Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuva punastelu, mikä auttaa?
17.04.2023 |
Jo lapsesta saakka ollut taipumusta tähän. Punastelen ihan kaikissa tilanteissa joissa ei ole yhtään mitään aihetta siihen. Terapia ei auta, ei tämä keskustelemalla muutu. Jotkut mielialalääkkeet auttaa, mutta en haluaisi tämän takia joutua loppuikääni syömään lääkkeitä. Propralista ei ole ollut mitään apua. Rauhoittava lääke auttaa, mutta ei niitä voi säännöllisesti syödä. Kun mulla tämä punastelu on päivittäistä ja melkein missä vaan tilanteessa. Sitä alkaa myös jo pelkäämään etukäteen omia kehon reaktioita jolloin kierre on valmis.
Kommentit (70)
Ainakin Pihlajalinnan sivustolla tietoa asiasta. Leikkaus voi lopettaa punastumisen, käsein ja kasvojen liikahikoilun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millä annoksella syöt Propralia? Minulla auttoi vasta 40-80mg annos. Saattoi myös olla, että tuon paniikkireaktion aikana kasvoja kuumotti Propralin kanssakin, mutta useamman kertaan peilistä todettuani ettei tila näy ulospäin, alkoi varsinainen oirekin helpottaa. Lisäksi auttoi autonomista hermostoa stimuloivien aineiden (= kahvi) vähentäminen. Ja tosiaan näiden tilanteiden kohtaaminen ja vähitellen siitä paniikista poisoppiminen.
Edelleen kyllä 15 vuoden jälkeenkin ne Propralit kulkee laukussa mukana, ja nappaan sellaisen jännittävän tilanteen lähetyessä. Mutta enää en ole vanki siinä mielessä, että välttelisin tilanteita!
Ja vielä se: punastuminen ja keholliset reaktiot ovat ihan normaali asia. Sitä ei kannata hävetä. Muut ehkä huomaavat, että olet vähän "ujo", mutta ulkopuolisille se on usein viehättävää. Joten ei hätää <3
Sivele halvalla pensalla 3xpäivässä
Mulla on oma kokemus punastelusta sen loppumisesta. Tossa joku aiemmin mainitsi jotain hormonijuttuja osalliseksi punasteluun, niin mun kokemus voisi ehkä tukea tätä teoriaa.
Mä ole punastellut teinistä saakka ja jos oli tosi tiukka tilanne, niin naamalle jäi tunneiksi kestopuna. Punaiset läiskät poskiin. Mä ajattelin, että olisko mulla ollu joku ruusufinni tai vastaavakin jo lopulta. Vähintään cuperoosa tms.
Mulla oli yksi toinen terveysvaiva ja päätin aloittaa tiukan eliminaatiodieetin. Poistin kuukauden aikana ruokavaliosta pikkuhiljaa kaiken teollisen roskan, sokerin, kasvirasvat, viljan,, hedelmät, kasvikset, siemenet. Eli kaiken kasviperäisen. Seuraavan kuukauden karsin muut eläinperäiset pois paitsi naudan lihan ja voin. Söin kuukauden pelkkää naudan lihaa, voita ja suolaa.
Se mun alkuperäinen terveys vaiva oli poissa ja aloin lisäämään muita eläinperäisiä ruokia takaisin paitsi maitoa. Terveysvaiva pysyi poissa ja muitakin oireita ja vaivoja katosi samalla. Mä olin niin innoissani ja keskityin täysillä elämiseen ja aivan muihin asioihin. Yhtäkkiä useamman kuukauden jälkeen olin työpalaverissa ekaa kertaa ruokavaliomuutoksen jälkeen. Palalaverissa tajusin, että ei perkkeles, mä unohdin meikkivoiteen ja mä sit joudun esittämään asiani naama helottaen. Teistä ei kukaan usko, mutta mitään ei tapahtunut. Mä en punastunut, naama ei loistanut kestopunassa, ei kuumottanut, ei mitään. Mä vedin esitykseni itsevarmasti läpi ja palaverin jälkeen syöksyin vessaan katsomaan, niin naama oli ihan normaalin värinen.
Mulla ei enää saunan jälkeen naama loista punaisena, liikunta ei saa poskiani kirkuvan punaiseksi, en punastu, ei mitään.
Ennen laitoin meikkivoidetta aina kaikkiin tilanteisiin, jossa punastuminen haittasi ja kestopunan mahdollisuus oli suuri. Nyt olen voinut niistä luopua.
Mulla yhdessä vaiheessa oli ajanjakso, että palasin takaisin "normaaliin" ruokavalioon vuodeksi. Sain kaikki terveysvaivat, punastelu mukaan lukien, takaisin. Nyt syön vain eläinperäisiä ruokia. Näin on menty 3 vuotta. Mä voin todella hyvin. Bonuksena: olen laihtunut 35 kiloa. Eikä ole löysää nahkaa missään.
Mä veikkaan insuliinia sen punastelun triggeröijäksi. Insuliinitasot laskee reippaasti kun ei syö yhtään hiilihydraatteja. Samalla elimistö tervehtyy muutenkin sokerin aiheuttamista haitoista. Ja muut hormonit toimii oikein jne. En tiedä, mutta tälläinen kokemus mulla.
Suosittelen kaikille joilla joku terveysvaiva. Aivan sama mikä, kokeilkaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina kun olen välittämättä punastelusta ja teen jotain "rohkeaa", sattuu jotain ikävää. Punasteluni on täysin epäloogista ja ennustamatonta. Joten kun "rohkeana" uskaltaudun menemään jonnekin, punasteluni huomataan, joku sanoo jotain ja TAAS on päivä pilalla. Mieluummin eristäydyn.
Mulla sama vaiva ollut lapsesta saakka, pitkään kanssa eristäydyin, alisuoriuduin elämässä jotta saatoin piileskellä ja oli itsetuhoisia ajatuksiakin. Sittemmin olen opetellut sanomaan takaisin. Kun joku v-ttuilee, annan näkyä naamasta miten ikävältä se tuntuu ja totean, että voitko olla nälvimättä. Kun joku kokee tarpeelliseksi ilmoittaa, kuinka punainen olen, totean, että niin olen ja katson kysyvästi, että mitä sitten. Näillä on lähtenyt tuuli kommentoijien purjeista, ja omakin itsetunto vahvistunut.
Mites esim. seurustelu, kuinka olet sen handlannut?
Itse olen joutunut käymään jokaisen seurustelukumppanin kanssa jonkinlaisen keskustelun aiheesta tyyliin: "Minä punastelen paljon enkä voi sille mitään, minusta tuntuu pahalta kun huomauttelet siitä, ole ystävällinen ja lopeta huomauttelu."
En jaksa enää sitä, että joudun selittelemään ominaisuutta, jolle en todellakaan mahda mitään...
Onko kenelläkään mitään ideoita tähän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama vaiva ollut lapsesta saakka, pitkään kanssa eristäydyin, alisuoriuduin elämässä jotta saatoin piileskellä ja oli itsetuhoisia ajatuksiakin. Sittemmin olen opetellut sanomaan takaisin. Kun joku v-ttuilee, annan näkyä naamasta miten ikävältä se tuntuu ja totean, että voitko olla nälvimättä. Kun joku kokee tarpeelliseksi ilmoittaa, kuinka punainen olen, totean, että niin olen ja katson kysyvästi, että mitä sitten. Näillä on lähtenyt tuuli kommentoijien purjeista, ja omakin itsetunto vahvistunut.
Mites esim. seurustelu, kuinka olet sen handlannut?
Itse olen joutunut käymään jokaisen seurustelukumppanin kanssa jonkinlaisen keskustelun aiheesta tyyliin: "Minä punastelen paljon enkä voi sille mitään, minusta tuntuu pahalta kun huomauttelet siitä, ole ystävällinen ja lopeta huomauttelu."
En jaksa enää sitä, että joudun selittelemään ominaisuutta, jolle en todellakaan mahda mitään...
Seurustelukumppanit ovat nähneet sanomattakin, että asia on mulle kiusallinen, ja olleet hienotunteisia, jopa puolustaneet, kun joku urpo on nälvinyt. En ikinä voisi olla suhteessa ihmisen kanssa, joka kiusaa mua, on mielestäni sen vastakohta, miten kumppania kohdellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama vaiva ollut lapsesta saakka, pitkään kanssa eristäydyin, alisuoriuduin elämässä jotta saatoin piileskellä ja oli itsetuhoisia ajatuksiakin. Sittemmin olen opetellut sanomaan takaisin. Kun joku v-ttuilee, annan näkyä naamasta miten ikävältä se tuntuu ja totean, että voitko olla nälvimättä. Kun joku kokee tarpeelliseksi ilmoittaa, kuinka punainen olen, totean, että niin olen ja katson kysyvästi, että mitä sitten. Näillä on lähtenyt tuuli kommentoijien purjeista, ja omakin itsetunto vahvistunut.
Mites esim. seurustelu, kuinka olet sen handlannut?
Itse olen joutunut käymään jokaisen seurustelukumppanin kanssa jonkinlaisen keskustelun aiheesta tyyliin: "Minä punastelen paljon enkä voi sille mitään, minusta tuntuu pahalta kun huomauttelet siitä, ole ystävällinen ja lopeta huomauttelu."
En jaksa enää sitä, että joudun selittelemään ominaisuutta, jolle en todellakaan mahda mitään...
Seurustelukumppanit ovat nähneet sanomattakin, että asia on mulle kiusallinen, ja olleet hienotunteisia, jopa puolustaneet, kun joku urpo on nälvinyt. En ikinä voisi olla suhteessa ihmisen kanssa, joka kiusaa mua, on mielestäni sen vastakohta, miten kumppania kohdellaan.
Kiitos viestistäsi. Mutta minkä lasket kiusaamiseksi? Joku seurustelukumppani huomautti minulle punastumisesta ilahtuneen oloisena ja nauraen, ja jouduin sitten rautalangasta vääntämään, miksi huomauttelu tuntuu minusta pahalta. Hänelle tuli yllätyksenä, että asia voi olla jollekulle kiusallinen. En nyt tiedä, mitä tästä ajattelisi. Ehkä jotkut eivät itse punastele koskaan, ja siksi tuo häpeä on heille aivan vieras käsite.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni seurustelusuhteet ovat menneet tämän takia pilalle. Tuntuu vaikealta olla toisen lähellä, kun pelkää kommentteja. Ne kommentit tuntuvat aina niin tuomitsevilta, ja niissä on mukana kiusoittelua ja naurunalaiseksi tekemistä. En halua enää altistaa itseäni sellaiselle.
Elämänmuutos, vanhan työuran jättäminen, riittävä vapaa-aika/lepo sekä escitalopram ja brintellix auttaneet mulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin beetasalpaajat ainakin vähentää punastumista.
Tietysti myös alkoholi auttaa, mutta siinä mielessä, että sitten on 100% ajasta punainen. Voi siis sanoa kavereille, että olen vain vetänyt viinaa. Ei hätää.
Itse punastelin pitkään työelämässä ja se liittyi moitteiden saamisen pelkoon. Lapsuudessa ilmeisesti sain näitä moitteita jossain määrin. En silloin osannut puolustautua. Ääni kyllä pysyi vakaana ja katse, mutta iho punoitti. Aloin käyttää ensin peittävää meikkivoidetta, peittävämpää kampausta ja näytellä tyyntä. Kun olin varma, että punastuminen ei näy, vaiva alkoikin helpottaa. Sittemmin minusta on tullut vähän "ilkeämpi" ihminen ja punastuminen on helpottanut kummasti.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että kyllä punastuminen saa näkyä ainakin jos se ei itseä kamalasti kiusaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on sama ongelma. Tuntuu, etten voi oikein mennä mihinkään, kun aina joku huomauttaa punastumisesta. Sitten on päivä pilalla.
Itselläni punastumiseen liittyy voimakas tunne kasvojen menetyksestä. Punastun ilman syytä ja näytän rumalta sekä naurettavalta - tämä johtaa häpeään ja kasvojen menetykseen.
En tiedä onko muilla samaa, mutta tunnen itseni todella epäviehättäväksi punastumisen takia. Meni yksi seurustelusuhdekin pilalle, kun mies nauroi punastumiselleni. Tuntui äärimmäisen nöyryyttävältä, ja tunsin pilanneeni kaiken punanaamaisuudellani.
Semmonen mies saa mennäkin! Ei punastuminen voi pilata aitoa ihmissuhdetta vaikka siltä se tuntuisikin.
Oudointahan tässä olikin se, että jälkeenpäin asiasta kysyessäni mies sanoi, että punasteluni ei haittaa häntä ja on jopa söpöä... Miksi sitten nauroi? Jos ei haittaa, miksi pitää kommentoida millään lailla?
Eihän hän voinut tietää ,että se on sinulle arka asia. Tuossa tilanteessa se olisi ollut luontevaa kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on sama ongelma. Tuntuu, etten voi oikein mennä mihinkään, kun aina joku huomauttaa punastumisesta. Sitten on päivä pilalla.
Itselläni punastumiseen liittyy voimakas tunne kasvojen menetyksestä. Punastun ilman syytä ja näytän rumalta sekä naurettavalta - tämä johtaa häpeään ja kasvojen menetykseen.
En tiedä onko muilla samaa, mutta tunnen itseni todella epäviehättäväksi punastumisen takia. Meni yksi seurustelusuhdekin pilalle, kun mies nauroi punastumiselleni. Tuntui äärimmäisen nöyryyttävältä, ja tunsin pilanneeni kaiken punanaamaisuudellani.
Semmonen mies saa mennäkin! Ei punastuminen voi pilata aitoa ihmissuhdetta vaikka siltä se tuntuisikin.
Oudointahan tässä olikin se, että jälkeenpäin asiasta kysyessäni mies sanoi, että punasteluni ei haittaa häntä ja on jopa söpöä... Miksi sitten nauroi? Jos ei haittaa, miksi pitää kommentoida millään lailla?
Eihän hän voinut tietää ,että se on sinulle arka asia. Tuossa tilanteessa se olisi ollut luontevaa kertoa.
Kyllä hän varmasti näki, että olin nolona ja lisäksi punastuin varmaan vielä enemmän.
En vain ymmärrä, miksi siitä pitää huomauttaa yhtään mitään, vieläpä nauraen. Selvästikään punastuminen ei ole ihmisten mielestä harmiton tai neutraali asia vaan siinä on jotain rumaa/epämiellyttävää/koomista/naurettavaa/,hävettävää/pahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ihan ok noin. Saa punastua, jos haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on sama ongelma. Tuntuu, etten voi oikein mennä mihinkään, kun aina joku huomauttaa punastumisesta. Sitten on päivä pilalla.
Itselläni punastumiseen liittyy voimakas tunne kasvojen menetyksestä. Punastun ilman syytä ja näytän rumalta sekä naurettavalta - tämä johtaa häpeään ja kasvojen menetykseen.
En tiedä onko muilla samaa, mutta tunnen itseni todella epäviehättäväksi punastumisen takia. Meni yksi seurustelusuhdekin pilalle, kun mies nauroi punastumiselleni. Tuntui äärimmäisen nöyryyttävältä, ja tunsin pilanneeni kaiken punanaamaisuudellani.
Semmonen mies saa mennäkin! Ei punastuminen voi pilata aitoa ihmissuhdetta vaikka siltä se tuntuisikin.
Oudointahan tässä olikin se, että jälkeenpäin asiasta kysyessäni mies sanoi, että punasteluni ei haittaa häntä ja on jopa söpöä... Miksi sitten nauroi? Jos ei haittaa, miksi pitää kommentoida millään lailla?
Eihän hän voinut tietää ,että se on sinulle arka asia. Tuossa tilanteessa se olisi ollut luontevaa kertoa.
Kyllä hän varmasti näki, että olin nolona ja lisäksi punastuin varmaan vielä enemmän.
En vain ymmärrä, miksi siitä pitää huomauttaa yhtään mitään, vieläpä nauraen. Selvästikään punastuminen ei ole ihmisten mielestä harmiton tai neutraali asia vaan siinä on jotain rumaa/epämiellyttävää/koomista/naurettavaa/,hävettävää/pahaa.
En ota kantaa tähän nimenomaiseen tapaukseen tai henkilöön, mutta uskon että noin yleisellä tasolla on hyödyllistä tietää, että toisin kun meille usein popkulttuurrissa annetaan ymmärtää, nauru tai nauraminen ei suinkaan ole hauskuuden tai huvittuneisuuden mittari.
Naurun funktio fysiologisesti on vapauttaa kehossa olevaa jännitettä. Jännitettä voi muodostaa vaikka hyvin kerrotulla vitsillä jossa vitsin "punchline" toimii tuon jännitteen vapautuksen triggerinä. Mutta vitsit tai huumori eivät suinkaan ole ainoa jännitettä luova ilmiö. Itse asiassa kaikki yllättävät tilanteet luovat tätä samaa jännitettä (huumorikin perustuu usein oletusten yllättävään romuttamiseen) joka saattaa purkautua nauruna.
En millään lailla halua mitätöidä sinun nimenomaista kokemustasi. Paikalla olleena tiedät tietysti myös sävyn jolla hän nauroi, ja tunnet henkilön muutenkin. Mutta yleisellä tasolla on hyödyllistä tietää se ettei nauraminen automaattisesti tarkoita huvittuneisuutta, vaan se tarkkoittaa jännitteen purkamista, tai sen yritystä, usein hyvin tiedostamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on sama ongelma. Tuntuu, etten voi oikein mennä mihinkään, kun aina joku huomauttaa punastumisesta. Sitten on päivä pilalla.
Itselläni punastumiseen liittyy voimakas tunne kasvojen menetyksestä. Punastun ilman syytä ja näytän rumalta sekä naurettavalta - tämä johtaa häpeään ja kasvojen menetykseen.
En tiedä onko muilla samaa, mutta tunnen itseni todella epäviehättäväksi punastumisen takia. Meni yksi seurustelusuhdekin pilalle, kun mies nauroi punastumiselleni. Tuntui äärimmäisen nöyryyttävältä, ja tunsin pilanneeni kaiken punanaamaisuudellani.
Semmonen mies saa mennäkin! Ei punastuminen voi pilata aitoa ihmissuhdetta vaikka siltä se tuntuisikin.
Oudointahan tässä olikin se, että jälkeenpäin asiasta kysyessäni mies sanoi, että punasteluni ei haittaa häntä ja on jopa söpöä... Miksi sitten nauroi? Jos ei haittaa, miksi pitää kommentoida millään lailla?
Eihän hän voinut tietää ,että se on sinulle arka asia. Tuossa tilanteessa se olisi ollut luontevaa kertoa.
Kyllä hän varmasti näki, että olin nolona ja lisäksi punastuin varmaan vielä enemmän.
En vain ymmärrä, miksi siitä pitää huomauttaa yhtään mitään, vieläpä nauraen. Selvästikään punastuminen ei ole ihmisten mielestä harmiton tai neutraali asia vaan siinä on jotain rumaa/epämiellyttävää/koomista/naurettavaa/,hävettävää/pahaa.
En ota kantaa tähän nimenomaiseen tapaukseen tai henkilöön, mutta uskon että noin yleisellä tasolla on hyödyllistä tietää, että toisin kun meille usein popkulttuurrissa annetaan ymmärtää, nauru tai nauraminen ei suinkaan ole hauskuuden tai huvittuneisuuden mittari.
Naurun funktio fysiologisesti on vapauttaa kehossa olevaa jännitettä. Jännitettä voi muodostaa vaikka hyvin kerrotulla vitsillä jossa vitsin "punchline" toimii tuon jännitteen vapautuksen triggerinä. Mutta vitsit tai huumori eivät suinkaan ole ainoa jännitettä luova ilmiö. Itse asiassa kaikki yllättävät tilanteet luovat tätä samaa jännitettä (huumorikin perustuu usein oletusten yllättävään romuttamiseen) joka saattaa purkautua nauruna.
En millään lailla halua mitätöidä sinun nimenomaista kokemustasi. Paikalla olleena tiedät tietysti myös sävyn jolla hän nauroi, ja tunnet henkilön muutenkin. Mutta yleisellä tasolla on hyödyllistä tietää se ettei nauraminen automaattisesti tarkoita huvittuneisuutta, vaan se tarkkoittaa jännitteen purkamista, tai sen yritystä, usein hyvin tiedostamatta.
En ihan ymmärrä, mikä se jännite tuossa nimenomaisessa tilanteessa oli. Punastumiseni teki miehen olon kiusaantuneeksi, ja hän nauroi siksi?
Kannattaa lopettaa perussuomalaisten johdossa. Samoin nieleskely helpottuu samalla hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on sama ongelma. Tuntuu, etten voi oikein mennä mihinkään, kun aina joku huomauttaa punastumisesta. Sitten on päivä pilalla.
Itselläni punastumiseen liittyy voimakas tunne kasvojen menetyksestä. Punastun ilman syytä ja näytän rumalta sekä naurettavalta - tämä johtaa häpeään ja kasvojen menetykseen.
En tiedä onko muilla samaa, mutta tunnen itseni todella epäviehättäväksi punastumisen takia. Meni yksi seurustelusuhdekin pilalle, kun mies nauroi punastumiselleni. Tuntui äärimmäisen nöyryyttävältä, ja tunsin pilanneeni kaiken punanaamaisuudellani.
Semmonen mies saa mennäkin! Ei punastuminen voi pilata aitoa ihmissuhdetta vaikka siltä se tuntuisikin.
Oudointahan tässä olikin se, että jälkeenpäin asiasta kysyessäni mies sanoi, että punasteluni ei haittaa häntä ja on jopa söpöä... Miksi sitten nauroi? Jos ei haittaa, miksi pitää kommentoida millään lailla?
Eihän hän voinut tietää ,että se on sinulle arka asia. Tuossa tilanteessa se olisi ollut luontevaa kertoa.
Kyllä hän varmasti näki, että olin nolona ja lisäksi punastuin varmaan vielä enemmän.
En vain ymmärrä, miksi siitä pitää huomauttaa yhtään mitään, vieläpä nauraen. Selvästikään punastuminen ei ole ihmisten mielestä harmiton tai neutraali asia vaan siinä on jotain rumaa/epämiellyttävää/koomista/naurettavaa/,hävettävää/pahaa.
En ota kantaa tähän nimenomaiseen tapaukseen tai henkilöön, mutta uskon että noin yleisellä tasolla on hyödyllistä tietää, että toisin kun meille usein popkulttuurrissa annetaan ymmärtää, nauru tai nauraminen ei suinkaan ole hauskuuden tai huvittuneisuuden mittari.
Naurun funktio fysiologisesti on vapauttaa kehossa olevaa jännitettä. Jännitettä voi muodostaa vaikka hyvin kerrotulla vitsillä jossa vitsin "punchline" toimii tuon jännitteen vapautuksen triggerinä. Mutta vitsit tai huumori eivät suinkaan ole ainoa jännitettä luova ilmiö. Itse asiassa kaikki yllättävät tilanteet luovat tätä samaa jännitettä (huumorikin perustuu usein oletusten yllättävään romuttamiseen) joka saattaa purkautua nauruna.
En millään lailla halua mitätöidä sinun nimenomaista kokemustasi. Paikalla olleena tiedät tietysti myös sävyn jolla hän nauroi, ja tunnet henkilön muutenkin. Mutta yleisellä tasolla on hyödyllistä tietää se ettei nauraminen automaattisesti tarkoita huvittuneisuutta, vaan se tarkkoittaa jännitteen purkamista, tai sen yritystä, usein hyvin tiedostamatta.
En ihan ymmärrä, mikä se jännite tuossa nimenomaisessa tilanteessa oli. Punastumiseni teki miehen olon kiusaantuneeksi, ja hän nauroi siksi?
Saattoi olla mikä tahansa yllättävä asia, siis myös myönteisellä tavalla yllättävä. On myös mahdollista, että oli jonkin täysin hänen sisäinen tekijä, mitä et olisi voinutkaan huomata.
Tämä menee nyt täysin fiktion piikkiin, mutta ei olisi vaikeaa kuvitella tilannetta jossa tuo henkilö olisi vaikka joskus kouluaikoina ollut silmittömän ihastunut johonkin luokan ujoon (ja ehkä punastelleeseen?) tyttöön. Nyt jokin hänen mielensä – tai alitajuntansa – assosiaatio sinun reaktioosi, mitä tahansa sinusta aistikin, sai aikaan ehkä oikein miellyttävästi hyrähdyttäneen jännitteen ja purun.
On myös mahdollista, että hän huomasi punastumisesi ja sen jälkeen huomasi oman yllättävän reaktionsa siihen, jota ei osannut siinä tilanteessa käsitellä laajemmin ja se saattoi purkautua nauruna.
Mahdollisia skenaarioita on lukemattomia. Mutta elämä helpottuu kun ymmärtää sen tosiasian, ettei nauru kerro hauskuudesta tai huvittuneisuudesta, vaan sisäisestä jännitteestä johon se on intuitiivinen purkutyökalu. Jännite voi myös olla miellyttävää, se on se mikä tekee hyvästä tarinasta kiinnostavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on sama ongelma. Tuntuu, etten voi oikein mennä mihinkään, kun aina joku huomauttaa punastumisesta. Sitten on päivä pilalla.
Itselläni punastumiseen liittyy voimakas tunne kasvojen menetyksestä. Punastun ilman syytä ja näytän rumalta sekä naurettavalta - tämä johtaa häpeään ja kasvojen menetykseen.
En tiedä onko muilla samaa, mutta tunnen itseni todella epäviehättäväksi punastumisen takia. Meni yksi seurustelusuhdekin pilalle, kun mies nauroi punastumiselleni. Tuntui äärimmäisen nöyryyttävältä, ja tunsin pilanneeni kaiken punanaamaisuudellani.
Semmonen mies saa mennäkin! Ei punastuminen voi pilata aitoa ihmissuhdetta vaikka siltä se tuntuisikin.
Oudointahan tässä olikin se, että jälkeenpäin asiasta kysyessäni mies sanoi, että punasteluni ei haittaa häntä ja on jopa söpöä... Miksi sitten nauroi? Jos ei haittaa, miksi pitää kommentoida millään lailla?
Eihän hän voinut tietää ,että se on sinulle arka asia. Tuossa tilanteessa se olisi ollut luontevaa kertoa.
Kyllä hän varmasti näki, että olin nolona ja lisäksi punastuin varmaan vielä enemmän.
En vain ymmärrä, miksi siitä pitää huomauttaa yhtään mitään, vieläpä nauraen. Selvästikään punastuminen ei ole ihmisten mielestä harmiton tai neutraali asia vaan siinä on jotain rumaa/epämiellyttävää/koomista/naurettavaa/,hävettävää/pahaa.
En ota kantaa tähän nimenomaiseen tapaukseen tai henkilöön, mutta uskon että noin yleisellä tasolla on hyödyllistä tietää, että toisin kun meille usein popkulttuurrissa annetaan ymmärtää, nauru tai nauraminen ei suinkaan ole hauskuuden tai huvittuneisuuden mittari.
Naurun funktio fysiologisesti on vapauttaa kehossa olevaa jännitettä. Jännitettä voi muodostaa vaikka hyvin kerrotulla vitsillä jossa vitsin "punchline" toimii tuon jännitteen vapautuksen triggerinä. Mutta vitsit tai huumori eivät suinkaan ole ainoa jännitettä luova ilmiö. Itse asiassa kaikki yllättävät tilanteet luovat tätä samaa jännitettä (huumorikin perustuu usein oletusten yllättävään romuttamiseen) joka saattaa purkautua nauruna.
En millään lailla halua mitätöidä sinun nimenomaista kokemustasi. Paikalla olleena tiedät tietysti myös sävyn jolla hän nauroi, ja tunnet henkilön muutenkin. Mutta yleisellä tasolla on hyödyllistä tietää se ettei nauraminen automaattisesti tarkoita huvittuneisuutta, vaan se tarkkoittaa jännitteen purkamista, tai sen yritystä, usein hyvin tiedostamatta.
En ihan ymmärrä, mikä se jännite tuossa nimenomaisessa tilanteessa oli. Punastumiseni teki miehen olon kiusaantuneeksi, ja hän nauroi siksi?
Saattoi olla mikä tahansa yllättävä asia, siis myös myönteisellä tavalla yllättävä. On myös mahdollista, että oli jonkin täysin hänen sisäinen tekijä, mitä et olisi voinutkaan huomata.
Tämä menee nyt täysin fiktion piikkiin, mutta ei olisi vaikeaa kuvitella tilannetta jossa tuo henkilö olisi vaikka joskus kouluaikoina ollut silmittömän ihastunut johonkin luokan ujoon (ja ehkä punastelleeseen?) tyttöön. Nyt jokin hänen mielensä – tai alitajuntansa – assosiaatio sinun reaktioosi, mitä tahansa sinusta aistikin, sai aikaan ehkä oikein miellyttävästi hyrähdyttäneen jännitteen ja purun.
On myös mahdollista, että hän huomasi punastumisesi ja sen jälkeen huomasi oman yllättävän reaktionsa siihen, jota ei osannut siinä tilanteessa käsitellä laajemmin ja se saattoi purkautua nauruna.
Mahdollisia skenaarioita on lukemattomia. Mutta elämä helpottuu kun ymmärtää sen tosiasian, ettei nauru kerro hauskuudesta tai huvittuneisuudesta, vaan sisäisestä jännitteestä johon se on intuitiivinen purkutyökalu. Jännite voi myös olla miellyttävää, se on se mikä tekee hyvästä tarinasta kiinnostavan.
Tuo tilanne oli sellainen, että selitin jotain innostuneena ja naamani punehtui. Punastun innostuessani, nolostuessani, urheillessa, nostaessani jotain painavaa ym. Hyvin usein punastun täysin epäloogisesti ilman mitään syytä.
Mies siis huomasi punaisuuteni ja huomautti siitä huvittuneen tai riemastuneen oloisena (tämä on siis minun tulkintani). Minä tunsin itseni nöyryytetyksi.
Hieman myöhemmin ryhdyimme sänkyhommiin. Itse mietin koko toimituksen ajan, onkohan naamani punainen ja olenkohan ruma.
En osaa selittää, mutta tuo tilanne jäi mieleen vähän traumaattisena. Miksi en saanut sanottua heti, että huomauttelu tuntuu pahalta - en tiedä. Tuntuu myös, että nolasin itseni punastumalla miehen edessä. Vihaan itseäni tämän piirteen takia.
Alue: Aihe vapaa
Tämä! Itselläni myös auttanut kaikenlaisiin kehollisiin stressireaktioihin. Aina kun tuntui että poskia alkoi kuumottaa, huomasin että poikkeuksetta hengitys oli mennyt todella pinnalliseksi. Nyt kun olen opetellut rauhallista ja syvää palleahengittämistä, pystyn hengityksen avulla rauhoittamaan itseni lähes tilanteessa kuin tilanteessa.
Vahva suositus, vaikka vaatiikin jonkin verran opettelua. Tai minulla vaati, sinä saatat oppia huomattavasti nopeammin. Hae vaikka YouTubesta sanoilla "breathing exercises to calm down", niin pääset alkuun.