Parisuhteen eteen tehtävä työ/parisuhde vaatii "työtä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tarkoitetaan sitä, että pitää erikseen nähdä vaivaa toisen huomioimiseksi ja miellyttämiseksi. No joskus varmaan se tosiaan tuntuu työltä ja vaivalta. Huonoa narkkino7btia parisuhteelle. Työtä ja vaivaa, raskasta raatamista, mä onneksi viihdyn sinkkuna.

Mitä ihmeen "työtä" tuo nyt on? Siis olla vaan ihminen ihmiselle? Aivan perustavanlaatuisia käytöstapoja, ei voi olla noin vaikeaa.

Kyllä se voi olla yllättävän vaikeaa, kun ollaan eri perheistä ja suvuista kotoisin. Suomessa ihan suomalaisillakin perheillä on hyvin erilaiset käsitykset siitä, millaista perhe-elämän pitäisi olla, millaista arjen tulisi olla, miten kunnianhimoisesti tulee suhtautua esim. omaan työhön, miten pyhiä pitäisi viettää tai olla viettämättä yms.

Älä ota toista itsestäänselvyytenä, vaikka arki astuukin kuvioihin. Ihan sama vaikka lasten kanssa. Joskus voi olla rankkaa ja ärsyttävää asua saman katon alla niiden kanssa, mutta vanhemman tehtävä on silti rakastaa ja kasvattaa heitä. Niin myös puolisoa tulee rakastaa ja tehdä asioita yhteisen hyvinvoinnin ja tulevaisuuden eteen.

Miehen pitää olla joku viihdekeskus, ettei nainen vaan kyllästy ja luonnollisesti maksaa kaiken. Lopulta kuitenkin sitten vaihtaa johonkin linnakundiin tai hakkaajaan.

Kunnon vitsi. kaikki tulee luonnostaan jos aidosti rakastaa puolisoaan. En tajua miten on edes olemassa parisuhteita joissa riidellään rahasta tai lapsenkasvatuksesta. Eikö nuo tyypit ole tutustuneet toisiinsa ja jutelleet ennen isoja päätöksiä? Ollaan hyvinkin erilaisia joissain asioissa esim siinä kuuluisassa rahankäytössä, mutta eihän sekään automaattisesti johda riitelyyn. Mikä ongelma on jos itse käytän 15 vuotta vanhaa tyynyä ja mies uusii omansa parin vuoden välein.

Jos parisuhde vaatii työtä, niin silloin suhde ei toimi. Toimiva suhde soljuu eteenpäin pitkälti omalla painollaan. Jos joudut säännöllisesti olemaan epämukavuusalueellasi ja tekemään sisäisesti negatiivisia kompromisseja suhteen eteen, niin on kaksi liian erilaista ihmistä.

Erilaisuuden sietämistä voi sanoa työksi. Parisuhteessa se kehittää suhteellisuudentajua. Että mikä on oikeasti tärkeää ja mikä pikkujuttu. Ja missä kohtaa erilaisuus voi kasvattaa luonnetta, jopa niin, että puolisot uskaltaa muuttua. Toisen kanssa kun elää, niin on henkisesti rikkaampaa. Ja asiat voi olla rankkoja, esim. rahankäyttö, ja kun kasvetaan yhdessä ja homma toimii ja riidat vähenee, niin puoliso on oikeesti ainutlaatuinen, koska hänen kanssaan olette hioutuneet ja hilautuneet monet vuodet. Puolison erilaisuuksissa olet voinut kohdata omia pimeitä puoliasi. Jokaisella on selän takana olevia ominaisuuksia, jotka kotikasvatus työnsi sivuun korostaessaan muita. Jonkinlaisia syntymättömiä persoonallisuudenosia, joiden esiintulemattomuus kaventaa ihmistä. Puolison kanssa voi ainakin huumorin avulla marssittaa esiin toisenlaista itseä.

Vain keskenkasvuisiksi jääneet tai epävakaat narsistit huutavat koko ajan että parisuhteen eteen ei koskaan pidä tehdä yhtään työtä. He kuvittelevat itse olevansa niiiin täydellisiä että toisen pitää olla ajatustenlukija ja palvella ja huomioida heitä vaikka he itse käyttäytyisivät täysin sikamaisesti. Sarjapettäjät tekevät tuota kun ovat niin kujalla itsensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Älä ota toista itsestäänselvyytenä, vaikka arki astuukin kuvioihin. Ihan sama vaikka lasten kanssa. Joskus voi olla rankkaa ja ärsyttävää asua saman katon alla niiden kanssa, mutta vanhemman tehtävä on silti rakastaa ja kasvattaa heitä. Niin myös puolisoa tulee rakastaa ja tehdä asioita yhteisen hyvinvoinnin ja tulevaisuuden eteen.

Pettävä narsisti ei tee koskaan noita asioita vaan odottaa että toinen tekee kaiken tuon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä on helppo pitää toista itsestäänselvyytenä ja olla kuuntelematta toisen mielipiteitä asioista. Kuitenkin parisuhteessa se työ on toisen huomioonottamista ja opettelua siihen ettei voi kaikesta päättää yksin. Helposti myös kyllästyy, jos on 20v saman kanssa. Siinäkin pitää tehdä töitä.

Kyllä multa päinvastoin vaatisi työtä olla huomioimatta toista suhteessa. Luonnotonta.

Totta. Luonnoton on itse asiassa sellainen ihminen joka on vuosikausia suhteessa sen vuoksi että hakee jotain hyväksyntää joka jäi lapsuudessa saamatta. Tällaiset ovat täysin kelvottomia ihmisiä kumppaneina.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy kehittää itseään ja luonnettaan.

Kommunikaatio ei synny itsestään, iän ja elämäntilanteen mukaan on opiskeltava kommunikoimaan paremmin. Parin vuoden yhdessäolon jälkeen rakastumisvaihe alkaa mennä ohi ja täytyy opetella rakastamaan, se ei yleensä tapahdu itsestään.

Miehille on usein vaikea opetella puhumaan tunteista, siihen kaatuu moni parisuhde. Eikä mies voi sitä yksinään opetella, se täytyy kumppanin kanssa tehdä.

Lisäksi tulee kaikki käytännön asiat, seksi myöskin.

Niin. On miehiä jotka puhuvat siirappisia puheita rakkaudesta mutta peittelevät sillä itse asiassa kyvyttömyyttään puhua vaikeista tunteistaan. Eli näyttelevät jotain mitä eivät ole. Luuserit ovat epärehellisiä.

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 36 vuotta, siitä 31 naimisissa. En ole vielä keksinyt, mitä se työ parisuhteessa on. Ehkä väärin oltu yhdessä sitten.  Joskus pitää joustaa toisen hyväksi, mutta en minä sitä työnä pidä. Tai jos joskus haluaa yllättää toisen, sehän on vain kivaa, ei työtä.  

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 36 vuotta, siitä 31 naimisissa. En ole vielä keksinyt, mitä se työ parisuhteessa on. Ehkä väärin oltu yhdessä sitten.  Joskus pitää joustaa toisen hyväksi, mutta en minä sitä työnä pidä. Tai jos joskus haluaa yllättää toisen, sehän on vain kivaa, ei työtä.  

Niin. Olet siis normaalisti pitkistä parisuhteista ajatteleva ihminen. Näkisin että ne jotka puhuvat halveksuen työstä parisuhteen eteen ovat kykenemättömiä aitoon rakkauteen. Fantasioissaan eläviä raukkoja ovat.

Jos juttu on toimiva ei vaadi mitään sen kummempaa työtä. En tiedä miksi ihmiset jankkaavat tätä vaatii työtä-sanontaa, varmaan ne joilla on takkuilevaa ja haluavat uskotella että se on se normaalitila.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 36 vuotta, siitä 31 naimisissa. En ole vielä keksinyt, mitä se työ parisuhteessa on. Ehkä väärin oltu yhdessä sitten.  Joskus pitää joustaa toisen hyväksi, mutta en minä sitä työnä pidä. Tai jos joskus haluaa yllättää toisen, sehän on vain kivaa, ei työtä.  

Niin. Olet siis normaalisti pitkistä parisuhteista ajatteleva ihminen. Näkisin että ne jotka puhuvat halveksuen työstä parisuhteen eteen ovat kykenemättömiä aitoon rakkauteen. Fantasioissaan eläviä raukkoja ovat.

Toisen rakastaminen ei vain kaikille ole työtä.

Vierailija kirjoitti:

Jos juttu on toimiva ei vaadi mitään sen kummempaa työtä. En tiedä miksi ihmiset jankkaavat tätä vaatii työtä-sanontaa, varmaan ne joilla on takkuilevaa ja haluavat uskotella että se on se normaalitila.

Työllä ihmiset tarkoittavat työtä oman itsensä kanssa. Ihminen joka elää sen mukaan että sen toisen pitää tehdä hänet onnelliseksi ei löydä koskaan rauhaa eikä onnea.

Tällainen ihminen halveksuu usein somessa sitä että pitäisi tehdä työtä itsensä tuntemisen eteen. Samoin hän suorastaan raivoaa jos joku sanoo aiheesta että jotkut ihmiset eroavat nykyään heppoisin perustein. Se kertoo tuollaisen raivoajan kehittymättömyydestä ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos juttu on toimiva ei vaadi mitään sen kummempaa työtä. En tiedä miksi ihmiset jankkaavat tätä vaatii työtä-sanontaa, varmaan ne joilla on takkuilevaa ja haluavat uskotella että se on se normaalitila.

Työllä ihmiset tarkoittavat työtä oman itsensä kanssa. Ihminen joka elää sen mukaan että sen toisen pitää tehdä hänet onnelliseksi ei löydä koskaan rauhaa eikä onnea.

Tällainen ihminen halveksuu usein somessa sitä että pitäisi tehdä työtä itsensä tuntemisen eteen. Samoin hän suorastaan raivoaa jos joku sanoo aiheesta että jotkut ihmiset eroavat nykyään heppoisin perustein. Se kertoo tuollaisen raivoajan kehittymättömyydestä ihmisenä.

Nääh, tuollaiset ihmiset ovat rakastumisnarkkareita. Suhteet heille ovat hyödyn hakemista omille syvällä psyykessään oleville haavoilleen. Heitä ei oikeasti kiinnosta se kulloinkekin kumppani muuta kuin siinä mielessä että kumppani hoivaa häntä kuin vanhempi lastaan. Aikuiseen tasapainoiseen suhteeseen eivät vaan pysty koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tarkoitetaan sitä, että pitää erikseen nähdä vaivaa toisen huomioimiseksi ja miellyttämiseksi. No joskus varmaan se tosiaan tuntuu työltä ja vaivalta. Huonoa narkkino7btia parisuhteelle. Työtä ja vaivaa, raskasta raatamista, mä onneksi viihdyn sinkkuna.

Mitä ihmeen "työtä" tuo nyt on? Siis olla vaan ihminen ihmiselle? Aivan perustavanlaatuisia käytöstapoja, ei voi olla noin vaikeaa.

No tietenkään se ei ole missään nimessä vaikeaa! Kaikki ihmiset osaavat peruskäytöstavat ja haluavat aina miellyttää kumppaniaan. Vai?

Minkähän takia suurin osa suhteista päättyy ennen kuin on ehtinyt kunnolla alkaakaan? Näyttäisi vähän siltä, että nykyään jo yksi vuosi on pitkä suhde. Ihmiset ei varmaan enää kestä arkea ja hyväksyvät epätäydellisyyden vain itsessään. Ja kaikkia meitä miellyttävät eri asiat. On turha yrittää miellyttää toista tekemällä sellaista, mitä itse haluaa tai kaipaa.

Eniten työtä vaatii se, että molemmat yrittävät olla ihmisiksi huonoinakin päivinä, pyytää ja antaa anteeksi. Rakastuminen tai ihastuminen ovat tunteita. Rakastaminen on tekemistä. Sen pitäisi olla yhteistä. Ja kyllä, se vaatii molemmilta vaivannäköä ja halua olla yhdessä, halua oppia elämään yhdessä.

Joillekin on palkitsevaa olla hyvässä suhteessa, olla merkityksellisiä toisilleen. Toiset tykkäävät olla yksin (ilman kumppania) silloin kun ei tarvitse tyydyttää omia tarpeitaan jonkun muun kanssa. Toiset kaipaavat parisuhdetta, mutta eivät osaa rakentaa sitä, ja löytävät vain samanlaisia ihmisiä kuin itse ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy kehittää itseään ja luonnettaan.

Kommunikaatio ei synny itsestään, iän ja elämäntilanteen mukaan on opiskeltava kommunikoimaan paremmin. Parin vuoden yhdessäolon jälkeen rakastumisvaihe alkaa mennä ohi ja täytyy opetella rakastamaan, se ei yleensä tapahdu itsestään.

Miehille on usein vaikea opetella puhumaan tunteista, siihen kaatuu moni parisuhde. Eikä mies voi sitä yksinään opetella, se täytyy kumppanin kanssa tehdä.

Lisäksi tulee kaikki käytännön asiat, seksi myöskin.

Millaiseksi pitää kehittyä? Entä miten ja ennen kaikkea MIKSI luonteeni pitää muuttua? Eikö ihmisen luonne ole aika perustavanlaatuinen osa ihmisen psyykettä, ja sen muutokset yleensä kerro esim traumoista tai mielenterveysongelmista?

Paremmaksi versioksi itsestään. Siksi, koska et ole täydellinen ihminen, eikä kukaan muukaan ole. Säröjä hiotaan, siitä läheisessä ihmissuhteessa kuten parisuhteessa on kyse. On ajattelee et mitään ei koskaan tarvitse muuttaa itsessään tai käytöksessään, niin se on aika lapsellinen ja uhmaikäinen näkemys. Siis ei tarvitse, mutta todennäköisesti omat heikkoudet tulee vastaan jossain kohtaa suhdetta kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Eli ajan viettäminen kumppanin kanssa ja keskusteleminen on työtä? Missä ihmeen suhteissa te ihmiset oikein olette?

Miksi se ei olisi työtä? Monillahan on palkkatyökin sitä, että keskustellaan ihmisten kanssa. Miksi kumppanin kanssa keskustelua ei voisi kutua työksi (varsinkaan kuvainnollisessa mielessä). 

t. eri

Aiempi sanoi hyvin, että jokainen sanoittaa elämäänsä omalla tavallaan. Musta tuntuisi hassulta pitää työnä kanssakäymistä ihmisen kanssa, jonka kanssa haluan ja olen valinnut jakaa elämäni. Se on vain normaalia olemista ja elämistä.

Mun mielestä työllä tarkoitetaan sitä työtä, minkä tekee itsensä ja oman kehittymisensä kanssa. Kukaan meistä ei ole "valmis" eikä omaa täydellisiä sosiaalisia taitoja. Joku voi erehtyä luulemaan itsestään niin, yleensä se on nainen. Joku voi luulla, ettei mitään ihmeempää edes tarvita, yleensä se on mies. Yllättävän harvoin noita "taivaassa päätettyjä parisuhteita" olen nähnyt. Sellaisia missä ollaan ihan samanlaisia kaikessa. En tahtoisi elää itseni kaltaisen ihmisen kanssa. Enkä tahtoisi elää omassa kuvitelmassani samanlaisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy kehittää itseään ja luonnettaan.

Kommunikaatio ei synny itsestään, iän ja elämäntilanteen mukaan on opiskeltava kommunikoimaan paremmin. Parin vuoden yhdessäolon jälkeen rakastumisvaihe alkaa mennä ohi ja täytyy opetella rakastamaan, se ei yleensä tapahdu itsestään.

Miehille on usein vaikea opetella puhumaan tunteista, siihen kaatuu moni parisuhde. Eikä mies voi sitä yksinään opetella, se täytyy kumppanin kanssa tehdä.

Lisäksi tulee kaikki käytännön asiat, seksi myöskin.

Millaiseksi pitää kehittyä? Entä miten ja ennen kaikkea MIKSI luonteeni pitää muuttua? Eikö ihmisen luonne ole aika perustavanlaatuinen osa ihmisen psyykettä, ja sen muutokset yleensä kerro esim traumoista tai mielenterveysongelmista?

Paremmaksi versioksi itsestään. Siksi, koska et ole täydellinen ihminen, eikä kukaan muukaan ole. Säröjä hiotaan, siitä läheisessä ihmissuhteessa kuten parisuhteessa on kyse. On ajattelee et mitään ei koskaan tarvitse muuttaa itsessään tai käytöksessään, niin se on aika lapsellinen ja uhmaikäinen näkemys. Siis ei tarvitse, mutta todennäköisesti omat heikkoudet tulee vastaan jossain kohtaa suhdetta kuitenkin.

Niin. Joillekin normaalit arvot ja käyttäytymismallit jossa sitä kumppania arvostetaan myös vaikeina aikoina ovat osoitus mukamas jostain tapasuhteesta tai riippuvuussuhteesta. Ei se normaaleille mieleltään terveille ole mikään ongelma tarkastella ja arvioida omaa käytöstään ja tekemisiään.

Mieleltään epävakaat vain harvoin kykenevät siihe vaan pakenevat lennosta ties kuinka monennen kerran elämässään uuteen suhteeseen. He eivät kykene syvälliseen itsereflektioon.

Jopa terapeuttien heille sanomia lauseita irroitettuna asiayhteydestään käyttävät oikeuttamaan oman täysin ala-arvoisen ja lapsenomaisen käytöksensä.