Ranska aloittaa kansalaisten massavalvonnan tekoälyn avulla
Järjestöt varoittavat, että Ranskassa sallittu kansalaisten tekoälyvalvonta voi levitä kuin huomaamatta myös muihin EU-maihin.
Ranskasta tuli viime kuussa ensimmäinen EU:n jäsenmaa, joka laillisti tekoälyn käytön väestön massavalvonnassa. Ranskan kansalliskokous eli parlamentti hyväksyi väliaikaisena lain, jonka perusteella se voi harjoittaa historiallisen laajaa ja tekoälyn tukemaa kameramassavalvontaa ensi vuoden Pariisin olympialaisissa.
Väliaikaiseksi tarkoitetun lain pelätään kuitenkin jäävän pysyväksi myös olympialaisten jälkeen.
LOPETTAKAA TÄMÄN POISTAMINEN YLLÄPITO
Kommentit (118)
"– Tekoälypohjaista massavalvontaa käytetään toistaiseksi eniten autoritäärisissä maissa, kuten Kiinassa, Ville Niinistö huomauttaa.
– En halua vastaavaa kansalaisten laajamittaista valvontaa otettavan käyttöön Euroopassa, hän jatkaa."
"Muun muassa Amnesty Internationalin mukaan Ranska kyllä mainostaa itseään ihmisoikeuksien puolustajana maailmanlaajuisesti, mutta sen päätös laillistaa tekoälyllä toimiva joukkovalvonta olympialaisten aikana johtaa räikeään ihmisten perusoikeuksien loukkaukseen. Näitä ovat oikeus yksityisyyteen, mielensä osoittamiseen sekä kokoontumis- ja sananvapauteen."
Teknologista diktatuuria, ei kuulu Eurooppaan.
Maailma valmistuu vauhdilla niin sanottuun lopunajan näyttämöön. Päätähti eli antik ilmestynee pian jostain.
Suomihan ottaa tuon käyttöön heti. Täällä poliitikot rakastaa holhoamista niin huolestuneina päättävät valvoa kaikkia.
Siitä tuleekin sitten mielenkiintoista, kun tekoälyt oppii niin fiksuksi, että rupeavat väärentämään todisteita joitakin yksilöitä kohtaan. Äkkiäkös tekoäly tekaisee jonkin feikkitapahtuman tai kuvan, ja ilmiantaa sen viranomaisille.
Kai siellä kohta aletaan pisteyttämään ihmisiä niin kuin Kiinassa?
Vierailija kirjoitti:
Suomihan ottaa tuon käyttöön heti. Täällä poliitikot rakastaa holhoamista niin huolestuneina päättävät valvoa kaikkia.
Ensin pakkosirutus tulee koirille, seuraavaksi ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Kai siellä kohta aletaan pisteyttämään ihmisiä niin kuin Kiinassa?
Eiköhän se ensin tule Suomeen, koska kansa alkaa kohta sitä vaatia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äärivassarin unelma.
Tällä lähtee sitten aina aloituksetkin poistoon, jotta katso vähän mihin tunget vihapuhettasi.
Jostain syystä tämä aihe lähtee ilman mitään kommenttejakin poistoon kerta toisensa jälkeen. Miksi tekoälystä ja sen selkeästä väärinkäytöstä ei saa keskustella?
T: Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Ettei vaan tääkin lähtis poistoon, mitä luulet ap?
Kerropa kerrankin että minkä takia? Miksi tekoälystä ja sen väärinkäytöstä valtion taholta ei saisi keskustella? PERUSTELE
Vierailija kirjoitti:
Kai siellä kohta aletaan pisteyttämään ihmisiä niin kuin Kiinassa?
Niinhän wokeltajat, varisverkot ja canceloijat tekevät jo käytännössä.
Jänskä detalji nuo "kesäolympialaiset". Eiköhän oikea syy löydy eläkemellakoista. Ranskan valtaapitävät tietävät, että maa horjuu anarkian reunalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettei vaan tääkin lähtis poistoon, mitä luulet ap?
Kerropa kerrankin että minkä takia? Miksi tekoälystä ja sen väärinkäytöstä valtion taholta ei saisi keskustella? PERUSTELE
Kumma juttu ettei tule vastausta. Ihan kuin ilmiantaja ei itsekään tiedä miksi ilmiantaa aihetta.
Meitä täällä Suomessa valvotaan jo, vaikkakin se tehdään laittomasti. Salakuuntelu,someseuraaminen,tietojen kerääminen "epäilyttävistä" yksilöistä.. Oi mikä uljas tulevaisuus meitä odottaakaan..
Vierailija kirjoitti:
Jänskä detalji nuo "kesäolympialaiset". Eiköhän oikea syy löydy eläkemellakoista. Ranskan valtaapitävät tietävät, että maa horjuu anarkian reunalla.
Kyllähän siellä jo koronan aikaan koitettiin koronalla perustella droneilla toteutettua valvontaa
Erittäin hyvä asia. Esim Tanskassakin voisi ottaa käyttöön, siellähän se pedari juuri kidnappasi alaikäisen.
AP, teidän kotimaassannehan tuollainen on ollut käytössä iät ajat, tosin vasta Dzukasvili vei sen nykytasolle.
Vierailija kirjoitti:
AP, teidän kotimaassannehan tuollainen on ollut käytössä iät ajat, tosin vasta Dzukasvili vei sen nykytasolle.
Ja nyt alkaa tämä venäläiseksi haukkuminen. Mikä sinun ongelmasi tämän asian kanssa on? Tämä aloitus koskee Ranskaa ennakkotapauksena jossa valtio väärinkäyttää tekoälyä ihmisoikeusjärjestöjen ja EU:n parlamentin kannan vastaisesti ja sen pelätään leviävän. Mikä tässä tekee minusta venäläisen? Oletko ihan realiteeteissa? Mitä sinä oikein kuvittelet?
T: Ap
Ville Niinistö: Ei kuulu demokratiaan
– Laki uhkaa kansalaisten oikeutta yksityisyyteen, tietosuojaan ja sananvapauteen, minkä vuoksi se on jo voimassa olevia kansainvälisiä sääntöjä ja Euroopan ihmisoikeuslainsäädäntöä vastaan, Niinistö kertoo Iltalehdelle.
Euroopan parlamentin kanta tekoälylainsäädäntöön ei ole vielä valmis, mutta aiemmassa parlamentin mietinnössä vastustettiin laajamittaista valvontaa tekoälyteknologialla, joka määritelmän mukaan ei ole tarpeellisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden mukaista.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d2829ad9-3f58-444f-a46a-d00b8519cea7