pidättäytyä seksistä, etenkin jos tuntuu ettei voi luottaa naiseen sekä kondomiehkäisyyn. Eli miehellä ON vaihtoehtoja. Seksin perimmäinen tarkoitus on kuitenkin lisääntyminen, siksi siihen liittyy riskejä hedelmällisessä iässä olevilla. Ne pitää hyväksyä jos leikkiin ryhtyy, ihan kumpaisenkin. Naiselle ehdottomasti isompi riski.
Miksi naisella sitten pitää kuitenkin olla saatavilla tuo takaportti nimeltä abortti vieläpä ilman oikeita perusteluita. Useimmiten argumentit aborttikieltoa vastaan ovat seksuaalirikokset ja vammaiset lapset mutta useimmiten kuitenkin abortti tehdään ihan vaan siksi koska sitä lasta ei haluta. Sitä minä mietin että miksi ei olla valmiita antamaan miehelle tasa-arvoista mahdollisuutta luopua vanhemmuudesta jos naisella on se ilman että tarvitsee perustella sitä mitenkään.
Siksi, kun tässä ei ole kysymys sinusta tai mieleisestäsi "tasa-arvosta". Tässä on kyseessä lapsen etu. Lapsen etu on saada tuntea vanhempansa, tavata heitä ja saada heiltä elatusta, hoitoa ja kasvatusta. Ainahan se ei onnistu, jos isä on täysin surkea luuseri, joka ei kykene kasvamaan isyyteen vaan ainoastaan siementämään naisia raskaaksi. En tiedä, miksi sellaisesta vastuuttomuudesta kuuluisi ketään palkita ja jättää vastuut kokonaan äidille, yhteiskunnalle ja toisille miehille, jotka tunnollisesti hoivaavat niin omaa kuin muidenkin jälkikasvua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska abortti ei ole mikään "enpäs haluakkaa-juttu, perutaan tilaus nappia painamalla", vaan isohko henkinen ja fyysinen kajoaminen naisen kehoon, sekä kuitenkin lopulta se on alkavan elämän tappamista. Useille naisille se on täysin luonnon, moraalin, etiikan ja vaistojen vastaista tappaa oma lapsi.
Mies voi käydä vasektomiassa tai pidättäytyä seksistä, etenkin jos tuntuu ettei voi luottaa naiseen sekä kondomiehkäisyyn. Eli miehellä ON vaihtoehtoja. Seksin perimmäinen tarkoitus on kuitenkin lisääntyminen, siksi siihen liittyy riskejä hedelmällisessä iässä olevilla. Ne pitää hyväksyä jos leikkiin ryhtyy, ihan kumpaisenkin. Naiselle ehdottomasti isompi riski.
Miksi naisella sitten pitää kuitenkin olla saatavilla tuo takaportti nimeltä abortti vieläpä ilman oikeita perusteluita. Useimmiten argumentit aborttikieltoa vastaan ovat seksuaalirikokset ja vammaiset lapset mutta useimmiten kuitenkin abortti tehdään ihan vaan siksi koska sitä lasta ei haluta. Sitä minä mietin että miksi ei olla valmiita antamaan miehelle tasa-arvoista mahdollisuutta luopua vanhemmuudesta jos naisella on se ilman että tarvitsee perustella sitä mitenkään.
Koska naiset ei ole yhtenäinen massa, joihin kaikkiin abortti vaikuttaisi samalla tavalla. Siksi sen pitää olla jokaisen naisen oma, yksilöllinen päätös tekeekö abortin vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska abortti ei ole mikään "enpäs haluakkaa-juttu, perutaan tilaus nappia painamalla", vaan isohko henkinen ja fyysinen kajoaminen naisen kehoon, sekä kuitenkin lopulta se on alkavan elämän tappamista. Useille naisille se on täysin luonnon, moraalin, etiikan ja vaistojen vastaista tappaa oma lapsi.
Mies voi käydä vasektomiassa tai pidättäytyä seksistä, etenkin jos tuntuu ettei voi luottaa naiseen sekä kondomiehkäisyyn. Eli miehellä ON vaihtoehtoja. Seksin perimmäinen tarkoitus on kuitenkin lisääntyminen, siksi siihen liittyy riskejä hedelmällisessä iässä olevilla. Ne pitää hyväksyä jos leikkiin ryhtyy, ihan kumpaisenkin. Naiselle ehdottomasti isompi riski.
Miksi naisella sitten pitää kuitenkin olla saatavilla tuo takaportti nimeltä abortti vieläpä ilman oikeita perusteluita. Useimmiten argumentit aborttikieltoa vastaan ovat seksuaalirikokset ja vammaiset lapset mutta useimmiten kuitenkin abortti tehdään ihan vaan siksi koska sitä lasta ei haluta. Sitä minä mietin että miksi ei olla valmiita antamaan miehelle tasa-arvoista mahdollisuutta luopua vanhemmuudesta jos naisella on se ilman että tarvitsee perustella sitä mitenkään.
Koska abortin tarkoitus on viime kädessä pikemminkin toteuttaa kehollista itsemääräämisoikeutta, joka meillä kaikilla on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi näin, mies ei kyllä käyttänyt kondomia. Söin pillereitä ja tulin raskaaksi aivan liian nuorena, tosin olimme olleet avoliitossa jo 5 vuotta. Alkoi kauhea uhkailu ja painostus aborttiin miehen puolelta. En itsekään toivonut lasta, mutta ne raskaushormonit kukistivat vastarintani. En vaan voinut tehdä aborttia, vaikka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt. Mies heitti minut ulos yhteisestä asunnostamme ja otti sinne toisen naisen samaan aikaan, kun olin aivan viimeisilläni raskaana. Se oli minulle kauhea shokki ja sain siitä fyysisiä ja psyykkisiä oireita, jotka vaikuttivat raskauden kulkuun ja synnytykseen vakavasti. Jäin kuitenkin henkiin ja aloitettuani elämän yksinhuoltajana huomasin olevani todella onnellinen äitiydestä ja jopa erosta, mies oli paljastunut julmaksi ja itsekkääksi ihmiseksi.
Kauheaa lapselle, millaisiin geeneihin ja maailmaan hänet pakotettiin, mutta kai sinun etusi sitten oli tärkein.
Aika törkeä kommentti, koskien lasta. Minusta äitinä voit tietysti olla mitä mieltä tahansa. Geeneissäni ei kai ole suuremmin vikaa, sillä minulla on akateeminen koulutus ja niin on kohta tällä lapsellakin, joka on myös urheilijana menestynyt ja olen hänestä suunnattoman ylpeä.
Loppujen lopuksi en joutunut kasvattamaan lasta yksin, sillä monia henkisesti aikuisia miehiä kiinnosti kovasti nuori, lapsirakas yh-äiti ja uuden parisuhteen löytäminen oli helppoa. Nyt lapsella on virallisestikin uusi isä ja sisaruksia.
Aika törkeää sivuuttaa biologisen isän geenit vastauksessasi.

Miten niin törkeää? Eihän hän halunnut geenejään levittää, joten en niistä mainitse. Hänen koko panoksensa isyyteen jäi siihen siemennyshetkeen. Toinen mies oli isänä hänen lapselleen ja kasvatustyö ainakin onnistui loistavasti.
Vierailija kirjoitti:
On väärin huijata ketään isäksi, tietenkin. Jos mies on ehdottoman varma ettei tahdo isäksi niin hänen tulee pidättäytyä seksistä tai harrastaa sitä muiden peniksellä varustettujen kanssa. Heteroseksissä on aina raskauden mahdollisuus.
No ei nyt ihan AINA. Naisilla vaihdevuodet hoitavat asian, tai kohdunpoisto sairauden vuoksi ja tietysti sterilisaatio. Loppujen lopuksi hedelmällinen ikä on aika lyhyt naisen elämässä, toki silloin tekee seksiä eniten mieli.
No voi voi. Älä harrasta seksiä, jos et ole valmis isäksi.
Tekin sanotte aina naisille, että älä liiku yksi pimeällä tai saat syyttää itseäsi.
Osui omaan nilkkaan nyt miehillä.
Se ei ole tasa-arvoista että nainen päättää yksinään se tekeekö hän aborttia vai ei. Miehillä tulisi olla myös oikeus aborttiin.
Naiset siis nykyisin saa päättää yksinään sen joutuuko mies maksamaan elareita vai ei.
Lakeja pitäisi muuttaa niin että miehellä olisi myös oikeus aborttiin ja nainen jos ei aborttia tee niin miehellä ei olisi velvollisuuksia.
Suomi on epätasa-arvoinen ja miesvihainen maa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi näin, mies ei kyllä käyttänyt kondomia. Söin pillereitä ja tulin raskaaksi aivan liian nuorena, tosin olimme olleet avoliitossa jo 5 vuotta. Alkoi kauhea uhkailu ja painostus aborttiin miehen puolelta. En itsekään toivonut lasta, mutta ne raskaushormonit kukistivat vastarintani. En vaan voinut tehdä aborttia, vaikka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt. Mies heitti minut ulos yhteisestä asunnostamme ja otti sinne toisen naisen samaan aikaan, kun olin aivan viimeisilläni raskaana. Se oli minulle kauhea shokki ja sain siitä fyysisiä ja psyykkisiä oireita, jotka vaikuttivat raskauden kulkuun ja synnytykseen vakavasti. Jäin kuitenkin henkiin ja aloitettuani elämän yksinhuoltajana huomasin olevani todella onnellinen äitiydestä ja jopa erosta, mies oli paljastunut julmaksi ja itsekkääksi ihmiseksi.
Kauheaa lapselle, millaisiin geeneihin ja maailmaan hänet pakotettiin, mutta kai sinun etusi sitten oli tärkein.
Aika törkeä kommentti, koskien lasta. Minusta äitinä voit tietysti olla mitä mieltä tahansa. Geeneissäni ei kai ole suuremmin vikaa, sillä minulla on akateeminen koulutus ja niin on kohta tällä lapsellakin, joka on myös urheilijana menestynyt ja olen hänestä suunnattoman ylpeä.
Loppujen lopuksi en joutunut kasvattamaan lasta yksin, sillä monia henkisesti aikuisia miehiä kiinnosti kovasti nuori, lapsirakas yh-äiti ja uuden parisuhteen löytäminen oli helppoa. Nyt lapsella on virallisestikin uusi isä ja sisaruksia.
Aika törkeää sivuuttaa biologisen isän geenit vastauksessasi.
Miten niin törkeää? Eihän hän halunnut geenejään levittää, joten en niistä mainitse. Hänen koko panoksensa isyyteen jäi siihen siemennyshetkeen. Toinen mies oli isänä hänen lapselleen ja kasvatustyö ainakin onnistui loistavasti.
Niin, ei hän geenejään halunnut levittää, joten hänen geeninsä päätyivät eteenpäin viattomalle.