Onko muita, joilla ongelmana erittäin hallitseva äiti?

Oikeastihan ongelma ei suinkaan ole tämä äiti, vaan ap, joka ei osaa katkaista napanuoraansa.

Itse en näe rakentavana nimetä joku ihminen, on se vanhempi tai lapsi tai puoliso ongelmaksi tai syylliseksi johonkin hiertävään suhteeseen tai välirikkoon. Omien elämän kipuilujen kautta näen asian niin, että aina ihmiset eivät vain osaa olla toistensa kanssa tekemisissä niin, että suhde olisi molempia tyydyttävä.

Minullakin herää kysymys, puhutko kokemuksesta, kun esität analyysisi tilanteesta?

Vähänkin fiksummat kyllä tajuavat jutun juonen jo siitäkin, että ilmoittaa että tästä lähtien en halua olla kanssasi enää tekemisissä.

mutta ei se ole ap:n vika (tai minun), jos joutuu ns. ääliön uhriksi.

mutta ei se ole ap:n vika (tai minun), jos joutuu ns. ääliön uhriksi.

Tule puhumaan vasta, kun olet aikuinen.

Huomaan, etten ole yksin ajatuksineni ja saan vahvistusta sille, mitä olen tuntenut jo kauan. Yritän olla jämäkkä mielipiteissäni ja sivuuttaa äitini kommentit kokonaan. Ehkä hän ajan myötä tajuaa jotakin - tai sitten ei. Mutta tärkeä neuvo oli minusta se, ettei pidä hakea hyväksyntää. Silloin päästää vain äidin niskan päälle ja kierre jatkuu...

Ap

en tiedä kummin päin se on mennyt, olenko joutunut vai suostunut. Varmaan molempia, koska masentuneena ei oikein jaksa puolustautuakaan. Ja äiti varmaan pönkittää omaa itsetuntoaan sillä, että määräilee minua ja arvostelee elämääni. Luulen että hänkin on pohjimmiltaan jollain lailla heikko, vaikka ulospäin näyttää ihan muulta. Joka tapauksessa, kierre on saatava poikki! Aion olla häneen yhteydessä vain välttämättömissä asioissa ja näyttää, että päätän itse asioistani. Se tepsii varmaan parhaiten.

ap

jotenkin tuntuu, että elät samassa asunnossa äitisi kanssa, etkä voi muuta? No näin ei varmaankaan ole. Olisiko jo aika itsenäistyä ja kasvaa erilleen äidistä. Tarkoitan, että etkö näe ettei lämmin ja kunnioittava suhde äitiisi ole mahdollista! Sinun on vain hyväksyttävä se ja tehtävä rajat äitisi käytökselle. Hän toimii niin kuin sallit hänen toimia. Jos hän arvostelee sinua, toteat ettei sinun tarvitse kuunnella arvostelua tai ettet aio kuunnella sitä. Lähde pois paikalta ja toista tämä niin että menee perille. Jos ei mene perille, kuten arvelen, on yhteydenpitoa rajoitettava niin paljon että mahdut omaan elämääsi. Epäilen ettei suhteenne äitisi kanssa tee hyvää lapsellesikaan. Tällä en kuitenkaan tarkoita, etteikö lapsesi saisi tavata mummoaan.



Äitisi varmaan protestoi voimakkaasti yritystäsi muuttua, älä anna sen estää. Kuinka äitisi sitten suhtautuu siskoosi? Miksei arvostele häntä yhtälailla??

nim. Ihmettelen

mutta on tosi tavallista, että sisarukset saavat äidiltään erilaista kohtelua. Heillä kun on myös eri rooli siinä äidin paletissa. Joku on sylkykuppi, johon syydetään kielteiset ajatukset ja tunteet, toinen saa taas myönteisemmät puolet.

Tosin on symppis masennukseni suhteen, koska sairastui itsekin viime vuonna. Mutta KAIKKI MUU on alituisen ruodinnan aiheena; juuri vuoden täyttäneelle pitää ostaa potta NYT HETI TAI SE EI KOSKAAN OPI KÄYMÄÄN SILLÄ. Uusi, kaunis kotimme on "typerästi suunniteltu", ulko-ovikin on "ihan oudosti" ja paljon ihailua kerännyt näköala "masentava, kun on muitakin taloja tuossa lähellä". :( Jos kerron että laitan johonkin kastikkeeseen kermaa (äiti kysyy siis reseptiä tms.), niin ensi viikolla viimeistään saan kuulla että täytyy lopettaa "se kermalla lotrailu" (olen ruoka-alan ihminen joten tiedä kyllä miten syödä!). Joku vaatteeni voi olla "kiva päällä", mutta jos/kun ostan uuden vaatteen, "tuo uusi on paljon parempi kuin se vanha lumppu". Puhun ja käyttäydyn kohteliaasti, mikä on "aivan turhaa".



Voi apua. En tiedä mitä minun pitäisi sanoa enää äidilleni. Voimia ap!!

Tule puhumaan vasta, kun olet aikuinen.

Käynkö sitten jo aikuisesta?

Aikuinen tai ei, sen verran on elämänkokemusta, että uhriksi useimmiten SUOSTUTAAN. Enkä nyt tosiaankaan tarkoita mitään raiskauksen tai satunnaisen väkivallan uhriksi joutumista...

Uhriksi joudutaan. Ei rikos ole uhrin syy.

olin äitini kanssa kaupassa ja katselimme takkeja. Sanoin yhdestä takista että tällainen mulla oli joskus, mutta annoin sen pois. Äitini tokaisi, että "ai niin se, joka oli liian iso eikä koskaan muutenkaan istunut sulle päälle". (Olipas kiva kuulla se nyt, kun kuitenkin vuosia käytin tuota takkia!) Äitini siis täräyttää ihan mitä vain päin naamaa, koska ajattelee että hänellä on siihen oikeus, olenhan hänen tyttärensä :( Ja jos sanon että tuli paha mieli, hänen mielestään olen turhan herkkä ja kyllähän me nyt voidaan ihan suoraan asioista puhua. Tälle piirteelle hänessä en voi mitään, en usko että se koskaan muuttuu. Täytyy vain yrittää olla loukkantumatta.

ap

Mutta jos esim. menen lapseni kanssa sinne, hän ottaa niin hallitsevan roolin, että minä vetäydyn taka-alalle enkä sano mitään. Nyt viime aikoina olen yrittänyt vähän, mutta siitä tulee riitaa. Voin toki jättää lapsen sinne ja painua itse vaikka kaupungille - näin on varmaan parempi, niin ei tule mitään valtataistelua.

Siskoni on ollut aina hänen silmissään ihan täydellinen. Ihan hyvin hänen elämänsä on mennytkin, sitä en sano. Mutta ei meissä nyt mielestäni niin suurta eroa ole kuin äiti antaa ymmärtää...

ap

Uhriksi joudutaan. Ei rikos ole uhrin syy.

Jos taas kokee joutuneensa äitinsä hirmuvallan alle, se on kyllä ihan suostumista eikä joutumista. Aikuinen ihminen osaa päättää, suostuuko alistumaan huonoon kohteluun vai ei.

vastaa kuin sinne huutaa -periaatteella. Ala arvostella äitisi ulkonäköä, käytöstä ja kaikkea häneen liittyvää, hänen ystäviään, muoti- ja musiikkimakua, tee se hyvin kärjistetysti ja matki hänen omaa tyyliään.

(tuhlaavat mielestäni liikaa). No sitähän seurasi se, että äitini julisti minut perinnöttömäksi :D Perui sitten asian myöhemmin. Sanoin silloin, ettei voisi raha vähempää kiinnostaa, mistä hän loukkaantui vielä enemmän. Mutta tästä on jo vuosia aikaa, pitäisi varmaan ottaa uusiksi...

ap

Voin kuvitella, että oma suora puheinen äitini sanoisi juuri noin jostain vanhasta takistani. Luultavasti purskahtaisin nauruun ja sanoisin, että mikset hitto soikoon sanonut silloin kun kuljin epäsopivassa takissa.



Luultavasti ei ole asiaa, jossa äitini ei olisi arvostellut minua ja perhettäni. Valitettavasti haukkui lapsille näiden isääkin, josta olen eronnut. Se on ainoa asia josta olen sanonut hänelle, muuten annan hänen höpinöidensä olla omassa arvossaan. Tiedän, että hänen äitinsä oli samanlainen itsekäs maailmannapa.



Itse tietoisesti yritän olla toisenlainen, vaikka vanhimmiten huomaan että sama piru asuu minussakin. Onneksi isän puolelta periytynyt mieletön sairas huumorintaju osaa nähdä koomiset puolet äidissä ja vanhemmiten tuntuu,että äitikin alkaa pehmitä ja huomata että aina häntä ei oteta vakavasti.

En lukenut koko ketjua, mutta onhan se niin, että omat rajat täytyy laittaa ja jyräävän, nöyryyttävän äidin kanssa se on todella pelottavaa ja vaativaa. Kun juuri sellaiset äidit saavat tyttäristään nitistettyä kilttejä, helposti syyllistyviä, huonoitsetuntoisia.

Itse olen taistellut tämän asian selväksi viimeisen kahden vuoden aikana ja äitini on riehunut kuin mikä'kin mielisairas kun en ole suostunut käyttäytymään hänen haluamallaan tavalla. Ja onhan se melkein maailmanloppu- tai ainakin tuntuu siltä. Nyt on rauhottunut, on varmaan joutunut kohtaamaan omia katkeruuksiaan, en tiedä , tai ehkä on löytänyt uudet selitykset ja syntipukit asioilleen. Joka tapauksessa hän on pikku hiljaa lakannut puuttumasta ja jyräämästä, odottaa mun yhteydenottoa ja osaa jo vähän kunnioittaa mua. (vaikka on kuulemma hänelle niin vaikeaa kun joutuu ihan toiseksi ihmiseksi muuttumaan vanhoilla päivillään)



Mut ap- sun on laitettava rajat- ja vaikka se aiheuttais kamalaa pelkoa, niin muista et henkiinjäämisesi ei ole enää äidin armon varassa:) Ja etäisyyttä kannattaa ottaa ja itseään hoitaa hyvin. Sulla on oikeus vaatia kaikkia ihmisiä, myös äitiäsi kohtelemaan itseäsi hyvin. Ja huumori autaa aina, mutta jyrä-äidin lapsella huumori on aika kaukana kun äiti pistää tuulemaan.

kyllä johtuu siitä että äiti on vienyt elämänhallinnan mahdollisuuden- saati että olis auttanut sen opettelemisessa. Meitä on 4 tytärtä ja jokaisella joku masennusversio jonka kanssa ollaan kamppailtu kuka paremmin, kuka huonommin. Hallitseva äiti ei pahemmin tuhlaa myötätuntoa lapsiinsa, mikä on myös erittäin masentavaa.



Hae ihmeessä apua masennukseen- muuten äiti onnistuu lyttäämään sun loppuelämäsikin. Tekstisi on niiin tuttua- ja taistelu on pitkä ja uuvuttava.