Isäksi vasten tahtoaan (yhden illan jutusta vs parisuhteessa)
Ehkäisyn pettäessä yleensä nainen päättää yksin, pitääkö lapsen vai ei, sattuipa tilanne parisuhteessa tai yhden yön jutussa. Tilanne ei ole tasa-arvoinen biologisista syistä, vain koska naispuolisella sattuu olemaan se kohtu jossa lapsi alkaa kasvaa. Oletetaan vielä, että mies on käyttänyt kondomia, eli ei ole sokeasti luottanut naiseen hänen sanoessaan että huolehtii ehkäisystä, ja nainen sanonut itsekin ettei missään nimessä halua lapsia.
Yhden illan jutussa vahingon sattuessa, on melko yleistä, että isä ei juurikaan osallistu lapsen elämään, tai osallistuu vain vähän. Tätä ei valtaosa pidä mitenkään ihmeellisenä asiana, koska mies ei ole ollut yhdessä lapsen äidin kanssa, eikä täten 100% varmuudella ole halunnut lasta hänen kanssaan.
Jos taas parisuhteessa sattuu vastaava tilanne, että mies on tehnyt hyvin selväksi ettei lasta halua, ja lisäksi käyttänyt kumia ja silti vahinko sattuu ja nainen päättääkin yksin, että lapsi pidetään. Mies jää usein hetkeksi parisuhteeseen lapsen takia vaikka tietää, että lasta ei halua elämäänsä eikä varsinkaan tuon ihmisen kanssa. Kun sitten mies jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin (ellei heti) haluaa erota, ja muuttuu viikonloppuisäksi, tästä seuraa kauhea syyllistäminen, suunnilleen perheen hylkääjäksi nimitellään, ainakin sen äidin toimesta, ellei jopa ulkopuolistenkin suulla. Kuiskitaan selän takana, tyhmä tuokin pariskunta kun lapsi piti tehdä ja sen jälkeen heti erota. Kenelläkään ei käy mielessä että ehkäpä juuri siksi ero tulikin. Muussa tapauksessa olisi tullut vain vähän myöhemmin.
Näettekö tässä mitään ristiriitaa? Kummassakin tilanteessa mies on ilmaissut raskausuutisen jälkeen ettei lasta halua, ja sen vuoksi käyttänyt kondomiakin. Toisessa tilanteessa edellä mainituista mies saa paljon enemmän syyllistämistä osakseen. Eikö luulisikin, että siinä vaiheessa kun mies ilmaisee että hän ei lasta halua, ja nainen silti päättää sen pitää, täytyy naisen myös silloin ottaa se riski, että hän kasvattaa lapsen yksin, eikä lapsi välttämättä saa isäsuhdetta ollenkaan? Miten se on mieheltä hylkäämistä siinä vaiheessa, kun on alusta asti tehnyt selväksi, ettei halua isäksi?
Eikä tänne mitään ehkäisystä viisastelijoita kiitos, kaikki tietää sen että aina on seksissä raskauden mahdollisuus vaikka olisi kolme eri ehkäisymenetelmää käytössä samanaikaisesti, ja silti suunnilleen jokainen ihminen sitä seksiä ehkäisyn kanssa uskaltaa harrastaa. Nyt on kyse lähinnä moraalisesta näkökulmasta, onko mielestäsi oikein syyllistää miestä asiasta, johon hän on selkeästi kantansa ilmaissut siinä vaiheessa, kun aborttikin on vielä ollut mahdollinen? Entä onko ok olettaa, että tilanteen sattuessa parisuhteessa, miehen pitäisi tämän luottamuksen pettämisen jälkeen vielä luottaa naiseen? Parisuhteessa vielä luulisi, että kiinnostaa se oman rakkaan kumppanin kanta asiaan, eikä sitä sivuuteta täysin. Yhden yön jutussa tuon vielä ymmärtää, ettei naista sen tuntemattoman kanta kiinnosta. Asiallisia ajatuksia kiitos :)
Kommentit (1976)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska abortti ei ole mikään "enpäs haluakkaa-juttu, perutaan tilaus nappia painamalla", vaan isohko henkinen ja fyysinen kajoaminen naisen kehoon, sekä kuitenkin lopulta se on alkavan elämän tappamista. Useille naisille se on täysin luonnon, moraalin, etiikan ja vaistojen vastaista tappaa oma lapsi.
Mies voi käydä vasektomiassa tai pidättäytyä seksistä, etenkin jos tuntuu ettei voi luottaa naiseen sekä kondomiehkäisyyn. Eli miehellä ON vaihtoehtoja. Seksin perimmäinen tarkoitus on kuitenkin lisääntyminen, siksi siihen liittyy riskejä hedelmällisessä iässä olevilla. Ne pitää hyväksyä jos leikkiin ryhtyy, ihan kumpaisenkin. Naiselle ehdottomasti isompi riski.
Miksi naisella sitten pitää kuitenkin olla saatavilla tuo takaportti nimeltä abortti vieläpä ilman oikeita perusteluita. Useimmiten argumentit aborttikieltoa vastaan ovat seksuaalirikokset ja vammaiset lapset mutta useimmiten kuitenkin abortti tehdään ihan vaan siksi koska sitä lasta ei haluta. Sitä minä mietin että miksi ei olla valmiita antamaan miehelle tasa-arvoista mahdollisuutta luopua vanhemmuudesta jos naisella on se ilman että tarvitsee perustella sitä mitenkään.
Siksi, kun tässä ei ole kysymys sinusta tai mieleisestäsi "tasa-arvosta". Tässä on kyseessä lapsen etu. Lapsen etu on saada tuntea vanhempansa, tavata heitä ja saada heiltä elatusta, hoitoa ja kasvatusta. Ainahan se ei onnistu, jos isä on täysin surkea luuseri, joka ei kykene kasvamaan isyyteen vaan ainoastaan siementämään naisia raskaaksi. En tiedä, miksi sellaisesta vastuuttomuudesta kuuluisi ketään palkita ja jättää vastuut kokonaan äidille, yhteiskunnalle ja toisille miehille, jotka tunnollisesti hoivaavat niin omaa kuin muidenkin jälkikasvua.
Ei ole lapsen etu saada kasvatusta isältään, joka on "täysin surkea luuseri, joka ei kykene kasvamaan isyyteen". Vanhemmuudesta ja elatusvelvollisuudesta kieltäytymisen pitäisi olla oikeus tällaisille miehille.
No nimenomaan. Eikä se yhden illan jutusta tai vahingossa ei haluavalle syntynyt lapsi tietenkään kiinnosta, ei naistakaan kiinnostaisi. Vanhemmuuteen pakkotaminen edes elareiden muodossa, ei pitäisi olla mahdollista enää nykyaikana. Piste.
Jotenkin nyrjähtänyt ajatusmaailma. Aikuisen ihmisen elämään kuuluu vastuu teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Ei se ole yhteiskunnan eikä sossutätien eikä mummojen asia ottaa vastuu sinun lapsistasi. Jos et hoitovastuuseen kykene, niin edes maksamaan sitten.
Ei ole niin, se vastuu on sillä, joka sen lapsen on halunnut.
Mistä muusta virheestä tai mokasta sä maksat 18 vuotta? Elinkautinen murhastakin on 12 vuotta.
Toivottavasti sinulle koskaan synnyt omia lapsia, ja toivottavasti omat vanhempasi pääsivät elinkautisestaan heti kun täytit 18 vuotta.
😅 Taisi osua arkaan paikkaan. Meillä on kaksi lasta ihan yhteisymmärryksessä tehty ja ydinperheessä kasvatettu, mies on ihan vapaaehtoisesti läsnä. Mun vanhemmat erosi joo mun ollessa teini ja yhteishuoltajuus onnistui oikein hyvin.
Ja siksikö mä en saisi olla sitä mieltä että elarisysteemi on nykyisellään huono?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole taaskaan lukenut aloitusta vaan jankkaatte vaan tuosta raskauden riskistä ehkäisyistä huolimatta, kun kukaan ei sitä kysynyt, se varmaan on selvä kaikille :D Pointti oli varmaan se miksi noissa aloituksen kahdessa eri tilanteessa mieheen / miehen valintoihin suhtautuminen on erilaista ulkopuolisen silmin. Ja tuo aspekti että miksi nainen on jälkeenpäin mieheltä yhtään mitään vailla (onko moraalisesti väärin) vaikka tietää että mies on tehnyt kaikkensa estääkseen raskauden ja vielä selvästi sanallisesti kertonut kantansa.
Eihän kukaan osta koiraakaan kumppanilleen jos tietää että tämän kanta on ettei missään nimessä halua. Saati valita jälkeen päin siitä miksi mies hoitaa koiraa niin vähän, vaikka tietää ettei sellaista ole elämäänsä halunnut ja on tehnyt asioita sen estämiseksi. Joo vähän huono vertaus mutta ymmärsitte varmaan näkökulman.
Itselläni särähtää aina korvaan se, että nainen on tiennyt että mies ei lasta halua, ja täten ottanut riskin että lapsi kasvaa isättömänä jos lapsen päättää pitää. Sitten jälkeen päin vaaditaan mieheltä tiivistä osallistumista ja apua ja rahaa elareiden lisäksikin. Mielestäni siinä menee raja, että yksin pitäisi sitten pärjätä lapsen kanssa jos sen valinnan on tehnyt, ketään ei voi pakottaa vanhemmaksi tai osallistumaan lapsen elämään jos ei halua.
Eihän ketään voikaan pakottaa osallistumaan lapsen elämään. Riittää, että maksaa elarit. Itse lasta ei tarvitse koskaan edes tavata, jos ei halua. Siihen ei voi kukaan pakottaa.
Miksi elarit? Kerran saa pillua ja maksaa väkisin siitä 18 vuotta? Mikä järki?
siksipä kondomi tai vasektomia poika
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska abortti ei ole mikään "enpäs haluakkaa-juttu, perutaan tilaus nappia painamalla", vaan isohko henkinen ja fyysinen kajoaminen naisen kehoon, sekä kuitenkin lopulta se on alkavan elämän tappamista. Useille naisille se on täysin luonnon, moraalin, etiikan ja vaistojen vastaista tappaa oma lapsi.
Mies voi käydä vasektomiassa tai pidättäytyä seksistä, etenkin jos tuntuu ettei voi luottaa naiseen sekä kondomiehkäisyyn. Eli miehellä ON vaihtoehtoja. Seksin perimmäinen tarkoitus on kuitenkin lisääntyminen, siksi siihen liittyy riskejä hedelmällisessä iässä olevilla. Ne pitää hyväksyä jos leikkiin ryhtyy, ihan kumpaisenkin. Naiselle ehdottomasti isompi riski.
Miksi naisella sitten pitää kuitenkin olla saatavilla tuo takaportti nimeltä abortti vieläpä ilman oikeita perusteluita. Useimmiten argumentit aborttikieltoa vastaan ovat seksuaalirikokset ja vammaiset lapset mutta useimmiten kuitenkin abortti tehdään ihan vaan siksi koska sitä lasta ei haluta. Sitä minä mietin että miksi ei olla valmiita antamaan miehelle tasa-arvoista mahdollisuutta luopua vanhemmuudesta jos naisella on se ilman että tarvitsee perustella sitä mitenkään.
Siksi, kun tässä ei ole kysymys sinusta tai mieleisestäsi "tasa-arvosta". Tässä on kyseessä lapsen etu. Lapsen etu on saada tuntea vanhempansa, tavata heitä ja saada heiltä elatusta, hoitoa ja kasvatusta. Ainahan se ei onnistu, jos isä on täysin surkea luuseri, joka ei kykene kasvamaan isyyteen vaan ainoastaan siementämään naisia raskaaksi. En tiedä, miksi sellaisesta vastuuttomuudesta kuuluisi ketään palkita ja jättää vastuut kokonaan äidille, yhteiskunnalle ja toisille miehille, jotka tunnollisesti hoivaavat niin omaa kuin muidenkin jälkikasvua.
Ei ole lapsen etu saada kasvatusta isältään, joka on "täysin surkea luuseri, joka ei kykene kasvamaan isyyteen". Vanhemmuudesta ja elatusvelvollisuudesta kieltäytymisen pitäisi olla oikeus tällaisille miehille.
No nimenomaan. Eikä se yhden illan jutusta tai vahingossa ei haluavalle syntynyt lapsi tietenkään kiinnosta, ei naistakaan kiinnostaisi. Vanhemmuuteen pakkotaminen edes elareiden muodossa, ei pitäisi olla mahdollista enää nykyaikana. Piste.
Jotenkin nyrjähtänyt ajatusmaailma. Aikuisen ihmisen elämään kuuluu vastuu teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Ei se ole yhteiskunnan eikä sossutätien eikä mummojen asia ottaa vastuu sinun lapsistasi. Jos et hoitovastuuseen kykene, niin edes maksamaan sitten.
Ei ole niin, se vastuu on sillä, joka sen lapsen on halunnut.
Mistä muusta virheestä tai mokasta sä maksat 18 vuotta? Elinkautinen murhastakin on 12 vuotta.
Voi baby-rassu... aika monestakin virheestä ja mokasta elämässä saa maksaa paljon pitempään kuin 18 vuotta. Tiedät sitten, kun tulee vähän elämänkokemusta lisää.
Sano yksikin, johon on oikein laki ja pakko olemassa. Juu, kännisekoilusta vammautuminen jne. on toki elämän mittainen ongelma, mutta et sä siitä maksa kuukausittain jollekin toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole taaskaan lukenut aloitusta vaan jankkaatte vaan tuosta raskauden riskistä ehkäisyistä huolimatta, kun kukaan ei sitä kysynyt, se varmaan on selvä kaikille :D Pointti oli varmaan se miksi noissa aloituksen kahdessa eri tilanteessa mieheen / miehen valintoihin suhtautuminen on erilaista ulkopuolisen silmin. Ja tuo aspekti että miksi nainen on jälkeenpäin mieheltä yhtään mitään vailla (onko moraalisesti väärin) vaikka tietää että mies on tehnyt kaikkensa estääkseen raskauden ja vielä selvästi sanallisesti kertonut kantansa.
Eihän kukaan osta koiraakaan kumppanilleen jos tietää että tämän kanta on ettei missään nimessä halua. Saati valita jälkeen päin siitä miksi mies hoitaa koiraa niin vähän, vaikka tietää ettei sellaista ole elämäänsä halunnut ja on tehnyt asioita sen estämiseksi. Joo vähän huono vertaus mutta ymmärsitte varmaan näkökulman.
Itselläni särähtää aina korvaan se, että nainen on tiennyt että mies ei lasta halua, ja täten ottanut riskin että lapsi kasvaa isättömänä jos lapsen päättää pitää. Sitten jälkeen päin vaaditaan mieheltä tiivistä osallistumista ja apua ja rahaa elareiden lisäksikin. Mielestäni siinä menee raja, että yksin pitäisi sitten pärjätä lapsen kanssa jos sen valinnan on tehnyt, ketään ei voi pakottaa vanhemmaksi tai osallistumaan lapsen elämään jos ei halua.
Eihän ketään voikaan pakottaa osallistumaan lapsen elämään. Riittää, että maksaa elarit. Itse lasta ei tarvitse koskaan edes tavata, jos ei halua. Siihen ei voi kukaan pakottaa.
Miksi elarit? Kerran saa pillua ja maksaa väkisin siitä 18 vuotta? Mikä järki?
siksipä kondomi tai vasektomia poika
Nainen ja äiti. Eikä poika saa vasektomiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan isän rooliin voi pakottaa, tai tapaamaan lasta, mutta elatusvelvollisuus on olemassa. Nainen voi sitten myöhemmin lapsen kysellessä isästään kertoa, minkälaisessa tilanteessa on lapsi alkunsa saanut, ja miksi ns isä ei ole halunnut perheeksi alkaa. Jokaisen itsemääräämisoikeuteen kuuluu valinnanvapaus, myös miehillä. Nainen varmasti tämän tietää, kun jättää abortin tekemättä. Lapseltahan se vain on pois, ettei ole saanut syntyä rakstavaan parisuhteeseen johon kumpikin vanhempi on hänet halunnut ja toivonut. Isättömien lasten kohdalla vaikutukset näkyvät viimeistään myöhemmin elämässä.
Se että joku ei halua olla omalle lapselleen isä ei tarkoita sitä ettei lapselal olisi rakastavaa isää elämässään. Se on vian joku muu mies kuin sinä.
Juuri näin! Ja turha tulla sitten myöhemmin kitisemään. Yllättävän moni näistä lapsensa kylmästi hylänneistä miehistä tulee katumapäälle ja alkaa marisemaan, kuinka eivät tapaa lasta ja se on äidin ja uuden miehen syytä jne. Vaikka eivät ole omasta tahdostaan nähneet lasta vuosikausiin, jos koskaan, ja lapsella on tosiasiallisesti toimiva isäsuhde uuden isän kanssa, rakastavat vanhemmat ja ehkä sisaruksiakin jo.
Tosi harva. Sit, jos kitisee, saa kitistä, sehän on vain lapsen etu, eikös niin?
Lapsen etu on vain harvoin joutua pakotetuksi tapaamisiin ventovieraan miehen kanssa. Lapsi ei ole nukke, jonka voi ottaa esiin joskus, kun itseä huvittaa ja laittaa sitten taas pois, kun ei kiinnosta leikkiä. Vanhemmuus on lapsen kanssa arjessa elämistä.

Ai? Mä kun luulin että täällä nimenomaan sanottiin että se siittäminenkin jo tekee susta vanhemman ja vastuullisen. Ja lapsen etu on elarit ja isänsä tapaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Meitä seksuaalisesti vireitä ja viehättäviä vanhempia naisia on Suomessa satoja tuhansia. Miksi et kokisi lemmenhetkiä juuri iäkkäämpien naisten hellässä syleilyssä? Mikä pakko on mennä ruuttaamaan lastinsa hedelmälliseen naiseen, jos ei kerran halua lapsia?
Mitä ideaa on ostaa arpa, jonka tietää ennalta tyhjäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan isän rooliin voi pakottaa, tai tapaamaan lasta, mutta elatusvelvollisuus on olemassa. Nainen voi sitten myöhemmin lapsen kysellessä isästään kertoa, minkälaisessa tilanteessa on lapsi alkunsa saanut, ja miksi ns isä ei ole halunnut perheeksi alkaa. Jokaisen itsemääräämisoikeuteen kuuluu valinnanvapaus, myös miehillä. Nainen varmasti tämän tietää, kun jättää abortin tekemättä. Lapseltahan se vain on pois, ettei ole saanut syntyä rakstavaan parisuhteeseen johon kumpikin vanhempi on hänet halunnut ja toivonut. Isättömien lasten kohdalla vaikutukset näkyvät viimeistään myöhemmin elämässä.
Se että joku ei halua olla omalle lapselleen isä ei tarkoita sitä ettei lapselal olisi rakastavaa isää elämässään. Se on vian joku muu mies kuin sinä.
Juuri näin! Ja turha tulla sitten myöhemmin kitisemään. Yllättävän moni näistä lapsensa kylmästi hylänneistä miehistä tulee katumapäälle ja alkaa marisemaan, kuinka eivät tapaa lasta ja se on äidin ja uuden miehen syytä jne. Vaikka eivät ole omasta tahdostaan nähneet lasta vuosikausiin, jos koskaan, ja lapsella on tosiasiallisesti toimiva isäsuhde uuden isän kanssa, rakastavat vanhemmat ja ehkä sisaruksiakin jo.
Tosi harva. Sit, jos kitisee, saa kitistä, sehän on vain lapsen etu, eikös niin?
Lapsen etu on vain harvoin joutua pakotetuksi tapaamisiin ventovieraan miehen kanssa. Lapsi ei ole nukke, jonka voi ottaa esiin joskus, kun itseä huvittaa ja laittaa sitten taas pois, kun ei kiinnosta leikkiä. Vanhemmuus on lapsen kanssa arjessa elämistä.
Jos sä maksat kuukausittain elareita, todellakin saat lastasi tavata vaikka sit vain sillöin tällöin.
Mitäs jos aborttiin tulisi sellainen ehto, että sen saa vain isäksi tulevan suostumuksella ja vastaavasti isä voi määrätä abortin, kuulostaako se oikeudenmukaiselta lailta?
Juu juu, kehollinen itsemääräämisoikeus, mutta koitetaan nyt miettiä jos se vietäisiin pois ja roolit kääntyisivät eli vasten tahtoaan äidiksi.
Isä voisi siis pakottaa naisen viemään raskauden loppuun ja synnyttämään. Nainen voisi poistua halutessaan lapsen elämästä, elarit tulisi tietysti maksettavaksi. Tuo isä sitten soittelisi naiselle vinkuen lapsenhoitoapua, haukkuen kun nainen ei halua tavata lasta ja pyytäisi lisää rahaa lapsen kuluihin elareiden lisäksi.
Eikös tuossa ajateltaisi, että aika sika äijä, pakotti toisen tekemään lapsen kun itse sellaisen halusi ja nyt vaatii apua, kun lapsiarki onkin rankkaa. Että voi voi, hoidahan vaan, sinähän sitä lasta halusit, nainen on tehnyt osansa.
Valtiolle jokainen lapsi on jonkin sortin veronmaksaja, jos ei ihan pieleen mene, niin ei toi tule mitenkään reiluksi muuttumaan miehille. Kannattaa olla iloinen vaan ettei olla amerikan täysin vammasella mallilla suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan isän rooliin voi pakottaa, tai tapaamaan lasta, mutta elatusvelvollisuus on olemassa. Nainen voi sitten myöhemmin lapsen kysellessä isästään kertoa, minkälaisessa tilanteessa on lapsi alkunsa saanut, ja miksi ns isä ei ole halunnut perheeksi alkaa. Jokaisen itsemääräämisoikeuteen kuuluu valinnanvapaus, myös miehillä. Nainen varmasti tämän tietää, kun jättää abortin tekemättä. Lapseltahan se vain on pois, ettei ole saanut syntyä rakstavaan parisuhteeseen johon kumpikin vanhempi on hänet halunnut ja toivonut. Isättömien lasten kohdalla vaikutukset näkyvät viimeistään myöhemmin elämässä.
Se että joku ei halua olla omalle lapselleen isä ei tarkoita sitä ettei lapselal olisi rakastavaa isää elämässään. Se on vian joku muu mies kuin sinä.
Juuri näin! Ja turha tulla sitten myöhemmin kitisemään. Yllättävän moni näistä lapsensa kylmästi hylänneistä miehistä tulee katumapäälle ja alkaa marisemaan, kuinka eivät tapaa lasta ja se on äidin ja uuden miehen syytä jne. Vaikka eivät ole omasta tahdostaan nähneet lasta vuosikausiin, jos koskaan, ja lapsella on tosiasiallisesti toimiva isäsuhde uuden isän kanssa, rakastavat vanhemmat ja ehkä sisaruksiakin jo.
Tosi harva. Sit, jos kitisee, saa kitistä, sehän on vain lapsen etu, eikös niin?
Lapsen etu on vain harvoin joutua pakotetuksi tapaamisiin ventovieraan miehen kanssa. Lapsi ei ole nukke, jonka voi ottaa esiin joskus, kun itseä huvittaa ja laittaa sitten taas pois, kun ei kiinnosta leikkiä. Vanhemmuus on lapsen kanssa arjessa elämistä.
Ai? Mä kun luulin että täällä nimenomaan sanottiin että se siittäminenkin jo tekee susta vanhemman ja vastuullisen. Ja lapsen etu on elarit ja isänsä tapaaminen.
Mitä sä jankutat? Tahallaan ymmärrät väärin, ei jaksaisi rautalangasta vääntää. Totta kai joudut vähintään elatusvelvolliseksi, jos tulet isäksi. Ja kyllä, lapsen siittäminen tekee sinusta isän, jos ei ole sperman luovutuksesta anonyymisti kyse. Tee se vasektomia tai vedä jatkossakin tumppuun. Ei ole olemassa mitään porsaanreikää vaikka kuinka uliset palstalla, mutku mä haluuuuun....

Kuka täällä porsaanreikää kaipaa? Ihan lakiuudistusta vaan. Hienosti tiedät miten asia nykyisellään on, ehkä sit kohta osaat sanoa että näin on hyvä (mielipide). Sen jälkeen ehkä tajuat että mä olen eri mieltä.
Mä olen nainen ja lapseni tehnyt, mä tumputan vain miestäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan isän rooliin voi pakottaa, tai tapaamaan lasta, mutta elatusvelvollisuus on olemassa. Nainen voi sitten myöhemmin lapsen kysellessä isästään kertoa, minkälaisessa tilanteessa on lapsi alkunsa saanut, ja miksi ns isä ei ole halunnut perheeksi alkaa. Jokaisen itsemääräämisoikeuteen kuuluu valinnanvapaus, myös miehillä. Nainen varmasti tämän tietää, kun jättää abortin tekemättä. Lapseltahan se vain on pois, ettei ole saanut syntyä rakstavaan parisuhteeseen johon kumpikin vanhempi on hänet halunnut ja toivonut. Isättömien lasten kohdalla vaikutukset näkyvät viimeistään myöhemmin elämässä.
Se että joku ei halua olla omalle lapselleen isä ei tarkoita sitä ettei lapselal olisi rakastavaa isää elämässään. Se on vian joku muu mies kuin sinä.
Juuri näin! Ja turha tulla sitten myöhemmin kitisemään. Yllättävän moni näistä lapsensa kylmästi hylänneistä miehistä tulee katumapäälle ja alkaa marisemaan, kuinka eivät tapaa lasta ja se on äidin ja uuden miehen syytä jne. Vaikka eivät ole omasta tahdostaan nähneet lasta vuosikausiin, jos koskaan, ja lapsella on tosiasiallisesti toimiva isäsuhde uuden isän kanssa, rakastavat vanhemmat ja ehkä sisaruksiakin jo.
Tosi harva. Sit, jos kitisee, saa kitistä, sehän on vain lapsen etu, eikös niin?
Lapsen etu on vain harvoin joutua pakotetuksi tapaamisiin ventovieraan miehen kanssa. Lapsi ei ole nukke, jonka voi ottaa esiin joskus, kun itseä huvittaa ja laittaa sitten taas pois, kun ei kiinnosta leikkiä. Vanhemmuus on lapsen kanssa arjessa elämistä.
Jos sä maksat kuukausittain elareita, todellakin saat lastasi tavata vaikka sit vain sillöin tällöin.
No, etpä välttämättä saa. Lapsellakin on oma mielipide asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan isän rooliin voi pakottaa, tai tapaamaan lasta, mutta elatusvelvollisuus on olemassa. Nainen voi sitten myöhemmin lapsen kysellessä isästään kertoa, minkälaisessa tilanteessa on lapsi alkunsa saanut, ja miksi ns isä ei ole halunnut perheeksi alkaa. Jokaisen itsemääräämisoikeuteen kuuluu valinnanvapaus, myös miehillä. Nainen varmasti tämän tietää, kun jättää abortin tekemättä. Lapseltahan se vain on pois, ettei ole saanut syntyä rakstavaan parisuhteeseen johon kumpikin vanhempi on hänet halunnut ja toivonut. Isättömien lasten kohdalla vaikutukset näkyvät viimeistään myöhemmin elämässä.
Se että joku ei halua olla omalle lapselleen isä ei tarkoita sitä ettei lapselal olisi rakastavaa isää elämässään. Se on vian joku muu mies kuin sinä.
Juuri näin! Ja turha tulla sitten myöhemmin kitisemään. Yllättävän moni näistä lapsensa kylmästi hylänneistä miehistä tulee katumapäälle ja alkaa marisemaan, kuinka eivät tapaa lasta ja se on äidin ja uuden miehen syytä jne. Vaikka eivät ole omasta tahdostaan nähneet lasta vuosikausiin, jos koskaan, ja lapsella on tosiasiallisesti toimiva isäsuhde uuden isän kanssa, rakastavat vanhemmat ja ehkä sisaruksiakin jo.
Tosi harva. Sit, jos kitisee, saa kitistä, sehän on vain lapsen etu, eikös niin?
Lapsen etu on vain harvoin joutua pakotetuksi tapaamisiin ventovieraan miehen kanssa. Lapsi ei ole nukke, jonka voi ottaa esiin joskus, kun itseä huvittaa ja laittaa sitten taas pois, kun ei kiinnosta leikkiä. Vanhemmuus on lapsen kanssa arjessa elämistä.
Ai? Mä kun luulin että täällä nimenomaan sanottiin että se siittäminenkin jo tekee susta vanhemman ja vastuullisen. Ja lapsen etu on elarit ja isänsä tapaaminen.
Mitä sä jankutat? Tahallaan ymmärrät väärin, ei jaksaisi rautalangasta vääntää. Totta kai joudut vähintään elatusvelvolliseksi, jos tulet isäksi. Ja kyllä, lapsen siittäminen tekee sinusta isän, jos ei ole sperman luovutuksesta anonyymisti kyse. Tee se vasektomia tai vedä jatkossakin tumppuun. Ei ole olemassa mitään porsaanreikää vaikka kuinka uliset palstalla, mutku mä haluuuuun....
Miksi totta kai? Isän niin, miksi vanhemman ja elatusvelvollisen?
Tosi ladukasta keskustelua sanoa tottakai tekee ja näin se nyt on ja koita kestää, käytä kumia jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan isän rooliin voi pakottaa, tai tapaamaan lasta, mutta elatusvelvollisuus on olemassa. Nainen voi sitten myöhemmin lapsen kysellessä isästään kertoa, minkälaisessa tilanteessa on lapsi alkunsa saanut, ja miksi ns isä ei ole halunnut perheeksi alkaa. Jokaisen itsemääräämisoikeuteen kuuluu valinnanvapaus, myös miehillä. Nainen varmasti tämän tietää, kun jättää abortin tekemättä. Lapseltahan se vain on pois, ettei ole saanut syntyä rakstavaan parisuhteeseen johon kumpikin vanhempi on hänet halunnut ja toivonut. Isättömien lasten kohdalla vaikutukset näkyvät viimeistään myöhemmin elämässä.
Se että joku ei halua olla omalle lapselleen isä ei tarkoita sitä ettei lapselal olisi rakastavaa isää elämässään. Se on vian joku muu mies kuin sinä.
Juuri näin! Ja turha tulla sitten myöhemmin kitisemään. Yllättävän moni näistä lapsensa kylmästi hylänneistä miehistä tulee katumapäälle ja alkaa marisemaan, kuinka eivät tapaa lasta ja se on äidin ja uuden miehen syytä jne. Vaikka eivät ole omasta tahdostaan nähneet lasta vuosikausiin, jos koskaan, ja lapsella on tosiasiallisesti toimiva isäsuhde uuden isän kanssa, rakastavat vanhemmat ja ehkä sisaruksiakin jo.
Tosi harva. Sit, jos kitisee, saa kitistä, sehän on vain lapsen etu, eikös niin?
Lapsen etu on vain harvoin joutua pakotetuksi tapaamisiin ventovieraan miehen kanssa. Lapsi ei ole nukke, jonka voi ottaa esiin joskus, kun itseä huvittaa ja laittaa sitten taas pois, kun ei kiinnosta leikkiä. Vanhemmuus on lapsen kanssa arjessa elämistä.
Jos sä maksat kuukausittain elareita, todellakin saat lastasi tavata vaikka sit vain sillöin tällöin.
No, etpä välttämättä saa. Lapsellakin on oma mielipide asiaan.
No voi apua. Ei tässä puhuta musta tai susta vaan yleisesti. Jos mies maksa elareita, tulee hänen saada vanhemmuudestaan päättää just niinkuin haluaa. Käytännössä hänellä on vastassa ex ja lapset ja sossu jne., mutta ei se muuta mun mielipidettä asiasta.
Elarit-tapaamiset-täysin selvää.

Onneksi näissä yleensä sossu on sit vihdoin isänkin puolella ja ne tapaamiset järjestyy vaikka äiti kuinka estelisi. Se kun ei ole kovin vahva peruste että mä en halua lapsellani olevan suhdetta isäänsä, koska se kerran lähti. Eli uliskaa jos ulisuttaa.

Kyllä niitä perusteita on muitakin. Olen työskennellyt lastensuojelun sosiaalityöntekijänä ja lastenvalvojana. Yleensä lastensuojeluun ajautuvat ne lasten tapaamisia koskevat kiistat, joissa asiat eivät ole selviä ollenkaan.

Tottakai. Tässä puhuttiin nyt isästä, joka ulisee tapaamisia, ei mistään muusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä menee nyt puurot ja vellit sekaisin ja vastaukset ohi aiheen Ehkäisyvalistusta ei kaivattu, kondomi on ollut käytössä ja se on pettänyt. Kuten alussa kirjoitettu, vaikka olisi kaikki ehkäisymenetelmät yhtä aikaa käytössä, raskaus on silti mahdollinen.
Kysymys oli, miksi lapsen elämään osallistumattomuus toisessa esimerkissä on paljon hyväksyttävämpää kuin toisessa. Kummassakin tilanteessa on mies ilmaissut kantansa ettei isäksi halua, silti nainen myöhemmin valittaa kun mies ei osallistu tarpeeksi, ja naiset ovat käsi ojossa vaatimassa elareita. Kyllä itse olisin melko nöyränä siinä vaiheessa kun poikkeaisin yhteisestä sopimuksesta enkä todellakaan kehtaisi mitään elatusta ottaa sen jälkeen vastaan.
Sinusta on ollut joku yhteinen sopimus siitä, että jos tulee vahingossa raskaaksi ehkäisystä huolimatta, niin naisen pitää tehdä abortti, ja jos ei pysty tai halua sitä tehdä, niin olisi rikkonut jonkun sopimuksen? Ei ole. (Toki jos nainen on vakaasti harkiten luvannut ja vannonut että varmasti tekisi abortin vahingon sattuessa, niin joo, ehkä sitten vastuu lapsesta olisi moraalisesti enemmän naisella.)
Jos nainen ei ole tätä (raskauden keskeytystä) harkiten luvannut ja vannonut, niin kummassakin aloituksen esimerkissäsi on oman vastuun pakenemista jättää lapsi vain äidin kontolle ja huollettavaksi. Ehkä se on jollakin tavalla yhdenyönjutuissa tms. ymmärrettävämpää, koska lapsen isä ja äiti voivat olla aika vieraita ihmisiä keskenään ja vanhemmuus vieraan ihmisen kanssa on yleisesti ottaen usein vaikeampaa kuin tutun kumppanin kanssa jota rakastaa. Yhdenyön jutussa ulkopuoiset eivät usein edes tiedä tai tunne lapsen isää, niin ei ole ketä paheksua.
Jos parisuhteessa kohtaa yhteisen asian tai ongelman (esim. raskaus, vahinkoraskaus, sairaus jne), niin onhan siinä oletus, että tuetaan toinen toista ja koitetaan selvitä siitä yhdessä. Ja onhan se aika mulkeromaista ajatella, että vain nainen olisi vastuussa yhteisestä lapsesta, oli se sitten vahinko tai ei. (Jos ei ole parisuhdsuhdetta, niin oletus tällaiseen yhteen hiileen puhaltaiseen on pienempi.)
Mielestäni kumassakaan tapauksessa ei siis ole pääasiassa kyse siitä, halusiko mies isäksi vai ei, vaan vastuun kannosta yhteisestä lapsesta (oli se sitten vahinko tai ei). Asiaa ei muuta juurikaan se, että lapsi oli vahinko ja mies olisi halunnut raskaudenkeskeytyksen, mutta nainen päätti kuitenkin pitää lapsen. (Abortin tekoa ei edelleenkään voi edellyttää keneltäkään, saati sitten siihen painostaa. Hyvä puoliso ymmärtää sen sijaan tukea naista tällaista ratkaisua tehdessä ja ymmärtää oman vastuunsa.)
Jos nainen on luvannut ja vannonut tekevänsä abortin vahinkoraskauden kohdalla, mutta ei pidä lupaustaan niin tottakai on rikkonut sopimuksen. Silloin lapsi ja siitä johtuva mahdollinen ero on naisen ongelma, jos hän päättää rikkoa sopimuksen.
Miksi ihmeessä pitäisi jäädä yhdessä selviämään asiasta, jota toinen ei halua, vaikka kuinka oltaisi parisuhteessa? Sairaus ja sen läpi tsemppaaminen ei ole sama asia kuin lapsi, sairaudesta voi parantua, lapsi ei häviä mihinkään.
Onko niin monelle vaikea ymmärtää, mitä se on kun ei halua lasta? Ei vaan halua lasta elämäänsä missään muodossa, ei halua nähdä sitä vahinkolasta tai huolehtia siitä mitenkään eikä missään nimessä asua saman katon alla. Jättäisin miehen sillä samalla sekunnilla, jos yrittäisi minua äidiksi pakottaa, sama tapahtuu jos edes alkaa vihjailla lastenhankinnasta.
En ole liputtamassa elatusmaksujen poistoa, ymmärrän että laki on lasta varten ja lapsen elämän turvaamiseen eikä yhteiskunnalla riittäisi mitenkään rahat maksaa elatusvastuustaan kieltäytyvien osuutta, jos siis siitä saisi kieltäytyä.