Mitä taitoja elämänkoululaisella on, mitä muilla ei ole?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitkeys, taito ottaa vastaan elämän kolhut ja selviytyä niistä, empatia. Ymmärtää elämää ja ihmisiä laajemmin, näkee pultsarissa, narkkarissa, työttömässä ihmisen ja ymmärtää ettei meillä kaikilla ole samat mahdollisuudet elämässä. Kukaan ei ole oman onnensa seppä.

Ehkä tämmöisiä? En pidä itse itseäni elämänkoululaisena.

Nämäkin taidot voi kyllä oppia myös siellä koulun penkillä.

Valitettavasti ei voi ja jos teeskentelet et voi ammut iseäs jalkaan kun koulut loppuu ja tarvis alkaa oppiin elämästä.

T: 45 vuotta rehtorina

Mulla on erityistaitona se, että pystyn roikkumaan av:lla 7-23 jokaisena vuoden päivänä!

Vierailija kirjoitti:

Minä koen elämänkoululaisen sellaiseksi, joka on kokenut vastoinkäymisiä ehkä normaalia enemmän. Eli elämä on opettanut nöyryyttä. Nöyryys saa ihmisessä aikaan myötätuntoa ja rakkautta lähimmäisiä kohtaan.Joitakin elämän täytyy opettaa enemmän kuin toisia ennen kuin nöyrtyy" rakkauteen".

Totta, jotkut oppii ne samat asiat, kuten empatian ja kyvyn ymmärtää, etteivät asiat ole mustavalkoisia, ihan ilman suurempia kolhuja. Se on ehkä luonnekysymys, mutta toisaalta myös kasvatuskysymys. Joitain ne vastoinkäymiset ei edes kasvata, vaan katkeroittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitkeys, taito ottaa vastaan elämän kolhut ja selviytyä niistä, empatia. Ymmärtää elämää ja ihmisiä laajemmin, näkee pultsarissa, narkkarissa, työttömässä ihmisen ja ymmärtää ettei meillä kaikilla ole samat mahdollisuudet elämässä. Kukaan ei ole oman onnensa seppä.

Ehkä tämmöisiä? En pidä itse itseäni elämänkoululaisena.

Nämäkin taidot voi kyllä oppia myös siellä koulun penkillä.

Valitettavasti ei voi ja jos teeskentelet et voi ammut iseäs jalkaan kun koulut loppuu ja tarvis alkaa oppiin elämästä.

T: 45 vuotta rehtorina

Hoks! Ollu alalla kans kauan.

Huolestuttaako sua se et nykynuoret luulee osaavansa ja ymmärtävänsä vaikeita taitoja niin kun empatia vain koska ne on lukenu siitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitkeys, taito ottaa vastaan elämän kolhut ja selviytyä niistä, empatia. Ymmärtää elämää ja ihmisiä laajemmin, näkee pultsarissa, narkkarissa, työttömässä ihmisen ja ymmärtää ettei meillä kaikilla ole samat mahdollisuudet elämässä. Kukaan ei ole oman onnensa seppä.

Ehkä tämmöisiä? En pidä itse itseäni elämänkoululaisena.

Nämäkin taidot voi kyllä oppia myös siellä koulun penkillä.

Valitettavasti ei voi ja jos teeskentelet et voi ammut iseäs jalkaan kun koulut loppuu ja tarvis alkaa oppiin elämästä.

T: 45 vuotta rehtorina

Hoks! Ollu alalla kans kauan.

Huolestuttaako sua se et nykynuoret luulee osaavansa ja ymmärtävänsä vaikeita taitoja niin kun empatia vain koska ne on lukenu siitä?

Se on ihan normaalia kunhan siitä kasvaa pois, se on tää dunning-kruger ilmiö joka ajaa sitä, tiedetään niin vähän että luullaan sen olevan kaikki mitä siitä on tietää, nykyään ehkä vähän yleisempää koska löytyy niin paljon vanhempia jotka on vielä lapsen tasolla, mutta vastauksena ei en ole huolissani.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ainakin sellaisia taitoja, joita aikanaan korvessa asuessa opin. Eli pienellä rahalla toimeen tuleminen, puiden sahaus ja pilkkominen, uunien lämmitys, kaikki pihanhoito onnistuu. Sitten jos jäätyy putket, osaan ne sulattaa. Kaikenlaista tuollaista pientä.

Osaan noi vaikka olen akateeminen, mutta 60-l syntynyt.

Vähällä rahalla pärjääminen sekä periksiantamattomuus.  Elämä on karaissut niin, ettei itketä pienistä ja ruikuteta apua muilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitkeys, taito ottaa vastaan elämän kolhut ja selviytyä niistä, empatia. Ymmärtää elämää ja ihmisiä laajemmin, näkee pultsarissa, narkkarissa, työttömässä ihmisen ja ymmärtää ettei meillä kaikilla ole samat mahdollisuudet elämässä. Kukaan ei ole oman onnensa seppä.

Ehkä tämmöisiä? En pidä itse itseäni elämänkoululaisena.

Nämäkin taidot voi kyllä oppia myös siellä koulun penkillä.

Valitettavasti ei voi ja jos teeskentelet et voi ammut iseäs jalkaan kun koulut loppuu ja tarvis alkaa oppiin elämästä.

T: 45 vuotta rehtorina

Hoks! Ollu alalla kans kauan.

Huolestuttaako sua se et nykynuoret luulee osaavansa ja ymmärtävänsä vaikeita taitoja niin kun empatia vain koska ne on lukenu siitä?

Se on ihan normaalia kunhan siitä kasvaa pois, se on tää dunning-kruger ilmiö joka ajaa sitä, tiedetään niin vähän että luullaan sen olevan kaikki mitä siitä on tietää, nykyään ehkä vähän yleisempää koska löytyy niin paljon vanhempia jotka on vielä lapsen tasolla, mutta vastauksena ei en ole huolissani.

Entäs nää kolmekymppiset yliopistomuksut joilla on sveitsiläisen prinssin käsitys elämästä koska ne ei oo koskaan käyny kuplansa tai mukavuusalueensa ulkopuolella, onko sekin normaalia jota pitäis vaan ymmärtää?

Pystyiskö tälle sun mielestä tekeen jotain kun tässäkin ketjussa nää sveitsiläiset prinssit on ylpeitä omasta tilastaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitkeys, taito ottaa vastaan elämän kolhut ja selviytyä niistä, empatia. Ymmärtää elämää ja ihmisiä laajemmin, näkee pultsarissa, narkkarissa, työttömässä ihmisen ja ymmärtää ettei meillä kaikilla ole samat mahdollisuudet elämässä. Kukaan ei ole oman onnensa seppä.

Ehkä tämmöisiä? En pidä itse itseäni elämänkoululaisena.

Nämäkin taidot voi kyllä oppia myös siellä koulun penkillä.

Valitettavasti ei voi ja jos teeskentelet et voi ammut iseäs jalkaan kun koulut loppuu ja tarvis alkaa oppiin elämästä.

T: 45 vuotta rehtorina

Hoks! Ollu alalla kans kauan.

Huolestuttaako sua se et nykynuoret luulee osaavansa ja ymmärtävänsä vaikeita taitoja niin kun empatia vain koska ne on lukenu siitä?

Se on ihan normaalia kunhan siitä kasvaa pois, se on tää dunning-kruger ilmiö joka ajaa sitä, tiedetään niin vähän että luullaan sen olevan kaikki mitä siitä on tietää, nykyään ehkä vähän yleisempää koska löytyy niin paljon vanhempia jotka on vielä lapsen tasolla, mutta vastauksena ei en ole huolissani.

Entäs nää kolmekymppiset yliopistomuksut joilla on sveitsiläisen prinssin käsitys elämästä koska ne ei oo koskaan käyny kuplansa tai mukavuusalueensa ulkopuolella, onko sekin normaalia jota pitäis vaan ymmärtää?

Pystyiskö tälle sun mielestä tekeen jotain kun tässäkin ketjussa nää sveitsiläiset prinssit on ylpeitä omasta tilastaan?

No mä en sanois sitä ehkä noin rumasti mutta juu, ei se auta kun ymmärtää, osasta niistä tulee vielä ihan hyviä ja osa ei saa ikinä tuulta siipiensä alle, kaikkia ei voi pelastaa iteltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä koen elämänkoululaisen sellaiseksi, joka on kokenut vastoinkäymisiä ehkä normaalia enemmän. Eli elämä on opettanut nöyryyttä. Nöyryys saa ihmisessä aikaan myötätuntoa ja rakkautta lähimmäisiä kohtaan.Joitakin elämän täytyy opettaa enemmän kuin toisia ennen kuin nöyrtyy" rakkauteen".

Totta, jotkut oppii ne samat asiat, kuten empatian ja kyvyn ymmärtää, etteivät asiat ole mustavalkoisia, ihan ilman suurempia kolhuja. Se on ehkä luonnekysymys, mutta toisaalta myös kasvatuskysymys. Joitain ne vastoinkäymiset ei edes kasvata, vaan katkeroittaa.

Aidosti rakastetuksi ja hyväksytyksi tuleminen on se juttu mikä tekee ihmisestä empaattisen. Kasvatuksella voit ohjata tiettyyn pisteeseen asti, mutta mikään ei korvaa vanhemman aitoa läsnäoloa ja välittämistä eli rakkautta. Itsetunto voi tällöin jäädä hyvinkin puutteelliseksi opintosaavutuksista huolimatta. Mikään ulkoinen kun ei ihmisille lopulta sitä onnea tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä koen elämänkoululaisen sellaiseksi, joka on kokenut vastoinkäymisiä ehkä normaalia enemmän. Eli elämä on opettanut nöyryyttä. Nöyryys saa ihmisessä aikaan myötätuntoa ja rakkautta lähimmäisiä kohtaan.Joitakin elämän täytyy opettaa enemmän kuin toisia ennen kuin nöyrtyy" rakkauteen".

Totta, jotkut oppii ne samat asiat, kuten empatian ja kyvyn ymmärtää, etteivät asiat ole mustavalkoisia, ihan ilman suurempia kolhuja. Se on ehkä luonnekysymys, mutta toisaalta myös kasvatuskysymys. Joitain ne vastoinkäymiset ei edes kasvata, vaan katkeroittaa.

Aidosti rakastetuksi ja hyväksytyksi tuleminen on se juttu mikä tekee ihmisestä empaattisen. Kasvatuksella voit ohjata tiettyyn pisteeseen asti, mutta mikään ei korvaa vanhemman aitoa läsnäoloa ja välittämistä eli rakkautta. Itsetunto voi tällöin jäädä hyvinkin puutteelliseksi opintosaavutuksista huolimatta. Mikään ulkoinen kun ei ihmisille lopulta sitä onnea tuo.

Empatia on taito.

Lapsi oppii taidot ja tavat esimerkillä ja niiden vastutustuksen ja vihan käskemällä.

Jos pentu on empatiakyvytön ja pahuuteen taipuvainen vastuu venkoilun kans, niin syy löytyy 99.9% tapauksista vanhemmista, paitsi niiden vanhempien mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Emmekö me kaikki ihmiset käy jonkinmoista elämänkoulua?

Toki, mutta elämämkoululla on ihan oma merkityksensä, joka ei tosiaankaan ole mieltäylentävä saatika aihe olla ylpeä opinnoistaan.

Ylpeys ei ole hyve.

Älä ole ylpeä opinnoistasi. :( Sen sijaan voit olla tyytyväinen itseesi kun olet ahkerasti suorittanut opintosi. :-)

Mielestäsi ei siis saisi kokea onnistumista tavoitteiden saavuttamisesta, opiskelusta tai työstä? Elämämkoulussa taasen ei ole onnistumista vaan ainoastaan selviytymistä ja pärjäämistä. Elämämkoulun oppimäärä ei tuo tyytyväisyyttä vaan tyytymistä ja epäonnistumista. Ahkeroin ennemmin aidosti arvokkaan edestä, kuin elämämkoulun kuran puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä koen elämänkoululaisen sellaiseksi, joka on kokenut vastoinkäymisiä ehkä normaalia enemmän. Eli elämä on opettanut nöyryyttä. Nöyryys saa ihmisessä aikaan myötätuntoa ja rakkautta lähimmäisiä kohtaan.Joitakin elämän täytyy opettaa enemmän kuin toisia ennen kuin nöyrtyy" rakkauteen".

Totta, jotkut oppii ne samat asiat, kuten empatian ja kyvyn ymmärtää, etteivät asiat ole mustavalkoisia, ihan ilman suurempia kolhuja. Se on ehkä luonnekysymys, mutta toisaalta myös kasvatuskysymys. Joitain ne vastoinkäymiset ei edes kasvata, vaan katkeroittaa.

Aidosti rakastetuksi ja hyväksytyksi tuleminen on se juttu mikä tekee ihmisestä empaattisen. Kasvatuksella voit ohjata tiettyyn pisteeseen asti, mutta mikään ei korvaa vanhemman aitoa läsnäoloa ja välittämistä eli rakkautta. Itsetunto voi tällöin jäädä hyvinkin puutteelliseksi opintosaavutuksista huolimatta. Mikään ulkoinen kun ei ihmisille lopulta sitä onnea tuo.

Empatia on taito.

Lapsi oppii taidot ja tavat esimerkillä ja niiden vastutustuksen ja vihan käskemällä.

Jos pentu on empatiakyvytön ja pahuuteen taipuvainen vastuu venkoilun kans, niin syy löytyy 99.9% tapauksista vanhemmista, paitsi niiden vanhempien mielestä.

Empatia on kyky. Kognitiivinen empatia on opittavissa oleva taito, muttei korvaa tunnetason empatiaa. eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä koen elämänkoululaisen sellaiseksi, joka on kokenut vastoinkäymisiä ehkä normaalia enemmän. Eli elämä on opettanut nöyryyttä. Nöyryys saa ihmisessä aikaan myötätuntoa ja rakkautta lähimmäisiä kohtaan.Joitakin elämän täytyy opettaa enemmän kuin toisia ennen kuin nöyrtyy" rakkauteen".

Totta, jotkut oppii ne samat asiat, kuten empatian ja kyvyn ymmärtää, etteivät asiat ole mustavalkoisia, ihan ilman suurempia kolhuja. Se on ehkä luonnekysymys, mutta toisaalta myös kasvatuskysymys. Joitain ne vastoinkäymiset ei edes kasvata, vaan katkeroittaa.

Aidosti rakastetuksi ja hyväksytyksi tuleminen on se juttu mikä tekee ihmisestä empaattisen. Kasvatuksella voit ohjata tiettyyn pisteeseen asti, mutta mikään ei korvaa vanhemman aitoa läsnäoloa ja välittämistä eli rakkautta. Itsetunto voi tällöin jäädä hyvinkin puutteelliseksi opintosaavutuksista huolimatta. Mikään ulkoinen kun ei ihmisille lopulta sitä onnea tuo.

Empatia on taito.

Lapsi oppii taidot ja tavat esimerkillä ja niiden vastutustuksen ja vihan käskemällä.

Jos pentu on empatiakyvytön ja pahuuteen taipuvainen vastuu venkoilun kans, niin syy löytyy 99.9% tapauksista vanhemmista, paitsi niiden vanhempien mielestä.

Empatia on taito jonka lapsi oppii kun saa itse sitä osakseen. Tämä oppiminen alkaa heti syntymän jälkeen.

Esimerkillä ohjataan mm moraalin kehittymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Emmekö me kaikki ihmiset käy jonkinmoista elämänkoulua?

Toki, mutta elämämkoululla on ihan oma merkityksensä, joka ei tosiaankaan ole mieltäylentävä saatika aihe olla ylpeä opinnoistaan.

Ylpeys ei ole hyve.

Älä ole ylpeä opinnoistasi. :( Sen sijaan voit olla tyytyväinen itseesi kun olet ahkerasti suorittanut opintosi. :-)

Mielestäsi ei siis saisi kokea onnistumista tavoitteiden saavuttamisesta, opiskelusta tai työstä? Elämämkoulussa taasen ei ole onnistumista vaan ainoastaan selviytymistä ja pärjäämistä. Elämämkoulun oppimäärä ei tuo tyytyväisyyttä vaan tyytymistä ja epäonnistumista. Ahkeroin ennemmin aidosti arvokkaan edestä, kuin elämämkoulun kuran puolesta.

Tottakai saa. Olisi ikävää jos ei voisi kokea tyytyväisyyttä onnistumisistaan.

Pummaamisen taito. Tupakkaa, bussirahaa jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä koen elämänkoululaisen sellaiseksi, joka on kokenut vastoinkäymisiä ehkä normaalia enemmän. Eli elämä on opettanut nöyryyttä. Nöyryys saa ihmisessä aikaan myötätuntoa ja rakkautta lähimmäisiä kohtaan.Joitakin elämän täytyy opettaa enemmän kuin toisia ennen kuin nöyrtyy" rakkauteen".

Totta, jotkut oppii ne samat asiat, kuten empatian ja kyvyn ymmärtää, etteivät asiat ole mustavalkoisia, ihan ilman suurempia kolhuja. Se on ehkä luonnekysymys, mutta toisaalta myös kasvatuskysymys. Joitain ne vastoinkäymiset ei edes kasvata, vaan katkeroittaa.

Aidosti rakastetuksi ja hyväksytyksi tuleminen on se juttu mikä tekee ihmisestä empaattisen. Kasvatuksella voit ohjata tiettyyn pisteeseen asti, mutta mikään ei korvaa vanhemman aitoa läsnäoloa ja välittämistä eli rakkautta. Itsetunto voi tällöin jäädä hyvinkin puutteelliseksi opintosaavutuksista huolimatta. Mikään ulkoinen kun ei ihmisille lopulta sitä onnea tuo.

Empatia on taito.

Lapsi oppii taidot ja tavat esimerkillä ja niiden vastutustuksen ja vihan käskemällä.

Jos pentu on empatiakyvytön ja pahuuteen taipuvainen vastuu venkoilun kans, niin syy löytyy 99.9% tapauksista vanhemmista, paitsi niiden vanhempien mielestä.

Empatia on taito jonka lapsi oppii kun saa itse sitä osakseen. Tämä oppiminen alkaa heti syntymän jälkeen.

Esimerkillä ohjataan mm moraalin kehittymistä.

Ja jos on p*skat vanhemmat, kuten elämämkoululaisilla usein, sitä pitää oppia sitten kantapään kautta ja niitten vastoinkäymisten myötä. Rakastavien vanhempien lasten on helppo olla suvaitsevaisia ja empaattisia, mutta myös luottaa itseensä, kun on se vanhempien tuki olemassa. Toisaalta pelkkä rakkaus ei riitä, vanhempien pitää myös kasvattaa lapsensa ymmärtämään erilaisuutta ja ihmisten erilaisia lähtökohtia, jos haluaa kasvattaa lapsesta hyvän ihmisen.

Joissain tapauksissa vaikuttaisi siltä, että esimerkiksi tieteellisestä osaamisesta voi olla haittaa. Esimerkiksi tästä Dan Kahanin tutkimustuloksia esittävästä kuvasta https://static.scientificamerican.com/blogs/assets/Image/figure%2011.jpg voisi ehkä tehdä sellaisen tulkinnan, että mitä korkeampi tieteellinen lukutaito republikaanipuolueen kannattajilla on, sitä enemmän väärässä he ovat ilmastonmuutoksen suhteen. Tämän tulkinnan perusteella heidän olisi ehkä kannattanut suunnata luonnontiedeluokan sijaan röökipaikalle, ainakin mitä tuon kysymyksen suhteen tulee.

Myös esimerkiksi ansaittu dogmatismi (earned dogmatism) saattaa tehdä asiantuntijoista joissain tilanteissa ahdasmielisempiä, kun taas esimerkiksi Nobelin tautina (Nobel disease) tunnetun ilmiön mukaan älyllinen arvostus jonkin suorituksen perusteella saattaa nostaa henkilön itsevarmuutta hänen kyseenalaisten näkemyksiensä suhteen. Peruskoulupohja toiminee vakaana suojaverkkona molempia uhkia vastaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä koen elämänkoululaisen sellaiseksi, joka on kokenut vastoinkäymisiä ehkä normaalia enemmän. Eli elämä on opettanut nöyryyttä. Nöyryys saa ihmisessä aikaan myötätuntoa ja rakkautta lähimmäisiä kohtaan.Joitakin elämän täytyy opettaa enemmän kuin toisia ennen kuin nöyrtyy" rakkauteen".

Totta, jotkut oppii ne samat asiat, kuten empatian ja kyvyn ymmärtää, etteivät asiat ole mustavalkoisia, ihan ilman suurempia kolhuja. Se on ehkä luonnekysymys, mutta toisaalta myös kasvatuskysymys. Joitain ne vastoinkäymiset ei edes kasvata, vaan katkeroittaa.

Aidosti rakastetuksi ja hyväksytyksi tuleminen on se juttu mikä tekee ihmisestä empaattisen. Kasvatuksella voit ohjata tiettyyn pisteeseen asti, mutta mikään ei korvaa vanhemman aitoa läsnäoloa ja välittämistä eli rakkautta. Itsetunto voi tällöin jäädä hyvinkin puutteelliseksi opintosaavutuksista huolimatta. Mikään ulkoinen kun ei ihmisille lopulta sitä onnea tuo.

Empatia on taito.

Lapsi oppii taidot ja tavat esimerkillä ja niiden vastutustuksen ja vihan käskemällä.

Jos pentu on empatiakyvytön ja pahuuteen taipuvainen vastuu venkoilun kans, niin syy löytyy 99.9% tapauksista vanhemmista, paitsi niiden vanhempien mielestä.

Empatia on taito jonka lapsi oppii kun saa itse sitä osakseen. Tämä oppiminen alkaa heti syntymän jälkeen.

Esimerkillä ohjataan mm moraalin kehittymistä.

Ja jos on p*skat vanhemmat, kuten elämämkoululaisilla usein, sitä pitää oppia sitten kantapään kautta ja niitten vastoinkäymisten myötä. Rakastavien vanhempien lasten on helppo olla suvaitsevaisia ja empaattisia, mutta myös luottaa itseensä, kun on se vanhempien tuki olemassa. Toisaalta pelkkä rakkaus ei riitä, vanhempien pitää myös kasvattaa lapsensa ymmärtämään erilaisuutta ja ihmisten erilaisia lähtökohtia, jos haluaa kasvattaa lapsesta hyvän ihmisen.

Aloituksen tarkoitus on lytätä. Apta ja monia muita ärsyttää jos joku tuo esille itsevarmuutta tai tyytyväisyyttä vaikka on pelkkä elämmmämmmkoululainen. Elämäämmmkoululaisen pitää tuntea alemmuutta ja olla tyytymätön omaan elämäänsä sekä onneton ihminen muutoinkin.

Ap ja muut: antakaa ihmisten mainostaa sitä elämänkoulua jos se on heille tärkeää. Voitte sitten vastapainoksi mainostaa niitä omia suorituksia ja menestystä. Jokaisella on oikeus olla tyytyväinen.

Ikävä kyllä monesti tuossa ärsyyntymisessä on kyse siitä että kotona suorittamaan ja koulumenestymään piiskattu ihminen ei koskaan oikein näytä toipuvan siitä vanhemman vaativuudesta ja sitten sitä ollaankin katkeria lopun elämää kaikille joilla asiat on olleet paremmin.

Se että joku kertoo tai vaikka sitten mainostaa elämänkoulua, voi olla kova pala jos itse ei millään pääse tuosta omasta vanhemmalleen kelpaamattomuudesta yli vaikka suorittamaan ja suoriutumaan ollaankin opittu täyden kympin arvoisesti ja menestytty elämässä ulkoisesti hyvin tai jopa loistavasti. Siinä kohtaa se oma katkeruus näyttäytyy. Joku on itseensä ja elämäänsä tyytyväinen elämänkoululainen ja kehtaa vielä kertoa siitä, samalla kun itsellä kaikki on ulkoisesti hyvin mutta sisällä onkin kaikesta huolimatta tyytymätön olo.

Tässä kohtaa kannattaisi miettiä sitä omaa kateutta tai katkeruutta ja muuttaa elämää pikku hiljaa siihen suuntaan ettei se oravanpyörässä pyöriminen enää saisi myrkyllisiä reaktiota aikaan. Miksi roikut vaativassa työssä? Voisiko elintasosta tinkiä? Voisiko tyytyä ulkoisesti vähän vähempään? Pystyisitkö olemaan itseesi ja elämääsi riittävän tyytyväinen vaikka lopettaisit itseltäsi liikojen vaatimisen?

Näitä voisi joskus miettiä ja unohtaa alituinen kilpaileminen toisten kanssa. Ei elämän kuulu olla jatkuvaa toisiin vertaamista ja jostain kuvitellusta paremmuudesta kilpailemista.