Lue keskustelun säännöt.
Lapsi jätetään jatkuvasti kaveriporukan ulkopuolelle, eikä koulu tee asialle mitään!
20.04.2023 |
Eikä lasten vanhemmat näe asiassa ongelmaa. Mitä tässä voi enää tehdä?
Kommentit (340)
121/340
|
20.04.2023 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi lapset tai nuoret on suomessa tollasia. Ei haluta olla jonkun kavereita. Kyllä minä olin ainakin iloinen jos joku halusi olla kaverini. Ei tämä ole mikään uusi ilmiö.
Vanhemmat. Siellä se syy on.
Aikuisena ymmärrät, että ei ne kemiat vaan pelaa kaikkien kanssa vaikka se kotikasvatus olisi ollut mikä.
Ei vaan aikuisena minä olen ymmärtänyt kuinka pimeät ihmiset kasvattaa lapsistaan yhtä pimeitä.
Lapseen vaikuttaa tavattoman moni muukin asia kuin vain kasvatus. Esim ap varmasti kasvattaa lastaan, ja hän tuntee hätää oman lapsensa puolesta, mutta nyt lapseen vaikuttaa ympäristön toiminta.
Niin koska ne toiset lapset on jonkun muun kasvattamia. Sellaisen jonka mielestä on ihan jees hyljätä kaveri, jos juuri tänään ei ollut kivaa. On sellaisiakin jotka kieltää ettet saa olla kaveri kuin X:n kanssa.
Joidenkin kavereiden suosiminen toisten kustannuksella voi olla täysin perusteltua. Jos vanhempana huomaan, että kavereista yhden kanssa ajaudutaan toistamiseen ongelmiin, niin kyllä jopa kiellän sen kaverisuhteen vähäksi aikaa ja suosin muita. Perusteita on ollut tähän mennessä vape, nuuska, varastelu, alkoholin varastaminen ja käyttö, väkivalta... Vitos ja kutosluokkalaisia ovat.
totta toinen puoli.. toisaalta omalla lapsella oli alakoulun vikoilla luokilla kaveri, jolla oli vähän rankka perhetausta. Pojalla oli kouluvaikeutta ja rauhattomuutta, kavereiden kanssa tuli ilmeisesti myös helposti riitaa. Kuitenkin tämä poika oli ihan kiva ja reipas poika kun oli meillä kylässä tai meidän mukana jossain reissussa tai mökillä. Ajattelin niin, että joku rooli pakotti toimimaan vähän isomman pojan tavalla, leikkimään sähkötupakan kanssa ym uhoamista ja kolttosia. Sitten kun oli ympäristössä, missä ei tarvinnut kenellekään esittää mitään, sai kerrankin olla lapsi. Olin vähän varuillani kun lapseni oli tämän kaverin kanssa jossain kylillä, mutta meille hän oli tervetullut aina. Kaveruus hiipui lopulta itsestään kaverin keskittyessä pelaamiseen ja omani mopojen rassaamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koin itse aikanaan saman kohtalon. Teini-ikäisenä tutustuin netissä joukkuepeleissä toisella puolen Suomea asuviin saman ikäisiin henkilöihin ja menin heitä tapaamaan 15 vuotiaana (tapahtui 2006). Heti lukion jälkeen häivyin kotipaikkakunnaltani tuonne toisaalle sosiaalisen piirini pariin. Kolmekymppisenä perheellisenä palasin takaisin kotiseudulle, mutta naapurikuntaan kun sain täältä työpaikan. Edelleen vihaan kotikaupunkiani ja koen kaunaa koulukiusaajiani kohtaan.
Ketään ei voi pakottaa kavereiksi, mutta kavereita voi saada muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi oma osuus tässä tapauksessa?
En ole Ap mutta tää on niin peri suomalainen kommentti! Kiusattu on aina syyllinen suomalaisten mielestä.
Yleensä kaveritta jää ne, joilla on haasteita vuorovaikutustaidoissa tai käytöksessä tai pahimmillaan molemmissa.
Minä olen tuo joka aiemmin kirjoitti avovaimon lapsen haasteista. Olen aikanaan leikkinyt hänen kanssaan kun oli pienempi ja jo silloin näin syyn, miksi hänellä on sosiaalisia vaikeuksia. Leikkiminen oli minun määräilyä ja komentelua, ja samaa näin silloin harvoin kun lapsella joku kaveri oli. Lisäksi hän on harrastanut mm. minussa kiinni roikkumista, minun ja äitinsä väliin tulemista, tahallista ärsyttämistä ja joskus jopa suoraa haukkumista. Jos on yhtään samanlainen vaikkapa koulussa, niin en tosiaan ihmettele etteivät toiset lapset jaksa sitä.
Aivan pienten lasten leikki on vierekkäin leikkimistä. Seuraava vaihe on leikkien yhteen sovittamista, missä monesti on just tuota toisen määräilyä tai leikin sabotoimista. Yhteisleikkien sujuminen opitaan sit hiljalleen.
Tuo sinun ja äitinsä väliin asettuminen on taas merkki aivan toisesta lasta kohdanneesta haasteesta: lapsi on tyypillisesti tietyssä kehitysvaiheessa kateellinen vanhempiensa välisestä suhteesta. Jos tässä vaiheessa äiti on ollut lapsen kanssa vaikkapa kahden, on tämä opetus äitin rakkauden jakamisesta siirtynyt siihen kunnes äidillä on joku kenen kanssa huomiotaan jakaa. Tässä pitää kyllä teidän aikuisten skarpata ja näyttää lapselle, että hänellä on ihan varmasti keskeinen paikka perheessä, vaikkei se siinä äidin kyljessä olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori mut lapsia ei voi pakottaa tai vaatia olemaan kaveri, sellainen opettaa taas sille pakotetulle ihan vääriä asioita ja ei ole oikeaa kaveruutta. Sun lapsessa valitettavasti on jotain mikä v tuttaa muita lapsia, eikä sille oikein voi mitään. Hyvällä tuurilla hänelle löytyy kaveri kyllä ajan kanssa mutta sitä ei voi pakottaa. Ehkä jostain muualta kuin koulusta.
Tarvii näin vanhempana sanoa että jos mun lapsi sanoisi mulle että häntä v*tuttaa joku toinen lapsi koulussa ja ei häntä kiinosta onko tämä lapsi yksin, niin kokisin suurta epäonnistumista kasvatuksessa (oletan että tämä syrjitty ei ole kiusaaja)
En pakottaisi olemaan kaveri mutta juttelisin kyllä lapsen kanssa ja pyytäisin hetkeksi pysähtymään ja miettimään miltä itsestä tuntuisi olla tuossa tilanteessa.
Kysyisin olisiko ylitsepääsemätöntä välitunnilla pyytää porukkaan mukaan.
Yleensä lapset eivät kiinnitä huomiota siihen onko joku yksin vai ei. Jokaisen oletetaan löytävän omat kaverit yhteisten kiinnostuksenkohteiden ja harrastusten myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi lapset tai nuoret on suomessa tollasia. Ei haluta olla jonkun kavereita. Kyllä minä olin ainakin iloinen jos joku halusi olla kaverini. Ei tämä ole mikään uusi ilmiö.
Sellaista elämä on. Entä sitten? Olisitko sinä halunnut jonkun ihmisen elämääsi joka on pakotettuna tai säälistä elämässäsi ja laskee minuutteja, että on hoitanut sosiaaliset velvollisuutensa kanssasi?
Aivan ohiksena: suomalaisilla on keskimäärin erittäin vähän ystäviä ja veikkaisin että tämän palstan keskustelijoilla vielä keskimääräistä vähemmän. Yllä olevassa viestissä puhuu synkkä kateus. Sellaista se elämä on.
Suomalaiset ylipäätään eivät ole mitään yltiöpositiivisia ja sosiaalisia ihmisiä, mutta ne muutamat harvat tosiystävät ovat sitäkin tärkeämpiä. Muualla maailmassa feikataan sitä ystävyyttä pinnallisesti tarkoittamatta sitä todella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ole koulun asia.
Hmm,pakko nyt kyllä kysyä että jos koulussa tapahtuu syrjintää yhtä lasta kohtaan, niin miten se ei ole koulun asia puuttua?
Kaveriksi ei voi pakottaa.
Yleensä se on niin, että kun joku johtajatyyppi päättää jättää jonkun toisen lapsen porukan ulkopuolelle, niin muiden on helpompi mennä tämän tyypin piireihin, kun sen ulkopuolelle jätetyn. Siinä on ikäänkuin turvassa, eipä joudu itse kokemaan samaa kohtaloa, kuin tuo porukasta eristetty.
Kun näitä vastauksia lukee, niin kauhulla sitä jo odottaa, millainen tämä maa on esim.kymmenen vuoden päästä. Kuinka vaikeaa nykyään on opettaa lapsilleen empatiaa toista ihmistä kohtaan! Itse olen lapsilleni pienestä asti pitänyt kasvatuksessani ohjenuorana niinkin yksinkertaista asiaa, kuin että kohtele toisia kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Hyvin on oppi mennyt perille, ja pärjääviä, sosiaalisia ja toiset huomioon ottavia nuoria sikuisia heistä on tullut. Olen ylpeä.
Jos enemmän keskityttäisiin oikeisiin ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin, nykyajan someaddiktion sijaan, niin maailma olisi luultavasti paljon miellyttävämpi paikka elää ja olla.
Ugh, olen puhunut 😇
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi oma osuus tässä tapauksessa?
En ole Ap mutta tää on niin peri suomalainen kommentti! Kiusattu on aina syyllinen suomalaisten mielestä.
Takes two to tango.
Ei kiusattu ole syyllinen, tietenkään. Kiusaaminen on aina väärin. Mutta ei kenelläkään ole myöskään velvollisuus kaveerata ärsyttäviksi kokemiensa ihmisten kanssa.
Hauskaa, että nostit esiin juuri tuon sanan: ärsyttävä. Se vaikuttaa olevan jonkinlainen kiusaajien muotisana.
Omaa lastani jahtasi välitunneilla kaksi pari vuotta vanhempaa poikaa. Kun opettaja alkoi selvitellä asiaa, tuli sieltä laahaavalla kimittävällä äänellä: mutku se on niin ärsyttävä. Mitään muuta ei keskusteluissa saatu pojista irti.
Hiljaa mielessäni mietin, että ärsyttävyys saattoi liittyä siihen, että lapsi juoksi ekaluokkalaisena kovempaa kuin kolmasluokkalaiset ja osasi myös lukea ja kirjoittaa. Mutta ilmeisesti kolmasluokkalaisten tunteiden erottelukyky ei näin pitkälle vienyt.
Joten olisin kyllä varsin varovainen sallimaan yhtään mitään tekoja, joiden perusteena on toisen oppilaan ärsyttävyys.
Jos lapsesi on yhtään kuin sinä, niin en ihmettele, mistä tämä ärsyttäväksi kokeminen johtuu.
Moikka, kiusaaja! Kiitoksia hienosta esimerkistä, juuri tätä tarkoitin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi lapset tai nuoret on suomessa tollasia. Ei haluta olla jonkun kavereita. Kyllä minä olin ainakin iloinen jos joku halusi olla kaverini. Ei tämä ole mikään uusi ilmiö.
Vanhemmat. Siellä se syy on.
Aikuisena ymmärrät, että ei ne kemiat vaan pelaa kaikkien kanssa vaikka se kotikasvatus olisi ollut mikä.
Ei vaan aikuisena minä olen ymmärtänyt kuinka pimeät ihmiset kasvattaa lapsistaan yhtä pimeitä.
Lapseen vaikuttaa tavattoman moni muukin asia kuin vain kasvatus. Esim ap varmasti kasvattaa lastaan, ja hän tuntee hätää oman lapsensa puolesta, mutta nyt lapseen vaikuttaa ympäristön toiminta.
Niin koska ne toiset lapset on jonkun muun kasvattamia. Sellaisen jonka mielestä on ihan jees hyljätä kaveri, jos juuri tänään ei ollut kivaa. On sellaisiakin jotka kieltää ettet saa olla kaveri kuin X:n kanssa.
Ihmissuhteet toimivat molempiin suuntiin. Kun toisen mielenkiinnon kohteet vaihtuu kasvun myötä ja toisen ei niin yleensä nämä ystävyydet haalistuu ja uusia muodostuu .Ei voi vaatia että toiset ei saa kasvaa ja kehittyä toiseen suuntaan kuin itse. Ystävyyteen tarvitaan yhteisiä kiinnostuksenkohteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se on niin, että kun joku johtajatyyppi päättää jättää jonkun toisen lapsen porukan ulkopuolelle, niin muiden on helpompi mennä tämän tyypin piireihin, kun sen ulkopuolelle jätetyn. Siinä on ikäänkuin turvassa, eipä joudu itse kokemaan samaa kohtaloa, kuin tuo porukasta eristetty.
Kun näitä vastauksia lukee, niin kauhulla sitä jo odottaa, millainen tämä maa on esim.kymmenen vuoden päästä. Kuinka vaikeaa nykyään on opettaa lapsilleen empatiaa toista ihmistä kohtaan! Itse olen lapsilleni pienestä asti pitänyt kasvatuksessani ohjenuorana niinkin yksinkertaista asiaa, kuin että kohtele toisia kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Hyvin on oppi mennyt perille, ja pärjääviä, sosiaalisia ja toiset huomioon ottavia nuoria sikuisia heistä on tullut. Olen ylpeä.
Jos enemmän keskityttäisiin oikeisiin ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin, nykyajan someaddiktion sijaan, niin maailma olisi luultavasti paljon miellyttävämpi paikka elää ja olla.
Ugh, olen puhunut 😇
Ihan asiaa puhut. Nykyisin tuntuu myös olevan paljon tärkeämpää "päästä piireihin" kuin että olisi yksi tai kaksi hyvää ja luotettavaa ystävää. Kuva Instagramissa kaveriporukasta skumppalaseineen on nuorille aikuisillekin coolimpaa kuin kuva ystävän kanssa mökkilaiturilta saunakaljan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se on niin, että kun joku johtajatyyppi päättää jättää jonkun toisen lapsen porukan ulkopuolelle, niin muiden on helpompi mennä tämän tyypin piireihin, kun sen ulkopuolelle jätetyn. Siinä on ikäänkuin turvassa, eipä joudu itse kokemaan samaa kohtaloa, kuin tuo porukasta eristetty.
Kun näitä vastauksia lukee, niin kauhulla sitä jo odottaa, millainen tämä maa on esim.kymmenen vuoden päästä. Kuinka vaikeaa nykyään on opettaa lapsilleen empatiaa toista ihmistä kohtaan! Itse olen lapsilleni pienestä asti pitänyt kasvatuksessani ohjenuorana niinkin yksinkertaista asiaa, kuin että kohtele toisia kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Hyvin on oppi mennyt perille, ja pärjääviä, sosiaalisia ja toiset huomioon ottavia nuoria sikuisia heistä on tullut. Olen ylpeä.
Jos enemmän keskityttäisiin oikeisiin ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin, nykyajan someaddiktion sijaan, niin maailma olisi luultavasti paljon miellyttävämpi paikka elää ja olla.
Ugh, olen puhunut 😇
Mutta miksi se johtajatyyppi yhtäkkiä päättää niin?
Oliko sinun lapsesi siis kaveri ihan kaikkien kanssa? Teillä kävi päiväkotiaikaan 20 eri lasta leikkimässä ja alakoulussa jo tuplasti? Jos hän ei viettänyt vapaa-aikaansa jonkun kanssa, niin kenen ja miksi?
Kuten monta kertaa tässä kirjoitettu: ketään ei saa kohdella ikävästi. Yhteistyötä tehdään kaikkien kanssa valikoimatta. Koulun pihassa on koulun säännöt ja pallopeliin otetaan kaikki halukkaat mukaan, kunhan pelaavat yhteisten sääntöjen mukaan. Mutta joku kaverikirjan täyttäminen tai vapaa-ajan leikit -oletko todella sitä mieltä, että omat lapsesi kutsuivat kaikki mukaan, aivan kaikki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea koko ketjua, mutta järkytyin ensimmäisistä kommenteista sen verran, että vastaan lyhyesti. Jos ulkopuolelle jättäminen tapahtuu kouluaikana, asia nimenomaan kuuluu opettajalle. Opettajan ehdottamasti pitää puuttua tilateeseen ja hänen tulisi osata hoitaa asia. Aloitus kuulostaa uskomattomalta, ja vielä enemmän ensimmäiset kommentit. Ap:lle vinkki, että jos asia ei lähde avautumaan, ole yhteydessä vaikka terveydenhoitajaan, koulupsykologiin tai rehtoriin. terv. Ope
Oletko oikeasti sitä mieltä ettei koulussa kukaan ole näillä lapsia ohjeistanut ettei ketään saa jättää ulkopuolelle? Tai ettei opettaja ole tehnyt mitään? Tässä on nyt tarina esitettynä yhden osapuolen lasien läpi katsottuna. Opettajana varmasti ymmärrät, että nämä on vähän monimutkaisempia asioita?
Kritisoin näitä kommentteja, joita tänne on kirjoitettu. KUKAAN vastaajista ei tiedä taustoja, silti ollaan valmiita tuomitsemaan Ap ja hänen lapsensa. Empatia hukassa.
Aina on syytä niin sysissä kuin sepissäkin Myös sen yksin jäävän vuorovaikutustaidot ja se onko kiva kaveri muille vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi oma osuus tässä tapauksessa?
En ole Ap mutta tää on niin peri suomalainen kommentti! Kiusattu on aina syyllinen suomalaisten mielestä.
Tässähän emme tiedä onko tapauksessa kiusaamista tai jotain muuta. Esimerkiksi pojan luokalla on yksi häirikkö, joka kiusaa muita ahkeraan. Luonnollisesti muut pojat ei tämän häirikön seuraa kaipaa.
Näinpä epäilen myös. Meidän vanhempi poika sai turpiinsa yllättäen tälläiseltä häiriköltä. Sitä ennen olimme sitä mieltä, että kaveri pitää olla. Se loppui tuohon.
Nuorempi poika kertoo luokalla olevan kiusaaja-häirikkö, jonka kanssa kukaan ei halua olla. Sanon vain, että sun ei ole mikään pakko olla kiusaajan kanssa. Tönäisi lapseni asfalttiin ja kasvolleen kaatui.
Veikkaanpa, että lapsesi on kiusaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotainhan se pentus siellä tekee miks kukaan ei halua olla sen kanssa. Mut ethän sitä usko
Kuulostaa ihan normaalilta tuonikäisten tyttöjen touhulta, että kaverit vaihtuu, ja sitten kun ollaan uuden kaverin kanssa, vähän naureskellaan sitä vanhaa kaveria. Ei tuollainen ole niin vakavaa, että siihen tarvitsisi puuttua, ellei sitten muutu systemaattiseksi pitkäaikaiseksi kiusaamiseksi ihan se homma. Ja kun ap kertoi, että hänen lapsellaan vieläpä on kavereita koulun ulkopuolella, niin ei tuossa mitään hätää ole eikä tarvitse puuttua. Tuollaiset kaverien vaihdokset lasten omasta aloitteesta on sellaisia haasteita, joihin tuonikäinen pystyy kyllä sopeutumaan, ja se lähinnä vahvistaa ja karaisee. Aito aktiivinen kiusaaminen ihan eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se on niin, että kun joku johtajatyyppi päättää jättää jonkun toisen lapsen porukan ulkopuolelle, niin muiden on helpompi mennä tämän tyypin piireihin, kun sen ulkopuolelle jätetyn. Siinä on ikäänkuin turvassa, eipä joudu itse kokemaan samaa kohtaloa, kuin tuo porukasta eristetty.
Kun näitä vastauksia lukee, niin kauhulla sitä jo odottaa, millainen tämä maa on esim.kymmenen vuoden päästä. Kuinka vaikeaa nykyään on opettaa lapsilleen empatiaa toista ihmistä kohtaan! Itse olen lapsilleni pienestä asti pitänyt kasvatuksessani ohjenuorana niinkin yksinkertaista asiaa, kuin että kohtele toisia kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Hyvin on oppi mennyt perille, ja pärjääviä, sosiaalisia ja toiset huomioon ottavia nuoria sikuisia heistä on tullut. Olen ylpeä.
Jos enemmän keskityttäisiin oikeisiin ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin, nykyajan someaddiktion sijaan, niin maailma olisi luultavasti paljon miellyttävämpi paikka elää ja olla.
Ugh, olen puhunut 😇
Niin. Lasta ei saisi syrjiä jos hänen kasvattajansa eivät ole huolehtineet velvollisuudestaan opettaa lapselle sosiaalista kanssakäymistä. Lapsi on vaikka äärimmäisen ujo siihen pisteeseen, ettei puhu ryhmässä ollenkaan.
Saako lasta silloin syrjiä jos vanhemmat eivät ole huolehtineet velvollisuudestaan opettaa lapselle mikä on väärin ja mikä oikein? Jos lapsi vaikka valehtelee tai näpistelee? Moni pitää täysin oikeana menettelynä jopa kieltää lapseltaan tällä tavalla kasvatusta vaille jääneen lapsen kaveruuden, kuitenkin vaatien, että muiden lasten tulee olla kaveri täysin puhumattoman tai jotenkin henkisesti rajoittuneen lapsen kanssa. On monen mielestä väärin kehottaa vanhempia tällaisessa tapauksessa miettimään olisiko lapsen käytöksessä jotain mitä voisi yhdessä kehittää, mutta lapsi joka on kotona omaksunut, että huijaaminen tai väkivalta on ok, hänet suorastaan pitää koko porukalla sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle jo lapsena.
Ok.
Aivan luonnollista, että osa jätetään kaveriporukan ulkopuolelle. Siihen ei tule puuttua mitenkään. Se on ulkopuolelle jääneen ongelma ja hänen pitää asia itse jotenkin ratkaista, jos haluaa.
Onko lapsi adhd tapauksessa vai mikä on ongelma
Vierailija kirjoitti:
Tiedän vanhempia, jotka tulevat muutamaksi päiväksi kouluun seuraamaan lapsensa tilannetta ja jopa puhuvat luokalle lapsensa puolesta. Onkohan se aivan tuhoon tuomittu ajatus pyrkiä oma-aloitteisuuteen? Koulu on taatusti yhteistyöhaluinen sellaisen vanhemman kanssa.
Koulu näyttää yhteistyökyvyn tasan tarkkaan vain sillä, että on ohjaamassa kiusattua koulukuraattorin juttusille, mikä on ajan hukkaa, sekä ohjaamassa kiusattua, sekä kiusatun perhettä perheneuvolaan, jolla tavalla näen asioita vain siirreltävän eteenpäin, sekä lähdetään ajatuksesta että syyllistä haetaankin sieltä kodista. Ei puututa siihen olemassa olevaan, silmin ja korvin havaittavaan ongelmaan, että kiusaamista on koko ajan olemassa siellä koulussa ja häiriintyneet kiusaajat saavat rauhassa jatkaa, sillä välin kun koulun välinpitämättömät opettajat sekä rehtori vanhempien silmien alla, osoittavat auktoriteetin puutetta sekä suoranaista välinpitämättömyyttä. Kiusattu joutuu kiistakapulaksi ja ongelmajätteeksi, jota pyöritellään kun kukaan ei halua puuttua, pitäisi vissiin saada ensin parempi liksa. Onpa eräs opettaja kerran "lohduttanut" sillä, että hänenkin lastaan kiusataan. Kertoo totuuden miten näihin asioihin puututaan, tai ollaan kokonaan puuttumatta. Sen voin sanoa, että kiusaajat jatkaa, eihän heidän toimintaan puututa, miksi he lopettaisivat? He pitävät myös niitä koulun järjestyksestä pitäviä opettajia ja rehtoria pilkkanaan, pyörittelevät, mielistelevät sopivasti ja jatkavat ihan luvan kanssa, kun opettajaparka ei uskalla eikä jaksa! Rehtoria ei kiinnosta!