Parisuhteen eteen tehtävä työ/parisuhde vaatii "työtä"

Minä ajattelen että työ parisuhteen eteen on eniten kehittymistä omana itsenä.

Jos on hankaluuksia kommunikoinnissa, palautteen vastaanottamisessa, itsereflektiossa jne. Parisuhde ei pysy hyvänä pitkään. Tietysti toisen huomiointi jne on myös tärkeää. Mutta että yhteys ja rakkaus pysyy, pitää pystyä olemaan ensin auki ja rehellinen itselleen, jotta sitä samaa voi toistaa parisuhteessa.

Jotta puoliso voi rakastaa ja tukea minua juuri tällaisena minun pitää uskaltaa katsoa itseä peiliin ja todeta kasvupaikat itse ja myöntää ne myös suhteessa. Kaikki myös toisinpäin.

Olet siis "ikisinkku", sinun tulee siis ehkä tehdä työtä päästäksesi parisuhteeseen? Jos parisuhde on jatkuvasti yhtä vääntämistä ja sovittelua, kannattaako sitä roikkua huonossa ja huterassa liitossa, siinä menee molempien elämä piloille. Jo ajatus "nähdä vaivaa ja tehdä töitä suhteen eteen" alkaa ahdistamaan, voihan sitä matkan varrella olla monta hyvää liittoa, kestävät vuoden tai vuosia. 

Sitä on helppo pitää toista itsestäänselvyytenä ja olla kuuntelematta toisen mielipiteitä asioista. Kuitenkin parisuhteessa se työ on toisen huomioonottamista ja opettelua siihen ettei voi kaikesta päättää yksin. Helposti myös kyllästyy, jos on 20v saman kanssa. Siinäkin pitää tehdä töitä.

Se tarkoittaa niin monenlaisia asioita! Ja tosiaan on ihan konkreettisia valintoja ja "työtä". Yksi konkreettinen esimerkki omalla kohdallani: olen luonteeltani sellainen, että minulle on luontevaa ja mukavaa tehdä asioita yksin ja tarvitsen paljon myös omaa aikaa latautuakseni (vastapainoksi työlleni). Miehelleni tärkeintä on yhteinen aika. Siispä  otan sen huomioon ja teen asioita hänen kanssaan yhdessä, vaikka voisin monesti (ja joskus jopa mieluummin) tehdä niitä yksinkin (lähteä esim. lenkille) Varaan välillä lippuja konserttiin, teatteriin jne, vaikka itse rakastan olla kotona. Ja todellakin siis pidän samalla huolta siitä, että myös omat tarpeeni täyttyvät, kyseessä ei ole minkäänlainen uhriutuminen. Ja mies taas ottaa minun tarpeeni huomioon ja on hyväksynyt, että minun pitää päästä olemaan myös yksin, eikä tuppaudu seuraan, vaikka voisi tullakin. 

Lyhyesti sanottuna, parisuhteen eteen tehdään töitä laittamalla omia tarpeita sivuun ja ottamalla se toinen huomioon. Puhumalla asioita halki, vaikka olisi helpompaa  antaa olla, opettelemalla aidosti hyväksymään (siis sydänjuuria myöten!) toisen erilaisuus, vaikka jotkut piirteet ärsyttää jne.

Pitkässä parisuhteessa tai avioliitossa (symbolisesti tätä on helpompi käyttää esimerkkinä) tulee väistämättä aika, jolloin mennään enemmän tahdolla kuin rakkaudella. Rakkaus on sellainen pohjakerros, joka on vaikeampi muistaa tai tavoittaa jonkun elämän eteen heittämän kriisin keskellä. Minä ajattelen, että parisuhteen eteen tehtävä työ on se "Tahdon" osa pitkää parisuhdetta, se joka ei tule ilman päättäväisyyttä ja arjen valintoja vaikka rakkautta olisikin. Se osa joka muuttuu selkeästi työksi, jos rakkaus unohtuu jonnekin pölyn alle. Se on tavallaan niitä kotiaskareita, mutta parisuhteelle. "Mitä sulle kuuluu? Onko sulla kaikki hyvin? Mitä jos mä kävisin kaupassa? Otatko teetä? *halaus*, yhteinen kävelylenkki, kädestäpitäminen, ystävien luo meneminen (niidenkin jotka on kumppanin eikä omia suosikkeja)...

Yksinkertaisimmillaan, että välillä kannattaa katsoa itseään ja miettiä, olenko nyt sellainen jonka kanssa on hyvä olla. Jos et, korjaa itseäsi.

28 yhteistä vuotta

Vierailija kirjoitti:

Sitä on helppo pitää toista itsestäänselvyytenä ja olla kuuntelematta toisen mielipiteitä asioista. Kuitenkin parisuhteessa se työ on toisen huomioonottamista ja opettelua siihen ettei voi kaikesta päättää yksin. Helposti myös kyllästyy, jos on 20v saman kanssa. Siinäkin pitää tehdä töitä.

Kyllä multa päinvastoin vaatisi työtä olla huomioimatta toista suhteessa. Luonnotonta.

Minäkin ihmettelen, miksi sitä kutsutaan työksi, mutta ehkä sillä tarkoitetaan sitä, ettei saa tuijottaa vain omaan napaan. Pitää miettiä, mitä toinen haluaisi. Ja auttaa ja tukea toista.

Miesten suunnalta on alkanut kuulumaan toiveita kotitöiden ja seksin lisäksi viikottaisista 'kuinka onnistuimme tänään' miiteistä. Toisena kuulee tsemppaus hetkistä lampun vaihdon sekä ulkotöiden ohella. Ymmärrän itekin ajoittaisten neukkaripäivien merkityksen. Viikottain? Ihan tahallaan halutaan rutistaa naisesta kaikki liikenevät tehot irti. (Iki)sinkun kannattaa kuunnella todella tarkkaan mahdollisen partnerin aatoksia. Kaikkeen ei pidä suostua seurustelun takia.

Jos vähintään toisella on persoona/mt-ongelmia niin kyllähän se silloin työtä vaatii. Tämä tuli todettua heti alkuun kun masennuksesta kärsivän ja hivenen narsistisen kanssa yritin olla, ei se helppoa olisi ollut.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen, miksi sitä kutsutaan työksi, mutta ehkä sillä tarkoitetaan sitä, ettei saa tuijottaa vain omaan napaan. Pitää miettiä, mitä toinen haluaisi. Ja auttaa ja tukea toista.

Parisuhde ja avioliitto on kaksisuuntainen katu. Leikitään naisen ostaneen netistä pariskunnille tarkoitettuja ajanviete kortteja ja couples workbook pamfletteja miehen tuijotellessa pöydällä olevaa rykelmää kuin lehmä uutta navettaa. Miestä koskee samalla tavoin huomaavaisuus sääntö kuten naistakin. Et sä voi olettaa suhteen jatkuvan kovin pitkään toisen vetäessä täysperävaunullista kuormaa.

Se, että parantaa tapansa rakentavan ja järkevän/kohtuullisen kritiikin mukaan. Ja huomioi kumppania. Mutta jos koko parisuhde on yhtä työmaata, niin kyllä silloin on väärät ihmiset yhdessä. Suurimmaksi osaksi pitäisi asiat soljua ilman työtä.

Itse olen ollut tuollaisessa työmaasuhteessa, eikä enää koskaan kiitos. Nyt kolmatta vuotta parisuhteessa, joka ei vaadi pätkääkään työtä. Sielunkumppanin kanssa on kaikki ongelmatonta.

Jos homma tuntuu mitenkään työnteolta, on aika nostaa kytkintä.  On myös ihan patriarkkojen potaskaa, että "pitää opetella rakasrtamaan" ja alkuhuuma haihtuu ja p****t! Alkuhuumaa juuri täytyy pitää elossa seksin ohella, tärkeimmät asiat miksi ylipäätään olla ihmisten kanssa tekemisissä. <3

Väärät ihmiset yhdessä? Mitä se tarkoittaa?

Olen ollut enemmän tai vähemmän masentunut lähes koko yhdessäolon ajan, ainakin 2/3 osaa aikajanasta. Nykyään kun lapsetkin on opiskelemassa, sielu valittaa kun olen yksin. Yksinäinen olen ollut aikalailla koko elinikäni , koska en ole parhaimpia juttukavereita, vaan aika introvertti, mutta sitäkin luotettava ihminen. Tarvitsen läheisen ja luotettavan ihmisen lähelleni, jotta tunnen eläväni. En tutustu myöskään helposti uusiin ystäviin. Tilanne on tällä hetkellä tämä, että olen kauhean yksinäinen, miehelläni on aina jokin projekti meneillään tai harrastus johon uppoaa, jos hän on kotona hän istuu sohvalla ja toisessa kädessä aina kännykkä. Ei kuule puoliakaan mitä puhun, katse tiiviisti laitteeseen koko ajan. Kinastelemme myös paljon, ehkä juuri näiden ongelmien vuoksi.

Minulla usko löytää ystäviä tai joku vapaa-ajan ihmissuhde iän myötä on romahtanut. Ottaako käyttöön masennuspillerit vai mitä? Ollaanko väärät ihmiset vai onko vaatimuksia liikaa?

Ap täällä pitkästä aikaa. Enpä olisi eilen illalla arvannut mikä sekasotku-ketju tästä muodostuu, kaikilla tuntuu olevan täysin omat käsityksensä, joita sitten peukutellaan aivan ristiin :Dd Todistaa hienosti mikä nollatermi "parisuhdetyö" on, varmaan alkujaan jostain naistenlehden huuhaa-osastolta lähtöisin.

Järkevin selitys, minkä täältä löysin on että toisen yksinkertaiselle huomioimiselle teoin ja sanoin on keksitty uusi sana, jota sitten viljellään mediassa ihmisten epävarmuuksilla ratsastaen. Tuttu kaava ja mainostulot juoksee.

Ai niin, ja olen muuten oikeasti mies, mutta käytin N-etuliikettä koska palstan miesvihan tuntien ketju olisi muuten näivettynyt alkuunsa.

Kiitos vastanneille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Eli ajan viettäminen kumppanin kanssa ja keskusteleminen on työtä? Missä ihmeen suhteissa te ihmiset oikein olette?

On ihmisiä, joilla parisuhteet vaihtuvat ja ystävät pysyvät. Sitten on ihmisiä, joilla puoliso on paras ystävä. Tällöin aikaa vietetään mielelläänyhdessä, eikä se ole työtä.

Et ole ap, vaan provo!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Eli ajan viettäminen kumppanin kanssa ja keskusteleminen on työtä? Missä ihmeen suhteissa te ihmiset oikein olette?

On ihmisiä, joilla parisuhteet vaihtuvat ja ystävät pysyvät. Sitten on ihmisiä, joilla puoliso on paras ystävä. Tällöin aikaa vietetään mielelläänyhdessä, eikä se ole työtä.

Tää on totta. Mun mies on paras ystäväni ja sielunkumppani. Ymmärretään toisiamme puolesta lauseesta ja ollaan aina menossa samaan suuntaan. Huomiointi tulee sen syvän rakkauden, arvostuksen ja yhteyden myötä itsestään.

Toki ollaan ns. helppoja ja rauhallisia persoonia molemmat. Yhdessä vain vahvistetaan sitä rauhaisaa puolta toisissamme. Esim. en stressaa jostain niin paljon, kun hän on lähellä.

Minusta on outo ajatus, että toisen asioista pitää olla oikein työtä tekemällä kiinnostunut. Eikö sitä rakkaasta ihmisestä ole kiinnostunut ihan itsestään, koska Kiinnostaa.

Vuorovaikutusta ja kommunilointia meidän pitää treenata läpi elämän, kaikissa suhteissa. Ei ole sukupuolesta kiinni, monet naiset ovat umpisurkeita vuorovaikuttamaan terveellä tavalla.

Velojen parisuhteet ovat parempia. Sori vaan.

Minulle työn tekeminen parisuhteen eteen tarkoittaa sitä, että tehdään asioita jotta meidän parisuhde olisi entistäkin parempi. Että siinä suhteessa "työ" on aika huono sana. Toisaalta itse olen sitä mieltä, että työn pitää olla sellaista kuin haluan, mielenkiintoista ja palkitsevaa. Että ehkä sen takia tuo sanonta on helppo hyväksyä.

Voin sanoa että olemme tehneet töitä parisuhteemme eteen. Minulle tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kun eteen tulee ongelmia, keskustelemme niistä ja selvitämme ongelmat yhdessä. Vertaan edelliseen parisuhteeseeni, jossa ongelmat lakaistiin maton alle ja esitettiin että niitä ei ole olemassa. Koska exän kanssa emme tehneet tarvittavaa "työtä", emme saaneet myös työstä seuraavaa palkintoa, eli hyvää parisuhdetta.

Mieheni kanssa ajattelemme asioista samalla tavalla, mutta eri näkökulmista. Saatamme tapella, vaikka olemme samaa mieltä. Jos emme olisi tehneet töitä, eli jatkaneet kommunikointia ja selvittäneet mistä on kyse, emme olisi nyt tässä. Olisi helppo heittää hanskat tiskiin ja sanoa että ei se ymmärtänyt mua. On hankalampaa nähdä vaivaa jotta asiat selviävät. Vaivannäöstä seuraa kuitenkin aina se hyvä lopputulos. Ja jos sattuu että joskus eroamme, ei ainakaan jää harmittamaan.

Minulle tämä kaikki liittyy siis toisen kunnioittamiseen. Haluan tietää mikä tekee miehestäni onnellisen. Jos en pysty tekemään sitä, silloin pitää erota jotta hän voi olla onnellinen jonkun toisen kanssa joka haluaa tehdä niitä asioita. Esimerkkinä, mieheni on hyvin ekstrovertti ja minä introvertti. Mieheni ymmärtää, että minä haluan joskus vain nysvätä kotona yksin. Minä taas ymmärrän, että hän haluaa käydä siellä, täällä ja tuolla. Minä jaksan ehkä lähteä sinne ja tänne, mutta mies saa mennä yksin tuonne.