Onko muita, joilla ongelmana erittäin hallitseva äiti?

Joo, on totta että olen ihan liian kiltti ja syyllistän itseäni aina kun äiti rupeaa marttyyriksi (kun en käyttäydy hänen haluamallaan tavalla). Aion puhua tästä mieheni kanssa, hän tukee mua 100 % ja voi kannustaa olemaan topakampi. Ehkä puhun myös siskoni kanssa, saa nähdä. Olo on kuitenkin vähän parempi kun sain purkautua edes tänne. Kiitos!

ap

Eikä heiltä ole lapsena paljoa suostumusta kyselty.

Aikuinen tai ei, sen verran on elämänkokemusta, että uhriksi useimmiten SUOSTUTAAN. Enkä nyt tosiaankaan tarkoita mitään raiskauksen tai satunnaisen väkivallan uhriksi joutumista...

aikuisenakaan pyrkiä irti. Ei se käy niin, että siitä vaan alkaa käyttäytyä eri tavalla. Tätä on mahdoton sellaisen ymmärtää, joka ei ole kokenut itse tai ole muuten perehtynyt aiheeseen.

Minä tein senkin virheen, että menin naimisiin miehen kanssa, joka oli kuten äitini. Ehkä kuvittelin tiedostamattani, että turvallisuus on yhtä kuin joku joka hallitsee minua ja määrää tekemisiäni. Toisen lapseni synnyttyä masennuin ja jouduin käymään terapiassa. Masennus johtui luultavasti osittain siitä, että koin etten täytä äitini ja mieheni korkeita vaatimuksia. Kumpikin kritisoi minua jatkuvasti äitinä ja vaimona, ja aloin itsekin uskoa, että olen todella huono äiti lapsilleni ja se masensi vielä lisää.

Selviytyminen oli pitkä tie. Nyttemmin olen eronnut miehestäni ja ottanut välimatkaa äitiini. Voin paljon paremmin, mutta aina välillä nuo vanhat asiat pulpahtavat pintaan. Tätä ruokkii sekin, että äitini ja ex-mieheni pitävät edelleen yhteyttä.

Vanhempiensa terrorisoimat on useimmiten kasvatettu uhreiksi

Eikä heiltä ole lapsena paljoa suostumusta kyselty.

Aikuinen tai ei, sen verran on elämänkokemusta, että uhriksi useimmiten SUOSTUTAAN. Enkä nyt tosiaankaan tarkoita mitään raiskauksen tai satunnaisen väkivallan uhriksi joutumista...

Minusta on tehty poliisi-ilmoituksia, lastensuojeluilmoituksia jne.



Että juu, uhriksihan suostutaan ja pitää vaan laittaa rajat.

onko kellään muulla olut niin, että tällainen hankala ja dominoiva äiti/vanhempi on lisäksi halunnut tukea taloudellisesti todella paljon? Omassa tilanteessani äitini osti minulle alunperin mm. asunnon, mutta kun muutin isompaan, kieltäydyin enää ottamasta hänen rahojaan (koska tuntui että hän sen avulla kontrolloi minua). Halusin maksaa itse, mistä hän suuttui pahasti. Nyt olen kuitenkin asunut vuosia omillani.

Hän on sen jälkeen alkanut ostaa lapselleni hirveitä määriä vaatteita ja tavaroita, ja tarkistaa usein, onko niitä käytetty. Jos ei ole, hän suuttuu. Hän saattaa ostaa meille myös ruokaa (omien terveellisyys- ym. kriteeriensä mukaan, kun en minä kuitenkaan osaa), sekä minulle itselleni vaatteita ja muuta tavaraa, jota ajattelee minun tarvitsevan. Tämäkin lienee jonkinlaisen kontrolloinnin muoto?

Tekisi joskus mieli sanoa, ettemme halua häneltä mitään, mutta silloin olen nenäkäs ja kiittämätön ja loukkaan häntä :(

ap

enkä todellakaan ottaisi myöskään mitään rahoja vastaan!



Meillä siskoni tekee itsensä "välttämättömäksi" lapsilleni, pyrkii sopimaan asioita minun ohitseni, ottaa yhteyttä lasten kouluun ilman lupaa jne.

onko kellään muulla olut niin, että tällainen hankala ja dominoiva äiti/vanhempi on lisäksi halunnut tukea taloudellisesti todella paljon?

Tämäkin lienee jonkinlaisen kontrolloinnin muoto?

ap

On kontrollin muoto. Kiitollisuudenvalkaan saattaminen antaa aseen vaatia ja puuttua. Jotkut äidit yrittävät tätä kertomalla siitä kaikesta, jonka ovat lastensa takia uhranneet, jotkut taas rahalla ja tavaralla.

Ihan hyvin voi sanoa, että lapsille saa ostaa, mutta sinä päätät mitä he käyttävät ja milloin. Ja jos alkaa tarkistelemaan onko käytetty, naurahdat ja kysyt, että mitä se sinulle kuuluu. Et ole tilivelvollinen.

Muutenkin minun mielestäni tuossa äitisuhteessa on pari toimintamallia. Äitiäsi et voi muuttaa, joten muuta itseäsi ja omaa käytöstäsi ja katso onko sillä vaikutusta.

* Ohita mitä voit. Jos mamma roudaa ruokaa, sano kiitos ja laita pakastimeen tms, jos sinulla on jo varattuna ruoka lähipäiviksi.

* Ota huumorilla se mitä voit. Tuo takkiesimerkki on yksi sellainen, joku jo kertoikin, miten siihen voi suhtautua kevyesti.

* Yllätä. Jos äitisi mollaa talonne ovia, kysy, mitä niille sitten pitäisi hänen mielestään tehdä ja olisiko äitisi valmis tekemään remontin, jossa asia korjataan. Tai jos äitisi arvostelee miestäsi, pyydä mies paikalle ja kerro nauraen miehellekin valituksen aihe ja kysy miehen mielipidettä. Ehkä äitisi näkee oman käyttäytymisensä outouden. Todennäköisesti ei.

* Vedä rajat selkeille loukkauksille ja ylikävelylle. Sano selvästi, kun raja ylitetään ja poistu paikalta. Eli "Tuo on asiatonta arvostelua ja puuttumista. En aio kuunnella tuollaista, ota yhteyttä, kun pystyt olemaan asiallinen"

Toisella kertaa en kuullut hänestä mitään 3 kuukauteen, toisella kertaa 1,5 kuukauteen.



Sano suoraan, että lopettaa tavaran ja ruuat ostamisen, koska teidän makunne on niin erilainen. Tai sitten alat kantamaan hänelle ruokaa aina kun menette kylään. Kun täällä on niin ihme ruuat aina :-) Tai laittaa mieluummin rahaa lasten tilille, niin voit käydä ostamass mitä oikeasti tarvitsette.



Meillä lapsenlapsille neulotaan mitä ihmeellisimpiä virityksiä, ja sitten muistellaan vielä 7 vuoden jälkeen, että ei sitäkään villapaitaa ole ikinä näkynyt päällä. Kysykö ikinä, että halusiko koiria rakastava lapsen lapsi itselleen kissa paidan?



Heitäs hänelle takaisin. Kun hän aloittaa taas jonkun haukkumis jutun, niin sano, että tosta tulikin mieleen voit vaikka ruveta vähän nauramaan (niin sulla on hetki aikaa miettiä mitä)... se sinun musta kamala mekko... muistatko?? mitä pidit 15 vuotta sitten. Se oli ihan kamalan näköinen päälläsi... Vaikka ei olisi ollutkaan... nythän on vaan kyse sun mielipiteestä :-)



tai sitten kun sanoo jotain loukkaavaa, niin sanot takaisin, että tuohan on vain sinun mielipiteesi. Jos haluat jatkaa, niin toteat, että onneksi kaikki ei ajattele samalla tavalla.