IL: Sini Ariel kertoi sukupuolia olevan kaksi. Someraivo repesi
Kommentit (9493)
Vierailija kirjoitti:
Sini se vaan jatkaa 😅 Nyt otettu Nita kilveksi. Juu, Nita on ihan itse halunnut hoidot eikä itsekään syytä ketään. Sini yhdistää tän nyt sit wokeen. Transsukupuolisuus-diagnoosille ei ole testiä niin, se asetetaan ihmisen oman kokemuksen perusteella ja tietyt muut diagnoosit estää sen asettamisen. Nitalla nyt ei niitä diagnooseja ollut olus hän ei kertonut muusta oireilustaan riittävästi, koska halusi hoidot Semmosta se on, aikuisuus.
Mitä tulee lasten hoitoihin, niistä toki olen samaa mieltä, kuten lähes kaikko muutkin. Tästäkin on kyllä wokea turha syyttää. Suomessa hormonihoidot aloitetaan todella harvoin alaikäiselle ja silloin asia tutkitaan erittäin tarkkaan.
Mun mielestä tilanne on hyvä tällaisena, enpä keksi miten se voisi olla parempi.
Voiko mielenterveysongelmista kärsivä henkilö antaa aidosti suostumuksen? Kaltialan arvion mukaan Suomessa on 5-10 prosenttia katujia, mikä on karmea luku näin radikaalien käsittelyiden kohdalla. Maailmalta on alkanut tihkua tietoa jopa kymmenien prosenttien katujaluvuista, mikä ei ole ihme, kun potilaskunta on nuorentunut, transidentiteetistä on tullut muoti-ilmiö ja transiutuksia tehdään kevyemmillä perusteilla.

Kyllä, kuten muustakin hoidosta. Vain jos sut katsotaan juridisesti kykenemättömäksi ja sulla on edunvalvoja, joku päättää sun puolesta. Tällainen henkilö ei transdiagnoosia saa.
Pitäisikö kaikki mieleltään järkkyneet todeta oikeustoimikelvottomiksi?

Transiutuksia tehdään kevyemmillä perusteilla? Olisko jotain kättä pidempää tämän väitteen tueksi?
Transkatumusluvut ampuu ihan uusille lukemille, kun tämä menee pois muodista justiinsa, ja etuudet loppuu.
Uusin nuorison tiktok-villitys on tradwifeily ja konservatiivisuus, kapinaksi wokeille nonbinääreille vanhemmille. Hauska miten nää kiertää kehää.
Trans vs. todellisuus. They/them-hiutale rääkyy kansanmur haa, kun lasten transiuttaminen halutaan estää:
"V*** mitä fasismia, ja täällä ihmiset vain iloitsee. Alkuperänenhän laki olisi kieltänyt jopa aikuisilta, mutta katsovat sitä ensivuonna. Floridassa ja muualla jenkkilässä on menossa kansanmur ha transihmisiä vastaan"
"Se että transihmisiä ei tapeta suurissa määrin VIELÄ(vuosi 2021 oli tappavin transeille: 50 kirjattua tappoa), niin se ei tarkoita etteikö kansanmur ha olisi käynnissä. tänä vuonna on tehty ennätysmäärälliset 533 anti-trans lakiehdotusta, kun vielä vuonna 2022 luku oli 174"
https://twitter.com/BiloNisti/status/1654409399237062657
Todellisuus:
"Älähän levitä valeväitteitä "kansanmurhasta". Esimerkiksi v. 2020 transihmisiä murhattiin Yhdysvalloissa 2,66 sataatuhatta kohti. Koko väestön keskiarvo oli 6,52."
"Jos ja kun anti-trans-lakiehdotuksiksi lasketaan kaikki, minkä tarkoitus on suojata kehittyviä, alaikäisiä lapsia hormoniblokkereilta, silpomiselta ja aktiiviselta queeringilta, niin epäilemättä niitä on paljon. "Kansanmur hasta" ei ole sen sijaan ainuttakaan ilmentymää."
"Lisäksi Politicon artikkelista ottamassasi kuvassa ei ollut mainintaa kuin ehdotuksesta, että yksityiset vakuutusyhtiöt eivät korvaisi operaatioita ja että syntymätodistuksia ei saisi peukaloida. Nämä eivät menneet läpi, mutta kyse ei ollut aikuisten operointikiellosta."
"Tulilinjallahan ovat vain lapsiin kohdistuvat toimenpiteet. Sellaisia transsukupuolisia aikuisia vastaan, jotka jättävät alaikäiset rauhaan eivätkä edistä heidän sukupuolenvaihdostaan tai kvääristämistään, ei kohdistu mitään toimia. Harvatkin ehdotukset ovat kaatuneet."
"Yhdessäkään osavaltiossa ei ole edes esitetty muuta kuin lääketieteellisten ikärajojen arviointia, lääkärinlausuntoja koskevia vaatimuksia ja sitä, minkälainen rahoituspohja on hyväksyttävä. Tämä koskee myös niitä ehdotuksia, jotka eivät edenneet."
Transin mielestä siis lapsen transiuttamisen estäminen on kansanmur haa. Ja näiden kanssa pitäisi yrittää löytää jotain yhteistä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sini se vaan jatkaa 😅 Nyt otettu Nita kilveksi. Juu, Nita on ihan itse halunnut hoidot eikä itsekään syytä ketään. Sini yhdistää tän nyt sit wokeen. Transsukupuolisuus-diagnoosille ei ole testiä niin, se asetetaan ihmisen oman kokemuksen perusteella ja tietyt muut diagnoosit estää sen asettamisen. Nitalla nyt ei niitä diagnooseja ollut olus hän ei kertonut muusta oireilustaan riittävästi, koska halusi hoidot Semmosta se on, aikuisuus.
Mitä tulee lasten hoitoihin, niistä toki olen samaa mieltä, kuten lähes kaikko muutkin. Tästäkin on kyllä wokea turha syyttää. Suomessa hormonihoidot aloitetaan todella harvoin alaikäiselle ja silloin asia tutkitaan erittäin tarkkaan.
Mun mielestä tilanne on hyvä tällaisena, enpä keksi miten se voisi olla parempi.
Voiko mielenterveysongelmista kärsivä henkilö antaa aidosti suostumuksen? Kaltialan arvion mukaan Suomessa on 5-10 prosenttia katujia, mikä on karmea luku näin radikaalien käsittelyiden kohdalla. Maailmalta on alkanut tihkua tietoa jopa kymmenien prosenttien katujaluvuista, mikä ei ole ihme, kun potilaskunta on nuorentunut, transidentiteetistä on tullut muoti-ilmiö ja transiutuksia tehdään kevyemmillä perusteilla.
Kyllä, kuten muustakin hoidosta. Vain jos sut katsotaan juridisesti kykenemättömäksi ja sulla on edunvalvoja, joku päättää sun puolesta. Tällainen henkilö ei transdiagnoosia saa.
Pitäisikö kaikki mieleltään järkkyneet todeta oikeustoimikelvottomiksi?
Ehdottomasti juu. Sä et saa päättää syöpähoidoista, jos olet masentunut, et kauneusleikkauksista, jos ahdistunut etkä kaksisuuntaisena sterilisaatiosta. Nih!

Etkä tatuoinneista jos olet antiwoke ja agressivinen. Kyllä näin on.

Prosessissa on silloin jotain todella pahasti pielessä, jos mieleltään järkkyneille tehdään terveiden kehonosien amputointeja ja annetaan kehoa pysyvästi muuttavia hormoneita. Suostumuksen pätevyyteen vaikuttaa moni muukin tekijä kuin mt-diagnoosi. Jos katujia ei pystytä karsimaan transiutettavien joukosta, niin transiutukset pitäisi lopettaa. Jos joku haluaa tehdä modaukset yksityisellä omalla rahalla, niin sinne sitten. Minkään muun sairauden kohdalla ei tehdä terveiden kehonosien amputointeja potilaan omadiagnoosin pohjalta. Jos olisin lääkärinä tehnyt moisen virheen, niin omatunto soimaisi koko loppuelämän.

Perehdy vaikkapa jenkkilän tilanteeseen, jossa rintoja amputoidaan alkaen 12-14-vuotiailta ja testoreseptin saa todella lyhyen konsultoinnin jälkeen. Ruotsissakin oli leikelty 14-vuotiaiden rinnat veks. Suomessakin vihervasemmisto ja transhausen perheet vaativat ja lobbaavat hoitojen vapauttamista.

Ei se ole lääkärin virhe. Kyse on siitä että tyyppi on transsukupuolinen ja sen lisäksi sairas henkisesti. Jos sä olet masentunut ja kaksisuuntainen, ei sulla ole transkokemusta. Ihan oikea diagnoosihan hänellä oli. Hoitolinjan valitsi ihan itse.

Hienoa verrata elämän pelastavia syöpähoitoja transien kosmeettisiin kehonmodauksiin. Olette kyllä harvinaisen empaattista väkeä. Eettinen plastiikkakirurgi ei lähde parantamaan masennusta leikkauksilla.

Niin oliko sitä faktaa Suomesta? Hormonihoitoja aloitetaan muuten liian varhain alkavaan murkkuikäänkin, tiesitkö? Ja ihan Suomessa.

Eettinen tatuoija/lävistäjä ei tee kehonmuokkauksia alaikäisille, päihtyneille eikä selkeästi mielenterveyttä oireilevalle.

Ei siinä masennusta hoidetakaan. Kyllähän se sattuu että kerrotaan syyt hoitoihin niin. Kun ei saakaan estettyä aikuisen ihmisen hoitoja, pilaahan se elämän. Tilanne nyt on kuitenkin täsmälleen sama, oli se hoito mikä vain. Et sä voi aikuista oikeustoimikelpoista ihmistä estää.

Miksi masentuneilla ja väkivaltaisilla sit on tatuointeja?

Kukaan lääkäri ei halua tehdä terveiden kehonosien amputointeja ja syöttää turhia hormoneita, jos on pienikin katumisen mahdollisuus. Transiksi itseään luulleet ovat päätyneet jopa eutanasiaan ja itsemurhiin väärin perustein tehtyjen transiutusten seurauksena. Transiutuksen jälkeen olet trans pysyvästi, vaikka tulisitkin katumapäälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sini se vaan jatkaa 😅 Nyt otettu Nita kilveksi. Juu, Nita on ihan itse halunnut hoidot eikä itsekään syytä ketään. Sini yhdistää tän nyt sit wokeen. Transsukupuolisuus-diagnoosille ei ole testiä niin, se asetetaan ihmisen oman kokemuksen perusteella ja tietyt muut diagnoosit estää sen asettamisen. Nitalla nyt ei niitä diagnooseja ollut olus hän ei kertonut muusta oireilustaan riittävästi, koska halusi hoidot Semmosta se on, aikuisuus.
Mitä tulee lasten hoitoihin, niistä toki olen samaa mieltä, kuten lähes kaikko muutkin. Tästäkin on kyllä wokea turha syyttää. Suomessa hormonihoidot aloitetaan todella harvoin alaikäiselle ja silloin asia tutkitaan erittäin tarkkaan.
Mun mielestä tilanne on hyvä tällaisena, enpä keksi miten se voisi olla parempi.
Voiko mielenterveysongelmista kärsivä henkilö antaa aidosti suostumuksen? Kaltialan arvion mukaan Suomessa on 5-10 prosenttia katujia, mikä on karmea luku näin radikaalien käsittelyiden kohdalla. Maailmalta on alkanut tihkua tietoa jopa kymmenien prosenttien katujaluvuista, mikä ei ole ihme, kun potilaskunta on nuorentunut, transidentiteetistä on tullut muoti-ilmiö ja transiutuksia tehdään kevyemmillä perusteilla.
Kyllä, kuten muustakin hoidosta. Vain jos sut katsotaan juridisesti kykenemättömäksi ja sulla on edunvalvoja, joku päättää sun puolesta. Tällainen henkilö ei transdiagnoosia saa.
Pitäisikö kaikki mieleltään järkkyneet todeta oikeustoimikelvottomiksi?
Ehdottomasti juu. Sä et saa päättää syöpähoidoista, jos olet masentunut, et kauneusleikkauksista, jos ahdistunut etkä kaksisuuntaisena sterilisaatiosta. Nih!
Hienoa verrata elämän pelastavia syöpähoitoja transien kosmeettisiin kehonmodauksiin. Olette kyllä harvinaisen empaattista väkeä. Eettinen plastiikkakirurgi ei lähde parantamaan masennusta leikkauksilla.
Ei siinä masennusta hoidetakaan. Kyllähän se sattuu että kerrotaan syyt hoitoihin niin. Kun ei saakaan estettyä aikuisen ihmisen hoitoja, pilaahan se elämän. Tilanne nyt on kuitenkin täsmälleen sama, oli se hoito mikä vain. Et sä voi aikuista oikeustoimikelpoista ihmistä estää.
Juu, ihmiset katuu monia asioita, mutta ei me silti niitä estetä.
Vierailija kirjoitti:
Sini se vaan jatkaa 😅 Nyt otettu Nita kilveksi. Juu, Nita on ihan itse halunnut hoidot eikä itsekään syytä ketään. Sini yhdistää tän nyt sit wokeen. Transsukupuolisuus-diagnoosille ei ole testiä niin, se asetetaan ihmisen oman kokemuksen perusteella ja tietyt muut diagnoosit estää sen asettamisen. Nitalla nyt ei niitä diagnooseja ollut olus hän ei kertonut muusta oireilustaan riittävästi, koska halusi hoidot Semmosta se on, aikuisuus.
Mitä tulee lasten hoitoihin, niistä toki olen samaa mieltä, kuten lähes kaikko muutkin. Tästäkin on kyllä wokea turha syyttää. Suomessa hormonihoidot aloitetaan todella harvoin alaikäiselle ja silloin asia tutkitaan erittäin tarkkaan.
Mun mielestä tilanne on hyvä tällaisena, enpä keksi miten se voisi olla parempi.
Noiden 'hardcore'- transfoobikkojen mielestä se olisi kai parempi sillä samal' viisii kuin on tuolla Ryslandin puolella se heidän osansa . (ursäkta, jag är finlandssvensk)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sini se vaan jatkaa 😅 Nyt otettu Nita kilveksi. Juu, Nita on ihan itse halunnut hoidot eikä itsekään syytä ketään. Sini yhdistää tän nyt sit wokeen. Transsukupuolisuus-diagnoosille ei ole testiä niin, se asetetaan ihmisen oman kokemuksen perusteella ja tietyt muut diagnoosit estää sen asettamisen. Nitalla nyt ei niitä diagnooseja ollut olus hän ei kertonut muusta oireilustaan riittävästi, koska halusi hoidot Semmosta se on, aikuisuus.
Mitä tulee lasten hoitoihin, niistä toki olen samaa mieltä, kuten lähes kaikko muutkin. Tästäkin on kyllä wokea turha syyttää. Suomessa hormonihoidot aloitetaan todella harvoin alaikäiselle ja silloin asia tutkitaan erittäin tarkkaan.
Mun mielestä tilanne on hyvä tällaisena, enpä keksi miten se voisi olla parempi.
Voiko mielenterveysongelmista kärsivä henkilö antaa aidosti suostumuksen? Kaltialan arvion mukaan Suomessa on 5-10 prosenttia katujia, mikä on karmea luku näin radikaalien käsittelyiden kohdalla. Maailmalta on alkanut tihkua tietoa jopa kymmenien prosenttien katujaluvuista, mikä ei ole ihme, kun potilaskunta on nuorentunut, transidentiteetistä on tullut muoti-ilmiö ja transiutuksia tehdään kevyemmillä perusteilla.
Transiutuksia tehdään kevyemmillä perusteilla? Olisko jotain kättä pidempää tämän väitteen tueksi?
Perehdy vaikkapa jenkkilän tilanteeseen, jossa rintoja amputoidaan alkaen 12-14-vuotiailta ja testoreseptin saa todella lyhyen konsultoinnin jälkeen. Ruotsissakin oli leikelty 14-vuotiaiden rinnat veks. Suomessakin vihervasemmisto ja transhausen perheet vaativat ja lobbaavat hoitojen vapauttamista.
Niin oliko sitä faktaa Suomesta? Hormonihoitoja aloitetaan muuten liian varhain alkavaan murkkuikäänkin, tiesitkö? Ja ihan Suomessa.
Ja maalitolppa siirtyi jälleen. Ennenaikaisen murrosiän estäminen on täysin eri asia kuin normaalin murrosiän pysäyttäminen. Ennenaikaisen murrosiän hoito tehdään tarkan riskien harkinnan jälkeen, ei paremman läpimenevyyden toivossa.
Onhan se valtava lääketieteellinen skandaali ja inhimillinen tragedia, jos transiutetaan ihminen, joka ei ollutkaan oikeasti trans. Menetettyä terveyttä, hedelmällisyyttä ja amputoituja kehonosia ei saa takaisin. Lyhyenkin testokuurin seuraukset ovat naiselle pysyviä: ääni, karvoitus, klitta, kalju, surkastunut kohtu. Ihanan empaattinen tuo: "sinä et sitten ollutkaan aito trans, vaan mokannut cissu. Mitäs läksit!" Oletko jo unohtanu transyhteisön manipuloinnin ja ohjeistuksen valehdella transpolilla?
Suomessa on tahoja, jotka kähmyröivät transhoitoja myös lapsille. Itsemäärittelyn laajentamista alaikäisille käytetään kiilana hoitojen vapauttamiselle.
"Digi- ja väestötietoviraston mukaan sukupuolen vahvistamisesta annetun lain ensimmäisen voimassaolopäivän aikana jätettiin 579 hakemusta sukupuolen vahvistamiseksi. Hakemuksista noin 55% haki vahvistusta mieheksi ja 45% naiseksi"
"Hakijoiden ikäjakaumasta ei ole luotettavaa tilastoa, mutta Digi- ja väestötietoviraston antaman arvion mukaan vähintään 85% hakemuksista olisi tullut nuorilta hakijoilta (18 - 29 vuotta hakuhetkellä)"
https://twitter.com/kehraajaLGBT/status/1643615536994045956
"Laskekaa tästä se jengi jonka poli on heittänyt pihalle Jatkossa tarvitaan myös hoitoa kaikille halukkaille, ilman transpolin mielivaltaa."
https://twitter.com/KISSANIITTY/status/1643657059894697985?cxt=HHwWgoCx…
"Oman sukupuolen mukaisen sukupuolimerkinnän saaminen myös alaikäisenä olisi tärkeää. Mutta vielä tärkeämpää olisi blokkerihoitojen saatavuus. #sdp2020 #puoluekokous #translaki"
https://twitter.com/amoring/status/1297479597982986241
Josta seurauksena:
"Sukupuolisekoilevat nuoret tilaa hormornit netistä, leikkauttavat rintansa irti yksityisellä ja täysi-ikäisinä sitten vaihtavat juridisen sukupuolen DVV:n nettilomakkeella. Kaikki täysin terveydenhoidon ulkopuolella. Oliko tämä nyt sitten toivottu lopputulos? Vähän epäilen."
https://twitter.com/Mustikkamunkki/status/1652226532205535234?cxt=HHwWhI