Isäksi vasten tahtoaan (yhden illan jutusta vs parisuhteessa)
Ehkäisyn pettäessä yleensä nainen päättää yksin, pitääkö lapsen vai ei, sattuipa tilanne parisuhteessa tai yhden yön jutussa. Tilanne ei ole tasa-arvoinen biologisista syistä, vain koska naispuolisella sattuu olemaan se kohtu jossa lapsi alkaa kasvaa. Oletetaan vielä, että mies on käyttänyt kondomia, eli ei ole sokeasti luottanut naiseen hänen sanoessaan että huolehtii ehkäisystä, ja nainen sanonut itsekin ettei missään nimessä halua lapsia.
Yhden illan jutussa vahingon sattuessa, on melko yleistä, että isä ei juurikaan osallistu lapsen elämään, tai osallistuu vain vähän. Tätä ei valtaosa pidä mitenkään ihmeellisenä asiana, koska mies ei ole ollut yhdessä lapsen äidin kanssa, eikä täten 100% varmuudella ole halunnut lasta hänen kanssaan.
Jos taas parisuhteessa sattuu vastaava tilanne, että mies on tehnyt hyvin selväksi ettei lasta halua, ja lisäksi käyttänyt kumia ja silti vahinko sattuu ja nainen päättääkin yksin, että lapsi pidetään. Mies jää usein hetkeksi parisuhteeseen lapsen takia vaikka tietää, että lasta ei halua elämäänsä eikä varsinkaan tuon ihmisen kanssa. Kun sitten mies jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin (ellei heti) haluaa erota, ja muuttuu viikonloppuisäksi, tästä seuraa kauhea syyllistäminen, suunnilleen perheen hylkääjäksi nimitellään, ainakin sen äidin toimesta, ellei jopa ulkopuolistenkin suulla. Kuiskitaan selän takana, tyhmä tuokin pariskunta kun lapsi piti tehdä ja sen jälkeen heti erota. Kenelläkään ei käy mielessä että ehkäpä juuri siksi ero tulikin. Muussa tapauksessa olisi tullut vain vähän myöhemmin.
Näettekö tässä mitään ristiriitaa? Kummassakin tilanteessa mies on ilmaissut raskausuutisen jälkeen ettei lasta halua, ja sen vuoksi käyttänyt kondomiakin. Toisessa tilanteessa edellä mainituista mies saa paljon enemmän syyllistämistä osakseen. Eikö luulisikin, että siinä vaiheessa kun mies ilmaisee että hän ei lasta halua, ja nainen silti päättää sen pitää, täytyy naisen myös silloin ottaa se riski, että hän kasvattaa lapsen yksin, eikä lapsi välttämättä saa isäsuhdetta ollenkaan? Miten se on mieheltä hylkäämistä siinä vaiheessa, kun on alusta asti tehnyt selväksi, ettei halua isäksi?
Eikä tänne mitään ehkäisystä viisastelijoita kiitos, kaikki tietää sen että aina on seksissä raskauden mahdollisuus vaikka olisi kolme eri ehkäisymenetelmää käytössä samanaikaisesti, ja silti suunnilleen jokainen ihminen sitä seksiä ehkäisyn kanssa uskaltaa harrastaa. Nyt on kyse lähinnä moraalisesta näkökulmasta, onko mielestäsi oikein syyllistää miestä asiasta, johon hän on selkeästi kantansa ilmaissut siinä vaiheessa, kun aborttikin on vielä ollut mahdollinen? Entä onko ok olettaa, että tilanteen sattuessa parisuhteessa, miehen pitäisi tämän luottamuksen pettämisen jälkeen vielä luottaa naiseen? Parisuhteessa vielä luulisi, että kiinnostaa se oman rakkaan kumppanin kanta asiaan, eikä sitä sivuuteta täysin. Yhden yön jutussa tuon vielä ymmärtää, ettei naista sen tuntemattoman kanta kiinnosta. Asiallisia ajatuksia kiitos :)
Kommentit (1976)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei multa oikein heru sympatiaa näille, jotka kokee olevansa suuren vääryyden kohteena, jos saavat lapsen (vaikka se olisikin suunnittelematon käänne elämään).
Joskus tapahtuu odottamattomia asioita (mutta nämä vahinkoraskaudet on kyllä varmaan saatu usein aikaiseksi ihan paljaalla, että onko edes odottamatonta). Sitten todetaan faktat (esim. ok, nyt olen sitten isä) ja eletään sen mukaisesti. Se on vähän sama asia, kuin että jos sairastut. Silloinkin toteat faktat ja alat elää sairauden kanssa. Lapsi on sentään paljon positiivisempi asia kuin sairaus, että en nyt ymmärrä, miksi siitä pitää niin vinkua ja vastuuta vältellä, jos on jonkun raskaaksi mennyt saattamaan. Itteä niskasta kiinni ja kääntämään asiat positiiviseksi. Siitä viikonloppulapsestakin voi olla paljon iloa.
Tämä on mielenkiintoista että miesosapuolelle ei heru sympatiaa mutta usein naiselle joka haluaa tappaa lapsensa esimerkiksi siksi että " lapsiluku on täynnä" kylläkin löytyy sympatiaa. En sano että abortti olisi aina perusteeton mutta mielestäni sille pitäisi olla hyvin vahvat lääketieteelliset perusteet. Sille naiselle voi sanoa ihan saman että housut pidetään jalassa, jos lapsia ei haluta.
Ei se nainen yksistään raskaaksi tule.
Ei ole nainen syytä, jos mies on niin huolimaton, että hukkaa siittiön hallustaan paikkaan mihin se ei kuulu.
Pohdin asiaa velan näkökulmasta. Olen nainen, joten raskauden tapahtuessa tekisin tietysti abortin. Mies taas ei voi tehdä mitään, hänet pakotetaan jollain tapaa vanhemmaksi, jos nainen haluaa lapsen.
Jos olisin velamies, kyllä minäkin siitä suhteesta lähtisin naisen halutessa pitää lapsi. Jos on yhteen mennessä sovittu lapsettomasta elämästä ja sitä ehkäisyäkin on käytetty, niin en todellakaan ala vastentahtoiseksi vanhemmaksi, koska en halua lapsia elämääni. Lapsettomuus on ehto suhteelle ja sovitusta pitäisi pyrkiä pitämään kiinni. Elatusmaksut minulle jäisivät, mutta en haluaisi olla lapsen kanssa tekemisissä.
Eroaisinhan minä nytkin naisena, jos mies alkaisi haluta lasta alun puheista huolimatta.
Pointti siis se, että ainakin minun on helppo ymmärtää, että joku ei todella halua lasta. Biologian takia naisvelan asema on helpompi, koska abortin saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Abortti ei ole minulle vaihtoehto, ellei ole oma henki vaarassa.
Pidä housut jalassa :)
Pidä huoli omista housuistasi.
Niin pidänkin. Sinun on pidettävä huoli omistasi. Kukaan ei niitä puolestasi pidä ylhäällä, jos itse yrität päästä mahdollistamaan lapselle kärsimystä abortissa tai syntymässä.
Vierailija kirjoitti:
Onko oikeasti ihmisiä jotka kuvittelevat että abortti olisi automaattinen ehkäisykeino? Ehei, on paljon naisia joille se ei ole vaihtoehto.
Ihan vain tiedoksi jos joku kuvittelee että voi aborttia pyytää.
Tämä. Olen nainen ja harrastan vain tuplaehkäisyllä seksiä. Kuitenkin jos tulisin raskaaksi, en voisi tehdä aborttia ja opettelisin elämäni uusiksi. Eli riski on aina olemassa.

Aika dramaattinen näkemys lapsen syntymästä.
Rakas ystava,
Ratkaisu on helppo: ota siemenia talteen ja sen jalkeen vasektomia. Tulet isaksi niilla talletetuilla siemenillasi ainoastaan jos todella todella todella haluat.
Toinen ratkaisu: todellakin pidattaydy seksista kunnes olet halukas mahdolliseen isyyteen.
Miten tama voi olla joillekin miehille niin h-tin monimutkainen asia? Mikaan tasa-arvo ei tassa asiassa tule ikina tapahtumaan koska ainoastaan nainen voi tulla raskaaksi. Minkaan valtakunnan ulina ei tuota seikkaa muuksi muuta.

Sellaista naista ei ole olemassa joka ei voisi aborttia tehdään, haluttomuus siihen on tietysti asia erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Rakas ystava,
Ratkaisu on helppo: ota siemenia talteen ja sen jalkeen vasektomia. Tulet isaksi niilla talletetuilla siemenillasi ainoastaan jos todella todella todella haluat.
Toinen ratkaisu: todellakin pidattaydy seksista kunnes olet halukas mahdolliseen isyyteen.
Miten tama voi olla joillekin miehille niin h-tin monimutkainen asia? Mikaan tasa-arvo ei tassa asiassa tule ikina tapahtumaan koska ainoastaan nainen voi tulla raskaaksi. Minkaan valtakunnan ulina ei tuota seikkaa muuksi muuta.
Tasa-arvoa olisi sellainen että molempia sukupuolia edustavalla vanhemmalla olisi automaattinen oikeus luopua velvollisuuksista syntyvää lasta kohtaan eikä toisella olisi oikeutta pakottaa toista mukaan. Nainen voi miehen estämättä vaikka luovuttaa lapsen adoptioon mutta toisaalta mies voidaan pakottaa isäksi, eikä mies voi tuolloin päättää että lapsi annetaan adoptioon vaikka niin haluaisi.

Tasa-arvoa on se, että jokaisella on oikeus päättää hankkiutuuko tilanteeseen jossa siemenneste kulkeutuu naisen emättimeen. Muu on lapsellista ininää.
mikä luottamuksen pettäminen se on jos tulee vahingossa ehkäisystä huolimatta raskaaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Abortti ei ole minulle vaihtoehto, ellei ole oma henki vaarassa.
Pidä housut jalassa :)
Pidä huoli omista housuistasi.
Niin pidänkin. Sinun on pidettävä huoli omistasi. Kukaan ei niitä puolestasi pidä ylhäällä, jos itse yrität päästä mahdollistamaan lapselle kärsimystä abortissa tai syntymässä.
Aika dramaattinen näkemys lapsen syntymästä.
Ihan realistinen. Ei elämästä selviä kärsimättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko oikeasti ihmisiä jotka kuvittelevat että abortti olisi automaattinen ehkäisykeino? Ehei, on paljon naisia joille se ei ole vaihtoehto.
Ihan vain tiedoksi jos joku kuvittelee että voi aborttia pyytää.
Tämä. Olen nainen ja harrastan vain tuplaehkäisyllä seksiä. Kuitenkin jos tulisin raskaaksi, en voisi tehdä aborttia ja opettelisin elämäni uusiksi. Eli riski on aina olemassa.
Ei ole riskiä että osallistuisit liikakansoittamiseen, siihen on paljon vaihtoehtoja:
1) Pidä housut jalassa
2) Parittele perseellä
3) Parittele samaa sukupuolta
Ei nainen voi varmaksi sanoa, että ei halua lasta. Toki moni nainen ei halua ja päättää sitten raskauden mutta monelle käy myös niin, että hormonit muuttavat ajatuksen niin, että lapsen haluaakin. Se on sitä normaalia naisen biologiaa, josta naista on aivan turha syyttää. Niin se luonto vain menee.
Mies voi jättää panematta, jos ei kestä riskejä. Nainen joutuu aina ottamaan vastuun, joko abortin tai synnyttämisen muodossa. Abortti ei ole helppo toimenpide usemmille naisille. Henkisesti ja fyysisesti raskas prosessi.
"Kummassakin tilanteessa mies on ilmaissut raskausuutisen jälkeen ettei lasta halua, ja sen vuoksi käyttänyt kondomiakin"
Miehen raskauden alkamisen jälkeiselllä "ilmaisulla" ei ole mitään väliä. Raskaus JO ALKANUT. Vähän sama kuin maito kaatuisi ja sitten sanoisi "en halua että maitoa on pöydällä". No voi voi, se on jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko oikeasti ihmisiä jotka kuvittelevat että abortti olisi automaattinen ehkäisykeino? Ehei, on paljon naisia joille se ei ole vaihtoehto.
Ihan vain tiedoksi jos joku kuvittelee että voi aborttia pyytää.
Tämä. Olen nainen ja harrastan vain tuplaehkäisyllä seksiä. Kuitenkin jos tulisin raskaaksi, en voisi tehdä aborttia ja opettelisin elämäni uusiksi. Eli riski on aina olemassa.
Ei ole riskiä että osallistuisit liikakansoittamiseen, siihen on paljon vaihtoehtoja:
1) Pidä housut jalassa
2) Parittele perseellä
3) Parittele samaa sukupuolta
4) Parittele omaa kättä
5) Parittele toista lajia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Abortti ei ole minulle vaihtoehto, ellei ole oma henki vaarassa.
Pidä housut jalassa :)
Pidä huoli omista housuistasi.
Niin pidänkin. Sinun on pidettävä huoli omistasi. Kukaan ei niitä puolestasi pidä ylhäällä, jos itse yrität päästä mahdollistamaan lapselle kärsimystä abortissa tai syntymässä.
Aika dramaattinen näkemys lapsen syntymästä.
Ihan realistinen. Ei elämästä selviä kärsimättä.
Ikävä kuulla että olet kärsinyt!
Poistettiinko se edellinen "keskustelu" vai onko jollain jäänyt levy päälle?
Mee ap hoitoon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Abortti ei ole minulle vaihtoehto, ellei ole oma henki vaarassa.
Pidä housut jalassa :)
Pidä huoli omista housuistasi.
Niin pidänkin. Sinun on pidettävä huoli omistasi. Kukaan ei niitä puolestasi pidä ylhäällä, jos itse yrität päästä mahdollistamaan lapselle kärsimystä abortissa tai syntymässä.
Aika dramaattinen näkemys lapsen syntymästä.
Ihan realistinen. Ei elämästä selviä kärsimättä.
Ikävä kuulla että olet kärsinyt!
Jokainen ihminen kärsii, kuolee ja mätänee.
Vierailija kirjoitti:
Minä olisin erittäin nöyränä siinä vaiheessa, jos olisin saattanut naisen raskaaksi ja hän kantaisi minun lastani sisällään 9 kk kaikkine vaivoineen ja riskeineen. Lisäksi ottaisi ilmeisesti lapsen kasvatuksesta isomman vastuun ja oma panokseni olisi kuppaiset elarit (eivät kata läheskään 50%..).
Kyllä naisella tulisi olla oikeus vaatia suurempi vastuu. Hävettäisi valittaa siitä että hoidan alle minimin.
Miksi ihmeessä kukaan mies olisi nöyrä tai kiitollinen ei-toivomastaan raskaudesta, jonka estämiseksi hän on juuri sitä kumia käyttänyt? Ja vielä sanallisestikin tehnyt kantansa selväksi. Ymmärrän ettei naista voi pakottaa aborttiin, muttei myöskään miestä voi pakottaa isän rooliin, ihan sama onko kyseessä yhden yön juttu vai parisuhde. Ja tämä elariasia, todellakin on miehen hyväksikäyttöä, jos vaatii elareita sen jälkeen kun tietää miehen ehkäisseen sekä tehneen kantansa selväksi, ettei lasta elämäänsä halua. Nainen kääntäköön takkinsa ja pitäköön lapsen, mutta epäreilua sen jälkeen olla mitään mieheltä vailla.
Vahinkoraskaus on yksi tilanne, jossa ei koskaan voida päästä tilanteeseen, joka olisi aina kaikkien mielestä reilu.
Tunnen myötätuntoa miestä kohtaan, joka tilanteeseen joutuu. Kuitenkin nainen kantaa yksin lapsen ja sen mukana kaikki raskauden fyysiset riskit. Siksi nainen päättää jatkuuko raskaus vai ei. Mies ei voi pakottaa toisen kehoon tehtävää toimenpidettä. Lisäksi tilanteeseen liittyy paljon myös henkisesti raskaita asioita.
Koska lapsi on yhdessä tehty, on siitä kuitenkin yhdessä vastuu. Esim. elatusmaksuja ei ole tarkoitettu naiselle vaan lapselle. Ymmärrän, että tilanne tuntuu epäreilulta, mutta kuten sanoin, tässä kohtaa ei ole mahdollista päästä aina kaikkia tyydyttävään ratkaisuun. Lausahdus "en halua lapsia" ei ole ehkäisykeino joten sillä ei voi pestä käsiään tilanteesta.
Ja jos voisi niin olisi sekin riski... Sehän mahdollistaisi tilanteen, jossa ensin yritetään lasta yhdessä, mutta mies voisikin muuttaa mielensä kesken kaiken, vaikka raskaus olisi jo alkanut. Aika vaikea olisi naisen todistaa, että mies aluksi halusi lasta, jos mies toisin väittäisi. Ja ei, en ajattele kaikkien miesten olevan valehtelijoita. Mutta valitettavasti paskiaisia löytyy molemmin puolin. Ja lain tarkoitus on ensisijaisesti turvata lapsen oikeuksia.
Tämä. Suomalaiset ovat Euroopan sisäsiittoisin kansa.