Parisuhteen eteen tehtävä työ/parisuhde vaatii "työtä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Eli ajan viettäminen kumppanin kanssa ja keskusteleminen on työtä? Missä ihmeen suhteissa te ihmiset oikein olette?

Miksi se ei olisi työtä? Monillahan on palkkatyökin sitä, että keskustellaan ihmisten kanssa. Miksi kumppanin kanssa keskustelua ei voisi kutua työksi (varsinkaan kuvainnollisessa mielessä). 

t. eri

Minäkin olen eri. Mutta useimmat meistä käyvät töissä siksi, että saisivat haluamiaan asioita. Ei terapeutti kuuntele ihmisiä siksi, että pitää ihmisten kuuntelemisesta, vaan siksi että ihmiset saisivat apua ja terapeutti palkkaa.

Parisuhteessa tällaista välinearvoa ei ole tai ei ainakaan pitäisi olla. Ajattelen, että minä kuuntelen puolisoani ja vietän aikaa hänen kanssaan siksi, että hänellä on mielenkiintoisia ajatuksia, en siksi että ajattelisin suhteen näivettyvän tai hänen vastavuoroisesti tekevän jotain ikävää minulle jos en kuuntele.

-eri myös.

On olemassa muutakin työtä kuin palkkatyö. Ja totta kai parisuhteessa on välinearvo. Miksi olla parisuhteessa, jos siitä ei saa mitään? 

Ai, minulle hyvät ihmissuhteet ovat kyllä itseisarvo.

(vrt. narsistit käyttävät ihmisiä välineinä johonkin)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan jaksanut parisuhteissa mitään "syväluotaavia keskusteluja".

Vältytpähän syvemmältä tunneyhteydeltä ja hyvältä parisuhteelta. Sekä kypsymästä aikuiseksi.

Oletpa kovin ylemmyydentuntoinen, ei muuta sanottavaa.514

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ihan konkreettinen työ, jota parisuhde vaatii on monissa perheissä aikataulujen yhteensovittaminen ja vastuun jakaminen kotitöistä, lasten kuskaamisista jne. jne. Ja se ei olekaan ihan kevyttä työtä ainakaan meillä kahden yrittäjän taloudessa. 

Parisuhde ei vaadi kotitöitä tai lasten kuskaamista. Perheen perustamiseen voi sitten liittyä enemmän työtä, mutta sekin on kaikki itse valittua. Voi tehdä nolla tai neljä lasta, voi rakentaa talon tai asua vuokralla eri osoitteissa, voi hankkia kolme koiraa tai pitää asunnon vimpan päälle siistinä.

Ihmisten pitäisi ymmärtää, että nämä kaikki ovat heidän omia valintojaan. Se, että on saanut haluamansa asiat ja nyt elää haluamaansa arkea, on etuoikeus.

Kyllä se vaan vaatii, jos eletään yhteistä arkea perheenä.

Kukaan ei sano, että pariskunnan pitää asua yhdessä. Tässä toteutetaan yhteiskunnan normeja ja syytetään aiheutuneesta vaivasta parisuhdetta.

Noin sinänsä parisuhteessa olisi varmasti vähemmän kotitöitä kuin sinkkuna, jos puitteet pidettäisiin samoina kuin sinkkuaikaan ja kotityöt yksinkertaisesti jaettaisiin kahtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Eli ajan viettäminen kumppanin kanssa ja keskusteleminen on työtä? Missä ihmeen suhteissa te ihmiset oikein olette?

Miksi se ei olisi työtä? Monillahan on palkkatyökin sitä, että keskustellaan ihmisten kanssa. Miksi kumppanin kanssa keskustelua ei voisi kutua työksi (varsinkaan kuvainnollisessa mielessä). 

t. eri

Minäkin olen eri. Mutta useimmat meistä käyvät töissä siksi, että saisivat haluamiaan asioita. Ei terapeutti kuuntele ihmisiä siksi, että pitää ihmisten kuuntelemisesta, vaan siksi että ihmiset saisivat apua ja terapeutti palkkaa.

Parisuhteessa tällaista välinearvoa ei ole tai ei ainakaan pitäisi olla. Ajattelen, että minä kuuntelen puolisoani ja vietän aikaa hänen kanssaan siksi, että hänellä on mielenkiintoisia ajatuksia, en siksi että ajattelisin suhteen näivettyvän tai hänen vastavuoroisesti tekevän jotain ikävää minulle jos en kuuntele.

-eri myös.

On olemassa muutakin työtä kuin palkkatyö. Ja totta kai parisuhteessa on välinearvo. Miksi olla parisuhteessa, jos siitä ei saa mitään? 

Ai, minulle hyvät ihmissuhteet ovat kyllä itseisarvo.

(vrt. narsistit käyttävät ihmisiä välineinä johonkin)

Erikoista. Useimmat ihmiset kyllä kokevat saavansa ihmissuhteista jotain. Ja saamisestahan tuossa välinearvo-asiassa oli kyse. "Tehdään jotain, jotta saadaan jotain" eli esim. ollaan parisuhteessa, jotta saadaan jakaa arki toisen kanssa. 

Sitä että suhdetta pitää vaalia ja toista ihmista ei saa pitää itsestäänselvyytenä.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä ottaa sanaa työ liian kirjaimellisesti tässä kohtaa. Enemmän sillä tarkoitetaan sitä, että ylipäätään tekee jotain sen eteen, että suhde pysyy kasassa. Sehän ei tapahdu mitenkään automaattisesti, vaan vaatii konkreettisia tekoja joka päivä. Etenkin, jos haluaa pitää suhteen hyvänä. Työn ei tarvitse olla sen kummempaa kuin muistaa sanoa kivan kohteliaisuuden tai on aidosti kiinnostunut toisen tekemisistä jne. jne. Eli ei työtä siinä mielessä kuin palkkatyö, vaan ihan vain pieniä tekoja, 

No ei kyllä todellakaan tarvitse joka päivä tehdä mitään konkreettisia tekoja. Eikä tarvitse kysellä päivän tapahtumista töissä tai muutakaan. On ihan ok, jos toinen haluaa joskus olla vain hiljaa tai ottaa muuten omaa aikaa ja tilaa. Homma toimii erittäin hyvin, kun tällaiset asiat sallitaan puolin ja toisin. Molempien tavat ja vaikka erilaiset tilan tarpeet hyväksytään ilman mutinoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatii työtä oppia sietämään sen puolison huonoja ja ärsyttäviä puolia. Niitähän on meissä kaikissa. Ja tosiaan tuo jatkuva toisen huomioon ottaminen voi olla aika raskasta myös.

Ystävissännekin on varmaan myös huonoja puolia? Opetellaanko niitäkin jotenkin erikseen sietämään? Siis joko ihmisillä on todella vastenmielisiä ihmissuhteita tai minulla erikoinen näkemys sanasta työ.

Totta kai opetellaan sietämään. Jos ei opettelisi sietämään ystävän huonoja puolia, ei koskaan muodostuisi ystävyyttä, joka kestää. Luulen, että kyse on nyt siitä, että ajattelet työn jotenkin monimutkaisena asiana, vaikka oikeasti se on hyvinkin simppeliä eli ihan tavallista ihmissuhteiden muodostamista ja ylläpitämistä. 

Mielenkiintoista. Itse en ole opetellut sietämään yhtään ystävääni, vaan lähinnä huomannut pikku hiljaa tai nopeastikin vain nauttivani heidän seurastaan. Ainoa ihminen jota on oikeasti pitänyt opetella sietämään, on nykyinen pomoni

Olet opetellut, mutta et tietoisesti. Se, että olet huomannut nauttivasi heidän seurastaan on osa oppimisprosessia, jossa olet oppinut hyväksymään heidät sellaisina kuin he ovat. Joskus se tapahtuu ikään kuin itsestään ja silloin ei huomaa, että oppimista tapahtuu. 

Siis ihan normaalia kasvua ja kehitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ihan konkreettinen työ, jota parisuhde vaatii on monissa perheissä aikataulujen yhteensovittaminen ja vastuun jakaminen kotitöistä, lasten kuskaamisista jne. jne. Ja se ei olekaan ihan kevyttä työtä ainakaan meillä kahden yrittäjän taloudessa. 

Parisuhde ei vaadi kotitöitä tai lasten kuskaamista. Perheen perustamiseen voi sitten liittyä enemmän työtä, mutta sekin on kaikki itse valittua. Voi tehdä nolla tai neljä lasta, voi rakentaa talon tai asua vuokralla eri osoitteissa, voi hankkia kolme koiraa tai pitää asunnon vimpan päälle siistinä.

Ihmisten pitäisi ymmärtää, että nämä kaikki ovat heidän omia valintojaan. Se, että on saanut haluamansa asiat ja nyt elää haluamaansa arkea, on etuoikeus.

Kyllä se vaan vaatii, jos eletään yhteistä arkea perheenä.

Kukaan ei sano, että pariskunnan pitää asua yhdessä. Tässä toteutetaan yhteiskunnan normeja ja syytetään aiheutuneesta vaivasta parisuhdetta.

Noin sinänsä parisuhteessa olisi varmasti vähemmän kotitöitä kuin sinkkuna, jos puitteet pidettäisiin samoina kuin sinkkuaikaan ja kotityöt yksinkertaisesti jaettaisiin kahtia.

Kukaan ei ole sanonut, että kaikkien pitää asua yhdessä. Sinun pitää nyt opetella erottamaan esimerkki yhden ihmisen elämästä universaalista kaikkiin parisuhteisiin liittyvästä asiasta. Ja vaatii se erillään asumissuhdekin aikataulujen yhteensovittamista, koska tapaamisia ei voi sopia ilman sitä. Aikuisilla kun yleensä on muutakin elämää kuin se parisuhde. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Eli ajan viettäminen kumppanin kanssa ja keskusteleminen on työtä? Missä ihmeen suhteissa te ihmiset oikein olette?

Miksi se ei olisi työtä? Monillahan on palkkatyökin sitä, että keskustellaan ihmisten kanssa. Miksi kumppanin kanssa keskustelua ei voisi kutua työksi (varsinkaan kuvainnollisessa mielessä). 

t. eri

Minäkin olen eri. Mutta useimmat meistä käyvät töissä siksi, että saisivat haluamiaan asioita. Ei terapeutti kuuntele ihmisiä siksi, että pitää ihmisten kuuntelemisesta, vaan siksi että ihmiset saisivat apua ja terapeutti palkkaa.

Parisuhteessa tällaista välinearvoa ei ole tai ei ainakaan pitäisi olla. Ajattelen, että minä kuuntelen puolisoani ja vietän aikaa hänen kanssaan siksi, että hänellä on mielenkiintoisia ajatuksia, en siksi että ajattelisin suhteen näivettyvän tai hänen vastavuoroisesti tekevän jotain ikävää minulle jos en kuuntele.

-eri myös.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että et saa parisuhteestasi mitään? Niinhän asia olisi, jos olisit parisuhteessa vai parisuhteen takia etkä esim. saadaksesi rakkautta, saadaksesi jakaa arkesi, tullaksesi kuulluksi jne. jne. 

Jos sinä olet parisuhteessa niiden asioiden vuoksi, joita suhteelta saat, eikö sinun pitäisi vaihtaa suhdetta jos jostakin näyttäisi saavan enemmän?

Aika moni tekeekin niin, koska kuvittelee, että asiat muuttuvat vaihtamalla eikä työstämällä. Ja metsäänhän siinä mennään. Useissa tapauksissa on pienellä vaivalla helpompi saada nykyiseen suhteen lisää sitä, mitä kaipaa kuin vaihtaa kokonaan uuteen suhteeseen. Kun siinä uudessa on sitten joku toinen asia, jota ei ole tarpeeksi. Ja kierre on valmis. 

Mutta kumppanin vaihtamisessa vasta hirveä työ onkin. Pitää etsiä uusi, tutustua ja sitoutua. Pitää selvittää kaikki hänestä, lapsuuden traumoista pizzatäytteisiin. Eikö olisi perusteltua sanoa että juuri jatkuva puolison vaihtaminen on totista työtä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatii työtä oppia sietämään sen puolison huonoja ja ärsyttäviä puolia. Niitähän on meissä kaikissa. Ja tosiaan tuo jatkuva toisen huomioon ottaminen voi olla aika raskasta myös.

Ystävissännekin on varmaan myös huonoja puolia? Opetellaanko niitäkin jotenkin erikseen sietämään? Siis joko ihmisillä on todella vastenmielisiä ihmissuhteita tai minulla erikoinen näkemys sanasta työ.

Totta kai opetellaan sietämään. Jos ei opettelisi sietämään ystävän huonoja puolia, ei koskaan muodostuisi ystävyyttä, joka kestää. Luulen, että kyse on nyt siitä, että ajattelet työn jotenkin monimutkaisena asiana, vaikka oikeasti se on hyvinkin simppeliä eli ihan tavallista ihmissuhteiden muodostamista ja ylläpitämistä. 

Mielenkiintoista. Itse en ole opetellut sietämään yhtään ystävääni, vaan lähinnä huomannut pikku hiljaa tai nopeastikin vain nauttivani heidän seurastaan. Ainoa ihminen jota on oikeasti pitänyt opetella sietämään, on nykyinen pomoni

Olet opetellut, mutta et tietoisesti. Se, että olet huomannut nauttivasi heidän seurastaan on osa oppimisprosessia, jossa olet oppinut hyväksymään heidät sellaisina kuin he ovat. Joskus se tapahtuu ikään kuin itsestään ja silloin ei huomaa, että oppimista tapahtuu. 

Siis ihan normaalia kasvua ja kehitystä.

Niin? Etkö oikeasti tiennyt, että kasvuun ja kehitykseen liittyy aina oppimista ja opettelemista? Lähtien siitä, että opetellaan imemään tissistä tai pullosta maitoa, jotta pysytään hengissä. Sekään ei tapahdu opettelematta. 

Vierailija kirjoitti:

Sitä että suhdetta pitää vaalia ja toista ihmista ei saa pitää itsestäänselvyytenä.

Jaa. Minulle on äärimmäisen tärkeää, että voin luottaa toisen pysymiseen rinnalla tapahtui mitä tahansa. Todellakin haluan, että voin pitää toista itsestäänselvyytenä. Ilman tätä turvallisuuden tunnetta parisuhteessa olisi todella raskasta elää. En ymmärrä miksi toiset haluavat pitää kumppanin jatkuvasti varpaillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Eli ajan viettäminen kumppanin kanssa ja keskusteleminen on työtä? Missä ihmeen suhteissa te ihmiset oikein olette?

Miksi se ei olisi työtä? Monillahan on palkkatyökin sitä, että keskustellaan ihmisten kanssa. Miksi kumppanin kanssa keskustelua ei voisi kutua työksi (varsinkaan kuvainnollisessa mielessä). 

t. eri

Aiempi sanoi hyvin, että jokainen sanoittaa elämäänsä omalla tavallaan. Musta tuntuisi hassulta pitää työnä kanssakäymistä ihmisen kanssa, jonka kanssa haluan ja olen valinnut jakaa elämäni. Se on vain normaalia olemista ja elämistä.

En edelleenkään ymmärrä, mikä ongelma on sanan työ käytössä tässä yhteydessä. Miksi työ ei voisi olla mukavaa ja itse valittua tekemistä eli normaalia olemista ja elämistä? Kuulostaa siltä, että sinulle työ on aina jotenkin negatiivinen asia. 

Mulle työ on sitä, että erikseen tietoisesti näkee vaivaa jonkin eteen. Se, että huomioin ihmissuhteissa toiset ihmiset, ei ole vaivannäköä, vaan normaalia olemista. Täällä toistuu, että "pitää/täytyy" (muistaa??) huomioida toinen. Outo ajatus, ettei se tulisi ihan itsestään ja luonnostaan, siihenhän ihmissuhteet perustuvat.

Tuohon ansaan moni sortuu. Ja sitten ihmetellään, kun suhde laimenee ja toista aletaan pitää itsestäänselvyytenä. Kun olet toisen kanssa vaikkapa 40 vuotta, ei se huomioiminen enää olekaan niin automaatio kuin alkuhuumassa voi kuvitella. 

Mihin ihmeen ansaan? Siihen, että huomioi toiset ihmissuhteissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Eli ajan viettäminen kumppanin kanssa ja keskusteleminen on työtä? Missä ihmeen suhteissa te ihmiset oikein olette?

Miksi se ei olisi työtä? Monillahan on palkkatyökin sitä, että keskustellaan ihmisten kanssa. Miksi kumppanin kanssa keskustelua ei voisi kutua työksi (varsinkaan kuvainnollisessa mielessä). 

t. eri

Minäkin olen eri. Mutta useimmat meistä käyvät töissä siksi, että saisivat haluamiaan asioita. Ei terapeutti kuuntele ihmisiä siksi, että pitää ihmisten kuuntelemisesta, vaan siksi että ihmiset saisivat apua ja terapeutti palkkaa.

Parisuhteessa tällaista välinearvoa ei ole tai ei ainakaan pitäisi olla. Ajattelen, että minä kuuntelen puolisoani ja vietän aikaa hänen kanssaan siksi, että hänellä on mielenkiintoisia ajatuksia, en siksi että ajattelisin suhteen näivettyvän tai hänen vastavuoroisesti tekevän jotain ikävää minulle jos en kuuntele.

-eri myös.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että et saa parisuhteestasi mitään? Niinhän asia olisi, jos olisit parisuhteessa vai parisuhteen takia etkä esim. saadaksesi rakkautta, saadaksesi jakaa arkesi, tullaksesi kuulluksi jne. jne. 

Jos sinä olet parisuhteessa niiden asioiden vuoksi, joita suhteelta saat, eikö sinun pitäisi vaihtaa suhdetta jos jostakin näyttäisi saavan enemmän?

Aika moni tekeekin niin, koska kuvittelee, että asiat muuttuvat vaihtamalla eikä työstämällä. Ja metsäänhän siinä mennään. Useissa tapauksissa on pienellä vaivalla helpompi saada nykyiseen suhteen lisää sitä, mitä kaipaa kuin vaihtaa kokonaan uuteen suhteeseen. Kun siinä uudessa on sitten joku toinen asia, jota ei ole tarpeeksi. Ja kierre on valmis. 

Mutta kumppanin vaihtamisessa vasta hirveä työ onkin. Pitää etsiä uusi, tutustua ja sitoutua. Pitää selvittää kaikki hänestä, lapsuuden traumoista pizzatäytteisiin. Eikö olisi perusteltua sanoa että juuri jatkuva puolison vaihtaminen on totista työtä?

Totta kai on. Mutta ei se olemassa oleva parisuhdekaan pysy kasassa, jos ei mitään sen eteen tee. 

Mulle tarkoittaa sitä, että ei asiat noin itsestään ja taiottuna tapahdu. Eli pitää osata ja opetella kommunikoimaan kumppanin kanssa, pitää tehdä elämässä tilaa kumppanille, viettää aikaa yhdessä, yhdessä miettiä tulevaisuutta ja tehdä asioita sen eteen että tulevaisuuden suunnitelmat toteutuu... Se on sitä kun tulee riita tai toisen pärstä vain pännii, niin osataan silti olla ihmisiksi ja selvittää asiat jne.

Ei siis tarkoita, että pitäisi kalenteriin vaikka kirjoittaa että nyt on 1h parisuhteen huoltoaikaa. Tarkoittaa ihan sitä tavallista ja normaalia arkea ja juhlaa mitä elämä on, mutta jossa ihan tietoisestikin otetaan se puoliso huomioon ja näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Eli ajan viettäminen kumppanin kanssa ja keskusteleminen on työtä? Missä ihmeen suhteissa te ihmiset oikein olette?

Miksi se ei olisi työtä? Monillahan on palkkatyökin sitä, että keskustellaan ihmisten kanssa. Miksi kumppanin kanssa keskustelua ei voisi kutua työksi (varsinkaan kuvainnollisessa mielessä). 

t. eri

Minäkin olen eri. Mutta useimmat meistä käyvät töissä siksi, että saisivat haluamiaan asioita. Ei terapeutti kuuntele ihmisiä siksi, että pitää ihmisten kuuntelemisesta, vaan siksi että ihmiset saisivat apua ja terapeutti palkkaa.

Parisuhteessa tällaista välinearvoa ei ole tai ei ainakaan pitäisi olla. Ajattelen, että minä kuuntelen puolisoani ja vietän aikaa hänen kanssaan siksi, että hänellä on mielenkiintoisia ajatuksia, en siksi että ajattelisin suhteen näivettyvän tai hänen vastavuoroisesti tekevän jotain ikävää minulle jos en kuuntele.

-eri myös.

On olemassa muutakin työtä kuin palkkatyö. Ja totta kai parisuhteessa on välinearvo. Miksi olla parisuhteessa, jos siitä ei saa mitään? 

Ai, minulle hyvät ihmissuhteet ovat kyllä itseisarvo.

(vrt. narsistit käyttävät ihmisiä välineinä johonkin)

Erikoista. Useimmat ihmiset kyllä kokevat saavansa ihmissuhteista jotain. Ja saamisestahan tuossa välinearvo-asiassa oli kyse. "Tehdään jotain, jotta saadaan jotain" eli esim. ollaan parisuhteessa, jotta saadaan jakaa arki toisen kanssa. 

Olen eri, mutta vaikka ihmiset kokevat saavansa ihmissuhteista jotain, eivät he kuitenkaan hakeudu ihmissuhteisiin ensisijaisesti niiden saamiensa asioiden vuoksi. Motiivina on ihmissuhde itsessään, vastavuoroinen antaminen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se joskus vaatii ihan konkreettistakin työtä. Pitkässä suhteessa tulee vastaan kaikenlaista ja elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista. Joskus pitää ihan tosissaan tehdä työtä, että pääsee eteenpäin joistain asioista. Jos ei ole valmis sitä työtä tekemään, suhde päättyy. 

Kyllä. Pitkässä suhteessa tulee väistämättä tilanteita ja asioita, joissa joudutaan tekemään kompromisseja puolin ja toisin. Pitää kuunnella toisen näkemyksiä ja tulla "puolitiehen vastaan". Mutta hyvässä parisuhteessa sitä työtä ei tarvitse tehdä joka päivä eikä jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Eli ajan viettäminen kumppanin kanssa ja keskusteleminen on työtä? Missä ihmeen suhteissa te ihmiset oikein olette?

Miksi se ei olisi työtä? Monillahan on palkkatyökin sitä, että keskustellaan ihmisten kanssa. Miksi kumppanin kanssa keskustelua ei voisi kutua työksi (varsinkaan kuvainnollisessa mielessä). 

t. eri

Aiempi sanoi hyvin, että jokainen sanoittaa elämäänsä omalla tavallaan. Musta tuntuisi hassulta pitää työnä kanssakäymistä ihmisen kanssa, jonka kanssa haluan ja olen valinnut jakaa elämäni. Se on vain normaalia olemista ja elämistä.

En edelleenkään ymmärrä, mikä ongelma on sanan työ käytössä tässä yhteydessä. Miksi työ ei voisi olla mukavaa ja itse valittua tekemistä eli normaalia olemista ja elämistä? Kuulostaa siltä, että sinulle työ on aina jotenkin negatiivinen asia. 

Mulle työ on sitä, että erikseen tietoisesti näkee vaivaa jonkin eteen. Se, että huomioin ihmissuhteissa toiset ihmiset, ei ole vaivannäköä, vaan normaalia olemista. Täällä toistuu, että "pitää/täytyy" (muistaa??) huomioida toinen. Outo ajatus, ettei se tulisi ihan itsestään ja luonnostaan, siihenhän ihmissuhteet perustuvat.

Ihan mielenkiinnosta: Kuinka pitkä on pisin parisuhteesi? 

Parikymmentä vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Eli ajan viettäminen kumppanin kanssa ja keskusteleminen on työtä? Missä ihmeen suhteissa te ihmiset oikein olette?

Miksi se ei olisi työtä? Monillahan on palkkatyökin sitä, että keskustellaan ihmisten kanssa. Miksi kumppanin kanssa keskustelua ei voisi kutua työksi (varsinkaan kuvainnollisessa mielessä). 

t. eri

Aiempi sanoi hyvin, että jokainen sanoittaa elämäänsä omalla tavallaan. Musta tuntuisi hassulta pitää työnä kanssakäymistä ihmisen kanssa, jonka kanssa haluan ja olen valinnut jakaa elämäni. Se on vain normaalia olemista ja elämistä.

En edelleenkään ymmärrä, mikä ongelma on sanan työ käytössä tässä yhteydessä. Miksi työ ei voisi olla mukavaa ja itse valittua tekemistä eli normaalia olemista ja elämistä? Kuulostaa siltä, että sinulle työ on aina jotenkin negatiivinen asia. 

Mulle työ on sitä, että erikseen tietoisesti näkee vaivaa jonkin eteen. Se, että huomioin ihmissuhteissa toiset ihmiset, ei ole vaivannäköä, vaan normaalia olemista. Täällä toistuu, että "pitää/täytyy" (muistaa??) huomioida toinen. Outo ajatus, ettei se tulisi ihan itsestään ja luonnostaan, siihenhän ihmissuhteet perustuvat.

Tuohon ansaan moni sortuu. Ja sitten ihmetellään, kun suhde laimenee ja toista aletaan pitää itsestäänselvyytenä. Kun olet toisen kanssa vaikkapa 40 vuotta, ei se huomioiminen enää olekaan niin automaatio kuin alkuhuumassa voi kuvitella. 

Mihin ihmeen ansaan? Siihen, että huomioi toiset ihmissuhteissa?

Etkö osaa lukea vai haluatko tahallasi vääntää asiat perseelleen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Eli ajan viettäminen kumppanin kanssa ja keskusteleminen on työtä? Missä ihmeen suhteissa te ihmiset oikein olette?

Miksi se ei olisi työtä? Monillahan on palkkatyökin sitä, että keskustellaan ihmisten kanssa. Miksi kumppanin kanssa keskustelua ei voisi kutua työksi (varsinkaan kuvainnollisessa mielessä). 

t. eri

Minäkin olen eri. Mutta useimmat meistä käyvät töissä siksi, että saisivat haluamiaan asioita. Ei terapeutti kuuntele ihmisiä siksi, että pitää ihmisten kuuntelemisesta, vaan siksi että ihmiset saisivat apua ja terapeutti palkkaa.

Parisuhteessa tällaista välinearvoa ei ole tai ei ainakaan pitäisi olla. Ajattelen, että minä kuuntelen puolisoani ja vietän aikaa hänen kanssaan siksi, että hänellä on mielenkiintoisia ajatuksia, en siksi että ajattelisin suhteen näivettyvän tai hänen vastavuoroisesti tekevän jotain ikävää minulle jos en kuuntele.

-eri myös.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että et saa parisuhteestasi mitään? Niinhän asia olisi, jos olisit parisuhteessa vai parisuhteen takia etkä esim. saadaksesi rakkautta, saadaksesi jakaa arkesi, tullaksesi kuulluksi jne. jne. 

Jos sinä olet parisuhteessa niiden asioiden vuoksi, joita suhteelta saat, eikö sinun pitäisi vaihtaa suhdetta jos jostakin näyttäisi saavan enemmän?

Aika moni tekeekin niin, koska kuvittelee, että asiat muuttuvat vaihtamalla eikä työstämällä. Ja metsäänhän siinä mennään. Useissa tapauksissa on pienellä vaivalla helpompi saada nykyiseen suhteen lisää sitä, mitä kaipaa kuin vaihtaa kokonaan uuteen suhteeseen. Kun siinä uudessa on sitten joku toinen asia, jota ei ole tarpeeksi. Ja kierre on valmis. 

Mutta kumppanin vaihtamisessa vasta hirveä työ onkin. Pitää etsiä uusi, tutustua ja sitoutua. Pitää selvittää kaikki hänestä, lapsuuden traumoista pizzatäytteisiin. Eikö olisi perusteltua sanoa että juuri jatkuva puolison vaihtaminen on totista työtä?

Totta kai on. Mutta ei se olemassa oleva parisuhdekaan pysy kasassa, jos ei mitään sen eteen tee. 

Mutta enemmän töitä suhteensa eteen tekevät kuitenkin ne, jotka vaihtavat usein kumppania.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatii työtä oppia sietämään sen puolison huonoja ja ärsyttäviä puolia. Niitähän on meissä kaikissa. Ja tosiaan tuo jatkuva toisen huomioon ottaminen voi olla aika raskasta myös.

Ystävissännekin on varmaan myös huonoja puolia? Opetellaanko niitäkin jotenkin erikseen sietämään? Siis joko ihmisillä on todella vastenmielisiä ihmissuhteita tai minulla erikoinen näkemys sanasta työ.

Totta kai opetellaan sietämään. Jos ei opettelisi sietämään ystävän huonoja puolia, ei koskaan muodostuisi ystävyyttä, joka kestää. Luulen, että kyse on nyt siitä, että ajattelet työn jotenkin monimutkaisena asiana, vaikka oikeasti se on hyvinkin simppeliä eli ihan tavallista ihmissuhteiden muodostamista ja ylläpitämistä. 

Mielenkiintoista. Itse en ole opetellut sietämään yhtään ystävääni, vaan lähinnä huomannut pikku hiljaa tai nopeastikin vain nauttivani heidän seurastaan. Ainoa ihminen jota on oikeasti pitänyt opetella sietämään, on nykyinen pomoni

Olet opetellut, mutta et tietoisesti. Se, että olet huomannut nauttivasi heidän seurastaan on osa oppimisprosessia, jossa olet oppinut hyväksymään heidät sellaisina kuin he ovat. Joskus se tapahtuu ikään kuin itsestään ja silloin ei huomaa, että oppimista tapahtuu. 

Siis ihan normaalia kasvua ja kehitystä.

Niin? Etkö oikeasti tiennyt, että kasvuun ja kehitykseen liittyy aina oppimista ja opettelemista? Lähtien siitä, että opetellaan imemään tissistä tai pullosta maitoa, jotta pysytään hengissä. Sekään ei tapahdu opettelematta. 

Luonnostaan tapahtuvaa kehittymistä, ei työn puurtamista.